 | |
19.10.11, 12:02
|
#1 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 03/2011
Viestejä: 1606
| Tämä koko vääryyden mukaisesti ja
Tämä koko vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta elävä ja
toimiva maailma on PAHAN vallassa, laittomuus (kaikki vääryys) luomakunnalle tuhoksi ja ihmiskunnalle turmeluksi koitunut on päässyt valtaan, koko ihmiskuntaa hallitsevaan ja johtavaan, asemaan, jossa se kaiken valheen, pahuuden ja vääryyden isä saatana, pimeyden ruhtinas ”piru” on se joka vie, ja paha perii. Mutta ihmisten itse valitsemien ja valtuuttamien edustajiensa myötä vaikutuksella ja kautta valtuuksin.
Ovat valinneet näitä pimeyden puolta edustavia pimeästi / sokeasti salaisissa äänestämällä valinta / vaali tilaisuuksissa herroina ehdoitta hallitsijoikseen, johtavikseen ja sille pimeyden ruhtinaalle uskollisiksi ja kuuliaisiksi pitäjikseen / tähän surkeuden ja kurjuuden hirveän ristiriitaiseen ja sekasortoiseen, muista ja muusta niin väliä itsekkäästi elämän, toimimisen ja vaikuttamisen tilaan, jota hyvinvointi elämäksi uskottelevat, ja siihen hirmuiseksi maailman lopuksi kohtaloon viejikseen ja vetäjikseen.
Näin ovat saaneet koko ihmiskunnan palvelemaan ja seuraamaan kaikille pahaksi saatanaa, Kaikille hyväksi Kristuksen Jeesuksen sijasta, Siitä Raamatun UT, Totuuteen perustuvan ja mukaisen, kaikkia kohtaan Oikeuden mukaisuuden mukaisen, turvallisen ja turvatun, kaikinpuolisien hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden mahdollistavan ja takaavan vaihtoehdon sijasta! Ihmisille ei ole muita kuin nämä hyväksi tai pahaksi puolen puolesta elämisen ja toimimisen / vaikuttamisen vaihtoehdot joiden, joko tai puolesta voivat elää ja toimia…
Joko kaikille pahaksi, jo ikuiseen kadotukseen tuomittua, (vaikka ei vielä lopullisesti täytäntöön laitettua) saatanaa, tai kaikille hyväksi, kaikkivaltiaan virkaa maanpäällä ja taivaassa nyt, Pyhän Isänsä edustajana ja valtuuttamana hoitavaa Kristusta Jeesusta / Pyhää koko luomakuntamme kaikkineen Luoja ja Omistaja, kaiken elämän antaja ja ylläpitäjä Jumalaa.
Nyt lähes kaikki maailman ihmiset maailmassa elää ja toimii tuomiokseen / onnettomuuksikseen saatanaa palvelevasti. Ja siihen hirmuiseen maailman lopuksi kohtaloon vievästi ja vetävästi, tai siinä vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta touhussa ja politiikassa osallisena / mukautuneena, mukana kulkeutuen. Tälle kaikille hyväksi, turvalliselle ja turvatulle, kaikessa täydellisyyteen vievälle ja johtavalle elämän tielle Kristuksen Jeesuksen nimessä, niillä Hänen, kaikille hyväksi Raamatun UT mukaisilla ehdoilla kaikkia kutsuva, ohjaava ja vetävä. Vähäinen, valkeudeksi / herätykseksi työhön kutsuttu palvelijansa. Hänen kanssaan, Hänessä, Raamatun UT mukaisuudessa , = Totuuden ja Oikeuden, Armon ja Rakkauden Lähteeseen / Lähteessä, YHDEKSI kokoamassa oleva. | |
| | |
04.11.11, 11:50
|
#2 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 03/2011
Viestejä: 1606
|
Alkaisi olemaan jo korkea aika alkaa uskomaan näitä kaikille hyväksi Totuuteen perustuvia / kaikkia, kohtaan Oikeuden muaksuuden mukaisia, pelastukseksi vaihtoehto sanomia, sille turvatun ja turvallisen kaikinpuolisen hyvvinvointi elämän ja tulevasuuden mahdollistavalle tielle kutsuihin ja ohjauksiin. Tälle oikealle, vasta ja ainostaan Lailliselle, = Itse Luoja Jumalan Luvalliselle tielle lähtemiseksi.
