Alkuperäinen kirjoittaja oppivainen

- . Osa ketjuun kirjoittajista ovat vain luopuneet koko elämästään. Ei ole hankkinut lapsia.

Alkuperäinen kirjoittaja "Hankalasti rakastettava"

Haluan sydämestäni kiittää teitä näistä viesteistä, sekä meileistä joita olen saanut, vastaan niihin pian :)! Vaikka on kammottava huomata miten samanlaisia kokemuksemme ovat, samalla lohduttaa tietää ettei ole yksin. Mietin usein sitä, että me olemme ne Selviytyjät, mutta moneltako tyttäreltä tämä äidin sairaus on vienyt joko mielenterveyden tai hengen? Selvästi kaikki tällä palstalla osaavat laittaa narsistiäitinsä teot sairauden piikkiin ja käsitellä niitä, mutta entä he, jotka eivät tiedä/tienneet tästä sairaudesta ja kasvoivat yksinomaan siinä uskossa, että heissä on vikaa? Kammottaa ajatellakin :(.

Oma lähestyvä äitiyteni on selvästi tuonut esiin menneisyyden haamuja, joiden kanssa luulin jo oppineeni elämään. Käsittelemättä on niin paljon ja koska olen tajunnut äitini sairauden nimen ja oireet vasta noin vuoden ajan, mieleen palaa harva se päivä muistoja, jotka nyt pystyn lokeroimaan ja analysoimaan paremmin. Äitini on ihmishirviö, jonka luonne on vanhemmiten hieman pehmennyt, tai sitten tuo pystyy teeskentelemään paremmin. Pohjalla oleva mielen sairaus ei ole mennyt mihinkään ja ajoittain se kurkistaa mairean naamarin takaa kuin Stephen Kingin romaanin hirviö.

Minun tekisi mieli kostaa, käyttää pientä poikaani aseena ja tasata tilit. Tiedän, miten paljon vanhempani odottavat saadakseen hemmotella ensimmäistä lapsenlastaan. Mitä, jos vain ilmoittaisin että isäni, veljeni ja isoäitini ovat tervetulleita häntä tapaamaan ja hoitamaan, mutta äitiini katkaisen välit pysyvästi sen tuskan vuoksi, mitä hän on minulle aiheuttanut vuosien saatossa. Äitini ei varmasti katuisi tai myöntäisi tekojaan vaan heittäytisi marttyyriksi. Mutta muut tietäisivät. Minä tietäisin että hän kyllä muistaa ja nyt saa samalla mitalla takaisin.

En taida pystyä tuohon. Se ei olisi oikein niitä "narsissin" kanssa tekemisiin joutuvia kohtaan, hänhän vuodattaisi asiasta heille ja mustamaalaisi minua. Isäni kärsisi. Mutta minä kärsin hänen edessään yli 10 vuotta ja hän ei kyennyt auttamaan! Veljeni avovaimoineen - joita olemme pyytämässä kummeiksi - kärsisivät. Mutta veljenikään ei tehnyt mitään kun minua rääkättiin. Ei tosin olisi varmaan pystynytkään, lapsi kun oli hänkin ja aivopesty teini-ikään mennessä.

Minussa elää viha. Äitini teki minusta kovan luonteen. Veljeni mielestä olen ihailtava, vahva nainen, jolle kukaan ei tule v*ttuilemaan. Minulta saa aina takaisin, minä taistelen loppuun saakka. Olen itsevarma, vakuuttava, kova, johtajatyyppi, menestyjä. Kerran humalaspäissään veljeni sanoi, että hänestä minun kannattaisi olla tyytyväinen siitä, millainen minusta äitini paineessa tuli. Mutta kun haluaisin helpomman elämän, missä ei tunnu että kaikki ovat minua vastaan jossain vaihessa. Ei tarvitsisi aina puolustautua pienintäkin oikeaa tai kuviteltua rikettä vastaan. Voisin olla heikkokin välillä. Heikkous ja tunteiden esiintuominen ilmeillä tai eleillä oli jotain, jonka poistin persoonastani jo alle kouluikäisenä. Äitini saattoi seistä edessäni ja sanoa minulle mitä kammottavampia asioita minusta itsestäni. En antanut ilmeenkään värähtää, sillä itku olisi ollut murtuma suojamuurissani ja äitini olisi päässyt sisään, olisi saanut indikaatiota siitä että sanat sattuivat ja jatkanut vielä pahemmin. Helpoimmalla pääsi, kun oli kova ja kylmä takaisin. Lapsi, jonka pokerinaama ei pettänyt, jonka opettaja oli huolissaan siitä, ettei tämä koskaan hymyillyt. Lapsi, joka pukeutui mustaan kolmannesta luokasta eteenpäin. Mustassa oli kaikki elämäni värit, sen avulla pystyin kotonakin sulautumaan seinään paremmin. Kukaan ei puuttunut, alemman keskiluokan 2 lasta, koira ja omakotitalo-perheellämme oli kaikki kulissit tarpeeksi hyvin pystyssä.

