| |  | | |
04.01.12, 11:55
|
#126 (linkki)
| | (Vierailija) |
Pituudella ei ole väliä...paitsi että on, jos mies on minua lyhempi tai samanmittainen. En ole pitkä naiseksi, 165 cm. Käytän korkkareita, joten on hupaisan näköistä jos minä pikkupygmi näytän jopa miestä pidemmältä. Näin se vaan on.
Kävin viimeksi sokkotreffeillä marraskuussa, ja mies oli suunnilleen pituiseni. Olin 10-senttisissä koroissa, ja minua lähinnä harmitti miehen puolesta. No, ei hän mikään kullannuppu ollut muutenkaan, joten ei tarvinnut miettiä, tuleeko lapsistammekin kääpiökokoisia.
Oman otantani mukaan kovin pikkuisilla miekkosilla on järjestäen Napoleon-kompleksi ja se tekee heistä hivenen hupaisia. Ääntä yritetään möristää, kävellään jalat harallaan ja kukkoillaan muutenkin koko ajan :D.
Miehen pitää, omasta mielestäni, olla naista pidempi jos hän on alle 170 -senttinen. Sen yläpuolelle sijoittuvat pituudet ok, vaikka nainen olisi pidempikin. Pikkumiehet ovat naismaisia pienine kätösineen ja jalkaterineen, sorry.
| |
| | |
04.01.12, 15:53
|
#127 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 08/2007
Viestejä: 2730
|
Minuakin säälittää pikkumiehet. Yleensä he ovat myös piiloaggressiivisia ja jopa vittumaisia ja katkeria naisia kohtaan, kun flaksi ei ymmärrettävistä syistä ole käynyt.
| |
| | |
04.01.12, 17:59
|
#128 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja ainokainen Minuakin säälittää pikkumiehet. Yleensä he ovat myös piiloaggressiivisia ja jopa vittumaisia ja katkeria naisia kohtaan, kun flaksi ei ymmärrettävistä syistä ole käynyt. | Ja sitten nämä elämälle katkerat miehet kuitenkin dissaavat rumia tai lihavia naisia.
Rumia, isokokoisia naisia saa hylkiä kuka vaan, mutta jos lyhyttä miestä ei kelpuuta, on hirviö.
Näin se menee, jep jep...
| |
| | |
05.01.12, 19:10
|
#129 (linkki)
| | (Vierailija) |
Ettikää ittenne tyylinen akka, älkääkä niitä kauniita, pitkiä ja hoikkia edes yrittäkö vokotella, ei oo saumaa. Onnistuu vain, jos on paksu lompakko.
| |
| | |
05.01.12, 20:00
|
#130 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja ainokainen Minuakin säälittää pikkumiehet. Yleensä he ovat myös piiloaggressiivisia ja jopa vittumaisia ja katkeria naisia kohtaan, kun flaksi ei ymmärrettävistä syistä ole käynyt. |
Nyt romahti Ainokaisen kunnioitukseni. Harmi.
Eiköhän jätetä absurdit yleistykset. Ja toisten tai koko edustamansa ryhmän puolesta puhumiset, kuten joku tuossa myös teki. Josko jokainen oltaisiin omaa mieltä vain itse, ja sitäkin mielellään yleistämättä - jos alkaa nähdä vain joukko-oppeja ihmisten sijaan, kannattaa jo pysähtyä miettimään, mitä oikein miettii. :(
toteaa ihan vain ihmisten kanssa seurusteleva nainen
| |
| | |
06.01.12, 17:16
|
#131 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja sussussudio Ja sitten nämä elämälle katkerat miehet kuitenkin dissaavat rumia tai lihavia naisia.
Rumia, isokokoisia naisia saa hylkiä kuka vaan, mutta jos lyhyttä miestä ei kelpuuta, on hirviö.
