rakkaus voittaa

Meillä jatketaan avioliittoa miehen pettämisen jälkeen... vaikeaahan se on todellakin ollut, kysymyksiä olen hänelle esittänyt satoja ja olemme puineet asiaa kauan. Meillä asian teki erityisen vaikeaksi se, että mieheni jatkoi "salassa" suhdettaan vaikkakin oli jo minulle siitä kärähtänyt ja vannonut lopettaneensa sen, kakkonempa pistikin hanttiin heidän suhteen lopettamista, vasta minun älähdykseni sai tytön tajuamaan ettei enään kannata haaveilla siitä mitä ei koskaan tule omakseen saamaan.
Mieheni tajusi ettei ruoho olekkaan vihreämpää aidan takana ja havahtui "psykoosistaan" tajuamaan millainen vaimo hänellä on ja mitä on tehnyt. Paikkailemme avioliittoamme, mutta olemme ja rakastamme toisiamme edelleenkin, kummallisinta tässä on kuitenkin se, että mieheni on edelleenkin minusta sairaalloisen mustasukkainen, mitä en suostu ymmärtämään hänen tempauksensa jälkeen varsinkaan. Olen lyhyen elämäni aikana kokenut paljon ja tämä on taas yksi niistä vastoinkäymisistä jonka uskon vain vahvistavan minua :)

*_*

Joskus rakkaus voittaa ja joskus ei...

mn

Miehen sivusuhteen paljastuminen oli meillä kriiseistä suurin, mutta päätimme selvitä tuosta ja nyt satojen ja satojen itkujen, riitojen ja syytösten jälkeen voin todeta että kannatti. Opimmepa tuostakin jotakin. Ja ainakin sen että virheitä sattuu mutta niistä voi myös oppia.
Voimia kaikille petetyksi tulleille!

leinu

Olin 17 kun rakastuin exääni. Elimme yhdessä n. 6 vuotta. Mies petti vähintään kerran vuodessa ja hallitsi muutenkin elämääni. Luulin silti koko ajan olevani tosi onnellinen. Tietysti pettäminen sattui, mutta se unohtui aina aika nopeasti.
Jotenkin kuvittelin, että en voisi koskaan rakastaa ketään toista (koska en ollut koskaan aiemmin rakastanut).

Mietin pitkään samanlaisia asioita, kuin sinä. Ja kun viimein sain repäistyä itseni irti suhteesta, tuntui kuin olisin tullut ulos sumusta. Olin yhdessäolon aikana mukautunut exäni arvomaailmaan, vaikka se oli täysin päinvastainen kuin oma, todellinen arvomaailmani. Ja kyllä, tiedän olevani (olleeni) heikko ihminen ja toisen vietävissä. Itsesyytökset jatkuvat varmaan vielä pitkään.

Nykyisen mieheni kanssa olen aivan toisella tavalla onnellinen. Ja tiedän myös, että eroon ei kuole. Suhteeseen ei kannata jäädä roikkumaan, jos se ei toimi. Tuntuu hyvältä olla toisen kanssa oikeasti vapaaehtoisesti.

Kysymysmerkki

Tata ketjua lukiessa voi vetaa vain yhden johtopaatoksen - naiset ovat aivan mestareita marttyyriudessa! Kuinka moni mies alistuisi itkemaan kotona, jos vaimo pitaisi vuodet tai jopa vuosikymmenet sivusuhteita? Kuinka moni teidan miehistanne olisi tehnyt samoin kuin te? Jonkun yhdenillan hairahduksen tai lyhyen suhteen voisin itse ehka antaa anteeksi, mutta ei noin jarjestelmallista pettamista kuin monet tassa ketjussa ovat kokeneet. Tuntuu pahalta ihan nain sivullisena lukea naita juttuja, kun alistuminen laitetaan sen ianikuisen "rakkauden" tiliin. Kuitenkin on selvaa, etta suurimmassa osassa naista kirjoituksista nainen on se joka rakastaa taysilla ja kestaa sen takia mita vain ja miehen rakkaudella ei tunnu niin olevan valia - han saa kayttaytya ihan miten vain. Tuo ihmetytti erityisesti, kun eras kirjoittaja sanoi olevansa YSTAVIA miehensa kanssa, vaikka on yksin joutunut hoitaa lapset ja kodin, kun mies on juossut muiden naisten luona.(Lapsilla on jopa pahat valit isansa kanssa). Jotkut naista miehista viela ovat itse mustasukkaisia omista kotona istuvista uskollisista vaimoistaan, vaikka itse pettavat minka kerkeavat! Minulta tama menee aivan yli ymmarryksen.

