| |  | | |
27.10.05, 10:01
|
#1 (linkki)
| | (Vierailija) | Nainen Venäjältä?
Tulipas tehtyä kyllä hassu juttu tässä. No satuin jonkun linkin kautta eksymään venäläiselle deittisivustolle. Onhan siellä aikaisemminkin tullut käytyä, mutta ei ole jotenkin vakavasti ajatellut koskaan. Sitäpaitsi jotenkin on ollut semmonen fiilis että ne on jotenkin epätoivoisille tapauksille tarkoitettu.
No näytti aika kalliilta se likoille vastaaminen, joten en tietenkään tehnyt sitä. Sitten huomasin että miehet voivat ilmaiseksi laittaa ilmoituksensa sinne. No hemmetti, pistetään piruuttaan. Onhan noita väsännyt jo pari vuotta suomalaisille deittisaiteille.
Kyllähän sieltä tuli niitä vastauksia viisi kappaletta itseasiassa. Ei olleet yksikään hullumman näköisiä likkoja. Yksi oli aivan mallimitoissa ja aivan uskomattoman kaunis muutenkin. Ihastuin silti erääseen toiseen kirgiisialaiseen tyttöön. Ollaan kirjoiteltu jo aika paljon ja mietitään vakavasti suhteen jatkoa. Eipä ole kyllä tullut kenenkään suomalaisen tytön kanssa niin pitkiä kirjeitä kirjoiteltuakaan. Kielikään ei ole este kun osaamme molemmat sujuvasti englantia.
Aikalailla tuntuu olevan nuo perhearvot tärkeitä heille. Ehkä olen tässä itsekin lämmennyt jo ajatukselle. Onhan tämä poikamieselämä ollut aika pitkälti tätä viikot töissä ja viikonloppuna otetaan kaljaa kavereiden kanssa. Onhan se hauskaa, mutta tuntuu että ei sitäkään kannata loputtomiin jatkaa.
Olen kyllä ollut sitä mieltä että vain suomalainen nainen kelpaa minulle, mutta kyllä tässä taisi nyt skaala laajeta kertaheitolla. Miksipä ei? Työkaveri on tullut Hollannista tänne naisen perässä. Luokkakaverillani oli bulgarialainen tyttöystävä. Ehkäpä minunkaan ei kannata rajoittua suomalaisiin. Kuitenkin on ollut vähän ongelmallista tämä pariutuminen, niin täytyyhän tähän joku ratkaisu löytyä. En tiedä miksi pariutuminen on muuttunut vaikeammaksi sitä mukaan kun 30 on lähestynyt. Tytöt piiritti kapakissa oikein haitaksi asti sillon kun olin 23. Nyt ei oikein meinaa saada mitään säpinää, vaikka ulkonäöllisesti näytän vieläkin sille samalle parikymppiselle. Pari vuotta olen siis ollut tässä jokseenkin sinkkuna ja deittailussa on tullut välillä karuja pettymyksiä. Se minun viime kesän juttukin osoittautui kauheaksi hutsuksi. Miten onnistunkin törmäämään niin vääriin naisiin?
Olisi mukava kuulla muiden kokemuksista venäläisistä deittipalveluista.
| |
| | |
27.10.05, 10:19
|
#2 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Nainen Venäjältä?
Ko deittipalveluista ei ole kokemuksia, eli asian vierestä. Mä olen sitä mieltä, ettei ihmisten mukavuus ja hyvyys ole sidoksissa kansallisuuteen. Mun ystävätär on naimisissa ""ranskiksen"" kanssa. Yksi ystävä Aasialaisen kanssa. Miehen veli Venäläisen kanssa. Yhteistä heille kaikille on se, että aivan varmasti olisivat löytäneet puolison Suomestakin, nämä nyt vaan kolahtivat, kun kohdalle osuivat. Myös toisin päin, nämä ""puun takaa"" tulleet olisivat löytäneet puolison kotimaastaan... aivan ihania ihmisiä!
| |
| | |
27.10.05, 11:09
|
#3 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Nainen Venäjältä?
