| |  | | |
13.12.11, 12:56
|
#76 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 08/2007
Viestejä: 2730
|
Minä taas hahmotan asian enemmänkin näin: Ihminen on sosiaalinen olento, jolle on tyypillistä sosiaalisuuden ohella myös jonkin tyyppinen hierarkisuus, muodossa tai toisessa. Tuskin on olemassa yhtään täysin ei-hierarkista ihmisyhteisöä; jotkut ovat aina toisia alempana. Halusimme tai emme.
Ne arvostetut, menestyneet yksilöt, olkoot sitten miehiä tai naisia, jotka ovat oman yhteisönsä hierarkian huipulla, ovat niitä ns. alfa-yksilöitä.
Ihmisiä ei kuitenkaan voi jakaa kahteen ryhmään, alfaan ja omegoihin, vaan liukumoa on laidasta laitaan.
Ihminen voi myös kuulua useisiin yhteisöihin, ja hänen statuksensa yhdessä yhteisössä voi olla korkea, toisessa taas matala. Tässä on siis aika paljon liikkumavaraa suuntaan ja toiseen; esim. avioliitto hierarkian huipulla olevan puolison kanssa nostaa myös toisen puolison statusta jne.
Samoin on sukulaisillamme simpansseilla, jotka kamppailevat lauman suosituimpien yksilöiden asemasta jatkuvasti. Hierarkian huipulla pysyminen on simpanssille kokopäivätyö.
Hierarkian huipulla oleville miehille on tyypillistä se, että naiset yleensä näkevät heidät hyvin vahvasti tavoittelemisen arvoisina. Siksi on syntynyt tämä termi alfa-miehet. Mutta yhtä hyvin voitaisiin puhua alfa-naisista.
| |
| | |
14.12.11, 21:42
|
#77 (linkki)
| | (Vierailija) | alfauros? Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Alfan määritelmä Ei Alfuutta voi pelkästään esim korkeakoulutuksella tms määritellä. Minä ymmärtäisin Alfa- uroksella seuraavaa:
- Fyysisesti erittäin komea mies; pitkä, symmetrinen kasvoiltaan ja keholtaan, vahvan, elinvoimaisen ja terveen näköinen (lihaksisto, hiukset, iho kunnossa jne)
- Älykäs mies, jonka älystä on olemassa "todisteita" (esim usein sitten menestyminen valitsemallaan alalla, oli se sitten mikä tahansa)
- Sosiaalisesti lahjakas mies (mies osaa "käsitellä" toisia ihmisiä, vuorovaikuttaa heidän kanssaan, ja kykyä solmia positiivisesti toimivia suhteita muihin ihmisiin, oli ne sitten ystäviä, naiset, tai vaikkapa työ-yhteisö)
- Mies joka herättää luontaista arvostusta ja kunnioitusta toisissa ihmisissä (miehen luontainen taidokkuus, ominaispiirteet ja sen luomat vahvuudet herättävät toisissa ihmisisä joko ihastusta tai arvostusta, hänessä on rauhallista ja konstailematonta auktoriteettiä)
- Mies joka osaa käsitellä naisia. Hän jättää jälkeensä naisia/on suhteessa naiseen joilla jää hänestä vain hyvää sanottavaa, oli kyseessä sitten lyhyet suhteet, tahi pidemmät, hän osaa olla naisen kanssa rakentavasti ja hurmaavastikin.
Mielestäni ei ole Alfa- mies, jos jokin kohta puuttuu :)
Anyone? ;)
Terveisin, Alfa- Naaras |
Ei pentele! Nyt meni mahdollisuudet! Mitäs tehdään, kun sattuu olemaan kalju? No, kuulutaan tietenkin beetamiehiin. Lukaisin tässä muuten ihan vakavasti puhuen tänään artikkelin Tiede-lehdestä. Artikkeli koski avioliittoa ja sen tarpeellisuutta nykypäivän maailmassa. Tieteellinen lähestymistapa alfauros-käsitteeseen on armoton. "Ilman yksiavioisuteen kannustavia sosiaalisia normeja kaikkein halutuimmat miehet, 'alfaurokset', vievät naiset keskinkertaisilta 'beetamiehiltä'. Seksuaalisten markkinoiden näkökulmasta avioliittoa voikin pitää eräänlaisena tavallisten miesten liittona alfauroksia vastaan." Suora siteeraus artikkelista... Ja jatkuu...
