mies 41

Olen huomannut että useimmat sinkut eivät viihdy kovin hyvin itsekseen vaan heillä täytyy olla alinomaan jotain tekemistä. Eivätkö he pidä itsestään vai mistä tässä on oikein kysymys? Ihmettelen koska tuntuu olevan vaikea löytää naista joka ei olisi koko ajan menossa, minne ei tunnu olevan väliä kunhan saa koko ajan tehdä jotain.

Nainen 43

Meitä on moneksi.
Itse viihdyn oikein hyvin yksin ja olen sinut itseni kanssa. Jos koko ajan pitäisi olla menossa ja tekemässä, ei se olisi minun juttuni. Päinvastoin olen ajatellut että olen aika tylsä koska en jaksa hössöttää ympäriinsä? Siksi kaipaisin sellaista miestä joka myöskin osaisi olla aloillaan ja viihtyisi kotona. Toki joskus voi ja pitääkin mennä.
Tunnen ihmisiä, jotka ovat koko ajan menossa eivätkä halua tai osaa olla yksin. Ei heilläkään tunnu olevan nautittavaa jos tarvitsee koko ajan toista ihmistä vierelleen siksi ettei pysty olemaan yksin lyhyitäkään aikoja.

ainokainen

Minäkin viihdyn tosi hyvin itsekseni kotona. Siinä syy, miksi en edes halua parisuhdetta enkä lapsia. Useimmat lapsettomat ystäväni ovat samanlaisia. Toki löytyy niitäkin, jotka tykkäävät mennä, mutta he ovat vähemmistö.

Kattila vai puuro?

Minusta tuossa oli nyt vähän sekoitettu vääriä asioita keskenään.

Jokuhan voi olla sinkku juuri siksi, että voi mennä ilman jonkun seuraa ja riippuvuutta toisesta, ja viihtyy itsekseen siellä menoissaan. Eihän se välttämättä ole mitään itsestä pakoonjuoksua. Hän vain nyt nauttii tekemisestä ja touhuamisesta, jollekulle pelkkä kotona olo on turhauttavaa, ei itsensä kohtaamista. Itsensä kohtaa monesti paremminkin tehdessään jotain ihan itse, jotain omaa, ja se voi tapahtua myös kodin ulkopuolella, ihan vallan hyvin. Ei aina voi vain maata ja ajatella, ainakaan synnynnäisesti energiatasoltaan korkea, se on elämän hukkaamista, ainakin jos sitä tekee jonkun muun asettaman roolin vaatimana. Väkisinmakuu on laissakin kiellettyä!

Itse olen vapaaehtoissinkku, ja nautin välillä paljon kotosalla olosta ilman minkään tekemistä, mutta toisaalta sinkkuuden nautintoa on juuri myös se, että voi harrastaa kaikenlaista mielenkiintoista tarvitsematta jotakuta viereen. Voi mennä, vapaasti. Tehdä juuri sitä, mitä itse haluaa. Ja olen kyllä ihan täysin itse mukana menoissani - riippuvuudeksi ja paoksi taas kokisin sen, jos hommaisin jonkun seuraksi vain siksi, ettei tarvitse joko olla kotona tai mennä yksin.
On vapaus hoitaa kaverisuhteita, jotka parisuhde joskus vie - ei saisi, mutta monilta vaan silti vie! Tai sitten olla vain kotona tekemättä mitään, silloin kun siitä nauttii. Pääasia, ettei mikään ole pakkoa eikä pakoa, kyllä se kotonaolokin voi nimittäin olla itseltä pakoa, ettei törmää omiin sosiaalisiin puoliin, hyviin tai huonoihin. Itseä se on sekin osa!

Sosiaalisia

Luulen, että meneviä ihmisiä on helpompi tavata, koska he yksinkertaisesti ovat enemmän liikkeellä. Kotona yksikseen viihtyviä ihmisiä on vaikeampi tavata koska, no, he istuvat kotonaan.

