 | | |
13.08.10, 13:58
|
#51 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 14924
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja mudeirsi Olettehan tekin syntyperältänne suomalainen?, mutta silti kannatatte islamia ja jihadia yhdessä muiden lajitoverienne kanssa. | Jotenkin tuntuu että se viimeinenkin valonpilkahdus on tuolta hepulta sammunut.
Itse en kuulu mihinkään uskontokuntaan. Aikoinaan minut on kuitenkin kastettu evankelisluterilaisen kirkon jäseneksi, mutta koska en ole tuota uskomista mitenkään omakohtaiseksi kokenut niin olen siirtynyt uskontojen ulkopuolelle.
Sen suhteen olen kuitenkin poikkeuksellinen että muu osa perhettäni ovat hartaita kristittyjä. Niinpä minutkin siis löytää Jumalanpalveluksista tai muutoin sanan kuulosta monin verroin useammin kuin keskimääräisen kirkon jäsenen. Aamu- ja iltahartaudet meidän perheessämme kuunnellaan aina, samoin radiojumalanpalvelukset.
Tältä asenteelta ja elämänkokemukselta minun on hyvin vaikea ymmärtää näitä mudeirseja jotka jatkuvalla syötöllä lietsovat vihaa muita uskontoja kohtaan, ja samalla antavat kuvan itsestään kristittyinä. Tuollaista kristillisyyttä minä en pysty ymmärtämään enkä voi tuollaista vihakristillisyyttä myöskään hyväksyä.
| |
| | |
13.08.10, 14:20
|
#52 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 03/2007
Viestejä: 3106
| sosialismin runtelema stasi "mies" Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja mudeirsi Vai ei punamäellä ole mitään tekemistä akysin kanssa. Kagan on jihadin kannataja olkoon syntyperältään mikä tahansa. Olettehan tekin syntyperältänne suomalainen?, mutta silti kannatatte islamia ja jihadia yhdessä muiden lajitoverienne kanssa. punamäelle ei muuta. | Olen huvittuneena seurannut stasitarkkailijan Usan ja Israelin valtioiden ja kansan haukkumista ja ählyterroristien puolustamista mutta jotain hauskaakin on löytynyt tarkkailijalle uusi lempinimi "narsku" =sairas narsisti, voisikos sitä paremmin sanoa. Onnitteluni stasi tarkkailijalle uudesta nimestä ja vielä suuremmat Onnitteluni nimen keksijälle, viikonloppu pelastettu. Narskun, narskun narsku
| |
| | |
13.08.10, 14:25
|
#53 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 14924
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja derechas Olen huvittuneena seurannut... | Onhan sitä oikein sananlaskukin halvoista huveista.
No otan osaa derechas, toivottavasti joskus saat jotain älyllistäkin huvin aihetta.
| |
| | |
13.08.10, 14:37
|
#54 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 14924
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja mudeirsi Em. syistä en tee terroristien enkä heidän hyväksi käyttämien idioottien kanssa minkäänlaisia sopimuksia sillä se olisi pikkusormen antamista Saatanalle. | Huomaatkos Vento miten tämä mudeirsi on ajanut itsensä pahemmanlaatuiseen umpikujaan.
Kun on vuosikausien ajan valehdellut ja kieltäytynyt vastaamasta sanoistaan niin nyt on niin paha tilanne että hän tietää että kysymyksiini vastaamalla hänen korttitalonsa on vaarassa luhistua.
Olet varmaan Vento myös huomannut että epätoivoissaan mudeirsi on taas alkanut lääkäröidä, erikoisalana mielitaudit ja sopivien hoitojen ehdottelu. No eipä sitä rupusakilta juuri parempaa voi odottaakaan.
Mutta tuohon lääkäröintiin liittyen kannattaa lukea tuo ylläoleva erikoisella huolella. Mudeirsi pelkää että yksinkertaiseen kyllä tai ei kysymykseen vastaamalla hän joutuisi Saatanan kynsiin.
Ehkäpä olisi syytä sitten mudeirsin analysoida myös itseään, polttava tarve tuntuu ainakin olevan.
| |
| | |
13.08.10, 18:07
|
#56 (linkki)
| | hejsan
Rekisteröitynyt: 10/2008 Sijainti: Ruotsi, Tukholman lääni
Viestejä: 2323
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja mudeirsi Muslimi presidentti Obaman | Oot sinä murde aika vekkuli ponkke. Obama muslimi? Ja minä en arabi? Olet tosi luulottelija ja panettelija ja toisten mustamaalaaja. Raukkamainen olet. Oletkos sellainen alaikäinen pojannappula joka uhoilee täällä?
