elämä on..

Kun täällä on niin paljon sellaisia ketjuja, missä syyllistetään muita, puhutaan pahaa muista, mutta löydättekö koskaan vikaa itsestänne? Myönnättekö koskaan itsellenne tai kenellekään toiselle, että teissä itsessännekin on voinut olla vikaa, tuomitsetteko tuntematta toista ihmistä kunnolla, myönnättekö, että olette tehneet asioita väärin, tai olette olleet väärässä?

Joskus olisi vain jokaisen syytä vilkaista sinne peiliin, ehkä se vika ei aina ole täysin siinä toisessa osapuolessa, vaan ehkä itselläkin olisi jotain oppimista asioista ja elämästä.

Minä ainakin uskallan myöntää, että olen ollut väärässä useinkin, tehnyt väärin ja tuominnut muita, joskus syystä ja joskus syyttä.

Näin täällä taas

Ihan saletisti on syytä myöntää. Toivottavasti aina joskus älyänkin...

En enää

En myönnä enää mitään. Sillä tavalla ihmiset oppivat syyttämään ihan omista ongelmistaankin. Muutama ystävyyssuhde on mennyt jo katkikin sen takia että liian alttiisti pyysin anteeksi. Enää en aio pyydellä, nyt on muiden aika nöyrtyä ja miettiä omaa tapaansa kohdella muita.

ihminen erehtyy

Myönnän. Jos en koskaan tekisi mitään väärin, niin en olisi ihminen. Teen hyviä ja huonoja ratkaisuja, teen joskus väärin ja toisinaan oikein. Olen sekoitus hyviä ja huonoja puolia, ihan niinkuin kaikki muutkin ihmiset.

Varjotar

Kyllä jos virhe on yksin minusta kiinni.

tottakai!

Juu, vähän väliä. Kun ei osaa niin ei osaa. :/ :P

ei nimimerkkiä/

Sitäpaitsi...meitä virheettömiä on hyvin vähän!

yks tavis

Kyllä minä myönnän mahdolliset virheeni ja erehtymiseni, jos vastaväittäjän perustelut ovat sellaiset, jotka voin hyväksyä.

olen aina oikeassa

:-D

Sooooooooo

Luulin kerran tehneeni virheen, mutta olinkin väärässä.

ennen liian kiltti

olen pyydellyt anteeksi jopa olemassaoloani ja nyt olen lopettanut kaiken nöyristelyn. Elän niin ettei minun tarvitse mitään katua.

omillani

^ Samma här. Kävin pitkään terapiassakin koska pidin itseäni liian huonona muille. En itse tajunnut tätä, kuten eivät terapeutitkaan. Lopulta tajusin että terapeutissa ja muissa ihmissuhteissani se vika on, ei minussa, joka huomioin muita ja olen yksipuolisesti heitä varten. Aina olin valmis muuttumaan muiden mukaiseksi ja pyytelemään anteeksi milloin mitäkin. Terapeuteillekin maksoin sievoiset summat saamatta mitään takaisin. Lopulta haistatin (no, asiallisesti mutta selväsanaisesti) tälle viimeisimmälle "asiantuntijalle", kertoen päättäneeni alkaa arvostaa ITSE itseäni - ja tajunneeni olevani ihan normaali, hyvä ihminen joka itsekin on hyvän kohtelun arvoinen! Sinne jätin neuroosini, terapiahuoneeseen. Siitä lähtien ihmissuhteeni ovat parantuneet huomattavasti enkä enää arvosta ihmisíä jotka eivät kunnioita muita.

nyt enemmän oikeassa kuin ennen

Myös minulla on ongelmana liika kiltteys. En halua sanoa eriävää mielipidettä, enkä uskalla puolustaa itseäni, koska pelkään toisten loukkaantuvan tai ryhtyvän asiattomuuksiin. Helposti koen provosoineeni toista typerään käytökseen, vaikka näinhän ei ole. Ylitseni on kävelty usein ja sopuisuuttani käytetty hyväksi. Tällainen ihminen mitätöidään ja häntä jopa syyllistetään muiden tekemisistä sekä tuntemuksista. Arvostusta kiltti ei koskaan saa.

