 | | |
06.11.11, 08:09
|
#1 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 14924
| Sota suunnitteilla?
Oheisen uutisen perusteella näyttäisi siltä että Israel olisi aloittamassa uutta sotaa. Lainaus:
Yle Teksti-TV Sivu 138/1 ULKOMAAT YLE LAUANTAI Israel: Isku Iraniin yhä lähempänä Israelin johtajat hyökkäävät entistä kovemmin Iranin ydinvoimaohjelmaa vastaan. Presidentti Shimon Peres myöntää, että sotilaallinen ratkaisu käy koko ajan diplomaattista todennäköisemmäksi Iranin ydinasekysymyksessä. Peres sanoi, että maailman valtioiden on täytettävä lupauksensa ja tehtävä loppu Iranin tavoitteesta kehittää ydinase. Neuvotteluiden ja sanktioiden aika on Peresin mukaan loppumassa. Israelin mediassa on keskusteltu iskusta Iraniin pitkin viikkoa. | Kun asiasta noin avoimesti puhutaan niin lienee selvää että Israel on varmistanut ettei USA ala pullikoida vaan pysyy ruodussa. Se on varmaan helppo tehtävä nyt kun USA jo valmistautuu presidentinvaaleihin.
Peres on varmaan aivan oikeassa siinä ettei ole suotavaa että tuolla epävakaalla alueella olisi ydinasevaltioita.
Kysymysmerkiksi jää vain se että voidaanko diplomatian keinoin saada Israel luopumaan ydinaseistaan vaan vaaditaanko siihen sotilaallinen isku.
| |
| | |
06.11.11, 08:45
|
#2 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006 Sijainti: Pohojose valakiasa
Viestejä: 7766
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Tarkkailija Oheisen uutisen perusteella näyttäisi siltä että Israel olisi aloittamassa uuden sodan
Kysymysmerkiksi jää vain se että voidaanko diplomatian keinoin saada Israel luopumaan ydinaseistaan vaan vaaditaanko siihen sotilaallinen isku. | ===============================================
toveri ETYK-tarkkailija
Israel aloittamassa uuden sodan, ketä vastaa tuon sodan aloittaisi, kun kaikki ja kaiken tietävä toveri ETYK-tarkkailija antaa ymmärtää Israelin aloittavan sodan itseään vastaan.
Mitä jos Israelia ei saada ruotuun diplomatian keinon, niin vaaditaanko siihen todellakin sotilallinen isku kuten meidän toveri ETYK-tarkkailija pohtii ?
| |
| | |
06.11.11, 09:00
|
#3 (linkki)
| | (Vierailija) |
Mukava huomata, että täällä on muitakin huolestuneita Israelin tuhoamissodan syttymistä. Sitä ympäröivät arabivaltiot ovatkin suunnitelleet sitä jo yli 60 vuotta, siinä kuitenkaan onnistumatta. Tilanne muuttunee totaalisesti kun Iran saa havittelemansa ydinaseen valmiiksi. On luonnollista, että siinä katoaa monta muutakin valtiota kuin Israel. Oletettu Israelin ydinase on toiminut tähän saakka hyvänä pelotteena yrittämättä mitään todella radikaalia, kuten joukkotuhoaseita.
Iskua Iraniin on suunnitellut USA johon rintamaan myös Britannia on halukas yhtymään. Israelilla ja Italialla on ollut myös yhteisiä lentosota harjoituksia.
Kaiken kaikkiaan Israelin rajoille on lastattu noin 100 000 erillaista rakettia valmiina aloittamaan jälleen yhtä monista Israelin maapallolta pyyhkäisyä. Voin kuvitella kunka Hamasin, Hez´bollahin, Islamic jihadin, Fatahin ym. terroristijärjestöjen kädet syyhyävät jälleen. Bunkkereita ja muita tukikohtia eli sotilaallisia kohteita on rakennettu keskelle siviiliasutuksia Gazassa ja Libanonissa.