.
| |
| | |
13.08.10, 18:34
|
#57 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja LF Oot sinä murde aika vekkuli ponkke. Obama muslimi? Ja minä en arabi? Olet tosi luulottelija ja panettelija ja toisten mustamaalaaja. Raukkamainen olet. Oletkos sellainen alaikäinen pojannappula joka uhoilee täällä?
. | çåááåú öéåï VS çåááé öéåï - Flix Video Terveisiä Ruotsista!
Halusin kertoa vielä ruotsinkielisestä kommentistanne, että se kuulosti aivan ranta ruotsilta -aivan niin kuin kahta kiveä olisi hakattu vastakkain. Juu, Barry Soetoro on todellakin muslimi ja kannattaa sharia-lakia. Juu, te ette ole arabi, sillä muussa tapauksessa olisitte kyllä mitä kysyin teiltä ja mitä mieltä olen syntyperästänne.
Tiedättekö muuten, että vastailen teille vaan sen takia koska minulla ei ole tällä hetkellä muuta tekemistäkään, olen ikävystynyt ja kaipaan hupia. ja sitä on tällä hetkellä tarjolla ihan roppa kaupalla.
| |
| | |
13.08.10, 18:48
|
#58 (linkki)
| | hejsan
Rekisteröitynyt: 10/2008 Sijainti: Ruotsi, Tukholman lääni
Viestejä: 2323
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja mudeirsi Halusin kertoa vielä ruotsinkielisestä kommentistanne, että se kuulosti aivan ranta ruotsilta -aivan niin kuin kahta kiveä olisi hakattu vastakkain. Juu, Barry Soetoro on todellakin muslimi ja kannattaa sharia-lakia. Juu, te ette ole arabi, sillä muussa tapauksessa olisitte kyllä mitä kysyin teiltä ja mitä mieltä olen syntyperästänne.
Tiedättekö muuten, että vastailen teille vaan sen takia koska minulla ei ole tällä hetkellä muuta tekemistäkään, olen ikävystynyt ja kaipaan hupia. ja sitä on tällä hetkellä tarjolla ihan roppa kaupalla. | ja minä vastailen sinnule siksi, että haluan häiritä Islam-muslimi-viha kirjoituksiasi. Muusta soosista mitä syljet esimerkiks palstalle minusta, millä kielellä hyvänsä, ei kaipaa minkäänlaista vastausta minulta eikä keneltäkään muultakaan. Vastaa itse itsellesi jos ei ole muuta tekemistä.
Oletkos koulupoika, kun täälä jatkuvasti viljelet vihaasi? Koskas koulujen kesälomat loppuu Suomessa?
.
| |
| | |
14.08.10, 09:42
|
#59 (linkki)
| | (Vierailija) | YouTube - 7 Lies In Under 2 Minutes
Obaman 7 valhetta kahdessa minuutissa!!
Yhdysvalloissa on Obaman vastaisia mielenosoituksia jotka eivät ota laantuakseen. Mielenosoittajat nimittävät häntä fasistiksi ja valehteliaksi jotka molemat on totta.
Mielenosoittajia on kaikista etnisistä ryhmistä sekä demokraattien että rebuplikaanien leireistä.
Mielenosoittajien joukosta näkyvimmin puuttuvat muslimit. Ja onhan Obama antanut siunauksensa rakentaa moskeija 9/11 tapahtumapaikan naapuriin ja se on saanut ihmiset entistä enemmän vastustamaan häntä.
!930-luvulla Hitler lupasi aloittaa sosiaali -ja terveyden hoidon uudistukset ja Hitlerin valtaan nousun seuraukset ovat kaikkien tiedossa. Saman lupauksen on myös Obama toteuttanut ja seurauksia voi vain kuvitella.
| |
| | |
14.08.10, 09:59
|
#60 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja mudeirsi YouTube - 7 Lies In Under 2 Minutes
Obaman 7 valhetta kahdessa minuutissa!!
Yhdysvalloissa on Obaman vastaisia mielenosoituksia jotka eivät ota laantuakseen. Mielenosoittajat nimittävät häntä fasistiksi ja valehteliaksi jotka molemat on totta.
Mielenosoittajia on kaikista etnisistä ryhmistä sekä demokraattien että rebuplikaanien leireistä.
Mielenosoittajien joukosta näkyvimmin puuttuvat muslimit. Ja onhan Obama antanut siunauksensa rakentaa moskeija 9/11 tapahtumapaikan naapuriin ja se on saanut ihmiset entistä enemmän vastustamaan häntä.
