 | |
29.03.09, 19:01
|
#1 (linkki)
| | (Vierailija) | Viro oli miehitetty maa
"Professori Seppo Zetterbergin mielestä Neuvostoliiton hirmuteot voi hyvin rinnastaa natsien rikoksiin.
Venäläinen Naši-järjestö yritti häiritä viime maanantaina Helsingissä pidettyä seminaaria, jonka aiheena oli Viron neuvostoaika.
Miksi venäläisten on vaikea käsitellä historiaansa rehellisesti, professori Seppo Zetterberg?
”Yksi syy on suurvaltamenneisyys, aseman menettäminen on ollut hyvin katkera asia. Erityisesti se koskee Baltian tasavaltoja, jotka virallisen tulkinnan mukaan liittyivät Neuvostoliittoon vapaaehtoisesti.”
”Kotimaisen kysynnän takia Moskova yrittää ylläpitää mielikuvaa, että vanha imperiumi olisi palautettavissa, vaikka se tuskin uskoo siihen itsekään. Talouden ahdinko on nostattanut tyytymättömyyttä valtionjohtoa kohtaan, ja se täytyy koittaa kanavoida muualle. Yksi tapa voi olla juuri Baltian maiden viholliskuvan voimistaminen.”
Onko Venäjällä tilaa muulle kuin yhdelle ylhäältä annetulle historialliselle totuudelle?
”Nyky-Venäjällä nähdään, miten historia todella on politiikan käsikassara. Valtionjohdon suojeluksessa oleva virallinen historiantulkinta dominoi, koulukirjoja myöten. Jos suurennuslasilla katsoo, voi erottaa myös toisenlaisia tulkintoja, mutta ne eivät pääse samalla tavalla näkyviin. Oman historian mustien puolien käsittely ei ole Venäjällä edes kunnolla alkanut.”
Mistä se johtuu?
”Neuvostovallan aikana ei ollut sijaa minkäänlaisille virallisesta linjasta poikkeaville tulkinnoille. Jeltsinin kaudella arkistoja avattiin ja asioita käsiteltiin vapaammin, mutta silloinkaan ei päästy rehellisiin tulkintoihin Leninin tai edes Stalinin ajasta. Putinin valtaantulon jälkeen on alettu yhä enemmän kaihota vanhaa suurvalta-asemaa, eikä menneisyyden kriittinen käsittely ole niissä oloissa oikein mahdollista. Voimakkaat johtajat, nyt Putin ja aikaisemmin Stalin, ovat suuria ihanteita sellaisille ihmisille, joilla on suurvaltageenit sisuksissaan.”
Mistä virolais-venäläisessä historiakiistassa on pohjimmiltaan kysymys?
”Venäläisen tulkinnan mukaan Viro liittyi kesällä 1940 vapaaehtoisesti Neuvostoliittoon ja kesällä 1944 neuvostojoukot työntyivät vapauttajina Hitlerin Saksan miehittämään Viroon. Virolainen tulkinta on, että Viro joutui taipumaan uhkavaatimusten edessä eikä suinkaan liittynyt Neuvostoliittoon vapaaehtoisesti. Puna-armeijan tulo 1944 taas merkitsi Viron joutumista puoleksi vuosisadaksi neuvostodiktatuurin alaisuuteen.”
Kuinka kiistattomasti voidaan sanoa, mikä on oikea tulkinta?
”Ei ole epäilystäkään, etteikö Viro olisi ollut miehitetty maa. Siitä on sekä kansainvälisen oikeuden tulkinta että monia muita tulkintoja. On vitsi sanoa, että Viro liittyi Neuvostoliittoon vapaaehtoisesti. Ihan yhtä selvää on, että vuodesta 1944 virolaisille ei koittanut suinkaan vapaus, vaan siitä alkoi neuvostomiehityksen ja suoranaisen kolonisaation ja orjuutuksen aika.”
Našien mielestä kommunistien ja natsien tekoja ei saisi rinnastaa. Miten on?
”Ne voi ja täytyy saada rinnastaa. Totalitaaristen tai väkivaltaisten diktatuurien käyttämät menetelmät ovat yleensä sukua toisilleen. Virossa Neuvostoliiton miehitys ja terrori muistuttivat koko lailla saksalaisten toimeenpanemia. Neuvostoterrori oli tosin vielä tuhoisampi, sillä se kesti paljon pitempään.”
Ovatko Viron venäläiset hyötyneet siitä, että Venäjällä pidetään kovaa ääntä heidän puolestaan?
”Suuri osa Viron venäläisistä kokee kiusallisena, että Moskova pitää omien Venäjän venäläisten tarpeidensa takia Viron venäläisten sortoa niin mahdottoman voimakkaasti esillä. Viron arkipäivässähän väitetty sorto ei näy eikä tunnu.” | |
| | |
29.03.09, 23:01
|
#2 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 11/2006
Viestejä: 5279
|
Virolaisten pitäisi olla kiitollisia Venäjän kommunisteille,(Gorbatsov ,Jeltsin) koska nämä suostuivat Neuvostoliitosta irtaantumiseen ja itsenäisyyteen.