"Häviäjiä ovat olleet töissä käyvät tylsät kunnon miehet, joiden valtti on ollut elatuskyky. Vahvassa avioliitossa ennen hyvinvointivaltiota heillä oli suotuisa asema, mutta nyt he jäävät pariutumisessa alfojen jalkoihin." Siis suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että alfaurokset EIVÄT ole niitä kunnollisia koti-isiä, jotka leikkivät lasten kanssa illalla, kantavat palkkapussin tunnollisesti kotiin ja niin edelleen. Ja ennen kuin kukaan sanoo, että olen vanhenpieni luona asusteleva vanhapoika, joka on elämänsä ajan joutunut olemaan ilman naista, niin kerron jotakin. Olen eronnut, entinen vaimoni oli kai sellainen alfanaaras, jonka täsmällisen ja kiihkottoman määritelmän haluaisin mielelläni lukea. Kuulun juuri tähän kunnollisten (ja kaljujen) beetamiesten ryhmään, joka on vähän altavastaajana. Exäni kunniaksi on sanottava, että hän on nyttemmin kyennyt myöntämään, että häntä todella kiinnostaa ja vetää puoleensa valta, varallisuus ja asema. Liittomme olisi hajonnut ennemmin tai myöhemmin siihen, että minua ei erityisemmin edes kiinnosta jatkuva kilpailutilanne. Olin liian tylsä.
Tämä on kuitenkin biologiaa. Kyse on alitajuisesta tarpeesta löytää mies, joka on kyllin vahva, hyvässä asemassa lauman sisällä ja kyvykäs siittämään terveitä lapsia. Saatuaan muksuja alfauroksen kanssa nainen odotti kolmesta neljään vuotta, jolloin lapsi oli kävelevä, minkä jälkeen mies vaihtui. Näin toimi luolamiesajan ihminen ja se geenijälki toimii meissä edelleen. Alfauroksen ei kuulukaan olla pitkään kuvioissa, vaan siittää terveitä jälkeläisiä, jotka se beetauros sitten elättää.
| |
| | |
15.12.11, 12:51
|
#78 (linkki)
| | (Vierailija) |
Juuri tuota tarkoitin kirjoittaessani etten mitenkään saa alfamiehen kuvioon sovitettua työntekoa, ja sen kautta saatua menestystä..............rahallista.
Alfamies on mies jonka nainen tunnistaa siittämään itselleen perillistä. Alfamies tulee, ottaa naisen uroksen lailla ja syystä tai toisesta katoaa kuvioista. Mahdollisesti siittämään seuraavan naaraan.
| |
| | |
15.12.11, 14:58
|
#79 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja loner Tieteellinen lähestymistapa alfauros-käsitteeseen on armoton. "Ilman yksiavioisuteen kannustavia sosiaalisia normeja kaikkein halutuimmat miehet, 'alfaurokset', vievät naiset keskinkertaisilta 'beetamiehiltä'. Seksuaalisten markkinoiden näkökulmasta avioliittoa voikin pitää eräänlaisena tavallisten miesten liittona alfauroksia vastaan." Suora siteeraus artikkelista... Ja jatkuu... | Siis kyllähän tavoitelluimmat miehet ovat aina vieneet naisia (ainakin salaa sänkyynsä) tavallisilta miehiltä. Naiset eivät ole (vastoin yleistä propagandaa?) keskimäärin lojaaleja miehilleen, mikäli kokevat nykyisen miehensä häviävän vastaehdokkaalle.
