Azalea

En nyt oikein itsekään tiedä miksi tunnen niin kuin tunnen. Ja mistä nämä tunteet ovat tulleet. Joten suonette anteeksi jos teksti on hieman epäselvää...

Olen pikkasen päälle 30-vuotias nainen. Tiedän miellyttäväni miehistä silmää mutta jostain syystä minua ei kuitenkaan koskaan kukaan mies lähesty. Päällisin puolin kaikki näyttää hyvältä; siis työ ja elämä yleensä. Olen saanut elämässäni todella paljon sellaisia asiaoita joita olen halunnutkin, kovalla uurastuksella mutta kuitenkin. Olen matkustanut paljon ja luulen, että sekin on kasvattanut minua ihmisenä. Olen pitkään ollut sujut itseni kanssa, tiedostanut ehkä enemmän niitä huonoja puolia kuin hyviä puolia mutta olen oppinut hyväksymään ne huonot puoletkin, koittanut kasvaa ihmisenä niissä puitteissa joissa persoonani antaa periksi. Eli jos tulisit minua kadulla tai työpaikalla tai missä tahansa vastaan, et luultavasti uskoisi mitä ajattelen.

En tiedä miksi, mutta olen tässä viime aikoina ajatella sitä, että olenko rakkauden arvoinen ollenkaan? Kuten sanottua, olen tässä elämässä ymmärtänyt, että miehet pitävät ulkonäöstäni, olen ns. hunajapupu ( kuulostaa karmealta mutta niin voisin ehkä itseäni kuvailla. En ole siis mikään malli tai timmi sporttitypy). Kuitenkin tuntuu siltä etten kelpaa kenellekään. En kelpaa ulkonäön perusteella enkä luonteen perusteella.

En hirveästi mieti sitä mitä muut minusta ajattelevat ja sen takia en jaksa myöskään toisia ihmisiä tarkkailla ja arvostella. Mutta olen vaan tässä viime aikoina kiinnittänyt huomiota siihen, että miten ihmeellisemmätkin ihmiset löytävät kumppanin mutta minä en? Toki asiaan saattaa vaikuttaa se, että tykkään olla paljon yksin eikä minun ole pakko olla parisuhteessa. Ilmeisesti on kuitenkin ihmisiä joiden on PAKKO olla parisuhteessa jotta he voisivat edes jollain tavalla elää..

Kuten sanottu, olen saanut elämässäni paljon. Minua on siunattu kannustavalla perheellä, lojaaleilla ystävillä, upeilla työmahdollisuuksilla ym ym. Olen tosiaankin nauttinut niistä ns. sinkkuvuosista joita en kyllä ole käyttänyt bailaamiseen ja irtoseksiin vaan lähinnä siitä tunteesta nauttimiseen, että saa tehdä mitä haluaa :)

Nyt on kuitenkin ruvennut tulemaan tunne ettei yksin ole hyvä olla. En etsi ketä tahansa. Etsin aikuista miestä joka on henkisesti tasapainossa, joka on empaattinen, rauhallinen, työteliäs luotettava ja hauska. No listaa voisi jatkaa vaikka kuinka paljon mutta en nyt viitsi :)

Nyt olen vain tosiaan huomannut etten kelpaa kenellekään. Jos käyn joskus ulkona, naisia viedään oikealta ja vasemmalta mutta minua ei kukaan lähesty. Paitsi muutama aivan totaalisessa humalassa oleva mies, ja se ei kiinnosta. Näin on aina ollut. En ymmärrä että miksi. Nyt on hiipinyt sellainen pelottava ajatus tajuntaan että mitä jos en olekaan kiinnostava ja viehättävä nainen? Mitä jos minussa ei kerta kaikkiaan ole mitään sellaista mitä mies etsii, kun hän etsii pidempiaikaista kumppania? Mitä jos kaikki ajatukseni, mielipiteeni, vitsini, vartaloni, kasvoni eivät vain kiinnosta miehiä?

Tämä on ihan hirveä ajatus mutta minusta tuntuu etten ole rakkauden arvoinen. Ettei minussa ole mitään mikä saisi miehen ajattelemaan "vau, tuon naisen haluan!!"

