Sotilaallinen sekaantuminen toisen valtion sisäisiin asioihin toteutetaan humanitaarisen avun nimikkeen alla. Lentokieltoalue Libyassa merkitsee pommien pudottamista.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman hallitus on ulkoministeri Hillary Clintonin mukaan valmiina tarjoamaan minkälaista tahansa apua libyalaisille, jotka pyrkivät kaatamaan Moammar Gaddafin.
Merivoimien komentaja Dave Lapan kertoo presidentti Obaman pyytäneen armeijaa valmistautumaan konfrontaatioon.
NATOn lausuntojen mukaan aseita toimitetaan jo oppositiolle. On olemassa myös viitteitä siitä, että aseita oli toimitettu jo ennakolta kansannousua johtaville tahoille.
Kuvio on sama kuin Kosovossa. Jugoslaviassa rahoitettiin vaivihkaa erilaisia paramilitaarisia ryhmiä kuten Bosnian muslimiarmeijaa 1991-95 ja Kosovon vapautusarmeijaa (KLA) vuosina 1998-99. Amerikkalaiset erikoisjoukot treenasivat Kosovon vapautusarmeijaa (KLA) kuukausien ajan ennen Jugoslavian vuoden 1999 pommitusten ja miehityksen aloittamista.
Kosovossa ja Bosniassa käytettiin mediaa levittämään disinformaatiota, jolla tuettiin Yhdysvaltain ja Euroopan Unionin väitteitä Belgradin hallituksen hirmuteoista, ja saatiin syy jälleen yhteen humanitaariseen interventioon.
Operaatio Jugoslavia onkin nyt Yhdysvaltain ulkoministeriön ja poliittisten toimijoiden huulilla: senaattori Lieberman vertaa Libyan tilannetta Balkaniin vuonna 1990 ja kehottaa toimittamaan aseita Libyan oppositiolle.
Yleistä mielipidettä on nytkin johdateltu uskomaan, että protestiliike on levinnyt spontaanisti Tunisiasta ja Egyptistä Libyaan. Tosiasiassa Yhdysvaltain ja Naton erikoisjoukot olivat jo paikalla. Operaatio oli suunniteltu alkavaksi yhtä aikaa naapurimaiden protestiliikkeen kanssa.
Libyalaiset itse – sekä hallituksen kannattajat että vastustajat – vastustavat molemmat kaikkea ulkopuolista Libyan asioihin sekaantumista, edes humanitaarisin syin. Gaddafin vastustajat pelkäävät, että Gaddafi kykenee käyttämään länsimaisten joukkojen maahantunkeutumista hyväkseen, ja nostattamaan patriootit tuekseen.
Media ei kerro suunnitellun invaasion taustalla olevia syitä, vaan keskittyy suunnitellun maahantunkeutumisen oikeuttamiseen.
Kenraali James Mattis, USCENTCOM:in komentaja sanoo suoraan, että lentokieltoalue arabimaiden ilmatilassa merkitsee täyslaidallista pommeja Libyaan, eikä mitään muuta.
Libyan rantaviiva ja lähitienoot ovat täynnä Yhdysvaltain ja liittolaisten, Kanadan, Saksan, Ranskan, Italian ja brittien, sotalaivoja.
Lähde:
Libyan levottomuudet suunniteltu juttu | Magneettimedia
Libyan runsaat energiavarat kiinnostavat ulkovaltoja. Siksi myös Libyan levottomuuksiin ollaan sekaantumassa aggressiivisesti. Sekaantuminen peitellään humanitääriseen auttamiseen.
Yhdysvaltain ja Naton Libyaa vastaan johtaman sotilaallisen intervention geopoliittiset ja taloudelliset seuraukset ovat kauaskantoisia.
Libya on eräs maailman suurimpia öljytalouksia, jolla on hallussaan noin 3.5% osuus globaaleista öljyvarannoista; lähes kaksi kertaa suuremmat kuin Yhdysvaltain.
Operaatio Libya on osa suurempaa sotilaallista agendaa, joka koskee Lähi-Itää ja Keski-Aasiaa: näillä alueilla on yli 60% maailman maakaasu- ja öljyvarannoista, mukaanlukien kuljetukseen tarvittavat putket. Operaatio Libyan tarkoitus on saada korporaatioiden omistukseen ja kontrolliin nämä elintärkeät energiavarannot.
Muslimimailla, joihin kuuluu Saudi Arabia, Irak, Iran, Kuwait,Yhdistyneet Arabiemiirikunnat, Jemen, Libya, Egypti, Nigeria, Algeria, Kazakhstan, Azerbadijan, Malesia, Indonesia ja Brunei omistavat keskenään 66.2–75.9% kaikesta maailman öljystä, riippuen tietolähteestä ja arviointiin käytetystä metodista. Energiatiedotuksen, (Energy Information Administration), mukaan Libya on yksinään Afrikan mantereen suurin öljytalous.
Yhdysvallat liittolaisineen ovat tekemässä Libyaan ”humanitaarisen intervention”.
Todellinen kiinnostuksen kohde Libyassa ei ole demokratian voimaansaattaminen, vaan Libyan öljyreservien haltuunotto sekä NOC:n (National Oil Corporation) destabilisaatio ja öljyteollisuuden yksityistäminen so. Libyan varallisuuden siirto libyalaisilta vieraisiin käsiin. NOC on 25. maailman Top 100 -yhtiöiden listalla.
Libyan suunniteltu invaasio on osa suurempaa suunnitelmaa, taistelua öljystä. Libya on pääpalkinto. Sota on hyväksi bisnekselle. Wall Street, angloamerikkalaiset öljyjätit sekä Yhdysvaltain ja Euroopan Unionin aseteollisuus ovat nimeltä mainitsemattomat hyötyjät Libyaa vastaan suunnatusta sotilaallisesta kampanjasta.
Libyan öljy on myös angloamerikkalaisten öljyjättien märkien unien kohde: raakaöljyn markkinahinta on noin 100 dollaria barrelilta. Libyan öljyn tuotantokustannukset taas ovat alhaiset, vain noin dollarin barrelilta. Voittomarginaali sotasaalisöljystä markkinoilla on 109 dollaria.
Ennen kansannousua Libyassa operoineita vierasmaalaisia öljy-yhtiöitä ovat ranskalainen Total, Italian ENI, kiinalainen CNPC, brittiläinen BP, espanjalainen REPSOL, ExxonMobil, Chevron, Occidental Petroleum, Hess ja Conoco Phillips.
Näistä toimijoista merkittävin on Kiina, jolla oli Libyassa jopa 30 000 työntekijää.
