| Asumisen vaikeus
Ihmisiä on liikaa tai liian vähän - siis ympärillä.
Sitä nähdään hieno alue, joka on kaavoitettu, lähdetään innolla rakentamaan.
Sitä ei osaa ennakoida, että sitä ollaankin massan ympäröimänä, vanhasta maisemasta ei ole kuin ripaus jäljellä. Ihmisiä on niin paljon, että lähirannalle ei uimaan tohdi mennä, vaikka kuvitelmissa oli, että siinähän sitä on helppo pyörähtää?
No, ei kai kaikissa tapauksissa - mökki on toisaalla, ja sitä on hienoa, että on ainakin hieman tilaa ja puhtaampaa ilmaa.
Monet ajautuvat ahtaalle, tilavilta alueilta. Ei kai sitä tarvitse ihmetellä, että ihmisä ahdistaa ja naapuri sovut ovat hakemisissa. Kunnei itse voi lähteä pois, muut voisivat häipyä?
Ei kukaan toipilas voi tässä ympäristössä toipua, ja ne jotka ovat herkkiä aistimaan tunnelmia, keräävät turhaa taakkaa.
Eipä tällaisia asioita pystytä huomioimaan, koska selvemmätkin "vaivat" jäävät rahakysymysten jalkoihin. Kateutta, ja sitä katsontakantaa, että kelle, mitäkin kuuluu, minkä arvoinen on.
Asumiskymysten järjestely itselle tai perheelle on hyvin hankalaa. Yksi ihminen sanooa aina, että asioita ei kannata ajatella, ne sitten vain tulee ja menee niinku menee. Sijnä on varmasti elämänviisaus, joka pätee - on kentällä opittu.
Se vain, että tuollaiseen ei millään tahtoisi alistua. Haluaisi ennakoida, järjestellä ja turvata.
Meillä on turvajärjestelmä, joka ei jätä mahdollisuutta kerätä mitään turvaa. Sitä joutuu hyvin monissa tilanteissa ainoastaan eri tahojen päätösten armoille - rahan armoille. Siinä tulee siipeen, eikä asiat mene parhaalla mahdollisella tavalla.
Olen ajatellut, että tämä oikein korostuu, kun ensin on juttua "parhaasta", on ystävällisyyttä, mutta sitten pudotetaan, kun kasataan jonkinlainen eri tahojen palaveri, jossa taistellaan, siitä kuka maksaa. Tietysti se yksilö ajetaan nurkkaan ja mahdottomiin tilanteisiin.
(Tuleekohan noista syrjäytyneitten tavoittelusta juuri tällaista, uhreja, kohtuuttomia tilanteita...)
| 
