 | | |
15.03.11, 07:51
|
#1 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 14924
| Debka
Ulkomaanpalstalla tuntuu eri tiedotusvälineillä olevan suuri merkitys.
Joitain kiitellään, jotkin demonisoidaan.
Ja välillä sitten tulee aivan hullunkurisiakin tilanteista. Esimerkiksi kun tuo 'Palvelu Uutiset' leimattiin Israel-vihamieliseksi lähteeksi ja heti perään leimaaja sitten laittoi kirjoituksen jossa ei ollut sanaakaan omaa, kaikki 'Palvelu Uutiset'- lainaa.
Jokin aika sitten oli myös tällainen uutisvälineiden luokittelu: "Se tämä Haarets kertoo vasemmistolaisten näkökannan ja tuntuu olevan AKYS: lemmikki israelilaismedioista. He eivät käytä JP, Ynetin eikä Debka files news sivuja koska niistä löytyy asiaa."
Tuo Debka tuntuu olevan todella suosittu lähde täällä.
Wikipediassa on pikkuisen analyysia tästä sivustosta, sanotaan muun muassa:
-"most of the information is attributed to unidentified sources.", eli suurin osa tiedoista tulee tunnistamattomista lähteistä
- "clearly reports with a point of view; the site is unabashedly in the hawkish camp of Israeli politics,", eli on selvästi asenteellinen, häpeämättömästi Israelin haukkojen linjoilla
-Ronen Bergman states that the site relies on information from sources with an agenda, such as neo-conservative elements of the US Republican Party, eli Bergmanin mukaan luottavat USA:n republikaanisen puolueen uuskonservatiiveihin joilla on asiassa oma agendansa
-Ronen Bergman toteaa vielä että ," and that Israeli intelligence officials do not consider even 10 percent of the site's content to be reliable, eli Israelin tiedustelupalvelun mielestä vajaat kymmenen prosenttia tiedoista on luotettavia.
-Professori Michael C. Dorf puolestaan luonnehtii Debkaa näin: "favorite alarmist Israeli website trading in rumors, eli ykkösluokan huhujenlevitys- ja paniikinlietsontasivusto. http://en.wikipedia.org/wiki/Debka.com | |
| | |
15.03.11, 08:41
|
#2 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Tarkkailija Ulkomaanpalstalla tuntuu eri tiedotusvälineillä olevan suuri merkitys.
Joitain kiitellään, jotkin demonisoidaan.
Ja välillä sitten tulee aivan hullunkurisiakin tilanteista. Esimerkiksi kun tuo 'Palvelu Uutiset' leimattiin Israel-vihamieliseksi lähteeksi ja heti perään leimaaja sitten laittoi kirjoituksen jossa ei ollut sanaakaan omaa, kaikki 'Palvelu Uutiset'- lainaa.
Jokin aika sitten oli myös tällainen uutisvälineiden luokittelu: "Se tämä Haarets kertoo vasemmistolaisten näkökannan ja tuntuu olevan AKYS: lemmikki israelilaismedioista. He eivät käytä JP, Ynetin eikä Debka files news sivuja koska niistä löytyy asiaa."
Tuo Debka tuntuu olevan todella suosittu lähde täällä.
Wikipediassa on pikkuisen analyysia tästä sivustosta, sanotaan muun muassa:
-"most of the information is attributed to unidentified sources.", eli suurin osa tiedoista tulee tunnistamattomista lähteistä
- "clearly reports with a point of view; the site is unabashedly in the hawkish camp of Israeli politics,", eli on selvästi asenteellinen, häpeämättömästi Israelin haukkojen linjoilla
-Ronen Bergman states that the site relies on information from sources with an agenda, such as neo-conservative elements of the US Republican Party, eli Bergmanin mukaan luottavat USA:n republikaanisen puolueen uuskonservatiiveihin joilla on asiassa oma agendansa
-Ronen Bergman toteaa vielä että ," and that Israeli intelligence officials do not consider even 10 percent of the site's content to be reliable, eli Israelin tiedustelupalvelun mielestä vajaat kymmenen prosenttia tiedoista on luotettavia.
-Professori Michael C. Dorf puolestaan luonnehtii Debkaa näin: "favorite alarmist Israeli website trading in rumors, eli ykkösluokan huhujenlevitys- ja paniikinlietsontasivusto. http://en.wikipedia.org/wiki/Debka.com |
Mitäs sanotte tästä yksinoikeudella asiantuntijan lausunnosta. Yhtä upeaa informaatiota kuin hänen ystävänsä ja ruotsinkielisen blogimasterin LF:n pitäjän. Sanoisin hiukan syvällisemmin ja asianomaisen miielenlaatua valottaen.