Tämä on varmasti monen mielestä lapsellinen kirjoitus ja itsekin kallistun sille kannalle. Minun oli vaan pakko purkaa tämä johonkin, nämä tunteet ja epäilykset ovat kerääntyneet nyt niin pitkän aikaa etten kerta kaikkiaan enää voi pitää niitä sisälläni enää...

Vinkkejä? Kohtalotovereita?

Kohtalotoveri

Jaan paljon samoja tunteita kuin sinä.
Ulkoisesti olen luultavasti erityyppinen mutten ehkä kaikkein kamalin ilmestys.
Se ero meissä on, että minua elämä ei ole oikein kohdellut silkkihansikkain, mutta olen yrittänyt oppia ja kasvaa niidenkin kokemusten jälkeen.
Tuo yksin viihtyminen kolahti, itsekin viihdyn paljon yksin. Ehkä liikaakin.
Ja kyllä, oikealta viedään, vasemmalta viedään. Minua ei viedä. Mielestäni ei edes yritetä. Minä en taida osata viedä?
Kuitenkaan en ole vielä luopunut toivosta etteikö joskus minuakin vietäisi. Hetkittäin kyllä ajattelen että jään loppuiäkseni yksin. Että minulle vain ei ole 'ketään'.
Ketä tahansa en haluaisi sen takia että voisin sanoa olevani suhteessa, vaan jutussa pitäisi olla sitä jotain.
Sinulle Ap. olet varmasti kaiken rakkauden arvoinen! Miksi et ole sitä toista kohdannut, sitä en osaa sanoa. Siksi olen itsekin tässä tilanteessa. Mutta älä luovu toivosta...

Heleena A

On kumma asia, että meitä joitakin naisia miehet eivät yksinkertaisesti uskalla lähestyä. Olen joskus miettinyt sitä, että mikä kumman taito se on joillakin löytää rakkaus niin helposti. Olen melko varma siitä, että minulle ei ole tarkoitettu onnea eikä rakkautta.

Azalea

En myöskään ymmärrä sitä miksi minua ei kukaan lähesty. Hölmöintä on juuri se, että minua paljon vaatimattomammat näköiset naiset viedään ympäriltä ( tai sitten vastaavasti ne timmit sporttitypyt) mutta minulle ei tule kukaan järkevästi juttelemaan. Rintojen koosta kyllä jaksetaan muistuttaa.

Ja tuo " minua paljon vaatimattomammat näköiset naiset viedään ympäriltä" kuulostaa todella julmalta enkä siis mitenkään ajattele että olen mitenkään erikoisemman näköinen. Mutta tykkään laittaa itseäni ja käyttää omalla vartalolle sopivia vaatteita ja korkokenkiä. Eli siis en ole mitenkään "venäläisittäin näyttävä nainen" mutta poikkean ehkä hieman Suomen valtavirrasta....

Itse en oikein osaa miehiä lähestyä, minusta kauniin hymyn luulisi olevan miehelle tarpeeksi rohkaisua... Mutta en tosiaan tiedä mikä minussa mättää..?

Erityisesti mua ärsyttää tämä asia sen takia että olen nyt oikein ruvennut vellomaan tässä asiassa. Aikaisemmin minua se ei niin suuresti mietityttänyt koska ajattelin aina että kyllä minullekin täytyy olla olemassa "se oikea". Vaan huonolta näyttää..

Ankelika

"Itse en oikein osaa miehiä lähestyä, minusta kauniin hymyn luulisi olevan miehelle tarpeeksi rohkaisua... Mutta en tosiaan tiedä mikä minussa mättää..?"

Ihan turhaan kieriskelet itsesäälissä. Ehkä tähtikarttasi ei vain nyt ole suosiollinen parisuhteen muodostumiselle:)

Muuten nuo Kartanon Leipä Oy:n parsa-fetanyytit ovat mahdottoman suussasulavia.

Ehkä sinunkin kannattaisi kokeilla "tien miehen sydämeen käy vatsan kautta" reseptiä.

Unohda hymyily, ulkonäkö ja mieti mitä herkkuja loihdit tulevalle sulhaselle. Kun olet oma itsesi, viihdyt nahoissasi ja olet vain iloisella tuulella kaikki asiat järjestyvät itsestään.

olen jo luovuttanut

Moni nainen jossain vaiheessa elämää ajattelee noin silloin kun on elellyt edes jonkun aikaa yksin. Se on niitä down-päivien ajatuksia, kun tuntuu että kaikki mättää. Saati jos menee vuosia.

