viivi

Täällä myös yksi jätetty nainen pyörii itsesäälin kiemuroissa, mutta minua lohduttaa kuulla teiltä jättäjiltä, ettei se ole teillekkään helppoa.
Toivon, että ex mieheni tuntee edes ripauksen sitä tuskaa mitä hän on meille tuottanut. Parempaa huomista odotellen.

monista

Jos onnistut pokaamaan baarista noin miehen, on se aika epätoivoinen reppana. Toivotan onnea josko tämä suhde kestäisi.

jatka elämääsi

sä et ole säälittävä jos verrataan näihin lukuisiin muihin. Virheitähän voivat kaikki tehdä, mutta jo se että tunnet katumusta, tunnut tunteelliselta ja järkevältä ihmiseltä. Jos entiselläsikin on uusi, voit suoda saman itsellesikin. Sunlaiselle naiselle löytyy kyllä kunnollisia miehiä. Tsemppiä..

sillee

Tosiaan kaikkihan ne tuntuu alkuu oikeelta kummasti sitä toiseen kiintyy ja kaipuu tuntuu romahduttavan koko maailman .. jokainen asia jonka voinu jakaa tuntuu niin tyhjältä, kun ei ole toista jakamassa.. Harmi vain että se pitkään yhdessä pitänyt lapsi aistii tuon kaipuun jättämän tyhjyyden ja kokee epävarmuutta. yöt menee pyöriessä kun tietää ettei toinen ole kadonnut maailmasta.. vaikka samalla järki sanoo että läheisyys on viedä ahdistaessaan hengen kun ei asiat ratkea. Hetkellisesti tyhjyyttä ja ikävää paikkaa läheiset mutta kipu tuntuu helpottavan vain ajan kanssa jatkaessa elämää..

Ei ehkä koskaan pitäisi katkeroitua mutta määränsä kaikella millä näinkin tuttua miestä tohtisi kiusata. Mutta silti edelleen uskon että jollei tuota suhdetta saanut kuntoon niin. Ehkä on viel olemassa se mahdollisuus et jonku kanssa joskus usko palais. Ehkä se pitäs löytää se kunnon ihminen pitää hauskaa väärien kans ja kauniina iltana tajuta et siinä sä oles aina ollu. Lähretääks yhtä matkaa.

No itteensä hyvä avata vaikka tuskin tänne palaan.
Kiitos ja anteeks tuskast kiva koskaa puhua mut jos se joskus hyväksyis niin helpottas varmaan taas näkemään. En vaan enää tiedä millon sitä ois valmis ku tuntuu nii aralt vaiks yks nätti tyttö kosketuksellaa saa aina kaiken unohtaa.

Helv

Kirjoitin pitkän stoorin hylkäämisestä, ja painoin vastaa ketjuun, näyttöön ilmestyi jotain ihme juttuja. Mikä, kuka tällaisen sai aikaan?omna kirjoitus meni aivan hukkaan .
En jaksa uudelleen tostaa samaa.
Teille jätetyille, hyväksykää tilanne, vaikka sydän verta vuotas.
Ryhdikkäästi, arvokkaasti, mies tai nainen. Näin on kuitenkin arvokkaampi tapa, ja myös viisaampi.
Olen saanut kokea miltä tuntuu kun rakas,siis todella rakas nainen häippäsee tuosta vaan toisen mukaan.
Ajan kanssa siitä toivuin.
Elämä jatkuu, kunnes ei enää jatku.

Sara

Meidän erosta on jo parisen vuotta ja en taida olla päässyt yli vieläkään kokonaan.
En siis kylläkään miestä jatkuvasti ajattele, mutta kun tuli eräisiin juhliin kutsu , missä tämä mies olisi saattanut olla uuden naisensa kanssa, niin rupesi jotenkin ahdistamaan ja jätin juhlat väliin.

30v aviossa

Mulla se hetki oli kun raijasin kamani omaan kämppään, tai olihan se erotyö jo tehty ennen sitä, omalta osaltani.

omillani

Kyllä se suhde on enemmänkin tapa ja tottumus. Rakkaushan ei kuole, jos se rakkautta on ollut.

Mulla meni reilu vuosi kun konkreettisesti tajusin päässeeni eroon suhteesta. Alkuvaiheessa olin ihan down, ja vitutti mennä siihen asuntoon, jonka olin itselleni hankkinut. Olin yksin, en kelvannut kenellekään, eikä minulle kukaan... olisin yksin lopunikääni, ajattelin.
Mutta se ahaa-elämys itsenäistymisestä tuli juuri sitä kautta kun eräänä päivänä kotiin mentyäni huokaisin, että onpa ihanaa olla kotona! Aloin katsella asuntoani hieman kriittisemmin, ja totesin että onkin jo aika alkaa vähän sisustamaan.