Viime päivien ykkös uutinen Israelissa on Itamarin raaka verilöyly jonka tekijät ovat Fatahin alaisesta terroristiryhmästä. Abu Masen alias Mahmoud Abbas itsekin terroristi kiirehti tuomitsemaan iskun. On naiivia uskoa että hänen tuomionsa oli aidosti osaa ottava. Sallihan hän mahtavat riemunpurkaukset PA:n alueilla joissa iloittiin ja jaettiin makeisia.
Abbasin tapa hoitaa Israel maailman kartalta pois yritys on paljon hienompaa kuin Arafatin aikaisen PA:n ja myös paljon vaarallisempaa.
Abbasin palestiinalaishallinto joka hallinnoi Israelin vastaista kampanjaa YK:ssa ja muilla kansainvälisillä foorumeilla, yrittäen saada maailman yleisen mielipiteen puolelleen kaksinaamaisella pelillään. Hän asetta kyseen alaisekseksi kaiken mikä liittyy Israelin olemassa oloon itsenäisenä laillisena valtiona ja juutalaisena valtiona. Sitä kutsutaan delegitimoiniksi.
Masen joka toisaalla haluaa rauhaa, jatkaa tätä kampanjaansa ja herää kysymys mistä oikein on kysymys. Kysymykseen vastasin juuri.
Tämän keskustelun avaaja omaa saman suuntaisen ajattelu tavan. Ei surunvalitteluja Itamarin murhan takia vaan kyseenalaistaa kaiken mikä liittyy Juutalaisvaltio Israelin olemassa olon oikeuteen. Tämän hän on minulle tehnyt selväksi niiden viidenvuoden aikana jona olen Plazalla ollut.
Hän on osoittanut kaksinaamaisella kirjoittelullaan välinpitämättömyyttään kaikkiin raakoihin terroristien suorittamiin murhiin.
Mitä tulee Debkan tietolähteisiin niin tuskin Kavacenterkään tietolähteitään ilmoittaa tai Palestiinalaisten informaatiokeskus. Tarmokasta päivää tarkkailijalle. Odotan että seuraavaksi mollaatte Ynetin ja JPostin. Järjestyksellä tuskin merkitystä.
Debka files on maailmalla tunnetusti armeijan tiedustelulähteitä lähellä oleva media, että ei sen lähteet olen sen tuntemattomampia.
| |
| | |
15.03.11, 09:29
|
#4 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja LF Tarkkailija
Osaat muistaakseni ruotsia. Tässä on ruotsin kielinen sivusto, "International Solidarity Movement" iSM Sverige
Sivusto ajaa palestiinalaisten asioita. Meillä on paljon palestiinalaisia täällä Ruotsissa.
Ja tässä on myös palestiina sivusto ruotsiksi. Palestina grupperna i Sverige
.
. | Mitäs sanotte tästä tarkkailija, "osaat muistaakseni ruotsia"
Tässä on myös sivusto jolla kerrotaan tavasta ajaa palestiinalaisten asioita.
Kertojana PA:n johtaja terroristi Abu Masen alias Mahmoud Abbas. Glorifying terrorists and terror | PMW
Marwan al-Barghuthi al Aksan Marttyyrien prikaatin johtaja joka kärsii useaa elinkautista syytettynä murhasta ja sen yrityksistä. Kannattajille hän on poliittinen vanki. Hyvä syy vaatia murhaaja vapaaksi, myös suomalaisten kannattajien taholta.
Vapautettavaksi vaaditaan Israelin turismiministeri Rehavam Ze’evin murhasta epäilty Ahmad Saadat jonka pelastamis operaatio Jerikolaisesta vankilasta on jokaiselle tuttu.
Aziz Duick Hamasin terroristi vaaditaan myös vapautttavaksi samoin Jamal Huweil ja Jamal Tira, molemmille elinkautinen joista Huwei suunitteli terrori-iskut ja Huwei toteutti mm. kahvilaan tehdyn pommi attentaatin.
Suomessakin toimiva AKYS on esittänyt Suomen hallitukselle vetoomuksen että se vaatisi Israelia vapauttamaan kaikki vangit. Melkoinen vetoomus ja näyttää millä asialla liikutaan.
| |
| | |
15.03.11, 13:59
|
#5 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 14924
| Alku aina hankala Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja mudeirsi Mitäs sanotte tästä tarkkailija, "osaat muistaakseni ruotsia" | Helppoahan se ei ole jos ei ole vuosikausiin mitään keskustelua käynyt vaan pelkästään omia viestejään postittanut.
Mutta jostainhan se on aloitettava, vaikka tuollaisesta yksinkertaisesta kysymyksestä.