Enpä minäkään tunne deittipalveluja, mutta rajojen väliset liitot ovat varsin ok. Ja kun se kirgiisialaisesi kerran osaa englantia, se on ilmiselvästi varsin hyvin koulutettu ja teillä tuskin ikäerokaan on niin suuri, että voisi epäillä selkeää hyväksikäyttöä.
Sellainen varoituksen sana kuitenkin, että kannattaa olla vähän varuillaan, mikäli deittikumppani on selvästi köyhemmästä maasta. Eräs tuttavani on venäjän kielen kääntäjä ja hänen luonaan poikkeaa tämän tästä pariskuntia, joiden toinen osapuoli on venäläinen nainen ja ero on edessä, vaikka naimisissa on oltu melko vähän aikaa. Morsian on tullut elintason perässä Suomeen ja kun kansalaisuus järjestyy, aviomies saa mennä.
Ja tämä EI tarkoita, että kaikki köyhistä maista tulevat solmivat järkiliittoja päästäkseen pois köyhyydestä. Tämä tuttavanikin on kotoisin entisen NL:n alueelta ja on ollut suomalaisen miehen kanssa naimisissa yli 24 vuotta. Toteanpahan vain, että vara ei venettä kaada.
| |
| | |
27.10.05, 11:44
|
#4 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Nainen Venäjältä?
Juu, ei toki rajoiteta suotta aihetta venäläisiin deittipalveluihin, vaan voi pohdiskella kansainvälisiä suhteita yleensäkin.
Hän on siis minua 5 vuotta nuorempi eli ei mitään kummallista kun samaa ikäeroa on ollut minulla aikaisemmissakin suhteissa. Hänellä on korkea-asteen koulutus kansainvälisistä suhteista. Töitä on kuulemma vaikea saada siellä, mutta hän tekee satunnaisia dokumenttien käännöstöitä.
Tokihan mielessä on käynyt tuo hyötymistarkoitus. Jotenkin vaan tuntuu että hän olisi ihan oikeasti kiinnostunut minusta ja se on ehdottomasti minullakin vaatimuksena. Varmaan sieltä rikkaampiakin miehiä löytyisi. En ole rahalla elvistellyt kun ei varmaan hirveästi pysty elvistelemäänkään, vaan kertoillut mahdollisimman rehellisesti itsestäni ja laittanut myös paljon kuvia.
| |
| | |
27.10.05, 12:28
|
#5 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Nainen Venäjältä?
Kirjoitin parisuhdepuolella, että tunnen kymmeniä suomalaismiehiä, joilla on ulkomaalainen vaimo, ja joku haukkui minut valehtelijaksi:)
No, tunnen kymmeniä suomalaisia naisiakin, joilla on ulkomaalainen elinkumppani. Eipä rakkaus tunne rajoja.
Kävin Kirgisiassa muutama vuosi takaperin, ja maa oli siinä vaiheessa vielä melkoinen takapajula esim. Viroon verrattuna. Kehittyy varmaan vauhdilla sekin kantti...
Oletan, että kirjeenvaihtokumppanisi on Kirgisian venäläisiä?
Mielestäni juttuun kannattaa suhtautua kuin mihin tahansa potentiaaliseen nettideittiin - positiivisesti, mutta ilman yltiösuuria odotuksia.
| |
| | |
27.10.05, 12:54
|
#6 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Nainen Venäjältä?
Joo oikein arvattu, alunperin hän on Arkhangelista Venäjältä. Mennyt sitten velipojan luo asustelemaan Kirgiisiaan.
Heh, tippui taas vastaus sähköpostiin. Täähän on ihan hauskaa puuhaa.
""My name is Olga.
I like your picture and you seem very athetlic fit and fun. I like your sexiness in your face and eyes .""