Sitten en enää haikaillut exäni lähelle. Olemme kyllä tekemisissä joskus, mutta minua ei liikauttanut edes se kun näin hänet uuden naisensa kanssa. Olihan meillä tietysti oma hyvä aikamme, mutta kun se kääntyi ikävään suuntaan ja aiheutti ne tilanteet, jotka johti eroon, niin ei siihen suhteeseen paluuta enää olisi ollut ikinä. Vaan kyllä 7 vuodessa yhteiseloon tottuu väkisinkin, ja uusi itsenäinen elämä on aluksi henkisesti vaikeaa.

ilmeisesti ei milloinkaan

Enpä ole päässyt yli vaikka en ole livenä nähnyt häntä 10 vuoteen, enkä muutenkaan ollut yhteydessä. Helvettiä tälläinen kituminen, mutta en vain pääse rakastumisen tunteesta eroon ja kaikki uudet suhteet tuntuvat edelleen mahdottomilta. Olin vielä itse se joka jätin, joten tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

foobar

Enpä tiedä. Puolitoista vuotta erosta, ja vieläkin on kroonisesti paha olla. Välillä on parempia päiviä ja hetkiä, mutta ne ovat poikkeusta yleisestä.

Mun erossa mies jätti yhtenä arki-iltana, kun oli pari vuotta oltu naimisissa ja sitä ennen pari vuotta asuttu yhdessä. Hällä oli toinen, tietysti. Olen kaunainen ja katkera siitä, että toinen oli varmistellut itselleen uuden kullan, ennen kuin jätti mut tyhjän päälle. Eli varmaan elämänsä parasta aikaa silloin, kun oli yksi akka kotona odottamassa ja toinen työmaalla flirttaamassa. Mä olin viimeiset puoli vuotta tuntenut, että jokin hahmoton möykky on olemassa, mutta en osannut tajuta, että se oli se miehen rakas.

Samaan aikaan eron kanssa mun vanha sydänystäväni jätti kokonaan yhteydenpidon. En vieläkään ymmärrä, miksi hän käyttäytyi niin, jotenkin olin naimisissa ja parillisena "hyvä kaveri", mutta sitten eroa kipuilevana jolle ei ollut koskaan aikaa. Ja kyse ei ollut siitä, että oisin hälle vuodattanut täyslaidallista erotuskaa.

Totisesti toivon, että tämä helpottaa kohta. Tai edes joskus.

huhhuh

sä ainaki vaikutat hullulta. t:mies 45

Yli

Vähän sama kokemus täällä. Minulle ratkaiseva hetki oli se, kun muutamaa kuukautta eron jälkeen tapasin eksäni (suhde oli kestänyt vajaan vuoden ja hän jätti minut). Odotin tapaamiselta, että olisimme keskustelleet asioista viisastuneina, koska itse koin, että olin käsitellyt eroa tosi paljon. Luulin, että hänkin olisi, mutta jouduin huomaamaan, että ihan sama pökäle se mies oli vieläkin, eikä ollut oppinut tapahtuneesta mitään. Silloin tajusin, etten ikinä voisi olla onnellinen hänen kanssaan, ja ettei suhteemme olisi voinut toimia yhtään pidempään, vaikkei hän olisi jättänytkään minua. Olisin itse joutunut jättämään hänet ennen pitkää. Tämän tajuaminen vapautti minut haikailemasta hänen peräänsä.

Varjotar

Pääsin yli siinä vaiheessa kun tajusin, mistä olinkaan itseni pelastanut.
Näin reilusti myöhemmin asiat ovat aivan toisin ja elämä hymyilee, ainakin suurimmalta osin.

weckmän

2 vuotta oltiin seurusteltu, kunnon erosta(oli on-off suhteena aika kauan) nyt tasan vuosi, enkä vieläkään päässy yli. Johtunee siitä että olen edelleen väleissä exäni kanssa ja ehkä nähdään liikaa. Se on aina helpompaa kun ei nää..mut ei pysty olla näkemättäkään. Ehkä se on se oikee, ehkä ei. Elämä näyttää.

loner

Siinä vaiheessa tajusin, kun huomasin voivani ihastua uudestaan. Itselläkin on tilanne, että joutuu asioimaan exän kanssa usein, yhteisiä lapsia kun on. Tämä vielä vääntää välillä veistä haavassa kertoilemalla, miten ihana ja täydellinen hänen uusi miehensä on. Nyt ei enää haittaa, kun huomaa ajattelevansa jotakin aivan toista... :)