Luulisin että asia lähti liikkeelle joskus silloin kun keskusteltiin Ruotsin vaalien edellä näistä kannatusluvuista. Täällä oli muun muassa eräs apukirjoittaja joka kovasti esitti osaavansa ruotsia mutta kirjoitti sitten jotain aivan sekavaa. Taisi siinä yhteydessä olla esillä että minä jotenkuten osaan ruotsia.
Mutta jatketaan toki keskustelua myöhemminkin. Tosin minua vähän arveluttaa kun ei rekisteröitymättömistä tiedä kuka todella kirjoittaa. Toivon mukaan Te ette ole se mudeirsi joka jatkuvasti solvaa muita kirjoittajia ihmeellisillä nimityksillään tai sitten törkeällä tavalla ehdottelee muille lääketieteellisiä hoitoja.
| |
| | |
15.03.11, 15:38
|
#6 (linkki)
| | (Vierailija) |
Tänään olen jälleen viettänyt israelilaisten ihmisten kanssa 5 minuutin hiljaisen hetken korpraali Gilad Shalitin kunniaksi. On suorastaan ihmeellistä että tämä yksinäinen soturi miehittää Gazaa, kuten Israelvastaiset tahot kaikkialla väittävän tapahtuvan. No, valheet ja niiden levittäjät jääköön omaan alhaiseen arvoonsa, arvoon jolle ei löydy inhimillistä mitta-asteikkoa. ???? ???? | ??? ??? ??????
Eräs lähde kertoo Israelin Radiossa, että IDF:n erikoisjoukko pysäytti tänään Liberian lipun alla purjehtivan rahtilaiva Victorian jossa oli kymmeniä tonneja Iranilaisia aseita toimittevaksi Gazaa hallitsevalle Hamas terroristijärjestölle. Tarkkaa aseiden määrää ja niiden laatua ei uutinen määrittele. Takavarikointi sujui ilman väkivaltaa ja se tukee miehistön väitettä siitä, että he eivät tienneet lastista. Olisikohan syytä kilauttaa Goldstonelle ja kysyä olisiko hänellä asiaan jotain sanottavaa.
Vasemmistoa edustavat web-sivut kertovat palestiinalaislähteisiin perustuen, että tusinoittain naamioituja Itamarin asukkaita meni läheiseen arabikylään kivittäen taloja ja asukkaita. Itamarin asukkaat kertovat, että n. 500 asukasta marssi rukousten jälkeen arabikylän liepeille näyttäen plakaatteja, joissa sanottiin että murhan suorittajia seurataan ikuisesti, mutta ettei kukaan kivittänyt ketään. IDF on julistanut murhatutkimukset julkistamiskieltoon vääristeltyjen huhujen vuoksi. Israel Update | |
| | |
15.03.11, 16:42
|
#7 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 14924
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja mudeirsi On suorastaan ihmeellistä että tämä yksinäinen soturi miehittää Gazaa, kuten Israelvastaiset tahot kaikkialla väittävän tapahtuvan. No, valheet ja niiden levittäjät jääköön omaan alhaiseen arvoonsa, arvoon jolle ei löydy inhimillistä mitta-asteikkoa. | No se hyvä puoli tässä sentään on ettei tuon valheen alhaisia levittäjiä ole tällä palstalla näkynyt.
Valehtelijoita kyllä tuntuu riittävän.
Olisikin kiva tietää oletko sinä sama mudeirsi kuin kahden vuoden takainen mudeirsi joka esitti perin väärää tietoa YK:sta: Lainaus:
05.03.09, 20:59 #12 (linkki) mudeirsi 1
(Vierailija)
Viestejä: -
Yhdistyneiden kansakuntien Yleiskokous teki 06.03.2008 päätöslauselman numero 62/154, joka kieltää Islamin kritisoimisen
| | |
| | |
15.03.11, 18:29
|
#8 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja mudeirsi Tänään olen jälleen viettänyt israelilaisten ihmisten kanssa 5 minuutin hiljaisen hetken korpraali Gilad Shalitin kunniaksi. On suorastaan ihmeellistä että tämä yksinäinen soturi miehittää Gazaa, kuten Israelvastaiset tahot kaikkialla väittävän tapahtuvan. No, valheet ja niiden levittäjät jääköön omaan alhaiseen arvoonsa, arvoon jolle ei löydy inhimillistä mitta-asteikkoa. ???? ???? | ??? ??? ??????
