 | | |
26.10.11, 20:29
|
#76 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Tarkkailija Eikös tässä Vento leiju vahvana astian maku.
Jotenkin tuosta saa sen kuvan että tuolle syyttömälle sivulliselle oli suorastaan helpotus kun Israelin murhamiehet teloittivat hänet armeliaasti ja säästivät vaimon.
Vaan tiedätkös mitä Vento, eivät ole islamistit Norjassa kohtuja avanneet, puukkoja aivoihin lyöneet ja kiduttaneet. Sen sijaan Israelin töpeksivät palkkamurhaajat teloittivat täysin viattoman miehen raskaana olevan vaimonsa silmien edessä.
Ja arvaatkos Vento miten kävi pakoon päässeelle palkkamurhapomolle, luovutettiinko oikeuteen vastaamaan teoistaan?
No eipä tietenkään, Israel suojelee omia palkkamurhaajiaan eikä luovuta heitä oikeuteen vastaamaan teoistaan.
Se on muuten varmaan Vento aika haastava tilanne murhaajalle. Miten sujuu loppuelämä kun uskoo tehneensä hyvän teon oman uskontonsa nimissä mutta paljastuukin että surmasi sivullisen, täysin syyttömän. |
Fantasia maailmassa elävä tarkkailija saa kuvitella aivan mitä lystää. Jos paikalla olisi ollut islamisti elukat olisi he tappaneet kaikki kolme, miehen, vaimon ja syntymättömän lapsen. Ensin kidutettuaan heitä maksimaalisesti kuten Mumbaissa muutama vuosi sitten juutalaisille tehtiin.
Ja Fogelin perheen murhaajat tappoi isän, äidin ja pienet lapset. Yhtä asiaa he vain katuvat, ja se on se, etteivät he tienneet että talossa oli vielä nukkuva lapsi jonka he myös olisivat halunneet tappaa. tällaista psykopaattista väkivaltakulttia tarkkailija ihailee.
| |
| | |
27.10.11, 06:15
|
#77 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 14924
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja mudeirsi Fantasia maailmassa elävä tarkkailija saa kuvitella aivan mitä lystää. Jos paikalla olisi ollut islamisti elukat olisi he tappaneet kaikki kolme, miehen, vaimon ja syntymättömän lapsen. Ensin kidutettuaan heitä maksimaalisesti kuten Mumbaissa muutama vuosi sitten juutalaisille tehtiin. | Eiköhän se Vento ole kuitenkin mudeirsi joka omissa fantasiamaailmoissa elää.
Ehkä hän saa lohtua kuvittelemalla kilpailevan uskonnon edustajien tappaneen sekä miehen, vaimon että syntymättömän lapsen.
Mutta kaikki tuo on vain mudeirsin fantasiamaailmaa, totta on vain se että töpeksivät Mossad-agentit teloittivat Norjassa syyttömän miehen raskaana olevan vaimon silmien edessä.
| |
| | |
27.10.11, 12:19
|
#78 (linkki)
| | Vaari, morfar
Rekisteröitynyt: 07/2006 Sijainti: Joenmutka
Viestejä: 11664
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Tarkkailija Eiköhän se Vento ole kuitenkin mudeirsi joka omissa fantasiamaailmoissa elää.
Ehkä hän saa lohtua kuvittelemalla kilpailevan uskonnon edustajien tappaneen sekä miehen, vaimon että syntymättömän lapsen.
Mutta kaikki tuo on vain mudeirsin fantasiamaailmaa, totta on vain se että töpeksivät Mossad-agentit teloittivat Norjassa syyttömän miehen raskaana olevan vaimon silmien edessä. | Eikös olekin mukavaa, Tarkkailija, että sinulla on osoittaa edes yksi synti israelilaisilta, tämä Mossadin Norjan-erehdys?
| |
| | |
27.10.11, 17:11
|
#79 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 14924
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja B. Vento Eikös olekin mukavaa, Tarkkailija, että sinulla on osoittaa edes yksi synti israelilaisilta, tämä Mossadin Norjan-erehdys? | Ei, ei se ole mukavaa, ei ainakaan syyttömänä teloitetun kannalta.