Muistuttaen.
| |
| | |
08.11.11, 20:26
|
#3 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 11414
| Olet aivan oikeassa, vaikkakin samoilla toistoillasi edelleen seikkailet.
Esimerkiksi nyt noin neljän-viiden tunnin päästä 01:28 ke paikkeilla, menee Maa nimisen Planeetan ohi suunnilleen 55.000 km/h VAIN sellainen arvioituna 400 kg pyöreä kivimöhkäle lähempää, mitä oma Kuu:mme edes on.
... että, ja että?. Tuleeko se maailmanloppu vuoden 2011 vai vasta 2012 lopussa Joulukuuta? Inkojen oma vasta nyt tämä kuuluisaksi tullut kalenterinsa on jotain. Toivokaamme kuitenkin me kaikki, että ennen tätä lopullista loppuamme, olisi vain ja ainoastaan monia näitä taloudellisia pankkiiri-kataststrofejamme. Rahaa kuin ei löydy kuin tämä 9% kaikesta paperilla olevasta.
Näin sanotaan nykyisin, että 2-3 suurta kaiken totaalisen elomme loppua olisi jo aiemmin ollut. Yksi näistä olisi ollut vaikkapa dinojen loppuminen.
Viimeinen muokkaaja Soli; 08.11.11 20:37.
| |
| | |
09.11.11, 08:57
|
#4 (linkki)
| | kiveliön kuningas
Rekisteröitynyt: 03/2010 Sijainti: turku
Viestejä: 2828
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Soli Esimerkiksi nyt noin neljän-viiden tunnin päästä 01:28 ke paikkeilla, menee Maa nimisen Planeetan ohi suunnilleen 55.000 km/h VAIN sellainen arvioituna 400 kg pyöreä kivimöhkäle lähempää, mitä oma Kuu:mme edes on.
... että, ja että?. Tuleeko se maailmanloppu vuoden 2011 vai vasta 2012 lopussa Joulukuuta? Inkojen oma vasta nyt tämä kuuluisaksi tullut kalenterinsa on jotain. Toivokaamme kuitenkin me kaikki, että ennen tätä lopullista loppuamme, olisi vain ja ainoastaan monia näitä taloudellisia pankkiiri-kataststrofejamme. Rahaa kuin ei löydy kuin tämä 9% kaikesta paperilla olevasta.
Näin sanotaan nykyisin, että 2-3 suurta kaiken totaalisen elomme loppua olisi jo aiemmin ollut. Yksi näistä olisi ollut vaikkapa dinojen loppuminen. | Onpa Soli tas liikutetussa tilassa. Vai 400 kiloinen kivi? Sen kokoinen kivi ei maapalloa hetkauta. Tietysti jos se osuisi vaikka omakotitaloon, niin aiheuttaisi se tuhon.
Lopettaisit sen ainaisen kiljulla läträämisen!
| |
| | |
09.11.11, 17:41
|
#5 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 11414
| Moro jänkä ja maukkaita aitoja mallas-hetkosia myös sinne sinulle!
Isovaarini täytti aikoinaan Pohojosen Puljussa 100 vuotta ja silloinen ROI:n YleRadio kävi jopa haastattelemassa oikein naistoimittajan myötään äänittäjänään Tenho xxx:
Toimittaja:
- Sinulle kun tuota ikää on kertynyt, niin kerropa joku hauska muisto
vuosien varrelta.
Ukko:
- Noo kerran naapurilta karkas sika methän ja met kokosimma
etsintäpartion sitä hakemhan.
Kun sen löyshimme niin panthin sitä persh&
Toimittaja:
- Hullu äijä! Eihän tuollaista voi radiossa sanoa, eikö olisi mitään
mukavampaa muistoa?
Ukko:
- Noo kerran naapurin nuori tyär eksyi methän, met kokosimma
etsinthäparthion, ja kun tyär löytyi niin panimma sitä persh&
Toimittaja:
Hullu! Hullu! Eihän nyt tuollaista voi radioon laittaa! Kerro nyt
sitten vaikka joku ikävä muisto.