Ei siinä menemisessä ole kyse mistään sellaisesta, ettei pitäisi itsestään. Vaan jos on yhtään sosiaalisuuteen taipuvainen ihminen, niin ei ole kiva kykkiä kotona vaan haluaa olla muiden kanssa ja kun kerran kotona ei ole ketään muuta, niin seuraa saadakseen pitää lähteä jonnekin. Näin yksinkertaista se on. Syy siihen, että käydään milloin missäkin, on se että monella aikuisella sinkkunaisella ei ehkä ole oikein sellaisia kavereita, joiden kanssa voisi tai haluaisi viettää kaiken aikansa, ja siksi aikaa vietetään useiden eri ihmisten kanssa, aina riippuen siitä, milloin kenellekin sopii ja mikä ketäkin kiinnostaa.

Usein meneviltä näyttävät ihmiset ns rauhoittuvat alettuaan seurustella, koska oikea seurustelukumppani tyydyttää sosiaalista seurantarvetta aika paljon. Esim. minä saatoin sinkkuaikoinani tavata kavereita ja käydä milloin missäkin kissanristiäisissä esim. neljänä iltana viikossa, mutta nykyään vietän vastaavalla tavalla ehkä vain yhden illan viikosta; lopun ajan olen aivan tyytyväisenä kotona mieheni kanssa.

Tottumustapa

Mitä enemmän on yksin, sen paremmin alkaa viihtyä omissa oloissaan.

Kun kavereita on, on sitä yhteistä tekemistäkin. Se kuuluu kuvioon. Aina joku on aktivoimassa ja itsekin haluaa olla mukana, ettei jäisi vaille tai paitsi kaikesta hauskasta ja mukaansa tempaavasta. Siihenkin nautintoon tulee jonkinlainen riippuvuus.

Jos sitten joutuu pakosta tai haluaa omana tietoisena valintanaan olla yksin, siihenkin tottuu. Yksinolosta voi löytää niin paljon hyvää, että seura ei enää hirveästi kiinnosta varsinkin, jos suhteisiin on liittynyt epämiellyttäviä kokemuksia ja pettymystä. Luultavasti yksin oloon vaikuttaa juuri se, millaisia kokemuksia seurasta ja toisista ihmisistä on. On vapauttavaa, ettei tarvitse olla kieroilun ja pettämisen kohteena, ja huomioida kaikkia ulkopuolelta tulevia toiveita ja viestejä.

Jatkuva uusien ystävien ja suhteiden hakeminen on myös stressaavaa. Kokemuksesta kun tietää, millaisia tyyppejä on liikenteessä, olivatpa he sitten samaa tai eri sukupuolta.

Tottumustapa

Toisaalta nykyään korostetaan paljon ns. sosiaalisuutta. Pitää olla kavereita, hyviä ystäviä, olla itse suosittu, hauska, hauskuuttava, huumorintajuinen, rohkea ja kaikkea sellaista, mikä voidaan tulkita menevyydeksi, jotta olisi hyvä, kelpaava ja kaikin puolin mallikas. Kaikki em. piirteet, osaaminen ja tekeminen näyttäytyvät vain jossain seurassa.

Et ikään kuin ole mitään, jos et ole seurallinen ja tekemisissä muiden kanssa. Monet sinkut juuri sen vuoksi haluavat näyttää toimeliailta, aktiivisilta ja toisten kanssa hyvin pärjääviltä, vaikka eivät ehkä sellaisia oikeasti olisikaan. Harvemmin nykyään on suotavaa sanoa viihtyvänsä yksin tai ettei ole kavereita tai halua mukaan kaikenlaisin pippaloihin. Tai ole kiinnostunut Facebookista tai tyhjänpäiväisestä viestittelystä.

Poikamies 38-vee

Tuskin kyse nyt on ihan siitä, etteikö pitäisi itsestään.

Kannatta varmaan lähteä liikkeelle siitä, että myös sinkkuja on moneen lähtöön. Osa haluaa olla ns. wannabe-sinkkuja sillä periaatteella, että mistään ei tarvitse välittää eikä kenellekään tarvitse olla tilivelvollinen. Sitten voi olla sinkkuja, jotka ovat sinkkuja vasten tahtoaan siksi, kun kohdalle ei ole sattunut osumaan sopivaa kumppania.