Vai atleetti. Juu, no kävinhän mää salilla tossa muutama viikko sitten 10 vuoden tauon jälkeen. :D
Täytyy kyllä sanoa että ei oo suomalaisissa deittipalveluissa kyllä ikinä vastannut näin paljon likkoja mulle. Tässähän suorastaan punastuu kun kauniit naiset tulee laukomaan kohteliaisuuksia. | |
| | |
27.10.05, 13:47
|
#7 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Nainen Venäjältä?
Itsekin olen käynyt joskus vilkaisemassa noita deittisivustoja. Kieltämättä nätin ja naisellisen näköisiä naisia, he tuntuvat panostavan ulkonäköön huomattavasti suom. enemmän. Ovat perhekeskeisiä ja katsovat miestään ehkä lähtökohtaisesti ylöspäin, mies on siis perheen pää. Voiko mies paljon muuta toivoa. Ehkä on kuitenkin syytä muistaa, että nämä naiset etsivät parempaa tulevaisuutta muualta, kun kotimaassa vaihtoehtoja on niukalti. Siinähän on siis kyse jonkinlaisesta vaihtokaupasta. Nainen saa ehkä turvallisemman ja taloudellisesti turvatun tulevaisuuden, mies taas kauniin, naisellisen, miestään arvostavan vaimon, jollaista ei Suomesta ehkä löytäisi (tai jostain pitäisi tinkiä). Kun nainen on sitten saanut Suomen kansalaisuuden, nähdään, oliko rakkaus todellista ja molemminpuolista.
| |
| | |
27.10.05, 18:51
|
#8 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Nainen Venäjältä?
Voitko laittaa www-osoitteen missä tämmöisiä sivuja on?
| |
| | |
27.10.05, 19:14
|
#9 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Nainen Venäjältä?
Älä helvetissä ota eukkoa ainakaan mistään venäjältä tai vastaavasta maasta kuten siältä kirgiisiasta. Ne tulee pelkästäämn rahan takia tänne, ensin kun ne on saanu suomen kansalaisuuden sit ne ottaa eron ja sit ne tuo oman oikean perheensä tänne. Ja kukas maksaa niiden elämisen ja asumisen suomessa....? No me suomalaiset.
| |
| | |
27.10.05, 19:18
|
#10 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Nainen Venäjältä?
Vielä on Suomessakin naisellisia ja miestään palvovia naisia.
ainakin meissä vähän vanhemmissa tytöissä.Turhaa etsiä Venäjältä vaimoa.
| |
| | |
27.10.05, 19:40
|
#11 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Nainen Venäjältä?
Vanha ei kelpaa. Naisen pitää olla nuori, kaunis, naisellinen, luotettava, älykäs ja seksikäs. Ainoa paikka, mistä tällaisia naisia löytää, on Venäjä. Se kiistaton tosiasia.
| |
| | |
27.10.05, 20:03
|
#12 (linkki)
| | (Vierailija) | Tärkeä huomio naisille
Ajattelin kertoa erään tärkeän huomion liittyen kaikkiin hiukankaan Suomea köyhempiin maihin, ja toisaalta myös esimerkiksi moniin Etelä-Euroopan varakkaampiinkin maihin. Olisi tärkeää, että varsinkin naiset ymmärtäisivät tämän:
Näissä maissa naiset ovat vielä naisia, ja mies saa olla mies. Siitä seuraa, että naiset etsivät MIESTÄ PITÄMÄÄN HUOLTA HEISTÄ JA MAHDOLLISESTA MIEHEN KANSSA TEHTÄVÄSTÄ PERHEESTÄ, aivan riippumatta siitä, onko mies omasta maasta vai ulkomailta. Näissä maissa naiset rakastuvat mieheen, joka haluaa pitää huolta heistä ja suojella. Tälla tavalla voi rakastua aivan samalla tavoin oman maansa mieheen kuin ulkomaiseenkin, eikä juttu siis aina riipu siitä, että nainen haluaisi Suomeen siivelläeläjäksi.