Ukko:
- No kerran mie sitte ekshyin methän ja kyläläiset kokosi etsinthäparthion ja ..., ?
| |
| | |
09.11.11, 21:10
|
#6 (linkki)
| | kiveliön kuningas
Rekisteröitynyt: 03/2010 Sijainti: turku
Viestejä: 2828
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Soli Isovaarini täytti aikoinaan Pohojosen Puljussa 100 vuotta ja silloinen ROI:n YleRadio kävi jopa haastattelemassa oikein naistoimittajan myötään äänittäjänään Tenho xxx:
Toimittaja:
- Sinulle kun tuota ikää on kertynyt, niin kerropa joku hauska muisto
vuosien varrelta.
Ukko:
- Noo kerran naapurilta karkas sika methän ja met kokosimma
etsintäpartion sitä hakemhan.
Kun sen löyshimme niin panthin sitä persh&
Toimittaja:
- Hullu äijä! Eihän tuollaista voi radiossa sanoa, eikö olisi mitään
mukavampaa muistoa?
Ukko:
- Noo kerran naapurin nuori tyär eksyi methän, met kokosimma
etsinthäparthion, ja kun tyär löytyi niin panimma sitä persh&
Toimittaja:
Hullu! Hullu! Eihän nyt tuollaista voi radioon laittaa! Kerro nyt
sitten vaikka joku ikävä muisto.
Ukko:
- No kerran mie sitte ekshyin methän ja kyläläiset kokosi etsinthäparthion ja ..., ? | Hälä yritä, sie et ole Puljussa käynytkhään, vaan minäpä kerron kun Pulhjuun ei ollu tietäkhään olimme met kolme rajamiestä laittamassa niinsanottua Puljun välitupaa kunthoon ko resitentti seurueihneen hiihteli peltipailakoiden uria myöten Kalmankaltion vartiolta Näkkälhään.Kolmheen miehheen tehtiin 2 päihvää niskat limassa töitä törkysten poromiesten ja porojen paskoja ja kusia peiteltiin jäkäläkerroksilla. Juurihrja/mäntysuopapesu kämpälle, roihutulet, keittiötulihtat,paskariuku ja kaikki tämä metristen kinosten keskelle.
Sitte ko Kekkonen perässähiihtäjinheen saapui, niin ei se paska edes tervehtinyt meitä kurvareita!
| |
| | |
09.11.11, 22:45
|
#7 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 11414
| Aijaa jänkä?
No sanoppa tuosta sitten, milloin ja minä vuonna Rajan huushollit meni ja keille nimenommaan yksityisille jopa, ... no antaa taas olla.
Koska et varmuuvella tiijä, laitan sulle tässä vaikkapa näin aivan toista asiaa: By the way muuten jänkä, tunnen Puljusta edelleen heistä harvoista.
Sanoppa sie kuule jänkä sellaista muistiasi, kun laitoimma poroa pukkiin ja siitä lihaksi? Turistin perkele teki ilmoituksen ja toimemme loppui. Tuli oikeen Polliisi määräämään omina aikoinaan. Vaikkakin olivat omia, mutta virkansa puolesta. Kuka se meistä oli, joka käänsi poliisin vaatteissa olleen tämän omamme siihen samaan pukkiin sanoen, "jos sie saatana et nyt juuri tuota lopeta nii....?
Jos sinä lapinmies varmuuvella olet, varmasta muistat? Siitähän muuttivat koko asiamme oman valtion lakinsa voimalla paljon.
Tulee piakkoin "kuorma" Blå Petteroosia tuotuna sinne, missä sitten tulee oltuna. Lilli-koiralle tätä omaansa kaikkea kuivattuna tykö. Muu ei ole kelevannut ja tämä toimii edelleen ihan hyvin myös sulle.
Laitan sulle jänkä sellaisen lurituksen, jonka juuri suomensin sinulle kuten suamennettuna jo 1700 luvulla ruattista suameksi. Saameksi kun en ossaa kaikkia sanojaan tuntematta edes oikein laittaa.
Matkamies.
Jos sinä kysyt tämän paikan ohitse mennes mikä on tämä rakennus. Kuka tässä huoneessa asuu ja mitä tämä kivi roukkio täsä merkitsee.
Nijn tiedä se, että näitten salpain takana tähän kammiohon on tallella pantu sinun kaldaisias ihmisiä.