Eräs lähde kertoo Israelin Radiossa, että IDF:n erikoisjoukko pysäytti tänään Liberian lipun alla purjehtivan rahtilaiva Victorian jossa oli kymmeniä tonneja Iranilaisia aseita toimittevaksi Gazaa hallitsevalle Hamas terroristijärjestölle. Tarkkaa aseiden määrää ja niiden laatua ei uutinen määrittele. Takavarikointi sujui ilman väkivaltaa ja se tukee miehistön väitettä siitä, että he eivät tienneet lastista. Olisikohan syytä kilauttaa Goldstonelle ja kysyä olisiko hänellä asiaan jotain sanottavaa.
Vasemmistoa edustavat web-sivut kertovat palestiinalaislähteisiin perustuen, että tusinoittain naamioituja Itamarin asukkaita meni läheiseen arabikylään kivittäen taloja ja asukkaita. Itamarin asukkaat kertovat, että n. 500 asukasta marssi rukousten jälkeen arabikylän liepeille näyttäen plakaatteja, joissa sanottiin että murhan suorittajia seurataan ikuisesti, mutta ettei kukaan kivittänyt ketään. IDF on julistanut murhatutkimukset julkistamiskieltoon vääristeltyjen huhujen vuoksi. Israel Update |
Välimerellä pysäytetyn laivan ja sen aese ja ammuslastin lastin menetys saattaa ottaa ns. aivoon Ahmadinejadia ja terroristi PM Hanyata. Näin kertoo puskaradio ja sen sanoo terve järkikin. Saa nähdä millaista riemua se nostaa Plazan paikallisradion kolumnistien mielialoissa.
Onneksi tämä ei ole ainoa laatuaan vaan valtavia aselasteja on saatu haltuun ennen niiden joutumista terroristien käsiin ja suunnatuksi Israelilaisten siviilikohteisiin. Israel's interception of arms ships - Background | |
| | |
15.03.11, 21:23
|
#9 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 14924
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja mudeirsi Välimerellä pysäytetyn laivan ja sen aese ja ammuslastin lastin menetys saattaa ottaa ns. aivoon Ahmadinejadia ja terroristi PM Hanyata. Näin kertoo puskaradio ja sen sanoo terve järkikin. Saa nähdä millaista riemua se nostaa Plazan paikallisradion kolumnistien mielialoissa. | Kerrankin järkevä kirjoitus mudeirsilta.
Varmaan kaikki kunnon ihmiset ovat tyytyväisiä jos laittomat asesalakuljetukset saadaan estettyä.
Aina muuten asekuljetukset eivät herätä riemua. Libanonin sodan aikaan USA luotti siihen että Iso-Britannia totuttuun tapaansa käyttäytyy sylikoiramaisen kiltisti ja hyväksyy kaiken. Britit kuitenkin raivostuivat kun selvisi että USA mitään ilmoittamatta rahtasi valtavia aselasteja Israeliin ja käytti surutta brittiläisiä siviilekenttiä aselastien välilaskupaikkoina.
Mutta jatketaan toki keskustelua myöhemminkin. Tosin minua vähän arveluttaa kun ei rekisteröitymättömistä tiedä kuka todella kirjoittaa. Toivon mukaan Te ette ole se mudeirsi joka jatkuvasti solvaa muita kirjoittajia ihmeellisillä nimityksillään tai sitten törkeällä tavalla ehdottelee muille lääketieteellisiä hoitoja.
| |
| | |
16.03.11, 07:37
|
#10 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 14924
| Juttu mudeirsin hyväksymästä Jpostista Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja mudeirsi Tarmokasta päivää tarkkailijalle. Odotan että seuraavaksi mollaatte Ynetin ja JPostin. Järjestyksellä tuskin merkitystä.
Debka files on maailmalla tunnetusti armeijan tiedustelulähteitä lähellä oleva media, että ei sen lähteet olen sen tuntemattomampia. | Löydätkö sinä Vento tästä jotain logiikkaa?
Mudeirsi esitti listan hyväksyttävistä tietolähteistä, mukana perinteistä mediaa ja sitten tämä erikosilaatuinen Debka.
No Debkasta sitten tosiaan löytyi vähemmän mairittelevaa tietoa ja kun katsoo noita Debkasta tänne kopioituja juttuja niin eipä tuossa sivustossa hurraamista ole.
Mutta millä logiikalla mudeirsi on siihen päätynyt että minun pitäisi vaikkapa Jerusalem Post mollata?
No en minä nyt JPostia aio mollata. Päinvastoin, aion siteerata Jpostia koska se mudeirsin mielestäkin on luotettava lähde.
Tässä viime päivinähän mudeirsi on kirjoittanut paljonkin Fogelin perheen traagisesta murhaamisesta.
