kulakaloo

Miten voi olla mahdollista, etten pääse nuoruuden ensirakkaudesta eroon? Seurustelimme joskus parikymppisenä pari vuotta ja kun meillä meni välit poikki (mies jäi pettämisestä kiinni), muutin ulkomaille. Vuosien jälkeen palasin takaisin Suomeen, ja olen nyt vuoden ajan tapaillut silloin tällöin tätä miestä. Olen yrittänyt olla tapailematta, koska rakastun joka kerta häneen uudelleen kun tapaamme, ja sitten yritän taas olla lähettelemättä tekstareita ja yritän vieroittaa itseäni hänestä. Nyt tapasimme taas eilen uudestaan, ja meillä oli aivan ihana ilta ja yö. Hän on eronnut pari vuotta sitten ja sanoi, ettei halua seurustella tällä hetkellä, mutta voisimme tapailla, harrastaa seksiä, matkustella jne.
Mietin, että miksi hemmetissä minulle ei joskus voisi käydä niin kuin elokuvissa, että vihdoin ja viimein kaikkien näiden vuosien jälkeen saisin tämän nuoruuden ensirakkauteni itselleni, seurustelisimme ja menisimme naimisiin.
Onko jollain muulla samanlainen ongelma, ettei pääse nuoruuden ensirakkaudesta sitten millään eroon? Nyt poistin taas hänen puhelinnumeronsa ja kaikki tiedot, joten en voi lähetellä tekstareita, koska hänellä on salainen numero.
Kuinka aikuinen ihminen voi olla vielä näin idiootti kuin minä..? Vaikeahan tässä on yrittää etsiä taas muuta seurustelukumppania, kun ajattelen vain tätä ensirakkauttani..

pulapaloo:))

Minulla on samanlainen ongelma,tosin kyseessä ei ole "ensirakkaus" vaan ensimmäinen rakkaus. Hänkin petti minua, mutta en silti voinut unohtaa häntä, aina palasimme yhteen. Pari kuukautta sitten tiet erosivat jälleen, tein saman kuin sinä, poistin puhelinnumeron ja sähköpostiosoitteen ja kaikki, mutta silti mietin sitä paskiaista joka päivä ja toivon, että hän ottaisi jälleen yhteyttä ja palaisimme yhteen.

Tällä palstalla et tule saamaan ymmärrystä, enkä minäkään.Meidät haukutaan idiooteiksi, jotka antaa kohdella itseään huonosti ja kaikkea muuta sontaa. Mutta älä välitä, minä ymmärrän täysin sinua. Samassa veneessä ollaan.

kulakaloo

Kiitos "pulapaloo" vastauksesta. Ihanaa, että joku tajuaa... Pidetään meille peukkuja, että tapaisimme sellaiset elämämme ihmiset, jotka olisivat yhtä rakastuneita meihin, kuin me heihin, ja pääsisimme näistä "haamuista" eroon...
Mukavaa viikonloppua!

Löllölöö

Saman kokenut. Ikävä todeta näin jälkeen päin että kaikkia ensimmäisen suhteeni jälkeisiä suhteita olen verrannut tavalla tai toisella aina siihen ensimmäiseen. Miettinyt myös että mitä jos kuitenkin oltaisiini jatkettu. Olisiko meillä nyt se oma talo takalla ja koira pihalla leikkimässä.Tällä hetkellä olen kuitenkin onnellinen että vuosia kestäneen parisuhteen jälkeen entinen miesystäväni on nyt onnellisesti naimisissa, vaikkei minun kanssani.

vanha suola janottaa

sama juttu paitsi itse tyhmyyttäni jätin rakkaani toisen takia. Toinen osoittaitui idiootiksi ja kun tajusin tämän kymmenen vuoden jälkeen oli myöhäistä. Ikävintä on että ensirakkauteni silmistä näkee kohdatessamme satunnaisesti ruokakaupassa edelleen rakkauden ja tuska muteen voi enää kertoa tunteistani ja rikkoa hänen perhettään. Olen naimisissa vaihtelevan onnellisesti mutta vaihtaisin mieheni milloin tahansa ensirakkauteeni mutten koskaan toiseen...