!930-luvulla Hitler lupasi aloittaa sosiaali -ja terveyden hoidon uudistukset ja Hitlerin valtaan nousun seuraukset ovat kaikkien tiedossa. Saman lupauksen on myös Obama toteuttanut ja seurauksia voi vain kuvitella. | Ex-terroristi Walid Shoebat kertoo lisää myöhemmin tästä järkyttävästä asiasta
jota postia odotan mielenkiinnolla.
Tune in to Sean Hannity Show today August 13, as Walid will be talking about the Imam Feisal Abdul Rauf and the 911 mosque based on yesterday's shocking release. We have also lined up dozens of radio interviews on many different radio stations over next ten days. This mosque in New York at the site of Ground Zero has struck a nerve with the American people and it is apparent many more media outlets are now willing to speak the truth although the main stream networks are still avoiding the issue. We will post the interview on the web site next week for those that cannot tune in. The Truth is being delivered loud and clear
| |
| | |
14.08.10, 13:12
|
#61 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006 Sijainti: Kolmas kivi auringosta
Viestejä: 6610
| 9/11 oli punaniskojen Mainilan laukauksien vastine
9/11 tapahtumat, ja sen jälkeen tapahtunut, on pelkästään Bush´in perheen ja Osama bin Laden´in keskenään tekemä diili. Itse 9/11 iskun suoritti Raytheon sekä Halliburton. truthaction.org | |
| | |
14.08.10, 13:35
|
#62 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Bezoeker 9/11 tapahtumat, ja sen jälkeen tapahtunut, on pelkästään Bush´in perheen ja Osama bin Laden´in keskenään tekemä diili. Itse 9/11 iskun suoritti Raytheon sekä Halliburton. truthaction.org |
Ensinnäkin Obama sanoo näin: al-Qaeda ja islam ei ole sama asia eli hän tahtoo sanoa tällä, että al-Qaeda suoritti teon.
Jokaisen pitäisi ymmärtää kysymys: Miksi Bush perheineen olisi halunnut tuhota raha maailman keskuksen. Sitä kannattaa pohtia syvällisesti ja unohtaa kaiken maailman salaliitto teoriat tässä asiassa. Toinen asia on se, että Osama on sanonut halunneensa tuhota USA:n talouden josta alkaisi maailman laajuisen kalifaatin luominen. USA:n taloutta romutetaan juuri silmiemme edessä. Herra presidentti, Miksi tapatte kultamunia munivan kanan, on kysymys joka on lähes kaikkien "punaniskojen" huulilla.
| |
| | |
14.08.10, 14:41
|
#63 (linkki)
| | hejsan
Rekisteröitynyt: 10/2008 Sijainti: Ruotsi, Tukholman lääni
Viestejä: 2323
| USA:s president Barack Obama stöder planen att bygga en moské och ett islamiskt center i närheten av den plats där WTC-tvillingtornen stod på Manhattan i New York. Obama meddelade om sitt stöd på fredagen. - Muslimer har lika rätt att praktisera sin religion som alla andra i USA. al-Qaida är inte synonymt med islam, sade Obama. Många amerikaner motsätter sig byggandet av ett islamiskt center bredvid de förstörda tvillingtornen. Tidigare i augusti beslöt byggnadskommissionen i New York att man får riva ett på 1850-talet byggt hus för att få plats för centret. (FNB) Vasabladet: Obama stöder moskébygget vid Ground Zero
Google suomennos edellisestä: Yhdysvaltain presidentti Barack Obama tukee suunnitelmia rakentaa moskeijan ja islamilaisen keskuksen läheisyydessä paikassa, jossa WTC kaksoistornit seisoivat Manhattanilla New Yorkissa. Obama ilmoitti tukevansa perjantaina. - Muslimit ovat yhtäläiset oikeudet harjoittaa uskontoaan kuin mikään muut Yhdysvalloissa. Al-Qaida ei ole sama asia kuin islam, sanoi Obama.
Monet amerikkalaiset vastustavat rakentamista islamilaisen keskuksen vieressä tuhosi kaksi tornia.
Aiemmin elokuussa komissio päätti rakennus New Yorkissa, että saat kyynel Vuonna 1850 rakennettu talo tehdä tilaa keskustasta.
.
Viisas precidentti Obama on. :) Obama ei ole vihan lietsoja Islamia ja muslimeja kohtaan. Kiitos siitä Obamalle.
.
| |
| | |
14.08.10, 15:11
|
#64 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja mudeirsi YouTube - 7 Lies In Under 2 Minutes
Obaman 7 valhetta kahdessa minuutissa!!
