nealle

Suomessakin sinkkujen määrä sen kuin kasvaa vaikka kumppania haetaan aktviisesti. Mistä tämä mahtaa johtua?
Onko kyse vaatimusten kohtuuttomuudesta vai siitä, että toisilleen sopivat ihmiset eivät vain yksinkertaisesti kohtaa?
Vuosikymmeniä sitten parisuhde ei ollut vapaa valinta vaan asia joka kuului tehdä, mennä naimisiin ja perustaa perhe. Nykyinen vapaa valinta elää elämäänsä haluamallaan tavalla tekee sen, että ihmiset ovat eri elämänvaiheissa ja ehkä siksi on kai myös vaikeampi löytää toista joka eläisi samanlaista elämää kuin itse. Parisuhdeinstituutio vielä vuosikymmeniä sitten supisti elämän paljon pienimuotoisemmaksi kuin nykyään.

Luulisi myös, että teknistymisen ja netin myötä kaikenlaisten deittisaittien yleistyminen helpottaisi elämänkumppanin hakua, mutta näyttäisi melkein käyneen päin vastoin. En ole itse kokeillut koskaan nettideittaamista, mutta mielenkiinnolla lukenut ja kuunnellut muiden kokemuksia ja voisi melkein yhteenvetona sanoa, että deittipalstoista on tullut varattujen vonkusaitteja sen sijaan, että siellä vapaat sinkut etsisivät "sitä oikeaa".
Onko sinkkujen siis vaikea löytää tapoja kohdata toisensa, kaikkihan eivät välttämättä harrasta ahkeraa baarikultturiakaan.

kaspian

1. Naisten taloudellinen itsenäisyys - valinnanmahdollisuuksien lisääntyminen.
2. Koulutetut naiset haluavat yleensä koulutetun miehen - vaatimusten lisääntyminen.
3. Naiset haluavat taitavan seksikumppanin - sellaista ei löydy joka kadunkulmasta.
4. Tämän ajan kulttuuri on yksilökeskeinen - täytyy olla hyvin tarkka siinä, kenet ottaa elämäänsä.
5. Moraalinen rappio - ihmiset ovat ahdistuneita, mikä hankaloittaa keskinäistä vuorovaikutusta.

kaappiromantikko

Näin 28-vuotiaan sinkkumiehen näkökulmasta näyttää siltä, että oman ikäluokan naiset ovat onnellisesti varattuja. Miehiä taas tuntuu löytyvän vaikka millä mitalla, erityisesti raittiit tuntuvat jäävän ilman paria.

Se mikä minua kiinnostaisi kovasti tietää on, onko tilanne yhtä paha kaikissa länsimaissa? Aika moni vähän vanhempi kollega on löytänyt vaimonsa ulkomailta, ehkä pitää laajentaa itsekin etsintää, jos suomalaisia tyttöjä ei yksinkertaisesti vapaalla jalalla löydy.

miehetön

Allekirjoitan kaiken muun, paitsi tuota viimeistä kohtaa. Nainen jää sinkuksi, koska ei enää _tarvitse_ miestä elättäjäksi, eikä huolenpitäjäksi. Miksi ottaa mies rasitteeksi, kun yksin pärjää paremmin?

JCC

No ainakin tässä yhdessä länsinaapurissa painiskellaan juuri samanlaisten ongelmien parissa. Nykyisessä kotikaupungissani muistaakseni puolet yli kolmekymppisistä asuu joko yksin tai yh-taloudessa. Lehdissä kirjoitellaan asiasta silloin tällöin ja pohditaan samaan tapaan syitä kansakunnan sinkkuuntumiseen. Itsekin (valitettavasti) edustan tätä kasvavaa sinkkujoukkoa. Omalla kohdallani vakavan yrityksen puutteella taitaa tosin olla osuutensa asiaan.

Aika yleistä näyttää olevan ongelman ratkaisu hakemalla puoliso ulkomailta. Kadulla kulkiessa yllättävän moni vastaan tuleva pariskunta edustaa eri kansallisuuksia. Ja tunnetusti eri kulttuurien yhteentörmääminen kasvattaa entisestään avioerotilastoja. Jopa kolme neljästä ko. liitoista päättyy eroon.