PS. Haluaisin viela selventaa, etta en tarkoita ettenko usko siihen etta pettamiskriiseista voisi paasta yli, MUTTA mielestani vain silloin, jos molemmat osapuolet tekevat kaikkensa asioiden selvittamiseksi ja myos lupaavat muuttaa kaytostaan. Ja jattavat ne salapuhelut soittamatta!

emma

Jos jokainen naisen antaa itsensä kallisarvoa ja ei lähde halpaa ei olisi kukaan mies löytänut kenen kanssa pettää suomessa on alkoholistit halpat naiset siksi miehelle on helppo pettää kuka mies yökerhossä lähtenut aamulla tyhjän käsiin ilman kännin nainen mukaan on surullista ja häpeä katsella varsenkin suomessa.

Arcus

No tässä teille mies joka on petetty! 10v sitä kesti kunnes vaimo pamauttaa päin naama että mulla on suhde. Käydään hotellissa panemassa, jatkunu jo vuoden. Ai etten huomannu että jotain vialla, kyllä. Mutta en voinu uskoa. Sitä jotenkin kieltäytyy uskomasta vaikka kaikki merkit ilmassa. Mitä teen? Itse en ole pettäny, olis pitäny.. olis helpompaa.

Siipirikko

Vanha ketju nostettu.

Ja elämä jatkuu. Minä olen nykyään sinkku tai en ihan... otin ja erosin kun taas tuli uusia ihmeellisiä naisia ex-mieheni elämään. Lapset ovat jo omillaan. Mikä minua enää pidätteli? Ei yhtään mikään. Kun niin kovin mieli teki muualle niin antaa miehen mennä :) Armeliastahan se on päästää kamalasta vankilasta.

Ja se olin minä joka hain eroa. Tuli vain sellainen olo että nyt tämäkin riitti. Enkä ole katunut.

Ja mitä minulle nyt kuuluu?

Ihan hyvää. Elän oman mieleni mukaan. Miesystäviä on ollut ja mennyt ja on yksi nytkin. Olen vain kovin varovainen sitomaan itseäni mihinkään. Miksi pitäisi?

Amanda

Tämä nyt on vain tällainen "avaudu ja irtaudu" juttu, tai jotain mitä haluaa poistaa kirjoittamalla omasta mielestä.
Aloin tosi nuorena seurustelemaan ja yhdessä oltiin 20 vuotta, 2 lasta. Mies oli todella huonosti käyttäytyvä heti alusta alkaen. Mutta jotenkin kuitenkin kiehtova (kuin äiti varoitti niin pitihän sitä jatkaa vain uhmalla) Oltiin seurusteltu noin 5 vuotta kuin petti ensimmäisen kerran (tai jäi kiinni)ja vielä mun parhaan kaverin kanssa. Elämä jatkui oli on ja off vaiheita mutta aina mentiin taas yhteen. Sitten tuli ensimmäiset iskut, mustat silmät, läpsimiset ja haukut. Ensimmäisen lapsen jälkeen tuli aivan psykopaattiseksi. Mustasukkainen ja riitaisa. Tänä päivänä en voi ymmärtää miksi kestin sitä niinkin kauan. Tuli 2 muksu ja edelleen jatkui sama homma. Olin jo niin kypsä että jopa silittelin hänen paitoja kuin han lähti viihteelle jospa joku huolis omaksi. Ja juhlia hän kyllä osasi. Kerran sairaalasta kotiin tullessani tyyny tuoksui hajuvedelle ja kaverilla oli raapimis jälkiä selässä. Hmmm Kivat selitykset, en vaan jaksanut välittää enään.

