Jihadististen vihasaarnojen kansainvälisen rocktähden Khalid Yasinin Helsinkiin ensi tammikuuksi kutsunut Helsingin muslimit ry esittelee sosiaalisessa mediassa (FB) kuvia tapahtumistaan, joissa hunnutetut pikkutytöt ja armeijan maastopukuihin sonnustautuneet pojan koltiaiset poseeraavat iloisena. Myös Roihuvuoren moskeijan islamistista kirjakokoelmaa esitellään ylpeänä. Valokuvan perusteella merkittävä osa kirjoista on Saudi-Arabialaisen Medinassa sijaitsevan King Fahd Holy Qur-an Printig Complexin julkaisemia, eli wahabiitti-salafistien Hajj-ministeriön tekemiä lahjoituksia. Mielestäni olisi syytä ohjeistaa Viranomaisia perehtymään asiaan, nimittäin kyseessä on mitä ilmeisimmin vihakirjallisuuden levitys, sillä kyseisen kustantajan julkaisut rönsyilevät enemmän rotuoppia, antisemitsmiä ja vihaherjaa kuin Hitlerin Mein Kampf potenssiin kymmenen. Tällaisen materiaalin levittäminen on kiistaton rikos!
Kyseessä on siis nk. "maltilliset muslimit"
Pieni näyte lasten koulutuksesta, maasta se pienikin ponnistaa:
"DOJO TAWHID, saattaa insha Allah, jatkaa toimintaansa, insha Allah, saamme siskojen ja veljien ryhmän kasaan. Sen jälkeen jos on halukkaita laittamaan lapsensa "kamppailulaji kouluun", pidämme sellaisen. Ilmoittautuneita pitää tulla vähintään 10 ja hinta on 80e, se kattaa kahdet puolentoista tunnin harjoitukset viikossa, 8 viikon ajan. Koulussa opetellaan perus potkut, perus lyönnit, potkunyrkkeily tyylisesti, muutamia heittoja, sekä lukkoja. Tähän astinen "vapaamuotoinen" harjoittelu ei ole ollut selvästikkään hyvä ajatus. Yritetään uudestaan, ilmoittautumiset voi laittaa ysityis viestinä tänne meille. Ikä haitari 5 - 10v. "Koulu" alkaisin tammikuun alussa, viikonpäivät on vielä auki."
ILMOITTAUTUA VOI MOLEMMAT, TYTÖT SEKÄ POJAT, TARKOITUS OLISI ETTÄ MOLEMMILLE MUODOSTUISI OMA RYHMÄ. INSHA ALLAH, MUTTA JOS EI, NIIN SITTEN MIETITÄÄN MITÄ TEHDÄÄN.
https://www.facebook.com/groups/102868343105488/
Muutamia keskeisiä kohtia Koraanista ja lehmän suurasta jotka on täynnä rangaistusta ja vihaa
Lehmän suura
2:7 vääräuskoisille rangaistus
2:10 vääräuskoisille rangaistus
2:17-20 vääräuskoisille rangaistus
2:24 vääräuskoisille rangaistus
2:39 vääräuskoisille rangaistus
2:88-89 epäuskoisille jumalan viha
2:90 vääräuskoisille rangaistus
2:98 epäuskoisille jumalan viha
2:104 vääräuskoisille rangaistus
2:159 epäuskoisille jumalan viha
2:161-2 epäuskoisille jumalan viha
2:165-7 vääräuskoisille rangaistus
2:174 vääräuskoisille rangaistus
2:178 verikosto murhatapauksissa
2:179 verikosto; rangaistus
2:190 jihad
2:191 jihad; kääntyminen pahinta
2:192-3 jihad; islamisaatio
2:196 rangaistus
2:207 orjuus – puolustus
2:211 rangaistus
2:216-7 jihad; kääntyminen pahinta; vääräuskoisille rangaistus
2:221 kielto naida monijumalaisia naisia; kielto antaa tytärtä monijumalaiselle ellei tämä käänny
2:244 jihad
2:282 naisen asema puolet, todistajien lukumäärä