Islamistit kun saavat sodan syttyessä jälleen hyvän propaganda aseen Israelia vastaan. Tällaisia eläimiä he ovat, omistakaan siviileistä, ehkä omista perheistä, naapurien lapsista jne ei välitetä yhtään. Ihmiset niissä piireissä ovat täysin arvottomia, myös terroristeja puolustavat dhimmit ulkomailla. DEBKAfile, Political Analysis, Espionage, Terrorism, Security | |
| | |
06.11.11, 09:02
|
#4 (linkki)
| | hejsan
Rekisteröitynyt: 10/2008 Sijainti: Ruotsi, Tukholman lääni
Viestejä: 2323
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Tarkkailija Kysymysmerkiksi jää vain se että voidaanko diplomatian keinoin saada Israel luopumaan ydinaseistaan vaan vaaditaanko siihen sotilaallinen isku. | Lainaus:
Pari kolme valtiota maailmassa kuvittelevat olevansa oikeutettuja pitämään jäljellä ydinaseensa, mutta eivät halua samoja vapauksia ja ehtoja muille valtioille.
Kaikkein järkevintä olisi jos kaikki maailman valtiot hävittävät ydinaseensa. Niin kauan kuin ydinaseita on, tulee aina olemaan uusia valtoita jotka myös haluavat ydinaseita. Niin yksinkertaista se on.
USA ja Israel pelkää muslimeita, etenkin Israel pelkää. Israel näkee piruja joka puolella ja haluavat laajentaa valtiotaan.
Isrelia ei saa neuvottelemalla luopumaan ydinaseistaan, Israel katsoo olevansa maailman mahti USA seläntakana turvassa :)
Palesiinalaisilla jos olisi ydinaseita, niin varmasti Israel antaisi palestiinalaisten olla rauhassa, eivätkä varastaisi palestiinaisilta maa-alueita ja rajat olisi auki ja palestiinalaisten eristys olisi poissa ja alueella olisi hiljainen mutta jännittynyt rauha.
| ........................ | |
| | |
06.11.11, 11:00
|
#5 (linkki)
| | (Vierailija) |
Noin viikon aikana Israelilaisiin kaupunkeihin on ammuttu yli 40 rakettia, mm. Ashdodiin, Beershevaan, Ashkeloniin sekä muutamiin pikku kyliin. IDF on tuhonnut useita rakettien ampumisalustoja miehistöineen. Iskuissa on saanut surmansa myös muutama Islamic jihadin suunnittelu ja tuotantoyksikön komentajn lisäksi pienenpiä terroristi renttuja.
Israelin puolella on kuollut kaksi siviiliä ja yksi henkilö on haavoittunut vaikeasti. Raketti-iskujen kohteena on ollut asuinrakennukset ja koulut joissa ei ole sattunut henkilövahinkoja.
Aiemmin israel suostui Egyptin välityksellä terroristi retaleiden ehdotukseen tulitauosta, mutta rikkoivat sen 24 tunnin sisällä. israel on pakotettu iskemään takaisin suojellakseen maansa siviiliväestöä.
Kehittyneitä raketteja, koulutusta ja muuta aseistusta terroristi retaleille järjestää Iran ja marxilais-muslivaltainen YK jengi ei reagoi millään tavoin. 100 prosenttisella varmuudella he heräävät kun Israel lopettaa odottamisen.
Myös eri rauhanjärjestöt ovat hiljaa maailmalla ja enpä ole havainnut Suomenkaan tuominneen terroristien toimia. Ainoastaan sosialisti-punikki eki valehtelee tyypilliseen tapaansa ja syyttää israeli apartheidista. Törkeä jätkä pääministerinä jolle EU istunnoissa naurahdellaan selän takana.
Tällä hetkellä yli miljoona juutalaista, arabia ja kristittyä Israelissa elää jatkuvassa pelossa, odottaen milloin ja mihin seuraava raketti iskee. Tämän, vuosikausia jatkuneen tilanteen luulisi olevan jatkuvana huolenaiheena.
| |
| | |
06.11.11, 12:13
|
#6 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 14924
| Pate taas sventuuvailee Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Pate45 ===============================================
toveri ETYK-tarkkailija
Israel aloittamassa uuden sodan, ketä vastaa tuon sodan aloittaisi, kun kaikki ja kaiken tietävä toveri ETYK-tarkkailija antaa ymmärtää Israelin aloittavan sodan itseään vastaan. | Otan osaa jos et Peresin viestistä ymmärtänyt ketä vastaan Israel haluaa hyökätä: "Israelin johtajat hyökkäävät entistä kovemmin Iranin ydinvoimaohjelmaa vastaan. Presidentti Shimon Peres myöntää, että sotilaallinen ratkaisu käy koko ajan diplomaattista todennäköisemmäksi Iranin ydinasekysymyksessä." | |
| | |
06.11.11, 14:26
|
#7 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006 Sijainti: Pohojose valakiasa
Viestejä: 7766
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Tarkkailija Otan osaa jos et Peresin viestistä ymmärtänyt ketä vastaan Israel haluaa hyökätä: "Israelin johtajat hyökkäävät entistä kovemmin Iranin ydinvoimaohjelmaa vastaan. Presidentti Shimon Peres myöntää, että sotilaallinen ratkaisu käy koko ajan diplomaattista todennäköisemmäksi Iranin ydinasekysymyksessä." | ================================================== =
toveri ETYK-tarkkailija
Ymmärsin Peresin viestin.