Jopas on

Jospa vihdoin pitäisit mölyt mahassasi. Menneeseen ei ole paluuta. Äläkä täällä haikaile!

jpovjp

Minua taas potuttaa, että tuli sekaanuttua ensimmäiseen paskaan. Semmonen pukki oli, että oksat pois. inhottaa vieläkin.

Ymmärrän

Olen pahoillani, että rehellinen ja tärkeä avunpyyntö on saanut osakseen ankaria vastauksia. Minä olen lusinut suruun päättynyttä ensirakkauttani yli puolet elämästäni enkä häpeä sitä enää yhtään. Hylätyksi tuleminen on ihmisen kipeimpiä traumoja. Olen kantanut hylätyn vääristymää tähän saakka mutta nyt se saa luvan loppua. Aion tutustua tähän haavaan perin pohjin ja tällä kertaa pyydän siihen Jumalan avukseni. Silloin nuorena yritin vain selvitä yksin ja hymyillä. Niinpä sitten haava jäi parantumatta. Rohkeutta, käydään kipua päin.

ncjwip

täältähän löytyy muitakin, joilla on sama ongelma.. ensirakkaus ei unohdu!!! olen nyt naimisissa ihanan miehen kanssa, eikä ole aikomustakaan luopua tästä. mutta joka ikinen kerta, kun näen ensirakkauteni, sydän tekee muutaman kierroksen ja seuraava viikko menee haaveillessa, minkälaista elämä olisikaan hänen kanssaan. hän kuitenkin petti minua aikoinaan, ei sitä voi antaa anteeksi.. ensirakkaus on ainutkertaista ja ehkäpä juuri siksi se on niin vaikea unohtaa..

Varjotar

Ensimmäinen todellinen rakkauteni jätti minut 10km välimatkan takia ja kattelikin heti uutta. Se sattui, mutta jälkeenpäin ajatellen ei siitä olisi tullut mitään. Kaveri kun trokas viinaa alaikäsille ja reippasti päälle 20v:nä muhi melkein sakkolihaisten kanssa. Valittelee vieläkin, miten ei häntä kukaa huoli ja miten on vitusta elämä. Syy on yksinkertaisesti aivan väärä ja liian nuori seura jossa liikkuu. Se on oma häpee jossei siitä kasva. Häneen peräänsä olen aikani haikaillut, mutta nykyinen, vuosien suhteeni on niin paljon parempi että moiset nuijat lähinnä naurattaa enää.

Kaitsu80 (myspacessa samalla nimellä)

Se ei ole mikään itsetunto- tai sitoutumispelko-kysymys jos ei pysty pääsemään toisesta ihmisestä yli.

Itse rakastuin 3.3.97 alkaneella riparilla (olin isoisena), Hale-Bob komeetan kiitäessä lumisen lapin taivaalla, ja edelleen kärsin asiasta, en saa häntä mielestäni (hän todellakin ON aivan TÄYDELLINEN), ja toisten naisten vertaamisen yrittäminenkin häneen tuntuu saavan minut joko itkemään tai nauramaan, hieman riippuen naisesta joka tulee tyrkylle. Tietenkin olen sen verran herrasmies etten nyt aivan niin tyly ole.

Kyllä niitä irtosuhteita on aikanaan käyty läpi useita kymmeniä, kun aikanaan luulin pystyväni hukuttamaan tunteeni niihin (itseasiassa pelkään niiden aiheuttaneen vakavaa tuhoa tunne-elämälleni), nykyään en juuri edes jaksa liikahtaa baariin kun "tiedän" jo valmiiksi mitä se on, tai tiedän ainakin että istun siellä täysin tylsistyneen ja välinpitämättömän näköisenä yksin nurkassa.

Ja pisimmät suhteeni ovat olleet jotain paria viikkoa, kun olen oikein väkisten yrittänyt saada suhdetta aikaan. Sen jälkeen viimeistään (jos ei jo sitä ennen) kaikki mielenkiinto näitä naisia kohtaan on mennyttä, seksiä myöten.

Ja sitten vain suljen oven takanani, ja totean ettei kukaan muu ihminen voi olla juuri kuin HÄN. Kukaan ei ole samanlainen. Olen kenties hieman perfektionisti, rakkaudessa sen pitää olla kaikki tai ei mitään, ja tässä tapauksessa ensimmäinen rakkauteni on kaikki.