Äitini riitaantui pikkuasiasta myös oman äitinsä kanssa. Hänen puoleltaa vihanpitoa kesti seitsemisen vuotta. Me lapsetkaan emme saaneet käydä mummulla. Minä menin lopulta, salaa. Mummuni itki ilosta ja jatkoin käyntejä. Lopulta kerroin äidilleni, että käyn mummulla ja minulla on sinne ihan oma avainkin, voin mennä milloin vain. Muistan sen kylmän reaktion, että häntä ei asia kiinnosta. Kiinnosti kuitenkin. Jokaisen vierailukerran jälkeen tuli utelua; mistä puhuimme, ketä muita oli paikalla, sanottiinko hänestä jotain. En kertonut mitään. Mummuni oli minulle kuin terapiaa, naisihminen joka välitti minusta ja oli pahoillaan äitini käytöksestä minua kohtaan, ei voinut ymmärtää sitä - olihan hänkin tuota kohtelua aikoinaan nähnyt. Kun jäin teini-ikäiselle jokseensakin normaalista seksikokeilustani kiinni, äitini riemuitsi että nyt kun asia kulkeutuu mummuni korviin, en varmasti kehtaa siellä naamaani näyttää! Ja hänhän pitää huolen että mummu tuosta kuulee. Kuuli tai ei, minun kohteluni pysyi mummun puolelta hyvänä. Tämän asian kohdalla mainitsemisen arvoista lienee myös se, että äitini soitti poikaystäväni äidille keskustellakseen meidän "seksikokeiluistamme". Poikaystäväni äiti oli ollut hämillään siitä, että äitini tuntui pitävän koko asiaa yksinomaan minun syynäni. Se oli hänen uusi aseensa. Tuo tapahtuma ja seksin vuoksi tuntemani häpeä kulkee yhä mukanani omassa seksuaalisuudessani. Seksi tuntuu likaiselta, vaikka yritän tolkuttaa itselleni, että se ei ole ja traumani johtuu jälleen kerran äidistä. Mutta järki ja tunteet eivät ole olleet kohdallani edes kirjeenvaihdossa vielä kovin pitkään, joten tässä on työstämistä kerrakseen.

Neljästä sisaruksestaan äitini ei ole tekemisissä kuin yhden kanssa, ainoan sisarensa. Tätä itseään köyhempää ja lihavampaa siskoaan äitini rakastaa nälviä tämän selän takana! Ei halunnut yhtään sisarustaan minun ja mieheni häihin ja tyhmänä ajattelin, että pääsen helpommalla kun emme kutsu. Sydäntä särki kuulla, että syöpään sairastunut tätini oli iloinnut nähdessään hääkuvamme paikallislehdessä ja leikannut sen talteen. Miksi tein tuossakin vielä äitini tahdon mukaan? Miksi en vain katkaise välejä? Kaikki on aina mustavalkoista; pyysin etteivät he majoittuisi häissämme vieraita varten varattuihin mökkeihin, koska ikäisemme ystävät olivat pitämässä illalla keskenään kunnon ryyppybileet. Äitini olisi halunnut jäädä kyttäämään tuota menoa. Sanoin ettei mahdu mökkeihin - hän oli sitten jättämässä koko häät väliin. Nyt seuraava askel tuosta on se, että hän on jo päättänyt että poikamme ristiäiset pidetään heillä, ruuat ja kaikki on jo valittu. Minä en halua asiaa noin, vaan ne pidetään meidän kotikaupungissamme 200km lapsuudenkodistani. Äitini ei sitten osallistu koko ristiäisiin. Ihan sama, ehkä jopa parempi ettei osallistuisi. Tulee kuitenkin.

Olisi kyllä 100% varmasti helpointa vain rikkoa välit äitiin ihan lopullisesti. Mutta kun siitä kärsisivät muut, minulle tärkeät läheiset. Keskustelua äidin kanssa lapsuuteni traumoista on aivan turha aloittaa, se ei etenisi, hän suuttuisi ja lopulta olisin taas aiheuttanut hänelle tuskaa tai jonkun sairauden ja en ymmärtäisi että lapsuuteni oli normaali ja hän teki parhaansa ja olin niin hankala lapsi ja ja ja ja.. Turhauttavaa. Isäni kanssa keskustelu ei suju, hän ei näe, kuule tai sano mitään mistään.