Sinua toveri ERTYK-tarkkailija kehoitan lukemaan uudestaan tuo oman alustuksesi loppuosa joka on sinun päästäsi ja kynästäsi peräisin.
"Kysymysmerkiksi jää vain se että voidaanko diplomaattisin keinoin saada ISRAEL luopumaan ydiaseista vaan vaaditaanko siihen sotilallinen isku".
Juuri tuota sinun kirjoitustasiko tarkoitit sillä, että minä en ymmärtänyt Peresin viestiä ?
| |
| | |
06.11.11, 17:15
|
#8 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 11/2006
Viestejä: 5279
| Näillä eväillä päästäisiin jo pitkälle
Heti kun Israelin sionistit ymmärtävät, ettei ole jumalaa eikä jumalan valittua kansaa Israelia. Tämän lisäksi sionistien pitää vielä ymmärtää, että Israelin valtio on perustettu palestiinalaisilta rosvotulle maalle, voidaan alkaa tasapuoliset neuvottelut pysyvästä rauhasta ja palestiinalaisvaltion perustamisesta.
Arabienkin pitää ymmärtää , ettei juutalaisvaltiota voida mereen pyyhkäistä, vaikka kuinka palavasti allahia apuun pyydettäisiin.Taivaalla ei ole korvia kuulla eikä kättä auttaa.
| |
| | |
06.11.11, 19:12
|
#9 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja engel48 Heti kun Israelin sionistit ymmärtävät, ettei ole jumalaa eikä jumalan valittua kansaa Israelia. Tämän lisäksi sionistien pitää vielä ymmärtää, että Israelin valtio on perustettu palestiinalaisilta rosvotulle maalle, voidaan alkaa tasapuoliset neuvottelut pysyvästä rauhasta ja palestiinalaisvaltion perustamisesta.
Arabienkin pitää ymmärtää , ettei juutalaisvaltiota voida mereen pyyhkäistä, vaikka kuinka palavasti allahia apuun pyydettäisiin.Taivaalla ei ole korvia kuulla eikä kättä auttaa. |
Eikös tuo viimeinen lauseenne todista, että jotain erikoista on asioiden takana. Nuppineulan pään kokoinen valtio on elänyt perustamisestaan lähtien monta kertaa vahvemman vihollisen keskellä ja sinnikkäästä hävittämis vimmasta huolimatta maa kukoistaa (Raamatun ennustusten mukaankin), tuottaa mettä ja maitoa. Maailmalle lääkkeitä ym tärkeää teknologiaa.
Milloin ja miten maa on varastettu palestiinlailaisilta. Jordan is Palestine - YouTube The truth about the muslims arabs terror - ???? ?? ????? ????? - YouTube | |
| | |
06.11.11, 20:10
|
#10 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 14924
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Pate45 ================================================== =
Sinua toveri ERTYK-tarkkailija kehoitan lukemaan uudestaan tuo oman alustuksesi loppuosa joka on sinun päästäsi ja kynästäsi peräisin. "Kysymysmerkiksi jää vain se että voidaanko diplomaattisin keinoin saada ISRAEL luopumaan ydiaseista vaan vaaditaanko siihen sotilallinen isku".
Juuri tuota sinun kirjoitustasiko tarkoitit sillä, että minä en ymmärtänyt Peresin viestiä ? | Ei tuo alleviivattu ole minun tekstiäni.
