Nissan save

Nyt kaipaan kokemuksia teiltä muilta.

Olen 45-v nainen, seurustelen hieman itseäni vanhemman miehen kanssa. Asumme omissa asunnoissamme. Miehelle riittäisi tapaaminen kerran viikossa tai kahdessa. Hän viihtyy omissa oloissaan. Minä puolestani viettäisin mieluusti pari yötä viikossa hänen kainalossaan. Yritän Olla liikoja valittamatta, ettei asiasta tulisi jatkuvaa ongelmaa. Pettymys on kuitenkin iso, kun mies viikon erossaolon jälkeen ilmoittaa että haluaa olla viikonlopun yksikseen. Tai että voisin tulla käymään mutta minun pitäisi mennä yöksi kotiin koska "sänky on liian kapea kahdelle" (120cm). Käytännössä tämä tarkoittaa kahden viikon eroa sillä arkena meillä on omat menomme ja aikataulumme.

En osaa millään reagoida tällaiseen neutraalisti, vaan tunnen itseni torjutuksi. Olen kysynyt onko vika minussa mutta ei kuulemma ole, hän vain haluaa olla omissa oloissaan.

Suhteemme on muutoin kunnossa eikä Uskottomuudesta tms. Ole kyse

Onko tällainen yleistäkin?
Miten usein tapaatte seurustelukumppanianne?
Miten usein soittelette tai muutoin pidätte yhteyttä?

Itsellinen eläjä

Tämä mies taitaa olla kaveri, joka ei tarvitse elämänkumppania, vaan vakituisen tarvittaessa käytettävän. Hänelle riittää kerta viikkoon petihommia ja muuhun hän ei naista kaipaa. Mies, joka on itsellinen, ei halua rajoituksia elämäänsä.

Jos sinä kaipaat enemmän sitoutumista ja yhdessäoloa, joudut katselemaan toisen kaverin.

Tuttu tunne

Itselläni oli aikoinaan sama ongelma miehen kanssa. Itse olisin voinut nähdä ja olla yhteyksissä vaikka päivittäin, miehelle riitti vähempi. Eihän siitä sitten mitään tullut.

Mies halusi etukäteen sopia päivän, milloin hän soittaa, esim. keskiviikko-iltana klo 18.00. Jos soitin itse jo tiistaina, niin sanomistahan siitä tuli. Aina piti miettiä ja pohtia voiko soittaa vaiko eikö. Mitään näkemisiä ei voinut sopia etukäteen, kaikki piti tapahtua tunnin varoitusajalla, hän tuli luokseni sitten kun huvitti ja ehti muilta tekemisiltään. En usko, että kyse oli alkujaan pettämisestä, hän vaan tarvitsi paljon enemmän tilaa ja vapauksia kuin minä.

Otin kyllä asian esille hänen kanssaan ja viikon-pari saattoi sujui paremmin "yhteiselo", mutta pian oltiin taas vanhassa kaavassa.

Lopulta sitten paljastui tyypistä kaikenlaista, joten kyllä se menee niin, että jos mies haluaa kanssasi olla, niin sitten hän myös on. Muuten on kyse enemmänkin ystävyydestä tms. väljemmästä suhteesta. Jos itse haluat enemmän suhteelta, niin kannattaa etsiä mies joka haluaa samoja asioita.

Riippuu

Tällaisiin asioihinhan ei ole yhtä oikeaa vastausta, kaikki riippuu ihmisistä itsestään. Kun aloimme aikanaan, kymmenen vuotta sitten, seurustella mieheni kanssa (olimme silloin n. 30 ja n. 40), näimme käytännössä joka päivä, vähintäänkin soiteltiin ja/tai tekstailtiin.

Yhteen muutimme reilun vuoden seurustelun jälkeen. Nyt, kun olemme olleet yhdessä tosiaan kymmenen vuotta, soittelemme/tekstaamme edelleen toisillemme työpäivän aikana kerran, pari. Tämä on meille "normaalia käytöstä" ja onneksi käsityksemme tästä "normaaliudesta" osuvat yksiin. Jonkun toisen mielestä normaalia olisi pitää paljon vähemmän yhteyttä, jonkun toisen mielestä taas paljon enemmän.

