 | |
16.11.11, 17:20
|
#1 (linkki)
| | (Vierailija) | Rasismi
Näyttää siltä, että sana rasismi tällä saitilla on kahdelle henkilölle arkapaikka. No heidän edustamansa kulttihan on itsessään rasistinen ja sen kultin kritisoiminen tai heidän pyhänkirjan oppien ja käskyjen puhuminen sekä krisoiminen kuitataan rasismiksi. Olen itse syntynyt kulttuurissa jossa tätä kulttia ylläpidetään ja toivoisin todella, että Suomi jossa olen suurimman osan elämästäni viettänyt ja työskennellyt maanne hyväksi mitä moninaisemmin, säästyisi tältä kurimukselta johon suuntaan Suomeakin kiikutetaan jopa valtivallan taholta.
Siksipä Suomalainen kulttuuri on tullut tutuksi laidasta laitaan ja ihailen suomalasta omaperäistä kultturillista perintöänne ja toivon, että kahta muuta henkilöä lukuunottamatta vaalisitte itsekin sitä arvaamattoman arvokasta perintöä. Olen huomannut, että tälläkin saitilla minua sekä kaltaisiani haukutaan ja leimataan vihanlietsojiksi haluten tällä tavalla peitellä alkuperäiset rikokset ihmisyyttä vastaan.
Näistä puhuminen ja sen kritisoiminen ei ole missään tapauksessa rasismia, ellei lähdetä kiihottamaan lukijoita jotain kansanryhmää vastaan. Tällaisetn puheet ja kirjoitukset tulee tuomita
Luullakseni jokainen teistä maksaa veronsa suomeen ja toivoo saavansa niille myös vastiketta ja ettei suomalaisen köyhällistön tarvitse kokea epäoikeudenmukaisuutta. Jokaisessa Länsimaisessa demokratiassa on olemassa sosiaaliturva jota kassavarantoa kasvattavat suomalaiset tai suomeen ulkomaiset tulleet sinne veronsa maksavat työntekijät; Huom! Työntekijät! Se ei ole missään tapauksessa hyväntekeväisyyttä harjoittava valtionlaitos jonka turvin maahan voi tulla kuka vaan ja sen turvin tulla ihmisiä elämään kunkin maan alkuperäisväestön. Karkeasti sanoen kusettamaan ja varastamaan valtiolta.
Ra*sismi sanaa käytetään viittaamaan syrjintään ja dis*kriminointiin, joka voi perustua esimerkiksi kieleen, kansallisuuteen, us*kontoon, ikään tai mihin tahansa muuhun seikkaan. Ja absoluuttinen totuus on että rasismi on eräs koko islamin lähtökohta ja punainen lanka.
Esim. islam: 2322; Muslimien tulee tuntea sydämmissään, että hän vihaa kuffareja ja kaikkea sitä miltä he näyttävät ja miten nämä käyttäytyvät. Tämä viha motivoikoon häntä välttämään sitä, että henkilö joka halveksii tiettyä kansaa tai heimoa tai muita vierasmaalaisia ihmisiä, vihaa pukekeutumista heidän tavallaan, erityisesti jos he ovat köyhiä.
Ja islam: 13759Uskontomme määrää karkoittamaan meitä kaikkia Arabian nimeimaalta sallimatta kuffareiden jäädä sinne koska se, Arabian nimimaa maa Ilmestyksen maa, eikä ole luvallista, että epäpuhtaiden kuffareiden läsnäolo saastuttaa sitä. Vaan kaikki kuffarit ja monijumalaiset pakanat tulee karkottaa Arabian nimemimaalta.
EIKÖ KUULOSTA MELKOISELTA RASISMILTA.
Kuffar= vääräuskoinen, eli juuri sinä. Tämä koskee osittain myös dhimmejä eli islamin hyväkseen käyttämiä idiootteja.
| |
| | |
17.11.11, 06:51
|
#3 (linkki)
| | (Vierailija) |
"Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja
levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta."
--YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen
julistuksen 19. artikla.
»Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa.»
— Euroopan ihmisoikeustuomioistuin 25.11.1997
Maailmalle on toitotettu tuutin täydeltä kanavalla jos toisellakin, että 16.11 on suvaitsevaisuuden päivä ja "laatumediat" ovat antaneet suu vaahdoten ymmärtää, että suomalaiset ovat junttia rasistikansaa ja tarvitsette lisää suvaitsevaisuutta, hienoa, vai mitä suvaitsevaiset islamofiilit, tämänhän te tiesitte jo entuudestaan! Allekirjoittanutta kiinostaisi tietää, että kuinka tämä "suvaitisevaisuuden päivä" on otettu vastaan esim. islamilaisissa maissa ja kuinka sitä on vietetty vaikka Saudi-Arabiassa tai Iranissa? No ei tarvitse mennä sentään niin pitkälle, kertokaa edes kuinka suvaitisevaisuuden päivää vietettiin "suomalaisissa" moskeijoissa?
2011.11.16 Iraq Baghdad 2 tapettua ja 18 vaikeasti loukkaantunutta
2011.11.16 Thailand Pattani 2 tapettua
Jordaniassa mies leikkaa sisarensa kurkun auki, pelastaen näin perheensä maineen. Jordan: Man cuts sister throat to cleanse family honour - ANSAmed - ANSAMED.info
Valkoihoinen nainen puukotettiin ja heitettiin kanaaliin. Laura Wilson 'stabbed to death after her married Asian lover rejected her child' | Mail Online
jne...
Voitte suomalaiset olla ylpeitä suvaitsevaisuudestanne kun lukee uutisia maailmalta.
| |
| | |
17.11.11, 10:28
|
#4 (linkki)
| | (Vierailija) |
Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimella on parhaillaan käsiteltävänä noin 16.000 Turkissa tehtyä eriasteista ihmisoikeusrikosta. Tästä huolimatta Suomen hallituksesta löytyy ministerin palleilta poliittisesti impotenttejä pölhöpopulistisia riemuidiootteja, joille tämä on täyttä rasistista "paskapuhetta" joka ei tunnu kiinostavan hallituksenne "asiantuntijoita" lainkaan vaan vouhottavat suu vaahdoten, että Aasiassa sijaitseva islamilainen Turkki on eurooppalainen demokratia, se on valmis EU -jäseneksi ja pitää ottaa unioniin välittömästi!
Samoin rasisti-punikki pääministeri ylistää sosialistisesti Israelia, haukkuen Lähi-idän ainoata demokratiata apatheid-valtioksi.
Häntä ei näy kiinnostavan syyrialaisen lf:n kotimaan tapahtumat kuten ei itse nimimerkkiäkään. Se on kyllä ymmärrettävää sillä lf:n aika kuluu gnostism (kirjoitetaan gnosticism), chakranin ja feng shuinin sekä jedien parissa jotka kehittävät häntä henkisesti. Hän on kehittynytkin valtavasti.. BBC News - Syria: Arab League sets deadline to end 'repression' | |
| | |
17.11.11, 10:57
|
#5 (linkki)
| | (Vierailija) |
IL ja HS aloittavat aamun lietsomalla avoimesti rasismia ja koettaa siinä samalla lietsoa kollektiivista autofobiaa suomalaisiin. IL:n & HS:n mediasuojatyöpaikka pölvästit lajittelevat etnosentrisessa kryptofasismissaan ihmisiä etnisyyden mukaisiin kasteihin. Itselleni on aivan sama, että minkälainen asukas tai mikälie naapuriini muuttaa mutta ei ole minkäänsortin terroristi, kunhan osaa kunnioittaa kotimaani lakia, ei pakkoamputoi tyttärensä klitorista, ei alista vaimoaan pukeutumaan perunasäkkiin eikä ylpeile siitä, että miten hänen poikansa menestyy pakallisen lätkäjoukkueen sijasta al Shababin harjoitusleirillä, maksaa veronsa, kävelee selkä suorassa eikä huuda käsi pystyssä heil hitler. Eläköön monikulttuurisuuden vastakaikuiselle lähimmäisen rakkaudelle ja kunnioitukselle rakentuva etninen diversiteetti. HS: Afrikkalainen suvussa on romania mieluisampi | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi | |
| | |
17.11.11, 17:10
|
#7 (linkki)
| | (Vierailija) |
Mielenkiintoista tilastoa USA:ssa 01.2009-04.2010 välillä Terrorismiviitteissiin syytteisiin vedoten pidätetsyistä henkilöistä:
-Pidätettyjä 104 muslimia.