Mutta on mielenkiintoinen näkökulma asiaan, että avioliitto olisi tavallisten miesten älyllinen vastaisku harvalukuisia 'alfoja' vastaan. Varmaankin tavallinen mies voi hyötyä yksiavioisuudesta, mutta jäin miettimään onko naisellekaan oikeasti parempaa tavoitella vain niitä kaikista menestyneimpiä miehiä. Jossakin vaiheessa kilpailua on liikaa ja toisaalta olisi hyvä olla olemassa myös joku auttamassa lapsen elättämisessä ja kasvattavamisessa. Yksi menestynyt mies saisi paljon naisia, mutta ei voisi elättää kaikkien jälkikasvua.
Joskus vuosia sitten tutkimuksessa todettiin, että naiset haluavat tehdä lapsia (eli harrastaa seksiä) jännittävien miesten kanssa ja sitten solmia avioliiton kunnollisten, isäksi hyvin soveltuvien miesten kanssa. Monet tutkimukset toteavat, että juuri sinä aikana kuukaudesta, kun naiset tulevat herkimmin raskaaksi he tuntevat eniten vetoa jännittäviin miehiin ja ovat alttiimpia pettämään. Yhdysvalloissa tutkimuksen mukaan jopa 25% lapsista tunnustaa väärää isää ja 85% näistä miehistä luulee itsekin olevansa lapsen biologinen isä.
Naisten kiinnostus menestyneisiin miehiin tietysti johtuu siitä, että he geenien ohjaamina pyrkivät saamaan kyseisten miesten hyväksi oletettuja geenejä jälkikasvulleen. Samasta syystä miehet ihastuvat kauniisiin naisiin.
Ilman yksiavioisuutta harvemmat miehet pääsisivät jatkamaan sukuaan. Naisilla taas olisi helvetinmoinen tappelu siitä, kuka saa osansa niistä harvoista menestyneistä miehistä. Naiset joutuisivat tyytymään olemaan osa suurempaa haaremia menestyneelle miehelle. Menestyneen miehen kannattaa käyttää tilaisuutta hyväkseen olemalla useiden naisten kanssa, eikä tyytyä yksiavioisuuteen tarjonnan runsauden vuoksi.
Jossakin vaiheessa ilman naista jääneiden tavallisten miesten voisi kuvitella kypsyvän heille huonoon tilanteeseen ja käyttävän joukkovoimaansa edukseen harvalukuisia halutuimpia miehiä vastaan. Yksiavioisuuden laki ja seksuaalisuuden rajoitukset kulttuureissa (esim. uskonto/lainsäädäntö) voivatkin olla tällaisesta tilanteesta syntyneitä. Nyt on avioliiton asema rapistunut, seksi vapaampaa, naiset käyvät töissä tai yhteiskunta elättää heitä. Nämä ovat johtaneet siihen, että tavallisilla miehillä on enemmän vaikeuksia saada naista ja menestyneillä miehillä on entisestä enemmän kissanpäivät.
| |
| | |
15.12.11, 21:28
|
#80 (linkki)
| | (Vierailija) | Jatkoa tuolle Ajatuksia
Hyvin päätelty. Nykyinen yhteiskuntamalli mahdollistaa juuri sen, että seksi on vapaampaa ja sen kunnollisen miehen arvo on laskenut. Yhteiskunnan tarjoamat tuet ja elatusmaksujärjestelmä takaavat sen, että nykyajan nainen tulee lapsensa kanssa toimeen, vaikka perheessä ei olisi enää miestä, joka ylläpitää taloudellista hyvinvointia ja turvaa perheen toimeentulon. Tästä on muuten kirjoiteltu useammassakin eri blogissa, joista osa liittyy peräti viime kevään vaalikeskusteluun. On kiistämätön tosiasia, että nainen hallitsee seksuaalista kanssakäymistä kahden eri sukupuolta olevan henkilön välillä. Tämä siis on vallitseva käytäntö. Nainen on se, joka tekee valinnan kaikista mahdollisista tarjokkaista. Se, mitä kaikkea voi tapahtua parinmuodostuksen jälkeen, on sitten kokonaan toinen juttu. Sääntönä silti voidaan pitää, että mitään ei tapahdu, ellei nainen näytä vihreää valoa.