Muualla ei katsokaas vaan ole menty siihen kieroutuneeseen systeemiin, mikä on vallalla Suomessa ja esim. muissa pohjoismaissa. Siihen, että naiset niin paljon hehkuttavat toisilleen, että miehen täytyy olla jännittävä, mestari sängyssä, erittäin isokokoinen (myös housujen sisältä), tasa-arvoinen mutta tekee kuitenkin miesten työt, ,sosiaalinen ja hellä, kunnianhimoinen etc., jotta mieheen yleensä voisi rakastua. Ymmärrättekö, ei sellaista ole sekoilua ole muualla kuin täällä. Muualla naiset tuntevat ihan aidosti myös niitä tavallisia miehiä kohtaan, jotka sattuvat tavallisuudestaan huolimatta haluamaan naisen parasta. Näin on kulttuuri myöskin Etelä-Euroopassa, mutta siellä suomalaisella miehellä ei ole niin suurta etua, koska Suomi ei ole näitä maita varakkaampi (vaikka niin saattaisi luullakin), joten suomalainen mies ei pysty turvaamaan naisen ja mahdollisen perheen elämää sen paremmin kuin paikallisetkaan.
Harmittaa kun en osaa selittää tätä kunnolla, vaikka yleensä osaankin kirjoittaa. Ottaa niin paljon tunteiden päälle suomalaiset naiset...
| |
| | |
27.10.05, 20:40
|
#13 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Tärkeä huomio naisille
En nyt oikein ymmärrä tätäkään keskustelua. Mitä kelaamista tässä nyt on? Jos kerran tuntuu kiinnostavalta tämä nainen, niin anna palaa.
Vähän alkaa taas kohtapuoliin haiskahtaa nämä kirjoitukset siltä samalta vanhalta, eli että suomalaiset naiset ovat epänaisellisia femakkoja, jotka eivät ymmärrä suomalaisen miehen parasta.
Siitä vaan nainen Kirgisiasta tai ihan mistä maan ääristä hyvänsä, jos kiinnostusta löytyy ja siltä tuntuu. Ei missään ole määrätty että suomalaisen pitäisi naida suomalainen. Mitäs ihmeellistä tässä nyt on nykypäivänä, että treffaillaan ihmisiä yli rajojen? Onnea vaan ja menestystä suhteellenne!
| |
| | |
28.10.05, 00:02
|
#14 (linkki)
| | (Vierailija) | Tärkeä huomio kaikille
Minäkään en ymmärrä, miksi asiaa pitää täällä keskustelupalstalla veivata. Jos kiinnostaa, niin tutustuu ja sitten päättää, mitä tekee. Ei kukaan toista ihmistä jaksa koko elämäänsä palvoa. Kunnioitus on eria asia. Molemminpuolista kunnioitusta voi edellyttää. Jatkuvan palvonnan odotus on liikaa kummalta tahansa. Jos mies sellaista naiselta odottaa, mies on kirjaimellisesti psykopaatti tai narsisti, joka ei tajua ihmissuhteista pätkääkään. Terve suhde perustuu molemminpuoliselle kunnioitukselle, rakkaudelle ja myös tilan antamiselle.
Fakta n:o 1: vaatimalla ei saa mitään pysyvää keneltäkään
| |
| | |
28.10.05, 08:38
|
#15 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Tärkeä huomio naisille
Ei kai täällä tarvita mitään kelailua missään asiassa. Olisi vaan tylsä keskustelupalsta jos kukaan ei postaisi mitään juttuja. Tietysti jollain Witchiellä ja Sportmanilla on varmaan mielenkiintoisempia asioita pohdittavana. Minua vaan kiinnosti kuulla kokemuksista ja mahdollisista riskitekijöistä koska tämä asia on itselleni ennestään vieras.