-Puolet syntynyt Yhdysvalloissa
-22% saanut USA:n kansalaisuuden.
-7% USA:n ja jonkun toisen maan passi.
-5% saapunut Yhdysvaltiohin viisumilla.
-63% musulumaaneiksi käännynnäisiä. käännynnäisistä omasivat aiemman rikosrekisterin.
-55% aiemman rikosrekisterin omaavista käännynnäisistä muslimeista olivat ryhtyneet musulumaaneiksi vankilassa.
-92% oli miehiä.
-63% olivat 30 -vuotiaita tai nurempia.
-66% oli matkustellut tai oli matkustamassa Lähi-itään, Somaliaan, Etelä-Aasiaan tai Balkanille.
Miltäköhän vastaavat tilastot näyttäisivät Suomessa? Toki tätä Suomessakin tapahtuu, sillä missä on islamilaisia, siellä on myös islamilaista lähetystyötä, siitä ei vain saa puhua eikä minkäänlaisia tilastoja saa vuotaa julkisuuteen, koska Suomi elää etnopopulistisen ihanaisessa ruusutarhassa. Report: More than half of people arrested for Islamic terrorist activities were American citizens | |
| | |
17.11.11, 19:23
|
#8 (linkki)
| | (Vierailija) |
Briteissä pidätettiin neljä 19-24 vuotiasta muslimi " pojankoltiasta" epäiltynä islamilaiselle lähetystyölle luonnteenomaisen itsemurhapommi-iskun suunnittelusta. Kuluneen kahden kuukauden aikana Briteissä on pidätetty myös kahdeksan muuta allahin sanansaattajaa. Jokaisen tapauksessa pidätys on johtanut vangitsemiseen ja rikostutkintaan. Ja Suomen suvaitseivausuusfasististen islamofiilien kukkahattu pölvästien joukosta löytyy iso kaarti ja tällä saitillakin kaksi islamiin hurahtanutta, jotka naama pokerilla jankuttavat, että islamilla ei ole mitään tekemistä terrorismin kanssa. Four men arrested over Birmingham 'suicide plot' - Telegraph | |
| | |
18.11.11, 13:29
|
#9 (linkki)
| | (Vierailija) |
Tmän perheen kohtalosta olen kirjoittanut aiemminkin ja "Hirvisaari kysyy kirjallisessa kysymyksessään hallitukselta, miksi työtä tekevää maahanmuuttajaperhettä kohdellaan Suomessa kaltoin. Perheen äiti ja tytär ollaan karkottamassa, koska perheen isän palkka ei yllä ulkomaalaislain edellyttämään tulorajaan."