Mutta nyt missasit Vento koko jutun pointin.
Kaikkihan lähti liikkeelle tästä mudeirsin lausumasta: "Moneen kertaan täällä Plazalla olen törmännyt asiaan, että jotkut ihan oiean oikeasti on sitä mieltä että se on vain pienen pieni vähemmistö muslimeista joka pahojaan tekeen, sharia-lakia ja muuta."
Tämä on kyllä ulkomaanosasto mutta mudeirsi kyllä nimenomaan esittää että mitä Suomella on odotettavissa ja mitä on jo tapahtunut. Kun rekisteröitymätön rupusakki ei voi kotimaanosastolle kirjoittaa käy mudeirsi kotimaan keskustelut täällä.
Siksi sitten otin esille sen että Suomessa tilanne tosiaan on se ettei meillä ole islamilaista terrorismia ja että Norjassakin äärioikeistolainen, äärikristillinen terrorismi on tuottanut kahdeksisenkymmentä kuolonuhria enemmän kuin ääri-islamilainen terrorismi.
Ihan sivumennen Vento, kirjoitit 'edes yksi synti'.
Enemmänkin taitaa löytyä. Satuin pakosta kuulemaan Radio Rock kanavaa ja siellä käsiteltiin vuoden 2006 Khiamin tapahtumaa jossa Israel hyökkäsi YK:ta vastaan.
Katselin Radio Rockin sivuilta ja siellä on asiasta juttu, tässä esittelyteksti: "Oliko suomalaisen rauhanturvaajan kuolema Israelin toimeenpanema murha? Rauli Virtasen tuoreen kirjan mukaan oli." Radio Rock - Kirjailija Rauli Virtanen, osa 1: Israel ei pyytele anteeksi | Radiorock.fi | |
| | |
27.10.11, 17:15
|
#80 (linkki)
| | (Vierailija) |
Sudanin joka on maailman nuorin itsenäinen valtio, psykopaattisesta islamofasistisesta hirmuvallasta vapautunut ja itsensä itsenäiseksi julistanut valtio Etelä-Sudan haluaa katkaista siteet katkeraan menneisyyteensä Khartoumista johdettuun muslimihirmuvataan ja uusii koulusysteemiään. Siinä missä me etnopopulistiset pohjoiset islamofiilit hyvinnnvointi-idootit omassa itsevanhurskaassa typeryydessämme lisäämme islaminopetusta ja annamme muslimiveljeskunnalle vapaat kädet myrkyttää yhteiskuntaamme, oikeasti islamin alla kärsineet menettelevät toisin. Ovathan he maksaneet katkeran oppirahan. Etelä-Sudan lopettaa arabiankielisen opetuksen ja nostaa "toiseksi kotimaiseksi" englannin. Khartoumin islamofasistinen muslimihirmuvalta syylistyi lukemattomiin ihmsioikeusloukkauksiin eteläsudanilaisia kristittyjä kohtaan, ennen kuin nyt kristityksi lukeutuva maa itsenäistyi kesällä 2011.
Ellen kovin paljon muista väärin niin Portugalilaiset ja espanjalaiset kuuluvat sanoneen etteivät enää halua islamin vallan alle. Sitä he saivat maistaa sitä yli 700 vuoden ajan. Siinä luulisi olevan suomalaisille dhimmeille miettimistä, jota he saattavat tehdäkin mutta he ovat maailmalla kuuluisimmat islamistien hyväkseenkäyttämät idiootit yhdessä norjalaisten ja ruotsalaisten kanssa, joten miettimisestä on tuskin apua. South Sudan schools to teach in English, not Arabic | Agricultural Commodities | Reuters
Samson Wattaralla on avautunut aivan uusi ulottovuus muiden Sudanilaisten ohella vapauduttuaan j'rkyttävästä ilsam murhakultista. Hänellä näyttää olevan sana hallussa. Onnea.
| |
| | |
27.10.11, 17:59
|
#81 (linkki)
| | Vaari, morfar
Rekisteröitynyt: 07/2006 Sijainti: Joenmutka
Viestejä: 11664
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Tarkkailija Ei, ei se ole mukavaa, ei ainakaan syyttömänä teloitetun kannalta.