joku kyseli linkkejä niin tässä ainakin yksi:
http://bride.ru/ph/htcgi/ladies/in-new/index1.html
Huomasin myös tässä että minut oli rekisteröity lupia kyselemättä jäseneksi eräälle toisellekin sivustolle:
http://www.behappy2day.com/login.php
Eli siis ihan normaalia suhdetta koitan löytää tätä kautta. En etsi mitään palvojaa ja passaajaa. Jos vaikuttaa epäilyttävältä, niin homma peruuntuu. Voihan se olla että nämä arvoiltaan konservatiiviset itänaiset eivät sovellu minulle ollenkaan. Uskovainenkin se taisi olla. Kerroin kyllä sille suoraan että olen ateisti, mutta eipä tainnut haitata.
| |
| | |
28.10.05, 09:03
|
#16 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Tärkeä huomio naisille
Keijo-Annikki,
Tiedän erään miehen, joka ""otti"" venäläisen naisen vaimoksi. En ole kyllä kysynyt, missä ovat tavanneet, mutta luulen, että jossain deittisivustoilla. Mies on aika ""nössö""; sen näköinen ja oloinen, ettei ole helppoa saada suomalaista naista - ainakaan sen tasoista kuin vaimonsa on... Ja nainen on todella jämäkkä ja päättää joka ikisestä asiasta siinä perheessä. Ei tosiaankaan mikään ""miestään-palvova-perhekeskeinen (ei halua lapsia!)-kotitalousihme""!
Luulen, että jossain vaiheessa nainen löytää paremman miehen...
Tiedän myös miehen, joka tapailee näitä venäläisiä (ja muunkin maalaisia) naisia noilta sivustoilta aina silloin tällöin. Mies on todellinen ääliö; surkea, heikko itsetuntoinen, kotona vielä 34-vuotiaana asuva luuseri. Jostain syystä (en tiedä johtuuko naisista vai miehestä) nämä suhteet eivät jatku muutamaa tapaamiskertaa pidemmälle. Kai venäläinenkin nainen sentään hiukan valitsee...
Ai niin, sitten tiedänkin vielä yhden tällaisen pariskunnan. Vaimo on venäjältä ja aivan ihastuttava; hän on kaunis, erittäin lahjakas (taiteellinen ammatti), luova, mukava ja hänen miehensä palvoo häntä ja suhde vaikuttaa aivan tavalliselta (tai ei - paljon paremmalta kuin tavallinen suhde); siinä on molemminpuolista kunnioitusta ja arvostusta ja rakkautta! Mies on sanonut minulle, ettei ikinä enää halua ketään muuta. Mies erosi vaimostaan kymmenisen vuotta sitten rakastuttuaan tähän naiseen; lähipiiri hylkäsi miehen ja tiedän, että he edelleen ovat halveksunnan kohteena. Mutta ainakaan minä en voi olla ihailematta heidän suhdettaan. Kaiken se rakkaus kestää.. | |
| | |
28.10.05, 09:12
|
#17 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Tärkeä huomio naisille
W, ei ollut lähipiirin ihmiset tosi ystäviä jos hylkäsivät. Tais kateus viedä taas voiton.
| |
| | |
28.10.05, 09:25
|
#18 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Nainen Venäjältä?
Olen käynyt katselemassa huvikseni niitä ""Russian Brides"" sivuja ja vastaavia. Häkellyttävän kauniita naisia siellä löytyy muutamia. En ole ottanut yhteyksiä, minulla on se käsitys että naiset tulevat ""länteen"" paremman elintason ja sosiaaliturvan perässä. Kommentteja aloitukseesi lukiessani voi huomata että toisenlaisiakin kokemuksia on.