Tätä samaa sopii ihmetellä muidenkin. Perussuomalainen: ?Miksi nämä maahanmuuttajat häädetään?? — Uusi Suomi
Ja tämä on asia johon sietäisi jokaisen kukkahattutätien tutustua todella hyvin. Tuota linkin videota pitäisi näyttää jokaisessa koulussa, kodissa ja työpaikalla kunnes muslimien oma sanoma ymmärretään Oikein. Euroopan uudet isännät — Kansojenherra | |
| | |
18.11.11, 20:27
|
#10 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 14924
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja mudeirsi Näyttää siltä, että sana rasismi tällä saitilla on kahdelle henkilölle arkapaikka. | Vento on varmaan yksi, mutta kuka on se toinen? Lainaus:
14.10.08, 13:16 #5 (linkki) B. Vento
Vaari, morfar
Rekisteröitynyt: 07/2006
Sijainti: Joenmutka
Viestejä: 11172
No, heippa vain, B-luokan Kk-kommari! Kauanko jatkat tuota lapsellista McCain-jankutustasi? En minä tiedä, mitä niille Amerikan sälleille kuuluu, enkä välitä. No, voiko lemmikkisi Black-Obama hyvin? | | |
| | |
18.11.11, 20:58
|
#11 (linkki)
| | (Vierailija) |
Onkohan omakaupunki syyllistynyt rasistiseen vihanlietsontaan julkaistuaan tällaisen uutisen. Iäkäs nainen ryöstettiin törkeästi - katso kuva epäillystä | Uutiset | Pääkaupunkiseutu | Oma kaupunki
Kolme hollannin marokkolaista muslimia ovat tehneet valituksen Hollannin valtiosta YK:n ihmisoikeuskomissiolle. Toki heillä kuten kaikilla on siihen oikeus. Hollantilaista kulttuuria rikastuttavien marokkolaisten monitaito-osaajien mielestä Hollanti on sypää Gert Wildersin islam-kritiikkiin, jonka niin muslimit kuin islamofiilit suvaitsevaisuus taapertajat tulkitsevat automaattisesti "vihapuheeksi" asiaan sen kummemmin perehtymättä. Nimettöminä valituksensa tehneet marokkolaiset muslimit meinaavat, että demokratian sääntöjen mukaan valittu ja Hollannin lainsaadännön mukaan ja sen alla toimiva Wilders saa heidät tuntemaan itsensä "syrjityiksi, häpäistyiksi ja uhatuksi". YK:n itsevanhurskaan paskantärkeyden tuntien, tämä tapaus otetaan välittömästi käsittelyn, jotta voitaisiin työntää lisää ei-muslimeihin ja naisiin ja lapsiin kohdistuvia muslimimaissa tehtyjä inhimillisiin kärisymksiin, humanitaarisiin katastroofeihin ja jopa kansanmurhiin johtaineita tapauksia roskakoriin. So, no proplems. DutchNews.nl - Dutch state taken to UN human rights commission over Wilders | |
| | |
18.11.11, 22:24
|
#12 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 14924
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja mudeirsi Jokaisessa Länsimaisessa demokratiassa on olemassa sosiaaliturva jota kassavarantoa kasvattavat suomalaiset tai suomeen ulkomaiset tulleet sinne veronsa maksavat työntekijät; Huom! Työntekijät! Se ei ole missään tapauksessa hyväntekeväisyyttä harjoittava valtionlaitos jonka turvin maahan voi tulla kuka vaan ja sen turvin tulla ihmisiä elämään kunkin maan alkuperäisväestön. Karkeasti sanoen kusettamaan ja varastamaan valtiolta. | Olet varmaan Vento huomannut kuinka mudeirsi aina puhuu siitä juutalaiskristillisyydestään.
No tuossa yllä on sitten hänen kantansa, tänne ei saisi päästää kuin veroja maksavia työntekijöitä, siihen mudeirsi kiinnittää erityistä huomiota että pitää olla työntekijä.
Kistillisyyteen on kuitenkin aina kuulunut olennaisena osana lähimmäisenakkaus ja heikommassa asemassa olevien auttaminen. Tätä kistillisyyttä on aina toteutettu ottamalla pakolaisia ja antamalla heille turvaa. Ehkäpä se mudeirsin juutalaiskristillisyys eroaa oikeasta kristillisyydestä juuri siinä että se ei hyväksyisi tänne kuin veroja maksavia työntekijöitä.