Jos mies on kiinnostunut vain ulkonäöstä ja muista pinnallisista tekijöistä, mies ei ole minkään arvoinen. Se mies joka aidosti välittää, välittää riippumatta rintojen, reisien ja perseen mallista, läskin ja lihaksen määrästä ja suhteesta, harrastuksista, ammatista. Tärkeintä on, että hyväksyy toisen, arvostaa tätä (ja itseäänkin!), ja että ns. synkkaa yhteen. Varmaan yhteiset intressit helpottaa elämää, mutta eivät ole välttämättömiä silloin, kun antaa toiselle tilaa elämässä ilman, että se syö suhteen.

Joo, arvaat varmaan että olen kohtalotoveri. Ainoat pidemmät suhteet olleet 2 ja 4 vuotta, ja olen 45vuotias. Nuorempana olin avoimempi suhteisiin, mutta ne kaatui enempi alkumetreillä, eikä oikein voi suhteista siis puhua.

Olen liian vahva ihmisenä. Mies ei voi minua muuttaa. Ei kannata alkaa kolmannen vuoden jälkeen natisemaan kuinka olen sellanen ja tällänen, joita olen kuitenkin ollut alusta asti. Saati että heti ensi tai toisella tapaamisella lähtee sille linjalle...

Mustasukkaisuutta en siedä senttiäkään, enkä ole itse mustasukkainen. Olen myös suhteessa ns. uskollinen, enkä epäile etteikö mieskin olisi. Joku on suhteen alkuvaiheessa osoittanut mustasukkaisuutta exää/exiä, miespuolisia tuttuja, ja jopa sisaruksiani kohtaan. Sisaruksilleni ollut mustasukkainen meidän hyvistä väleistä, mies kai olisi halunnut omia minut kokonaan? Sai lähteä.

En tykkää hengailla baareissa, vaikka olen jonkun mukavan miehen siellä tavannut. Eihän se tarkoita, että koko suhteemme jatkaa elämistä baarissa. Exien kanssa ollaan joskus käyty parilla, joskus enemmänkin juhlimista. Alkoholin käyttö pitää olla siinä määrin kohtuullista, ettei se vie, eikä aina ole tarkoitus vetää lärvit. Saati että kännissä pitää alkaa haukkumaan ja nimittelemään tai muuten sikailemaan. Absolutismissa ei ole mitään vikaa niin kauan kun ei ala arvostella toisen juomista. Ja ei, en ole moittinut yhtäkään miestä alkoholin takia. Jos miehen alkoholin käyttö tai kännissä käyttäytyminen on minusta häiritsevää, olen keskustellut miehen kanssa, mutta en koskaan pyytänyt muuttumaan. Kertonut vain miten sen koen. Eikä kumpikaan niistä kahdesta ole välittänyt tuntemuksistani. Kumpikin on jatkanut samaan malliin, ja niin olen vähitellen eronnut suhteista. Etenkin siitä ekasta miesystävästä, joka aina ihan alusta asti tarpeeksi kännissä rähjäsi minulle milloin mistäkin, enkä päässyt pakoon. Ei ollut väkivaltainen sentään.

On yritetty kannustaa minua pyrkimään eteenpäin työelämässä, opiskelemaan. Olen itse tyytyväinen työhöni, ja jos haluaisin opiskella tai "edetä", tai edes vaihtaa työtehtäviä, osaisin sen tehdä sitten kun minusta siltä tuntuu. Ja sitten tulee mies, joka ottaa oikein hengen asiakseen kannustaa minua. (Periaatteessahan sellaisessa ei ole pahaa, mutta tuputtamisessa on). Moittii, kun "sinusta olisi vaikka mihin", mutta en "ymmärrä" tehdä asialle mitään. Ehkä hänestä olisi ollut mielekkäämpää esitellä minua tuttavilleen, jos olisin jotain muuta kuin mitä olen? Sekin mies sai lähteä.

