Pula

Minulla on kaveri, jonka kanssa en haluaisi katkaista välejä, mutta toisaalta koen aika usein hänen yhteydenottonsa myös tunkeilevina. Ehdottaessaan jotain yhteistä tekemistä kaverini ei suinkaan ota ensimmäistä eitä tosissaan, vaan saattaa pommittaa useammallakin seurapyynnöllä samana iltana.

Autan mielellään silloin, kun jotain konkreettista apua tarvitaan, mutta en yhtään kestäisi olla seurana jossain tylsässä ja häneltä hitaasti sujuvassa askareessa (vaikka maton pesu) tai viettää tuntia ruokakaupassa huvikseen. Sanon yleensä ihan totuuden, etten kyllä nyt työpäivän päälle vaan jaksa, mutta vähän tylyähän se on. Miten saisin loukkaamatta ilmaistua, että joitakin juttuja nyt vaan ei kiinnosta tehdä kimpassa? Ja että en halua tulemisiani ja menemisiäni aina selitellä. Asumme lähekkäin, joten mitään valheita en voi kertoa.

Sama ongelma

Sama ongelam on ollut mulla, tosin nyt pois väistynyt, koska ystäväni muutti muualle, mutta juuri noin se mullakin meni. Oli ihan mukava ihminen, mutta kaikissa toimissa älyttömän hidas ja sellainen, että jäi suustaan kiinni joka paikkaan ja teki kaiken kauhean vanhanaikaisella tavalla aika vievästi ja takaperoisesti. Siksi olikin ihan tuskaa olla hänen kanssaan jotain hommaa tekemässä.

Esim. tosiaan vaikka mattojen pesu. Ongelmaa vaikeutti vielä se, että käytettävissä oleva auto oli minulla. Sovimme, että mennään pesemään mattoja, kummallakin sama määrä ja että yritetään toimia ripeästi ettei mene koko päivää. Ei onnistunut, ystäväni pesi ja pesi ja lutrasi ja huuhteli ja pesi uudestaan ja kaiken lisäksi autteli kaikkia muita ihmisiä siellä pesupaikalla niin kauan että minä siinä vain odottelin ja jalkaa vaihdoin, etä milloinka päästäsiiin lähtemään. Jos sanoin, että hei lähdetääs nyt, niin vastaus oli että joo joo, ihan justiinsa, teen vain tuon vielä... ja kello kävi. Ja aina joku tuttu tai tutun tuttu ilmestyi paikalle, jonka kanssa piti jäädä läpättämään.

Sitä en ikinä saanut sanotuksi, että itse asiassa, kun ollaan toisen kyydissä matkassa, niin tuollainen on epäkohteliasta. Mutta ei tämä ystäväni sitä osannut ajatella.

Kaupassa käyminen hänen kanssaan oli myös yhtä tuskaa, kun hän vain hävisi jonnekin, tai sitten seuhtoi ja sevehti ja tuumaili ja mietti sataan kertaan, ostanko tuon vai en.

Kerran hän tuli meille mun avuksi pesemään ikkunoita. Tyhmänä annoin tulla, en tajunnut ajoissa, että sehän vie ikuisuuden. Olihan hänestä tietysti apua, en sitä sano, mutta toisaalta olisin itse pessyt ikkunani varmasti alle puolta nopeammin yksin eikä tulos olisi ollut yhtään sen huonompi. Hän hinkkasi ja tiirasi eikä suostunut käyttämään mitään näppäriä keinoja vaan kaikki piti tehdä mahdollisimman hitaasti ja vanhanaikaisesti. Mies viimein hermostui ja tuli sanomaan, että eikö tässä talossa pääse ikinä nukkumaan kun ikkunoita pestään vielä puolenyön aikaan.