| |
| | |
19.11.11, 23:30
|
#14 (linkki)
| | (Vierailija) |
Vuonna 2012 tulee kuluneeksi 400 vuotta siitä, kun Hollanti ja Turkki solmivat diplomaattiset suhteet. 400 vuotta diplomatiaa!? Tämä on kieltämättä kansainvälisen politiikan tanteraalla ihan aikuisten oikea saavutus ja siksipä sitä varten on tekeillä isot juhlat. Juhlat järjestävät ja laskut maksavat tietenkin Hollantilaiset pölvästit, jotka ovat kutsuneet koko Turkin johdon maahansa esittelemään, että kuinka mahdottoman mainio ja verraton maa Turkki on. No ihan näin yksinkertaistahan se olisi vain silloin, jos Hollanti olisi tyystiin selkärangattomien islamofiilien kukkahattufasistien vallassa, mutta onneksi näin ei ole. Hollannin suuri mies ja yksi niistä harvoista EU-poliitikoista joka lukemattomista fatwoista ja tappouhkauksista huolimatta jaksaa seistä sanojensa ja kansansa takana; Geert Wilders, sanoo "EI, Turkin presidentti Gül ei ole tervetullut Hollantiin"! Löytyäpä Suomesta tai kaikista Pohjoismaista valtiomies jolla olisi näin paljon kanttia. Wilders sanooo suoraan, että Gülin ja Erdoganin välisen liiton johtama Turkki ei ole aito demokratia eikä rehellisesti jaa länsimaisia arvoja, joten se ei voi olla Lännen eikä varsinkaan Hollannin ystävä. Pojat siis pysykööt Ankarassa.Uskaltaako Suomen "laatumedia" kommentoida tätä Wildersin sanomaa? Esitinpä typerän kysymyksen. PVV: 'Turkse president Gül is niet welkom in Nederland' - opinie - VK | |
| | |
21.11.11, 07:52
|
#15 (linkki)
| | (Vierailija) |
Suomalainen yrittäjyys ja suomalaisetn yritysten kansainvälinen menestys on hieno asia eikä sitä valitettavasti -kiitos vasemmistohenkisen kukkahattufasismin- kunnioiteta Suomessa tarpeeksi. Marimatic on saanut ison diilin Saudi-Arabiasta ja tarkoituksena on huolehtia Mekkaan suuntaavien pyhiinevaeltajien paskasta, jota syntyy arviotlaa 600 tonnia päivässä. Marimatic etsii parhaillaan uusia työntekijöitä projektia varten. Mitä ilmeisimmin kyseessä on muslimityöntekijät, koska mekkaanhan ei meitä vääräuskoisia päästetä. Jos haet Marimaticilta töitä ja sinut hyllytetään rekryssä, niin syynä on mitä ilmeisimmin se, että et ole muslimi. Olla palkkaamatta ihmistä uskonnon perusteella on syrjintää ja siten Suomen lain vastaista. Marimaticilta ei kommentoida asiaa. Suomalaisyritys yrittää estää Mekkaa hautautumasta roskiin - Mekka - Talous - HS.fi | |
| | |
21.11.11, 19:12
|
#16 (linkki)
| | (Vierailija) |
Taanoin tehdyn tutkimuksen mukaan islamilaisissa viikonloppu kouluissa Englannissa luetaan Saudien opetusministeriön kustantamia oppikirjoja joissa todetaan, että homoseksuaalit on teloitettava. Ainoa kiistan alainen asia on erimielisyyttä herättävä asia, että tulisiko se tehdä kivittämällä, polttamalla, hirttämällä vai heittämällä alas kallionrotkoon. Siinäpä pulmaa kerrakseen, mutta löytyisikö SETA:n jäseniltä joku neuvo tähänkin. Homophobic texts in Muslim schools | Star Online | |
| | |
21.11.11, 23:30
|
#17 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 14924
| Viestien lukumäärä
Huomasitko Vento kun mudeirsi tänään kirjoitti: "Lähes 14 000 viestiä yhdellä nimimerkillä..."
Varmaan hän tarkoitti minua ja varmaan hänellä oli halu sanoa että siinä on liikaa.