Ymmärryksen lisäksi sinulla Pate pettää jokin muukin.
| |
| | |
06.11.11, 22:39
|
#11 (linkki)
| | (Vierailija) |
Samaan aikaan kun USA:n ja Britannian suunnitelmissa on isku Iranin ydiase haaveiden romuttamiseksi niin samaan aikaan on YK:n tutkijoiden keskuudessa herännyt jälleen uusi epäily Syyrian ydinase hankkeiden etenemisestä. Syyrian hallitus on jo pitkään työskennellyt Ali Khanin, pakistanin ydinaseiden isän ja ydinpommi ekxpertin kanssa. Vuoden 2007 Israelin pommituslento Syyrian saattoi hidastaa maan ydinase tegnologian hankkimista jota voidaan käyttää ydinpommin rakentamiseen, mutta ei lopettanut niitä.
Satelliitti kuvista voi nähdä rakennukset Luoteis Syyriassa vastaamaan lähes valmista uraanin suunnittelu ja rikastuslaitosta joka muistuttaa edesmenneen Libyaan kun Muammar Gaddafin yritystä rakentaa ydinaseita Khanin ohjauksessa, kertoi Associated Press. New suspected nuclear complex exposed in Syria - Israel News, Ynetnews
Joten Iranin uhka ei ole ainut ydinase uhka maailmassa P-Korean lisäksi. Syyriahan on myös uhannutiskeä Israeliin ennennäkemättömällä tavalla jos NATO tai muut Länsimaat puuttuvat sen sisäisiin asioihin eli kansalaistensa teurastamiseen jonka vväkiluku taas tänään väheni ainakin 13 ihmisellä Homsin kaupungissa.
| |
| | |
07.11.11, 06:54
|
#12 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006 Sijainti: Pohojose valakiasa
Viestejä: 7766
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Tarkkailija Ei tuo alleviivattu ole minun tekstiäni.
Ymmärryksen lisäksi sinulla Pate pettää jokin muukin. | ================================================== =====
toveri ETYK-tarkkailija
Tietääkseni ymmärryksessäni ei ole mitään vikaa, mutta kuinka on sinun laitasi toveri ETYK-tarkkailija, mikä sinulla pettää, oletko vain tuhma vai lasketteletko tapojesi mukaan valheita, miten selität nämä valheesi, ETYK ja ETYJ on sinun mielestä sama, sinun kertomana valheena 1973 Suomessa rajoitettiin bensan myynti 20 litraan/ asiakas, miten se sotapappi jonka nimeä et edes tiedä, oliko sellaista pappia olemassa muualla kuin sinun päässäsi ?????????????
Ymmärrän että asia on sinulle vaikea ja haluat kieltää sen, että olet juuri itse kirjoittanut alustuksen viimeisen lauseen, jos teksti ei ole ETYK-tarkkailijan niin sinä varmaan kerrot meille lähteen mistä tuo lause on peräisin ?
Jos et pysty tuota lähdettä tuomaan muiden luettavaksi, niin se osoittaa jälleen sen, että täällä pitkään viihtynyt alustus joka kertoo sinun valehtelevan pitää täydellisesti paikkaansa, onhan se kova kolaus sinulle ETYK-tarkkailijalle saitin krooniselle valehtijalle kun jää jälleen kerran kiinni valheistaan.
Viimeinen muokkaaja Pate45; 07.11.11 07:07.
| |
| | |
07.11.11, 07:34
|
#13 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 14924
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Pate45 ================================================== =====
toveri ETYK-tarkkailija
Tietääkseni ymmärryksessäni ei ole mitään vikaa,
...miten se sotapappi jonka nimeä et edes tiedä, oliko sellaista pappia olemassa muualla kuin sinun päässäsi ????????????? | Kaikki eivät varmaan tiedä tämän sotapappijutun taustaa.
Taannoin oli juttua sodan aikaisista papeista ja myös siitä että osa kieltäytyi aseista.
Kirjoitin juttua ja viittasin radiosta kuulemaani juttuun.
Pate tietysti tarttui siihen etten ollut osannut antaa papille nimeä, en sitä ollut muistiin painanut.
Jälkeenpäinhän kyllä selvitin asiaa koska juttu oli edelleen kuultavissa YLE Arenassa, mutta jätin sitten papin nimen mainitsematta. Jätin mainitsematta siitä syystä että kyseinen hemkilö oli jo kuollut ja että Patella on tunnetusti ollut tapana hyökätä vainajienkin kimppuun syytöksineen.
Jälkeenpäinhän sitten Paten hurukaveri Solikka antoi Patelle linkin tuohon YLE:n historiasarjaan joten kyllä Patenkin jo pitäisi tietää jutun todenperäisyys.