Urheilen 2-4 kertaa viikossa omien tuntemuksieni mukaan. Joskus en pariin viikkoon lainkaan, jos oikein laiskottaa. En tee sitä ulkonäön vaan henkisen ja fyysisen hyvinvointini takia. Urheiluvarusteita ostan vasta kun vanha hajoaa alta. Well, olipa kerran liikunnallinen miesystävä, joka halusi opastaa minua kehittämään lihaksistoa. Siis muokkaamaan. Se oli kyllä ystävällistä, vaikka en neuvoja pyytänytkään. Otin neuvot vastaan ja kokeilin niitä, mutta en tykännyt ja jatkoin vanhaan malliin. Mies ei luovuttanut vaan jatkoi houkuttelemista. Lopulta mies alentui moittimaan vartaloani ja nimittelemään minua mukavuudenhaluiseksi ja laiskaksi, joka ei edes viitsi katsoa minkä näköisissa vaatteissa käy lenkillä... Muuten ihan mukava ja täysipäisen oloinen mies, huumorintajuinen, hauska, komea, ja hyvin pelasi sängyssä, mutta sitten tuollainen idiootti! Sai lähteä. Ja toinen exä taas oli mustasukkainen urheilullekin, ihmissuhteiden lisäksi. Luuli että pidän kuntoa yllä juuri ulkonäön takia että saisin miehiä. Tuo mustasukkaisuus alkoi ilmetä vasta kun oltiin pari vuotta seurusteltu ja muutettu yhteenkin.

Yksi halusi lapsia, ja halusi niitä juuri minun kanssa. Minä taas en ollut lapsista silloin kiinnostunut ja kerroinkin heti kättelyssä. Luuli että muutan mieleni. Jankkasi asiasta aina vaan kun kaikki naiset haluaa joskus lapsia, minäkin sitten kun sellaisen saan. Ei siitä mitään tullut.

Miehellä saa olla lapsia. En silti ala niille äidiksi, äitipuoleksi, kotiapulaiseksi ja kaatopaikaksi. Tapailin jonkun aikaa eronnutta miestä. Lapset oli hänelle kaikki kaikessa. Miksipä ei olisi. Mutta kun niiden lasten olisi pitänyt olla minullekin kaikki kaikessa. Onneksi onnistuin välttämään lasten tapaamisen, kun aloin ymmärtää lapsiparkojen tavanneen jo parikin miehen naisystävää. Suhteet oli kaatuneet, eikä ihme. Mies oli vielä varsin kiinni exässään, joka myös pompotteli miestä ettei meidänkään tapaamisista tullut mitään. Kas vain, suhteemme loppui.

Kyllä mies saa pitää näkemyksensä, mielipiteensä, mieltymyksensä, kunhan ei ala tuputtaa niitä mulle ja pyrkiä muuttamaan omiani. Olen tällainen, ottaa tai jättää. Tai oikeastaan en ole enää muutamaan vuoteen edes kiinnostunut suhteilusta. Mukavia miehiä olen tavannut toki, varattuja. Pidän ne suhteet platonisella tasolla. En ole kiinnostunut toisena naisena olemisesta. Pikapanoja ei lasketa, eivät ole suhteita.

Olet vielä sen verran nuori, oikeastaan ihan hyvässä iässä tasapainoiseen suhteeseen. Kunhan pääset epätoivoisista ajatuksistasi eroon etkä mietiskele pariutumisia, saatat kohdata yllättäen jonkun, joka pitääkin sinusta ihan oman persoonasi takia ;)

Azalea

[QUOTE Ihan turhaan kieriskelet itsesäälissä. Ehkä tähtikarttasi ei vain nyt ole suosiollinen parisuhteen muodostumiselle:).[/QUOTE]


Tämä on kyllä nyt niin totta, todellakin kieriskelen itsesäälissä :) ja se on inhottavaa, en tykkää siitä yhtään! En ole ihminen joka "masentuu" joten en oikein osaa ehkä käsitellä näitä tällaisia itsesäälituntemuksia ...

Kiitos taas vastanneille, monta hyvää ajatusta on tullut, ehkä tämä tästä taas..

tytto

Hmmm....

Itsekin tavallaan vastasit kysymykseesi "mita ihmeellisimmatkin tyypit ovat loytaneet partnerin, mutta..." oivaltamalla, etta tuskin mistaan sellaisesta ulkoisesta maneerista, kuten ulkonaosta on nyt kyse.

