| |  | | |
01.08.07, 12:36
|
#1 (linkki)
| | (Vierailija) | Miksi naisen oltava nuorempi?
Miksi miehet aina tahtovat nuoremman naisen? Minkä vuoksi aina oletetaan, että miehen on oltava naista vanhempi, noin 5-15vuotta, ja että nainenkin aina täten tahtoo vanhemman miehen? Minä en!!
Tahtoisin mieluiten mahdollisimman samanikäisen, ehkä +- 3vuotta. Maksimissaan. En voisi edes kuvitella 10 vuotta vanhempaa miestä. Miehille taas on suorastaan tavoite, että vaimo/tyttöystävä on huomattavasti nuorempi. En tahdo vanhaa ukkoa...
| |
| | |
01.08.07, 12:53
|
#2 (linkki)
| | (Vierailija) |
En minäkään vanhaa ukkoa tahdo, enkä sellaista ota. Nuorempi sen olla pitää ja niitä on ollut (ja parhaillaankin on). On helvetin vanhanaikaista ajattelua, että naisen pitäisi olla se nuorempi. Osaksi juuri tällaiseen ajatteluun suivaantuneena päätin tietoisesti alkaa katsella nuorempia miehiä. Ja täytyy sanoa, että kyllähän niitä mielummin katseleekin! Sitäpaitsi seksin kannalta yhdistelmä vanhempi nainen+nuorempi mies on aika toimiva. Näin siksi, että nuoren miehen halukkuus on huipussaan, kun taas naisen halut yleensä alkavat lisääntyä kun ikää tulee vähän lisää.
Onnea matkaan "Samariini", uskon, ettei sinun todellakaan tarvitse tyytyä "vanhaan ukkoon" ellet tahdo! Samanikäisen (ja muutenkin mielenkiintoisen) miehen löytämisen luulisi olevan helppoa, kun monta vuotta nuorempienkaan löytäminen ei ainakaan itselleni tuota ongelmia.
| |
| | |
01.08.07, 15:15
|
#3 (linkki)
| | (Vierailija) | Siksi
Nuorinainen=hedelmällisempi, kauniimpi, seksikkäämpi, viettomampi, puhtaampi, ihanampi, herättää vanhemassa miehessa nopeammin naimahalut, antaa vanhemmalle miehelle tunteen nuoruudesta ja elinvoimaa.
Minusta sopiva ikäero naisen ja miehen välillä riippuu miehen iästä:
Mies18-25, nainen max 20
Mies25-35, nainen 20-25
Mies35-45, nainen 25-30
Mies45-55, nainen 30-35
Mies55-65, nainen 35-40
Mies65->, nainen max 50
| |
| | |
01.08.07, 15:33
|
#4 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja TheKari Nuorinainen=hedelmällisempi, kauniimpi, seksikkäämpi, viettomampi, puhtaampi, ihanampi, herättää vanhemassa miehessa nopeammin naimahalut, antaa vanhemmalle miehelle tunteen nuoruudesta ja elinvoimaa.
Minusta sopiva ikäero naisen ja miehen välillä riippuu miehen iästä:
Mies18-25, nainen max 20
Mies25-35, nainen 20-25
Mies35-45, nainen 25-30
Mies45-55, nainen 30-35
Mies55-65, nainen 35-40
Mies65->, nainen max 50 | päivän parhaat naurut sain, ihan tilastoa olet tehnyt...
| |
| | |
01.08.07, 15:36
|
#5 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja TheKari Nuorinainen=hedelmällisempi, kauniimpi, seksikkäämpi, viettomampi, puhtaampi, ihanampi, herättää vanhemassa miehessa nopeammin naimahalut, antaa vanhemmalle miehelle tunteen nuoruudesta ja elinvoimaa.
Minusta sopiva ikäero naisen ja miehen välillä riippuu miehen iästä:
Mies18-25, nainen max 20
Mies25-35, nainen 20-25
Mies35-45, nainen 25-30
Mies45-55, nainen 30-35
Mies55-65, nainen 35-40
Mies65->, nainen max 50 | En ole nainen max50 vaan yli50. Ellit 50+ on viestiketju mistä löytyisi mies 50+ iässä.