Henkinen pahoinvointihan tästä seuraa ja vuosien myötä sen olen itsekin tajunnut. Nykyään pyrin enemmän pitämään puoliani ja sanomaan mitä ajattelen. Tietenkin muutos on herättänyt hämmennystä ihmisissä, jotka ovat tottuneet pitämään minua tahdottomana sylkykuppina, mutta mitä siitä, jos sataa p.skaa naamalle? Satoihin sitä ennenkin. Mieluummin olen oma itseni kuin ovimatto.

Antaisin kiltteydestä kärsiville vertaistukiohjeeksi, että aloittakaa itsenne puolustaminen, vaikka kuinka pikku hiljaa harjoitellen. Voitte esimerkiksi kirjoittaa jollekin nettipalstalle kokemuksistanne. Saatte vastauksia, joista jokunen on taatusti syyllistävä, hyökkäävä ja alatyylinen eli aivan samanlaista tekstiä, jota olette tottuneet kuulemaan kiusaajienne suusta. Kirjallisella foorumilla teillä jää aikaa pohtia näihin karjaisuihin asiallisia ja perusteltuja vastauksia. Netissä kukaan ei voi tulla konkreettisesti sylkemään silmillenne, kuten live-elämässä. Saatte tilaisuuden harjoitella oman näkemyksen puolustamista turvallisissa oloissa. Vähitellen oikeassa olemista uskaltautuu kokeilemaan myös ihmisten kanssa kasvokkain.

saithan sä apua

"Terapeutillekin maksoin sievoiset summat saamatta mitään takaisin." "Sinne jätin neuroosini terapiahuoneeseen."
Etkö huomaa, että saithan sä sitä mitä terapiasta voit saada; kyvyn muuttaa itseäsi parempaan suuntaan ja nähdä asiat uudesta näkökulmasta. Mitä sä terapeutilta hait, jos et kykyä nähdä asiat selvemmin ja sitä kautta muuttaa käytöstäsi? Terapeutin tehtävä ei ole tehdä sinusta valmista ihmistä siten, että vain passiivisesti otat avun vastaan. Sinun itsesi pitää tehdä työ jos haluat muuttua ja parantua. Terapeutin tehtävä on antaa sinulle työkalut paranemiseen ja ne hän näyttää antaneenkin, koska olet muuttanut ajattelutapaasi.

omillani

^ Olitko paikalla terapiassa? jollet, et todellakaan tiedä mitä siellä tapahtui, joten älä please osoita tyhmyyttäsi kuvittelemalla tietäväsi. Terapiani hoidin ihan itse istuntojen ulkopuolella. Jos luet tekstini uudestaan, huomaat etteivät terapeutit ymmärtäneet mistä oli tapauksessani kyse, vaan jäin yksin. Psykologisen kirjallisuuden ja oman kyseenalaistamiskykyni ansiosta tajusin olevani täysin väärässä paikassa. Lääkäri kun halusi määrätä lääkeitä sen sijaan että olisi rohkaissut minua pitämään puoliani. Uskomatonta!

omillani

^^Muuten, "saithan sä apua"-tyyppiset ihmiset ovat juuri sellaisia jotka olisivat ennen saaneet tuntemaan itseni huonoksi ja mitättömäksi, syylliseksi ja anteeksi-että-olen-olemassa-tuntoiseksi. Vaan ei enää: Nykyään voin vain todeta että tuossapa ihminen joka ei kunnioita toisten tunteita - hänen seuransa ei voisi vähempää kiinnostaa!

Itsekin sylkykuppi

Helposti käy niin, että kun riittävän pitkään on sylkykuppina, ja vihdoin nousee halu puolustaa itseä, venyykin toiselle äärilaidalle eli on hyökkäävä.