Erityisesti jos sanot nayttavasi hunajapupulta ;) Ymmartaisin, jos nayttaisit esim kovin kolholta ja miesmaiselta, kasittaakseni niin kauan kun nainen nayttaa terveelta, ja naiselliselta han viehattaa kylla miehia (ainakin tarvittavaa maaraa miehista).

Olisko kyse siita, etta olet elanyt niin itseellista elamaa, keskittymatta miehiin, flirttiin, parisuhteisiin tms, etta tama heijastuu sinun tavassasi olla vuorovaikutustilanteissa. Osaatko nayttaa rennon avoimelta, ja helposti lahestyttavalta? En uskoe tta naytat itseriittoiselta, mutta naytatkohan silta etta miehella syttyiis ajatus etta tuo nainen saattaisi olla kiinnostunut myos _hanesta_?

Ja sitten, miten saatat naiden pintapuolisten kriteerien valityksella sanoa ettet ole rakastamisen arvoinen??? Sen ymmarran jos mietit viehatatko vastakkaista sukupuoleta, mutta rakkauden arvoinen??? Eiko suurin osa ihmisista, jotka elavat toisia sauttamatta ole aivan rakkauden arvoisia?

Ettei tama kysymyksesi paljastaisi pintapuolista arvojarjestelmaa, mika sekin saattaa huokua sinusta? Tosin, kylla niita pintapuolisia miehiakin on riittamiin....

Siis, sen saat mita tilaat, ja toiset kohtelevat sinua kuten itsesi naet jne. Jos itse koet ettet ole rakkauden arvoinen, muutkin varmana uskovat sen. Jos uskot etta olet kaiken hyvan arvoinen, alkaa sita satelemaan luoksesi :)

worthit

Näin miehenä tuli muutama ajatus mieleen. Sinä kuulostat erittäin kiinnostavalta ja haluttavalta joten ei sinussa vikaa ole.

Voi olla niin että olet oikeasti siinä määrin mukava että sinua ei tulla iskemään jos ei olla tosissaan. Tarkoitan siis sitä että sinusta näkee, että olet tosissasi ja olet sen verran kiva ettei sinua haluta satuttaa. Toinen mikä tuli mieleen että sinulla on ollut vain huono tuuri ja olet ollut väärässä paikassa väärään aikaan.

Oikeastaan minulle tuli mieleen montakin asiaa, mutta en usko että tilanteesi tosiaan murehtimalla tai analysoimalla paranee. Jos tosiaan hymyilet sinua kiinnostavalle miehelle niin olet tehnyt riittävästi.

Sinuna yrittäisin olla aktiivinen myös muussa elämässä. Toivottavasti löydät jonkun tosi mukavan miehen.

Kohtalotoveri

Minun on jotenkin vaikea uskoa tässä itsekkäässä maailmassa tuota satuttamis-ajatusta.
Ehkä joku kunnon mies lyhyen tai pitemmän tuntemisen/kanssakäymisen jälkeen voisi ajatella noin, mutta en usko tuon vaikuttavan lähestymiseen. Ajattelevatko miehet edes noin monimutkaisesti vaikkapa ravintoloissa (mahdollisesti alkon vaikutuksen alaisina...)?

Siihen taas uskon että saatat olla niin itsellisen/itsenäisen oloinen että se karkottaa miehiä. Se saattaa näin olla ns. luotaantyöntävä, ei edistävä piirre/asia olemuksessasi.
Ehkä nyt olet herännyt miettimään tätä asiaa enemmän.

Mutta kuten sinulle kirjoitettiin, en epäile hetkeäkään ettetkö olisi KAIKEN sen rakkauden arvoinen. Kunhan on sen aika.

Azalea

Tämä on erittäin mielenkiintoinen ajatus; se, että olisin sen näköinen ettei minua haluta / uskalleta lähestyä. Olen nauravainen ja iloinen, se annettakoon mutta tarkoittaako se samaa kuin helposti lähestyttävä . . . ? Kuten jo aikaisemminkin mainitsin, minua ei kiinnosta se mitä muut minusta ajattelevat enkä näin siis myöskään ole muita arvostelemassa.. Eli ihan heti minua ei saa kiinni silmien pyörittelystä ym. muusta luontaantyöntävästä toiminnasta...

