Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja mudeirsi |
Jo lapsesta lähtien kommunistisissa maissa opitaan koviin otteisiin, hakkaamaan, alistamaan ja pakottamaan lapsia ja aikuisia orjatyöhön. Ja ketäpä olisi helpompi alistaa kuin vammaista ihmistä. Islamissahan vammaiset ihmiset ovat Allahille kauhistus eli ei edes ihminen. Tämän on todistanut mm. Hez´bollah Libanonissa.
---
Kiinasta löytyi jälleen vammaisia orjuuttaneita tehtaita
julkaistu tänään klo 10:04, päivitetty tänään klo 10:36
Kiinan viranomaiset ovat löytäneet Henanin maakunnasta jälleen uusia tehtaita, joissa on käytetty vammaisia orjatyövoimana. Viranomaiset vapauttivat sunnuntaina 30 ihmistä, joita oli pidetty orjatyössä laittomilla tiilitehtailla jopa yli seitsemän vuotta, kertoo China Daily -lehti.
Suurin osa työntekijöistä oli siepattu kotikylistään ja myyty tehtaisiin, joissa heidät pakotettiin tekemään töitä ilman palkkaa. Työntekijöitä oli pahoinpidelty.
Poliisin mukaan yksi orjatyöntekijöitä pahoinpidelleistä työnjohtajista oli 14-vuotias.
Viranomaiset yrittävät löytää vapautettujen työntekijöiden perheitä, jotta nämä voitaisiin palauttaa koteihinsa. Suurin osa orjatyöstä vapautetuista on kuitenkin niin vakavasti vammaisia, etteivät he pysty kertomaan henkilöllisyyttään.
Vuonna 2007 Henanista ja Shanxista löydettiin tuhansia orjatyöhön pakotettuja ihmisiä. Viranomaisten tekemän tutkimuksen mukaan pelkästään Shanxissa noin 53 000 ihmistä oli pakotettu orjatyöhön yli 2 000 laittomassa tiilitehtaassa.
Myöhemmin vastaavia tapauksia on löydetty eri puolilta Kiinaa.