Virolaisiin sopii hyvin vanha suomalainen sanonta : " Nosta koira vedestä, niin palkkioksi vedet päälle puistelee."
| |
| | |
30.03.09, 01:01
|
#3 (linkki)
| | (Vierailija) |
Loppu enkeliltä kyvyt/halut jatkaa tätä keskustelua. Onhan se tietysti vaikeea, kun kantasi on kaikki todistettu silkaksi valheeksi.
| |
| | |
30.03.09, 07:26
|
#4 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 14924
| Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja Izvestija Loppu enkeliltä kyvyt/halut jatkaa tätä keskustelua. Onhan se tietysti vaikeea, kun kantasi on kaikki todistettu silkaksi valheeksi. | Aihe on kyllä mielenkiintoinen. Tiedä sitten tuosta keskustelusta. Onko se keskustelua jos lähdettä ilmoittamatta kopio juttunsa lehdestä:
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/seppo-zetterberg-virolais-venalaisesta-historiakiistasta-viro-oli-miehitetty-maa
| |
| | |
30.03.09, 10:17
|
#5 (linkki)
| | (Vierailija) | Voi meidän stasi tarkkailijaa Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja Tarkkailija Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja Izvestija Loppu enkeliltä kyvyt/halut jatkaa tätä keskustelua. Onhan se tietysti vaikeea, kun kantasi on kaikki todistettu silkaksi valheeksi. | Aihe on kyllä mielenkiintoinen. Tiedä sitten tuosta keskustelusta. Onko se keskustelua jos lähdettä ilmoittamatta kopio juttunsa lehdestä:
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/seppo-zetterberg-virolais-venalaisesta-historiakiistasta-viro-oli-miehitetty-maa | Eiköhän tämän kirjoittajan nimi Seppo Zetterberg tullut useamman kerran mainittua alustuksessa Kehutaan nyt SUOMEN KUVALEHTEÄ lisää hyvä lehti, ku tai tiedonantaja olisi tuskin kirjoitusta julkaissut entä stasi tarkkailijan oma lehti vihreä lanka?
| |
| | |
30.03.09, 11:53
|
#6 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 14924
| Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja gauleiter Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja Tarkkailija Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja Izvestija Loppu enkeliltä kyvyt/halut jatkaa tätä keskustelua. Onhan se tietysti vaikeea, kun kantasi on kaikki todistettu silkaksi valheeksi. | Aihe on kyllä mielenkiintoinen. Tiedä sitten tuosta keskustelusta. Onko se keskustelua jos lähdettä ilmoittamatta kopio juttunsa lehdestä:
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/seppo-zetterberg-virolais-venalaisesta-historiakiistasta-viro-oli-miehitetty-maa | Eiköhän tämän kirjoittajan nimi Seppo Zetterberg tullut useamman kerran mainittua alustuksessa Kehutaan nyt SUOMEN KUVALEHTEÄ lisää hyvä lehti, ku tai tiedonantaja olisi tuskin kirjoitusta julkaissut entä stasi tarkkailijan oma lehti vihreä lanka? | Tavoillesi uskollisena et taaskaan ymmärtänyt mitään.
Tuo Izvestija kirjoitti kyvystä/halusta keskustella. Vaan onko se keskustelua jos ei ole mitään omaa, pelkkää lainaa.
| |
| | |
10.04.09, 18:13
|
#7 (linkki)
| | (Vierailija) |
Niin, on lottovoitto syntyä suomeen.
Venäjäläiset ampuivat sotavangeiksi joutuneet sotilaat kun heidät palautettiin. Suomen sotavangit palautettiin. Sotavangeiksi joutuneet virolaiset, latvialaiset, liettualaiset jne kärsivät kovemman kohtalon.
Viro oli vauras maa. Jokainen muisti paremmat ajat ja tiesi että muu maailma vaurastuu ja he jäivät orjiksi. Surullista.
Jopa saksalaisten vangeiksi joutuneet neukut vangittiin kotimaahansa palattua
| |
| | |
14.04.09, 17:08
|
#8 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja engel48 Virolaisten pitäisi olla kiitollisia Venäjän kommunisteille,(Gorbatsov ,Jeltsin) koska nämä suostuivat Neuvostoliitosta irtaantumiseen ja itsenäisyyteen.