Mutta sen sanon etten enää tämän ikäisenä ihan kaikkea puppua usko enkä kunntele... Jos joku tulee aloittomaan keskustelun "meille vai teille", loppuu se keskustelu aika nopeasti siihen :)

Lähdetäänpä siis eri kysymyksellä liikkeelle... Millaiselta näyttää nainen jota on helppo lähestyä? Iloisuus ja hymyily varmasti mainitaan mutta niitähän minäkin jo olen.. Mikä siis puuttuu..?

Toisaalta, en usko siihenkään että vetäisen tietynlaisen maskin päälleni ulos mennessäni. Eihän voi edes olettaa, että suhteesta tulee pitkäaikainen jos jo heti ensikättelyssä olen saanut miehen koukkuun muulla kuin omalla käytökselläni..

worthit

Eivät kaikki miehet tietenkään samanlaisia ole, mutta kyllä tuo kertoo sinustakin ja siitä minkälaisista miehistä olet kiinnostut jos kuvittelet että suurin osa meistä ei välitä toisten tunteista. Ihan samanlaisia ihmisiä tässä ollaan kuin naisetkin ja ei meistä kukaan halua että meitä satutetaan ja toisinpäin.

Uskon että moni mies on samanlainen kuin minäkin. Nuorena oltiin todella sitoutumiskammoisia ja silloin ei todellakaan lähestytty niitä jotka oli valmiita sitoutumaan samantien. Jostain sen vain aina tiesi. Kännissä taas lähestyttiin lähinnä parhaimman ja seksikkäimmän näköisiä riippumatta siitä kiinnostiko ne naiset henkisesti pätkääkään.

Nyt kun ollaan tosisaan niin lähestytään niitä jotka aidosti kiinnostaa, mutta niitä on varmaan hyvällä tuurilla yhdessä 400 hengen ravintolassa pari naista tai ei ollenkaan niin ei siellä tosissaan olevilla niin hirveät markkinat ole.

Ei kukaan tietysti mitään analyyseja ravintolassa ala tekemään. Kyllähän kaikista jonkinlainen ensivaikutelma tulee ja se vaikuttaa siihen sitten mihin kategoriaan kukakin menee.

aapeelle

Ensivaikutelma on tämä: Vaikutat harvinaisen fiksulta, älykkäältä ja aikuiselta. Kapakasta ei ehkä olla tällaista seuraa hakemassa, haetaan vain helppoa panoa, yhden illan seuraa. Joillain miehillä on jopa sen verran sydäntä, että fiksua naista ei edes yritetä, jos on pelkkä pano mielessä. Taitaa myös olla fiksut miehet niin harvassa, että on vaikea löytää samanlaista kuin itse on. Fiksu nainen haluaa yleensä yhtä fiksun miehen. Vähemmän fiksut miehet ei sinusta kiinnostu ja tässä et menetä mitään, parempi kun karsiutuvat pois jo alkumetreillä.

Me kaikki valitsemme partnerin, joka on tunne-elämän kyspyydessä itsemme kanssa samalla tasolla. Oikeasti kypsät ihmiset ovat aika harvinaisia, ei ihme että on vaikeaa löytää samantasoista kumppania. Läheisriippuvat löytävät helposti kaltaisensa, heidän on pakko, koska eivät osaa olla yksin. Älä siis ihmettele, jos eivät jää yksin ja jos menekkiä näyttää olevan. Mutta haluaisitko sellaisen suhteen? Tuskin, et edes terveen tuntuisena pysyisi sellaiseen suhteeseen. Haluaisitko neuroottisen suhteen? Neurootikkoja on maapallo pullollaan. Haluaisitko suhteen, jossa on tärkeintä se, että partneri on hyvännäköinen, varakas, hyvin toimeen tuleva tai muuta pinnallista? Pinnalliset parisuhteet ovat myös tavallisia. Ei taitaisi sinua tyydyttää?