Etenkin pitkään sinkkuna eläneillä saattaa olla enemmän taipumusta siihen, että kaikki vapaa-aika on täytetty kaikenlaisella menolla ja tekemisellä. Kyseessä voi olla joissain tapauksissa tilanne, jolla tavallaan paetaan todellisuutta. Toisin sanoin, kun on koko ajan menossa, saa pidettyä ikävät asiat poissa mielestä.

Tottumustapa: Hyviä pointteja. Se pitää kyllä paikkansa, että liiallinen sosiaalisuuden korostaminen ja meneminen paikasta toiseen tuli hännän alla vähentää osaltaan suhteiden syntymistä, kun vapailla ihmisillä ei tunnu löytyvän yhteistä aikaa edes tapaamisiin.

Kattila vai puuro?

Edelleen tässä on minusta kummallisia linkityksiä. Itse olen yksinolofriikki, jopa niin paljon, että todella varmaan loistavista ihmissuhteista eli nimenomaan seurustelu'mahdollisuuksista' (älytön sana, mutten keksi nyt parempaakaan) on pitänyt kieltäytyä, lähteä karkuun siksi, ettei menettäisi sitä yksinoloaan. Tarvitsen valtavasti yksinoloa, eikä se ole ikinä tuottanut mitään ahdistusta, päin vastoin, se on elinehtoni.

Mutta kyllä minä silti myös menen, kuljen kuuntelemassa ja katsomassa elämää myös kodin ulkopuolella. Kausittain ehkä, välillä haluaa olla oikein pitkiä aikoja itsekseen. Mutta siis myös toisin. Enkä millään pysty mieltämään sitä paoksi itsestä, tai jotain muuta yhtä hullua. Kaikki menot eivät ole tietenkään edes sellaisia, että olisi jonkun kanssa siellä hirveästi tekemisissä (luentotyyppiset jutut, teatteri, elokuvat tms.), mutta toki myös ystäviä näkee. Eikä siihen kyllä liity mitään tuollaista ihmeellistä "pitää näkyä, pitää olla, pitää" -juttua. En tee mitään sen takia, että "pitäisi". En tiedä, kenen vinkkelistä sitten "pitäisi", en koe auktoriteettejä olevan juurikaan itseni ulkopuolella. Höh.

Kattila vai puuro?

Eli edelleen ajan takaa sitä, että myös yksinolo voi osittain olla pakoa itsestä. Riippuu siitä, miten on yksin. Sitäkin on henkisesti ja ajankäyttötavoiltaan monen sorttista. Ja jos haluaa kohdata itsensä, pitää kyllä uskaltaa kohdata itsensä kaikissa tilanteissa.

N39

Ystäväpiirini elämäänsä tyytyväiset sinkut viihtyvät erinomaisen hyvin yksikseen. He ovat myös mukavaa seuraa. Sen sijaan vastentahtoisesti sinkkuna elävien elämä tuntuu olevan vaikerrusta yksinelämisestä. Tosin olen havainnut, että parisuhteessa elävät ovatkin erityisen seurankipeitä silloin kun miesystävä on jossain.

Harrastukset tai mitkään menot harvoin estävät kiinnostavien ihmisten tapaamista. Jos olen tavannut miehen, joka on aina "kiireinen", on omalla kohdallani ollut kyse siitä, ettei mies ole halunnut viettää aikaansa kanssani.

Mitä tarkoitat sillä, että tapaamasi naiset ovat koko ajan menossa? Jos he ovat pyytäneet sinua mukaan rientoihinsa tai harrastuksiinsa, niin lähde ihmeessä mukaan! Aikaisemmasta parisuhteestani olen jäänyt miettimään sitä, kun mies pyysi aloittamaan kanssaan ampumisharrastuksen. Hölmöyksissäni kieltäydyin, vaikka puolittain olin kiinnostunutkin. Jälkikäteen vasta tajusin, että kyseinen harrastushan oli hänelle aika tärkeä!

N39

Tästä olen tarkalleen samaa mieltä!

Monesti kun olen jonnekin menossa, saatan pyytää muitakin mukaan. On kuitenkin heidän ratkaisunsa lähtevätkö. Itse en kuitenkaan jätä menemättä, vaikkei muita mukaan tulisikaan, mikäli olen tapahtumasta kiinnostunut. Ymmärrän kyllä, että esimerkiksi ihmisten musiikki- tai leffamaku poikkeaa, joten voi hyvinkin olla nautittavampaa seurata keikkaa ilman seuraa.