TheKarin luokituksen mukaan vain 65+ ikäryhmässä.
Parempi niin. Väittelen nyt ko. palstalla menopaussi sanasta. Vaihdevuosi eli menopaussi. Olen tähän päivään mennessä pitänyt sanoja synonyymeinä.
TheKari ja menopaussi. Siinäkin voisi olla synonyymille paikka.
| |
| | |
01.08.07, 16:39
|
#6 (linkki)
| | (Vierailija) |
Olen 40+, enkä voisi ikinä, I K I N Ä kuvitella koskevani kuusikymppisen mieheen... Siis korkeintaan voisin kätellä, mutta että pitäisi ajatella eläkevaaria romanttisessa mielessä, elämänkumppanina...? Oksettaa! Puistattaa!
| |
| | |
01.08.07, 16:50
|
#7 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja ap.. Olen 40+, enkä voisi ikinä, I K I N Ä kuvitella koskevani kuusikymppisen mieheen... Siis korkeintaan voisin kätellä, mutta että pitäisi ajatella eläkevaaria romanttisessa mielessä, elämänkumppanina...? Oksettaa! Puistattaa! | Minua puistattaa kylmästä. Ikkuna on auki netin edessä.
Kaikki me vanhetaan. Nuoruudesta kannattaa iloita niin kauan kuin on nuori.
Sitten vanhana on mukava muistella nuoruuden iloisia päiviä.
| |
| | |
01.08.07, 20:00
|
#8 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja TheKari Nuorinainen=hedelmällisempi, kauniimpi, seksikkäämpi, viettomampi, puhtaampi, ihanampi, herättää vanhemassa miehessa nopeammin naimahalut, antaa vanhemmalle miehelle tunteen nuoruudesta ja elinvoimaa.
Minusta sopiva ikäero naisen ja miehen välillä riippuu miehen iästä:
Mies18-25, nainen max 20
Mies25-35, nainen 20-25
Mies35-45, nainen 25-30
Mies45-55, nainen 30-35
Mies55-65, nainen 35-40
Mies65->, nainen max 50 | Entä mitä uskot nuoren naisen vanhemmasta äijästä kostuvan? Olet ajatellut asiaa vain ja ainoastaan miehen kannalta. Parisuhteeseen ja / tai seksisuhteeseen tarvitaan kuitenkin kaksi.
| |
| | |
01.08.07, 20:16
|
#9 (linkki)
| | (Vierailija) | Pientä pika-analyysia Kari-herralle
Nuorinainen=hedelmällisempi,(= vain lisääntyminen on tärkeää. Lapsia, lapsiahan ne miehet tahtovat ja mitä enemmän sen parempi?!) kauniimpi, seksikkäämpi,(=kokemattomuus on seksikästä, mot. katso seuraavat sulkeet) viettomampi, puhtaampi,(=toivottavasti vielä neitsyt.olisihan kauheaa jos nainen olisi jo harrastanut seksiä jonkun toisen kanssa, huoriahan ne sellaiset...)ihanampi, herättää vanhemassa miehessa nopeammin naimahalut, antaa vanhemmalle miehelle tunteen nuoruudesta ja elinvoimaa(= valheellisen tunteen, siitä, että voi imeä nuoruutta toisesta).
Minusta sopiva ikäero naisen ja miehen välillä riippuu miehen iästä:(tottakai riippuu miehen iästä, mieshän se valitsee...yeah, maybe in your dreams. Minun tuttavapiirissäni naiset ovat niitä joilla on varaa valita.)