Suuri osa parisuhteista ei ole sitä, mitä suhteeltasi haluaisit tai mihin itse pystyisit. Uskallan epäillä, että sinä pysyisit aikuiseen, pysyvään, hyvään parisuhteeseen ja siihen pystyvät vain harvat. Älä siis menetä toivoasi, jos saat hakea kauemmin kuin joku muu. Kärsivällisyyttä, joku päivä kohtaat kaltaisesi, fiksun ja aikuisen miehen. Maailma on suuri ja riittää että löytyy yksi kaltaisesi ja että tienne sattuvat kohtaamaan. Olet ehdottomasti rakastamisen arvoinen, älä edes ajattele muuta. Kaltaisesi helmet ovat harvinaisia, mutta harva pystyy helmiä arvostamaan. Sioille ei helmiä kannata antaa!

Naisellinen nainen

Minä olen yli 40-vuotias nainen: Olen kauniina pidetty nainen ja olen vartaloltani uhkea, mutta sopusuhtainen, eli siis naisellinen nainen. Minuunkaan ei ole yleensä kunnolliset miehet ihastuneet tai rakastuneet, ihan paria poikkeusta lukuunottamatta. Minä olen työelämässä aina jotenkin joutunut kärsimään hyvästä ulkonäöstäni, minulle on ehkä oltu kateelllisia, jotkut naiset ovat olleet hyvin ilkeitä minulle, mutta yleensä minut on jätetty muun työporukan ulkopuolelle eikä minulle ole puhuttu juuri mitään muuta kuin pakolliset työasiat. Kaikki naiset eivät ole aina edes taervehtineet minua aamuisin työpaikoilla.
Olen aina pukeutunut asiallisesti töihin ja käyttäytynyt hyvin ja keskittynyt vain työntekoon. Mutten ole kuitenkaan vieläkään onnistunut saamaan vakituista työpaikkaaa itselleni. Nykyinen
miestystävä, joten ole tavannut vasta kolme kertaa, näki minut kadulla ensimmäisen kerran ja lähestyi minua hyvin varovasti ja antoi minulle puhelinnumeronsa. Minulla oli päällä silloin valkoinen pusero, musta melkein polviin ulottuva puolihame ja korkeakorkeiset kengät. Hän sanoi, että hän piti näkemästään erittäin paljon, siis minun lantiostani ja sääristäni. Hän sanoo, että hän pitää siitä että näytän sekä kasvoiltani että vartaloltani naiselta, naiselliselta naiselta.
Haluan itsekkin olla aina naisellinen nainen, minusta on luonnollista olla naisellinen nainen. Muttei kenenkään tarvitsi kärsiä ulkonästään, eivät ne vähennä iihmisen henkisiä ominaisuuksia.
Ihmisen käytös ja puheet osoittavat ja näyttävät, millainen joku on henkiseltä tasoltaan.

Azalea

"Aapeelle"; kiitos kauniista kommentistasi! On kiva huomata etten onnistunut antamaan itsestäni aivan täydellisen lapsellista ja itsekeskeistä kuvaa kirjoituksellani :) Kaikki tänne vastanneet ovat olleet kannustavia ja rakentavia kommentteja, kiitos siitä!

Minusta on hyvin mielenkiintoista "Aapeelle", että onnistuit sanomaan sen mikä minulle on sanottu muutaman kerran aikaisemminkin. Muutamat minua tuntevat henkilöt ovat sanoneet,että yksi suurimmista "ongelmistani" on ns. älykkyyteni. Matematiikassa olen tyhmä kuin vasemman jalan saapas enkä koe olevani mitenkään akateeminen. Mutta tiedän että olen hyvin tunneälykäs ja elämässäni paljon kokenut, joka taas tuo toisaalta kokemuspohjaa omille ajatuksille ja tunteille. Toden totta, olen ollut useammin kuin tarpeellista tilanteessa jossa minua lähestyy ns. vääränlaiset miehet eli miehet jotka tykkäävät pikku blondeista. Ihmetys on aina suuri ja mies häipyy kuin sanonko mikä minne, kun heille valkenee "todellinen luonteeni".

