surumielinen :/

Mitenkä sitä voi nuori ja päällisin puolin täysin onnellinen nainen päästä tämmösestä jatkuvasta huolikierteestä ulos? :/

Olen ollut pienestä asti samanlainen: ottanut vastuuta muista enemmän kuin olisi tarvinnut. Perheemme on aina ollut koossa, mutta huolehdin lapsena jatkuvasti pikkusiskostani. Isäni kävi läpi vaikean sydänleikkauksen ollessani teini, jolloin vanhenin henkisesti ihan vuosikymmeniä: huolehdin paitsi isästäni, myös kotitalostamme pihatöineen, ruuanlaittoineen ja lemmikkieläimineen, ja lisäksi sairaan isoäitini kotitalosta. Samaan aikaan yritin pitää burn outin partaalla olevan äitini tolpillaan ja katsoin pussikaljalla ravaavan siskoni perään.

Nyt olen 24-vuotias, muuttanut pois kotoa suloiseen yksiöön, minulla on hyvä opiskelupaikka ja sain keväällä töitäkin opintojen oheen. Ystäviä minulla on, olen pidetty iloinen ihminen, parisuhteeseenkin olisi mahdollisuus mutta siihen en jostain syystä uskalla ryhtyä (taustalla on pari vakavaa seurustelusuhdetta, mutta ne ovat päättyneet minun aloitteestani).

Huolin kuitenkin ihan koko ajan vanhempieni selviytymisestä kotonaan, äitini tekee yhä liikaa töitä ja isäni on selvästi heikommassa kunnossa kuin ennen. Tiedän tasan hyvin ettei ole minun asiani huolehtia tästä näin paljoa, mutta miten sen voi lopettaa? Nyt vanhempieni keskinäiset välit on jossain kriisissä minun ja siskoni muutettua pois kotoa, ja sekös minua surettaa. Olen myös harmistunut siskoni puolesta, joka ei viihdy lainkaan uudessa kotikaupungissaan ja vaikuttaa hirmu surulliselta.

Miten pääsen eroon tästä että otan aina toisten huolet omille niskoilleni? Onko tässä joku semmonen juttu että jos itellä on kaikki hyvin niin jostain pitää sitä surua kaivaa? Vaikka minulla on kaikki paremmin kuin hyvin, tuntuu että tämä ylivastuullisuus perheestäni pikkuhiljaa jarruttelee omaa elämääni. :/

Ellis

Ei ole lapsen tehtävä kantaa vanhempiensa huolia. Siinä sinulla jää vain oma elämä elämättä.
Auttaisiko jos ottaisit vähän etäisyyttä vanhempiisi ja keskittyisit vain omaan elämääsi. Kyllä ne vanhemmat selviävät, heidän on vain pakko selvitä.

Itselläni äitini yritti aikansa kaataa kaikki murheensa minun niskaan senkin jälkeen kun muutin kotoa. Käytti minua koko lapsuuteni ja nuoruuteni omien ongelmiensa jätesankona. Ei auttanut muuta kuin tylysti vain ilmoittaa että en enää voi kantaa hänenkin murheitaan. Välirikkohan siitä seurasi joksikin aikaa, mutta toimi.

omat ratkaisut

On hienoa, että sinä olet empaattinen ja välität. Olet kuitenkin huomannut, että se ei pitkään jatkuessaan tee hyvää sinulle itsellesi.

Vanhempasi ja sisaresi ovat aikuisia ihmisiä, jotka vastaavat omista tekemisistään ja ajatuksistaan. Niin sinäkin omistasi.

Mitä voitat murehtimalla? Tuot vain harmia itsellesi ja rasistut turhaan.
Koetko olevasi sillä tavoin avuksi? (Jokainen tarvitsee kuuntelijaa ja olkapäätä joskus, mutta ratkaisut pitää tehdä itse. Toiseen ei voi nojata elämäänsä, vaan jokainen on oman onnensa seppä.
Odotatko jotain sädekehää ja kiitosta itsellesi? Turha odottaa. Jos joku muuttuu paremmaksi, ei se sinun ansiotasi ole, ihmiset vain ovat tehneet uusia ratkaisuja.