Mutta nyt missasit Vento koko jutun pointin.
Kaikkihan lähti liikkeelle tästä mudeirsin lausumasta: "Moneen kertaan täällä Plazalla olen törmännyt asiaan, että jotkut ihan oiean oikeasti on sitä mieltä että se on vain pienen pieni vähemmistö muslimeista joka pahojaan tekeen, sharia-lakia ja muuta."
Tämä on kyllä ulkomaanosasto mutta mudeirsi kyllä nimenomaan esittää että mitä Suomella on odotettavissa ja mitä on jo tapahtunut. Kun rekisteröitymätön rupusakki ei voi kotimaanosastolle kirjoittaa käy mudeirsi kotimaan keskustelut täällä.
Siksi sitten otin esille sen että Suomessa tilanne tosiaan on se ettei meillä ole islamilaista terrorismia ja että Norjassakin äärioikeistolainen, äärikristillinen terrorismi on tuottanut kahdeksisenkymmentä kuolonuhria enemmän kuin ääri-islamilainen terrorismi.
Ihan sivumennen Vento, kirjoitit 'edes yksi synti'.
Enemmänkin taitaa löytyä. Satuin pakosta kuulemaan Radio Rock kanavaa ja siellä käsiteltiin vuoden 2006 Khiamin tapahtumaa jossa Israel hyökkäsi YK:ta vastaan.
Katselin Radio Rockin sivuilta ja siellä on asiasta juttu, tässä esittelyteksti: "Oliko suomalaisen rauhanturvaajan kuolema Israelin toimeenpanema murha? Rauli Virtasen tuoreen kirjan mukaan oli." Radio Rock - Kirjailija Rauli Virtanen, osa 1: Israel ei pyytele anteeksi | Radiorock.fi | No niin, tämä oli toinen. Molemmat monen vuoden takaa. Islamin terroristit sen sijaan riehuvat joka päivä.
| |
| | |
27.10.11, 19:33
|
#82 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 14924
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja B. Vento No niin, tämä oli toinen. Molemmat monen vuoden takaa. Islamin terroristit sen sijaan riehuvat joka päivä. | Sinulla näkyy Vento olevan sama perustavaa laatua oleva ajatusvirhe kuin mudeirsillakin.
On uskonnon käyttöä ja on uskonnon väärinkäyttöä. Uskonnon käyttäminen terroritekojen oikeuttajana on aina uskonnon väärinkäyttöä.
Tuossa pikaisesti googlasin ja CIA:n vuoden 2004 arvion mukaan maailmassa on 1.3 miljardia muslimia.
Mieti nyt siitä sitten että kuinka yleistä se terrorismi mahtaa muslimien keskuudessa olla.
Jokainen itsenäiseen ajatteluun kykenevä tajuaa tuosta heti että mudeirsin tapa leimata islam murhakultiksi on vain ja ainoastaan vihan lietsontaa.
| |
| | |
27.10.11, 19:38
|
#83 (linkki)
| | Vaari, morfar
Rekisteröitynyt: 07/2006 Sijainti: Joenmutka
Viestejä: 11664
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Tarkkailija Sinulla näkyy Vento olevan sama perustavaa laatua oleva ajatusvirhe kuin mudeirsillakin.
On uskonnon käyttöä ja on uskonnon väärinkäyttöä. Uskonnon käyttäminen terroritekojen oikeuttajana on aina uskonnon väärinkäyttöä.