Asiahan on tietysti niin että meistä rekisteröityneistä annetaan tilastotietoja, ja mikäs siinä. Toisaalta rekisteröitymättömästä rupusakista ylläpito ei tee mitään tilastointia. Ja miksi tekisikään kun koskaan ei tiedä että kirjoittaako sillä nikillä se vakituinen vaiko ehkä joku kijoitusterapiassa oleva.
Mutta jos joku alkaisi laskea kuinka paljon mudeirsi on kaikilla nikeillään viestejä lähettänyt niin taitaispa minä jäädä toiseksi.
Vaikeaahan se tietysti on kun esimerkiksi tuo palstan viestien lähettäjä laskuri ei täysin toimi, laittaa mudeirsin viestejä esimerkiksi HAMEES:n piikkiin.
Vaan katsopa Vento tätä ketjua, yhdeksän viestin verran mudeirsi ehti itsensä kanssa keskustella ennen kuin minä laitoin oman kommenttini.
| |
| | |
24.11.11, 19:45
|
#19 (linkki)
| | (Vierailija) |
Belgian juutalaisyhteisö on järkyttyny 13-vuotiaan juutalaistytön, Oceane Sluijzerin, julmasta pahoinpitelystä. 5 marokkolaistaustaista muslimityttöä pieksivät hänet islamilaisittain kimpassa huudellen "allahu akbaria" ja nimitellen samalla "likaiseksi jutkuksi" ja käskivät "painua takaisin omaan maahansa" (mikä se sitten lieneekään, muskimeina he tuskin tarkoittiviat Israelia). Luonnollisetikaan EU:n "laatumediat" eivät hirveästi pidä tästä ääntä, koska antisemitsmihän on virallisesti tapettu sukupuuttoon miltei koko EU-alueella ja kaikki mamumuslimit ovat suloisia, luttusia ja rauhaa rakastavia kulttuureja rikastuttavia monitaito-osaajia. Antisemiittinen islamilaisittain motivoitu rasismi on kovassa nousushdanteessa ja tulee lisääntymään suorassa suhteessa muslimien määrään. Raaka totuus. Belgian Jews in Shock over Beating of Girl - Global Agenda - News - Israel National News
Laitetaan tämä uutinen toisen kerran sillä tähän mitä ilmeisimmin seuraa jatkoa..
| |
| | |
24.11.11, 23:40
|
#20 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 11/2006
Viestejä: 5279
| Muista tämä Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja mudeirsi Taanoin tehdyn tutkimuksen mukaan islamilaisissa viikonloppu kouluissa Englannissa luetaan Saudien opetusministeriön kustantamia oppikirjoja joissa todetaan, että homoseksuaalit on teloitettava. Ainoa kiistan alainen asia on erimielisyyttä herättävä asia, että tulisiko se tehdä kivittämällä, polttamalla, hirttämällä vai heittämällä alas kallionrotkoon. Siinäpä pulmaa kerrakseen, mutta löytyisikö SETA:n jäseniltä joku neuvo tähänkin. Homophobic texts in Muslim schools | Star Online | Raamatussa myös annetaan kuolemantuomio homoille .
Saudit kustantaa lännestä saamillaan öjyrahoilla moskeijoita ja minareetteja eri puolille maailmaa.
Vastavuoroisesti Saudi-Arabia ei anna minkäänlaista jalansijaa muille uskonnoille, puhumattakaan ateismista.
Maassa ei tunneta edes demokratian alkeita, kaikesta huolimatta maa on USA:n suojeluksessa.
Sinne myydään kaikkein uudenaikaisinta aseteknologiaa, koska kuolemankauppiaille maksukykyinen asiakas on tärkein.
Kaksinaamainen supervalta taistelee olevinaan demokratian puolesta Afganistanissa ja Irakissa. Miksi uusimperialistit ovat kuin kusi sukassa puheen kääntyessä Saudien demokratiaan.
| |
| | | | |