Niin, ainoa keino tähän on vain se, että joka kerta on vain päättäväisesti sanottava, että ei nyt käy, on muita suunnitelmia. Se on kyllä kurjaa jos toinen vaan jankkaa ja jankkaa ja heittää aina jonkun vasta-argumentin, jos sanoo jonkun syyn, miksei lähde mukaan johonkin juttuun. Pitää opetella päättäväisyyttä. Ainahan voi käyttää noita tavanomaisia: ei jaksa, on flunssainen olo, vähän päätä särkee, hikinen ja likainen olo, on mentävä suihkuun tai saunaan, on joku juttu, mikä on opiskeltava tänään jne. Muta toisaalta, tulee siitäkin kelju olo itselle, kun pitää keksiä kaikenlaisia tekosyitä, miksi nyt ei halua lähteä jonnekin. Eikös ihmisellä pitäisi olla ihan oma vapaus päättää ajastaan ilman selitysvelvollisuutta kenellekään.

Pula

Nauroin ihan ääneen lukiessani viestisi, Sama ongelma! Ihan samanlainen tapaus on kyseessä.

Olen joskus mennyt ansaan ihan itsekin, esimerkiksi tarjoutunut mukaan hautausmaalle sanoen, että minusta siellä on mukava käydä. Omasta mielestäni kukkasten istutukseen menee kahdelta hengeltä viisi tai kymmenen minuuttia, kun toinen käyttelee haravaa ja kastelukannua ja toinen kaivaa kuopan ja asettelee kasvit... sen sijaan jos hommaan tuhrataan puolitoista tuntia, niin johan siinä iskee vilu ja epätoivo :). Joskus olen ottanut kirjan mukaan johonkin, jotta voin vaikka lukea toisen höpistessä kesken askareensa jonkun ulkupuolisen kanssa.

Osaan kyllä nykyään yleensä tunnistaa nämä tilanteet ja kieltäytyä, mutta kuten sinullakin, niin en useinkaan niin, ettei itsestä tuntuisi keljulta. Siihen kaipaisin vinkkejä vastaavanlaisia ongelmia taklanneilta. Asiasta on kyllä joskus puhuttukin kaverini kanssa ihan hyvässä hengessä, mutta ei hän oikein ymmärtänyt. Eihän sitä halua toiselle sanoa, että olet kamalan hidas ja epäkäytännöllinen ja epäkohteliaskin jäädessäsi suustasi kiinni pitkäksi aikaa.

reilusti vaan

Reiluus on tietysti ihan käytännöllistä, eikä siitä pidä pahastua.
Voi sanoa, että nyt ei kiinnosta, tänä iltana ei kiinnosta, nyt en jaksa, olen suunnitellut muuta. Joskus voi sanoa, että minulla on aikaa maksimi kaksi tuntia (ja sitten lähdetään pois sieltä mattopyykiltä tms)

Pula

TuKuten Sama ongelma tuolla aikaisemmin totesi, niin tuo etukäteen ajankäytöstä sopiminen ei ikävä kyllä toimi. Ainoa tapa on ajoittaa lähtö niin, että kauppa tms. menee kiiinni puolen tunnin päästä ja silloinkin voi tulla jotain viivästystä pois tullessa...

Sitä juuri hain, että miten sanon reilusti ja selvästi ilman pahoja fiiliksiä, että tämä ilta on vain omaan käyttööni, piste, ei lisäselityksiä. Esim. eilen sanoin, että en voi tälle illalle sopia mitään, niin silti tuli vielä kaksi pyyntöä, että jos kuitenkin seuraa edes tähän tai tähän (kaveri näki autoni pihassa, joten tiesi, etten ole lähtenyt viikonlopuksi pois).

Jos sinulla on ollut samoja kokemuksia, niin kertoisitko vähän tarkemmin, mitä homma lopulta alkoi toimia.

Joskus mulla oli kaveri, joka oli aina pahasti myöhässä. En pystynyt ratkaisemaan asiaa, vaan koko kaveruus oli pakko jättää.

hyi hyi teitä

En ymmärrä miksi ette voi olla rehellisiä. Sanoa että olet ihan kiva kaveri ja ei millään pahalla, mutta mulla ei ole yksinkertaisesti aikaa/ kärsivällisyyttä tehdä näitä juttuja sun kanssa koska se vie mielestäni liikaa aikaa. Miksi keksiä tekosyitä ja valheita, onko se reilumpaa kuin sanoa mitä mieltä oikeasti on? Aliarvioitte myös ystävänne kun oletatte ettei tämä kestäisi totuutta, oletatte vielä ettei kestäisi, vaikka ette ole koskaan edes kokeillut kertoa totuutta. Mitä ystävyyttä tuollainen on kun koko ajan valehdellaan ja vältellään toista tekosyiden varjolla?