Näin se menee, jep jep... |
Onneksi tuohon pituuteen pystyy itse vaikuttamaan, toisin kuin liikalihavuuteen.
| |
| | |
06.01.12, 18:27
|
#132 (linkki)
| | (Vierailija) |
Tosiaan näillä rotevammilla naisilla (tai sitten "turvaa hakevilla" (mikä taas omasta mielestäni naisella älytön turn-off)) taitaa olla jotain meitä "neitimäisiä" hoikkia 169cm pikkumiehiä vastaan. 31v, rullalautailutaustaa n. 15v, eikä ole pituus ollut laadukkaan saannin osalta ongelma. Kaksi korkeakoulututkintoa, aistillinen ajatusmaailma/tarkka motoriikka. Mielelläni elelen kevyessä ja jäntevässä kropassa =)
| |
| | |
06.01.12, 18:28
|
#133 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja hupasuas Onneksi tuohon pituuteen pystyy itse vaikuttamaan, toisin kuin liikalihavuuteen. |
Ja kuten rumuuskin on täysin omavalintainen ominaisuus...Ai niin, onhan kaikilla mahdollisuus leikellä itsest''n vaikka Möykkäel Jacksonin näköinen. Kivat.
| |
| | |
07.01.12, 11:04
|
#134 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja RJ Tosiaan näillä rotevammilla naisilla (tai sitten "turvaa hakevilla" (mikä taas omasta mielestäni naisella älytön turn-off)) taitaa olla jotain meitä "neitimäisiä" hoikkia 169cm pikkumiehiä vastaan. 31v, rullalautailutaustaa n. 15v, eikä ole pituus ollut laadukkaan saannin osalta ongelma. Kaksi korkeakoulututkintoa, aistillinen ajatusmaailma/tarkka motoriikka. Mielelläni elelen kevyessä ja jäntevässä kropassa =) | Ja muille lyhyille vielä kannustukseksi, mm. Bruce Lee oli 171cm/65kg neiti. Miten lie 190cm turvallisen kainalon olisi käynyt ikävämmässä tilanteessa? voitte ihan rauhassa naureskella pidemmille miehille ja naisille jotka "katsovat alaspäin".
| |
| | |
07.01.12, 12:51
|
#135 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja RJ Ja muille lyhyille vielä kannustukseksi, mm. Bruce Lee oli 171cm/65kg neiti. Miten lie 190cm turvallisen kainalon olisi käynyt ikävämmässä tilanteessa? voitte ihan rauhassa naureskella pidemmille miehille ja naisille jotka "katsovat alaspäin". |
Bruce Lee. Just. Siinäpä sitä miehen mallia kerrakseen. Ei kiitos minulle :) Fiksut ihmiset harvemmin joutuu ikäviin tilanteisiin, olivat sitten minkä mittaisia tahansa. Myös tuo Napoleon kompleksi on toki joillakin, mutta samoin on joillakin pitkillä pekkapuupäähabitus.
Minulla on ollut suhde itseni mittaisen (170cm) miehen kanssa. Hyvä itsetunto hänellä oli ja tykkäsi kun käytin korkkareita. Ei ollut pituudesta(ni) mitään haittaa. Ylpeänä hän käveli rinnallani, eikä minulla olisi tullut mieleenikään katsella häntä alaspäin, saatika sitten, että olisin häntä hävennyt!
Nykyinen mieheni on 196cm pitkä, ja täytyy sanoa, ettei tuokaan pituus vaikuta suhteen laatuun millään tavoin. Arvostan miehiä ihan eri mitta-asteikolla kuin pituus. Jos lyhyt mies on koko ajan huolissaan pituudestaan, niin ihmiset vaistoavat se epävarmuutena, eikä se ole kenellekään hyvä ominaisuus. Uskon, että sekä miehet että naiset arvostavat hyvän terveen
itsetunnon omaavia ihmisiä. Jos muuten ok miehellä olisi surkea itsetunto, niin se olisi minulle ehkä se pahin turn off.
| |
| | |
07.01.12, 12:58
|
#136 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Lilli Bruce Lee. Just. Siinäpä sitä miehen mallia kerrakseen. Ei kiitos minulle :) Fiksut ihmiset harvemmin joutuu ikäviin tilanteisiin, olivat sitten minkä mittaisia tahansa. Myös tuo Napoleon kompleksi on toki joillakin, mutta samoin on joillakin pitkillä pekkapuupäähabitus. | Niin, siinäpä älykkyysosamäärältään myös täysi palikka. Bruce Lee_Be Water My Friend - YouTube
"miehen mallille" voisi tuolla yliopistolla naureskella lisää jos siellä vielä olisi.