Arviolta 11% libyalaisesta öljystä meneekin Kiinaan. Tämä ei miellytä Washingtonia, joka pitää Kiinan läsnäoloa Pohjois-Afrikassa tunkeiluna omalle tontilleen. Osittain siis kampanjan Libyaa vastaan on tarkoitus irrottaa Kiina Pohjois-Afrikasta ja öljyvarannoista.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana erottuu se, että Libyassa toimineet amerikkalaiset öljy-yhtiöt Chevron ja Occidental Petroleum (Oxy) päättivät puoli vuotta sitten olla uusimatta öljyn ja kaasun etsintään Libyassa oikeuttavia lisenssejään.
Kontrastina saksalainen yhtiö R.W. DIA E allekirjoitti tammikuussa 2010 pitkäaikaisen sopimuksen Libyan NOC:n kanssa öljyn etsinnästä ja tuotannon jakamisesta.
Panokset ovat korkeat. Interventiolla riisutaan Libyan talous; jäädytetään Libyan länsimaisissa pankeissa olevat miljardien arvoiset talletukset ja varat.
Libyalla on Afrikan suurimmat öljyvarannot. Yhdysvaltain ja Naton toiminnan keskiössä on varmistaa Yhdysvaltain hegemonia Pohjois-Afrikassa alueilla, joilla Ranska – ja vähäisemmässä määrin Italia ja Espanja – ovat aiemmin olleet vaikutusvaltaisia. Ryöstöretki on naamioitu humanitaariseksi toiminnaksi.
Libyan öljy on myös angloamerikkalaisten öljyjättien kiinnostuksen kohde: raakaöljyn markkinahinta on noin 100 dollaria barrelilta. Libyan öljyn tuotantokustannukset taas ovat alhaiset, vain noin dollarin barrelilta. Voittomarginaali sotasaalisöljystä markkinoilla on 109 dollaria.
Washington pyrkii heikentämään poliittisia kytköksiä Ranskan, Tunisian, Marokon ja Algerian välillä ja tuomaan tilalle hallinnot, jotka ovat Yhdysvaltain liekanarussa.
Kyseessä on pitkän, historiallisen prosessin jatkumo, jolla on juurensa Indokiinan sodissa. Hyötyjiä ovat myös angloamerikkalaiset öljy-yhtiöt.
Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että näemme neokolonialistisen uudelleenjaon, Afrikan viipaloinnin ja Berliinin vuoden 1884 sopimuksen demarkaatiolinjojen romuttamisen: näemme Yhdysvaltain yhdessä brittien kanssa suorittaman Afrikan valtauksen.
Libyan merkitys Yhdysvalloille on myös sen sijainti: Libyalla on yhteiset rajat usean Ranskan vaikutuspiiriin kuuluvan maan kanssa, Algerian, Tunisian, Nigerin tasavallan sekä Tsadin.
Öljy-yhtiöillä ExxonMobililla ja Chevronilla on intressejä eteläisessä Tsadissa, mm. kaasu- ja öljyputkiprojekteja. Eteläinen Tsad on myös kulkuväylä Darfuriin Sudanissa, jossa sielläkin on paljon öljyä.
Kiinan CNPC-yhtiö allekir joitti vuonna 2007 sopimuksen öljystä Tsadin hallituksen kanssa.
Nigerissä puolestaan on uraania, jonka kaivamista ja jalostamista Ranska hallitsee Arevan kautta. Kiina on myös sijoittanut Nigerin uraaniin. Yhdysvaltain kiinnostus Nigeriin on suuri.
Libyan kautta Yhdysvallat kykenee myös levittämään vaikutusvaltaansa Pohjois-Afrikasta keskiseen ja läntiseen Afrikkaan, joiden maaperässä piilee öljyn ja maakaasun lisäksi kobalttia, uraania, kromia, mangaania ja platinaa.
Euroopan Unioni on riippuvainen Libyan öljystä. Noin 85% libyalaisesta öljystä myydään Eurooppaan, samoin maakaasusta. Euroopan maiden NATO-jäsenyys ei suojele maita niiden energiansaannin suhteen. Sota Libyassa katkaisee todennäköisesti öljyn ja maakaasun saannin Italiassa, Ranskassa ja Saksassa.
Valtamedia osallistuu sotilaalliseen kampanjointiin massiivisella disinformaation levittämisellä ja pyrkimällä oikeuttamaan sotaa, jolla on kauaskantoisia vaikutuksia paitsi libyalaisiin, myös koko maailman talouteen.
Media puhuu suurin otsikoin Oikeutetusta Sodasta. Oikeutetetun Sodan teoria ylläpitää ideaa sodasta humanitaarisena tekona. Teoria kutsuu aseisiin eettisin ja moraalisin perustein ”roistovaltioita” ja ”islamilaisia terroristeja” vastaan. Media demonisoi uhreiksi valittuja samalla, kun se tarjoaa ideaa Yhdysvaltain ja Naton hyökkäyksen motiiveista inhimillisinä.
Sodan aloittajia kutsutaan järjen ääniksi, kansainvälisen yhteisön edustajiksi.
Ei ole sellaista asiaa kuin oikeutettu sota. Yhdysvaltain imperialismin historia täytyy ymmärtää ja ottaa huomioon: vuoden 2000 PNAC-raportti (Project of the New American Century; Rebuilding America´s Defences) puhuu aivan avoimesti pitkästä sodasta, valloitussodasta. Eräs raportin pääteemoista on sotiminen – ja voittaminen – usealla sotanäyttämöllä yhtä aikaa.
Operaatio Libya on osa raportin kuvailemaa prosessia. Operaatio Libya on osa Pentagonin suunnitelmia.
Aasiassa on jo kolme sotanäyttämöä: Palestiina, Irak ja Afganistan. Jos Libyaan hyökätään, neljäs sotanäyttämö aukeaa Pohjois-Afrikassa, ja muodostaa riskin sodan vaiheittaisesta kehittymisestä laajemmaksi.
PNAC-dokumentti kuvastaa Yhdysvaltain sotilaallisten doktriinien kehitystä. Suunnitelmaan kuuluu sotia yhtä aikaa eri puolilla maailmaa.
PNAC kertoo, miksi sotia käydään. Humanitaarisia syitä ei raportissa mainita.
Mikä sitten on suunnitelma?
Entinen NATO-komentaja Wesley Clark kertoo kirjassa Winning Modern Wars: ”Marraskuussa 2001, eräs vanhemmista upseereista ehti rupatella. Kyllä, hän sanoi, olemme yhä hyökkäämässä Irakin kimppuun, mutta se on vain osa viisi vuotta käsittävää kampanjasuunnitelmaa. Olemme jo valinneet kohteet: Irak, Syyria, Libanon, Libya, Iran, Somalia ja Sudan.”
