N32

Siirryin pysyvästi työelämään kolme vuotta sitten ja työ tuntuu edelleen todella raskaalta. Paljon vastuuta, eikä varaa minkäänlaisiin virheisiin. Työni on mielenkiintoista, mutta sitä on todella paljon. Olen harmikseni huomannut, että työelämä on tehnyt minusta vakavan ja väsyneen. En jaksa käydä treffeillä tai baareissa. Joskus tuntuu helpottavalta ajatukselta, että jos en "löydä miestä", niin sitten ei tarvitse sotkea elämään vielä miestä ja lapsiakin. Olen jo ihan tarpeeksi väsynyt ilman perhettäkin. Työelämä on raskasta verrattuna opiskelijaelämään. Ei mikään ihme, että buroutit ovat yleistyneet ja syntyvyysluvut ovat laskussa tässä maassa.

aksu

Minä olen ajatellut ihan samaa. Ei ihme että nykyperheillä lapsia on niin vähän.

Sinä olet sen ikäinen että löydät vielä varmasti mukavan miehen ja saat perheen jos haluat. Sinun pitää nyt vain tietoisesti alkaa vähentämään töitä ja kieltäytyä ylimääräisistä töistä.

Itse olen alkanut myös tietoisesti vähentämään työntekoa jotta osaisin antaa oikeasti toisille ihmisille mahdollisuuden. Jos tekee liikaa duunia ja on väsynyt niin helposti odottaa toiselta ihan liikaa ja täydellisyyttä ja eihän sitä sitten ketään löydä.

commuter

Tuonpa erilaisen näkökulman tähän keskusteluun erään poikkeuksen kautta. Minun opiskeluaikainen ystävättäreni, joka valmistui samoihin aikaan kanssani, onkin odotetun uraputken sijaan ns kotirouva/edustusvaimo tällä hetkellä.

Hänellä on korkeakoulutus, pätevyyttä, jopa ainakin ennen havaittua draivia menestyä ja tehdä jotakin merkittävää elmämässään, mutta hän tapasi heti valmistuttuaan vakavaraisen miehen, jota unelmamiehekseen nimittää. Hän ei edes hakenut töihin muutettuaan miehen lukaaliin asumaan.

En missään nimessä tuomitse toisten ratkaisuja, ja vaikka kuvio toiselta saattaisi näyttää, niin varmasti heillä on ihan oikea ralkkaussuhde, ei mikään kulissi tai hyväksikäyttöasetelma suhteensa perustana. Silti tämä ratkaisu herätti hienoista kummastusta piireissämme, osa hänen entisistä ystävistään karisi, ehkä siksi että elämämäntilanne teki aivan eri maailmat jotka eivät enää kohdanneet, tai sitten se suorastaan aiheutti närää liikaa toisissa. Miksi nainen valitsisi olevansa "riippuvainen" kun hän voisi luoda oman itsenäisyytensä ja menestyksensä?

Tapasin häntä nopeasti kahvilla vastikää. Minä: väsynyt, ajatukset ja kiinnostuksen kohteet rajoittuneet työmaailmaan, kiire kotiin jotta kerkeän kauppaan ja ajoissa nukkumaan, alakuloinen, vakavampi kuin ennen, Hän: levännyt, onnellisen oloinen, aivan yhtä kiinnostunut kaikesta maailmassa kuin opiskeluaikanaan, hehkeä ja laitettu, iloinen, ja menossa ihanan miehensä kanssa illallistamaan.

Tämän kohtaamisen jälkeen mietin että kumpikohan meistä teki sen vähemmän kannattavan elämänratkaisun, ja kumpi on "riippuvainen", minä selkeästi hyvinvointiini vaikuttavasta työstä, vai hän ihanasta miehestään?

Tietysti mies voi jättää, tai muuttua vähemmän ihanaksi, minun perustani on vakaalla pohjalla ja itseni rakentama, mutta tuossa hetkessä kyllä hänen maailmansa vaikutti minun todellisuuteni verrattuna hyvinkin hohdokkaalta.

N32

Ehkä löytäisin, mutta se edellyttää että jaksaisin vastata myöntävästi edes treffikutsuihin. Olen yrittänyt etsiä työpaikkaa, jossa olisi vähemmän vastuuta, mutta ala on mikä on ja mitä olen puhunut muiden alan ihmisten kanssa niin ala on mikä on. Ehkä täytyy miettiä alanvaihtoa.

Portabelle

Tulin juuri kotosalle mukavalta soittokeikalta, jossa olin itse esiintymässä..

Teki todella hyvää päästä tekemään jotain itselle miellyttävää pitkästä aikaa. Ja minusta tuntuu siltä että elämässä tarvitsee jotain mieliharrastusta minkä parissa häviää mielestä työn ja arjen murheet. Koko syksy on mennyt enemmän tai vähemmän angstin merkeissä, mutta nyt tuntuu siltä että sain vastalääkkeen sitä kohtaan. Eli kannattaa harrastaa ja tehdä sitä säännöllisesti. Erityisesti työelämässä, jottei sorru samoihin rutiineihin.

Joku tuossa aiemmin tokaisi olevansa kyrpiintynyt miehiin jotka harrastustoiminnan merkeissä tulevat tekemään tuttavuutta tai "iskemään". sellaseen antisosiaaliseen mentaliteettiin en voi sanoa muuta kuin että hajoa siihen, itse kyllä mielelläni löytäisin jonkun musikaalisen tytön, enkä kaihda tehdä tuttavuutta jos tilaisuus tulee.