Jokainen saa sitten itse päätellä että onko Paten ymmärryksessä vikaa, muistinsa on kuitenkin todistetusti täysin nollilla.
| |
| | |
07.11.11, 07:52
|
#14 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 14924
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Pate45 Ymmärrän että asia on sinulle vaikea ja haluat kieltää sen, että olet juuri itse kirjoittanut alustuksen viimeisen lauseen, jos teksti ei ole ETYK-tarkkailijan niin sinä varmaan kerrot meille lähteen mistä tuo lause on peräisin ?
Jos et pysty tuota lähdettä tuomaan muiden luettavaksi, niin se osoittaa jälleen sen, että täällä pitkään viihtynyt alustus joka kertoo sinun valehtelevan pitää täydellisesti paikkaansa, onhan se kova kolaus sinulle ETYK-tarkkailijalle saitin krooniselle valehtijalle kun jää jälleen kerran kiinni valheistaan. | Laitoit Pate eilen ilatapäivällä lainausmerkkien sisään tällaisen lauseen: "Kysymysmerkiksi jää vain se että voidaanko diplomaattisin keinoin saada ISRAEL luopumaan ydiaseista vaan vaaditaanko siihen sotilallinen isku".
Ei olisi kannattanut käyttää lainausmerkkejä koska tuo ei ole lainaus vaan sinun itsesi kyhäämä väärennös.
| |
| | |
07.11.11, 09:14
|
#15 (linkki)
| | (Vierailija) |
Jerusalem. Israelin presidentin Shimon Peresin mukaan sotilasisku Iraniin on yhä lähempänä, jotta maa saataisiin luopumaan ydinaseiden tavoittelusta.
Presidentti uskoo, että isku on jo todennäköisempi kuin konfliktin ratkaiseminen diplomaattisin keinoin.
"Eri maiden tiedustelupalvelut katsovat tikittävää kelloa ja varoittavat johtajia, että aikaa ei ole enää paljon jäljellä", Peres sanoi Israelin television haastattelussa. (Israel ei ole yksin asialla)
YK:n odotetaan julkistavan ensi viikolla raporttinsa Iranin mahdollisista ydinaseista. Israelin mediassa on tällä viikolla liikkunut huhuja, joiden mukaan pääministeri Benjamin Netanjahu hakee hallitukselta tukea ennaltaehkäisevän iskun tekemiseen Iranin ydinlaitoksia vastaan.
Iskulla Iraniin voisi olla kauaskantoisia vaikutuksia. Asiantuntijoiden mukaan Iran saattaisi kostaa iskun sulkemalla öljykuljetuksille tärkeän Hormuzinsalmen.
Seurauksena raakaöljyn hinta nousisi voimakkaasti, mikä syventäisi maailmantalouden kriisiä entisestään. Israelin presidentti: Isku Iraniin jo todennäköinen - Ulkomaat - HS.fi
"Iskulla Iraniin voisi olla kauaskantoisia vaikutuksia. Asiantuntijoiden mukaan Iran saattaisi kostaa iskun sulkemalla öljykuljetuksille tärkeän Hormuzinsalmen.
Seurauksena raakaöljyn hinta nousisi voimakkaasti, mikä syventäisi maailmantalouden kriisiä entisestään."
Mutta Iranin ydinase iskulla Israeliin olisi paljon suuremmat vaikutukset. Öljyn hinnalla olisi tuolloin juuri minkäänlaista merkitystä sillä se saattaisi sytyttää sodan jonka kaltaista ei ole ennen nähty. Kumpi on siis parempi vaihtoehto, ydinaseeton Iran vai Iran ydinaseella varustettu.
| |
| | |
07.11.11, 11:42
|
#16 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 14924
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Pate45 Tietääkseni ymmärryksessäni ei ole mitään vikaa,
...sinun kertomana valheena 1973 Suomessa rajoitettiin bensan myynti 20 litraan/ asiakas, ... | Harvoin sitä ihminen itse tajuaakaan että ymmärryksessä on vikaa.
Onneksi palstan historiasta löytyy esimerkkejä jotka todistavat asiasta.