| |
| | |
07.01.12, 18:15
|
#137 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Lilli Jos lyhyt mies on koko ajan huolissaan pituudestaan, niin ihmiset vaistoavat se epävarmuutena, eikä se ole kenellekään hyvä ominaisuus. Uskon, että sekä miehet että naiset arvostavat hyvän terveen
itsetunnon omaavia ihmisiä. Jos muuten ok miehellä olisi surkea itsetunto, niin se olisi minulle ehkä se pahin turn off. | Älykkäät ihmiset vaistoavat muutakin. Huono itsetunto saattaa olla puoleensa vetävä ominaisuus kun näkee ihmisen. Valtavirrassa uiskentelijat nyt syntyy ja kuolee taviksina, sille ei voi mitään :D
| |
| | |
08.01.12, 04:32
|
#138 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Pete Älykkäät ihmiset vaistoavat muutakin. Huono itsetunto saattaa olla puoleensa vetävä ominaisuus kun näkee ihmisen. Valtavirrassa uiskentelijat nyt syntyy ja kuolee taviksina, sille ei voi mitään :D |
Ketään ei kiinnosta huonoitetuntoinenihminen. Niin se vaan menee, älä selitä...
| |
| | |
08.01.12, 10:34
|
#139 (linkki)
| | (Vierailija) |
...varmasti niitäkin, joita kiinnostaa.
Tuota en ikinä voi käsittää, että joku pystyy muidenkin puolesta ilmoittamaan, että "ketään", oli sitten kyse nyt asiasta mistä tahansa. Onko hän haastatellut jokaisen maailman ihmisen voidakseen todeta moista?
Eiköhän pidetä mielipide per kengänkuluttaja. Ei tällä pallolla oikein kellään voi olla rääpyä ilmoittaa mitään jonkun muun mielipiteenä. Vai onko se oma niin hutero, että sille tarvitsee tukijoukot, edes itse päätetyt ja kuvitellut?
Arvelisin ihan näin omasta puolestani
| |
| | |
08.01.12, 10:46
|
#140 (linkki)
| | (Vierailija) |
Ihan uteliaiuuttani kysyn, että mikä on se pointti, jos kiinnostuu huonon itsetunnon omaavasta ihmisestä? Onko se se, että saa pomputtaa toista narsistisesti, vai mikä?Luulisi ihmisten hakevan kumppania, jolla on asiat ok. Huono itsetunto kielii aina jostain.
| |
| | |
08.01.12, 11:08
|
#141 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Kysyjä Ihan uteliaiuuttani kysyn, että mikä on se pointti, jos kiinnostuu huonon itsetunnon omaavasta ihmisestä? Onko se se, että saa pomputtaa toista narsistisesti, vai mikä?Luulisi ihmisten hakevan kumppania, jolla on asiat ok. Huono itsetunto kielii aina jostain. |
Ehkä kiinnostuu ihmisestä osittaisesta huonosta itsetunnosta huolimatta? Sitä kun on jokaisella, sanovat tutkimukset, mutta hyvää itsetuntoa on ehkä se, jos sen voi tunnistaa ja myöntää. Eiköhän silloin ole kyse ihan vain tavallisesta ihmisestä.
Periaate kommentoinnista tökkäsi äsken asiaan muuten kantaa ottamatta.
| |
| | |
08.01.12, 11:30
|
#142 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja no no no... Ketään ei kiinnosta huonoitetuntoinenihminen. Niin se vaan menee, älä selitä... | Hehe, ei mene. Ihmisillä on huono itsetunto monista erilaisista typeristä syistä. Se saattaa suhteen myötä muuttua.
| |
| | |
08.01.12, 11:32
|
#143 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja ainokainen Minuakin säälittää pikkumiehet. Yleensä he ovat myös piiloaggressiivisia ja jopa vittumaisia ja katkeria naisia kohtaan, kun flaksi ei ymmärrettävistä syistä ole käynyt. | Voi kuule. On miljoonia pikkumiehiä, jotka säälivät myös Sinua. Pyörähdäppä kokovartalopeilin edessä ilman meikkejä ja katso Tarkkaan. Sitten voit alkaa säästämään Japanin-matkaa varten, ihan vain katsomaan miltä Naisen tulisi näyttää.