Tuossa pikaisesti googlasin ja CIA:n vuoden 2004 arvion mukaan maailmassa on 1.3 miljardia muslimia.
Mieti nyt siitä sitten että kuinka yleistä se terrorismi mahtaa muslimien keskuudessa olla.
Jokainen itsenäiseen ajatteluun kykenevä tajuaa tuosta heti että mudeirsin tapa leimata islam murhakultiksi on vain ja ainoastaan vihan lietsontaa. | Sinulla on merkillinen tapa ajatella ja sotkea selviä tosiasioita.
| |
| | |
27.10.11, 21:54
|
#84 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 14924
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja B. Vento Sinulla on merkillinen tapa ajatella ja sotkea selviä tosiasioita. | Olen muuten sitä ikäluokkaa joka vielä oppikoulussa suoritti lauseenjäsennystä, eli sanat allekkain ja lauseesta analyysi, mikä liittyy mihinkin ja miten.
Sinä esitit Vento tällaisen lauseen: "Islamin terroristit sen sijaan riehuvat joka päivä."
Olisi tietysti sitten paikallaan että sinä annat oman selityksesi tuolle lauseelle.
| |
| | |
28.10.11, 09:05
|
#85 (linkki)
| | (Vierailija) |
Haluamatta selitellä kenenkään puolesta, mutta kerron vain totuuden.
2011.10.27 Kenya Mandera city 4 Killed 4 Injured/ A school principal is one of four killed when Islamists rocket a vehicle carrying student exam papers.
2011.10.27 Iraq Baghdad 18 Killed 36 Injured/ Fundamentalists target a music store with twin blasts, slaughtering at least eighteen passersby.
2011.10.26 Pakistan Bajaur city 1 Killed 4 Injured/ Four children are among the casualties when Muslim radicals shell their home.
2011.10.26 Iraq, Afghanistan, Pakistan.
2011.10.25 Thailand.
jne..jne. joka päivä. Vuodessa voi olla 1-5 välipäivää! 9/11 jälkeen islamistit ovat suorittaneet 17 921 veristä iskua joissa kuolee useita ja haavoittuu useita ihmisiä. Tämä ei kaipaa "selittelyjä".
| |
| | |
28.10.11, 10:03
|
#86 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 03/2007
Viestejä: 3106
| Juuri näin Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja mudeirsi Haluamatta selitellä kenenkään puolesta, mutta kerron vain totuuden.
2011.10.27 Kenya Mandera city 4 Killed 4 Injured/ A school principal is one of four killed when Islamists rocket a vehicle carrying student exam papers.
2011.10.27 Iraq Baghdad 18 Killed 36 Injured/ Fundamentalists target a music store with twin blasts, slaughtering at least eighteen passersby.
2011.10.26 Pakistan Bajaur city 1 Killed 4 Injured/ Four children are among the casualties when Muslim radicals shell their home.
2011.10.26 Iraq, Afghanistan, Pakistan.
2011.10.25 Thailand.
jne..jne. joka päivä. Vuodessa voi olla 1-5 välipäivää! 9/11 jälkeen islamistit ovat suorittaneet 17 921 veristä iskua joissa kuolee useita ja haavoittuu useita ihmisiä. Tämä ei kaipaa "selittelyjä". | Ja sitten tämä ähly fani tarkkailija vielä ihmettelee miksi häntä pidetään musulmaanien puolestapuhujana täällä saitilla.