Sinähän Pate kirjoitit bensan myyntiin liittyen näin: Lainaus:
06.10.09, 12:58 #24 (linkki) Pate45
Rekisteröitynyt: 06/2006
Sijainti: Pohojose valakiasa
Viestejä: 7084
ETYK-tarkkailijan esittämä väite, että myyntiä olisi rajoitettu viranomaisten toimesta on täyttä potaskaa. | Tuossa on Pate esimerkki, joko ymmärryksessäsi on vikaa tai sitten valehtelet, minä en ole koskaan väittänyt että myyntirajoitus olisi ollut viranomaisten asettama.
| |
| | |
07.11.11, 12:55
|
#17 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja mudeirsi Jerusalem. Israelin presidentin Shimon Peresin mukaan sotilasisku Iraniin on yhä lähempänä, jotta maa saataisiin luopumaan ydinaseiden tavoittelusta.
Presidentti uskoo, että isku on jo todennäköisempi kuin konfliktin ratkaiseminen diplomaattisin keinoin.
"Eri maiden tiedustelupalvelut katsovat tikittävää kelloa ja varoittavat johtajia, että aikaa ei ole enää paljon jäljellä", Peres sanoi Israelin television haastattelussa. (Israel ei ole yksin asialla)
YK:n odotetaan julkistavan ensi viikolla raporttinsa Iranin mahdollisista ydinaseista. Israelin mediassa on tällä viikolla liikkunut huhuja, joiden mukaan pääministeri Benjamin Netanjahu hakee hallitukselta tukea ennaltaehkäisevän iskun tekemiseen Iranin ydinlaitoksia vastaan.
Iskulla Iraniin voisi olla kauaskantoisia vaikutuksia. Asiantuntijoiden mukaan Iran saattaisi kostaa iskun sulkemalla öljykuljetuksille tärkeän Hormuzinsalmen.
Seurauksena raakaöljyn hinta nousisi voimakkaasti, mikä syventäisi maailmantalouden kriisiä entisestään. Israelin presidentti: Isku Iraniin jo todennäköinen - Ulkomaat - HS.fi
"Iskulla Iraniin voisi olla kauaskantoisia vaikutuksia. Asiantuntijoiden mukaan Iran saattaisi kostaa iskun sulkemalla öljykuljetuksille tärkeän Hormuzinsalmen.
Seurauksena raakaöljyn hinta nousisi voimakkaasti, mikä syventäisi maailmantalouden kriisiä entisestään."
Mutta Iranin ydinase iskulla Israeliin olisi paljon suuremmat vaikutukset. Öljyn hinnalla olisi tuolloin juuri minkäänlaista merkitystä sillä se saattaisi sytyttää sodan jonka kaltaista ei ole ennen nähty. Kumpi on siis parempi vaihtoehto, ydinaseeton Iran vai Iran ydinaseella varustettu. | Venäjä varoittaa ?vakavasta virheestä? — Uusi Suomi
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että sotilastoimien aloittaminen Irania vastaan olisi ”hyvin vakava virhe täynnä ennalta arvaamattomia seurauksia”, kertoo BBC.
Lavrovin mukaan diplomatia on ainoa keino ratkaista Iranin ydinohjelman ongelma.
Israelin presidentti Shimon Peres on todennut, että todennäköisyys Iran-iskulle on kasvanut.
Hiljattain kerrottiin myös, että Yhdysvallat harkitsisi sotilastoimia Irania vastaan ja että Britannia harkitsisi Yhdysvaltojen tukemista iskuissa.
------
Hyvä näyte siitä miten Venäjän ja Iranin yhteistyö toimii. Onko Lavrov varoittanut Irania iskemästä Israeliin ja monestiko hän tuominnut Iranin mielipuolien haaveet apocalyptisesta maailmanlopusta, että muslimien mahdi (vapahtaja) pääsee tulemaan maanpäälle.
Tämän toiveen toteuttamisessa mm. Venäjä ja P-Korea ovat ahkeraan auttaneet Irania sen ydinase haaveen toteuttamisessa antamalla teknologia tietoutta avokätisesti jo vuosia vaikka eräs amerikkalainen raportti kertoi Iranin lopettaneen ydinase suunnitelmat vuonna 2003. Kuten useaan otteeseen asia on ollut tapetilla myös ulkomaanosaston ..keskusteluissa.
| |
| | |
07.11.11, 13:44
|
#18 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006 Sijainti: Pohojose valakiasa
Viestejä: 7766
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Tarkkailija Oheisen uutisen perusteella näyttäisi siltä että Israel olisi aloittamassa uutta sotaa.
Kun asiasta noin avoimesti puhutaan niin lienee selvää että Israel on varmistanut ettei USA ala pullikoida vaan pysyy ruodussa. Se on varmaan helppo tehtävä nyt kun USA jo valmistautuu presidentinvaaleihin.