Loppuuko tämä turhautuminen ikinä? Yksi kirjoittaja kysyi, onko mahdollista antaa anteeksi. Minusta ei ole.

Alkuperäinen kirjoittaja Minäkin

Adalmina, minulla myös lapsia ja mietin koko ajan tapaa ja tiiviyttä miten haluan olla äitini kanssa tekemisissä. Minulle eri terapeutit ovat neuvoneet katkaisemaan välit äitiini. No, olen ottanut paljon etäisyyttä. En enää soita hänelle oma-aloitteisesti enkä kerro mitään mitä en naapurillekaan kertoisi. Olen tehnyt tätä noin vuoden ajan ja työskennellyt jotenkin mielessäni tähän liittyen. Tuntuu että Näen äidin läpi koko ajan paremmin. Oikein yököttää usein hänen seurassaan. Alle 4v. Lapseni pitävät hänestä. 3v tytön kanssa vaan kohta ehkä vaikeaa kun en anna enää äitini "huomautusten" mennä läpi korvien vaan sanon takaisin. Tätä tyttöni saattaa pian alkaa ihmettelemään kun hän niin pitää mummista. Alusta lähtien äitini on kritisoinut minua äitinä ja itse esiintyy täydellisenä ja kaikkitietävänä kasvattajana. Nyt en tosiaan enää ota nöyrästi (ja vasta jälkeenpäin suuttuen) näitä haukkuja vastaan vaan sanon aina takaisin. No kritisointi on tainnut vähentyä hiukan. Silti taas kun hän lähti tunsin miten hän taas piti minua epäkelpona monin tavoin.
Kaikista pirullisinta tässä on kun yrittää peilata hänelle palautteena jotain niin hän katsoo sinua kuin hullua, narsisti kun ei oikeasti nää itse tehneensä tai sanoneensa pahaa.

Hän käy meillä onneksi enää aika harvoin, ehkä nelisen kertaa vuodessa ja hänestä on kyllä kovana työnaisena apua, mitä lapsiperheessa kieltämättä tarvitaan. Olen jollakin tasolla valmistautunut pistämään välit poikki kokonaan jos siihen pisteeseen tullaan.

Alkuperäinen kirjoittaja -T-

Jotenkin tuosta unesta tulee mieleen se, että olet asian sisäistänyt ja nyt käyt sitä läpi alitajunnan kautta. Siis ettei äidillä ole samanlaista sydäntä kuin terveellä äidillä. Ainakin mulle tulee unestasi sellainen olo, että olet oikealla tiellä tunteiden käsittelyn kanssa. Jännä muuten miten se äiti tulee aina uniin kun on tilanne päällä. Minä olen useana aamuna herännyt ja ensimmäinen ajatus on ollut äiti ja tuska kaikesta.

Hyvä pointti tuo läheisriippuvuus. Olisikohan siinä se syy. Olen minä vihaakin tuntenut mutta aina lopulta tulee suru. En osaa kauaa vihata, en ole koskaan osannut. Tuossa kirjassa jota luen on ohjeena, että oppisi rakastamaan äitiään sellaisena kuin hän on. Meillä asiat ovat tosin jo siinä pisteessä, että äiti on ihan sekaisin ja vahingoittaa minua sellaisilla asioilla/teoilla jotka ovat kuvottavia.

Viisainta kai olisi puhua näistä ammattilaisen kanssa mutta miten jaksaa selittää kaikki asiat ventovieraalle, ei ole helppo homma.

Alkuperäinen kirjoittaja klm

Halusin kysyä teiltä muilta ketjun käyttäjiltä, että onko teillä kokemuksia tarrautuvasta ja syyllistävästä äidistä? Olen ymmärtänyt että narskuäitejä on kahdenlaisia, läheisriippuvaisia ja sellaisia jotka 'hylkäävät' lapsensa.

Minun äitini on tarrautuva kauhu-olento, jota en jaksa enää ollenkaan. Olen siis se itsekäs paska, joka jättää äitinsä, vaikka äiti on minua NIIN paljon minua "auttanut" kun olen niin pieni ja avuton (yli 30v kuitenkin!) Mulla on aina sellainen olo että äiti on kuolemaisillaan oleva syöpäpotilas (vaikka on ihan terve) ja minä olen paha lapsi, koska haluan elää normaalia elämää enkä jää 'kotiin' vanhushoitajaksi. Minua siis syyllistetään siitä että haluan ylipäätään elää niin kuin muutkin ihmiset.

Se varmaan haluaisi että jättäisin kaiken ja hylkäisin koko elämäni ja muuttaisin sen luo asumaan. Sitten se saisi haukkua mua sukulaisilleen ja sanoisi ettei tuosta tytöstä tule mitään kun se ei itsenäisty. Olisin sen terapeuttina koko loppuelämäni. Se ottaisi lapsensa varmasti hautaankin mukanaan sitten aikanaan, jos saisi itse valita. Synkkiä juttuja mutta sellainen se on. Kauhuelokuvat on ihan kevyttä kamaa sen juttujen rinnalla.