| |
| | |
08.01.12, 11:38
|
#144 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Kysyjä Ihan uteliaiuuttani kysyn, että mikä on se pointti, jos kiinnostuu huonon itsetunnon omaavasta ihmisestä? Onko se se, että saa pomputtaa toista narsistisesti, vai mikä?Luulisi ihmisten hakevan kumppania, jolla on asiat ok. Huono itsetunto kielii aina jostain. | Huono itsetunto voi kieliä kovasta itsekritiikistä, vaikka syytä moiseen ei olisi. Pahempia ovat ne, joilla on todella hyvä itsetunto ja eivät tiedosta, että maailmassa on satoja miljoonia älykkäämpiä ja kauniimpia yksilöitä kuin itse.
| |
| | |
22.01.12, 10:27
|
#145 (linkki)
| | (Vierailija) | tumppi
Itse olen tämmönen 165cm. pätkä. Mulla on ollut itteäni lyhyempiä ja pitempiä emäntiä, eikä pituudella ole koskaan ollut mitään merkitystä. Minulla itsetunto kestää vaikka nainen olisi pitempi. Harmittaa vaan kun monella naisella on Joku päähänpinttymä, että miehen pitäisi olla pitempi. Joskus on käynyt niinkin, että itseäni reilusti lyhyempi nainen on pitänyt pahana kun olen niin lyhyt??? Minusta tämä vain todistaa nykyihmisten pinnallisuutta, ja sitä että naiset eivät oikeasti välitä muusta kun koreasta ulkokuoresta.
| |
| | |
29.01.12, 23:32
|
#146 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja eläville tykinkuulille ei Pituudella ei ole väliä...paitsi että on, jos mies on minua lyhempi tai samanmittainen. En ole pitkä naiseksi, 165 cm. Käytän korkkareita, joten on hupaisan näköistä jos minä pikkupygmi näytän jopa miestä pidemmältä. Näin se vaan on.
Kävin viimeksi sokkotreffeillä marraskuussa, ja mies oli suunnilleen pituiseni. Olin 10-senttisissä koroissa, ja minua lähinnä harmitti miehen puolesta. No, ei hän mikään kullannuppu ollut muutenkaan, joten ei tarvinnut miettiä, tuleeko lapsistammekin kääpiökokoisia.
Oman otantani mukaan kovin pikkuisilla miekkosilla on järjestäen Napoleon-kompleksi ja se tekee heistä hivenen hupaisia. Ääntä yritetään möristää, kävellään jalat harallaan ja kukkoillaan muutenkin koko ajan :D.
Miehen pitää, omasta mielestäni, olla naista pidempi jos hän on alle 170 -senttinen. Sen yläpuolelle sijoittuvat pituudet ok, vaikka nainen olisi pidempikin. Pikkumiehet ovat naismaisia pienine kätösineen ja jalkaterineen, sorry. |
Pituudella ei ole väliä, kunhan on sitä ja sitä cm pidempi...
Voi vittu mitä skeidaa ja pinnallisuutta
Itse olen sitä mieltä että a-koon tissit omistava nainen ei näytä naiselta. Sillä kyllähän sellaisesta saa kuvan jostain hoikan miehen vartalosta, kun ei ole yhtään rintoja kasvanut. sorry vaan
rintojen koolla ei ole yhtään väliä kuhan ovat isommat kuin...
| |
| | |
29.01.12, 23:42
|
#147 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja ainokainen Minuakin säälittää pikkumiehet. Yleensä he ovat myös piiloaggressiivisia ja jopa vittumaisia ja katkeria naisia kohtaan, kun flaksi ei ymmärrettävistä syistä ole käynyt. |
Kuinkahan monta näitä pikkumiestä kuuluu ystäväpiiriisi, kun tiedät tämän ihan totuudeksi julistaa. Itse veikkaan, että ei yhtään, sillä kyllähän tuollaisen jo aistii ihmisen olemuksesta, että halveksii joitain pelkästään ulkonäön perusteella.
Minua säälittää tälläiset ihmiset, jotka omalla ajatusmaailmallaan luokittelevat toiset eri luokkiin. Samaa ajatusmaailmaa käyttäen kaikkien blondien täytyy olla tyhmiä, lihavat haisevat, laihat ovat anorektikoita, listaa voisi jatkaa loputtomiin
Kunnioitusta minulta ei sinunlaisillesi löydy yhtään, perusteluille ei ole edes tarvetta
| |
| | |
30.01.12, 08:10
|
#148 (linkki)
| | (Vierailija) |
Olen kuvitellut, että ulkonäköä täydentävät asusteet hankitaan vaatekaupasta. Mies taas on se ihminen, jonka kanssa seurustellaan. Ei asuste!