Yhden asian haluan silti tehdä selväksi. En millään tavalla moiti naisia tästä käyttäytymisestä. Niin minäkin tekisin, jos tilanne olisi se, että on valinnanvaraa. Ongelmana parisuhteen muodostamista ajatellen on kuitenkin se seikka, että ihmisen biologiseen, alitajuiseen käyttäytymiseen kuuluu pyrkimys geenivaihteluun. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lapsen saavutettua kolmen tai neljän vuoden iän liitossa alkaa esiintyä ongelmia. Tämä johtuu siitä, että nainen pyrkii häätämään miehen luotaan voidakseen ottaa uuden, jotta lapsilla olisi mahdollisimman laaja ja monipuolinen geeniperimä. Ja tämä juttu ei tule omasta päästäni. Tutkimusaineisto on koottu 1800-luvun loppupuoliskolta saakka kaikkialta länsimaista ja tutkimuksessa selviteltiin avioliittojen kestoa.
Apinalaumoissa lauman alfauros on kaikkien laumassa syntyvien pentujen isä. Simpanssinaaraat saattavat silti paritella muiden kuin alfaurosten kanssa niin pitkään, kun nämä eivät ole sukukypsässä iässä. Käyvät siis ikään kuin vieraissa. Antaa miettimisen aihetta, kun otetaan huomioon, että simpanssia pidetään kädellisistä lähimpänä ihmistä...
On kuitenkin vielä yksi mielenkiintoinen näkökulma alfauros-keskusteluun. Alfauroksia/alfamiehiä tutkittaessa huomattiin eräs merkille pantava seikka. Alfamiehet, johtajat, vaikuttajat ja naisten mieleen menevät miehet, olivat yleisesti ottaen stressaantuneempia kuin keskivertomiehet, sillä stressin syynä oli se, miten säilyttää tämä alfauroksen asema. Sama päti paviaanilaumassa tehtyyn vertailututkimukseen. Alfauros on nimittäin alfauros vain niin pitkään, kun joku ei syrjäytä häntä. Niin eläin- kuin ihmislaumoissakin on käynnissä jatkuva valtataistelu, jonka voittaja ottaa alfauroksen paikan. Hävinnyt kuolee tai tulee häädetyksi nöyryytettynä.
| |
| | |
15.12.11, 21:36
|
#81 (linkki)
| | (Vierailija) | Ainokaiselle hiuksista...
Ihan pakko mainita näin ohimennen. Miehellä, jolla on hiukset, on pienempi testosteronin tuotanto, kuin miehellä, jonka kaljuuntuminen alkaa jo nuorena. Enkä nyt pönkitä itsetuntoani. Ei ollut kivaa parikymppisenä, kun päälaki alkoi paistaa, mutta ainoa vaihtoehto olisi ollut käyttää estrogeenipitoisia aineita. Ne olisivat taatusti taanneet hiusten kasvun. Totesin, että olen mieluummin rehdisti kalju ja ajoin loputkin pois. Miehellä häiriintynyt hormonitasapaino, johtui se sitten rasvan kertymisestä elimistöön tai altistumisesta ravintoperäiselle estrogeeenille, johtaa alentuneeseen suvunjatkamiskykyyn, keskivartalolihavuuteen, rintojen muodostumiseen etc. Tiesittekö muuten, että humalassa, jota laitetaan olueen, on kasviperäistä estrogeenia? Kaikkien, jotka ovat tai haluvat olla alfauroksia, kannattaisi miettiä tätä seikkaa hiukan... ;) Alfauroksella ei ole rintoja. Jos ette tiedä mitä tarkoitan, käykää vilkaisemassa lähiökuppiloiden kanta-asiakkaita.
| |
| | |
16.12.11, 20:36
|
#82 (linkki)
| | (Vierailija) |
Tunnustan heti, että en lukenut tätä ketjua muuta kuin tästä viimeiseltä sivulta.