Vapaasti ja paikoin lyhennellen kääntänyt Riikka Söyring
Libyassa riittää energiaa
• Libya on maailman suurimpia öljyntuottajia.
• Libyalla on arviolta 3.5% maailman öljyreserveistä, mikä on noin kaksi kertaa enemmän kuin Yhdysvalloilla.
• Libyan öljytuotanto on ollut 1.3-1.7 miljoonaa barrelia päivässä, runsaasti alle tuotantokapasiteetin koko kyvyn. Kaasua Libya tuottaa 2.600 miljoonaa kuutiojalkaa päivässä.
• Lähes 80% Libyan öljyvarannoista sijaitsee Sirten alueella itäisessä Libyassa.
• Noin 85% libyalaisesta öljystä ja maakaasusta tuodaan Eurooppaan.
• Varsinkin monet eteläisen Euroopan maat ovat riippuvaisia Libyan öljystä.
Lähde:
Operaatio Libya | Magneettimedia
Sota Libyassa saattaa laajeta naapurimaihin, varoittavat lukuisat asiantuntijat.
Useiden asiantuntijoiden mukaan länsimaat pyrkivät ohjailemaan levottomuuksia Pohjois-Afrikassa itselleen suotuisaan suuntaan. Tarkoitus on varmistaa kaupankäynnin jatkuminen, astuu valtaan kuka hyvänsä. Britit aseistavat sekä Gaddafia että kapinallisia. Eurooppalainen aseteollisuus tekee tiliä. Länsimaiden uskotaan suunnittelevan osallistumista myös Syyrian levottomuuksiin.
- Kolme maata, Libya, Syyria ja Iran eivät automaattisesti alistu globaalille eliitille tai länsivaltojen intresseille Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä kuten Egypti, Saudi-Arabia ja Kuwait ovat tehneet, toteaa politiikan tutkija Adrian Salbuchi.
- Syyria on strategisesti tärkeä. Ilman Syyriaa Iran menettää kulun Libanoniin. Jos Syyrian hallitus kaatuu, se heikentää myös Irania mikä tietenkin hyödyttäisi angloamerikkalaisia, sanoo puolestaan journalisti James Corbett.
Asiantuntijat uskovatkin, että’ tasapainon heikentäminen alueella on lännen tavoitteena:
- Näemme strategian, jonka tarkoitus on heikentää alueen itsenäisiä arabivaltioita: tarkoitus on myös eristää Iran ja jättää se vaille ystäviä. Sen toivotaan aiheuttavan sisäisiä levottomuuksia Iranissa, arvioi Salbuchi.
Yhdysvaltain puolustusministeri onkin kehottanut Syyrian armeijaa vahvistamaan vallankumousta ja ”seuraamaan Egyptin armeijan esimerkkiä”
Iranin varaulkoministeri Muhammad Ali Fathollah puolestaan sanoo, että Afganistan on hyvä esimerkki siitä, kuinka kansainvälinen sekaantuminen valtioiden sisäisiin asioihin vain pahentaa tilannetta kansalaisten kannalta: – Afganistanissa ei ole turvallista, huumetuotanto on nelinkymmenkertaistunut ja väkivaltaisuus lisääntyy. Asiasta kertoi RT News.
Lähde:
Libyan sota laajenemassa? | Magneettimedia
Libyan hallitsija, kenraali Muammar Gaddafia on ahkerasti demonisoitu mediassa. Länsi on avuliaana kiiruhtanut demokratisoimaan Libyaa ja vapauttamaan sen sorrettuja kansalaisia.
Mitä sitä ennen tapahtui?
Gaddafi valmistautui ottamaan käyttöön kultadinaarin öljykauppaa varten. Dinaari oli tarkoitus käyttää vaihdon välineenä sekä Afrikassa että muiden kiinnostuneiden maiden kanssa. Gaddafi oli työskennellyt Malesian kanssa vuodesta 2002 valmistellen dinaarin käyttöönottoa dollarin sijaan. Mukaan ilmoittautuneita maita olivat Sudan, Burma, Indnesia, yhdistyneet Arabiemiraatit, Iran sekä Irak ennen Irakin sotaa. Irak oli juuri sopinut Ranskan ja kenraali de Gaullen kanssa vaihtavansa öljyä euroihin dollarin sijaan, kun Bush saapui vapauttamaan irakilaisia.
Ranskan nykyinen presidentti Nicholas Sarkozy on luonnehtinut Gaddafin dinaari-suunnitelmaa “uhkaksi ihmisen taloudelliselle turvallisuudelle”.
Libyan keskuspankki oli ennen hyökkäystä Libyaan muista valtioista poiketen sataprosenttisesti valtion omistuksessa ja siten monikansallisen BIS:n (Bank of International Settlements) kontrollin ulkopuolella. Libya kykeni rahoittamaan projektinsa ilman ulkopuolisten sekaantumista sekä nollakorolla. Libyan keskuspankilla oli ennen lännen aloittamaa demokratisoimista 144 tonnia kultaa holveissaan. Ranskan ja lännen tukemat, Gaddafia vastustavat Benghazin kapinalliset perustivat ensi töikseen uuden keskuspankin, joka saman tien tunnustettiin Pariisin pörssissä ja heti sen jälkeen muissa lännen pörsseissä. Kapinalliset perustivat pankin ennen hallituksen tai armeijan perustamista.
On olemassa todistusaineistoa siitä, että Ranska alkoi valmistella Benghazista alkavaa kapinaa Gaddafia vastaan jo marraskuussa 2010. Yhdysvaltalainen kongressiedustaja Dennis Kucinich vahvistaa epäilyn.
Amerikkalainen kenraali Wesley Clark puolestaan kertoi Democracy Now-organisaatiolle jo vuonna 2007, että Bushin hallinto oli päättänyt hyökätä Irakiin, Libyaan, Syyriaan, Libanoniin, Somaliaan, Sudaniin ja Iraniin. Yhteistä hyökkäyksen kohteeksi valituille maille on, että maiden keskuspankit eivät kuuluneet BIS-järjestelmään ja olivat siten kontrollin ulkopuolella. Tietenkin maissa on myös runsaasti öljyä.