On näistä lyhyistä suhteista ollut sikäli hyötyä, että on saanut vuosien mittaisia hyviä ystävyys- ja kaveri-suhteita (ilman mitään "kipinöitä").

Naomi-nalle

Nyt poistin taas hänen puhelinnumeronsa ja kaikki tiedot, joten en voi lähetellä tekstareita, koska hänellä on salainen numero.

Itsellani on sama ongelma mut aikoinaan opettelin miehen puhelinnumeron ulkoa ja osaan sen vaikka yrittäisin unohtaa.

aina rakastunut..

minullakin on sama ongelma. Juuri puhuin ystäväni kanssa ensirakkauksista ja rakkauksista yleensä, jotenki vaikka ylipääsee, niin tuppaan kuitenkin vertailemaan.. katselin juuri ensirakkauteni fb-profiilia ja kuvia ja ihailen sitä komeutta! pahinta on että monen vuoden jälkeen olemme taas pitäneet yhteyttä ja nähneet muutaman kerran kun samassa kaupungissa ollaan. aina tekee mieli nähdä uudestaan ja palata "entisiin hyviin aikoihin", mutta ei se ole mahdollista enään. kaveripohjalla ollaan (luultavasti) aina liikenteessä, ainakin sen puolelta.. tämä mies on mies jonka takia tekisin melkein mitä vain!! ei yksikään sen jälkeinen suhde tai kumppani ole yhtä hyvin jäänyt mieleen! hassuinta on että muistan vieläki kaikki syntymäpäivät, koko nimet, puhelinumerot ym. vaikka on jo 6 vuotta.. ja numeroki vaihtunu muutamaan kertaan.. mielessä pyörii koko ajan! NÄen unia siitä vähintään kerran viikossa, miten ihmeessä saan tämän "kummituksen" mielestäni?

King of the Fools

9 vuotta viime näkemästä jo kulunut. Olen välillä onnistunut itsepetoksen voimalla unohtamaan, mutta aina vain elämäni rakkaus palaa mieleen jossain vaiheessa. Sitten alkaa taas lapsellinen haaveilu, joka muuttuu pian haikeudeksi ja lopulta masentavaksi suruksi. Kyllä aika sen jälleen parantaa, mutta tiedän, että vuosien päästä sama tunnepyörä käynnistyy uudelleen. Ja taas aika parantaa, kunnes se lopulta tappaa.

Pahinta ovat syyllisyyden tuntoa aiheuttavat jossittelut siitä mitä olisin voinut tehdä toisin, vaikka järjellä ajateltuna ymmärrän varsin hyvin miksi meitä ei yhteen tarkoitettu. En todellakaan usko, että onnemme olisi kestänyt, mutta eipä näitä tunteitaan voi järjellä kukaan valita. Rakastuminen taitaa olla muutenkin hullujen hommaa. Ihastumiset ovat paljon "mukavampia": niitä tulee ja menee, eivätkä ne jätä sieluun vammoja. En usko rakastuvani enää koskaan uudelleen, sillä tulen tahtomattani aina vertaamaan muita naisia häneen, eikä tilanne ole silloin kenenkään kannalta reilu.

Toisaalta rauhoittavaa, että tiedän rakkaani asettuneen aloilleen ja hänen nykyinen puolisonsa pystyy tuomaan heille (taloudellisesti) sellaista onnea mihin en olisi itse lähimainkaan kyennyt. Mustasukkainen olen tietysti myös, mutta olen hyväksynyt, että ne alhaisetkin tunteet kuuluvat asiaan. Onneksi en sentään tunne hänen nykyistä miestä, joten säästyn yksityiskohtaisimmilta mustistunteilta. Eniten kuitenkin haluan, että rakkaallani on hyvä olla. Valitettavasti vain minä en pystynyt tekemään meistä yhdessä onnellisia.

Olen silti surullinen, etten edes kunnolla yrittänyt ja kävelin mustasukkaisuudesta sekaisin onneni ohi. Käsitin asiat aikanaan vääriin ja mokasin. Vaikka suhteesta ei olisi pitkäkestoista tullutkaan, niin olisi kannattanut elää rytinällä se pienikin aika yhdessä. Olisimme sitten kasvaneet reilusti erilleen, eikä ehkä tarvitsisi enää vanhoja surulla muistella ja kirjoitella nettiin nimettömänä hölmöä vuodatusta.