Yhdysvalloissa on Obaman vastaisia mielenosoituksia jotka eivät ota laantuakseen. Mielenosoittajat nimittävät häntä fasistiksi ja valehteliaksi jotka molemat on totta.
Mielenosoittajia on kaikista etnisistä ryhmistä sekä demokraattien että rebuplikaanien leireistä.
Mielenosoittajien joukosta näkyvimmin puuttuvat muslimit. Ja onhan Obama antanut siunauksensa rakentaa moskeija 9/11 tapahtumapaikan naapuriin ja se on saanut ihmiset entistä enemmän vastustamaan häntä.
!930-luvulla Hitler lupasi aloittaa sosiaali -ja terveyden hoidon uudistukset ja Hitlerin valtaan nousun seuraukset ovat kaikkien tiedossa. Saman lupauksen on myös Obama toteuttanut ja seurauksia voi vain kuvitella. | Obama to Muslims: ?Islam has always been a part of*America? Creeping Sharia
"Islam on ollut aina osa Amerikkaa" sanoo Obama. Jokainen vähänkin Amerikan historiaa tunteva ymmärtää sen olevan valheellista liioittelua sillä se ei ole ollut aina sitä.
Mutta Islam on kuulunut aina Obaman elämään. Viisaana miehenä Obama jätti sanomatta totuuden, että viime aikaisten tapahtumien valossa islam ja terrorismi kulkevat käsi kädessä.
USA:ssa on uskonnon harjoittamisen vapaus, mutta islamin hallitessa siellä ei tätä etu-oikeutta ole enää olemassa. On vain islam.
| |
| | |
14.08.10, 15:23
|
#65 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006 Sijainti: Kolmas kivi auringosta
Viestejä: 6610
|
700 miljardia syytä miksi ei tarvinnut välittää maailman kaupan keskuksesta. Eihän kohteen tarvinnut välttämättä olla WTC. Se vaan sattui olemaa paras.
USA:n talouden romuttaminen aloitettiin Bush´ien ollessa vuoronperään aseteollisuuden bulvaaneita. USA:n asejätit tähyävät ulkomaille | Taloussanomat | |
| | |
14.08.10, 15:24
|
#66 (linkki)
| | hejsan
Rekisteröitynyt: 10/2008 Sijainti: Ruotsi, Tukholman lääni
Viestejä: 2323
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja mudeirsi "Islam on ollut aina osa Amerikkaa" sanoo Obama. Jokainen vähänkin Amerikan historiaa tunteva ymmärtää sen olevan valheellista liioittelua sillä se ei ole ollut aina sitä.
Mutta Islam on kuulunut aina Obaman elämään. Viisaana miehenä Obama jätti sanomatta totuuden, että viime aikaisten tapahtumien valossa islam ja terrorismi kulkevat käsi kädessä.
USA:ssa on uskonnon harjoittamisen vapaus, mutta islamin hallitessa siellä ei tätä etu-oikeutta ole enää olemassa. On vain islam. | Obama ei ole muslimi. Hän muistaakseni kuuluu johonkin kristilliseen kirkkoon, missä käy perheineen viikottain.
Älä valehtele Obamasta. Ja älä valehtele enempää Islamista mitä olet valehdellut. Olet jo jäänyt valheistasi kiinni.
Obama ei ole Islam-muslimi-vihaaja, kuten sinä murde olet.
.
| |
| | |
14.08.10, 15:58
|
#68 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Bezoeker 700 miljardia syytä miksi ei tarvinnut välittää maailman kaupan keskuksesta. Eihän kohteen tarvinnut välttämättä olla WTC. Se vaan sattui olemaa paras.
USA:n talouden romuttaminen aloitettiin Bush´ien ollessa vuoronperään aseteollisuuden bulvaaneita. USA:n asejätit tähyävät ulkomaille | Taloussanomat |
700 miljardia. Niin vähäksikö noteeraatte tuon paukun. Niin tai näin kohde oli al-Qaedan tarkoin valitsema kohde ja heidän kannalttaa täysin oikea. Maalitauluna oli Maailman talous ja se osui napakymppiin.
| |
| | |
14.08.10, 16:38
|
#69 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006 Sijainti: Kolmas kivi auringosta
Viestejä: 6610
|
mudeirsi
Toi nykyinen 700 miljardin dollarin vuosittainen puolustusmeno näyttä olevan ainakin tarpeeksi suuri siihen, että USAn valtiokoneisto on maailman velkaisimpia.
| |
| | |
14.08.10, 17:09
|
#70 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Bezoeker mudeirsi
Toi nykyinen 700 miljardin dollarin vuosittainen puolustusmeno näyttä olevan ainakin tarpeeksi suuri siihen, että USAn valtiokoneisto on maailman velkaisimpia. |
Uskon että jos ihmiskunta voisi kääntää kelloa taakse päin niin paljon, että voisimme palata hetkeen ennen n. 3000 ihmishenkeä vaatineeseen iskuun ja joku voisi sen estää. Uskon myös siihen, että tilanne olisi myös USA:n taloudessa aivan toinen.
| |
| | |
14.08.10, 18:00
|
#71 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja LF Obama ei ole muslimi. Hän muistaakseni kuuluu johonkin kristilliseen kirkkoon, missä käy perheineen viikottain.