Parisuhteessa tietenkin olisi ihanteellista, kun molemmilla olisi edes osittain samoja kiinnostuksenkohteita.

Vielä aiempaan suhteeseeni viittaus. Ehdotin useinkin miehelle, että mentäisiin viikonloppuisin useammin ravintolaan syömään. Välillä kävimmekin. Sittemmin hän alkoi perustella kieltäytymistään sillä, että "kyllähän sinä teet yhtä hyvää ruokaa kuin ravintolassa saa". Onhan sekin tavallaan kohteliaisuus. Itselläni oli tuossa kuitenkin myös sekin pointti, että olisin mielelläni viikonloppuisin pitänyt vapaata myös ruoanlaitosta...

Sinkku jo toista vuotta

Lukaisin juuri hiljattain jostakin, että talouksista Suomessa jo 25 % kuuluu lapsettomille suomalaissinkkunaisille. Osittain kyse on siitä, että yksin on kivempaa kuin huonossa suhteessa. Osittain kyse on siitä, ettei ole (vielä) löytänyt sitä oikeaa. Sitten on niitäkin, jotka ei nyt eikä milloinkaan edes halua minkäänlaista parisuhdetta.

Minusta ihanteellisinta olisi parisuhde, mutta tuntuu ajatuksena ihan älyttömältä, että "suorittaisin" sinkkuutta vain näyttääkseni muille, miten hyvin mulla menee. Käyn yksin konserteissa, leffassa, syömässä jne ihan siksi, että minulla on mahdollisuus harrastaa enemmän. Toki jos on rahat loppu tai muuten vaan ei huvita, niin saatan olla kotona erittäin paljon.

AP:lle sanoisin, että johtuisikohan asenteesi siitä, että et tapaa niitä sinkkuja, jotka kyhjöttää kotona. Siksi sitä näkee vain ne aktiivista elämää viettävät. Sinkuissa kuten pariskunnissakin on koti- tai mökkihöperöityneitä ja sitten myös heidän täydellisiä vastakohtia eli bilehaita. Siihen väliin mahtuu monenlaista.

sinkku n41

Luulisi, että sinkkuina pysyttelevät todennäköisemmin naiset, jotka oikeasti viihtyvät itsekseen. Jos epätoivoisesti tarvitsee miehen, niin kyllähän lähes kaikki naiset sellaisen myös saavat.

Itsekseen viihtyvät naiset ovat varmaan aika itsenäisiä ja heillä on sisältöä elämässä muutenkin kuin vain miehen kautta. Ei siksi ehkä ihme, jos heillä on harrastuksia, ystäviä ja sosiaalista elämää.

Tulkitsen niin, että ap on vähän kateellinen sinkkunaisille, jotka näyttävät viettävän sisältörikasta elämää yksikseen, ja yrittää siksi keksiä heistä väkisin jotain pahaa sanottavaa.

Gitte

Tunnen sinkkumiehiä ja naisia jotka kyllä osaavat olla ja mennä yksin, mutta vapaaehtoisesti kokevat ettei heidän juuri nyt kannata ryhtyä parisuhteeseen koska ei olisi aikaa riittävästi toiselle ihmiselle. Ei kaikki ala heti nuorena hamuamaan kylkeensä vakituista kumppania kenen kanssa saa sitten "vääntää kättä" sopiiko mennä sinne tai tänne.

pepita28

Jänskä aloitus, sillä itse olen huomannut saman, mutta vastaavasti miehistä (tai pikemminkin miehestä).

Seurustelin pitkään, ja eron jälkeen ensimmäisen (itse hyvin pitkään sinkkuna viihtynyt) poikaystävän piti olla kokoajan menossa ja tekemässä jotakin, ihan vain aloillaan toisen kanssa yhdessäolo ja esim keskustelu oli liian tylsää. En ryhdy kuitenkaan seurustelemaan kenenkään kanssa seuralaispalvelu- periaatteella, joten suhde tyssäsi siihen ettei se koskaan syventynyt minua tyydyttävällä tavalla.