Miettiikö joku siis ihan aikuisten oikeasti, miltä näyttää, että kävellään vierekkäin, ja päättää ihmissuhteensa sen mukaan? Ei hyvää päivää! Ja vielä jollain naurettavalla kymmenen sentin erolla? Kyllä muuten käy miehellä oikeasti säkä, jos ei saa tuollaista naista riesakseen! Ihan suomeksi sanoen idioottia.
Kai se koomisempaa on, että mies on 30 senttiä pidempi (vuosia itse koettua), mutta ei tullut mieleenkään silloinkaan valita ihmissuhdetta sen mukaan. Halaamisessa ja suukottelussa kyllä meinasi olla käytännön hankaluuksia välillä, olisi pitänyt olla jakkara. Yhtä vähän asiaa on tullut ajateltua samanmittaisten tai vähän lyhempienkin miesten kanssa seurustellessa. Se tosin oli käytännön kannalta helpompaa.
| |
| | |
06.03.12, 13:48
|
#149 (linkki)
| | (Vierailija) | Ei haittaa Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Ulpu 30-v Olen 182 cm pitkä nainen. Seurustelin aikoinani monta vuotta miehen kanssa joka oli suunnilleen saman pituinen kuin minä, taisi olla 183. Silloin häiritsi kun aina tuntui että pää viilettää miehen päätä ylempänä. Sitte ku erottiin muista syistä 5 v sitten ""päätin"" että nyt kyllä kattelen vain itseäni reilusti pidempiä miehiä. No, harvoin sattui 190 senttinen ja muutenkin kriteerit täyttävä mies samaan pakettiin.
Nyt tapailen miestä joka on 180 cm, iik!!! :) Mies on ennen seurustellut itseään reilusti lyhyempien naisten kanssa. Vaan eipä se pituusero tunnu meitä kumpaakaan haittavan, missään aktiviteeteissa.. Minun silmääni miellyttää muutenkin enemmän n. 180-senttiset ""jämyt"" miehet kuin pitkät hoikat miehet. Ja koska olen itse hoikka, ei tule amatsoonimaista oloa vaan voin varsin hyvin käpertyä miehen kainaloon. | Olen aina seurustellut itseäni paljon pitempien naisten kanssa. Olen 175 eli keskimittainen ja nykyinen vaimoni on 186 cm ja meillä menee tosi lujaa. Vaimoni mielestä keskimittaiset miehet ovat paljon kestävämpiä ja vikkelämpiä sängyssä kuin kumararyhtiset pitkät miehet, jotka ovat kuulemma kömpelöitä.
| |
| | |
09.03.12, 00:27
|
#150 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Juks Moi
Laitoin ilmoituksen nettiin ihan kokeilumielellä ja pari mielenkiintoista löytyikin. No sitten kirjoittelin toisen kanssa ja tuli sitten tavattuakin. Oikein mukava mies joten juttuun tultiin mutta oli liioitellut pituuttaan ainakin 10cm. No ollaan sitten saman mittaisia ja musta tuntuu amatsonilta kun kävelen hänen vierellään. Vähän tuntuu siltä tää kaatuu tähän. Eipä siinä tapaamisessa muutenkaan kipinöinyt mut sitä vois ehkä vähän odottaa mut kyllä miehessä pituutta täytyy olla et pääsee kainaloon käpertymään...
Kokemuksia? |
Se että valehtelee pituudestaan kertoo huonosta itsetuntemeksusesta ja -luottamuksesta. Toisaalta sekin että kumppanin pituus vaikuttaa ihmissuhteiden valintaan kertoo ihan samasta asista.
Niin lyhyelle ihmiselle joka huijaa pituudessaan kuin ihmiselle joka ei halua puolisonsa olevan lyhyt suosisttelisin itsetutkiskelua ja itseluottamuksen kasvattamista. Väitän että jokainen voi löytää itsestään sen vahvuuden joka ej välitä toisten mielipiteistä ja elää omaa elämäänsä tunteidensa mukaan. On se tunteiden kohde sitten luikero, hylkiö, sankari tai narri.
| |
| | | | |