Tunnistan itseäni tuosta, kun itsetuntoni nousi se meni toiselle äärilaidalle. Sanoin mitä sylki suuhun tuo ja hyökkäsin kaikkia niitä vastaan jotka olivat mielestäni minua alistaneet, mutta MYÖS niitä kohtaan jotka vain halusivat tuoda eriävän mielipiteen esille.

Tilanne kyllä rauhoittuu aikanaan, kunhan ihmissuhteet "uusiutuvat" ja entinen sylkykuppi saa rinnalleen ihmisiä, jotka hyväksyvät hänen uuden itsetuntonsa tai muuttuneen itsetunnon.
Minusta tuo kirjoittaja joka kertoi, että terapeuttihan auttoi muutosta eteenpäin, halusi vaan tuoda toisen näkökannan esille. Ihminen joka oikeasti on tasapainossa itsensä kanssa ei hyökkää vaan puntaroi asioita ilman äärimmäisiä tunteita. Minä myöskin syytin aikoinaan terapeutteja, minusta jokaikinen oli typerä pelle eivätkä tajunneet minusta yhtään mitään. Vasta 10 vuotta myöhemmin tajusin, että terapiasta olikin ihan oikeasti hyötyä. Ja tajusin, että muutos piti tapahtua minussa, ja se tapahtui hiljalleen terapeutin avulla. Ja se sisälsi juuri noita negatiivisia tuntemuksia terapeuttia kohtaan. Terapeutti olikin tarkoituksella tehnyt näin, hän tarjosi minulle turvallisen alun ja turvallisen ihmisen alkaa harjoitella tuota itsensä puolustamista. Hän varmasti sai aikalailla paskaani niskaansa, mutta teki minulle terapeuttisen teon pysymällä siinä eikä häipymällä ja syyllistämällä, mihin olin tottunut.

Olen iloinen kuitenkin puolestasi, että sait roolisi sylkykuppina katkaistua. Ja varmasti tämä tie antaa kaikki eväät viimeinkin saavuttaa onni ja onnellisuuden tila. Toivon sinulle kaikkea hyvää, terveisin kohtalotoverisi.

epäilyttää

Oletko todella onnistunut terapioimaan itsesi??????
Huono itsetunto, minä en ole mitään-----vastaan, minä osaan kaiken itse paremmin kuin toiset. Missä välimuoto? Onko erilainen mielipide todella osoitusta siitä, että sinua pidetään huonona, mitättömänä? Onko tunteiden kunnioitus sitä, että ollaan samaa mieltä kanssasi? Eikö sinua saa kyseenalaistaa? Jos ei, niin miksi? Minusta sinä vaikutat liian mustavalkoiselta ja hyökkäävältä ollaksesi vakuuttava.

Terapiassa voi myös epäonnistua siksi, että on ihminen joka ei osaa nähdä eikä arvostaa toisen taitoja ja työtä. On ihmisiä, jotka ottavat kaiken kunnian paranemisesta itselleen, vaikka tosiasiassa terapeutti on tehnyt hyvää työtä ja auttanut parenemisen alkuun. Terapeuttisi on myös voinut olla huono niinkuin väität.

epäkiitollinen

Minä odotin terapialtani mahdottomia. Luulin voivani tulla valmiiksi ihmiseksi terapian loputtua. Minäkin kirosin terapeuttini, en muka saanut sitä mitä hain.

10 vuoden päästä olen tajunnut minkä mielettömän työn terapeutti teki kanssani. Nyt tunnen itseni niin hyvin kuin ihminen pystyy tuntemaan ja hyväksyn itseni sellaisena kuin olen. Se on ihan hyvä saavutus, enempää ei voi terapialta vaatia.

kuka onkaan kiltti?