Btw, saksalainen kasarihevi ja romanttinen rakkaus ei ole ihan taivaassa siunattu liitto, mutta Acceptin biisit "Losing More Than You Ever Had" ja varsinkin "Can't Stand the Night" kertovat osuvasti rakkaudessa hävinneen miehen tunteista ;).

Sammakkoprinsessa

Oikeastaan olet ollut 9 vuotta saman mielikuvanaisen kanssa. Pidempään siis kuin monikaan suhde kestää. Kuinkahan moni meistä sinkuista on sinkkuja juuri vastaavasta syystä? Kun jäädään kiinni johonkin haaveihmiseen.

On minullakin ollut mielikuvamiehiä. Erään ihanan miehen jälkeen olin kolme vuotta täysin ilman mitään mieskontaktia. Kukaan muu ei tuntunut miltään. Hupaisinta oli, että todellisuudessa tapasimme tämän ihanuuden kanssa vain reilun kuukauden ajan. Hän on mennyt elämässä eteenpäin. Netistä löytyi kuva hänestä vauvan kanssa. Vieläpä ajattelin, että onneksi hän on löytänyt itselleen ihanan naisen. Itse pidin itseäni liian huonona hänelle ja ne vähäisetkin tapaamiset jaksoin jankuttaa, että hänen pitäisi löytää itselleen joku parempi nainen.

Jotain epävarmuuttahan tämä on. Silloin kun joku mielestäni liian täydellinen mies osoittaa kiinnostusta, juoksen karkuun. Viimeisimmän liian täydellisen tapasin noin kuukausi sitten. En halunnut antaa puhelinnumeroani, koska en uskonut, että hän kuitenkaan ottaa yhteyttä.

Ei taida olla ihme, että ollaan sinkkuja ;)

King of the Fools

Tiedän mitä tarkoitat. Mielikuvarakastumisen puolelle menee silloin, jos luulee tietävänsä miltä rakkauden kohteelta tuntuu ja laittaa hänen suuhunsa mielessään sanoja tms. Tässä olen tarkka ja tiedostan, että rakastumiseni on nykyisin kaikella todennäköisyydellä yksipuolista kaipaamista.

En ole siliti viitsinyt edes kysellä kuulumisia tai muutenkaan ottanut yhteyttä, koska en halua herättää hänessä -mahdollisesti- kipeitä muistoja. Tämä tuska vain kuuluu elämään ja sillä siisti.

Sinkkuna eläminen itsessään ei niin häiritse, eikä minulla ole kaipuuta löytää vain jotakin kumppania, mutta tätä kyseistä naista tulen kaipaamaan koko loppuelämän. Onpa edes kauniit muistot hänestä, jos ei muuta :).

Sammakkoprinsessa

Hupaisaa, mutta näin ajattelen itsekin. Pidän sinkkuna olemisesta enkä haluaisi mihinkään kompromissisuhteeseen "jonkun" kanssa. Kun en voinut saada häntä, jonka olisin halunnut, en halua saada ketään muutakaan.

Ennen tätä haaveisiini jäänyttä miestä olin kolmisen vuotta suhteessakin. Ex-avomiestäni en kuitenkaan haikaile.

Välillä harrastan irtosuhteita kai siitä syystä, että vaikuttaisin edes jotenkin "normaalilta" eli seksuaaliselta naiselta. Seksikin oli tämän haaveisiini jääneen miehen kanssa niin ihanaa, ettei sen ylittänyttä ole. Totuus kuitenkin on, että joku onnellinen nainen on saanut tämän itselleni ihanaksi haaveeksi jääneen miehen itselleen. Ja varmasti hyvä niin. Minä voin jatkaa muistojeni kanssa.

arnaia

Sadut voivat käydä toteen. Elämä voi olla kuin elokuvaa. Elin 20 vuotta avioliitossa narsistin kanssa. Hän jätti perheemme raa'alla tavalla ja kuin ihmeen kautta nuoruudenrakkauteni ilmestyi elämääni. Pelastaja, ihan oikeasti kuin uljas prinssi ratsullaan... Nyt on kaikki onnellisesti. Elämme etäsuhteessa kunnes saamme lapset maailmalle ja yhteinen elämä häämöttää edessä, meillä lähes 50-vuotiailla "teineillä"!