Kieltämättä

hullulta tuntuu ajatus, että kun jo samaa kulttuuria ja kieltä edustava on arjessa "liian kaukana" eli ei suju, ei ymmärretä toisen järjenjuoksua ja tunteita, niin että sitten vielä kuvitellaan sen sujuvan silloin, kun oikein mikään ei ole yhteistä ja ymmärrettävää.

Ihan kuin sanoisi, etten jaksa juosta tätä korttelia ympäri, joten lähdenpä ensin maratonille...

Näin täällä taas

jatkaa vielä, että vaikka näitä mahdollisuuksia nyt on enemmän kaiken valtakunnan nettipalstojen ym.myötä, niin toisaalta jonkun muun kuin itsensä esittäminen kuuluu kulttuuriin sitten paljon aiempaa enemmän. Ja mites siinä sitten yks kaks arkea elät, kun se olisi vaikeaa jo kahtena "yhtenä" ihmisenä, ilmankin mitään ensin rakennettavia ja ensin alkuun karsittavia rooleja. Eihän siinä huonomuistisempi enää itseäänkään löydä...

JCC

Tuo vertaus maratonin ja korttelin ympäri juoksemisella oli kieltämättä osuva. Kaiken lisäksi tutustuminen painottuu usein muutamaan lomamatkaan, minkä pohjalta tehdään muutto- ja liittopäätös. Normaalin kaavan mukaisissa tutustelurituaaleissa kun ei saavuteta varmuutta välttämättä edes kuukausien tai vuosien myötä.

irmel

Merkittävä havainto. Ihmiset tosiaan ovat yhä enemmän roolihenkilöitä. Vuorosanoja voi vaikkapa netissä opiskella, kopioida ja matkia toisia. On kokonaistyylejä, stailausta, imagon luontia.

Ja kaikesta ulkoisesta ja harjoitelluista voi kuoriutuu avuton ja kehittymätön yksilö. Esimerkiksi ulkoinen itsevarmuus saattaa miehillä nykyään näyttäytyä pukuna, solmiona ja kiireisenä hyväryhtisenä käyntinä, mutta siinä sitten kaikki onkin.

Naiset korostavat seksuaalisuuttaan, koska miehet odottavat sitä. Seksuaalisia stereotypioita on liitetty myös joihinkin kulttuureihin, esimerkkinä thai-naiset. Kyse ei enää olekaan ihmisestä itsestään vaan leimasta, johon odotukset parisuhteestakin kohdistetaan.

nixiex

Koska kumppania ei TARVITSE. Ennen ei oikein ollut muita vaihtoehtoa, oli itsestäänselvää, että mennään naimisiin, muutetaan yhteen ja tehdään liuta lapsia ja liitossa sinnitellään hampaat irvessä hamaan loppuun saakka, koska hyvät ihmiset tekevät niin. Nykyään kumppania ei tarvita taloutta turvaamaan, "koska muillakin on" tai "niin nyt vaan kuuluu tehdä". Av(i)oeron läpikäyneitä ei tuomita syntisiksi ja huonoiksi, yksinhuoltajuus ei enää herätä halveksuntaa, sinkutkin voivat harrastaa seksiä ilman kivitystuomiota.

En todellakaan alkaisi suhteeseen ellei se toisi mitään lisäarvoa ja positiivista elämääni. Pystyn elättämään itseni, lapsia en halua, en koe niin suurta tarvetta löytää mies, että tyytyisin mihin tahansa. Joten niin kauan kuin vastaan ei tule minua ulkoisesti, luonteeltaan ja olemukseltaan viehättävää miestä, joka osaa huolehtia itsestään ja joka myös haluaa olla kanssani ja kunnioittaa minua eikä hae vain äitiä lapsilleen tai siivoojaa kämppäänsä, pysyn sikkuna.

aivan!