Olen sitä mieltä, että liian kilttejä ihmisiä ei ole olemassakaan. Meillä kaikilla on kyky olla sekä pahoja että kilttejä ja jos sen näkee ja tunnistaa itsessään, niin pahuuden voi pitää kurissa.
Itseään liian kilteiksi kutsuvilla on taipumusta uhrin- ja marttyyrinrooliin. He itse omalla käytöksellään aiheuttavat oman kohtalonsa, josta sitten syyttävät toisia. "Liian kiltit" voivat jopa manipuloida toiset pahan rooliin. Koska he ovat itse kykenemättömiä näkemään oman potentiaalisen pahuutensa, niin he tarvitsevat ympärilleen paskahousun roolin muokattavia, jotta saavat itse olla se hyvä ja kiltti, samalla kun toinen elää pahan ja tuhman roolia. "Liian kiltit" elävät mielellään polarisoiduissa suhteissa, joissa toinen saa olla paha heidän puolestaan. Jos alkaa tutkimaan "liian kiltin" sielunsyvyyksiä, niin sieltä löytyy myös se kiltin vastakohta. Kuinka kilttiä on esim. manipuloida joku toinen olemaan paha, jotta voi itse olla omissa ja toisten silmissä kiltti ja hyvä ihminen? Liika kiltteys on vain rooli, koska ei haluta nähdä itseä kokonaisena, ihmisenä joka pystyy olemaan sekä hyvä että paha.

Kukaan ei ole pelkästään paha tai hyvä. "Liian kiltti" on paha sitä henkilöä kohtaan, jonka hän manipuloi olemaan paha ja paha on vuorostaan "liian kiltti", koska suostuu olemaan paha, jotta joku toinen välttyisi olemasta sitä. Paskahousu tavallaan kantaa pahan ihmisen roolin molempien puolesta. Samalla hän ei saa olla kiltti, koska se rooli on jo sillä toisella. Siksikö "liian kilttien" ihmisten ympäriltä näyttää löytyvän tavallista enemmän pahoja ja ilkeitä ihmisiä? Oikeasti kiltisti käyttäytyvien ihmisten ympäriltä löytyy enimmäkseen samalla tavalla käyttäytyviä, koska vakka löytää aina kantensa.

kyl maar

Kyllä kait kaikki pystyy olemaan pahoja toisia kohtaan. Viimeistään silloin kun hänet on työnnetty tarpeeksi seinää vasten, pitäähän potut maksaa pottuina.

tosi "kiltti" äiti

Lapsena uskoin, että äiti oli kiltti ja isä paha. Vasta aikuisena tajusin äidin manipuloinnin ja isän tavan alistua manipulointiin. Äiti esim. vaati isää lyömään meitä lapsia ja sitten aina muistutti meille, että jos vanhempi lyö, niin lapset tulevat vihaamaan vanhempaansa. Miksi äiti ei itse löynyt jos siihen oli hänen mielestään tarvista? No siksi tietenkin kun "kiltti" ihminen ei lyö itse, vaan pistää toisen lyömään. Isää hän syytteli siitä, että hän ei muka ota vastuuta lastenkasvatuksesta jos ei lyö lapsiaan. Aikuisena tajusin, miten tossun alla isä oli, vaikka äiti väitti olevansa isän alistama. Vasta aikuisena tajusin äidin kaksinaamaisuuden sen kaikessa laajuudessaan. Naapureiden mielestä hän on vieläkin maailman kiltein ihminen.

vanhapiru.

Ja minä olen ainakin oppinut sen, että elämä ei ole niin mustavalkoista. Se miksi ihmiset tekevät asioita tietyllä tavalla juontaa aina jostain koetusta tai opitusta asiasta. Läpeensä hyvää tai pahaa ihmistä ei ole olemassakaan. Ei myöskään virheetöntä. Jos voisin kääntää aikapyörää taakseppäin tekisin monet asiat toisella tavalla. Ja toivottavasti olen myös oppinut virheistäni jotain.