tukipuu

Mitä mieltä olette seuraavanlaisesta käytöksestä yli kolmekymppisellä ihmisellä? On aina kriisissä asioidensa kanssa, raha-asiat ovat kroonisesti sekaisin, mieliala ailahtelee, oikukas ja itsekeskeinen, ei osaa suunnitella tulevaisuutta, menee asioissa sinne tänne mielijohteiden mukana. Lisäksi valittaa muille jatkuvasti tilannettaan, mutta ei kuitenkaan tee mitään tehokasta sen korjaamiseksi, vaikka mitään selvää estettäkään siihen ei ole.

Onko kyseessä vain niin heikko luonne, että ei kykene muuhun?

Ikärukka

Minä olen juuri tuollainen mies. Aikaisemmin asiani olivat paremmin. Silloin minulla oli päämääriä, koulutusputki, yltäkylläistä ahkeruutta ja yritystä. Vähitellen asiat rupesivat luisumaan huonompaan suuntaan, ja jossain vaiheessa selkä katkesi niin, että hallinta katosi.

Vieläkin yritän välillä, mutta koska minulla ei ole vähäisintäkään uskoa ja luottamusta tulevaisuuteen ja omaan selviytymiseeni ja lisäksi kammoan sosiaalisia tilanteita, niin kaikki yrittäminen on näennäistä. Seurauksena on kuvaamaasi lyhytjänteistä säntäilyä, turhautumista ja ulkpuolisten syyttelyä.

Omalle kohdalleni toivon kuolemaa. En pidä enää mahdollisena sitä, että saisin asiani kuntoon.

Ennenvanhaan

sanottiin heikkoluonteisiski kuvatunlaisia ihmisiä. Nykyisin tiedetään, että heillä on sattunut elämässä asioita, jotka ovat vieneet tasapainon. Esim. aivokemiallisia juttuja. Tai vakavia vastoinkäymisiä, surua, loukkaantumisia tai muita fyysisiä sairauksia jne.

On kovin helppo sanoa toisesta ihmisestä, että hän on heikko ja siirtää hänet syrjään ajatuksistaan. Näin tämä nykyinen kulttuurimme ja arvomaailmamme tekee ihmisille, vaikka he eivät voi yhtään mitään niille asioille, joista kaikki johtuu. Masennusta, paniikkihäiriötä tai muuta terveydellistä ongelmaa ei kukaan itselleen ole hankkinut, ne vain pau´kahtsavat kohtaloksi ja niin isoksi vuoreksi, ettei sen yli jaksa kiivetä.

Sellainen vuori voi tulla ihan kenelle tahansa täysin yllättäen. Niitä ei voi annakoidan eikä väistää.

Sairas, ei heikko

Kyseesä voi olla ns. kaksisuuntainen mielialahäiriö (ennen maanis-depressiiviseksi ihmiseksi luokiteltu), tai voi olla joku muukin oireyhtymä. Psyykkisesti terve ihminen on toimintakykyinen ja hallitsee elämäänsä eikä päinvastoin. Hoitoa siis etsimään!

tiukkaa linjaa vaan

Olen edellisten vastaajien kanssa samoilla linjoilla, että ihmisten käytökseen yleensä löytyy syvempi selitys ja ymmärtääkin kannattaa, mutta koska moni asia ohitetaan joskus liiallakin ymmärtämisellä ja selittämisellä voi joskus olla ihan paikallaan sanoa : lopeta tuo uikuttaminen ja tartu elämääsi. Joillekin se antaa virtaa ja joillekin ei, mutta jäin ap:n viestin kohdalla sellaiseen käsitykseen kuin kyse olisi koko ikänsä sählänneestä tunarista, jonka kanssa ei enää jaksaisi joka juttua ryhtyä selvittämään.On eri asia kaatua saappaat jalassa jalosti taistellen kuten nimim.Ikärukan kohdalla selkeästi on kyse kuin marmattaa yrittämättä yhtään mitään.

Viiiiiiiiimeinen

mitä ainakaan masentuneelle on järkeä tai hyötyä sanoa, on "ryhdistäydy" tai muuta vastaavaa. Sen sortin sairauksissa tai henkisissä häiriötiloissa, jotka aiheuttaa joko aivokemia ja / tai eletty elämänvaihe ei auta yhtään(!!) tuollainen tyyli, vaan sillä saadaan toinen juuri täysin lukkoon. Kaikille tuollaisille sairauksille voi yleensä jotain, vaan ei tuolla konstin, tuolla tyylillä. Se on varmin keino masentaa masentunut lopullisesti, kiristää toinen umpisolmunsa sisään.