Myös JPost on asiasta kirjoittanut. Murhatun Udi Fogelin veli Motti Fogel on kertonut siitä kuinka hautajaisten olisi pitänyt olla yksityinen tilaisuus. Sinne kuitenkin tuppaantui kaikenlaista niin sanottua arvovierasta jotka halusivat ottaa hautajaisistakin poliittisen hyödyn irti. Motti Fogel puheessaan velivainajalleen paheksui sitä miten tämän kuolesta oli tehty poliittinen työkalu ja totesi että jos vain voisi niin kaikki nuo ylimääräiset saisivat häipyä tiehensä. Lainaus:
"The political statements seemed a bit lost on Udi’s brother Motti Fogel, who told the crowd, “Udi, it’s very hard for me to see all the people who came here. If I could, I would have them all leave and hug you and whisper in your ear, ‘Let’s go play soccer one last time.’ “All the symbols about settlement, the Land of Israel and the people of Israel are attempts to forget the simple fact that is riddled with pain: you are dead. You are dead and no symbol will bring you back. More than anything, this funeral must be a private event.”
Motti said to his brother, “You are not a national symbol or a national event. Your life was a purpose in and of itself, and it can’t be allowed for your terrible death to turn your life into some sort of tool, no matter for whom. You are my brother and you will stay my brother.”
| Thousands bid farewell to Itamar terror victims | |
| | |
16.03.11, 09:46
|
#11 (linkki)
| | (Vierailija) | DEBKAfile, Political Analysis, Espionage, Terrorism, Security
Debka tiesi asiasta ja kertoo melko seikkaperäisesti miten ja mitä laivaa sisälsi.
Sekä Ynetnew lyhyen videon kera. Navy: Anti-ship missiles, Farsi manual found on seized vessel - Israel News, Ynetnews
-------------
Israelilainen uutiskanava näytti myös uutispätkän Fogelin perheen hautajaisista ja se että Moti Fogel sanoo hautajaisten oleen yksityistilaisuus ja halunneensa sanoa tapetulle veljeelleen" mennään vielä kerran pelaamaan jalkapalloa" ei todista juuri mitään. Autenttinen ja reali ajassa
näytetty uutispätkä kertoo katsojalle, että hän tunsi syvää huojennusta kuitenkin huomatessaan kuinka Israel tukee surevia. Näin on ollut aina ja tulee olemaan vaikka jotkut voivat nähdä jopa hautajaiset poliittisena pelinä.
Hyvä niin. Muistellaanpa terroristi Arafatin hautajaisia tai kenen muun terroristin hautajaisia. Niistä on kyllä löydettävissä poliittisen hengen läsnäolo. Tänä päivänä Arafatin hautapaikka ei muistuta hautaa vaan kaatopaikkaa. Tällä en halua loukata vainajaa enkä häntä rakastaneita vaaan kerron niin kuin asia on. Hänet tomumajansa on unohdettu.
Poliittinen peli jatkuu. Joskus mediassa on näytetty hautajaisia suuren saattuen huutaessa PA:n tai Hamasin edustajien esitellessä surunvalitteluja. Ja joskus peli on ollut niin poliittista, että ruumis on pudonnut paareilta maahan, mutta noussut omin avuin takaisin.
Monissa kulttuureissa vainajia voidaan kunnioittaa valtiojohdon ja kansan taholta -niin lännessä kuin idässä. Näitä juttuja on ollut tiedotusvälineet pullollaan, mutta aina joku löytää jostain itselleen vastenmielisestä asiasta jutunjuurta ja sillä ilkkumista. Ei ole elämän asenteet hääppöisiä.
| |
| | |
16.03.11, 11:55
|
#12 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 14924
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja mudeirsi
Israelilainen uutiskanava näytti myös uutispätkän Fogelin perheen hautajaisista ja se että Moti Fogel sanoo hautajaisten oleen yksityistilaisuus ja halunneensa sanoa tapetulle veljeelleen" mennään vielä kerran pelaamaan jalkapalloa" ei todista juuri mitään. Autenttinen ja reali ajassa
näytetty uutispätkä kertoo katsojalle, että hän tunsi syvää huojennusta kuitenkin huomatessaan kuinka Israel tukee surevia. Näin on ollut aina ja tulee olemaan vaikka jotkut voivat nähdä jopa hautajaiset poliittisena pelinä.
Näitä juttuja on ollut tiedotusvälineet pullollaan, mutta aina joku löytää jostain itselleen vastenmielisestä asiasta jutunjuurta ja sillä ilkkumista. Ei ole elämän asenteet hääppöisiä. | Huomasitko Vento miten kiiruusti mudeirsi käänsi kelkkansa, ei enää kelvannutkaan Jpostin juttu, se kun ei sopinut hänen julistukseensa.
