timetorunfast

En ole ennen uskaltautunut kertomaan ongelmistani kellekkään ja ajattelen että se helpottaisi, mutta en ole vain uskaltanut koska pelkäisin sitä että mulle oltaisiin vihaisia tai jotain. Jostain täytyy aloittaa joten alusta sitten.

Kuulin äitini juttelevan yhdelle kaverilleen, muistan vieläkin ne sanat "mehän olemme yhdessä vain tyttäremme takia". Siitä päivästä lähtien on ollut mieli matalana, olin silloin juuri aloittanut koulun.

Perheen kanssa on ongelmia, matalapainetta isosiskon takia. Vanhemmat eivät varsinaisesti riitele mutta matalapaine on kokoaikainen, sen takia en hirveästi pysty syömään koska kaikki tulee heti ulos, en ole ikinä pystynyt jostain syystä syömään jos joku suuttuu mulle tai vastaavaa, saan heti oksennusrefleksin.
Meidän koulussa on yksi tyttö jota ihmiset sanovat näköisekseni, en oo ikinä pitänyt ulkonäöstäni ja suoraan sanottuna tämä tyttökin on ruma, vertailen kokoajan ulkonäköjämme ja aina kun näen itseni peilistä tai tämän tytön tulee masentava olo ja sellainen että mitä väliä millään.

En näe ikinä vapaa-ajalla kavereita vaikka mulla on niitä jonkunverran, en jaksa koskaan nähdä heitä kun väsyttää aina.
Itken joka yö tai aina kun saan tilaisuuden olla yksin, seurassa yritän olla mukava enkä ikinä puhu kellekkään tästä, piilottelen tunteitani ja en halua itkeä kenenkään nähden. Tuntuu että olisin esteenä vanhempieni erolle sillä he eivät selkeästi ole onnellisia, muutenkin olen ruma ja ei mulla oo tulevaisuutta sen takia koska mun unelmat ja ulkonäkö ei vaan kohtaa, haluaisin olla joku esiintyjä koska tykkään puhua mutta en ikinä voi olla mitään mitä haluaisin. Ajattelen itseni tappamista aina, sillon ei tarvisi kestää itseäni ja vanhemmat voisi erota. Viiltelen välillä ja hakkaan itseäni mustelmille. Olen laihtunut kanssa aika paljon 174cm/52kg. Olen tällähetkellä 14 ja olen varmaan ihan väärässä paikassa mutta helpottaisi vaan puhua.
Mitä pitäisi tehdä kun masentaa eikä lohtua näy, 7vuotta tällaista tunteiden piilottelua ja masentuneisuutta en jaksa! Ongelmani kuulostaa aika pieniltä varmaan ja turhilta mutta en jaksa selittää ihan kaikkea. Minne voisin esim mennä juttelemaan asioistani jne?

zeke

Missään nimessä ei kannata jäädä yksin näiden ajatusten kanssa, vaan mennä juttelemaan esim. koulupsykologin kanssa, tai lääkärille, joka varmasti ohjaa oikeaan osoitteeseen.

Varmasti oloa helpotti jo, että kerroit anonyymisti Internetissä ongelmistasi.

Monet vanhemmat ajattelee, että on "oikein" pysyä yhdessä lasten takia, ja he luulevat, että lapset eivät huomaisi tätä. Missään nimessä tämä ei ole sinun syytäsi, joten älä syyllistä itseäsi.

"Ongelmani kuulostaa aika pieniltä varmaan ja turhilta mutta en jaksa selittää ihan kaikkea. "

Ne on suuria ongelmia sinulle. Ei ongelmiin voi vetää mitään rajoja, että mikä on pieni ja mikä iso.

__________________
Piristystä arkeen iHerb.com:sta - Ensitilaajille 5dollarin ale linkistä (tai joskus tuurilla enemmän). Hyödynnä, ja ihastu! - Blogi - iHerb kokemuksia

timetorunfast

Joo, oon miettinyt että voisi vaikka seuraavan terveystarkastajan yhteydessä puhua asiasta. Pelkään vaan että vanhempani ei olisi tarpeeksi hyviä mielestään tai vastaavaa, vaikka onhan ne hyviä vanhempia.. niin vanhempia, mutta perhe me ei olla ikinä oltu ja tuskin tullaan olemaan ennenkuin ongelmat ratkotaan.
Kyllä se helpotti vähän ja sain rohkeutta myös puhua vähän äidin kanssa joistain asioista, mutta en mitenkään kaikesta enkä varmaan ikinä pystykkään.
Mutta joo, kiitos neuvoista :)

Peku2

Joten sinne perustamaan oma ploki.

Soli

Ja nimenomaan kauniisti omistanne esiin tuoden.


Toki on olemassa aivan oikeitakin teitin jokaisen mieliharmeja, mutta niistä en PUHU. Siksi, koska aikoinaan olin ja, .... ei tullut muuta kuin MAAMME OIKEUDEN KAUTTA moittimista avustajinaan vakavilla syyttelyillä omalle kohdalleni nimenomaan AUTTAJANA.

Nykyisin saavat puolestani imuroida jokainen aivan vapaasti mitä aivan vain itse haluaavat. Päättävät maamme nämä poliitikot kaiken tämän aina ovat keskuudessaan määränneet.
Soli.