Tärkeämpää lienee kuitenkin se, että Libyassa on vettä. Gaddafi käytti Libyan keskuspankin kautta 33 biljoonaa dollaria rakentaakseen 4000 km pitkän putkijärjestelmän nimeltä Great Man-Made River. Tekojoen avulla oli tarkoitus tuoda vettä 70% väestöstä. Libyan keskuspankki rahoitti myös Afrikan ensimmäisen telekommunikaatiosatelliitin. Satelliitti aloitti toimintansa joulukuussa 2007, ja riisti samalla Euroopan teleyhtiöiltä 500 miljoonan vuosimaksun, jonka ne olivat aiemmin veloittaneet Afrikan 45 kansalta palveluksistaan.
Suomessa ei tarvitse pelätä vapauttajia. Pohjavesivaramme lienee jo luvattu IMF:lle lainojen vakuuksiksi, ja muutenkin niiden hallinta on siirtymässä EU:lle.
Lähde:
Näkökulma: Miksi Libyaan hyökättiin? | Magneettimedia
NATO-joukot toimivat yhteistyössä terroristijärjestö al-Qaidan kanssa tuhotakseen Libyan laillisen hallituksen viimeiset jäänteet, sanoo Libyassa oleskellut kirjailija ja historioitsija Webster Griffin Tarpley.
Jihadistit ja NATO työskentelevät käsi kädessä, toteaa puolestaan professori Michael Chossudovsky. – Nämä ”entiset” al-Qaida kumppanuusprikaatit muodostavat ”demokratiaa vaativan” liikkeen selkärangan Libyassa. Libyan demokratisoimista johtavat Yhdysvaltain arkkiviholliset al-Qaidan sissit yhdessä NATO:n erikoisjoukkojen kanssa. Daily Mirror raportoi jo maaliskuussa, että Libyaan on viety NATO:n erikoisjoukkoja – vaikka NATO sen pitkään kiisti. Erikoisjoukot koostuvat Yhdysvaltain Navy Seals-joukoista, brittien SAS-joukoista sekä Ranskan muukalaislegioonalaisista. Nämä erikoisjoukot ovat olleet niiden iskujen takana, joiden kohteena ovat olleet hallituksen rakennukset ja Gaddafin Bab al-Aziziya-suoja Tripolissa.
Raporttien mukaan brittiläisiä SAS-joukkoja oli Libyassa jo ennen kuin NATO aloitti ilmaiskut saatuaan YK:n mandaatin lentokieltoalueen perustamiseksi. CIA puolestaan sponsoroi al-Qaidan jäsenten johtamia islamilaisia prikaateja. Taistelijoiden joukossa on myös teini-ikäisiä. Amiraali James G. Stavridis, huomattava yhdysvaltalainen tiedusteluviranomainen, sanoi keväällä NATO:n tukena Libyassa olleen al-Qaidan ”loikkareita”. Mistä on kysymys tässä huolella suunnitellussa sotilaallisessa tiedusteluoperaatiossa, jossa tunkeudutaan suvereenin valtion alueelle ja vallataan se? Libyan ”kapinallisten” uusi komentaja on myös al-Qaidan johtaja, joka on taistellut Afganistanissa Yhdysvaltain joukkoja vastaan. Näin kertoo yhdysvaltalainen tutkija, kirjailija, historioitsija ja journalisti Webster Griffin Tarpley Press TV:lle antamassaan haastattelussa. NATO:n tuella Tripolissa vallan kaapannut kapinallisjohtaja ja sotilasdiktaattori Abdul Hakim ”Belhadj” on tunnettu kansainvälinen terroristi ja pahamaineinen joukkomurhaaja sekä yksi al-Qaidan johtohahmoista, joka sai koulutuksensa Osama bin Ladenilta Afganistanissa CIA:n sponsoroimalla sissileirillä. Hän on myös yksi kolmesta Darnashia hallinneesta terroristista.
Abdul Hakim Belhadj, joka on käyttänyt myös nimeä Abdul Hakim Hasadak (Hasadi) on osallistunut terroristitoimintaan eri puolilla maailmaa. Hän on kehuskellut järjestäneensä 25 terroristi-iskua Afganistaniin ja tappaneensa yhdysvaltalaisia sotilaita. Hän on myös ollut Pakistanissa (joidenkin raporttien mukaan Thaimaassa) Yhdysvaltain sotavankina. Hasadi on ”al-Qaidan supernova”, ja tämä Himmlerin veroinen massamurhaaja hallinnoi nyt Tripolin kaupunkia, totesi Tarpley. Tämä joukko on vapauttamassa Libyaa, tuomassa perustuslain turvaamaa demokratiaa ja ihmisoikeuksia. Tarpley toteaa, ettei kenelläkään tavallisella libyalaisella ole näissä olosuhteissa toivoa. Jokainen nainen on suurissa vaikeuksissa, ja maassa oleva roomalaiskatolinen vähemmistö tulee vielä kohtaamaan pahoja ongelmia. Abdul Hakim tulee saamaan paitsi miljardeja dollareita tukea Yhdysvalloilta, myös modernia aseistusta, diplomaattista ja moraalista tukea, tunnustuksen, median tuen, länsimaiden erikoisjoukkojen avun ja paljon muuta.
NATO on käyttänyt al-Qaidaa jalkaväkenä. Nämä terroristit eivät kuitenkaan pystyisi etenemään lainkaan eivätkä tekemään merkittäviä iskuja, mikäli heillä ei olisi NATO:n tulitukea apunaan. ”Ei oikeastaan tarvitse käyttää palkkasotureita. On vain tuotava nämä al-Qaida-tyypit paikalle, ja he taistelevat kuin fanaatikot.” kuvaa Webster Tarpley. ”Sen jälkeen he vaativat 80 miljardia dollaria Libyan varoja, jotka he aikovat varastaa. Nämä varat tullaan tallettamaan sveitsiläisille pankkitileille”, Tarpley arvioi. Suurin onnenonkija on Tarpleyn mukaan Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy, projektin kaikkein aggressiivisin ja röyhkein, kertoo Verkkomedia.
Saudi-Arabia välittää kapinallisille jihadisteille Washingtonin ja Brysselin kustantamia aseita, kuten panssarintorjuntaohjuksia sekä ilmatorjuntaohjuksia. Saudi-Arabian on aina Neuvostoliiton ja Afganistanin välisestä sodasta asti on tukenut al-Qaidaa enemmän tai vähemmän julkisesti.
Lännen media on ollut tärkeä instrumentti Libyan sodassa, arvioi professori Chossudovsky. Media jättää tyystin kuvaamatta, kuinka tavalliset libyalaiset vastustavat NATO:n invaasiota, joka humanitaarisen intervention nimikkeen alla pommittaa ja tuhoaa siviilikohteita. Libyalaiset vastustavat myös ”demokratian puolesta” taistelevia ”kapinallisjoukkoja”, joita johtavat etsintäkuulutetut terroristit. Sotilaallisen operaation todellinen luonne – maahantunkeutuminen ja miehitys – piilotetaan ”velvollisuus suojella” doktriinin alle, kuvaa Chossudovsky.