Silti se onnistuu syyllistämään mua siitä että haluan olla itsenäinen. Tämä on varmaankin yksi osoitus siitä miten taitavia manipuloijia narsistit ovat. Vieläkin olen sen marionetti vaikka tajuankin mistä on kysymys.

Alkuperäinen kirjoittaja syväkuu

Oikein arvattu, olen tuollaisen äidin tytär ja se syntipukki. Kyllä tuollaisessa käsittelyssä menee tosiaan kaapelit sekaisin. Kauheeta lukee tuo teksti itsestäkin, vaikka tuo oli mun todellisuutta lapsena. Paljon on noita kuvattuja ongelmia sisaruskatraassa, valitettavasti. Toiveeni olisi ollut, että olisimme joskus voineet käyttäytyä normaalisti toisiamme kohtaan. Taitaa jäädä haaveeksi. Terapiassa on käyty ja suht´koht normaali elämä tänä päivänä. Olen vihani äitiäni kohtaan työstänyt, en tiedä mitä tunnetta ois jäljellä, ehkä välinpitämättömyys ihmistä kohtaan....tai että en jaksa enää tuntea mitään...

Alkuperäinen kirjoittaja oppivainen

- On niin tuttua. Kai sinulle on se ne terapeutit sanoneet miten äitisi kanssa on toimittava?
Minä ainakin menen eri tilanteita läpi ja kirjaan ne ylös . On vähän niin kuin syntymässä

oma kirja " Suden pennun käsikirja käytännön vinkkejä 100 "

Onneksi sulla on lapsi ja nähtävästi mieskin että olet ainakin sillä toipuneemmalla puolella . Osa ketjuun kirjoittajista ovat vain luopuneet koko elämästään. Ei ole hankkinut lapsia.

Alkuperäinen kirjoittaja klm

Halusin kysyä teiltä muilta ketjun käyttäjiltä, että onko teillä kokemuksia tarrautuvasta ja syyllistävästä äidistä? Olen ymmärtänyt että narskuäitejä on kahdenlaisia, läheisriippuvaisia ja sellaisia jotka 'hylkäävät' lapsensa.

Minun äitini on tarrautuva kauhu-olento, jota en jaksa enää ollenkaan. Olen siis se itsekäs paska, joka jättää äitinsä, vaikka äiti on minua NIIN paljon minua "auttanut" kun olen niin pieni ja avuton (yli 30v kuitenkin!) Mulla on aina sellainen olo että äiti on kuolemaisillaan oleva syöpäpotilas (vaikka on ihan terve) ja minä olen paha lapsi, koska haluan elää normaalia elämää enkä jää 'kotiin' vanhushoitajaksi. Minua siis syyllistetään siitä että haluan ylipäätään elää niin kuin muutkin ihmiset.

Se varmaan haluaisi että jättäisin kaiken ja hylkäisin koko elämäni ja muuttaisin sen luo asumaan. Sitten se saisi haukkua mua sukulaisilleen ja sanoisi ettei tuosta tytöstä tule mitään kun se ei itsenäisty. Olisin sen terapeuttina koko loppuelämäni. Se ottaisi lapsensa varmasti hautaankin mukanaan sitten aikanaan, jos saisi itse valita. Synkkiä juttuja mutta sellainen se on. Kauhuelokuvat on ihan kevyttä kamaa sen juttujen rinnalla.

Silti se onnistuu syyllistämään mua siitä että haluan olla itsenäinen. Tämä on varmaankin yksi osoitus siitä miten taitavia manipuloijia narsistit ovat. Vieläkin olen sen marionetti vaikka tajuankin mistä on kysymys.

Alkuperäinen kirjoittaja jutta

kiitos-silmäni aukenivat 6v piinan jälkeen ja olen aikuinen jo 38- vuotias ja nähnyt kaikessa vian- siis itsessäni...KIITOS

Alkuperäinen kirjoittaja klm

sama juttu- itse nyt ollut 2kk soittamatta äiidlle ja skype-terapiaa käyn jotta pääsisin irti. veljeni jolla skitsfrenia ja tekee kuten äitini haluaa on ihana..
tämä on tosi rankkaa ja vasta nyt olen tajunnut mistä kaikesta on kyse vaikka itselläni 12v poika, ero ollut tämän takia tosi lähellä usesti ja itsekin siis jo 38v
olen äidin mukaan vedättäjä, marttyyri, ilkeä yms ja uskonut tämän kaiken mutten enää.....
kiiitos kun tämä löytyi täältä nyt!!