Et voi elää elämää toisten puolesta. Et voi muuttaa heitä, voit muuttaa vain omaa käytöstäsi ja ajatteluasi.
Isäsi on sairaampi. Ehkä hän ei ole noudattanut kaikkia sydänpotilaalle kuuluvia elämäntapaohjeita, mutta sen hän on valinnut itse. Sinä et syö, etkä liiku hänen puolestaan. Voit ehkä auttaa jossain fyysisissä töissä isääsi, mutta sinulla pitää olla aikaa muuhunkin elämään. Turha yrittää marttyyrina sitä sädekehää. Kohtuus auttamisessa, loppu pitää ostaa tai hankkia jostain muualta.

Vanhempiesi välit ovat heidän asiansa. Ne eivät ole hetkessä muuttuneet nykyiselleen. Osa pariskunnista ei enää löydä toisiaan, kun ovat kadottaneet toisensa vuosia sitten. Osa taas huomaa oppivansa uudelleen nauttimaan toistensa seurasta, kun lapset eivät enää ole tiellä. Mitä vanhempiesi viileät välit merkitsevät sinulle? Totesit itse, että sinulla on asiat hyvin: asut itsenäisesti, opiskelet, teet työtä ja sinulla on toivottavasti harrastuksia ja ystäviä. Miksi normaalista elämästä pitäisi tuntea syyllisyyttä? Parantaisiko se jotain, että sinulla menisi huonosti? Jos vanhempasi eroaisiavat, niin menettäisitkö sinä katon pään päältä ja ruoan suustasi? Et, koska olet aikuinen.

Paranisiko siskosi elämä, jos sinulla menisi huonosti? Ei. Siskosi on itse valinnut asuinpaikkansa ja hän voi valita myös sieltä pois tai hän voi opetella viihtymään siellä tutustumalla ihmisiin ja hankkimalla kivoja harrastuksia.

Sinun on aika katkaista napanuora lapsuudenperheeseen. Tuntuu, että pidät siitä kiinni itse. Ehkä tilanteeseen vaikuttaa ne pari seurustelusuhdetta, mutta kirjoituksesi perusteella on vaikea arvioida, miten.
Käännä katseesi omiin ystäviisi ja harrastuksiisi.

Napanuoran katkaisu ei tarkoita, ettetkö pitäisi yhteyttä ja kävisi siellä. Se on psyykkinen juttu, kun opitaan seisomaan omilla jaloillaan ja luottamaan siihen.

helppoa

Ilmeisesti sinulla on perheessä likasangon tai vastuunkantajan rooli, tilanteesta riippuen, kuten tuolla jo joku siitä mainitsikin. Ota pesäero, harvenna tapaamisia tai muita kontakteja. Jos puhe tulee ongelmista, niin muuta omaa käyttäytymistäsi, älä myötäile tai tarjoa apuasi samantien. Vaikeaahan se on, mutta lähipiirisi ei muuta käyttäytymistä, sen on lähdettävä sinusta itsestään. Reaktiot voi alussa olla kielteisiä, syyllistäviä, mutta eihän tervehtyminen koskaan heti tapahdu.

&&&

Tosiaan, empatia on hyvä asia, eikä sitä ole tässä maailmassa liikaa. Kuitenkin jokainen joutuu vetämään rajat johonkin kohtaan. Aikuinen ihminen tekee valintansa ja kulkee oman polkunsa, avun suuntaan voi tietysti osoittaa ja antaa sopivasti valistusta. Itseäni vain vaivaisi, jos joku läheinen murehtisi koko ajan minun asioitani. Sellainenhan voi jopa aiheuttaa kapinointia ja vaikuttaa päinvastaiseen suuntaan, kun pitää käyttää energiaa kapinoidakseen toisen pyrkimyksiä vastaan, jotka voivat tuntua jopa rajaloukkauksilta. Ehkä on hyvä antaa toisen keksiä ja päättää itse, miten elämäänsä parantaa.

Tyyneysrukous voisi olla sinulle hyvä iltarukous:

Jumala, anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne jotka voin ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan.»

Huoliin

auttaa myös, jos voi rukoilla Jumalaa aina kun huolenaihe tulee mieleen, eli jättää asiat suurempiin käsiin. Hän näkee kuitenkin jokaisen yksityiskohdan ennen, nyt ja vasta.