Vanhaa kirjoitusta kieltämättä, eikös vaan ookkin?. Vaikkakin ruattin kielestä suomennettuna. Jotkut proffat ja vastaavat varmaan suomentaisivat aivan eri kirjaimillaan.
Viimeinen muokkaaja Soli; 09.11.11 23:17.
| |
| | |
10.11.11, 07:41
|
#8 (linkki)
| | kiveliön kuningas
Rekisteröitynyt: 03/2010 Sijainti: turku
Viestejä: 2828
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Soli No sanoppa tuosta sitten, milloin ja minä vuonna Rajan huushollit meni ja keille nimenommaan yksityisille jopa, ... no antaa taas olla.
Koska et varmuuvella tiijä, laitan sulle tässä vaikkapa näin aivan toista asiaa: By the way muuten jänkä, tunnen Puljusta edelleen heistä harvoista.
Sanoppa sie kuule jänkä sellaista muistiasi, kun laitoimma poroa pukkiin ja siitä lihaksi? Turistin perkele teki ilmoituksen ja toimemme loppui. Tuli oikeen Polliisi määräämään omina aikoinaan. Vaikkakin olivat omia, mutta virkansa puolesta. Kuka se meistä oli, joka käänsi poliisin vaatteissa olleen tämän omamme siihen samaan pukkiin sanoen, "jos sie saatana et nyt juuri tuota lopeta nii....?
Jos sinä lapinmies varmuuvella olet, varmasta muistat? Siitähän muuttivat koko asiamme oman valtion lakinsa voimalla paljon.
Tulee piakkoin "kuorma" Blå Petteroosia tuotuna sinne, missä sitten tulee oltuna. Lilli-koiralle tätä omaansa kaikkea kuivattuna tykö. Muu ei ole kelevannut ja tämä toimii edelleen ihan hyvin myös sulle.
Laitan sulle jänkä sellaisen lurituksen, jonka juuri suomensin sinulle kuten suamennettuna jo 1700 luvulla ruattista suameksi. Saameksi kun en ossaa kaikkia sanojaan tuntematta edes oikein laittaa.
Matkamies.
Jos sinä kysyt tämän paikan ohitse mennes mikä on tämä rakennus. Kuka tässä huoneessa asuu ja mitä tämä kivi roukkio täsä merkitsee.
Nijn tiedä se, että näitten salpain takana tähän kammiohon on tallella pantu sinun kaldaisias ihmisiä.
Vanhaa kirjoitusta kieltämättä, eikös vaan ookkin?. Vaikkakin ruattin kielestä suomennettuna. Jotkut proffat ja vastaavat varmaan suomentaisivat aivan eri kirjaimillaan. | Voinhan mie sulle vähin kertoakki:Kalmakaltiossa toimii tyristipalvelu/matkailualan yritys,Palojärvi myythiin Norjalaisille,Munnikurkkion vartioasema on rajavartioston henkilökunnan virkistyskäytössä.Vai et sie mahta saamen kiela?Olekko sie yöpyny turvekammissa tai lapikoassa?Muihin esittämiisi kysymykshiin on vastauskielto.
| |
| | |
16.11.11, 15:22
|
#9 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 11414
| Olet hieno mies jänkä, joten laitan sulle osoitteen.