Eipä kestä :) Olen itsekin kiitollinen tämän palstan kirjoituksista. 2 kk taukoa, onnittelut! Liimautuva ja takertuva äitisuhde pilaa ihmissuhteet, sen olen itsekin saanut kokea. En tiedä miten sitä asiaa sitten voisi käsitellä. Jotenkin koko tunne-elämä ainakin itselläni ihan rempallaan. En voi sietää sitä että joku tulee liian "lähelle". Vaikeaa vetää rajoja, kunnioittaa toista ja vaatia kunnioitusta. Jos narsistinen äiti ei löydä tai halua itselleen toimivaa parisuhdetta, niin lapsen pitää vastata äidin emotionaalisiin tarpeisiin. Lapsi on täysin avuton ja lapselta saa helposti ihailua, esim lahjomalla. Luin jostain että tällainen suhde vanhempiin voi myöhemmin pilata ihmissuhteet, koska se vaikuttaa tuhoisasti tunne-elämään ja seksuaalisuuteen. Näin voi olla vaikka äiti olisikin parisuhteessa, jos suhde ei ole tyydyttävä.

Alkuperäinen kirjoittaja klm

sama juttu- itse nyt ollut 2kk soittamatta äiidlle ja skype-terapiaa käyn jotta pääsisin irti. veljeni jolla skitsfrenia ja tekee kuten äitini haluaa on ihana..
tämä on tosi rankkaa ja vasta nyt olen tajunnut mistä kaikesta on kyse vaikka itselläni 12v poika, ero ollut tämän takia tosi lähellä usesti ja itsekin siis jo 38v
olen äidin mukaan vedättäjä, marttyyri, ilkeä yms ja uskonut tämän kaiken mutten enää.....
kiiitos kun tämä löytyi täältä nyt!!



Eipä kestä :) Olen itsekin kiitollinen tämän palstan kirjoituksista. 2 kk taukoa, onnittelut! Liimautuva ja takertuva äitisuhde pilaa ihmissuhteet, sen olen itsekin saanut kokea. En tiedä miten sitä asiaa sitten voisi käsitellä. Jotenkin koko tunne-elämä ainakin itselläni ihan rempallaan. En voi sietää sitä että joku tulee liian "lähelle". Vaikeaa vetää rajoja, kunnioittaa toista ja vaatia kunnioitusta. Jos narsistinen äiti ei löydä tai halua itselleen toimivaa parisuhdetta, niin lapsen pitää vastata äidin emotionaalisiin tarpeisiin. Lapsi on täysin avuton ja lapselta saa helposti ihailua, esim lahjomalla. Luin jostain että tällainen suhde vanhempiin voi myöhemmin pilata ihmissuhteet, koska se vaikuttaa tuhoisasti tunne-elämään ja seksuaalisuuteen. Näin voi olla vaikka äiti olisikin parisuhteessa, jos suhde ei ole tyydyttävä.

Alkuperäinen kirjoittaja syväkuu

Narsistiäiti tuhoaa ihmissuhteesi. Hän on kuin tornaado; hän tuhoaa ja hajoittaa perheet ja vahingoittaa perheenjäseniä. Narsistin lapset eivät voi solmia normaaleja suhteita keskenään. Tavallisesti lasten keskeinen kommunikointi ja pinnallista ja kontakteja ylläpidetään vain, koska se kuuluu tapoihin. Usein lapset eivät ole edes puheväleissä, jolloin narsistiäiti voi kontrolloida kommunikointia olemalla se, joka välittää asioita eri yksilöille. Äiti voi päättää mitä hän kullekkin kertoo ja miten. Hän voi vääristellä ja tulkita väärin mielensä mukaan luodakseen lisää epäsopua. Hän voi jättää kertomatta asioita. Hän voi luoda jännitteitä ja dramatiikkaa mielensä mukaan, hän voi käyttää lapsiaan pelinappuloina omassa ihmissuhdepelissään. Narsisti käyttää ilkeyttä, halveksuntaa ja kateutta hyväkseen etäänyttäkseen lapsensa toisistaan. Jos joku lapsista ei suostu tanssimaan hänen pillinsä mukaan, hän voi rangaista kaikkia lapsia, jolloin näiden viha kohdistuu siihen, joka ei tottele. Narsisti käyttää myös juoruilua ja postiivista erityiskohtelua jotain lasta kohtaan herättääkseen epäsopua lasten kesken. Syntipukin roolin saanut lapsi näkee äidin raakuuden ja manipuloinnin,















