| |  | | |
30.08.09, 22:44
|
#1 (linkki)
| | (Vierailija) | Mies! Kauanko sinulla kesti päästä eron yli ennenkuin uskalsit mennä uuteen suhteeseen?
Puoli vuotta? Vuosi? Usein olen kuullut, että vähintään se vuosi...
| |
| | |
31.08.09, 23:49
|
#2 (linkki)
| | (Vierailija) |
Vastaan vaikka olen nainen :) Tuo riippuu kyllä ihan yksilöstä, millainen suhde oli ja miten ero tapahtui. Esimerkiksi minun ja exäni viimeinen vuosi yhdessä oli tavallaan pelkkää irtipäästämistä. "Virallisesti" oltiin suhteessa (avoliitossa), mutta tosiasiassa elimme viimeisen vuoden ajan kummatkin omaa elämäämme. Emme tehneet juuri mitään yhdessä. Olimme kuin kämppikset "pakkoseksiä" lukuunottamata (sitäkään ei ollut juuri ollenkaan, onneksi). Ero ei tullut kummallekkaan yllätyksenä vaan se oli meille ihan luonnollinen askel eteenpäin elämässä - erikseen.
Minä tapasin jo muutaman kuukauden kuluttua erosta miehen jonka kanssa seurustelen vielä tänäpäivänä (puolitoista vuotta myöhemmin) ja hyvin on mennyt. Uskon kuitenkin että tilanne olisi ollut toisenlainen jos minulla olisi ollut ennen eroa exän kanssa enemmän yhteistä aikaa ja muutenkin läheisemmät välit. Siinä tapauksessa olisin luultavasti tarvinnut enemmän aikaa exästä irtaantumiseen ja erosta toipumiseen.
| |
| | |
31.08.09, 23:53
|
#3 (linkki)
| | (Vierailija) |
Lisäys...
Jos nyt joutuisin eroamaan nykyisestäni, en taatusti olisi valmis uuteen suhteesseen yhtä lyhyessä ajassa, koska tämä suhde on niin toisenlainen. Tässä on enemmän yhteistä aikaa ja enemmän tunteita.
| |
| | |
01.09.09, 10:08
|
#4 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja puoli vuotta kulunut... Puoli vuotta? Vuosi? Usein olen kuullut, että vähintään se vuosi... | Tuntuu olevan 2 päivää ja jo on uusi suttura kainalossa...
| |
| | |
01.09.09, 12:52
|
#5 (linkki)
| | (Vierailija) |
Jaa, mun miehellä meni -1,5v. Eli sen aikaa kesti saada avioero selväksi vaikka uusi suhde oli jo.
| |
| | |
01.09.09, 15:38
|
#6 (linkki)
| | (Vierailija) |
Miehet tänne tuskin hirveästi vastailee, mutta asiaa seuranneena totean, että näyttävät pomppaavan uuteen suhteeseen kesken edellistä suhdetta.
| |
| | |
04.09.09, 22:07
|
#7 (linkki)
| | (Vierailija) |
Lähipiirin miehet ovat olleet 1-4 vuoteen yksin ennen uutta kokeilua.
Kaikki tietysti riippuu eron syistä, mutta satutettu ja jätetty tuskin kykenee mihinkään tunne-elämän äkkielvytykseen ykskaks.
Laastareita joillain, mutteivat oikeita parisuhdealkuja.
Joillakin "aamuisia kädenkatkaisuhoitoja", ja nekin vain nopean tyydytyksen takia.
Vakavan suhteen kaatuminen satuttaa liian paljon.
| |
| | |
04.09.09, 22:39
|
#8 (linkki)
| | (Vierailija) |
Minulla on mennyt 10 vuotta yksikseni ja viihdyn niin hyvin itsekseni, etten taida vähällä kummalla ryhtyä uutta kumppania katselemaan.
| |
| | |
09.05.10, 14:37
|
#9 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja KokoNainen.. Minulla on mennyt 10 vuotta yksikseni ja viihdyn niin hyvin itsekseni, etten taida vähällä kummalla ryhtyä uutta kumppania katselemaan. | Itselläni on mennyt 2,5v, toisaalta on hyvä olla yksin, kun ei tarvii elättää muijaa enää, kuin elatusmaksuilla. Yli 10v elätin + siihen mitä oli lapsia. Kiitoksena vielä sain maksaa osituksessa melkein 100000. Olisi vienyt enemmänkin, mutta jostain sain voimia vastustaa.
| |
| | |
09.05.10, 14:41
|
#10 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja mimmie Miehet tänne tuskin hirveästi vastailee, mutta asiaa seuranneena totean, että näyttävät pomppaavan uuteen suhteeseen kesken edellistä suhdetta. |
Minulla miehenä on toisenlaisia kokemuksia. Ex-vaimoni ja hänen siskonsa ovat ottaneet uudet miehet ennenkuin ovat eronneet entisistä.