Siksi olen tullut tulokseen, että viihtyäkseen parisuhteessa, tulee osata viihtyä myös ihan rauhassa itsekseen. Ellei sitten etsikin frendiä rientoihin, tai ole vastaavasti erakko.

Olisi niin mukavaa löytää mies, jonka kanssa olisi ihana olla rauhassa ja kaksistaan, mutta myös voisi tehdä elämästä mielenkiintoista menemisten kautta, yhdessä. Sitä pidin edellisessä suhteessani itsestäänselvyytenä, nyt uudelleen sinkkuuntuneena huomaan ettei se todellakaan sitä olekaan. On niin paljon ihmisä jotka haluavat kokoajan olla menossa pinnallisissa kanssakäymisisssä, tai sitten olla vain yksin erakoituneena.

Missä me "välimuodot" voisimme kohdata?

aloittaja

Ei kannata sinun ryhtyä tulkiksi ;) Lähinnä tulen surullisiksi niistä sinkku kavereistani joilla on oltava joka päivälle jotain erityistä puuhaa tai muuten iskee tylsistyminen. Minulle riittää kun on yhtenä-kahtena iltana viikossa jotain normaalista poikkeavaa ohjelmaa (illallinen, keikka, teatteri ym.) Toisaalta en ole etsimässä suhdetta kuten nämä, jokaisena päivänä on yritettävä kääntää kaikki kivet, ystäväni jotka ovat usein kovin suruissaan siitä ettei heillä ole kumppania. Itse kaipaisin ystävikseni enemmän naisia joilla ei ole jatkuva adhd päällä.

N39

Muutama vuosi sitten tunsin useitakin "paljon meneviä" sinkkunaisia, joiden kovana haluna oli löytää parisuhde. Yllätys, yllätys - he ovat nyt kaikki parisuhteessa.

Itse vietin muutamia vuosia siten, etten viitsinyt lähteä baariin jos ystävät kysyivät seuraksi, kun kotonakin oli kiva vain lueskella. Ei vaan ole tullut kukaan mies kotoa hakemaan...

pepita28 kysyikin, että "Missä me "välimuodot" voisimme kohdata?" Keikoilla käyn toisinaan, mutta monet ovat tulleet lähinnä bändiä katsomaan, kuten toki itsekin. Nettitreffejä kokeilin, mutta niissäkin huomasin, että ne samanlaiset kiinnostuksenkohteet eivät todellisuudessa olleetkaan samanlaisia. Esimerkiksi urheilulliseksi itseään mainostanutta miestä ei saanut seuraksi lenkille, mutta baarissa hän kyllä olisi viihtynyt...

Kattila vai puuro?

Niin... Toisaalta moni kiertää miehet juuri siksi, että saisi olla menossa ja nauttia yksinolosta. Mutta sinulla nyt sitten on tuollaisia tuttuja. Eivät näköjään ainakaan vapaaehtoissinkkuja.

Mutta väkisinmakaaminen on tosiaan Suomen laissa kielletty, samoin sinkkuuden vietto niin, että siitä nauttii joku toinen, ei itse. Edelleen mietin, näetkö ihmisten päivästä ja elämästä vain osan, ja kieltäydyt näkemästä muita tunteja, ettei kuvasta tarvitsisi tehdä häiritsevän monipuolista ja todellista?? Yhä tässä pannaan minusta vastakkain asioita, jotka ovat vierekkäin, ja synonymiseerataan asioita, jotka eivät ole ollenkaan synonyymeja. Kuten kotona olo ja itsensä kohtaaminen. Sekin voi olla sitä, tai olla olematta (onko kirjan luku aina itsensä kohtaamista, eikö saman voi kohdata teatterissa? Saati TV:n katselu yksin?!), mutta itsensä kanssa voi olla kaksin myös oven ulkopuolella ja muiden ihmisten näkösällä. Se on sisäistä!

Kattila vai puuro?