Mies18-25, nainen max 20
Mies25-35, nainen 20-25
Mies35-45, nainen 25-30
Mies45-55, nainen 30-35
Mies55-65, nainen 35-40
Mies65->, nainen max 50 | |
| | |
01.08.07, 20:32
|
#10 (linkki)
| | (Vierailija) |
Niinpä niin, että vain miehen halujen mukaan mennään ja parisuhde muodostetaan?? Jos mies tahtoo nuoren vaimon, hän vain "ottaa." Enpä tunne montakaan naista, joka ihan oikeasti tahtoisi 15-20v vanhemman miehen. 10v alkaa olla ehdoton raja. En minäkään huolisi äijää, joka olisi jo eläkkeellä kun minä vielä olisin lapsentekoiässä.
| |
| | |
01.08.07, 22:44
|
#11 (linkki)
| | (Vierailija) |
^Minä kyllä mielelläni ottaisin 15-20 vuotta vanhemman miehen. Oman ikäiset tuntuvat lähinnä pikkupojilta.
| |
| | |
01.08.07, 23:24
|
#12 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja N31v. ^Minä kyllä mielelläni ottaisin 15-20 vuotta vanhemman miehen. Oman ikäiset tuntuvat lähinnä pikkupojilta. | Teit varmasti monta vanhempaa palstaäijää onnelliseksi tuolla kommentilla. Mikäs siinä, yksi tykkää isästä ja toinen pojasta. Henk. koht. en voi ymmärtää, että miten kolmikymppiset miehet voivat jonkun mielestä tuntua pikkupojilta. Kyllä oikeat pikkupojat ovat paljon nuorempia ja herkullisempia... :-)
| |
| | |
02.08.07, 01:44
|
#13 (linkki)
| | (Vierailija) |
Itse katselin hieman vanhempia miehiä siinä kahdenkympin korvilla... tämä vain siksi että monet omanikäiset olivat hieman lapsellisia. Mutta en tällöinkään todellakaan katsellut mitään 10 vuotta itseäni vanhempia, vaan ihan vain 2-3v minua vanhempia. Nyt kun ikävuodet alkavat lähestyä kolmeakymppiä, niin olen päättänyt että tästä eteenpäin katselen enimmäkseen vain itseäni nuorempia miehiä, eli jotain muutaman vuoden nuorempia. Naisilla on todellakin enemmän varaa valita, kuin miehillä (ellei mies satu olemaan esim. poikkeuksellisen komea tai hyvin menestynyt)! Tälle, miksi miehen nimenomaan tulisi olla naista nuorempi löytyy myös ihan hyvät perustelut. Vanhuutta ajatellen: en halua jäädä 60-70 vuotiaana leskeksi sen takia että miesten elinikä on keskimäärin lyhyempi kuin naisten.
| |
| | |
02.08.07, 09:42
|
#14 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja nuorempi mies minulle, kiitos! Vanhuutta ajatellen: en halua jäädä 60-70 vuotiaana leskeksi sen takia että miesten elinikä on keskimäärin lyhyempi kuin naisten. | Melko pitkälle olet elämäsi jo suunnitellut ;) Kannattaa muistaa, että kaikki ei mene aina käsikirjoituksen mukaan. Missään ei sanota, että mies kuolee ensin. Miesten elinikä voi olla tilastojen mukaan lyhyempi, mutta kaikki miehetkin ovat yksilöitä, ja myös perimällä ja elintavoilla on oma osansa. Eivät naiset ole sen paremmassa asemassa. Voi osua kohdalle onnettomuus, tai vaikka sairaus.
| |
| | |
02.08.07, 13:32
|
#15 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 04/2007
Viestejä: 204
| Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja Samariini Miksi miehet aina tahtovat nuoremman naisen? Minkä vuoksi aina oletetaan, että miehen on oltava naista vanhempi, noin 5-15vuotta, ja että nainenkin aina täten tahtoo vanhemman miehen? Minä en!!