Pulalle

Tuttavasi on seurankipeä, tai ei osaa olla yksin. Eikö hänellä ole muita tuttavia? Olen samaa mieltä kuin joku edellinen tuolla, että pitää sanoa ystävällisesti ja päättäväisesti ei, ilman selityksiä.

Pula

On seurankipeä, ja on hänellä paljonkin sukulaisia ja kavereita, mutta tosiaan satumme asumaan lähekkäin, ja molemmat tällä hetkellä yksin. Ei hän joka päivä minua pommita toki. Varmasti useilla muillakin on samoja ongelmia, esim. sukulaisten kanssa on välillä kahnauksia, kun yhteiset kauppareissut venyvät.

Miten se ystävällinen ja päättävällinen ei eroaa tavallisesta eistä :). Hyi hyiltä kysysin, miten kaverisi ovat suhtautuneet, kun olet heille sanonut, ettei sinulla ole kärsivällisyyttä tehdä asioita heidän tavallaan? Itse en ole sosiaalisesti kauhean taitava, ja olen useinkin tullut leimatuksi töksäyttelijäksi, eristäytyneeksi jne. kertoessani omista toiveistani. Enkä sitäpaitsi valehtele, johan sen aloitusviestissäni kerroin, että se on mahdotontakin.

Pula

Ja lisään vielä, että vaikka tässä väitänkin vastaan, niin kiitos kommenteista joka tapauksessa, antaa ajattelemisen aihetta.

Maija--

Mullakin oli vähän samantapainen ongelma taannoin, ystäväni saattoi pommittaa useita kertoja päivästä viesteillä+ soitella, halusi koko ajan tietää omista suunnitelmistani sekä kyseli milloin nähtäisiin, vaikka olin juuri sanonut että on paljon kiireitä. Hän oli seuraa vailla, eikä osannut olla yksin. Mua alkoi tosissaan ahdistaa tuo toiminta, sanoinkin monta kertaa suoraan hänelle asiasta, mutta jatkoi siltikin samaa rataa. Oli pakko laittaa välit poikki, ei kyllä kaduta yhtään.

Suoraan sanominen asiasta on musta tärkeää, useimmiten se toimii :)

Sama ongelma

"En ymmärrä miksi ette voi olla rehellisiä. Sanoa että olet ihan kiva kaveri ja ei millään pahalla, mutta mulla ei ole yksinkertaisesti aikaa/ kärsivällisyyttä tehdä näitä juttuja sun kanssa koska se vie mielestäni liikaa aikaa. Miksi keksiä tekosyitä ja valheita, onko se reilumpaa kuin sanoa mitä mieltä oikeasti on? Aliarvioitte myös ystävänne kun oletatte ettei tämä kestäisi totuutta, oletatte vielä ettei kestäisi, vaikka ette ole koskaan edes kokeillut kertoa totuutta. Mitä ystävyyttä tuollainen on kun koko ajan valehdellaan ja vältellään toista tekosyiden varjolla?"

Näin kirjoitti nimimerkki "hyi hyi teitä."

Vastaan. Minä kyllä ihan reilusti sanoinkin ystävälleni juuri noin, kuin ehdotit. Arvaas vaan mitä tuli vastaukseksi? Tällaista: Eihän tuo nyt mitenkään ole vienyt aikaa, ei ole totta, eihän meillä mikään kiire ole ollut, mikä hätä tässä nyt on, näinhän tämä pitää tehdä, ehei sitä nyt ruveta huonosti ja sutasemalla tekemään, kyllä se siitä joutuu kun vaan tekee, ei voi olla totta jne. jne.

