Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja mies  Kyllä se näin menee suomessakin, toki homssuiset miehet eivät uskalla lähestyä huoliteltua naista, mutta kuka huoliteltu nainen heitä haluaisikaan. Sellaista seuraa saa miltä itsekin näyttää. |
Homssuiset miehet kyllä uskaltaa lähestyä huoliteltuja naisia, mutta edellyttää usein mieheltä sellasta känniä että unohtaa kaiken järjellisen. Tarpeeksi känninen nainenkaan ei huomaa miehen homssuisuutta jos siinä jokin piirre viehättää.
Nuorempana pidin homsuisia miehiä juntteina ja urpoina ja suurin piirtein haistattelin ja nirppailin jos ne kehtasi lähestyä.
Iän myötä on oppinut olemaan välittämättä vaatekuoresta. Kuka tahansa voi juttelemalla osoittautua mukavaksi ja fiksuksi mieheksi joka ei edes ole naista jaagaamassa. Tietenkään kovin humalaiselta ei onnistu olemaan muuta kuin kännissä.
Edesmenneeseen avomieheeni tutustuin hänen ollessa virttyneessä villapaidassa ja lökäfarkuissa partaakaan ajamatta tukka pörhöllään lähtenyt raskaan työviikon päätteeksi alakerran ravintolaan. Kantapaikkaansa, arvostettu ruokaravintola jossa myös baaritiski. Söi, ja siirtyi baaritiskille nauttimaan pari viskiä/konjakkia tai jotain.
Oltiin parin kaverin kanssa menopäällä menovermeissä oltu syömässä ja otettiin siinä parit drinksut. Menin tilaamaan miehen viereen häntä edes vilkaisematta. Hänpä vilkaisi ja tokaisi jotain sinänsä ihan hauskaa, mutta vilkaistuani häntä kiireestä kantapäähän nakkelin niskoja että mikähän törsö. Vastasin jotain naurettavaa ja ylimielistä. Mies hymähti ja baarimikko myös. Ne siis nauroi mulle. Mulle?!
Seuraavia drinksuja hakiessa oli pakko kysyä (kun alkoholi jo kielenkantani irrottanut) että kuvitteleeko se iskevänsä sillä tavalla naisia. Hän sanoi että neiti on nyt erehtynyt, ja että neidistä näkee ettei ole vietävissä. Siitä jotenkin kehkeytyi ensin sellainen puolustus/hyökkäys-tyyppinen keskustelu, mutta jutut ajautui ihan arkisiin asioihin. Pian huomasin pitäväni miestä fiksuna. Kysyin mitä hän työkseen tekee, hän vastasi olevansa ammattimainen baaripummi ja gigolo, maksoi juomansa sadan euron setelillä, toivotti mukavaa illan jatkoa ja poistui.
Kaksi viikkoa myöhemmin sain yhden ystäväni uudestaan syömään ko. ravintolaan. Toivoin tapaavani miehen. Toive toteutui. Hän oli syömässä, ja vain aavistuksen siistimmän oloinen kuin aiemmin. Kävelin tahalleen ohi reippasti tervehtien, mies kohteliaasti takaisin. Myöhemmin hän taas siirtyi baaritiskille. Menin juttelemaan ihan eri asenteella kuin aiemmin. Juteltiin niin kauan että ystäväni jo liittyi joukkoon. Oltiin varmaan toista tuntia kolmistaan juttelemassa, mm. kulttuuri-intresseistämme jne. Edes juoma ei oikeastaan maistunut. Kerroin avoimesti työstäni ja jostain syystä annoin miehelle käyntikorttini. Vasta sitten kysyin oliko hän naimisissa... ei ollut. Mutta hänpä ei kysynyt minun säätyäni. Taas hän poistui ennen meitä.
Seuraavalla viikolla mies soitti. Kutsui teatteriin seurakseen ja minä lähdin. Pari kuukautta tapailtiin ihan platonisissa merkeissä mutta sitten oli pakko myöntää se oli syvempää. Vuoden sisään muutettiin yhteen jne. Mies oli arvostettu alallaan ja hieman puolitaiteellinen. Siksi homssuinen ulkoasu useinkin. Puhdas hän aina oli, ja vaatteet. Sen hänestä opin. Hän käytti vaatteensa mahdollisimman loppuun. Hän kyllä osasi pukeutua jos oli tarvis, mutta vaikka hän osallistui alansa tapahtumiin vähän alipukeutuneena, se hänelle oli sallittua eikä ketään edes kiinnostanut.
Valitettavasti menetin hänet reilun kolmen vuoden jälkeen.
Siksi olen oppinut olemaan välittämättä ulkoasusta. Kyllä käytös ja tahdikkuus tai sen puute, ja huumorintajun tila pian kertoo mikä mies on miehiään jos on. Kiiltävä kuorikaan ei pelasta jos oman pepun kireys ja trendikäs tukka on elämän tärkeimmät asiat.
Sinkkuna ollut sen miehen jälkeen. Ulos lähtiessä en viitsi koristautua eikä miehiä kyljessä silti roiku. Olen kai edelleen muutenkin niin luotaantyöntävä ettei houkuttele edes humalaisia...