Sekin on mielenkiintoista että mudeirsi pystyy tulkitsemaan veljen tunteet vain katsomalla jonkin uutispätkän.
Vastapainoksi meillä on sitten tarkat sitaatit Motti Fogelin sanoista: “Udi, it’s very hard for me to see all the people who came here. If I could, I would have them all leaveand hug you and whisper in your ear, ‘Let’s go play soccer one last time.’
Udi, minun on hyvin vaikea katsoa kaikkia niitä ihmisiä jotka ovat tulleet tänne. Jos voisin niin passittaisin heidät kaikki pois ja kuiskaisin korvaasi: Mennään vielä viimeisen kerran pelaamaan jalkapalloa. “More than anything, this funeral must be a private event.”
Ennen kaikkea näiden hautajaisten tulee olla yksityinen tilaisuus. “You are not a national symbol or a national event. Your life was a purpose in and of itself, and it can’t be allowed for your terrible death to turn your life into some sort of tool, no matter for whom. You are my brother and you will stay my brother.”
Sinä et ole kansallinen symboli tai kansallinen tapahtuma. Sinun elämäsi oli tarkoitus itsessään eikä voida sallia että kauhea kuolemasi käännetään joksikin työkaluksi, ei kenenkään työkaluksi. Olet veljeni ja pysyt veljenäni.
Kuten huomaat Vento niin vainajan veljen teksti on hyvin selvää, hän ei todellakaan halunnut hautajaisiin noita poliitikkoja, hän olisi mieluummin ajanut heidät tiehensä. Hyvin selvästi veli vastustaa sitä tapaa jolla hautajaiset politisoitiin tietyn ryhmän propagandatilaisuudeksi.
Kumpaan sinä muuten Vento luotat. Vainajan veljen sanoihin vaiko mudeirsin tekemään kasvonilmeanalyysiin?
| |
| | |
16.03.11, 12:05
|
#13 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Tarkkailija Huomasitko Vento miten kiiruusti mudeirsi käänsi kelkkansa, ei enää kelvannutkaan Jpostin juttu, se kun ei sopinut hänen julistukseensa.
Sekin on mielenkiintoista että mudeirsi pystyy tulkitsemaan veljen tunteet vain katsomalla jonkin uutispätkän.
Vastapainoksi meillä on sitten tarkat sitaatit Motti Fogelin sanoista: “Udi, it’s very hard for me to see all the people who came here. If I could, I would have them all leaveand hug you and whisper in your ear, ‘Let’s go play soccer one last time.’
Udi, minun on hyvin vaikea katsoa kaikkia niitä ihmisiä jotka ovat tulleet tänne. Jos voisin niin passittaisin heidät kaikki pois ja kuiskaisin korvaasi: Mennään vielä viimeisen kerran pelaamaan jalkapalloa. “More than anything, this funeral must be a private event.”
Ennen kaikkea näiden hautajaisten tulee olla yksityinen tilaisuus. “You are not a national symbol or a national event. Your life was a purpose in and of itself, and it can’t be allowed for your terrible death to turn your life into some sort of tool, no matter for whom. You are my brother and you will stay my brother.”
Sinä et ole kansallinen symboli tai kansallinen tapahtuma. Sinun elämäsi oli tarkoitus itsessään eikä voida sallia että kauhea kuolemasi käännetään joksikin työkaluksi, ei kenenkään työkaluksi. Olet veljeni ja pysyt veljenäni.
Kuten huomaat Vento niin vainajan veljen teksti on hyvin selvää, hän ei todellakaan halunnut hautajaisiin noita poliitikkoja, hän olisi mieluummin ajanut heidät tiehensä. Hyvin selvästi veli vastustaa sitä tapaa jolla hautajaiset politisoitiin tietyn ryhmän propagandatilaisuudeksi.
Kumpaan sinä muuten Vento luotat. Vainajan veljen sanoihin vaiko mudeirsin tekemään kasvonilmeanalyysiin? | Minä kyllä luin Jpostin artikkelin ja sanaleikkinne ei totuutta muuta eikä jaksa edes ketään kiinnostaa.
| |
| | |
16.03.11, 13:27
|
#15 (linkki)
| | hejsan
Rekisteröitynyt: 10/2008 Sijainti: Ruotsi, Tukholman lääni
Viestejä: 2323
| Kahdessa kylässä hajoitattiin palestiinalaisten koteja
Kovat on israelilaisilla halut vallata palestiinalaisten maa-alueita. Monet kylät ovat vallanneet, tappaneet palestiinalaisia ja hajoittaneet palestiinalaisten koteja, jatkuvasti. Armeijalle on annettu valtuudet hajoittaa palestiinalaisten koteja ja jopa ampua heitä.