Osoitteessa on paljon lukemista. Tästä myös pääsee siihen todellisuuteemme, että jonnin sortin Jumala on oikeasti myös olemassa. Tätä väitettä nimittäin ei ole vängätty mahdottomaksi: Nemesis on pieni musta möhkäle, joka imee itseensä kaiken jopa valon. Tämä tavallaan "toi" joskus aikoinaan Maa Planeetan alkuperäisen olemuksen näille Avaruuden suunnille, jolloin Aurinko nappasi suurella vetovoimallaan nykyisen Planeettamme Nemeseksestä irti. Tiede on jo moniin kertoihin todistanut, että, olemme suosiossa punaiselle Planeetalle ei Auringolle. Se vaan meistä nähtynä vain näyttää keltaiselta. No joo, tässä tulee lupaamani hyvinkin totta oleva osoite: Keijo Parkkunen - Teoriaa kerrakseen | |
| | |
16.11.11, 18:50
|
#10 (linkki)
| | kiveliön kuningas
Rekisteröitynyt: 03/2010 Sijainti: turku
Viestejä: 2828
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Soli Osoitteessa on paljon lukemista. Tästä myös pääsee siihen todellisuuteemme, että jonnin sortin Jumala on oikeasti myös olemassa. Tätä väitettä nimittäin ei ole vängätty mahdottomaksi: Nemesis on pieni musta möhkäle, joka imee itseensä kaiken jopa valon. Tämä tavallaan "toi" joskus aikoinaan Maa Planeetan alkuperäisen olemuksen näille Avaruuden suunnille, jolloin Aurinko nappasi suurella vetovoimallaan nykyisen Planeettamme Nemeseksestä irti. Tiede on jo moniin kertoihin todistanut, että, olemme suosiossa punaiselle Planeetalle ei Auringolle. Se vaan meistä nähtynä vain näyttää keltaiselta. No joo, tässä tulee lupaamani hyvinkin totta oleva osoite: Keijo Parkkunen - Teoriaa kerrakseen | Joopajoo Soli. Parkkunen on mielenkiintoinen ajattelija. Jääkaudet on olleet ja uusia on tulossa koha kerkiää. Mitä tulee noihin maankuoren muutoksiin ja mm.Siperiasta löytyviin syömäkelpoisiin mammutin lihoihin, niin neukkutiedemiehet kehitteli sellaistakin teoriaa että ilmakehässä on ollut maapalloa ympäröivä vesikerros joka tuli ryminällä maahan ja aiheutti mm.napajäätikön/köt. Jäädytti mammutit ikiroutaan ja aiheutti vedenpaisumuksen ja paljon muuta. Onhan vanhassa testamentissa muistaakseni kerrottu miten jumala erotti vedet. Tietenkään sitä ei mikään jumala tehnyt. Minustakin on päivänselvää ettei jääkaudet ole aikaansaaneet mm. Huippuvuorten,Siperian ym.hiilikerrostumia ja vaikka kuinka paljon vielä selittämättömiä asioita.
| |
| | |
16.11.11, 23:03
|
#11 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 2165
| Iltasanomat Julkaistu: 26.10.2011: "Mies luuli kuuta ufoksi ja soitti hätänumeroon." | |
| | |
17.11.11, 07:43
|
#12 (linkki)
| | kiveliön kuningas
Rekisteröitynyt: 03/2010 Sijainti: turku
Viestejä: 2828
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Rouva Nooa Iltasanomat Julkaistu: 26.10.2011: "Mies luuli kuuta ufoksi ja soitti hätänumeroon." |
Hän on varmaan henkilö joka on olevinaan pienimmällä mantereista kirjoittelee saitilla jokellelen? Väittää olevansa gentleman ja on juoppo lumpioitsija.
| |
| | |
17.11.11, 22:05
|
#13 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 11414
| Jänkä muuten, älä sekoita Pastori Cananderin keräämiä tietojaan uskontoon.
Litta ja mörrymöykky salaisine unineen ovat siis edelleen täysin totta.: Sininen uni - YouTuC-G-Ebe
Pikku Kakkosessa vuosia pyörinyt tämä hyvin kaunis Nukkumatti ja sen tekijöistään hieman. 1970-luvulla lähti eräs nuori neitonen aivan yksin Itä-Saksaan omien vanhemiensa pakottamana näistä heidän piip tavoitteestaan johtuen. Nuori kun oli ja rahaton, ddr koulutti, aivopesi ja antoi mahdollisuuden edistää taitojaan piirtämään. Toimi useita vuosia tässä Nukku-Matti projektissaan.
Holejaan aivan liikaa nauttineena sitten palasi Suomeen ja teki välittömästi C.G.E.M Kenraalistamme tämän kuuluisan homojuttunsa ja nimenomaan Tampereella.
Muista ddr-koulutuksen saaneista, kuten maamme nykyisistä päättävistä ylimmistä poliitikoistamme, on varmuudella aivan samat ja vastaavat koulutuksensa saavuttamansa tiedot hyvinkin tarkoin olemassa. En tietenkään voi mainita oikeine nimineen näistä ainuttakaan. Ainoastaan tämän, että nimiä löytyy ja todella paljon.