Peres on varmaan aivan oikeassa siinä ettei ole suotavaa että tuolla epävakaalla alueella olisi ydinasevaltioita.
Kysymysmerkiksi jää vain se että voidaanko diplomatian keinoin saada Israel luopumaan ydinaseistaan vaan vaaditaanko siihen sotilaallinen isku. | ================================================== ==
toveri ETYK-tarkkailija
Tuossa on nyt kokonaisuudessaan tuo sinun alustuksesi, jonka viimeisen lauseen eilen kello 20.10 kielsit kirjoittaneesi, onko se peräisin sinun vai Peresin päästä, kiellätkö vieläkin että tuo ei ole sinun kirjoittama ?.
Olisi mukava saada lähdetieto viimeisen lauseen tarinaan, tuot meille esille sen lähteen missä ja milloin Peres on noin sanonut, jos et siihen pysty niin totean sinun jälleen tapojesi mukaan valehdelleen.
| |
| | |
07.11.11, 15:05
|
#19 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 14924
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Pate45 ================================================== ==
toveri ETYK-tarkkailija
Tuossa on nyt kokonaisuudessaan tuo sinun alustuksesi, jonka viimeisen lauseen eilen kello 20.10 kielsit kirjoittaneesi, onko se peräisin sinun vai Peresin päästä, kiellätkö vieläkin että tuo ei ole sinun kirjoittama ?.
Olisi mukava saada lähdetieto viimeisen lauseen tarinaan, tuot meille esille sen lähteen... | No mutta Pate, enhän minä ole kieltänyt kirjoittaneeni oman alustukseni viimeistä lausetta.
Olen kieltänyt kylläkin kirjoittaneeni tätä: "Kysymysmerkiksi jää vain se että voidaanko diplomaattisin keinoin saada ISRAEL luopumaan ydiaseista vaan vaaditaanko siihen sotilallinen isku".
Ja on se nyt kumma että sinä pyydät tuolle lähdettä, etkö tunnista omaa väärennöstäsi?
| |
| | |
07.11.11, 15:43
|
#20 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006 Sijainti: Pohojose valakiasa
Viestejä: 7766
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Tarkkailija No mutta Pate, enhän minä ole kieltänyt kirjoittaneeni oman alustukseni viimeistä lausetta.
Olen kieltänyt kylläkin kirjoittaneeni tätä: "Kysymysmerkiksi jää vain se että voidaanko diplomaattisin keinoin saada ISRAEL luopumaan ydiaseista vaan vaaditaanko siihen sotilallinen isku".
Ja on se nyt kumma että sinä pyydät tuolle lähdettä, etkö tunnista omaa väärennöstäsi? | ==================================================
toveri ETYK-tarkkailija
Tuo, että myönsit valheesi oli jotain uutta sinulta toveri ETYK-tarkkailija, vaikka vielä eilen 20.10 kielsit kirjoittaneesi sen.
Se että minun siteerauksessa sinun kirjoituksesta oli kahden n kirjaimen ja yhden a kirjaimen ero tuli selväksi mistä on kyse ja ei muuta sitä asiaa jonka sinä suuressa viisaudessasi meille kyhäsit.
Toisaalta ymmärrän sen, että sinä ählämien puolustaja ja suuri Israelin vihaaja sekoat ja kirjoittelet tuollaista potaskaa, Peres (vaiko vain Israelin vihaaja ETYK-tarkkailija) on sitä mieltä, että jos Israel ei luovu ydinaseistaan, niin vaaditaanko siihen sotilaallinen isku.
| |
| | |
07.11.11, 20:09
|
#21 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 11/2006
Viestejä: 5279
| Viha sokaisee
Valitettavasti näyttää siltä , ettei ydinaseiden leviämistä arabimaihin pystytä estämään.( Iranilla ja Syyrialla saattaa jo olla ydinase)
Piskuinen juutalaisvaltio teki vakavan virheen varustautumalla ydinasein.
Miksi oma ydinase ?, kun heillä on valtameren takana ydinasein varustautunut puolustaja.