Mutta sitä tehdään, koska ei kyetä, haluta, osata myötäelää ja halutaan häiriötilanne pois omasta näkökentästä omaa oloa häiritsemästä. Eli: jos ei osaa sanoa mitään auttavaa, siis tukevaa ja ymmärtävää ja hyväksyvää, sitten pliis, olkaa hiljaa!! Nuo Ryhdistäydy-kannustukset, vaikka niillä tarkoitettaisiin hyvää, ovat juuri samaa kuin jos sanoisi amputaatiossa jalkansa menettäneelle, että "Juokse nyt, pystyt sinä...".

Juuri niin ihmiset pakkaavat toimimaan, vaikka iso legioona psykologeja, lääkäreitä ym.ammattitahoja julkaisee tietopaketteja suhtautumisesta, ja masentuneet tai muuta uupumusta tai sairautta potevat itsekin julkaisevat kirjoja sairaudesta ja sen kanssa arjessa elämisestä minkä ehtivät ja pystyvät. Harva lukee, harva miettii asiaa omalle kohdalleen. Ja silti, tuollaisilta kausilta ja häiriöiltä ei kukaan ole täysin suojassa, vaikka moni siihen joutunut sanoo ennen kuvitelleensa niin... Elämä on niin monimuotoista ja ihmisen pääkoppa niin herkkä värkki, että isompi tai pienempi jumi voi yhtäkkiä olla kohdalla kellä tahansa. Apua, siis sitä ihmisen sellaisena hyväksyvää empaattista lähimmäistä tarvitaan, aina, ja sitä jotakuta, jolle saa manaillakin. Kyllä ihminen luonnostaan toimisi kunnolla ja hyvin, ei se toimimattomuus ole kenenkään haave ja ihanne, koska se ei tunnu hyvältä!!! Jossain on vaan käsijarru jostain syystä jumissa, kun ei kulkupeli etene, eikä se ole tahallista, kun tuntuu kurjalta kulkijasta itsestäänkin, aina pohjimmiltaan.

Ei kyse ole 99.999999-prosenttisesti koskaan laiskuudesta tai "heikkoluonteisuudesta" - mutta noilla termeillä masentunut kyllä saadaan hyvin äkkiä jopa hautaan. Lyötyä ei auteta lyömällä, eikä maassa jo makaavaa potkulla! Eksynyttä ei auteta sillä, että tiuskitaan rivienkään välissä, että mikset jo löydä oikealle reitille siitä. Kartasta on apua, ystävällisesti ojennettuna. Masennukseen ja kaikkeen henkiseen uupumus- tai sairaustilaan kun kuuluu syyllisyys ja itseinho jo taudinkuvana ilmankin kommentoivia lähimmäisiä.

Mutta sellaisia asioita, joille ei voida mitään ammattivoimin ne eivät yleensä ole! Juuri ammattiapua tai edes sitä hyvää kirjallisuutta (asian kokeneiden kuvauksia ja tietoa) siihen tarvitaan. Ihmisessä on aina myös suunnattomat voimavarat, kun kiinni jäänyt jarru vain paikallistetaan ja avataan. Vaikka sen epäileminen kuuluukin tautiin.

erityisope

ADHD; Asperger...

ADHD-ADD

ADHDltä tuollainen holtiton poukkoilu, täydellinen kyvyttömyys ajatella tulevaisuutta ja raha-asioiden totaalinen sotkeminen minustakin kuulostaa. Jos näin on, lääkitys on lähes ainoa keino muuttaa tilannetta. Vaan useimmat ADD ihmiset eivät tykkää ottaa lääkkeitä, ja monet ovat sitä mieltä ettei ole mitään syytäkään... auta siinä sitten heitä. Vetävät vain auttajatkin samaan pohjattomaan suohon mukanaan. Jotkut heräävät jossain nelikymppisinä tekemään asialle jotain kun ikä alkaa painaa ja jatkuva kaaos vie lopulta hermot. Useimmat jatkavat sähläämistä hautaan asti.

voi käydä kenelle tahansa

Onko joku hoitamaton/kroonistunut mielenterveys-/terveysongelma? Itselläni työpaikkakiusaaminen palautti sos.fobian ja sai aikaan masennuksen, aloitekyvyttömyyden ja kimpun fyysisiä oireita. Kun tähän vielä lisää iän ja siitä aiheutuvat rajoitukset yhteiskunnassamme, esim. uuden työpaikan hankinnassa, niin kyllä turhauttaa. Kierrän kehää! Aiemmin valitin asioita parille ystävälleni, jotka eivät lopulta jaksaneet kuunnella. Se ei ole heidän vikansa.