Kerran menin hakemaan häntä yhteen tilaisuuteen, johon meidän piti kummankin mennä. Menimme minun autollani ja tilaisuus alkoi klo 12. Sovimme, että olen hänen tiehaarassaan viittätoista vaille autollani, ehdimmme kahdeksitoista. No minä olin siinä viittätoista vaille, mutta eipä näkynyt ystävääni. Menin katsomaan, ja hän oli rullat päässä marjapuskissa poimimassa viinimarjoja. Huusin hänelle, että minä kyllä menen nyt, en halua myöhästyä, jolloin hän lähti juoksemaan ja väitti, että kyllä tästä ehtii, hän tulee ihan just, ottaa vaan nämä rullat päästä. Minun olisi pitänyt tosiaan vain lähteä, mutta taas kerran annoin periksi, ja niin me sitten myöhästyimme reilusti, mikä oli kamalan noloa, koska kyseessä oli virallinen tilaisuus.

Tämä on jotain sellaista, mitä ei oikein tahdo ymmärtää, mutta tuo toinen sai minut aina jotenkin tuntemaan itseni inhottavaksi, jos en vain jäänyt odottamaan. Ja hän vain jankkasi aina vastaan, jos yritin sanoa suoraan, että en halua tehdä mitään yhdessä, kun sulla menee liikaa aikaa eikä mulla riitä kärsivällisyys. Eli ei ainakaan tämä minun ystäväni kestänyt totuutta, kun hän ei sitä ottanut kuuleviin korviinsakaan. Väitti vaan aina vastaan.

Eli kyllä meissä ihmisissä on nin monenlaista tallustajaa, ei sitä aina kaikkiin samat metodit tehoa.

mitä menettäisit

Mitä menettäisit, jos luopuisit tästä ystävästä? Olisit virallisissa tilaisuuksissa silloin, kun ne alkavat. Aikasi ei kuluisi ystävän oikkuihin ja odotteluun. Kenties hankkisit itsellesi uuden ystävän. Oletko nyt hyvää ystäväainesta, kun tapaamisesi muiden kanssa toteutuvat miten sattuu, kun palvot tätä yhtä ystävää niin paljon, että hyppäät hänen aikataulujensa mukaan? Anna sen ihmisen suuttua ja pettyä. Olethan sinäkin pettynyt monta kertaa, kun asiat eivät ole hänen kanssaan luistaneet. Rakasta itseäsi.

Sama...jne.

Niin jos luit aikaisemmankin viestini, niin siinä jo kirjoitin, että tämä ystäväni on muuttanut muualle, joten emme enää juuri tapaakaan, soittelemme joskus ja sillä lailla. Eli siinä mielessä "ongelmaa" ei enää olekaan. Olimme aika hyviäkin ystäviä silloin ennen aikaan, koska asuimme niin lähekkäin ja oli muutakin yhteistä, mutta ajat ovat vaihtuneet ja asiat muuttuneet. Hänessä oli paljon tosi kivojakin puolia, joten kyllä minä häntä kaipaankin välillä, meillä oli mukavaa yhdessä monet kerrat. Mutta joskus sitä tosiaan oli tulla pitkiin täihin.

Äidilläni oli muuten myös aikanaan tällainen ystävätär, muistan hyvin, kun hän kävi meillä, ja hänellä tosiaan oli myös tuo hitaus kaikessa ihan leimallista. Jopa puhetyyli, hän puhuikin kauhean hitaasti. Ja kun hän lähti pois, kesti aina kauhean kauan se päällysvaatteiden pukeminen ja lähteminen. Äiti oli kerran hänen kanssaan yhteisellä ulkomaanmatkalla, ja sanoi sen olleen yhtä tuskaa, kun sai koko ajan olla se, joka hoputti ja käski toista kiirehtimään etteivät myöhästy joka paikasta.

hamara

Minä olin ja tavallaan olen vieläkin etänä, mukana yhdessä vapaaehtoistoiminnassa, missä toiminnan johtaja/vetäjä/yksi sen yhdistyksen perustajia on just tällainen täysin ajankulkua ja juttujen realistista tekoaikaa tajuamaton ihminen. Jos hän oli vaikka tulossa jonkun toisen kyydissä toisesta kaupungista sinne missä olimme, hän saattoi sanoa puhelimessa, että lähtevät ajamaan aamunkoitteessa. Oletimme tietty, että ovat ennen puoltapäivää perillä. Olivat klo 16:00. Jos meidän piti lähteä jonnekin jotain tekemään, lähtö kesti ja kesti kun hän jaaritteli puhelimessa, puhui sitä ja tätä ja voivotteli, että pitää saada lisää vapaaehtoisia hommaan kun on niin paljon tekemistä. Sen tyypin ihminen, jolta ei suju joku käytännön työ ja puhuminen yhtäaikaa, eli kun suu alkaa käydä, kädet lakkaavat liikkumasta. Siis näitä ei pysty kävelemään ja syömään purukumia yhtäaikaa -ihmisiä. Puolenyön jälkeen puuhastellaan sitten vielä hommia ja kun aamulla pitäisi nousta ollaan taas kuin nukkuneen rukous ja hortoillaan kahvikuppi kädessä ja sitten ollaan taas myöhässä.