Helsingissä oli viikolla mielenkiintoinen joukkotappelu,osaanottajat 20 somali lerppistä ja 5 venäläistä nuorta ottivat yhteen kaisaniemessä.
| |
| | |
28.10.11, 10:16
|
#87 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 12/2007 Sijainti: kommunistivaltiossa
Viestejä: 6035
| heh, Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja derechas Alappa loiventamaan islamistien tekemiä 11/9 tapahtumia | sitä voi tietenkin pohita, että jos pilvenpiirtäjän pitäisi rakennuksen pääsunnittelijan mukaan kestää lentokoneen isku romahtamatta maan tasalle, että kyseessä on controlled demolition. Myöskin siellä tuli rakennuksia alas, joihin ei osunut mitään. Tai sitten osuman aiheuttaneista lentokoneista ei jäänyt jälkeäkään muuta kuin iso kuoppa. Zeitgeist: 9/11 ‘Was an Inside Job’ Also: It Won a ‘Progressive’ Film Award and Is Based on ‘New Age’ Sources : The Other McCain
Sota on maailman kannattavin bisnes ja rauhanomainen kaupankäynti on uhka usan sotateollisuudelle. Siksi inside jobin kohteeksi valittiin wtc tornien kukkahattutädit ja -sedät.
| |
| | |
31.10.11, 20:25
|
#88 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 14924
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja derechas Kyllä kovasti loivensit kun aikoinaan oli keskustelua somali merirosvoista.
Sympatiasi oli näiden lerppahuulien puolella.
Selistys voi tietysti olla että että merirosvous ei ole mielestäsi terroristiteko.
Minun mielestä on. | Sinun mielipiteelläsi ei edelleenkään ole mitään arvoa koska se perustuu vääristelyyn ja puutteelliseen ymmärryskykyyn.
Tuossa aiemmin kirjoitit: "Alappa loiventamaan islamistien tekemiä Lontoon ja Madridin terroritekoja tai 11/9 tapahtumia,äkkiä laskettuna puhutaan useammasta tuhannesta uhrista näistä sinä puoli ähly vaikenet tietysti tuttuun tyyliisi."
Täysin idioottimainen väite että minä olisin vaiennut Lontoon ja Madridin iskuista.
Mitä taas tulee loiventamiseen niin se on kovin suhteellista. Annan tästä yhden esimerkin, nimittäin kotimaan puolella keskustellaan kuolemantuomiosta ja tällä lailla se Suomeenkin haluttaisiin: "Kyllä yhteiskunalla pitää olla mahdollisuus poistaa elävien kirjoista, maanpettureiden lisäksi, vakaviin henkirikoksiin syyllistyneet, naisiin ja lapsiin kohdituneet raiskaajat ja muut hyväksikäyttäjät, huumediilerit (ei käyttäjät), sekä yleiseen turvallisuuteen vaikuttavat rikolliset kuten vakoojaksi todetut koti ja ulkomaalaiset, samoin terroristijärjestöjen tekemien iskujen valmistelijat-rahoittajat.
Toisen omaisuuteen ja elinkeinoon kohdistuva merkittävä ilkivalta ja vahingonteko, joissakin tapauksissa saattaisi toistuessaan johtaa "pölkylle"."
Iran ja Kiina ovat jatkuvan arvostelun kohteina koska ne langettavat kuolemantuomioita kuin liukuhihnalta. Jos nyt Suomessa alettaisiin merkittävästä elinkeinoon kohdistuvasta ilkivallasta jakaa kuolemantuomioita niin Suomi olisi koko maailman hylkiö. Eli kun puhutaan loiventamisesta niin pitää ottaa huomioon myös lähtökohta, tuossa kuolemantuomiojutussakin on loiventamisen varaa.
Siinä merirosvojutussa oli samanlainen tilanne. Palstan katkeroituneisto lasketteli sellaisia nettipalstoille tyypillisiä juttuja joissa kaikki maailman asiat ratkotaan väkivallalla.
Se mitä sinä derechas kutsuit minun loiventamisekseni oli itse asiassa niin että minä olin ministeri Stubbin linjoilla kyseisessä asiassa, totesihan Stubb ettei köyhyyttä sotilaallisilla toimilla poisteta.
Viimeinen muokkaaja Tarkkailija; 31.10.11 20:26.
Syy: lisätty kursivointi
| |
| | | | |