Nyt jäin kyllä vielä miettimään tuota 'usein' -käsitettä. Jos sinä käyt parina iltana viikossa jossain, kyllä se jo minusta on ihan 'usein'. Onko oikeasti ihmisiä, jotka todella joka viikon joka iltana ovat jossain? En tunne yhtään, en ole tavannut tähän vähän vajaaseen 50 vuoteen. Heidän täytyy olla todella nuoria, pahimmassa bileiässä? Eli nyt taidetaan puhuakin jo ihan eri ihmisryhmistä, yli ja alle kakskymppisistä, ehkä? Kyllä sellainenkin varmaan on välillä myös kotona, joka viikon joka ilta ei kuullosta enää edes todelliselta. Ei ainakaan muulta kuin tosi harvinaisuudelta!

Poikamies 38 vee

Puurokattila, eikö yksinolo ole juuri se hetki, jolloin itsensä kohtaaminen onnistuu parhaiten ilman "häiriötekijöitä" ? Siksi yksinolo ei sovellu kaikille, ainakaan niille, jotka sitä kovasti pelkäävät...

"Lukaisin juuri hiljattain jostakin, että talouksista Suomessa jo 25 % kuuluu lapsettomille suomalaissinkkunaisille. Osittain kyse on siitä, että yksin on kivempaa kuin huonossa suhteessa."

"Huonossa suhteessa" on muuten mielenkiintoinen käsite. Esimerkki: jos nainen pelkää kovasti yksinoloa, silloin voi käydä niin, että siihen suhteeseen mennään juuri periaatteella "paremman puutteessa", jotta ei tarvitsisi olla yksin ? Onko silloin kyseessä "huonoa suhdetta" hieman parempi suhde, mutta ei kuitenkaan "taivaallinen suhde" ?

Kattila vai puuro?

On varmasti, mutta ajan takaa sitä, että kotona kohtaa vain osan itsestään, vaikka kuinka miettisi. Itseä se on sekin osa, joka tulee esille muiden seurassa, ja sekin pitää uskaltaa nähdä. Voihan sitä pohtia kotona, mutta pitää uskaltaa myös mennä toisten seuraan joskus, että kohtaa sen puolen, muuten juoksee pakoon osaa omasta itsestään, eikä siellä kotona ole silloin oikein rehellistä pohdittavaa. Eli on uskallettava kohdata koko itsensä, ellei halua valehdella. Sitä ajan takaa, kaikkea itsestään ei voi nähdä vain kotona.

Itse olen ihan valtava yksinolofriikki, se on minulle elinehto, saatan olla sitä välillä kuukausiakin, mutta jos olisin vain yksin, olisin pakoilija, niin ajattelen. Itseäni pakoon juoksija.

Ja kun vielä ajattelee elämän valtavana lahjana, haluaahan sen elää arvoisenaan, rikkaana, ei siitä välttämättä uusintaa anneta. Mutta ajatus oven ulkopuolelle menosta pakona itsestään tuntuu minusta vieraalta, ja jos mitään ei elämässään tee kuin kotona, myös lahjojensa ja elämän aliarvoinnnilta, niiden päälle sylkäisyltä kiittämättömästi. Ja ihmisissä on synnynnäisesti energiatasoltaan erilaisia, ja eri luonteisia: joku suuntautuu syvälle yhteen asiaan, joku haluaa nähdä elämän monipuolisuuden, ja haluaa siksi elää myös eri paikoissa eri asioiden parissa. Pako itsestä ei minusta liity siihen mitenkään, kyllä minä ainakin olen täysin itse mukanani kaikkialla. Osaan olla 'yksin' yhtä lailla myös seurassa, ja tosiaan moni 'seurassa' olohan onkin sellaista, ettei siinä juuri tarinoida. Eli oleellista ei ole se, missä on yksin, vaan miten ja onko. Se on minusta sisäinen, paikasta riippumaton prosessi, sitä ajan takaa! Itseään voi havainnoida myös seurassa omissa ajatuksissaan, tai yksin ollessaan voi miettiä paljon muita ja onko silloin yksin? Tai tosiaan lukiessaan tai tuijottaessaan tv:tä, onko silloin oikeasti yksin, itseään kohdaten? Minusta ei. Ei välttämättä ollenkaan. Eli ei se yksinolon taito ehkä näy ollenkaan ulos!

Kattila vai puuro?