Miksi ottaa mies rasitteeksi, kun yksin pärjää paremmin? "

hyvin sanottu! aivan totta ;-D

Saan miehiä vaikka joka sormeen kaksi, ei vaan nyt kiinosta. Yksin on kivenpaa ja voi paremmin.
aivan hyvä sana " rasite " , kun sitä ne miehet vaan ovat, ihan jokainen sitten kun suhde etenee! plaaaaaaah! no thanx , ei enää!

kaspian

Olen aivan samaa mieltä! Me miehet todella olemme pelkkiä rasitteita. Olen jo kauan halveksinut omaa miehuuttani. Valitettavasti en osaa nähdä naisia pelkkinä rasitteina, heissä on paljon hyvääkin.

mietelmiä

En rieku baareissa, en etsi kumppania netistä ym. Uskallan olla oma itseni ilman rooleja ja kykenen olemaan elinikäisessä parisuhteessa. En ole itsekäs enkä odota kumppanilta täydellisyyttä. Ulkomuodossani, luonteessani, älykkyydessäni ym. ei ole mitään normaalista poikkeavaa vikaa. Olen täysin "tavis"," normi- ihminen".

Ihmisluontoon kuuluu luokittelu, stereotyyppinen ajattelu. Siviilisäätyni ei todellisuudessa kerro minusta ja persoonallisuudestani yhtään mitään.

Syitä siihen, ettei kumppania "löydy" on tässä maailmassa useita. Itse en ota kumppania vain sen vuoksi, että kuuluisin ns. enemmistöön.

Edelleen tuntuu vallalla olevan ajatus, että vain parisuhteessa ihminen voi olla täysin onnellinen. Itse olen sitä mieltä, että sinkkuudessa ja parisuhteessa molemmissa on hyvät ja huonot puolet (molemmista on kokemusta). En odota, että jostain tulisi joku, joka tekisi elämäni onnelliseksi. Onnellisuus elämässä on itsestä kiinni, oli sitten parisuhteessa tai ei. (Työssäni näen päivittäin parisuhteita, joissa ulkoiset "kulissit" on kauniit, mutta...)

Sivupersoona

Ettekö kaipaa milloinkaa miehen hellyydenosoituksia?

Mikä korvaa tuon tarpeen?

sivhos

Nykyään naiset ovat niin itseriittoisia,etteivät taida pahemmin miestä kaivata vaivoikseen,ainakin kokeneemmat, eronneet ja yh:t.Ei siihen viitsi itseään alkaa tuputtamaan ja samalla saada rukkaset.Toisaalta naiset itkevät kun eivät löydä itselleen miestä.Ovatko sitten asettaneet niin kovat vaatimukset ,ettei tavan mies pääse lähellekään niitä?Siltä vaikuttaa.

miehetön

Toki kaivataan hellyyttä, eikä sitä millään voi korvata, mutta en ole valmis ottamaan vastaan "koko pakettia", ellei se samalla tuo elämääni jotain enemmän, tee kaikesta merkityksellisempää ja parempaa.

-xix-

Epärealististen odotusten takia. Lehdissä, elokvissa, kirjoissa, ohjelmissa ym medioissa annetaan vääristynyt kuva ihmisistä ja parisuhteesta. Ihmiset elävät odotuksissa, että tunteiden pitäisi poksua kuin popkorni tavatessaan "sen oikean". Rakkaus ei ole sama asia kuin ihastuminen. Ihmiset odottavat ihastumisen tunnetta katsellessaan sopivaa kumppaniehdokasta ja tämän takia monet kumppaniehdokkaat rajataan pois, vaikka olisivat luonteeltaan täysin sopivia. Nyt moni sanoo tässä vaiheessa, että pitäähän sitä olla jotain vetoa kumppaniaan kohtaan - tottakai. Mutta pitkäaikainen suhde on myös järkiliitto - pelkillä ihanilla ja romanttisilla hetkillä ei pitkälle pötkitä, jos todellista luonteiden ja odotusten yhteensopivuutta ei ole.

Itse olen ajatellut omalla kohdallani, että päätön ihastuminen on suhteen myrkky.