| |
| | |
10.05.10, 08:29
|
#11 (linkki)
| | (Vierailija) |
Meillä on erosta18 vuotta eikä kummallakaan ole uutta kunnon suhdetta ollut, ei siis mitään avoliittoja tai pitempiä seurustelusuhteita.
| |
| | |
10.05.10, 17:15
|
#12 (linkki)
| | (Vierailija) | kuinka kauan erosta
olen eronnut 2001 ja ei tulisi mieleenkään ripustautua uudelleen. Ainoastaan lapsen saanti voisi mietityttää yhtälön uusiksi. Tyhmä on joka tekee tyhmyyden uudelleen. Viisas oppii vähemmällä.. Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja eronnut vuonna 1992 Meillä on erosta18 vuotta eikä kummallakaan ole uutta kunnon suhdetta ollut, ei siis mitään avoliittoja tai pitempiä seurustelusuhteita. | | |
| | |
11.05.10, 15:05
|
#13 (linkki)
| | (Vierailija) |
Minullekin iitti yksi avioliitto. Lapset ovat jo aikuisia enkä kaipaa enää mitään yhteiseloja. Kukaan ei mäkätä harrastuksistani, kavereistani eikä kaljanjuonnistani.
| |
| | |
12.05.10, 17:45
|
#14 (linkki)
| | (Vierailija) |
Edellinen mieheni alkoi seurustelemaan parin kuukauden päästä erosta vaikka olimme olleet yhdessä kymmenen vuotta. Hän on edelleen saman naisen kanssa ja tuosta on aikaa jo yli neljä vuotta. En tiedä ovatko kenties tunteneet jo ennen eroamme mutta ei se minua sinällään häiritse koska eromme oli rauhallinen ja olemme edelleen ystäviä kaikesta huolimatta. Itse löysin uuden n. puolen vuoden kuluttua erostamme.
Jotenkin vuosien varrella olimme etääntyneet toisistamme niin paljon ettei eroaminen ollut vaikeaa. Tästä syystä varmaan molemmat pystyimme jatkamaan näinkin pian eteenpäin. Luulisin että jos ero olisi ollut toiselle vaikeampi tai toinen olisi tylysti lähtenyt tuosta vaan niin sen käsitteleminen olisi vienyt enemmän aikaa. Vaikea ero vaatii enemmän toipumisaikaa.
| |
| | |
03.08.10, 11:03
|
#15 (linkki)
| | (Vierailija) | Vaikka heti Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja puoli vuotta kulunut... Puoli vuotta? Vuosi? Usein olen kuullut, että vähintään se vuosi... |
Olisin uskaltanut mennä vaikka heti uuteen suhteeseen eron jälkeen, mutta harmi vaan kun ketään ei ole löytynyt.
| |
| | |
05.08.10, 22:25
|
#16 (linkki)
| | (Vierailija) | Nää on NIIN huvittavia nää yleistykset... Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja mimmie Miehet tänne tuskin hirveästi vastailee, mutta asiaa seuranneena totean, että näyttävät pomppaavan uuteen suhteeseen kesken edellistä suhdetta. |
Katkeruuden sappea syljeskellen. Kukaan nainen ei koskaan ole miestään pettänyt, eihän? Ei ikinä? Eikä se ole edes yleistä, eihän? Heh, heh.
Olen nyt ollut erossa 8kk, tapasin yhden naisen nettideittailun tuloksena pari kuukautta sitten. Ennen tapaamista teki koko ajan mieli soittaa exälle ja kysyä neuvoa. Itkin kymmenisen minuuttia hotellihuoneessa ennen kuin viimein sain potkittua itseni tapaamispaikalle. Tunnin juttelin naisen kanssa mukavia ja sitten pyysin anteeksi, että mun täytyy poistua, sillä ei tuntunut hyvältä.
Sain ko. naiselta jälkeenpäin positiivista palautetta kohteliaasta ja rehellisesta tavasta hoitaa tuo asia.
Nyt on siis 8kk eroa takana enkä jaksa kuvitellakaan että hyppäisin johonkin suhteeseen. Eron taustalla ei ole pettämistä kummallakaan osapuolella.
Katkeruus ja toisen sukupuolen solvaaminen satuttaa kaikkein eniten solvaajaa, molemmissa sukupuolissa on samanlaisia sikoja. Jos haluatte esimerkkejä, nin voin niitä useammankin tosielämästä tempaistun antaa molemmista sukupuolista.
-Mies
| |
| | |
06.08.10, 17:43
|
#17 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja puoli vuotta kulunut... Puoli vuotta? Vuosi? Usein olen kuullut, että vähintään se vuosi... | Minun tapaus
- Kipeä avioliitto 20+ v, kylmä suhde, vaimo oli vieraissa pitkään -> ero v.2000
- Välittömästi erilleen muuttamisen jälkeen vuoden kestänyt hyvin tärkeä uusi suhde, jolla ei ollut edellytyksiä kestää (ei hänen eikä minun vuoksi)
- Pieni tauko ja pari vuotta kestänyt uusi suhde. En ollut kunnossa sitoutumaan ja lopetin suhteen.