Ai niin, jatkokysymyksesi. Joo, itse en ymmärrä ollenkaan ihmisiä, jotka menevät huonoon suhteeseen, ettei tarvitsisi olla yksin, mutta heillä on siihen heidän syynsä, joita olen jäävi arvioimaan. Itse kun on juossut karkuun joskus oikeasti hyviäkin, koska yksinolo on ollut vielä tärkeämpää, mutta jolle se on pelottavaa, se voi sitten olla oikeasti todella pelottavaa, varmaan. Mutta silti sanon, että hyvin huono pohja suhteelle minun arvioissani - jotka ovat toisten elämän suhteen epäpäteviä! Elämähän on valintoja, ja jokainen tekee ne valintansa omien tarpeittensa pohjalta, ja niihin taas on jokaisella hyvin monimutkaiset ja monesta historiallisestakin seikasta aiheutuvat syynsä. Pääasia, että jokainen osaa arvioida omiaan rehellisesti, se kai se olisi tärkeää.

onnenapila

Antoisaa pohdiskelua yksin elämisestä. Samasta aiheesta on keskustelua ellit 50+ palstalla.
Viestiketju on jo monta vuotta vanha ja aina vain ajankohtainen.

Kävelin tänään ja huomasin tien varressa neljälehtisen apilan. Laitoin sen ruokapöydälle vesilasiin.
Noin tunti sitten aurinko paistoi täydeltä terältä tämän läppärin ruutuun pilvien raosta.
Nettiyhteyteni takkusi ja sain sen taas selvitettyä. Olipahan aikaa miettiä mitä suollan nettiin.

Olen vuosia kertonut elämästäni elleissä. Luin äsken älypuhelimellani, että isyys nostaa miehet reppanasarjasta sankarisarjaan. Keskustelupalstalla joku mainitsi, että perheelliset ovat usein työpaikallaan krapulassa ja tutkija höpisee omiaan. Näin isänpäivänä on taas monenlaista ajatusta mediassa. Ilokseni radiossa haastateltiin eronnutta kaksosten isää. Hänellä tuntui olevan isä-lapsisuhde erinomaisessa kunnossa.

Lapseni tuli käymään Suomessa ja on käynyt tervehtimässä isäänsä joka päivä sairaalassa.
Tien varrelta löytämäni neliapila ilahdutti minua suunnattomasti. Olen joutunut elämässäni todella lujille eikä tulevaisuuttaan kukaan meistä tiedä.

En tarkkaile itseäni enkä mieti syntyjä syviä. Saunoimme eilen kotisaunassani ja virkistyi ihmeellisesti. Tyttäreni sanoikin, että minun pitää lämmittää saunaa usein. Monta muutakin asiaa pitäisi muuttaa. Mutta olosuhteisiin nähden voin erittäin hyvin.

Ymmärrän hyvin tämän palstan toisen viestiketjun ap. miestä, joka on siirtynyt opiskelijaelmästä työelämään. Muutoksiin sopeutuminen aina ottaa aikaa.

Haaveilen eläkevuosista vaikka sinne on aikaa. Viihdyn niin mahdottoman hyvin kotona.
Kolmen päivän loma sai taas ihmeitä aikaan. En mennyt edes lisätyöhön viikonloppuna.

Täällä Helsingissä ei tarvitse potea yksinäisyyttä. Virikkeitä löytyy jokaiseen lähtöön.
Selailin äsken Helsingin Uutiset lehteä. Mukavia joulunalusmenoja päiväretkille eikä maksa paljon.
Varmasti seuraa löytyy niistä kotonaan viihtyjistäkin, jos sellaista kaipaa.

Kannattaa vain lukea lehtiä eikä aina nettiä:)

great

Hienoa pohdintaa, kerrassaan.

Emme siis voi sanoa, etta kokoajan yksin oleva olisi itseaan yhtaan enempaa tai vahemman pakosalla kuin aikansa kaikenmaailman aktiviteetilla tayttava. Kaikki riippuu ihmisen persoonasta ja perimmaisesta motivaatiosta.

Yksin oleva ja supersosiaalinen voivat kummatkin haluta tai pelata intiimia suhdetta aivan yhtalailla.