Viimeinen muokkaaja Soli; 17.11.11 23:29.
| |
| | |
17.11.11, 22:52
|
#14 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 11414
|
Yksi uusimmista asioistamme on tämä, että Englannin 1800-luvun tämän aikansa päättäjät määräsivät, ettei ole ollut ollenkaan mitään vedenpaisumuksia. Tähän edelleen viralliseen toteamukseensa siis uskomme taas nyt tälläkertaa.
Jääkausien aikoina kuulemma vasta tuli esimerkiksi hiekkaa eli santaa, jonka asian hyväksymme edelleen aivan totena. Jokaisilla seuduilla on peltojen alla suuria kiviä, jotka taas ovat jokainen möhkäle melkoisen rupisina. Myös nämä valtavat siirtolohkareet, eivät ole myöskään olleet missään jäämyllyissä milloinkaan sileäksi muodostautuneina. Ja silti näitä vaan on kaikkein eniten. Pyöreitä eikä sileitä kivenmurikoita kun ei kertakakkiaan edes ole olemassa.
Kaunis kappale meille jokaiselle: Tarja Ylitalo: Lapinäidin kehtolaulu - YouTube | |
| | |
18.11.11, 09:01
|
#15 (linkki)
| | kiveliön kuningas
Rekisteröitynyt: 03/2010 Sijainti: turku
Viestejä: 2828
| Turha yritys Soli Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Soli Litta ja mörrymöykky salaisine unineen ovat siis edelleen täysin totta.: Sininen uni - YouTuC-G-Ebe
Pikku Kakkosessa vuosia pyörinyt tämä hyvin kaunis Nukkumatti ja sen tekijöistään hieman. 1970-luvulla lähti eräs nuori neitonen aivan yksin Itä-Saksaan omien vanhemiensa pakottamana näistä heidän piip tavoitteestaan johtuen. Nuori kun oli ja rahaton, ddr koulutti, aivopesi ja antoi mahdollisuuden edistää taitojaan piirtämään. Toimi useita vuosia tässä Nukku-Matti projektissaan.
Holejaan aivan liikaa nauttineena sitten palasi Suomeen ja teki välittömästi C.G.E.M Kenraalistamme tämän kuuluisan homojuttunsa ja nimenomaan Tampereella.
Muista ddr-koulutuksen saaneista, kuten maamme nykyisistä päättävistä ylimmistä poliitikoistamme, on varmuudella aivan samat ja vastaavat koulutuksensa saavuttamansa tiedot hyvinkin tarkoin olemassa. En tietenkään voi mainita oikeine nimineen näistä ainuttakaan. Ainoastaan tämän, että nimiä löytyy ja todella paljon. | Äläpäs Soli yritä kiemurrella kuin mato koukussa. Minä esitin sinulle suoran kysymyksen tuolla toisessa ketjussa. Sinä useissa yhteyksissä olet väittänyt, että ay-toimitsijoita on ollut DDR:sä koulutettavana. Nyt on aika esittää nimiä tai joudut paskanpuhujien kategoriaan.On turha väittää, että koulutustiedot olisivat intimiteettisuojan piirissä. Eipä nuo ole erään ministerin osalta ainakaan! Muuten et kai ole niin sekaisin, että sekoitat poliitikot ja ay-toimitsijat?
| |
| | |
19.11.11, 12:51
|
#16 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 11414
| tiitisen listasta tunnistamme me kaikki melkein jokaisen nimen.
Alustaja puolueeton mm. tietää vaikkapa tämän keskustelun todenperäisyydestä. Vaikkei suoranaisesti esille ole tuonutkaan. Maailmamme onkin näinollen hyvin, hyvin julmaa. Tuleeko tappaja-influenssa Suomeenkin? | |
| | |
19.11.11, 21:13
|
#17 (linkki)
| | kiveliön kuningas
Rekisteröitynyt: 03/2010 Sijainti: turku
Viestejä: 2828
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Soli Litta ja mörrymöykky salaisine unineen ovat siis edelleen täysin totta.: Sininen uni - YouTuC-G-Ebe
Pikku Kakkosessa vuosia pyörinyt tämä hyvin kaunis Nukkumatti ja sen tekijöistään hieman. 1970-luvulla lähti eräs nuori neitonen aivan yksin Itä-Saksaan omien vanhemiensa pakottamana näistä heidän piip tavoitteestaan johtuen. Nuori kun oli ja rahaton, ddr koulutti, aivopesi ja antoi mahdollisuuden edistää taitojaan piirtämään. Toimi useita vuosia tässä Nukku-Matti projektissaan.