Virolaisiin sopii hyvin vanha suomalainen sanonta : " Nosta koira vedestä, niin palkkioksi vedet päälle puistelee." | Ei pitäisi jos joku varastaa jotain toiselta niin on velvollinen palauttamaan varastetun takaisin. | |
| | |
21.01.12, 00:36
|
#9 (linkki)
| | (Vierailija) | Baltian itsenäistyminen Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja engel48 Virolaisten pitäisi olla kiitollisia Venäjän kommunisteille,(Gorbatsov ,Jeltsin) koska nämä suostuivat Neuvostoliitosta irtaantumiseen ja itsenäisyyteen.
Virolaisiin sopii hyvin vanha suomalainen sanonta : " Nosta koira vedestä, niin palkkioksi vedet päälle puistelee." | Itse asiassa, kun Virolta oli riistetty itsenäisyys vuonna 1940, ja kun Neuvostoliiton talous oli mennyt niin paahalle tolalle kuin se oli 1985 mennessä, Moskova ei voinutkaan tehdä muuta kuin antaa Baltian tasavaltojen mennä.
| |
| | |
21.01.12, 00:54
|
#10 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 11/2006
Viestejä: 5279
| Andres Perendi Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Andres Perendi Itse asiassa, kun Virolta oli riistetty itsenäisyys vuonna 1940, ja kun Neuvostoliiton talous oli mennyt niin paahalle tolalle kuin se oli 1985 mennessä, Moskova ei voinutkaan tehdä muuta kuin antaa Baltian tasavaltojen mennä. | Miksi te nautitte niin vähän aikaa itsenäisyydestä. Teidän niinkuin meidänkin lainsäädäntöä johdetaan Brysselistä..
Entä jos se paha Punainen armeija ei olisi tullutkaan 1944.
Kauanko Viron natsit olisi yhdessä saksalaisten kanssa jatkaneet Virossa olevien tappoleirien toimintaa.
Oliko muuten kaikki juutalaiset ja kommunistit jo tapettu siinä vaiheessa kun neuvostojoukot valtasi Tallinnan.
| |
| | |
21.01.12, 15:13
|
#11 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Tämä on totta Ei pitäisi jos joku varastaa jotain toiselta niin on velvollinen palauttamaan varastetun takaisin. | Virolaiset ovat kylla koittaneet kollektiivisesti ottaa omansa ja aina ei ole ollut varmaa sen tavaran alkupera.
| |
| | |
22.01.12, 04:30
|
#12 (linkki)
| | Elämää ja erotiikkaa
Rekisteröitynyt: 11/2011 Sijainti: Eesti Vabariik, Tartu
Viestejä: 3075
|
Viro oli ulkovallan miehittama ja miehittaja oli helposti tunnistettavissa. Tavallaan se oli avointa sotaa ja alistamista.
Toinen miehitysmuoto on maan sisainen miehittaminen. Siina vihollinen on vaikeasti tunnistettavissa, koska se on entinesti samaa kansaa, mutta alistaja ja sortaja.
Tallaisessa jarjestelmassa on valtava maara miehityskoneiston tyontekijoita. Puolisotilaallinen puoli on taitavasti katketty omien nimikkeiden taakse.
He ovat katkeytyneet monien virkanimikkeiden taakse ja ovat kutoneet jattilaismaisen hamahakinverkon alistetulle kansalle.
Tata voisi nimittaa sotilastermein suljettu eli solutusmiehitys.
Se kontrolloi kaikkea yhteiskunnassa ja pitaa kansan riittavan koyhana, koska tyytymattosyys ja sen ohjaileminen on osa strategiaa ja jatkuvaa taistelua todellista vapautta vastaan.
Suomi on tyyppiesimerkki tasta sisaisesta miehityksesta. Miehitysarmeijan koko on n. 20% aikuisvaestosta + koputtajat ja myotajuoksijat. Miehitysvalta on havainnut murenemisen merkkeja ja poliisille ollaan voimakkaasti lisaamassa salakuuntelu ja vakoiluvaltaa. Sissitoiminta halutaan tukahduttaan jo alkuunsa.
| |
| | |
04.02.12, 08:31
|
#13 (linkki)
| | Elämää ja erotiikkaa
Rekisteröitynyt: 11/2011 Sijainti: Eesti Vabariik, Tartu
Viestejä: 3075
|
Viron valtio ja kansa luo nyt nahkaansa. Ihminen elää ajassa ja paikassa. Leipä haetaan sieltä mistä sen parhaiten saa.
Suomi on lähellä ja hyviä työntekijöitä tarvitaan, joilla on joustoa AY -änkyröiden tilalle.
Se on molempien maiden etu. Paljon asuu myös Virossa suomalaisia eläkeläisiä/yrittäjiä ja se on suomalaisten suosituin lomakohde. Lähin Eurooppalainen liberaali maa suomalaisille.
Suomi on vielä pitkälti suljettu sekatalousmaa rajoituksineen ja monopoleineen. Nuorison tulessa valtaan ja velkataakan takia se tullaan jatkossa vapauttamaan kilpailulle.
| |
| | | | |