- Vuosi rankkaa biletystä. Se oli parhaimmillaan valtavan antoisaa, itsetunnolle terveellistä mutta ei sitä pysty pitkään jatkamaan. Mielestäni vasta tuon kauden jälkeen olin tervepäinen.
- Sitten tärähti v. 2005: seurustelua 3 v, 2+ v olemme asuneet yhdessä ja naimisissa olemme olleet muutaman kuukauden. Koko tämän ajan olen kokenut suurta rakkautta ja rauhaa. Tämä on hyvä!
Jokainen ihminen on erilainen, ei kannata keksiä pakkosääntöjä. Jotkut ihmiset pääsevät vanhoista suhteistaan nopeasti eroon, monet kärsivät niistä uudessa suhteessaan mutta selviävät, monet tarvitsevat useita siltasuhteita selvitäkseen, jotkut toipuvat yksin, jotkut eivät ikinä.
| |
| | |
06.08.10, 22:26
|
#18 (linkki)
| | (Vierailija) |
Miehet ei selviä erosta, jos nainen jättää!
| |
| | |
10.08.10, 14:05
|
#19 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja fakta Miehet ei selviä erosta, jos nainen jättää! |
Kyllä vaan, tuossa on paljon totta. Miesten on ilmeisesti ongelmallista heittäytyä täysillä uuteen jos nainen on jättänyt. Siksi ne kiertää ellejä läpi kovallakin kiertonopeudella. Vakiintumista samoilla edellytyksillä tuskin on mitä oli siinä "tärkeimmässä" suhteessa.
Tuosta päättelin että mikseivät aikuiset ihmiset enempää luo niitä seksisuhteita. Ollaan yhdessä kun ollaan, nautitaan seksistä ja mistä milloinkin. Mutta se jatkuva toisessa roikkuminen jäisi vähemmälle. Ainakaan ei pitäis muuttaa yhteen, odottamaan seuraavaa katastrofia.
| |
| | |
11.08.10, 21:38
|
#20 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja puoli vuotta kulunut... Puoli vuotta? Vuosi? Usein olen kuullut, että vähintään se vuosi... |
Mun miehelläni kesti 23 vuoden avioliiton jälkeen tollaset puoli tuntia. Sen verran kesti kun hän vei pakulla tavaransa uuden muijan kämppään. On tosin sieltä jo lentänyt ulos.
Mulla tässä on totuttelua ollut jo 2v eikä vielä edes huvita miehet.
| |
| | |
13.08.10, 12:04
|
#21 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja eräs exä 45v Mun miehelläni kesti 23 vuoden avioliiton jälkeen tollaset puoli tuntia. Sen verran kesti kun hän vei pakulla tavaransa uuden muijan kämppään. On tosin sieltä jo lentänyt ulos.
Mulla tässä on totuttelua ollut jo 2v eikä vielä edes huvita miehet. |
Aivan, sun exälläs olikin kova kiire äidin luo. Naisen joka keittää perunat, pesee pyykit ja saa vielä naidakin. Kyllä meistä miehistä toiset on niin avuttomia............
| |
| | |
23.11.11, 06:23
|
#22 (linkki)
| | (Vierailija) |
tuntuu et mun mies ei oo päässy vieläkään exästään yli. Me ollaan tässä jo oltu 1,5v. ja kun alettiin seurustelemaan oli hänen erosta kulunut n. 2 vuotta, mutta edelleen hän sanoo jos eksistä puhutaan että hänen ja toisen erosta on 2 vuotta. katotaan onko kolmenkin vuoden meidän yhteisen elon jälkeen hänen eksästään KAKSI vuotta.
| |
| | |
23.11.11, 16:24
|
#23 (linkki)
| | (Vierailija) |
Mulla meni paria päivää vaille 2 kk. Kävi tuuri kun löysin niin sopivan ihmisen heti. Mä olin kyllä eroni käsitellyt jo ennen kuin se edes tapahtui, toipumisaikaa ei tarvittu.
| |
| | |
23.11.11, 17:06
|
#24 (linkki)
| | (Vierailija) |
Ei päivääkään koska olin käynyt asioita läpi vuosia ennen lopullista päätöstäni. Tein eroa kymmenkunta vuotta ex-vaimostani ja minulla oli koko tuon ajan suhde nykyiseen vaimooni. Ainut asia, jota kadun on se etten lähtenyt ex-suhteestani jo aikaisemmin.
| |
| | |
23.11.11, 17:34
|
#25 (linkki)
| | (Vierailija) |
Kaksi viikkoa meni asioiden järjestämisessä. Sen jälkeen jatkoin liiton aikana alkanutta salasuhdetta. Lasten elämän rikkominen mietityttää joskus edelleen mutta olen paljon onnellisempi nykyisessä avioliitossani ja lapsetkin näyttävät sopeutuneen vaikka eivät uutta vaimoani oikein hyväksykään.
| |
| | | | |