Mihin tähtäät

AP:lle: mihin sinä näet tuon suhteen tähtäävän? Ajatteletko, että "seurustelu" on vaihe, jonka jälkeen seuraa esim. yhdessä asuminen tai avioliitto? Luuletko, että mies olisi erilainen sitten, kun ette enää "seurustele" vaan suhde on siirtynyt seuraavalle tasolle? Haluaisiko hän sitten tehdä asioita kanssasi joka päivä? Olisiko hänestä sitten enemmän juttuseuraa?

Kaikki seurustelusuhteet kehittyvät, ja on aivan normaalia, etteivät useimmat osaa hypätä hirveän nopeasti sellaiseen, että ollaan yhdessä joka päivä. Monissa tapauksissa yhteydenpito kuitenkin pikkuhiljaa lisääntyy ja osapuolet sopeuttavat muun elämänsä siihen, että kumppani on nyt ykkönen: muiden ihmisten kanssa vietettyä aikaa ja harrastuksissa vietettyä aikaa vähennetään sen verran, että voi olla kumppaninsa kanssa riittävästi. Miten kauan te olette siis seurustelleet? Vasta joitakin kuukausia? Jos on niin, niin suhteenne on ehkä vielä niin alkuvaiheessa, että miehellä kestää jonkin aikaa ennen kuin hän pystyy ottamaan sinut kiinteäksi osaksi elämäänsä. Jos taas sama meno on jatkunut pidempään, esim. jo vuoden tai useampia, ja hänelle aina vaan riittää näkeminen kerran kahdessa viikossa, niin tilanne tuskin siitä muuttuu. Siinä tapauksessa sinun täytyy miettiä, saatko tältä suhteelta haluamasi vai olisitko onnellisempi jonkun muun kanssa.

Nissan save

Kyllä juuri näin. Näen seurustelun vain vaiheessa, josta suhde kehittyy ajan kanssa yhdessä asumiseksi ja toivottavasti avioliitoksi.

Haluan korostaa, että en halua suhdetta jossa ollaan jatkuvasti yhdessä. Molemmilla pitää oll omat menonsa, mutta kyllä yhteistäkin aikaa pitäisi olla. Eihän suhde kehity jos sitä ei yhdessä rakenneta. Jos asuisimme yhdessä tämä näkemisen määrä ei olisi ongelma.

Nyt kyse on nimenomaan siitä, että asumme erillämme. Viikolla yleensä tehdään töitä ja harrastetaan omia juttuja. Näemme keskimäärin kahtena päivänä viikossa, useimmiten viikonloppuisin. Kun toinen sitten ilmoittaa torstaina ettei halua nähdä koko viikonloppuna, tunnen itseni torjutuksi. erityisen kurjalta se tuntuu koska syynä on "vain" siivoaminen, tms. triviaali. Oma ajatukseni on, että sellaiset asiat hoidetaan viikolla ja näin raivataan aikaa olla sen toisen kanssa.

En ole läheisriippuvainen enkä vaadi kohtuuttomia. Vaikka toinen tykkää, koen turhan usein hänen kanssaan että olen jonkinlainen riesa kun haluan että teemme asioita yhdessä tai näemme säännöllisesti.

Siksi nämä kysymykset teille, arvoisat lukijat: onko ihan yleistä että aikuisessa seurustelusuhteessa tavataan vain silloin tällöin? Eikö enää haluta sutoutua