Israelilaisilla on huutava pula maa-alueista. Kasvaahan se juutalaistenkin lukumäärä, perheitä perusavat ja lapsia tekevät. Himo on suuri varastaa palestiinalaista maa-alueita.
Koko maailma kuitenkin tuomitsee tuollaisen itsekkyyden ja raakuuden. Joka puolella maailmaa perustetaan jatkuvasti bojkotteita Israelia vastaan. Bojkotit ei ole antisemitismiä. Bojkotit on tapa vastustaa Israelin raakuutta ja apartheidia palestiinalaisia kohtaan.
Lähde: ISM Sweden
.
.
| |
| | |
16.03.11, 13:32
|
#16 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja LF Kovat on israelilaisilla halut vallata palestiinalaisten maa-alueita. Monet kylät ovat vallanneet, tappaneet palestiinalaisia ja hajoittaneet palestiinalaisten koteja, jatkuvasti. Armeijalle on annettu valtuudet hajoittaa palestiinalaisten koteja ja jopa ampua heitä.
Israelilaisilla on huutava pula maa-alueista. Kasvaahan se juutalaistenkin lukumäärä, perheitä perusavat ja lapsia tekevät. Himo on suuri varastaa palestiinalaista maa-alueita.
Koko maailma kuitenkin tuomitsee tuollaisen itsekkyyden ja raakuuden. Joka puolella maailmaa perustetaan jatkuvasti bojkotteita Israelia vastaan. Bojkotit ei ole antisemitismiä. Bojkotit on tapa vastustaa Israelin raakuutta ja apartheidia palestiinalaisia kohtaan.
Lähde: ISM Sweden
.
. | AKYS
Mitä, ei täällä manitaan mitään muuta kuin boikotista. Ettei ism-sweden olisi naruttanut teitä.
| |
| | |
16.03.11, 13:47
|
#17 (linkki)
| | hejsan
Rekisteröitynyt: 10/2008 Sijainti: Ruotsi, Tukholman lääni
Viestejä: 2323
|
Turhaa pulinaa Murdelta . Koko maailma vastustaa Israelin apartheid-systeemiä. On hyvin raakamaista touhua tuo apartheid-systeemi palestiinalaisia kohtaan.
Ruotsi on muitten maitten ohella ollut bojkotoimassa Israelia jo monen vuoden ajan.
ISM on internationell, koko maailmaa käsittävä. ISM kertoo asioista palestiinalaisten kannalta, kertoo mitä tapahtuu.
.
.
Lähde: International Solidarity Movement | Nonviolence. Justice. Freedom.
.
| |
| | |
16.03.11, 20:59
|
#18 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 14924
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja mudeirsi Minä kyllä luin Jpostin artikkelin ja sanaleikkinne ei totuutta muuta eikä jaksa edes ketään kiinnostaa. | Ei tämä mitään sanaleikkiä ole.
Tekstit ovat suoria lainauksia luotettavaksi kehutulta JPostilta.
Suomennokset ovat minun ja jos niistä on huomautettavaa niin asiasta voidaan keskustella. “Udi, it’s very hard for me to see all the people who came here. If I could, I would have them all leaveand hug you and whisper in your ear, ‘Let’s go play soccer one last time.’
Udi, minun on hyvin vaikea katsoa kaikkia niitä ihmisiä jotka ovat tulleet tänne. Jos voisin niin passittaisin heidät kaikki pois ja kuiskaisin korvaasi: Mennään vielä viimeisen kerran pelaamaan jalkapalloa. “More than anything, this funeral must be a private event.”
Ennen kaikkea näiden hautajaisten tulee olla yksityinen tilaisuus. “You are not a national symbol or a national event. Your life was a purpose in and of itself, and it can’t be allowed for your terrible death to turn your life into some sort of tool, no matter for whom. You are my brother and you will stay my brother.”
Sinä et ole kansallinen symboli tai kansallinen tapahtuma. Sinun elämäsi oli tarkoitus itsessään eikä voida sallia että kauhea kuolemasi käännetään joksikin työkaluksi, ei kenenkään työkaluksi. Olet veljeni ja pysyt veljenäni.
| |
| | |
19.03.11, 12:43
|
#19 (linkki)
| | (Vierailija) |
Miss Universumin mielipiteitä "Valkoisentalon" ja kongerrin omistussuhteista, puistattaa.
Myös Ynetnyws kertoo tämä herttaisen ajatusmaailman omaavan missin jutuista. Helen Thomas: Jews control White House, US Congress
Debka sen sijaan painottaa Libyan kansanmurhaa.