Ajat ovat muuttuneet - ihmiset eivät ole tyytyväisiä elämäänsä tai kumppaniinsa, vaikka saisivat kaiken, mitä haluaisivat. Media ymym ruokkii tyytymättömyyttä omaan itseemme. Miksi? Tyytymätön ihminen ostaa enemmän - sinkkkuus on nostettu perheen yläpuolelle, koska yksinasuvat ihmiset kuluttavat melkein kahden edestä. Meille markkinoidaan "kauniita" ja hoikkia ihmisiä, joilla on täydelliset hampaat, täydellinen iho, täydellinen luonne, täydelliset sänkyopit, täydellinen äly, täydellinen vartalo, täydellinen asenne, täydellinen elämä, täydellinen koulutus, täydellinen ura, täydellinen koti ja kaiken lisäksi vielä rikas. Ihmisten asenteet ovat muuttuneet. Odotamme jotain sellaista, mitä ei ole olemassa ja samalla pelaamme markkinamiesten pussiin - meille on syötetty mielikuva sinkkuuden trendikkyydestä.

Ei välttämättä näin

Hyvä mies ei ole mikään rasite, vaan tuo paljon onnea elämään. Olen löytänyt niin hyvän ja ihanan miehen, etten uskonut sellaisia olevan olemassakaan ja elämäni on täysin toisenlaista nyt kuin yksin aikaisemmin.

miehetön

Toki noinkin, mutta kun niitä hyviä miehiä ei kaikille riitä ja huonoon en halua tyytyä.

Hena80

Suomi on pieni maa ja kauniita naisia ei ole liikaa siunaantunut tänne.

Mallitoimiston metsästäjä?

Mutta entäs se parisuhde? Se ei pelkän kauneuden varassa nimittäin pitkälle kävele...

avoromantikko

Kylla loytyy! Itse olen juurikin 28- vuotias nainen, ja nain ulkoisin kriteerein kiva vaihtoehto (kaunis, terveet elamantavat, korkeasti koulutettu, sosiaalisesti lahjakas) ;-) Olen vuosi sitten eronnut, ja itsekin on alkanut tuntumaan silta, etta kaikki kiinnostavat about 30 v. miehet olisivat varattuja... Eli meita mukavia ja varteenotettavia (yleisen mittapuun mukaan) tyyppeja kylla loytyy, mutta ilmeisen harvakseltaan, huonoa tsagaa sitten kun emme kohtaa :(

singledom

Allekirjoitan yllaolevan taysin.

Oma asenteeni nain 30 vuotiaana on muuttunut. Olen kokenut kaksi pidempaa suhdetta miehiin, jotka kummatkin olivat suoraan sanottuna taysin kelvottomia tasapainoiseen parisuhteeseen. Ja kylla, silti nama olivat juuri niita miehia joihin olin alussa hyvin hullaantunut, ihastunut ja jopa rakastunut.

Olen siis oppinut, etta se ihastuminen ja hullu rakkaus ei _todellakaan_ ole mikaan sellainen tunnetila mika olisi tavoittelemisen arvoinen, silla se voi johtaa hyvin harhaan ja lopulta kestamattomiin, huonoihin ratkaisuihin.

Itse en siis kaipaa hullua rakastumista, intohimoa yms enaa, silla olen sen kokenut ja nahnyt sen tuoman tuhon omaan elamaani ja itseeni. Olen tyytyvaisempi sinkkuna, ja jos loydan miehen jota voin arvostaa, josta pidan ja jonka seurassa on hyva ja turvallinen olla saatan sinkkuudesta luopua ilman mitaan fantasioita suuresta vetovoimasta tai "hullusta rakkaudesta". Se on taysin bullshitia, suosittelen ihmisia korostamaan jarkea, ja hyvaa oloa parinvalinnassa vetovoiman ja ihastumisten sijaan.

elli -66

Nuo seikat, ja tuohon 5-kohtaan tarkentaisin vielä, jos sallitte. Ihminen ei tule toimeen itsensä kanssa, on ahdistusta ja ongelmaa vaikka muille jakaa (myös minulla). Niin kauan kun ihminen ei tule toimeen itsensä kanssa, ei voi onnellista ja pitkäaikaista parisuhdetta tulla. Moni saa juuri 3-4 kymppisenä kaiken laisia oireita, kun lapsuuden ajan jutut alkavat "kummitella" ja ne sotkee oman elämän. Tekee kuitenkin alitajuisesti samat virheet mitä omat vanhempansa, ja ketju etenee sukupolvelta toiselle. Kunnon terapeutti saattaa auttaa joissain tapauksissa.

Sitoutumiskammo on paljolti myös tuota.

kotipsyko

Eihän sulla ole sitoutumiskammoa?