Siinäkin olet aivan oikeassa, että itse toivon aikuismaista suhdetta, en riippuvuussuhdetta toiseen ihmiseen. Olen jo aikapäiviä sitten sen oppinut, että onni on tultava omasta itsestä, muita ei voi pitää vastuussa omasta onnestani. Mutta on vaikeaa rakastaa vapaasti ja epäitsekkäästi ( jopa minulle ;) ) ja ennen kaikkea on vaikeaa löytää mies joka osaa katsoa minua ihmisenä ( eikä pelkästään naisena) ja ymmärtää minua. Koska minusta on tärkeää että miehet ja naiset nähdään ihmisinä, tuntevina ihmisinä inhimillisinä puutteineen ja tarpeineen ja heikkouksineen. Minusta siinä mennään metsään jos puhutaan "miehistä" ja "naisista" stereotyyppisesti ja yritetään vielä ammentaa noista typioista jotain mistä voisi rakentaa ymmärrystä toisesta ihmisestä.

Kylläpä meni korkealentoiseksi, olen tainnut nauttia liikaa flunssalääkeitä!! :))

Mutta täytyy sanoa, että tänäkin iltana, kun on pimeää, kylmää; tuulee ja sataa, olisi aivan ihana kun vieressä olisi joku lämmin ja vahva ja turvallinen mies jonka kainaloon voisi käpertyä katsomaan telkkaria, tai jonka kanssa lähteä iltakävelylle ihanan kamalaan syysiltaan :)

Hellu Rei

Ihan pakko kertoa yksi kokemus kun vuosia sitten olin samassa tilanteessa. Istuin kaljalla yksin ja säälin itseäni. Seuraan liittyi vanhempi herra, joka juttelemisen jälkeen alkoi antaa mulle parisuhdeneuvoja, kun kuuli mun olevan yksin tässä elämässä: "Katsopa ettet ala kehittää itsellesi sellaisia vanhanpiian tapoja."
Mua nauratti ja vähän kiukuttikin. Hän oli sukupolvensa edustaja, mutta tarkoitti kuitenkin hyvää. Mun kohdalla meinasi ehkä tiettyä joustamattomuutta ja itseriittoisuutta.
Kun sitten tapasin mieheni ei juuri mikään mennyt kuten olin kuvitellut. Varsinkaan se miten ajattelin suhteen etenevän. Joten joskus resepti on vain irroitttautua ajatuksistaan ja antaa mennä. Jos kaikki on tiukasti määritelty ennakkoon, ei suhteessa ole hengitysvaraa. Heti kun päästin irti odotuksistani sain paljon sellaista mitä en ollut edes osannut toivoa. Ja mies ihan tavllinen (niinkuin minäkin).
En oikein vieläkään tiedä miten se rentous ulkopuolisille välittyy. Mutta sen olen huomannut nyt avoliitossakin, että jos tiedän liian hyvin miten "kuuluu olla suhteessa" niin petaa tietä huonoille fiiliksille.

kuumapuuma67

Noinhan se menee. Kun ei etsi eikä ole odotuksia saa paljon enemmän kuin etsimällä ja odottamalla. Ihana lukea tollasta.

Olen varmaan aurinkokunnan epäonnisin siinä mielessä että aina kun annan palaa poltan sormeni. Sitten olen pitkään kyyninen ja epäluuloinen, ja jotkut typerykset ottaa asiakseen arvostella etten koskaan saa ketään kun olen sellanen. Ja olen sellanen just siks etten edes halua ketään enkä halua antaa sellasta kuvaakaan että haluaisin. Typerät, pitäisi huolen omista asioistaan.

Joo ja sitten taas kun oon aikani vanhapiioitellut tupsahtaa jostain kuusta mies tai jätkä joka vie jalat alta ja heittäydyn täysillä mukaan. Oravanpyörän seuraava vaihe kun tyyppi lähtee nostelemaan. Jos en heittäydy täysillä se lähtee just siks kun olen pidättyväinen. Tekee niin tai näin, aina väärin päin.

Ihania ihmisiä olen tavannut ja ihania kokemuksia. Ikä tulee väistämättä pian vastaan ja saan vaan vanhoja kärttysiä äijänkäppänöitä joita en sitte huoli. Mut ei se mitään olen varautunut yksinäiseen vanhuuteen. Sitten luen päiväkirjojani ja muistelen miten ahh sekin yksi oli niiin ihana <3

mmmmmmmmmm

Suhteeseen täysillä hyppääminen, toista sen paremmin tuntematta, parisuhdeseikkailut jne. ovat sinun juttusi, mutta tuskin ap:n. Aapee taitaa haluta pysyvämpää, aikuisempaa suhdetta.