Holejaan aivan liikaa nauttineena sitten palasi Suomeen ja teki välittömästi C.G.E.M Kenraalistamme tämän kuuluisan homojuttunsa ja nimenomaan Tampereella.
Muista ddr-koulutuksen saaneista, kuten maamme nykyisistä päättävistä ylimmistä poliitikoistamme, on varmuudella aivan samat ja vastaavat koulutuksensa saavuttamansa tiedot hyvinkin tarkoin olemassa. En tietenkään voi mainita oikeine nimineen näistä ainuttakaan. Ainoastaan tämän, että nimiä löytyy ja todella paljon. | Met emmä sotke pastoreita mihinkhään paitsi tuo Paakinaho joka saarhnasi parraimman kaverini hauvvala. Mie muistan hyvästi sen saarhnan alun."ottaen huohmioon kuivan kesän ja vainajan korkean ijän, en saata olla mainitsematta kuinka kiivas v...n mies vainaja oli elhäissään" Met Kotaveikon kansa itkimmä!
| |
| | |
20.11.11, 20:47
|
#18 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 11414
| Sorry Jänkä.
Laitoin sinulle asiallisen vastauksen tietoineen, joka ilmeisesti lähti taas kerran vain taivaisiin.
Toisaalta, en ole järin taitavana ollut milloinkaan. Linux-sortin vermeillä on huomattavasti helpompaa ja nimenomaan turvallisempaa värkkäillä.
| |
| | |
26.11.11, 16:16
|
#19 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 03/2011
Viestejä: 1606
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Soli Alustaja puolueeton mm. tietää vaikkapa tämän keskustelun todenperäisyydestä. Vaikkei suoranaisesti esille ole tuonutkaan. Maailmamme onkin näinollen hyvin, hyvin julmaa. Tuleeko tappaja-influenssa Suomeenkin? | Se tappaja on se kaikille pahaks, vääryyden mukaisuuden ja pahuuden puolesta touhujen ja politiikan synti. = Laittomuutta! Sitä kaikille hyväksi Raamatun UT, Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa opetusten ja ohjeiden vastaisuus / vastustaminen.
= Sitä hirveyksien isän saatanan palvelua. Laillsuus voi perustua ainoastaan Totuuteen ja olla sen mukaista, = sitä Raamatun UT mukaista. johon kaikki Laillisuus voi ainoastaa perustua, ei voi perustua vääryyden mukaisuuteen, ei voi olla pahuuden puolesta elämää ja toimintaa. Kaikki sellainen on Totuuden / kaikkia kohtaan Oikeuden mukaisuuden / Laillisuuden vastaista joka on rangaistuksen ja tuomion alaista rikollisuutta. Joista tulee aina, tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin ne, pahaksi / kärsimyksiksi seuraamuksensa.
Muistuttaen / valistaen
Viimeinen muokkaaja puolueeton; 17.12.11 22:40.
| |
| | |
29.11.11, 19:29
|
#20 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 11414
| Kiitän sinua puolueeton.
Ja nimenomaan näistä hyvin laajoista sekä erilaisten näiden monen-monien asioiden tiedostamisista, joita vasta viimeaikoina olen vain vähäisesti aloitellut miettimään.
Näin sanotaan, jotta pitää tietää paljon myös meneestämme, ennenkuin voidaan nykyisiä meininkejämme edes ajatella. Sinulla puolueeton on todella laajat tiedot myös koko ihmiskuntamme nimenomaan tästä mennestämme. Niin, ihminen on vain yksi pienen-pieni hippunen tästä kaikesta Maan nimisellä Planeetalla olevasta suuresta totuudestamme.