Tahtoisin mieluiten mahdollisimman samanikäisen, ehkä +- 3vuotta. Maksimissaan. En voisi edes kuvitella 10 vuotta vanhempaa miestä. Miehille taas on suorastaan tavoite, että vaimo/tyttöystävä on huomattavasti nuorempi. En tahdo vanhaa ukkoa... | Miksi tällaisestakin asiasta pitää tehdä ongelmaa? Eihän kukaan sinua pakota ottamaan sellaista miestä jota et halua. | |
| | |
02.08.07, 14:03
|
#16 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja Kolkku Miksi tällaisestakin asiasta pitää tehdä ongelmaa? Eihän kukaan sinua pakota ottamaan sellaista miestä jota et halua. | Kun kyseessä on nainen, mistä tahansa asiasta sadaan aikaiseksi ongelma :-D
| |
| | |
02.08.07, 20:53
|
#17 (linkki)
| | (Vierailija) |
Kolkku ja Mies 34. Ärsyyntymiseni johtuu siitä, että nyt kun olen uusiosinkku, minulle koko ajan tyrkytetään vanhempia miehiä. Kaverit, sukulaiset jne. ja ainahan media+viihdekin työntävät naisen vanhemman äijän syliin. Se on niin tympeää ja kliseistä! Niin, ottaisitteko itse 15v vanhemman puolison? Ette! Mutta naisen oletetaan ottavan ilomielin, aina! Mieluummin pysyn yksin, kuin talutan papparaista.
| |
| | |
02.08.07, 21:52
|
#18 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja ap.. Kolkku ja Mies 34. Ärsyyntymiseni johtuu siitä, että nyt kun olen uusiosinkku, minulle koko ajan tyrkytetään vanhempia miehiä. Kaverit, sukulaiset jne. ja ainahan media+viihdekin työntävät naisen vanhemman äijän syliin. Se on niin tympeää ja kliseistä! Niin, ottaisitteko itse 15v vanhemman puolison? Ette! Mutta naisen oletetaan ottavan ilomielin, aina! Mieluummin pysyn yksin, kuin talutan papparaista. | Sepä se. Yllättävän tiukassa tämä niin kuin monet muutkin aikansa eläneet patriarkaaliset arvot ja uskomukset. Ihmettelen myös sitä, miten itsestäänselvästi monet "ajattelevat" naisetkin sisäistävät ne.Samanikäinen ystävättäreni haukkuu minua pedofiiliksi ja taivastelee miksen tahdo vanhempaa miestä kuten hän. (Alle kahdeksantoistavuotiaisiin en siis kajoa, vaikka niitäkin on ollut tyrkyllä.) Kun kysyin ihmettelisikö hän yhtä lailla mieltymyksiäni, jos olisin mies ja katselisin nuorempia naisia, hän myönsi, että tuskin. Miksi näin, siihen hän ei osannut vastata. Sangen paljastavaa, eikö totta?
| |
| | |
02.08.07, 23:20
|
#19 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja ap.. Kolkku ja Mies 34. Ärsyyntymiseni johtuu siitä, että nyt kun olen uusiosinkku, minulle koko ajan tyrkytetään vanhempia miehiä. Kaverit, sukulaiset jne. ja ainahan media+viihdekin työntävät naisen vanhemman äijän syliin. Se on niin tympeää ja kliseistä! Niin, ottaisitteko itse 15v vanhemman puolison? Ette! Mutta naisen oletetaan ottavan ilomielin, aina! Mieluummin pysyn yksin, kuin talutan papparaista. | Tuo on jokaisen itse kehittämä ongelma. Tiedän pareja, joilla on ikäeroa 10 vuotta. Se ei näy menoa haittaavan. Harmooniasia (lapsia) on siunaantunut useampi kappale.
Okei, et pidä tai kelpuuta vanhempaa puolisoa. Sitä ei tarvitse perustella sen enempää, koska sinulla on valinnanvapaus. Mutta muut voivat tehdä kuten parhaaksi katsovat. Muutaman vuoden ikäero suhteessa ei merkite kovin paljon, jos vain kaikista muista asioista ollaan samalla aaltopituudella.
Yleensä se menee niin, että ikäero häiritsee kaikkia muita, paitsi paria itseään...
| |
| | |
03.08.07, 10:20
|
#20 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja Samariini Miksi miehet aina tahtovat nuoremman naisen? Minkä vuoksi aina oletetaan, että miehen on oltava naista vanhempi, noin 5-15vuotta, ja että nainenkin aina täten tahtoo vanhemman miehen? Minä en!! | Osin siksi, että mikäli kohdalle sattuu hieman vanhempi nainen, tämä alkaa heti kauhistella tyyliin: "viisi vuotta nuorempi mies, aika paha...". En tiedä miksi tuo on paha( meillä oli siis vajaa 4 vuotta ikäeroa), ilmeisesti kysymys on naisten keskinäisistä sosiaalisista paineista?