Sen sijaan olen pitänyt ICQ-chattipalstaa silloin tällöin auki koska yksi ystäväni suosii sitä, Mesen sijasta. Aina kun yhteys on auki, tulee kontaktipyyntöjä tavallisimmin näiden ""köyhien maiden"" naisilta eli Venäjältä, Kiinasta, Thaimaasta jne. Muutaman kerran olen huvikseni ruvennut chattailemaankin tällaisen uppo-oudon naisen kanssa. Viime keväällä yksi venäläinen nainen piti sitkeästi yhteyttä vaikka itse chattailin silloin tällöin. No siitä sitten siirryttiin sähköpostiin ja hän laittoi valokuvansakin, hyvännäköinen nainen, yrittäjä. Jonkin verran chattailtyämme hän innostui kovasti kunnes rupesin toteamaan että ei hommassa ole mitään realismia. Hän eronnut, pienet lapset ja asuu niin kaukana ettei käytännössä voisi järjestää kuin yhden tapaamisen jossain Pietarissa. Ei tosin puhunut mitään missään vaiheessa Suomeen muutosta mutta jotenkin alkoi elätellä toiveita suhteesta.
| |
| | |
28.10.05, 10:29
|
#19 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Nainen Venäjältä?
Ei millään pahalla, mutta edelleenkään en ymmärrä....
Yksi tuntee pariskunnan, jossa toinen osapuoli on suomalainen, toinen jostain mistä lie ja hyvin menee; toinen tuntee pariskunnan jossa molemmat ovat suomalaisia ja h-vetin huonosti menee; kolmas tuntee viisi pariskuntaa jossa osapuolet ovat erimaalaisia ja menee kohtalaisesti; neljäs tuntee 107 pariskuntaa jossa osapuolet kaiketi ovat jostain kotoisin ja joilla toisinaan menee hyvin, toisinaan huonosti, toisinaan h-vetin hyvin, toisinaan h-vetin huonosti tai sitten on tasaista päivästä toiseen jne. jne. jne.
Sorry, mutta alkoi haukotuttaan...!!
Että kahden kauppa ja kolmannen ihailu/kateus/osanotto....
Ihan vaan tyhmänä kysyn vielä, että miksi chattailette/meilailette venäläisten, virolaisten, kiinalaisten,, thaimaalaisten ""köyhien"" tyttöjen kanssa, kun niin arvelluttaa tuo elättäjäksi joutumisen pelko. Ottakaa yhteyksiä Ruotsiin, Ranskaan, Italiaan, Espanjaan... :-)
| |
| | |
28.10.05, 11:12
|
#20 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Nainen Venäjältä?
Eipä ole semmoista suhteenpoikasta tullut vastaan jossa ei joku asia jossain kohden arveluttaisi.
| |
| | |
28.10.05, 11:37
|
#21 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Nainen Venäjältä?
Wow, ruotsalaiset naiset. Ei oo hullumpia nekään. Heh, voishan sitä ruveta iskemään niitäkin seuraavaksi. Se vaan että ei itteä oikein huvita Ruotsiin muuttaa, eikä niitä välttämättä tänne.
Ei mutta nyt pitää lähteä mökkeilemään lappiin. Morjens.
| |
| | |
28.10.05, 12:08
|
#22 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Nainen Venäjältä?
Ruotsalaisissa naisissa ei ole kuin yksi vika:
Ne on asenteiltaan yhtä pilattuja kuin suomalaiset naiset. Perhettä ei haluta, mutta sänkyä jaetaan joka jätkälle. No, onneksi ovat edes käytöstavoiltaan hiukan parempia kuin suomi-""neidot"".
| |
| | |
28.10.05, 12:24
|
#23 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Nainen Venäjältä?
Pete, Keijo-A., jerryjee, Ville, Matti, Urpo, Viljo jne. jne:
OTTAKAA (!) rakkaat Suomi-pojat nainen ihan mistä hyvänsä muualta, mutta älkää OTTAKO suomalaista. Me ollaan niin asenteiltamme pilattuja, jaetaan sänkyä jokaikiselle vastaantulijalle, ei mitään käytöstapoja, vittuillaan miehelle mennen tullen, kiukkuisia, femakkoja, liian pitkiä, liian pätkiä, liian paksuja, liian lautoja ja lahnoja, ei käytetä liukkailla korkkareita ja pakkasilla minihameita, laiskoja, tyhmiä kana-aivoja, liian blondeja/tummia/maantienvärisiä jne. jne. Onnea naisen etsintään!