suosikki idealsoi ja on sokea äidille ja puolustelee tätä. Välillä toiset lapset eivät tiedä ketä uskoa. Äiti voi manipuloida suosikin kohtelemaan syntipukkia puolestaan kehnosti. Kun lapset ovat aikuisia, kertoo äiti pahimmat juorut lapsistaan toisille saadan aikaan etäisyyttä ja eripuraa lasten välille. Koskapa lapset ovat narsistin kasvattamia, hän tietää tismalleen kuinka manipuloida heitä. Kuinka käyttää keskinäistä kateutta, johon lapset on pienestä pitäen totutettu, hyväkseen. Hän ei koskaan arvosta tai kehu saavutuksiasi sinulle, mutta ylistää sitä toiselle sisarukselle, jos tämä ei ole yhtä menesstyvä samalla alalla. Näin hän luo illuusion, että arvostaa toista, ei sinua, että pitää toisesta enemmän kuin sinusta. Kaikilla narsistin lapsilla voi olla illuusio, että äiti välittää sjotain toisesta sisaresta enemmän. He tuntevat jatkuvaa riittämättömyyttä, luulevat, että jos olisivat jotain enemmän, niin äiti olisi rakastanut minua niinkuin tuota toista. Tosiasiassa narsisti ei rakasta ketään, hän luo vain illuusioita tuhotakseen lastensa sielunelämän ja kyvyn tukea toisiaan. Kaikki he ovat lopulta yksin, koska heidän kykynsä luoda läheisä ihmissuhteita on narsistin toimsesta tuhottu. Äiti voi antaa rahaa tai omaisuutta suosikilleen ja kehaista sillä herättääkseen kateutta toisissa sisarissa. Tuloksena voi olla että kaikki kommunikaatio sisarusten välillä tapahtuu äidin kautta, hänen ehdoillaan ja hänen kontrolloimana. Hän antaa informaationsa siten, että luo lisää konflikteja ja etäisyyttä sisarusten välille.

Hän käyttäytyy pateettisesti. Jos hän jää kiinni törkeästä käytöksestään, voi hän heittäytyä marttyyriksi. Oi ja voi, kyllä mä oonkin kauhee, mätäpesä, nyt kaikki vihaa ja paras että kuolen. Kyllä sitten kadutte ja kaipaatte, mutta myöhäistä on! Mutta hän ei tee sitä, mitä pitäisi, nimittäin ota vastuta käytöksestään ja opi virheistään, aloita alusta ja tee asioita oikein, korjaa virheitään, pyydä anteeksi. Avuton voivottelu kaataa vain syyllisyydentunteen päällesi. Hän manipuloi taas. Jos et anna anteeksi ja saa hänet siten voimaan paremmin, olet huono ihminen, koska olet kylmä ja sydämetön äitiäsi kohtaan, joka voi niiiiin huonosti.

Kirjoitin tämän pitkän ketjun, koska mielestäni olisi hyvä, että kaikki oppisivat tunnistamaan narsistisen äitinsä. Heidän itsensä vuoksi, jotta voisivat alkaa työstämään jo syntyneitä ongelmiaan ja joskus toivottavasti hankkimaan oman, vapaan elämän.

Alkuperäinen kirjoittaja syväkuu

Alkuperäinen teksti on ollut englanniksi (Characteristics of Narcissistic Mothers, kirjoittajaa ei mainittu), josta joku sen kääntänyt ruotsiksi ruotsalaiselle keskustelupalstalle, josta minä sen nappasin ja käänsin osan suomeksi.

Alkuperäinen kirjoittaja "ennen olit enkeli"

En ole aiemmin tajunnut, että äitini on narsisti. Olen tällä hetkellä 15vuotta täyttävä tyttö joka kärsii huonosta itsetunnosta ja ainaisesta pahasta olosta! Kun olin pieni äitini esitti ( esittää edelleen) isäni läsnä ollessa rakastavaa ja ihanaa äitiä, muttakun isä lähti esim. töihin alkoi minun kidustus. Äitini antoi minulle "selkäsaunoja" ja haukkui jos tein pienenkään virheen. silti aina isälleni tapahtuneesta kerroin ja aina äiti oli silloin niin "ihana ja lempeä", kun pyysi tekemäänsä anteeksi.