Kun ihmisenä, jonka pitäisi koordinoida koko toimintaa, on tuollainen täysin ajankäyttöä hallitsematon ihminen, on hankalaa saada ajallaan ja rivakasti mitään tehtyä. Kuvaavaa olikin, että kaikkein nopeimmin ja pienimmällä ihmettelyllä saimme hommat tehtyä, kun tämä ihminen ei ollut paikalla.

Pula

Kyllä vaikuttaa siltä, ettei "suorien puheiden" kannattajillakaan ole kokemuksia siitä, miten asiat olisi saatu luontevasti ja mukavasti sujumaan tämän tyyppisen ihmisen kanssa? Hauska näitä on lukea, etenkin "Saman ongelman" ystävän aiheuttamat tilanteet hymyilyttää näin ulkopuolisena.

Minun kaverini on vankasti sitä mieltä, että "teen asiat tavallani, vaikka varmaan tätä muut ihmettelee", "se ja se on kauhea hosupetteri", "kaikki aina kiirehtii sunnuntaina kauhean aikaisin pois mökiltä, sen ja sen kanssakin oli niin hankalaa" (ko. henkilö halusi kai muutaman tunnin nukkua ennen maanantain työpäivää), "puolessa tunnissa en saa edes pyykkejä ulos koneesta" jne.

Itsekin olen toisinaan hidas ja aikaansaamaton ja myöhässä, joten joskus kaverini kanssa on ihan rentoakin olla. Ja kukin saa mielestäni hoitaa omat asiansa juuri sillä nopeudella, kun haluaa, mutta sitä en ymmärrä, miksi niihin pitää sitten ulkopuolisia sotkea. Itselläkin on kuitenkin kokopäivätyö ja usein menoja viikonloppuna, niin on pakko vähän suunnitella tekemisiään.

Kepsu

Samoja kokemuksia. Nää ihmiset on vaan sellaisia että joka asia tehdään kahteen tai kolmeen kertaan. Kassalla oli juuri loppuviikolla minun edelläni tällainen ihminen, kun piti laittaa tuotteet hihnalle menemään, joka ikinen tavara ja tuote piti ottaa käteen, katsoa sitä hetken aikaa sen näköisenä kuin ihmetellä mielessään että mikä tämä on, onko mulla tarkoitus ostaa tämä vai ei, laitanko sen tuohon kassalle vai en, siis ihan joka tavaran kanssa sama juttu. Kauhen vaikea vain latoa ne ostoksensa siihen, niin kuin nyt yleensä ihmiset tekee. Ei kun niitä piti tutkia vielä jokaista tarkkaan ensin, sitten piti vielä katsoa muita ihmisiä ja sitten vasta laskea se tavara siihen hihnalle niin kuin olis ajatellut että okei, ostetaan tuo nyt sitten.

Ja hirveän hitaasti ja hankalasti tuntui käyvän se tavaroitten kassiin latominenkin, hirveä sovitteleminen ja uudelleen pois ottaminen ja takaisin laittaminen, voi herra mun jee, kyllä minä tuskastuisin tommoseen ihmiseen äkkiä. Joo ja ei ollut mikään vanha ja vaivainen ihminen, ihan oli nuori nainen ja kolme lastakin siinä keikkui mukana.

Närkästynyt

Ystäväsi vaikuttaa itsekkäältä tyypiltä, jonka mukaan kaikkien pitäisi tanssia.
Luulisi aikuiselle ihmiselle olevan selvää, että ei on ei eikä sitä tarvitse edes perustella.

Miksi sinä aina joustat, mutta hän ei ?