Jpost ja Haaretz kertoo, että raketteja satoi tänä aamuna oikein kunnon kuuro joka tietää sitä, että IDF ei aio enää kauan sietää sen kansalaisiin kohdistuvia murha yrityksiä. Siinä vaiheessa varmaan täälläkin kielenkannat alkaa löystyä yhdeltä jos toiselta, varmaan molemmilta.
| |
| | |
19.03.11, 13:13
|
#20 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja mudeirsi Miss Universumin mielipiteitä "Valkoisentalon" ja kongerrin omistussuhteista, puistattaa.
Myös Ynetnyws kertoo tämä herttaisen ajatusmaailman omaavan missin jutuista. Helen Thomas: Jews control White House, US Congress
Debka sen sijaan painottaa Libyan kansanmurhaa.
Jpost ja Haaretz kertoo, että raketteja satoi tänä aamuna oikein kunnon kuuro joka tietää sitä, että IDF ei aio enää kauan sietää sen kansalaisiin kohdistuvia murha yrityksiä. Siinä vaiheessa varmaan täälläkin kielenkannat alkaa löystyä yhdeltä jos toiselta, varmaan molemmilta. | Näin alJazeera Libyasta. Is it too late for a no-fly zone over Libya? - Inside Story - Al Jazeera English | |
| | |
19.03.11, 14:56
|
#21 (linkki)
| | hejsan
Rekisteröitynyt: 10/2008 Sijainti: Ruotsi, Tukholman lääni
Viestejä: 2323
|
Kuinkas Murde voi luottaa al Jazeraan? Sehän on arabialainen, ei juutalainen :D Taitaa olla niin, että Murden tietolähteet heilahtelee minne sattuu kunhan vaan tieto on mieluista, niin kelpaa arabialainen/muslimienkin tieto poikaselle ;)
.
| |
| | |
19.03.11, 17:50
|
#22 (linkki)
| | Vaari, morfar
Rekisteröitynyt: 07/2006 Sijainti: Joenmutka
Viestejä: 11664
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja LF Kuinkas Murde voi luottaa al Jazeraan? Sehän on arabialainen, ei juutalainen :D Taitaa olla niin, että Murden tietolähteet heilahtelee minne sattuu kunhan vaan tieto on mieluista, niin kelpaa arabialainen/muslimienkin tieto poikaselle ;)
. | Olipas taas "asiallinen" puheenvuoro, LF. Sinunhan piti katsella niitä tanssiohjelmia...
| |
| | |
21.03.11, 17:09
|
#25 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 14924
| Postitusrobotti saitinsotkijana Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja mudeirsi Eilen ammuttiin 10 rakettia ja tänään 49 Gazasta Israelin siviilikohteisiin kuten Hamasilla on aina ollut tarkoitus. Israel iski tänään takaisin, mutta ei siivilejä vastaan vaan terroristeja. Maailman nk. valtamedia ei ole tätä pikku-uutista tainnut noteera lainkaan. | Oletko Vento seurannut mudeirsin käyttäytymismallia.
Edellisen viestinsä hän aloitti näin: "Tämä ei liity Debka files sivuun,..."
Sama pätee tähän tuoreimpaan mudeirsi-viestiin, sekään ei liity Debkaan.
Oletko Vento huomannut että mudeirsin viestit olisivat ylipäätänsä missään ketjussa liittyneet otsikon aiheeseen.
Tuossa jokin aika sitten eräässä ketjussa oli kahdeksan mudeirsi-viestiä peräkkäin. Kukaan ei ollut niitä mitenkään huomioinut, ei ainuttakaan kommenttia.
Näyttää hyvin selvältä että kun päivän mittaan postitusrobotin pitää saada valtava määrä juttuja kopsattua niin niitä pitää sitten ripotella kaikkiin ketjuihin, aiheesta riippumatta.
Jos mudeirsi avaisi oman ketjun noille linkeilleen ja laittaisi sinne kaiken kopioimansa niin ihmiset huomaisivat miten tolkuttomaan tahtiin tuo postitusrobotti toimii. Näin ei tietenkään kannata tehdä vaan mieluummin mudeirsi sitten sotkee kaikki ketjut omilla höpinöillään.
Kovin huonoja luonnehdintoja tuo aiheena oleva Debka siis näkyy saavan. Yleisesti katsotaan sen olevan äärimmäisen asenteellinen, lähteet tuntuvat olevan usein epäluotettavia ja tarkoitus näyttää myös olevan paniikin lietsominen. Mutta ei mene muutenkaan mudeirsilla hyvin median parissa. JPostin hän luokitteli luotettavaksi sivustoksi, kunnes sitten JPost kirjoitti jotain joka ei mudeirsille sopinut, JPost olikin sitten sitä myöten sanaleikkisaitti.
| |
| | | | |