Nykyään äitini ei lyö minua, koska olen niiin pitkä yms. ja oppinut puolustamaan itseäni, joten äiti vain haukkuu minua, mutta se koskee yhtä paljon. Olen aina harrastanut kouluratsastusta ja olen ikäisekseni hyvä sen tiedän itse, nyt. Kisasuoritukseni eivät koskaan äidilleni kelvanneet, aina oli joku parempi. vaikka joskus voitin sain kiitokseski vain " tuomarit eivät nähneet virheitä jotka minä näin" murrosisässä olen alkanut kapinoimaan äitiäni vastaan ja isäkin on nähnyt tilanteita jolloin minä itken ja äitini nauraa. isäni kuittaa tilanteen " äitisi on sairas, mutta ei selviä ilman minua. koita jaksaa saat muuttaa pois kun koulusi olet käynyt" isäni on ihana ja lohduttaa minua aina, äitillekkin huomauttaa asiasta jos minulla on todella paha olo. Äitini mielestä olen mielisairas ja tarvitsen hoitoa, koska en hyväksy äitini solvausta enää ja haluan lopettaa ratsastuksen. äitini on elänyt omaa hevosnuoruuttaan uudestaan minun kauttani ja se ei ole ollut helppoa.

Kun seurustelin poikaystäväni kanssa äitin oli varma, että " kohta se sinut jättää, koska olet lihonnut ja niin vaikea ihminen" minun pituus ja paino suhteeni ovat 175cm/63. Kun sitten tuli se tilanne, ettää minut jätettiin, äitin ensin esitti ymmärtävää ja lohduttavaa, mutta sitten alkoi se " no onko hän soittanut? Eikö hän ikävöi sinua? olit liian vaikea! itse mokasit! " vaikka poikaystävänihän ei äidilleni oikein kelvannutkaan, vika oli minun, kun poikaystäväni joutui vanhempiensa kanssa muuttamaan toiselle paikkakunnalle!!

en jaksa tätä enää, joskus ajattelen hyppääväni sillalta, mutta en ole sitä isäni takia pystynyt tekemään.

ystäväni luulevat, että äitini on ihana ja mukava ja olen niin onnekas, kun saan elää tälläisessä perheessä! itkevätkö oikeasti onnellisen perheen lapset / ainoa lapsi joka ilta ja aamu yksin huoneessaan, koska kaikki voimat on loppu ja pelkää seuraavaa nöyryytystä! Äitini ei ole niin paha kuin useammat narsistit ovat, mutta silti mieleni on aivan sekaisin, enkä oikein enää tiedä kuinka tätä elämää kuuluisi elää! Kuinka pääsen irti tästä tilanteesta?

Alkuperäinen kirjoittaja me kaikki

Luettuani Demokraatti lehdestä erään äitinsä omaishoitajana toimineen ihmisen jutun, minä päätin kääntää kelkkani.

Me kaikki aikuiset lapset isän kuoltua olimme väsyneet, jo aina niin väsyttävään äitiimme.
Minä hoidin isäni asiat, isäni oli onnellinen ja luotti minuun, yhteen meistä monista lapsistaan, mutta siitäpä seurasi kauheeta paskaa veljeltä. Päätin, että hoidappa poika äidin kanssa hommat.

Menin mukaan tähän sisarusten onnettomaan kaunaan ja aloin itsekin äitiä solvaamaan. Äiti on ollut onneton aina, mutta sen tietää miten kävi kun vahva puoliso lähti rinnalta.

Minua tämä on vaivannut kaikki nämä vuodet, kun isämme menetimme.

Nyt sitten aloitin taas oman touhuni, kuten aina teen kun tilanne menee ihan kaameeksi.
Me kaikki jätimme äitimme, koska hän on " paska ja kaamea akka" ja isä oli ihana. Ei muuten aina ollut sekin pitää muistaa.
Dementiasairauksiin liittyviä käytösoireita - Dementia- eli muistisairaudet - Muisti - Terveysklinikat - Tohtori.fi

Ei äitimme mikään kaamea ole, ja meidän lasten tulee häntä nyt tukea ehdottomasti. Olenkin saanut sisaruksia tähän mukaan. Autamme äitiä, olen saanut ajan geriatrille, joka hoiti muuten isääkin.
Hän oli ihana, vaikka sen kunnan hommat ovat mitä ovat.
Äitiä emme nyt jätä, jos kaikki on minusta pikkasenkaan kiinni.
Mutta vaikeeta on ollut, vihaa, kaunaa, katkeruutta jopa inhoa, miksi?

Alkuperäinen kirjoittaja äitienpäivä meni

Kuinka ketjulaisilla meni äitienpäivä? Äitihän on se pyhimyksistä pyhin?

Alkuperäinen kirjoittaja syväkuu

Tässä muutamia narsisti äidille tyypillisiä tapoja:

Äiti kasvattaa lapsen ikäänkuin itsensä jatkeeksi, jolloin lapsen on vaikeaa saada omaa identiteettiä. Tämä tapahtuu piiloitellen, hän käyttää kehonkieltä, tiettyjä katseita, jolla välitetään, että lapsi on paha, tehnyt väärin tai äidin tahtoa vastaan, tiettyjä äänenpainoja, joita lapsi on tottunut tulkkaamaan. Se mitä lapsen ja äidin välillä taphtuu, on voimakasta, mutta ulkopuolisen usein vaikeaa nähdä.