Ei sinun tarvitse edes vastata noihin mankumisviesteihin. Ehkä hänenkin olisi aika oppia, että maailma ei pyöri hänen ympärillään.

Tarkoituksella loukattu

Minä jaksan ihmetellä ihmisiä, jotka alkavat kommentoimaan tai puhumaan pahaa jostakin toisesta ihmisestä, joka tulee johonkin samaan paikkaan sisätiloihin tai tilaisuuteen. Sill' sisätiloissa matalalla äänellä puhuttu puhe kuuluu yllättävän kauas. Minä en ymmärrä, miten voi jostakin läsnäolevasta ihmisestä puhua pahaa hänen itsensä kuulleen. Ei juuri kukaan ihminen ole niin tyhmä tai yksinkertainen, että hänestä voi puhua mitä tahansa hänen itsensä kuulleen.
Sitäpaitsi, miksi joku ihminen olisi muka yksinkertainen ? Siksikö, että jotenkin erilainen kuin muut.
Minusta tällainen nimittely on toisen ihmisen halveksemista. Tällaisilta ihmisiltä puuttuu varmaan
itseltään jotakin korvien välistä tai sitten heillä on aivan vastustamaton halu loukata jotakin ihmistä. Jotkut ihmiset saavat varmaan jonkinlaista tyydytystä loukatessaan toista ihmistä.
Minusta itsestäni on puhuttu pahaa jopa kirkossa, mikä on aika uskomattomalta tuntuvaa.
Kävin lauantaina kahvilla yhdessä kahvilassa ja siellä istui vastapäisessä pöydässä joku nainen,
jotan en ollut koskaan nänhnyt aikaisemmin ja joka ei varmasti tuntenut minua, niin kuulin hänen
sanovan kaksi kertaa erittäin ikäväsi minusta. Hän ainakin osoitti otakin itsestään.
Jotkut ihmiset voivat valehdella toisesta ihmisestä vaikka mitä, eism. hänen ulkonäöstään ja muista ominaisuuksistaan jos ja kun haluavat antaa toisesta ihmisestä mahdollisimman epämiellyttävän tai vastanmielisen kuvan.

Pula

Ei tietenkään *tarvitse*, mutta kun *haluaisin* oppia hoitamaan tällaiset tilanteet hyvällä fiiliksellä.

Ehkä kokeilen huumoria, jos tällainen pyyntö taas tulee. Kaverini kyllä osaa nauraa toisinaan itselleenkin.

liisi-viis

Onneksi omassa ystäväpiirissäni ollaan temperamentilta melko samanlaisia, ja aikaiset lähdöt ja nopeat liikkeet onnistuu. Yksi autoton ystävä yritti usein suunnitella reissuja johonkin lähiön markettikeskittymään, jonne mä olisin lähtenyt autolla hakemaan hänelle tavaroita. Autottomuus on mun mielestäni oma valinta, ja taksia voi käyttää jos ei autoa omista. En ole näille reissuille lähtenyt! Eri asia on jos olen itse lähdössä autolla shoppaileen ja haluaisin jonkun kaveriksi, voisi pyytää mutta en ruinaa.

Hyvät ystävät

Sitä, että lähtee kuskiksi jollekin autottomalle, sanotaan auttamiseksi.

Yks kaverini aina pyytää minua kahville kuuntelemaan hänen juttujaan. Mikä psykoterapeutti minä olen? Menköön terapiaan jos haluaa puhua itsestään. Itse en ole näihin kahvitteluihin lähtenyt.
Eri asia on jos itse haluaisin puhua hänestä, niin voisin pyytää jonkun mukaan mutta en ruinaisi!

peruskori

Minulla on ihan oma nimitykseni moisille ihmisille nimittäin "tarvitsijat".

Tarvitsijat ovat sellaisia, jotka ovat tarpeissaan kuin syväksi kaivetut kuopat ja he uskovat toimivansa niin kuin kaikki muutkin, mutta jokainen heidän tekonsa on tarvitsemista.

Tarvitsijat eivät kykene erityisen kehíttyneeseen, sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja he ovat ikuisia lapsia, jotka tarvitsevat ihmisiä ympärilleen heijastaakseen tekojaan ja ylipäätään elämistään muiden kautta. He eivät tule ikinä tajuamaan, millainen vaiva heistä on henkisesti, koska he valuvat perässä, odottavat saavansa jakaa kaiken ja imevät muista voimat jaksaa heidän kanssaan.