Älä valehtele Obamasta. Ja älä valehtele enempää Islamista mitä olet valehdellut. Olet jo jäänyt valheistasi kiinni.
Obama ei ole Islam-muslimi-vihaaja, kuten sinä murde olet.
. |
Obama supports it not for freedom for all but because he is a moslem. the mosque is not the issue its who their iman supports. the building should be a culture center for jews christian and moslem. to show a united front againist the evil of the world. everyone lost on 9/11 but the terriosts. but i believe obama leans towards them becaue he is a racist.
| |
| | |
14.08.10, 18:34
|
#72 (linkki)
| | Vaari, morfar
Rekisteröitynyt: 07/2006 Sijainti: Joenmutka
Viestejä: 11664
| Lainaus: |
LF: Aiemmin elokuussa komissio päätti rakennus New Yorkissa, että saat kyynel Vuonna 1850 rakennettu talo tehdä tilaa keskustasta. | Miksi kirjoitat tämäntapaisia lauseita tänne? Eihän tuossa ollut mitään järkeä.
| |
| | |
14.08.10, 19:50
|
#73 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja LF USA:s president Barack Obama stöder planen att bygga en moské och ett islamiskt center i närheten av den plats där WTC-tvillingtornen stod på Manhattan i New York. Obama meddelade om sitt stöd på fredagen. - Muslimer har lika rätt att praktisera sin religion som alla andra i USA. al-Qaida är inte synonymt med islam, sade Obama. Många amerikaner motsätter sig byggandet av ett islamiskt center bredvid de förstörda tvillingtornen. Tidigare i augusti beslöt byggnadskommissionen i New York att man får riva ett på 1850-talet byggt hus för att få plats för centret. (FNB) Vasabladet: Obama stöder moskébygget vid Ground Zero
Google suomennos edellisestä: Yhdysvaltain presidentti Barack Obama tukee suunnitelmia rakentaa moskeijan ja islamilaisen keskuksen läheisyydessä paikassa, jossa WTC kaksoistornit seisoivat Manhattanilla New Yorkissa. Obama ilmoitti tukevansa perjantaina. - Muslimit ovat yhtäläiset oikeudet harjoittaa uskontoaan kuin mikään muut Yhdysvalloissa. Al-Qaida ei ole sama asia kuin islam, sanoi Obama.
Monet amerikkalaiset vastustavat rakentamista islamilaisen keskuksen vieressä tuhosi kaksi tornia.
Aiemmin elokuussa komissio päätti rakennus New Yorkissa, että saat kyynel Vuonna 1850 rakennettu talo tehdä tilaa keskustasta.
.
Viisas precidentti Obama on. :) Obama ei ole vihan lietsoja Islamia ja muslimeja kohtaan. Kiitos siitä Obamalle.
. | Freedom is a way of life and an idea which is hard to kill once it has been in existance- Benjamin Franklin
Joka tämän lausui joskus oli vielä viisaampi. Tiedättekö muuten minkä niminen henkilö lausui nämä sanat?
| |
| | |
15.08.10, 01:02
|
#74 (linkki)
| | hejsan
Rekisteröitynyt: 10/2008 Sijainti: Ruotsi, Tukholman lääni
Viestejä: 2323
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja mudeirsi racist. | Sinä olet rasisti. Obama on "enkeli" verrattuna sinuun. :D
.
| |
| | |
15.08.10, 01:04
|
#75 (linkki)
| | hejsan
Rekisteröitynyt: 10/2008 Sijainti: Ruotsi, Tukholman lääni
Viestejä: 2323
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja B. Vento Miksi kirjoitat tämäntapaisia lauseita tänne? Eihän tuossa ollut mitään järkeä. | Etkö osaa lukea? Minähän kirjoitin, että se on Google käännös suomeksi. Ja Googlehan ei käännä oikein aina. Lue tarkemmin, jotta et tarvitse kysyä sellaista mikä selviää jos lukee kunnolla mitä muut kirjoittaa.
.
| |
| | | | |