– Lännen media on auttanut muovaamaan kuvaa NATO:n erikoisjoukkojen kanssa työskentelevistä terroristeista vapauttajina. Uutiskanava CNN:n mukaan terroristi, joka on katunut tekojaan, ei enää ole terroristi. CNN kertoo CIA:n tukemien entisten LIFG-terroristien kääntyneen, ja perustaneen uuden poliittisen liikkeen IMC; Islamic Movement for Change (al-Haraka al-Islamiya al-Libya Lit-Tahghir), joka nykyään – NATO:n tukemana – omistautuu demokratian puolustamiselle ja terrorismin vastaiselle taistelulle. Vielä kesäkuun 10. päivä 2011 LIFG oli YK:n turvallisuusneuvoston listalla bona fide-terroristijärjestönä. Kesäkuun 21. päivä YK:n terroristijärjestöjen listaus katosi YK:n turvallisuusneuvoston nettisivuilta. Siviilejä on demokratisoitu ahkerasti: maaliskuun 31. päivän jälkeen on tehty 20.633 hyökkäystä sekä 7,768 muuta iskua, eikä NATO:n antamassa luvussa ole mukana ennen maaliskuun 31. päivää tehtyjä, kaksi viikkoa kestäneitä ilmaiskuja.
Ranskalainen Mirage 2000-hävittäjä pystyy kuljettamaan kerralla 18 ohjusta. ”Siitä laskemalla saa karkean arvion siitä, paljonko rautaa – noin 50 000 pommia – Libyaan on kylvetty humanitaarisista syistä. Huhtikuussa UPI tiedotti pommien alkavan jo loppua kesken. Median mukaan siviilit eivät ole kärsineet mainittavia vahinkoja. Kuinka uskottavaa tämä on?” Chossudovsky kysyy. Global Researchin kirjeenvaihtaja, sodan aikana Libyassa oleskellut politiikan tutkija Nahdi Darius Nazemroaya kuvaa pommitusten kiihtyneen viimeisen kahden viikon aikana heinäkuussa. Eräs räjähdyksistä muodosti suuren sienipilven. Noin 15 kilometrin päässä pommitusalueelta ihmiset saivat oireita: polttavat silmät, alaselkäkipuja, päänsärkyä, kertoo Nazemroaya.
Lähde:
Länsi ryöstöretkellä Libyassa | Magneettimedia
NATO:n sotakoneet ovat tarkoituksella valinneet siviilikohteita. Muuan tällainen tapaus oli telttakylän pommitus Gaddafin suojapaikaksi uskotun rakennuksen edustalla.
– Valtamedia tunnustaa verilöylyn, mutta sanoo pommituksen uhrien kuolleen hallituksen ja kapinallisten ristitulessa. Uhreja kuvataan ”aktivisteiksi, jotka olivat pystyttäneet impromptu-telttakylän osoittaakseen solidaarisuutta Gaddafille ja vastustaakseen NATO:n pommituksia” selittää professori Chossudovsky.
Elokuun viimeisillä viikoilla siviilejä on kuollut arviolta 3000 henkilöä. Sairaalat ovat kaaoksen vallassa, eikä vettä saa, koska NATO on pommittanut vesiputket hajalle lähes koko maassa. UNICEF:in edustaja, Christian Blaslev-Olesen varoittaa tilanteen Libyassa saattavan kääntyä epidemioiden leviämisen takia ennen näkemättömäksi humanitaariseksi katastrofiksi.
Elinolot pahenevat päivä päivältä Libyan pääkaupungissa, kahden miljoonan asukkaan Tripolissa. Suurimmassa osassa kaupunkia vesi- ja sähköjohdot ovat poikki, eikä viemäriverkosto toimi. Sairaaloista ovat tarvikkeet loppumassa, ja ruokaa ja polttoainetta on vaikea saada, kertoo BBC.
YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon on vedonnut kansainväliseen yhteisöön, jotta Libyaan saataisiin humanitaarista apua sekä järjestyksen ylläpitämiseksi maassa.
YK on luvannut lähettää kirurgiryhmiä sekä lääkkeitä ja ruokaa Libyaan Punaisen Ristin kautta.
Brittilehdistä The Guardian kiinnitti huomiota siihen, että ”Libyan tapaus ei ole tuonut meitä yhtään lähemmäs yksimielisyyttä siitä, onko itsenäisen valtion alueella tehty aseellinen väliintulo oikeutettua edes ihmisoikeuksien ja demokratian nimeen”, mutta päätyy siihen, että on, ”koska Gaddafi oli verinen tyranni”.
Guardian huomauttaa, että ”aseellinen väliintulo olisi oikeutettua samoilla perusteilla myös Syyriassa”, mutta siirtää vastuun siitä ettei sitä tapahdu Kiinalle ja Venäjälle, jotka eivät halua laajaa sotaa Lähi-idässä. Guardianin mukaan NATO ei olisi kyennyt voittamaan Libyassa ilman Yhdysvaltain sotakoneistoa, joka auliisti antoi ammuksia ja muuta kalustoa NATO:n käyttöön. Ranskalainen journalisti ja kirjailija Thierry Meyssan, joka vietti sodan aikana Libyassa pari kuukautta, puolestaan katsoo, että Yhdysvaltain, Ranskan, Britannian ja Qatarin yhdistäneen voimansa mediasodankäynnissä, jossa ei ole yritettykään antaa puolueetonta tai aina edes totuudenmukaista kuvaa tapahtumista Libyassa ja Syyriassa.
Meyssanin mukaan France24, BBC, AlJazeera sekä CNN, joka toimii Pentagonin psykologisen sodankäynnin yksikön kanssa yhteistyössä, ovat keskittyneet puolueellisesti kuvaamaan Libyan ja Syyrian hallitusten tekemisiä rikoksiksi samalla, kun NATO:n tekemät rikokset on kuvattu myönteisessä valossa.
Meyssan vertaa tiedotusta Libyan sodasta Venezuelan tilanteeseen vuonna 2002, jolloin Globovisión esitti filmiä vasta presidentiksi valittua Chavezia tukevista joukoista ampumassa maltillisia oppositiovoimia. Myöhemmin osoittautui, sanoo Meyssan, että ne joita kohti ammuttiin, olivatkin Chavezia tukevia maltillisia mielenilmaisijoita ja ampujat olivat CIA:n aseistamia tarkka-ampujia. YK:n yleiskokous on kieltänyt ´rikoksina rauhaa vastaan´ rauhaa uhkaavan sotapropagandan käytön, vastakkaisen informaation sensuroinnin sekä tiedonkulun estämisen päätöslauselmissaan nro 110 (v. 1947), nro 381 (v. 1950) sekä nro 819 (v. 1954).
