Aina yksin

Olen tässä muutaman epätoivoisen vuoden yrittänyt löytää kumppania itselleni.Välillä olen myös yrittänyt olla etsimättä että jospa se kuitenkin sieltä tulisi..Ja onhan niitä tullutkin mut ei näin epäonnista voi olla muita kuin minä.Ja usko tai älä olen kokeillut kapakat ja deittipalstat mut aina tähän mennessä on kaikki mennyt tavalla tai toisella pilalle.Ei se ole ulkonäöstä ollut kiinni enkä usko että luonteesta.Mut sen minkä olen huomannut niin tän ikäiset siis 40 molemminpuolin eivät ole kovin halukkaita sitoutumaan.Siis ainakaan miehet.Sanokaa hyvät ihmiset että onko meidän arvot niin jo pilalla ettei kukaan halua mitään pysyvää ees näin kypsässä iässä.Sänkykavereita kyllä löytyis pilvinpimein edelleen mut siinä se sitten onkin.Ja mistä niitä miehiä sitten muut löytävät?Osaan jo olla yksin ja lapset ei enää kovin pieniä ole.Nyt olis aikaa ja varsinkin halua perustaa viimeisen kerran jotain pysyvää.

pysyvää

Eikö sinun elämässä ole jo jotain pysyvää, jos olet kahden lapsen äiti.

Minulle lapset on kaikkein tärkeintä elämässä. En suunnittele tulevaisuutta enää kovin suurin toivein.

Sitoutumaan en enää ala. Olen miesten kanssa samaa mieltä. Samaan kakkaan en enää kättäni tökkää.

Niin paljon mahtuu pieneen sydämeen, rakkautta ja koko planeetta.

Pienelläkin sydämellä voi rakastaa koko planeettaa.
Minusta tuo Sakari Kuosmasen laulu on mahdottoman kaunis ja ihana.

Meidän kaikkien yhteinen koti planetta. Sitä sitä sitoutumista on yllin kyllin. Olemme kaikki huipputyylikäällä maailmanympärysmatkalla avaruudessa. Nautitaan siitä koko rahan edestä.

Ei rakkaus etsimällä löydy. Se on läsnä jokapuolella.

Aina yksin

Niin mitäs pysyvää noissa lapsissa on.Niillä on kohta niin paljon omia menoja kunnes jonain päivänä lentävät pesästä pois.Onhan minullekkin lapset toki maailman tärkeintä ja rakkainta.Ei se silti meinaa minusta sitä että heidän kauttaan vain eläisin.Varsinkin kun vauvasta asti olen heidän kanssaan melkein yksin joutunut selviään.Ja varmasti olen sillä saralla hoitanut osuuteni samoin kuin tulen sen tästä eteenkinpäin tekemään jos Luoja suo.Ja on minulla ystäviäkin ja rakastan tätä elämää kaikkinensa.MUTTA silti minä niin kaipaan sitä aikuisen ihmisen seuraa ja myös sitä seksiä mikä normaaliin parisuhteeseen kuuluu.Ja sellaiset yhden illan jutut ja hengailut ei mulle sovi.Nekin olen kyllä kokeillut.Mut se että sais jakaa tän kaiken toisen kans olis minusta aika tärkeää.Tottakai olen ajatellut sitä että minä en ehkä koskaan löydä vierelle ketään ja kai se sitten on vaan hyväksyttävä mut periksi en vielä antais.Olen kuitenkin vasta alle 40v.

Nasse-setä

Jos kumppanin hakemisesta tulee itsetaroitus, ja sen hakeminen hallitsee jo elämääsi liikaa, ei tule mitään. Sinuna keskittyisin siihen hyvin oleelliseen, tasapainoiseen elämään, ja sen laatuun. Kyllä se sieltä kumppani tulla tupsahaa.

Tasapainoinen yksin

Ei toinen ihminen voi tehdä ja tuottaa toiselle onnea. Sinun pitää löytää onni itsestäsi, rakastaa ensin itseäsi ja elää tasapainossa itsesi kanssa. Sen jälkeen voit olla suhteessa toiseen ihmiseen onnellinen ja tasapainoinen.

cupido

Jotenkin tuntuu, että jos todella olisi totta, että vain tasapainoinen itsensärakastaja voi löytää elämäänsä rakkaan ihmisen, niin tämä maailma olisi täynnä yksinäisiä. Kyllä kai ihminen monesti tuntee, ettei ole ollenkaan rakastamisen arvoinen, elämä on sekavaa jne., mutta silti nämä vajavaiset ihmiset löytävät rakkautta. Mielestäni rehellisyys itselle on tärkeää. Tällainen sitä nyt ollaan, ei mikään ruusu välttämättä monellakaan elämän alueella, mutta näillä mennään. Rehellistä ihmistä on helppo lähestyä ja sellainen ihminen varmaan ennen pitkään löytää sopivan ihan vääjäämättä.

mies 43

Näinhän se menee. Ei niin että olen onneton koska minulle ei ole kumppania. Ei se onni toisista löydy.