Hyökkäys Iranin ja Syyrian kimppuun saattaa laukaista atomipommit.
| |
| | |
07.11.11, 20:38
|
#22 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 14924
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Pate45 Se että minun siteerauksessa sinun kirjoituksesta oli kahden n kirjaimen ja yhden a kirjaimen ero tuli selväksi mistä on kyse ja ei muuta sitä asiaa jonka sinä suuressa viisaudessasi meille kyhäsit. | Kiitän Pate että tunnustit väärentäneesi minun tekstini.
Sen verran tiedoksi muille että täällä on kaksi kirjoittajaa jotka ovat erikoistuneet muiden viestien väärentämisiin.
Tämä tapaus ei ole Paten ainoa, ennenkin hän on väärentänyt muiden juttuja ja sanomalehtien uutisia.
Toinen on sitten tuo Paten sielunveli derechas joka tekee aivan samanlaisia temppuja. Vuosien mittaan derechas on varmaan kymmeniä kertoja väärentänyt erään minun KGB:tä ja Kekkosta koskeneen viestini ja aivan hiljattain derechas julkaisi kolme erilaista väärennöstä Vennon viestistä.
Se minulle on jäänyt vähän hämärän peittoon että miksi nuo kaksi noita väärennöksiä harrastavat, nytkin ainoa lopputulos oli Paten maineen kolhiintuminen kun hän sinnikkään jankutuksen päätteeksi joutui väärennöksensä myöntämään.
Näiden kahden 'veljeksen' suorituskyky on äärirajoillaan siinä kun he loppujen lopuksi saavat siteerauksen menemään oikein.
Mutta sitten tulee ylittämätön kynnys. Kun pitäisi ymmärtää mitä tämä tarkoittaa: "Kysymysmerkiksi jää vain se että voidaanko diplomatian keinoin saada Israel luopumaan ydinaseistaan vaan vaaditaanko siihen sotilaallinen isku.", niin kyvyt näköjään loppuvat kesken.
| |
| | |
09.11.11, 10:04
|
#23 (linkki)
| | kiveliön kuningas
Rekisteröitynyt: 03/2010 Sijainti: turku
Viestejä: 2828
| Sota lähi-idässä
Nykyisen kyttäys,iskut ja kostosodan eskaloituminen näyttää uhkaavan todennäköiseltä. On varmaa, että Israelin mossad on ujuttanut asiamiehiä Iranin ydinteknologiaa kehittäviin laitoksiin. On vain ajan kysymys milloin Israel iskee.
| |
| | |
09.11.11, 14:48
|
#24 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja jänkäjoonas1943 Nykyisen kyttäys,iskut ja kostosodan eskaloituminen näyttää uhkaavan todennäköiseltä. On varmaa, että Israelin mossad on ujuttanut asiamiehiä Iranin ydinteknologiaa kehittäviin laitoksiin. On vain ajan kysymys milloin Israel iskee. |
Mediassa on uutisia ennemminkin USA:n ja Brittien halukkuudesta iskeä Iraniin, mutta tuskin siitä leikistä jää Israelkaan sivustakatsojaksi. Iranin diktaattori Husseinin lähes valmis ydinase arsenaali koki ankaran iskun kun Israel tuhosi sen ennen kuin Hussein olisi tuhonnut Israelin ja paljon muutakin. Kyseessä oli vuosi 1981-82 ja Osirakin ydinreaktori jonka tuhosta maailma sai jatkoaikaa ja huokaisi helpotuksesta. Jos ydinaseita on pakko olla olemassa niin niitä ei pidä antaa mielipuolien haltuun. Ahmedinajad kuulu ehdottomaan mielipuolten eliittiin onhan hän uhannut useaan otteeseen tuhoavansa Israelin, "vaikka se maksaisi puolet Iranista". Sitaateissa oleva on hänen lausumaa.
Julkinen salaisuus on, että Iranissa on myös Israelin tiedustelupalvelu edustettuna. Mossad oikaisi nk. Amerikkalaisten NIE-raportin joka väitti Iranin lopettaneen ydinaseen kehittämisen vuonna 2003, mutta kuten voimme nähdä niin NIE-raportti oli joko tahallista tai tahatonta potaskaa.
| |
| | |
09.11.11, 19:54
|
#25 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 02/2007 Sijainti: Suomi
Viestejä: 8171
| luonnon laki
Kun siltä näyttää, muutama iso pommi Iranin kohteisiin ja sitten sinne, missä on elämää, eikä muuta. kun ovat taas ihmisiä, antaa olla. Allash on sitä, mikä on ja sen jälkeen se on vähän.
| |
| | | | |