Lähde:
Kuolema korjaa satoa | Magneettimedia
Libyan sotaa on puolusteltu siviilien suojelemisella väkivallalta sekä demokratian ilosanoman tuomisena tyrannin kärsiville alamaisille.
On kuitenkin olemassa viitteitä siitä, että NATO yhteistyössä lännen tiedustelupalvelujen kanssa – mukaan lukien Israelin Mossad ja Turkki – värvää tälläkin hetkellä islamilaisia ”vapaustaistelijoita” useissa muslimimaissa kasvattaakseen uuden taistelijoiden sukupolven. Israelin tiedustelupalvelu vahvistaa, että uutta vapaustaistelijoiden ryhmää koulutetaan, ja että sitä aiotaan käyttää tulevissa NATO:n sotilaallisissa ”humanitaarisissa pro-demokratia-kampanjoissa”.
Israelin tiedustelun Debkafiles-sivusto kertoo elokuun 15.päivä Syyrian olevan kuin olevankin seuraava etappi NATO:n sotilaallisella kartalla. Siviilinä ja äitinä on vaikea uskoa sellaisten kampanjoiden hyvään lopputulokseen, jossa lännen sotilasliittouma NATO tekee yhteistyötä niiden tahojen kanssa, joita vastaan se aloitti sodan terrorismia vastaan: jihadisti-sissien, joiden kouluttajina ovat toimineet CIA, MI6 ja Mossad. Talibanien, joita Washington Post-lehti kertoo tuettavan Yhdysvaltain verodollareista.
On vaikea käsittää, miten kampanja auttaa äitejä, lapsia ja vanhuksia parempaan elämään niissä maissa, jotka länsi demokratisoi pommein, ohjuksin ja inhimillisellä hädällä. Joku kuitenkin hyötyy: sotateollisuus, energiayhtiöt ja ne, jotka ehtivät ryöstöretkelle. On mahdoton käsittää, että suvereenin valtion käsite ei merkitse useimmille enää mitään. Tai näin ainakin täytyy päätellä niistä olemattomista reak
Lähde:
Kommentti: NATO:n islamistinen Pyhä sota Lähi-idässä | Magneettimedia
Pankkiirieliitti ei pitänyt Libyan pyrkimyksestä vapauttaa koko Afrikka Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston vallasta.
NATO, sen tukemat al-Qaidan joukot ja Britannian SAS ovat katkaisseet veden kulun, pommittaneet supermarketteja, tehneet iskun EID-juhlan perjantairukouksiin. Eräiden lähteiden mukaan myös tuhansia ihmisiä on joukkomurhattu.
Suurin osa Libyasta on silti yhä Jamāhīriyyaksi kutsuttujen kansankongressien hallinnassa. ”Kapinallisten” valta ulottuu ainoastaan Benghaziin ja osiin Tripolia. Vähintään miljoonalla libyalaisella on AK-47, joita on jaettu kansalle hyökkäyksen ja miehityksen varalta. Libyan puolustusvoimat jatkavat yhä vastarintaa. Eri arvioiden mukaan 70 tai 80 prosenttia Libyasta on edelleen Libyan puolustusvoimien sekä Libyan hallitukselle uskollisten heimojen kontrollissa. NATO on sulkenut viestintäjärjestelmiä, ja aseelliset ryhmät ovat terrorisoineet siviiliväestöä.
Taisteluita ”kapinallisten” ja libyalaisten välillä on yhä käyty Tripolissa, ja Bani Walidin kaupunki on onnistunut torjumaan hyökkäykset. Sirte on saarrettu, sen ruokavarastot on tuhottu ja vesilähteet katkaistu; kaupunkia pommitetaan tauotta. Naisia ja perheitä ei päästetä ulos, miehet päästetään, minkä jälkeen heidät tapetaan tai vangitaan.
”Kapinallisten” tukikohdassa Benghazissa on puhjennut levottomuuksia: neljä voimatekijää ovat ryhtyneet toimiin toisiaan vastaan: obeid- ja haruba-heimot, ääri-islamistiryhmät sekä muun muassa Qatarista, Jordaniasta, Egyptistä ja Tunisiasta saapuneet NATO:n palkkasoturit.
NATO on pommittanut liittolaisiaan, nk. kapinallisia Benghazissa, ja kapinallisryhmien välillä on ollut taisteluita. On mahdollista, että Kyrenaikan heimot ovat päättäneet liittyä Libyan hallituksen puolelle taistelemaan ”kapinallisjoukkoja” vastaan: kapinalliset uskovat siviilien ryhtyneen tukemaan Gaddafia ja kansantasavaltaa aseellisesti.
Algeria aikoo lähettää humanitaarista apua Libyaan. Syyrialaiset ja algerialaiset hakkerit ovat hyökänneet Qatarin emiirin al-Jazeera-kanavaa vastaan. Malin ja Nigerin hallitukset ovat huolissaan aseistautuneiden joukkojen ilmestymisestä alueilleen, ja Afrikan maat lähettävät apua, jotta NATO:n ja al-Qaidan vaikutus Libyassa voidaan lopettaa.
Libyan hallintojärjestelmä perustuu kansan muodostamiin kongresseihin sekä valittuihin toimeenpaneviin neuvostoihin, ja tämä järjestelmä on nostanut Libyan elintason Afrikan korkeimmaksi. Libyan elintaso oli ennen sotaa korkeampi kuin Venäjällä, Brasiliassa ja Saudi-Arabiassa.
Maassa on Gaddafin jäljiltä ollut maksuton terveydenhuolto, koulutus ja sähkö sekä ilmaiset asunnot. Libyalla on ollut varaa pyrkiä vapauttamaan koko Afrikka Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston vallasta muun muassa luomalla kultadinaarin ja afro-valuutan, ja nuo varat Yhdysvallat on nyt ryöstänyt.
Monien analyytikoiden mukaan juuri nuo ovat syitä NATO:n sotaan Libyaa vastaan. Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy sanoi Libyan olevan uhka kansainvälisen yhteisön ”taloudelliselle turvallisuudelle”. ”’Kansainvälinen yhteisö’ on ilmaus, jota käytetään pankkiirieliitistä, ei kaikkien kansojen muodostamasta ihmisyhteisöstä”, artikkeli toteaa.