Äidin lapselle välittämät asiat ovat helppoja äidin jälkikäteen mitätöidä tai uudelleen tulkata, lapsi ei voi todistaa mitään. Mitään vahingollista ei ole tapahtunutkaan, kaikki voidaan pistää uusiksi tarvittaessa. Aina löytyy puolustuskeinot tai selitys tapahtuipa mitä tahansa. Raakuus ja ilkeys tulkitaan rakkaudeksi, aggressiiviset tai vihamieliset toiminnat tulkataan välittämiseksi. Itsekkäät manipuloinnit ovat lahjoja. Kritiikki ja seläntakana paskanpuhuminen tulkataan huolenpidoksi. Hän haluaa vain sinun parastasi omasta mielestään. Lapsen mielessä käsitteet heittävät häränpyllyä, hän ei pysty päättämään mikä on oikein ja mikä väärin. Kun käsitteet ovat jo menneet sekaisin, hän on narsistille helppo saalis. Lapsi voi itkeä kun tulisi nauraa ja nauraa kun tulisi itkeä.

Narsisti äiti ei aina sano suoraan, että et kelpaa, mutta joka kerta kun teet jotain merkittävää, muistuttaa hän sinua siitä, miten paljon paremmin joku toinen teki saman. Tai hän jättää sinut täysin huomiotta. Kukaan ulkopuolinen ei huomaa, miten hän sinua rankaisee, mutta itse tunnistat potkut! Hän tekee sinut pienemmäksi vertailemalla sinua aina muihin. Hän kertoo, miten fantastinen joku toinen on, tai miten hyvin tämä on tehnyt jotain, missä sinäkin olet hyvä ja ansaitsisit kehuja. Sanomatta sanaakaan sinusta, hän on antanut sinun ymmärtää, että olet aina huonompi kuin joku toinen. Hän pilaa aina ilosi, jos olet onnistunut jossain. Vain sinä ymmärrät hänen mitätöivän äänensävynsä, mitätöivät katseensa, vihjailut, et saa häntä vähättelyssään vastuuseen toisten edessä. Kun hän on sinut omalla tavallaan kasvattanut, hän voi rangaista sinua sanomatta sanaakaan. Olet aina peloissasi ja tunnet aina olevasi väärässä hänen seurassaan, mutta et voi enää ymmärtää miksi.

Koska hänen henkinen väkivaltansa on elämänpituinen kampanja ja prosessi ja koska hän on tarkka järkiperäistämään väkivaltansa, on todella vaikeaa selittää toisille mistä on kysymys.

Hän myös kiusaa sinua muilta salassa, opettaa ettei kotona tapahtuneista asioista saa muille puhua. Opit pelkäämään rangaistusta jos kerrot muille. Hän valitsee tarkkaan ajan ja paikan jotta sinulle ei jää todistajia, kun hän kohtelee sinua kaltoin. Toisten seurassa hän on kuin eri ihminen, sydämellinen ja rakastettava, joten kukaan ei uskoisi, jos kertoisit millainen hän on kanssasi kahdenkesken. Hän voi loukata sinua toisten läsnäollessa, mutta naamioi loukkaamisen joksikin muuksi kuten huolenpidoksi, joten kukaan ei tule puolustamaan sinua. Jos kerrot, niin toiset tulevat puolustelemaan äitiäsi, sinä olet tulkannut häntä väärin!

Alkuperäinen kirjoittaja oppivainen

HMM -. Siis joku kysyi miten meni taas äiteienpv?

Onko sillä väliä en tiedä yritän olla taas niin kovaa nahkaa niin kovaa. Ykkös tytär kutsui ? äidin koko pv vain heille ja tietysti hänen on mentävä. Sinä kakkonen se roskakori lapsi et vietä äitienpv niin kuin et vietä mitään juhlapyhää jos äiti ja äidin edukkaampi lapsi tarvitsee jotain.

Jos ei niin voi herra jumala ja jahve päälle jos et muista äitiäsi !!
Ainakin meillä oli taas niin ristiriitaista kun olla voi.
Ja kun uusi viikko eikä muita vaateita muualla voit taas astua esiin ja tulla vaikka juhlimaan räävittyä kakkua ja kenties syömään.
Helvetisti innosti enää ja mitä ihmettä minä teen kakulla jota en edes syö ?
Meillä taas kyykytys kuukaudet siis menossa . Milloin lie loppuu ? Enpä tiedä enkä taida ruuantähteiden takia lähtee edes liikkeelle. Onko muilla vastaavaa ?
Hyvää äitenpäivää vaan kuka sitä sitten kykeni järjestämään.