Päätös on silloin tehtävä suostuuko imettäväksi vai opettelee suhtautumaan tarvitsijaan tapauksena, jota ei vaan päästä oman ihon alle. Tarvitseminen on tunnistettava ja sitä voi rajata miettimättä pitäisikö minun hoitaa tämä asia jollain lailla kauniisti. Jos tarvitsija olisi normaalilla, sosiaalisella älyllä varustettu ein sanominen kävisi helposti ja toinen ymmärtäisi sen.

Mielestäni elämässä ei voi aina koettaa toimia niin kuin luulee olevan oikein, vaan joskus on hyväksyttävä se että on puhuttava toiselle niin kuin toinen sen parhaiten ymmärtää. Tarvitsijalle on vaan jaksettava sanoa ei tuntuipa se kuinka tylsältä tahansa toistaa uudelleen ja uudelleen samaa.

Tarvitsijat ottavat itseensä helposti, koska he eivät osaa auttaa itseään. Sille ilmiölle ei vain voi mitään, ellei sitten päättäväisesti ryhdy tarvitsijalle nojapuuksi.

Pula

Jos aletaan luokittelemaan ihmisiä, niin itse uskon teoriaan kysyjistä ja arvaajista. Nämä eri ihmistyypit ovat kasvaneet erilaisissa perheissä tai kulttuureissa. Kysyjien mielestä on ok pyytää toiselta lähes mitä vaan, mutta tämä voi aina kieltäytyä, jos pyyntö on epämieluisa, ja tästä ei tule kummallekaan osapuolelle sen kummempaa mielipahaa. Arvaajien mielestä taas pitää ensin hieman tunnustella maaperää, ja vasta sitten jos se melko varmasti on suotuisa, voi esittää pyynnön - ja siihen saa siis yleensä myönteisen vastauksen. Jos kysyjätyypin henkilö pyytää arvaajalta siekailematta palvelusta, tulee vaikeuksia, koska arvaajan mielestä toinen on epäkohtelias pyytäessään niin suoraan.

Toinen suosikkiteoriani on ihmisten jako introvertteihin ja ekstrovertteihin. Jälkimmäisiä kuuluu olevan kolme neljäsosaa väestöstä, ja tämä temperamentti lienee synnynnäinen ominaisuus. Ekstrovertit saavat voimaa toisista ihmisistä ja introvertit yksinolosta.

Itse olen arvaajatyyppiä ja introvertti, kaverini päinvastoin. Eli ihan yksiin ei tavat ja tarpeet mene.

Luokitteluista ja teorioista on kuitenkin matkaa siihen, miten asiat saa menemään käytännössä sujuvasti.

Omaa aikaa

Jos joku pyytää minua mukaan johonkin päivänä, jolloin haluan vain olla kotona, minulla on tapana kertoa, että kaipaan koti-iltaa. Yleensä ihmiset hyväksyvät sen. Jos joku ei tahdo hyväksyä vaan alkaa mankua, sanon että minä stressaannun enkä voi hyvin, ellen saa välillä viettää koti-iltoja. Tämä on totuus, ja sen saa sanoa, ei tarvitse keksiä sen ihmeempiä tekosyitä.

Sille, joka myöhästyi virallisesta tilaisuudesta koska kaveri oli papiljotit päässä pensaassa: Vastaavissa tilanteissa olisin vain lähtenyt ajamaan ja sanonut kaverille, että ei ole mitenkään mahdollista, että hän ehtisi valmiiksi, joten en VOI odottaa häntä. Ottakoon taksin.

ohhohhoh

En tiedä mitä muuta voisi tehdä kuin vältellä mahd. paljon tekemisiä vaikka millä tekosyyllä. Kyseessä ei ole täysilläpäästelevä ihminen - taitaa olla mielenterveyspuolen syistä eläkkeellä.

Tunnen ap:n kuvaamia ihmisiä, jokaisella vakavia psykiatrisia ongelmia, ote elämästä on karannut ja minäkuva hajonnut.