Libya
-BKT henkeä kohden 89,03 dollaria (Suomi 187,60 dollaria/ hlö) PPI.mittarilla
-Jokaisesta vastasyntynyt saa 7000 dollaria lahjana valtiolta (Suomi —–)
-Jokaisen perheen jokainen jäsen saa valtiolta vuosittain 1000 dollaria (Suomi ——)
-Vastanaineet saavat valtiolta 64 000 dollaria asunnon hankkimiseen
-Moni länsimaissa perittävistä veroista ja maksuista puuttuu
-Starttiraha yrityksen perustamiseen 20 000 euroa kertasuorituksena
-Koulutus ja terveydenhuolto ilmaisia (Suomi: terveyskeskuskäynti keskimäärin 11 euroa)
-Vaihto-oppilasopiskelu ulkomailla valtion kustannuksella
-Suurille perheille peruselintarvikkeiden hinnat säännelty lähinnä symbolisiksi
-Osa lääkkeistä kokonaan ilmaisia
-Auto- ja asuntolainan korko 0% (Suomi: vaihtelee 3,5-9 prosenttiin)
-Kiinteistönvälitys kielletty
-Valtio hyvittää auton ostajalle kauppahinnasta aina 50% asti
-Sähkö ilmaista (Suomi: sähkön siirto+ alv 23% ja sähkö + alv 23%)
-Alkoholin myynti ja käyttö kielletty
-Polttoaineet kuten bensiini: 1 litra bensiiniä 0.14 dollaria (Suomi 2,35 dollaria/ 1,60 euroa)
Lähde:
Miksi NATO nousee sotaan Libyaa vastaan? | Magneettimedia
Länsimediassa Muammar Gaddafi on esitetty julmana diktaattorina, joka olisi syyllistynyt kansanmurhaan ilman lännen väliintuloa. Antaako tämä totuudenmukaisen kuvan Libyan tilanteesta ja sodan perusteista?
Viime vuonna Libya sijoittui YK:n inhimillisen kehityksen mittarilla (Human Development Index) luokkaan ”korkea”, selvästi maailman keskiarvon yläpuolelle. YK:n lapsikuolleisuus- ja elinajanodotetilastoissa Libya oli Afrikan kärjessä. Myös vankien osuus väestöstä oli moninkertaisesti alhaisempi kuin USA:ssa. Koulutus ja terveydenhuolto oli ilmaista, ja asunnon ostajia tuettiin taloudellisesti.
4.1.2011 julkaistussa YK:n ihmisoikeusneuvoston raportissa useat valtiot, kuten Kanada, Australia ja Brasilia, kiittivät Libyaa maan ihmisoikeustilanteen kohentamisesta. Libyan ja länsimaiden suhteet olivat niin ikään parantuneet merkittävästi viime vuosina.
Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy vieraili Libyassa vuonna 2007 ja allekirjoitti joukon sopimuksia. Vuonna 2008 Libya ja Italia allekirjoittivat kattavan yhteistyösopimuksen. Samana vuonna Condoleezza Rice vieraili häneen avoimesti ihastuneen Gaddafin luona ja Yhdysvallat vapautti Libyan kaikista terrorismiin liittyvistä oikeusprosesseista.
Kesäkuussa 2009 Gaddafi osallistui G8-huippukokoukseen Roomassa, tapasi Italian johtajia ja kätteli myös presidentti Obamaa. Hillary Clinton puolestaan tapasi Gaddafin toisen pojan, Muatassemin, Washingtonissa vuonna 2009.
Edellä kuvattua taustaa vasten suhteiden hyvin nopea muuttuminen keväällä 2011 voi näyttäytyä suorastaan hämmästyttävänä. Mikä sai Gaddafin entiset yhteistyökumppanit muuttumaan nopeasti hänen vihollisikseen?
Tämän ymmärtämiseksi on ensinnäkin tunnettava läntistä rahoitusta saava Otpor!-järjestö, joka Serbian presidentin Slobodan Miloševićin kaatamisen jälkeen on yhdistetty moniin ns. ”värivallankumouksiin”. Rahoittajien näkökulmasta tavoite on avata sulkeutuneita talouksia globalisaatiolle.
Dokumenttifilmissä ”The Revolution Business” haastatellaan järjestön johtoa ja konsultteja näiden keskeisestä roolista Tunisian ja Egyptin vallankumousten organisoinnissa. Kansalaisten spontaania tyytymättömyyttä hyödyntävät vallankumoukset olivat konsulttien mukaan huolellisesti suunniteltuja, valmennettuja ja ohjattuja.
Oliko myös luonnonvaroiltaan rikkaan Libyan vallankumous ”ohjattua”? Libyakin oli globalisaation näkökulmasta ”suljettu” talous: vauras, omavarainen ja velaton, ja maan keskuspankki oli hallituksen alaisuudessa. Ja todellakin: Ranskan tiedustelupalvelu alkoi marraskuussa 2010 valmistella vallankumouksen käynnistämistä Benghazissa. Seuraavien viikkojen aikana tiedustelupalvelu sai yhteyden libyalaisupseereihin, jotka olivat halukkaita syrjäyttämään Gaddafin. Libyan vallankumouksen valmistelu oli kytköksissä vuoden 2011 ”arabikevään” valmisteluun.
On myös tärkeää tietää, että Britannia ja Ranska valmistautuivat Libyan sotaan Southern Mistral 2011 -sotaharjoituksen puitteissa. Maat aloittivat valmistautumisen harjoitukseen neljä kuukautta ennen Naton Libya-operaation käynnistämistä. Sotaharjoituksen kotisivuilta on nähtävissä, kuinka sen skenaario oli kuin suoraan Libyan sodasta: Ranskan ja Britannian toteuttama ilmapommitusoperaatio, joka perustui YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaan ja kohdistui kuviteltuun valtioon nimeltä ”Southland”, jota johti diktaattori ja joka muodosti uhan Ranskan ”kansallisille eduille”. Sotaharjoituksen oli määrä käynnistyä 21. maaliskuuta 2011, mutta sen resurssit suunnattiinkin tositoimiin vain kaksi päivää aikaisemmin – YK:n turvallisuusneuvoston Libya-päätöslauselman nojalla.
Verkkomedia.orgin haastattelussa Maanpuolustuskorkeakoulun analyytikko Juha-Antero Puistola totesi, että Libyan kriisin ”sotapelaaminen” etukäteen on ”paitsi täysin realistinen myös oletusarvon mukainen” ajatus. Puistola antoi myös tukea tiedoille Ranskan tiedustelupalvelun varhaisista yhteyksistä Gaddafin vastaisiin toimijoihin.