Joku tuossa kirjoitti, ettei saa alfamiehen kuvioon sovitettua tyäntekoa jne. En tiedä, mitä hän oiekasti tarkoitti, mutta itselleni alfamiehen ensimmäinen ja kaikkein merkittävin vaatimus on työnteko. Kunnioitan niin mielettömästi työtätekevää, osaavaa ja ahkeraa miestä, että siinä jää kyllä moni muu seikka miehessä sivuasiaksi.
Ulkonäkö ei ole ollenkaan samassa määrin tärkeä. Sitäpaitsi tahdon korostaa, että kun mies on kunnon työtätekevä ja ahkera, sillä on vaikutusta ulkonäköönkin. Tällainen mies on reippaan ja itsevarman näköinen.
Olen ollut naimisissa ulkoisesti hyvin komean miehen kanssa. Olin nuori ja pidin silloin sitä hyvinkin tärkeänä asiana. Miehellä oli hyvä työpaikkakin, mutta hän vihasi työntekemistä, koska olisi ollut niin paljon mukavampaa vain lekotella kotona tai istuskella kapakoissa saamassa naisilta ihailevia katseita. Kännissä oleminen oli hänestä kivaa. Hän peilaili ja ihaili itseään jatkuvasti. Kampaili kieltämättä kaunista kiharaa tukkaansa silmät viinasta punaisina, mutta sitähän hän itse ei nähnyt vaan näki itsessään Luojan lahjan naisille. Ainahan niitä naisia sitten löytyi, jotka häntä tuijottivat, niin nuoria kuin vanhojakin. Alkoi ällöttää se ryhdittömyys ja selkärangattomuus. Jos jotain virallista tms. tärkeää asiaa olisi pitänyt ajaa, sen hän sälytti minulle, koska ei viitsinyt tehdä mitään. Aloin jopa epäillä, ettei hän osannut. Lopulta hän joi työpaikkansakin, mikä oli sitten minulle se viimeinen niitti.
Kun hänestä pääsin eroon, en ole ikinä antanut painoa miehen upealle ulkonäölle, ja olen muuten tosi tarkka huomaamaan, milloin se on pelkkää ulkokuorta. Mies, joka heittää kaiken elämässään vain ulkonäkönsä varaan, on luuseri eikä kelpaa minulle vaikka olisi kuinka komea. Miehestä täytyy näkyä myös se, että hän haluaa tehdä työtä ollakseen mies ja yhteiskuntakelpoinen ihminen. Lorvikatarri on miehelle suurin turn-off.
Nyt en halua tyrmätä työttömiä. On miehiä, jotka ovat joutuneet työttömiksi ilman omaa syytä ja jotka tekevät kaikkensa saadakseen työpaikan. Jos eivät saa, he kuitenkin tekevät jotakin, eivät vain asetu niille sijoilleen. Ja sitten on niitä miehiä, joille työttömyys on onnenpotku ja jotka voivat aina piiloutua sen työttömyytensä taakse selittäessään, miksi toimivat kuten toimivat. Työttömyys on hyvä syy istuskella kapakassa aamusta iltaan jne. Muijan siivellä on mukava elellä, mitäs kun ei ole töitä eikä tässä nyt jaksa etsiskelläkään. Tehkööt töitä ne joille se on niin vit-n tärkeetä!
En ymmärrä naisia, jotka kelpuuttavat itselleen miehen, joka nauttii lorvailusta ja pakoilee työtä. Niin komeata miestä ei ole olemassakaan, että minulle ko. tyyppi kelpaisi.
Alfamies on mies, joka vastaa itsestään ja perheestään. Hän ei raukkamaisesti sälytä vastuuta pelkästään vaimolleen. Alfamies ei hauku poliiseja paskalakeiksi, koska hänellä ei ole selvittämättömiä asioita poliisin kanssa eikä hänen tarvitse pakoilla ko. virkamiehiä. Alfamiehen kanssa voi lähteä pikkujouluihin ja hänet voi esitellä pomolleen pelkäämättä, että hän nolaa itsensä ja vaimonsa. Alfamies ei vahingossakaan käpälöi vieraita naisia eikä silkkaa typeryyttään munaa itseään missään tilanteessa.