| |
| | |
17.12.11, 22:42
|
#21 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 03/2011
Viestejä: 1606
| Tästä kaikille hyväksi Oikeuden mukaisesta / Laillisesta vaihtoehdosta… muistuttaen. Tästä Lain / Laillisuuden täyttymyksen, ei mitään pahaa eikä väärää (laitonta) ketään eikä mitään Luojan hyväksemme luomaa kohtaan Luvallisesta. Puhtaan, aidon, epäitsekkään, rehellisen, = Krist. Rakkauden ja / rauhan omaisesta ja mukaisesta vaihtoehdosta. Johon on kaikki mahdollisuudet, mutta joka edellyttää näin Oikein, kaikille hyväksi tavalla, Luojan hyväksemme luomaa luomakuntaansa ”viljelevästi ja varjelevasti” elintarpeet tarpeiden ja tarvikkeiden tuottamisen… = Vasta Laillisesti, kaikkia kohtaan Totuuteen perustuvan Oikeuden mukaisuuden mukaisesti elämään, ja toimimaan / vaikuttamaan alkamisen. Ja siinä krist. rakkaudessa jokaista jäsentä myöden yhteiseksi hyväksi, mutta kaikille, ja kaikelle luojan hyväksemme luomalle parhaaksi mahdolliseksi tarkoituksella ja tavoitteella palvelemiseen. Joka edellyttää paikkakunnittain ja alueittain yhdeksi, kaikille hyväksi Jumalan sanan, = Raamatun UT perustalta ja mukaisesti, = vasta Oikeasti Kristilliseksi ja kristillisesti toimivaksi jäsenistö verkostoksi järjestäytymisen. Millään muulla tavalla ei ole mahdollisuutta tällaiseen kaikkia kohtaan Oikeuden mukaiseen, Totuuteen perustuvaan ja mukaiseen, kaikille hyväksi Lailliseen / turvalliseen ja turvattuun, kaikinpuoliseen hyvinvointi elämään ja tulevaisuuteen. Ja siltä, tälle pahan vallassa olevalta, vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta luomakunnalle tuhoksi ja ihmiskunnalle turmeluksi, kärsimyksiksi ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi touhuille ja politiikalle, saatanaa palvelevalle maailmalle / ihmiskunnalle hirmuiseksi maailman lopuksi TUOMIO kohtalolta ja ikuiselta kadotukselta pelastukseksi. Tälle, kaikille hyväksi, turvalliselle ja turvatulle, kaikessa täydellisyyteen vievälle ja johtavalle elämän tielle ja puolelle Kristuksen Jeesuksen nimessä, niillä Hänen, kaikille hyväksi Raamatun UT mukaisilla ehdoilla kaikkia kutsuva, ohjaava ja vetävä. Vähäinen, valkeudeksi / herätykseksi työhön kutsuttu palvelijansa. Hänen kanssaan, Hänessä, Raamatun UT mukaisuudessa , = Totuuden ja Oikeuden, Armon ja Rakkauden Lähteeseen / Lähteessä, YHDEKSI kokoamassa oleva. | |
| | |
18.12.11, 07:35
|
#22 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 11414
| Moro puolueeton ja kiitän sinua taas ja edelleen asiallisuudestasi.
Ihminen on julma, näin niin sanotaan kuin todetaan enenevissä määriin ja nimenomaan valitettavasti. Yksi pienenpieni koppakuoriainen tai hyttynen kun häviää vaikkapa avohakkuiden toimistamme, suuriakin seutuja kärsii enemmän mitä yleisesti vielä edes edes tiedostetaan.
Viimeinen muokkaaja Soli; 26.12.11 01:14.
| |
| | |
25.12.11, 15:56
|
#23 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 10/2009
Viestejä: 4
| Olen seurannut keskustelun .
Ja olen sama mieltä kun puolueton,,, että vääryys tuhoa kaiken ihmisten välistä suhteet ja kanssakäymistä mitä voi olla normaalissa elämässä. Siis siunausta ja Hyvä Joulua puoluettomille ja kaikkille muita rakkaitta lähimmäisiä. !!!!!!!!!!
| |
| | |
26.12.11, 01:41
|
#24 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 11414
| Kaunista Joulun jälkeistä aikaa meille jokaiselle!
"Met Kotaveikon kansa itkimmä", MORJENSTA JÄNKÄ.
Pyssykylän eli Sodankylän baarissa ajastamme jättäneen veimma kotiinsa autolla eli Kaukosen kyllään siihen lähelle. Oli se kova paikka kuitenkin niin tuttua viijä. Sukulaisiaan ei liiemmin hautajaisissa ollut. Kaunis muisto miehestä jäi. Eikä itku meistä jokaiselta kolmelta pois jääny.
| |
| | | | |