Tapahtumien ymmärtämiseksi on myös tiedettävä, miten YK:n Libyan-vastaiset päätöslauselmat ajettiin läpi. Pian Gaddafin vastaisten mielenosoitusten käynnistyttyä tri Sliman Bouchuiguir Libyan ihmisoikeusliitosta organisoi vetoomuksen kansainvälisestä väliintulosta. Vetoomus toimitettiin presidentti Obamalle, EU:lle ja YK:n pääjohtajalle. Neljä päivää myöhemmin Bourchuiguir esitti väitteet Gaddafin hallinnon ihmisoikeusrikkomuksista YK:n ihmisoikeusneuvostolle, joka peruutti Libyan jäsenyyden.
Heinäkuussa Bourchuiguir syytti hallituksen joukkoja mm. jo 18 000 siviilin tappamisesta, 46 000 haavoittuneesta ja 1600 raiskauksesta. Myöhemmin antamassaan haastattelussa Bourchuiguir myönsi saaneensa kaikki luvut Libyan väliaikaishallituksen pääministeriltä Mahmoud Jibrililtä.
Kansainvälinen rikostuomioistuin sen sijaan raportoi 27.6. vain joistain sadoista kuolleista, eikä raiskauksia voitu syyttäjän mukaan yhdistää Gaddafin joukkoihin. Haastattelijan perätessä Bouchuiguirilta todisteita hänen esittämilleen uhriluvuille hän lopulta myönsi, että todisteita tai dokumentteja uhrien määristä ”ei ole”. Lopuksi Bourchuiguir paljasti, että useat Libyan ihmisoikeusliiton jäsenistä kuuluvat myös maan väliaikaishallitukseen.
Amnesty Internationalin kesäkuussa julkaistussa yksityiskohtaisessa tutkimuksessa todetaan, että monet Gaddafin hallintoa koskevat syytökset olivat valheellisia tai todistamattomia. Amnestyn mukaan uhrien määrää oli vahvasti liioiteltu, osa protestoijista saattoi olla aseistautuneita eikä todisteita esimerkiksi Jemeniin verrattavista joukkomurhista ollut.
Kun sota Gaddafin hallintoa vastaan oli saatu käyntiin, sitä ei haluttu keskeyttää. Nato ei suostunut kolmansienkaan osapuolten tarjoamiin tulitaukoihin eikä neuvotteluihin, ja ilmapommituksissa ja maataisteluissa kuolleiden määrä nousi useisiin kymmeniin tuhansiin. Sotarikossyytteitä ovat saaneet kaikki sodan osapuolet – myös Nato, joka on ollut haluton myöntämään, että sen 26 000 pommituslentoa olisivat aiheuttaneet merkittävästi siviiliuhreja. Natoa ja ranskalaisia sota-aluksia on myös syytetty rikollisesta välinpitämättömyydestä merihätään joutuneita pakolaisia kohtaan. YK:n pakolaisviranomaisten mukaan noin 1500 pakolaista kuoli tiheään partioidulla merialueella.
Lännen propaganda, jonka mukaan Gaddafin joukoissa taisteli palkkasotureita, on myötävaikuttanut tummaihoisten maahanmuuttajien pahoinpitelyihin ja teloituksiin ja mm. lähes 10 000 asukkaan Taworghan kaupungin etniseen puhdistukseen. Vallasta syöstyn Gaddafin äärimmäisen julma kohtelu ja tappaminen, samoin kuin hänen poikansa teloittaminen vangittuna, ovat myös sotarikoksia, jotka eivät lupaa hyvää lännen hehkuttamalle demokraattiselle Libyalle.
Lähde:
Libyan sodan taustoista ja vaikuttimista | Magneettimedia
Kirjoituksessani en ylistä Gaddafia, vaan suhteellistan lännen syytöksiä ja osoitan, että sodan (jossa liittouman sotavoimat räikeästi ylittivät niille lentokieltoalueen valvontaan myönnetyt valtuudet) perusteet olivat valheellisia aivan kuin mm. Irakin sodan perusteet. Länsi ei olisi tarvinnut tekaistuja perusteluja puuttuakseen monien vuosikymmenten saatossa tukemiensa diktaattorien ihmisoikeusrikoksiin.
Ja jos Gaddafin hallinto yhtäkkiä määriteltiin niin hirvittäväksi, miksi lännen johtajat sitten olivat niin hyvää pataa sen kanssa aina tähän vuoteen asti? Vaativatko Sarkozy ja muut johtavat poliitikot tapaamisten aikana esimerkiksi vuoden 1996 vankilaverilöylyyn syyllisten saattamista vastuuseen? Eivät. Tapaamisissa keskityttiin taloudelliseen yhteistyöhön.
Yksi pääargumenteistani on, ettei varsinkaan siviilien suojelun näkökulmasta ole mieltä ruokkia sotaa ja hylätä rauhanneuvottelutarjoukset, jollaisen mm. Afrikan Unioni esitti. Laajamittaisen sodan vaatimat uhrimäärät ovat sitä suuruusluokkaa, ettei sille ole eettisiä perusteluja tilanteessa, jossa kohteena oli maanosan kehittynein (ja YK:n inhimillisen kehityksen mittarilla länsimaita lähellä oleva) valtio, jonka ihmisoikeustilanne oli viime vuosina kehittynyt positiivisesti YK:n ihmisoikeusneuvostonkin tuoreen raportin mukaan.
Kymmenet tuhannet kuolonuhrit, lukemattomat haavoittuneet ja mittavat infrastruktuurituhot ovat kova hinta hallinnon vaihtamisesta. Ja millainen hallinto saatiin? Runsaasti Libyan hallinnon perivihollisia, al-Qaida-taistelijoita ja rasistisia aineksia sisältävä hajanainen joukko, joka on mm. ilmoittanut tavoitteekseen palauttaa naisten asemaa heikentävän islamilaisen sharia-lain. Länttä eivät ole juurikaan koskettaneet kapinallisten toteuttamat tummaihoisten maahanmuuttajien pahoinpitelyt ja joukkomurhat. Mutta siviilien suojelu ja ihmisoikeudet eivät alun alkaenkaan olleet päällimmäisiä motiiveja tässäkään konfliktissa.
Tai kuten The Guardianin toimittaja Seumas Milne toteaa erinomaisessa yhteenvedossaan: nyt on tullut täysin selväksi, että jos lännen väliintulon tarkoitus oli “suojella siviillejä”, lopputulos oli katastrofaalinen epäonnistuminen.
Lähde:
Kommentti: Katastrofaalinen epäonnistuminen | Magneettimedia 