Nainen_45v

Ymmärrän pointtisi tässä asiassa. Olen itse myös vähän samanlaisessa tilanteessa. Olen 3kk tapaillut miestä joka itse halusi alkaa seurustelemaan aika pian tapaamisemme jälkeen. Hänellä on edellisestä liitosta pieni lapsi jota tapaa melkein joka vkl. Tämä on minulle ok enkä ole siitä mustasukkainen tms.
Ongelma minulle on se, että näemme ehkä kerran viikossa ja se on minulle aivan liian vähän. Minulle olisi tärkeää olla yhteydessä joka päivä (soitto/tekstari/fb viesti ym.) nyt saattaa mennnä montakin päivää että miehestä ei kuulu mitään.. Hänelle ei se ole ongelma, mutta minulle on. Itse en aina viitsisi olla se joka on aktiivinen osapuoli. Tästä olemme puhuneet mutta en tiedä muuttuuko mitään. Neuvoni sinulle ap. on se, että jos tilanne ei muutu vaikka kerrot miehelle tuntemuksistasi niin joko tyydyt siihen aikaan mitä mieheltä saat tai sitten etsit uuden suhteen. Uskon, että ansaitset kyllä parempaa ja aikuisena ihmisenä sen myös tiedät. Voihan olla, että mies "herää" josain vaiheessa ja on yhteydessä sinuun - se voi olla jo liian myöhäistä mutta toisaalta se on ollut hänen valintansa. Ehkä jokainen ajattelee tuon sitoutumisen eri tavalla, mutta tilanteenne ei minun mielestäni ole ihan normaali. No ei se minullakaan kyllä sitä ole :-)
Niin ja et todellakaan vaadi kohtuuttomia!

Nainen Hesasta

Yksi ystävättäreni törmäsi juuri tuon kaltaiseen mieheen, joka piti omaa seuraansa parempana
kuin yhdessäoloa. Hän roikkui epätoivoisesti tuossa miehessä n. 3 vuotta ja yritti muuttaa itseään, jotta kelpaisi. Ei kelvannut vaan jäljelle jäi vain masentunut mieli ja pettymys.

Mieti siis tarkkaan oletko valmis hyväksymään miehen sellaisena kuin hän on tai jatka matkaa.
Suhteessa on 2 ihmistä. Jos tuo mies ei vastaa tarpeisiisi, miksi olet hänen kanssaan?

Hän ei tule muuttumaan.

aikuinen aninen

Olen jonkin aikaa ollut samassa tilanteessa, mutta meillä ei ole puhettakaan, että kerta viikossa tai kahdessa riittäisi. Eli tapaamme niin useasti viikossa kuin on mahdollista, vaikka välimatkaa on 100km. Lisäksi tekstareita ja soittoja useita päivässä.
Ehkä alkuhuumaa, mutta en ymmärrä, ettei yhteistä vapaata, viikonloppua ym. vietetä yhdessä.
Miesystävälläni on alaikäisisä lapsia, joiden kanssa hän viettää joka toisen vknlopun ja silloin emme tapaa ennen kuin sunnuntaina. Nyt siis vietän pe ja la ilman häntä.
Aikomustakaan ei näillä näkymin ole, että muuttaisimme yhteen tai että hän edes esittelisi minut lapsilleen. En ole itsekkään valmis mihinkään niin vakavaan. Olen juuti eronnut 48v, joten en kaipaa sellaista parisuhdetta. Omia menoja saa olla molemmilla, mutta jos siivuos tai muuten yksinolo menee minun edelle, niin ehkä kipinää ei ole tarpeeksi.
Mieti mitä itse haluat. Riittääkö tämä sinulle? Älä jää suhteeseen, johon et ole itse tyytyväinen. Suhteita on teitenkin monenlaisia, mutta kun kerran otit asian täällä puheeksi, niin ilmeisesti asia sinua vaivaa. Minä olen ainakin tässä iässä päättänyt panostaa asioihin, joista todella nautin. En tuhlaa aikaani ihmisiin ja asioihin joista saa pahaa mieltä.

Nissan save

Vielä en ole siinä tilanteessa että olisin valmis lähtemään. Tunteita on, molemmin puolin ja viihdyimme hyvin yhdessä - silloin kun nähdään. ja se sanottakoon, että ainakin soitamme päivittäin. Useimmiten se olen minä joka soittaa, mutta jos minusta ei kuulu hän soittaa. Joskus puhutaan pitkäänkin, joskus vaihdetaan vain muutama sana.

On kuitenkin totta etten ole täysin tyytyväinen tilanteeseeni ja se surettaa minua. Ajattelen kuitenkin, että parisuhde vaatii aina kompromisseja puolin ja toisin, ja siksi yritän kaula pitkällä nähdä itseni/meidät etäämmältä, jotta näkisin paremmin missä mennään. Se vain ei oikein meinaa onnistua kun olen itse kaiken keskellä ja siksi muiden tilanteiden kuulemisesta on hyötyä.