PS Minunhan ei oikeesti täällä pitäisi kirjoitella, kun mulla on jo ihana mies (sattumoisin suomalainen, vaikka ihan sama mistä on) eikä ole siis tarvetta tulla näiden Pete-poikien hylkäämäksi. :-(
Anteeksi, että provosoiduin.
| |
| | |
28.10.05, 12:32
|
#24 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Nainen Venäjältä?
Ruotsalaiset on myös aika rasisteja. Suomalainen on ""maahanmuuttaja"" ja harvalla ruotsalainen nainen haluaa laskea tasovaatimuksiaan niin paljon että jonkun suomalaisen kanssa...
Jos maahanmuuttaja käy rotupuhtaalle ruotsalaisnaiselle niin sitten kaverilla pitää olla tarjota eksotiikkaa ja omaisuutta. Joku persaukunen puolivenäläinen ei kelpaa.
Hyvän kuvan ruotsalaisten ""demokraattisuudesta"" sain kun kävin vaihtamassa sielä valuuttaa. Vaihdoin Sveitsin frangeja kruunuiksi (oli jostain jäänyt) ja asioin englanniksi. Minua luultiin sveitsiläiseksi ja palvelu oli todella ystävällistä. Small talkkia ja hymyä jne. Aivan erilaista kuin mihin olin suomalaisena ruotsissa tottunut.
Asia jäi vaivaamaan ja niinpä ihan piruuttani kävin seuraavana päivä vaihtamassa Euroja kruunuiksi samalla luukulla jossa oli sama virkailija ja nyt asioin kouluruotsilla, josta minut on helppo tunnistaa suomalaiseksi. Kohtelu oli edelliseen päivään verrattuna suorastaan tylyä. Puhetta minimimäärä ei katsekontaktia jne.
Sellainen kansankoti.
| |
| | |
28.10.05, 12:36
|
#25 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Nainen Venäjältä?
Olen asunut Suomen lisäksi kolmessa maassa, myös Venäjällä, ja seurustellut joka kerta lyhyempiä tai pitempiä aikoja paikallisten miesten kanssa. Lisäksi olen seurustellut/tapaillut monia muunkin maalaisia miehiä. Vaikka kokemukset ovat olleet suht positiivisia olen tullut siihen lopputulokseen, että en enää haluaisi seurustella kenenkään muun kuin suomalaisen miehen kanssa. Kulttuurierot ja sitä myöten erilainen ajattelutapa aiheuttavat aina törmäyksiä, vaikka oma kulttuuri olisikin melko lähellä kumppanin kulttuuria. Sama juttu kielen kanssa, vaikka puhuisi kuinka sujuvasti esim. englantia tai venäjää ja kumppani myös, ei ikinä saa sanomaa yhtä vivahteikkaasti ja selvästi perille kuin omalla äidinkielellä. Ne alussa viehättäviltä tuntuvat erot saattavat muuttua isoksi muuriksi kumppaneiden välille kun arkirealismi painaa tosissaan päälle. Lisäksi se, että suhteen muuttuessa vakavaksi toinen osapuoli joutuu ehkä jättämään kotimaansa aiheuttaa aina jonkinlaisia ongelmia, varsinkin jos lähtijä ei osaa uuden kotimaansa kieltä, tunne sen kulttuuria ja sosiaalinen verkosto on heikko.
Siksi neuvoisinkin sinua AP miettimään tarkasti ennenkuin alat mihinkään kongreettisiin toimiin esim. juuri uuden venäläisen ihastuksesi kanssa. Venäjä on täysin erilainen maana ja kulttuurinsakin puolesta kuin Suomi ja kaikki tarinat eivät lopu onnellisesti tyyliin ""ja he ratsastivat yhdessä auringonlaskuun""....
| |
| | | | |