Hmmm

Hevonp-kaa. Suomikin on puolillaan veemäisiä määräileviä ämmiä ja ikuisuuteen asti joka asiaa märehtiviä äijiä, jotka ovat silti parisuhteessa.

Heleena A.

Olen myös yksin, ollut jo useita vuosia. Sitä oikeaa ei vain tunnu löytyvän, ja jos sattumalta tapaa jonkun miellyttävän miehen, niin hän on taatusti varattu. Jotku väittää, ettei onni löydy toisesta ihmisestä, minä olen hieman eri mieltä. Onni löytyy myös toisesta ihmisestä, jos hän on hyvä ja sellainen ihminen millaista on etsinyt. Yksinäisyys ei ole kenellekään hyväksi ja on harmi, että jotkut ihmiset kuten minä, ei löydä koskaan sitä oikeaa. Ymmärrän niitä ihmisiä jotka haluavat olla yksin, mutta minä en haluaisi.

Täysosuma!

Tekstisi voisi olla minun kirjoittamaa!
Onnea on yksin, onnea voi olla kaksin. Ketään en odota itseäni "pelastamaan".
Minäkään en haluaisi enää olla yksin. Haluaisin kokeilla osaanko enää olla kaksin.
Todella harmi että hyvät naiset eivät tapaa kunnollista miestä. Me menemme hukkaan koska meillä olisi niin paljon annettavaa...

kaneliomena

Nimenomaan näin. Elämänkumppani on vain niitä perusasioita joita ihmisen sielu kaipaa ja tarvitsee eikä sitä tarvitse mitenkään puolustella ja selitellä. Harmistun aina näistä "Sinun pitää löytää onni itsestäsi, rakastaa ensin itseäsi ja elää tasapainossa itsesi kanssa"-löpinöistä. Niitä yleensä suoltaa ihmiset jotka haluaakin aina olla yksin. Minä olen ihan sinut itseni kanssa ja muutenkin okei, ja silti ollut useampia vuosia sinkkuna.

Jossain on kyllä nykyään jotain vikaa kun tavalliset, kunnolliset ihmiset ei kohtaa toisiaan. Deittipalstat kai alunperin luotiin juurikin saattamaan yhteen näitä oikeasti elämänkumppania etsiviä, mutta kuulemma aika nopeasti niistä tuli kaikenlaisten pervojen, alkoholisoituneiden ja ukkomiesten temmelyskenttä etsiä kertapatjaa. :(

etunimi

Tuo on tietysti totta että pitää osata olla onnellinen yksinäänkin. Jos se tarkoittaa että pitää osata rakastaa itseään niin sekin on totta. Onni yksin ei tosiaankaan ole sama kuin onni ihmisen kanssa jota rakastaa. Olemme kuin raajarikkoja ilman sitä toista. Ilman sitä joka tekee meistä sen kokonaisen on kuin katsoisi itseään peilistä ilman valoja. Meri ilman aaltojen ääntä.
Itse olen etsinyt sitä toista puoliskoa neljä vuotta, paljon on saanut neuvoja kuinka se voisi löytyä. Kuinka pitäisi ajatella ja mitä pitäisi tehdä. Yksikään neuvo ei ole minua auttanut.
Sanotaan ettei kukaan halua sitoutua, se varmaan on totta. Olen ihmetellyt sitä useamminkin enkä selitystä ole keksinyt. Tiedän vain sen että kun oikea tulee kohdalleni en edes mieti sitoutumista toivon vain ettei hän menisi pois.

Tosin en usko tapaavani sitä oikeaa, en enää. Olen kokenut tuskaa, ahdistusta ja pelkoa tai mitä nyt ihminen voi kokea. En usko että olisi enää mitään nähtävää. Silti kaikki tämä kaikki ei saa luopumaan minua uskosta että tuolla jossain on joku juuri minua varten. Se joku on sen kaiken tuskan ja ahdistuksen arvoinen mikä minulla on ollut.

Joku on sanonut että elämä ilman rakkautta on kuin ei olisi elänyt ollenkaan.
Kyllä se aika pitkälti näin on. Rakkaus antaa elämälle sielun jonka se todella ansaitsee.
Joten se on tavoittelemisen arvoinen asia. Toivon mukaan kaikki sen tavoittaa.
Tai edes joku.