Ok, minun tapauksessani oli varmaankin aikuisten oikeasti kysymys siitä, että tämä nainen oli vain käsittämättömän upea ilmestys, eli painimme aivan eri sarjoissa. Hän ehkä halusi olla armollinen ja pehmitti lemppaamistani vetoamalla ikääni. Pitäisi varmaan olla kiitollinen? :) | |
| | |
03.08.07, 20:11
|
#21 (linkki)
| | (Vierailija) |
^tuossa nähdään, miten paikalleenjämähtäneitä nämä ikäasiat ovat. Miehen "on oltava" vanhempi, tai se on muka outoa. Minäkin ajattelin noin joskus nuorena, myönnän. Silloin oli enemmän kaavoihin kangistunut. Nyt minua ei sosiaaliset paineet heilauttaisi, vaikka mies olisi 5v nuorempi. Tuntuisi vaan mukavimmalta olla ihan omanikäisen kanssa, jolloin olisi elänyt samaa aikaa, siis olisi ympäröivästä maailmasta samanikäisiä muistoja jne. Jos on huima ikäero, on elänyt eri ajassa, jos nyt osaan tämän oikein selittää. En tahtoisi puolisoa, joka oli syntyessäni jo aikuinen.
| |
| | |
04.08.07, 17:05
|
#22 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 1838
|
Tuli mieleeni että ehkä ihmiset ovat vain siirtäneet entisaikojen sosiaaliset normit ikään. Ennenhän naitiin vain omasta sosiaalisesta piiristä. Nykyäänhän näitä rajoja ei ole enää niin selkeästi. Yhteiskunta ei paheksu kollektiivisesti duunarin ja porvarin yhteiseloa. Siksi ehkä ihmisten on helpompi tehdä jotain kuvitteellisia rajoja omaan ja muiden pariutumiseen.
| |
| | |
05.08.07, 22:25
|
#23 (linkki)
| | (Vierailija) | Raja on jokaisen korvien välissä
(Ei haarojen välissä) Olen yli 20v kaveri ja olen tällä hetkellä hieman ihastunut yhteen yli 30v naiseen. En katso iällä olevan mitään väliä, jos kummatkin osapuolet viihtyvät toistensa seurassa. Harmi vaan, että se nainen ei luultavasti välitä minusta. Mutta aivan ihana tapaus, joka tapauksessa.
VANHEMMAT NAISET OVAT = kokeneempia, ei enään mitään sinisilmäisiä teinejä, haastavampia ja ne ei "piru vie" ole mitään tuppisuita. | |
| | |
06.08.07, 04:55
|
#24 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 12/2000
Viestejä: 47
|
nuoremmista naisista tulee vanhempia naisia. vanhemmista naisista tulee mummoja.
| |
| | |
06.08.07, 06:43
|
#25 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja IlkkaV nuoremmista naisista tulee vanhempia naisia. vanhemmista naisista tulee mummoja. | Siihen on hyvä konsti, kuuskymppisenhän voi vaihtaa kahteen kolmekymppiseen? :)
Oikeasti naisten pölyttyneitä asenteita pitäisi jotenkin saada vähän raikastettua, monessakin asiassa. Monenlaiset luokkayhteiskunnan jäänteet elävät ja voivat hyvin juuri naisten "ansiosta". Oma ukko on ihan duunariporrasta ja pelaa lentopallojoukkueessa, jossa on mukana mm. yksi vuorineuvos. Voistteko kuvitella, että jonkun vuoristoneuvoksen eukko ikimaailmassa sosialisoisi vaikkapa rakennussiivoojan kanssa, tuskinpa...
Sama juttu maailmalla, esim. tyttöjen ympärileikkausperinne, joka on mielestäni yksi kuvottavimpia ihmisoikeusrikkomuksia, elää ja voi hyvin juuri suvun naisten ylläpitämänä. Uskomatonta, mutta totta, valitettavasti! | |
| | | | |