| |  | |
08.11.11, 20:32
|
#1 (linkki)
| | (Vierailija) | Ottaako mies kontaktia jos hän on kiinnostunut?
No enpä olisi uskonut, että joudun tätä asiaa täältä kysymään mutta tässä sitä ollaan.
Olen erittäin ihastunut mieheen. Olemme samassa työpaikassa ( tiedän, ei ole ideaali tilanne mutta minkäs voit) Uskoisin, että hänkin on minusta jonkin verran kiinnostunut, ainakin käytöksensä perusteella.
Tein hänelle yhden aika ruman tempun tuossa vähän aikaa sitten. Olin niin sekaisin omien tunteitteni kanssa, että lopetin kokonaan hänen tervehtimisensä. Aivan yht'äkkiä. Hän ihmetteli sitä aikansa mutta luovutti sitten koska en kerta kaikkiaan vain noteerannut häntä millään tavalla. Tiedän että tuo temppu oli aivan järjetön ja loukkaava ja se hävettää minua!
Jossain vaiheessa välimme lämpenenivät taas. Mies katselee ja seurailee minua erittäin mielellään ja minun tarvitsee katsoa häntä vain kerran silmiin, niin tuntuu ettei hän muistakaan että lopetin hänen tervehtimisensä.
Kuulostaa todella, todella typerältä, olemmehan sentään jo 30-40 vuotiaita.
Minulla ei ole hirveästi kokemusta suomalaisista miehistä... Tekevätkö he aloitteen jos ovat kiinnostuneita naisesta vai odottavatko jonkinlaista merkkiä tai jopa aloitetta naiselta?
Koska en haluaisin jahdata miestä enkä missään nimessä antaa tyrkkyä kuvaa itsestäni.
| |
| | |
09.11.11, 09:50
|
#2 (linkki)
| | (Vierailija) |
Tarvitseeko olla tyrkky tai jahdata, jos vain ottaa miehen puhutteluun ja kertoo hänelle todeten asian. Että näin on, ja tämä menee ajallaan ohi, jos on yksipuolista, älä häiriinny, mutta että syy tervehtimättömyyteen oli tämä, ja että olet pahoillasi, ja että sinua nolottaa. Ettet osannut toimia muuten, "mutta koeta ajatella, että syy oli sentään positiivinen, tavallaan".
Itse huomasin muinoin kauan sitten kasvaneeni aikuiseksi, tai ainakin paljon aikuisemmaksi siinä vaiheessa, kun pystyin pyytämään kaverin kahville ja nostamaan kissan pöydälle ilman sen kummempaa dramatiikkaa, vain todeten, että "näin on, ja tässä mennään. Tiedoksesi vaan." Olemaan ilman pikkutyttöjen "Kattookohan se mua, kattokohan se mua" -sähläystä ja temppuilua. Eikä kas kummaa pudonnut kahvipaikan katto niskaan, ei seonneet USA:n aseohjelmat radoillaan tms.
Tapailtiin aikamme, todettiin, ettei juttu toimi ja palattiin ajan saatossa hyvään kaveruuteen, eli kuullaan toisistamme jonkun puhelun verran vuosittain. Mutta olisi jatko ollut mikä tahansa, asian esille otto olisi ollut ihan toimiva ja elämää helpottava juttu. Ei se sen kummempaa ole, itsekin voi ihan avata suunsa jo tällä aikuisiällä! Ihastumisiahan sattuu kaikille, joten sen voi vain todeta. :)
| |
| | |
09.11.11, 11:13
|
#3 (linkki)
| | (Vierailija) | ^^
Kannatan edellisen kirjoittajan neuvoa.
Älä tuhlaa aikaa miehestä haaveiluun ja mahdollisesti omien mielikuvien luomiseen, jotka voivatkin osoittautua vääriksi, vaan toimi.
Kerro syyt jne. Ala tutusua jos juttu johtaa siihen.
Itse rakensin mielikuvaa eräästä miehestä kunnes ehdotin hänelle treffejä. Osoittautuikin että mies oli kaikkea muuta kun olin kuvitellut. Muutama tapaaminen ja se jäi siihen minun puoleltani.
| |
| | |
11.11.11, 11:49
|
#4 (linkki)
| | (Vierailija) |
Mies ei ota sinuun yhteyttä, koska hänelle tulisi tyrkky ja epätoivoinen olo.
| |
| | |
12.11.11, 12:35
|
#5 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja ASD Mies ei ota sinuun yhteyttä, koska hänelle tulisi tyrkky ja epätoivoinen olo. |
Huomasin, että kirjoitukseni on monia kiinnostanut mutta vain muutama vastannut. Eli kiitos näistä vastauksista! :)
Olette oikeassa, haaveiluun menee turhaa aikaa. Haluaisin todella tutustua mieheen enemmän, juuri tietääkseni, että onko hän todella sitä mitä "luulen". En edes välttämättä hae heti mitään yltiöromanttista mutta mahdollisuuden tutustua mieheen paremmin.
ADS; oliko viestisi sarkastinen vai tarkoititko mitä sanoit? Voisin uskoa, että oman typerän käytökseni takia mies saattaisi ajatella juuri noin.. Mutta silti... Suoraan sanottuna, en halua ottaa riskiä torjutuksi tulemisesta. Varsinkin kun ollaan samassa duunipaikassa. Mies kiinnostaa kovasti mutta en ole tottunut tekemään miesten kanssa aloitteita. En tiedä ovatko suomalaiset miehet tässä sitten jotenkin erilaisia, saako heitä lähestyä...
Taidan heittäytyä nyt vain virran vietäväksi ja katsoa mitä tuleman pitää. Jos meidät on tarkoitettu tustustumaan toisiimme paremmin, se varmasti jossain vaiheessa tapahtuu...
| |
| | |
15.11.11, 10:43
|
#6 (linkki)
| | (Vierailija) |
Miehet eivät näe itseään tyrkkyinä tai epätoivoisina (eivätkä naisiakaan), mutta pakkien saamisella on miehille itsetuntoa alentava vaikutus ja huomionsoituksien saamisella itsetuntoa nostava vaikutus. On helppoa istua iskettävänä ja vaikeaa ottaa niitä riskejä aloitteentekijänä. Toki on niitäkin, joita ei kiinnosta saako naiselta pakit vai ei, mutta he eivät varmaan muutenkaan kyseisestä henkilöstä tai hänen mielipiteistään juuri välitä.
Itse olen aika tavallinen mies ja joutunut aloitteet tekemään, mukana pakkeja mutta myös nykyisen parisuhteeni olen rakentanut tekemällä itse kaikki riskiä sisältävät aloitteet. Tavallinen naisen "aloite" on hymyily, joka kyllä ei kovin pitkälle kanna sillä monet hymyilevät vain (teko)ystävällisyyttään. Itseäni vähän pännii se, että aloitteen tekemisen riskit on aina joutunut kantamaan yksin vaikka naiset olisivatkin olleet minusta kiinnostuneita. Aina on ollut tätä puhetta, että "ole mies", eli kestä kaikki itse valittamatta. Jos edes mainitsee jonkin tällaisen pännivän niin on heti joku pelle pomppimassa ympärillä (usein nainen) ottamassa miehisyyttä pois.
| |
| | | | |