Siinä päivänä kuin sain suustani että: Herra hyvä, tossa seinässä on seittemän hirttä poikki nyt siitä lähtee joko sinä tai minä. Paras päätös mitä olen ikinä tehnyt vaikka iskuja, pistoolit, uhkaukset ja ties mitä sateli useita viikkoja.

Menin yhteen aivan ihanan huomaavaisen miehen kanssa. Lapset tykkäsi ja meillä meni ihan hyvin. En tiedä johtuuko minusta mutta myös tämä ihana kiltti mies petti. Vielä kaiken lisäksi ollessani raskaana. Pikkujoulujuhlat ja nuori blondi ja voilá. Kertoi sitten itse heti yöllä mitä oli tapahtunut. Silloin oli lähellä etten lopettanut omaa elämääni. Raskaus niin pitkällä ettei voinut keskeyttää. Meni noin 3 vuotta että pystyin metenkään luottamaan mieheen. 14 vuotta tämä liitto kesti ja arvatkaa miksi loppui? Niinpä, en tiedä onko käynyt panemassa muita.
Mutta jos on niin tyhmä että vetää kielarit ravintolassa tanssilattialla ja vielä tietää että minä olen paikalla. Eli siihen liitto loppui ravintolan tanssilattialle. En halunnut edes kuunnella selityksiä.
Minä en nyt vain tiedä mikä on ongelmana. Tykkään seksistä, haluan kokeilla juttuja, en ole häjyn näköinen hoidan itseäni ja hoidan myös perhettäni.
Nyt seurustelen miehen kanssa jolla ei tosiaankaan ole hyvää mainetta naisasioissa ja oletan, uskottelen itselleni etten putoa niin korkealta tällä kertaa.

Ja pitää lisätä että ei kukaan vaan usko että olen lapatossu. Itse useasti ulkona baarissa ja firmajuhlissa ja vientiä olisi ollut (toisessa liitossa, ekassa olisi joutunut kuulusteluun viikoiksi). En vaan ole pettäjä. Halauksi ja ehkä jokunen pusu. Nyt jälkeenpäin melkeen kaduttaa ettei tehnyt muuta.

Siipirikko

Amandalle:

Surullista. Olet kokenut kovia. Nyt pää pystyyn ja omanarvontunto esiin. Jos ei muuten niin terapian kautta.

Älkää naiset epäröikö hakea ammattiapua näissä tilanteissa, se ei ole heikkoutta. Mieluummin puhun ammattilaiselle jolla on vaitiolovelvollisuus kuin ystävättärelle jonka vaitiolosta ei voi aina mennä takuuseen ja jonka mielipiteet eivät ole objektiivisia.

Mitä olen ympärilleni katsonut niin paljon on näitä kukasta kukkaan liitelijöitä mutta on muitakin.

Olen tyytyväinen omaan ratkaisuuni, tein sen vaiheittain, koko lähipiiri ja varsinkin minä itse, kasvoi eroon vähitellen eikä mitään dramaattisia ovien paiskomisia ja kuppien jakoja ollut.

Suin päin ei kannata syöksyä mihinkään - ei eroon eikä uuteen suhteeseen taas uuden pettäjäkandidaatin kanssa.

Silti jäljen tämä kaikki on jättänyt. Olen erittäin tarkka itsenäisyydestäni. En päästä ketään helpolla lähelleni. Minusta ei ole perinteiseen asetelmaan passaamaan miestä, niin moni mies tuntuu kaipaavan vain sitä ruoanlaittajaa, pyykinpesijää ja petikumppania.

Itsenäinen Nainen

Olen silmät suurena lukenut näitä juttuja ja ihmettelen naisten kärsivällisyyttä. Ilmeisesti olen saanut feministisen kotikasvatuksen tai tiukan luonteen kun en antaisi miesten kohdella itseäni noin kaltoin ja vielä vuosikausia!

Eroaminen ei ole helppoa, mutta tuollaiseen pettämiskierteeseen jääminen on kyllä naiselliselle itsetunnolle tuhoisaa. Jokaisen meistä pitäisi rakastaa itseään niin paljon, että ei suostuisi huonoon kohteluun oli lapsia tai ei.