|
Ihan kiva joo. En enää ikinä lankea kivoihin, teennäisen siloiteltuihin ja kohteliaisiin miehiin. Alottajan teksti kuulostaa just kun sen olis kirjottanu mies josta en ihan vieläkään oo päässyt kunnolla eroon.
Hän oli aivan ihana heti ensi tapaamisesta. Kohtelias, ehkä aavistuksen käytös oli harkittua, mutta onnistui siinä kuitenkin. Iloinen, elämänmyönteinen, itsevarma ja joskus taas vähän ei silleen söpösti. Suloinenkin. Ihmettelinkin miksi niin pitkään ollut sinkkuna. Mikä lie totuus, mutta myös sänkypuolelle päästyämme ei ollut maailman kokenein adonis. Vaan sainpa koulutettua mieleiseksi.
Ihanaa riitti reilun vuoden. Päätettiin muuttaa yhteen, ja siitä se alkoi. Kuvaan hiipi vähitellen mustasukkaisuus. Vaikka olin ihan hullaantunut tähän nuorukaiseen, ei hän tainnut sitä ymmärtää. Hän alkoi nähdä kavereideni, hänen kavereidensa (joita ei paljon ollut) ja ihan vieraidenkin miesten ilmeissä, eleissä ja käytöksessä flirttailua minua kohtaan. Jos vaikka olis ollutkin, niin mitä sitten? En minä sellaisiin lankea, kun on jo oma kulta. Hän ei oikein ymmärtänyt vaikka sanoin.
Sitten tuli kuvaan muu omistushalu. Kontrolloi tekemisiäni, menemisiäni. Mustasukkaisuus siinäkin taustalla. Se alkoi rasittaa ja ärsyttää. Kuitenkin, hyvinä hetkinä hän puhui naimisiin menosta, lapsista, yhteisestä omistusasunnosta jne. Aluksi ne oli helpotusta mullekin ja innostuin itsekin aiheesta. Mutta kun niiden jälkeen tuli näitä mustasukkaisuus-shittejä, aloin olla varuillani jo lähentelystä ja hellistä sanoista.
Vähitellen kaikesta alkoi tulla riitaa. En tehnyt mitään kuten minun olisi pitänyt tehdä jos olisin rakastanut häntä. Lopulta vain halusin pois. Aluksi nekin meni mönkään kun hän lepytteli, mutta sitten tuli mitta täyteen. Melkein kolme vuotta kesti ja olin lippaa myöten täynnä sitä tyyppiä
Ei siinä mitään, mutta kun hän oli hurmannut vanhempani, sisareni, ja oikeastaan kaikki läheiseni. Myös miespuoliset. Ne, joille hän oli mustasukkainen aiheetta! Kukaan ei ymmärtänyt eroamme, mutta sanoin vain että hän oli mustasukkainen. Onneksi ei tarvinnut enempää selitellä.
Vaikka olen jo puoli vuotta asunut yksin, hän edelleen utelee kenen kanssa olen ja sellasta. Olen vaihtanut numeron, ja sanonut työpaikan puhelinvaihteellekin että kysyy aina kuka mulle soittaa ja kysyy ensin multa otanko puhelun vastaan. Hän on jopa yrittänyt väärällä nimellä saada yhteyttä. Ja tietysti hän on ollut pahoillaan, ymmärtänyt käytöksensä ja hieronut sopua. Mihin tietty alkuun lankesin, mutta en enää toiste. Nyt en ole kuullut hänestä 3 viikkoon, ja toivottavasti olis jo mennyt jakeluun.
Joten, don't tell me that shit että kohteliaasti kirjoitteleva ja itsestään söpön kuvan antava olisi sitä miltä näyttää. Sorry vain.
| 