Mies voi olla 160 cm pitkä, hänellä voi olla hörökorvat tai possunenä tai ennen aikojaan kaljuuntunut päälaki (tai kaikki yhtäaikaa), mutta jos hänellä on silmissään suora, rehellinen, tarkka ja älykäs katse, hyvä ryhti ja vastuullinen olemus, se on alfaa.
| |
| | |
18.12.11, 17:28
|
#83 (linkki)
| | (Vierailija) | Alfaako?
Ajattelisivatpa kaikki samalla tavoin kuin tuo edellinen kirjoittaja! Tämä siis näin miehen näkökulmasta. Ikävä kyllä se ei taida mennä kuitenkaan niin. Rehti, muut huomioon ottava ja herrasmiesmäinenkin käytös eivät takaa sitä, että tulee luokitelluksi tähän harvojen ja valikoitujen ryhmään.
| |
| | |
18.12.11, 19:20
|
#84 (linkki)
| | (Vierailija) |
Aivan näin, mutta toivottavasti tuota herrasmiesmäisyyttä ei sekoiteta lipevyyteen. Jotkut miehet nimittäin pitää itseään gentlemanneina, mutta ovat itse asiassa ällömäisen lipeviä. Riennetään avaamaan naiselle ovi, ja samalla vähän "taputellaan." Tarjotaan naiselle tuolia alle, ja hiplataan naista olkapäästä tai peräti muualta samalla. Imelä hymy naamalla ja silmät kiiluen. Koko olemus viestittäen, että "huomaa minut, enkös ole ihana, enkös ole minä mainio ja niin kohtelias ja herrasmies, minä minä minä!"
| |
| | |
19.12.11, 10:42
|
#85 (linkki)
| | (Vierailija) |
Meikä oli alfamies viime lauantaina. Seisoskelin vaan tanssilattian vieressä kun hitaat soi ja sitten yhtäkkiä jostain ampaisi nainen hieromaan itseään minua vasten. Tätä menestystä ei himmennä lainkaan se seikka että joku ulkomaalainen mies jahtasi sitä ja se haki selkeästi vain turvaa. No olihan se melko isokokoinenkin. Pari biisiä se viihtyi siinä ja häipyi sitten kun tunsi olonsa turvalliseksi. Vähän jäi kyllä harmittamaan kun valmistuin jo kärräämään sen taksilla kotia.
| |
| | |
22.12.11, 11:07
|
#86 (linkki)
| | (Vierailija) | Alfamies ja herrasmiesmäisyys
Jaa-a. Hankalaa tämä käsitteistö. Ensiksikin, herrasmiesmäisyys on yksiselitteisesti herrasmiesmäisyyttä. Silloin ei yksinkertaisesti olla lipeviä, hiplailevia ja vihjailevia porsaita. Piste. Siinä ei ainakaan minun mielestäni ole minkäänlaista tulkinnanvaraa.
Toiseksi, minä olen nojannut kommenttini alfamiehistä puhtaasti siihen, miten tieteilijät asiaa lähestyvät sosiologian ja antropologian näkökulmasta. Eli, alfamies ei ole huolehtija ja työssä käyvä perheenisä, vaan se uros, joka pyrkii levittämään geenejään mahdollisimman laajalle. Jos antaisin oman mielipiteen sekoittua asiaan, se hämärtäisi keskustelua siitä, mitä alfamies OIKEASTI on ja miten useimmat tahtovat sen nähdä. Siinä on suuri ero, kuten olen tällä palstalla huomannut. Valitan, hyvät leidit. Useimmat teistä haluavat miehen, jossa on hiven alfaa ja hiven betaa, ainakin kommenttien perusteella...
| |
| | | | |