Sammakkoprinsessa

Mukava käänne tarinallenne! Onnea!

Habazi (homo)

homompi kuin koskaan.

turahdys

Se on hienoa, että Habazi rakastaa itseään ja homouttaan!

ehkä noissa nuoruudenrakkauksissa on kyse puhtaasta tunteesta, ikääntyessä ihmisille tulee historiaa ja tunteetkin latistuu kun kaikki on jo koettu. Joku kirjoitti kaipuusta, ja sitähän se suuremmalla osalla on. Mietin vain erästä tuntemaani tapausta, jos mies kaipaa jotain naista, menetettyä tapausta, niin rakastaako hän silloin vaimoaan vai jakaako sydämensä sen kaipauksen kohteen ja vaimonsa kanssa? Mies kuitenkin pitää platonisesti yhteyttä kaipuun kohteeseen, mutta ei puhu tunteistaan.. en käsitä. pää hajoaa.

Pikku Lilli

"... ja yhteinen elämä häämöttää edessä, meillä lähes 50-vuotiailla "teineillä"!"

Onnea teille, ihana kuulla että tuommoista sattuu tosielämässäkin. Itsekin haaveilen siitä, että voisin vielä joskus vanhoilla päivilläni saada ensirakkauteni elämääni. Kumpikin on nyt tahoillaan sidoksissa, mutta rakkauteni häneen ei ole vuosikymmenten aikana hiipunut yhtään, päinvastoin. Rakastan nykyistä miestänikin, mutta rakkauteni ensirakkautta kohtaan on oikeaa rakkaus-rakkautta. Kaipaan häntä välillä niin että vatsaan koskee. Juttu päättyi silloin aikoinaan ilmeisesti johonkin väärinkäsitykseen. Minulla särkyi sydän enkä uskaltanut enää lähestyä häntä, kun en halunnut kokea samaa tuskaa enää uudestaan. Hän pyöri lähistöllä, mutta ei tullut luokseni. Olisi tarvittu vain pienenpieni ele ja olisin juossut hänen syliinsä. Joskus mietin, että onko elämä niin armotonta, että toista tilaisuutta ei saa. Ja joskus mietin sitä, miksi minun piti ikinä tavata hänet, jos kaiken piti loppua niin äkkiä. Nyt tiedän vain, kuinka valtavasti jotakuta voi rakastaa, mutta en voi osoittaa sitä hänelle. Luuletteko, että toinen voi jotenkin tuntea tai aistia, jos häntä koko ajan ajatellaan? Toivon, että jotkut maailmankaikkeuden energiavirrat välittäisivät hänelle tunteeni.

Mies.

Lyhyt vastaus kuuluu: Olet nainen, siksi et pääse eroon!

hohhoi

Voi jösses mitä p*skaa. Miksi mennä naimisiin toisen kanssa jos on jossain muussa kiinni henkisesti? Tosi kiva sille puolisolle. Heti juoksisit toisen syliin jos vain ottaisi. Vähän selkärankaa ja päästä miesparkasi etsimään kunnon nainen joka häntä rakastaa. Itse voit riutua yksinäsi haavemaailmassasi.

realisti

Siksi, että merkittävä osa naimakaupoista ovat elämän realiteetit tunnustavien aikuisten järkiliittoja, eivätkä mitään sadunomaisia rakkausliittoja. Varmaan suurimmassa osassa järkiliittojakin ihmiset tietysti pitävät ja välittävät toisistaan kovasti - saattavat olla jopa "rakastuneita"(ihastuneita), mutta se ensirakkauden tai tosirakkauden yliluonnolliselta tuntuva huuma puuttuu.

Vähiin jäisivätkin avioliitot, jos ensirakkauden tai todellisen rakkauden tunne olisi ehtona naimisiinmenolle.

Läheskään kaikki eivät edes koskaan saa tietää miltä rakastuminen tuntuu, vaikka olisivat ihastuneet monta kertaa ja eläneet monissa parisuhteissa onnellisena. Onnellisen tietämättömänä.