| |  | | |
18.12.11, 11:23
|
#1 (linkki)
| | (Vierailija) | se yksinäisyys...
Olen kolmeakymmentä lähestyvä nuori nainen, kohta kaksi vuotta ollut sinkkuna. Kaikilla kavereilla on yllätys yllätys miehet, eli tässä on jo jonkin aikaa menty ainoana sinkkuna. Olen hyvin viihtynyt yksin ja elämässä on kyllä paljon mielenkiintoista sisältöä, mutta viime aikoina on välillä pahemman kerran alkanut tökkimään yksinäisyys. Se on todella karu tunne, kun puhelin ei inahdakaan koko viikonloppuna, varsinkin kun näitä viikonloppuja tulee useampia. Kavereilla on ne miehet, kyllä he yleensä lähtee ulos jos pyytää mutta jossain vaiheessa alkaa harmittaa kun se ulos pyytäminen on kovin yksipuolista, eikä kehtaa olla koko ajan itse soittelemassa. Välillä sitä kaipaa parisuhdetta niin kovin, että se alkaa tuntua todella typerältä. Tuntuu kuin sitä ei saisi toivoa ollenkaan, tai se tuntuu niin kaukaiselta ajatukselta, että ajattelee ettei sen kuulu edes kuulua mun elämään ollenkaan. Ja joulua ja uuttavuotta odotellessa, kun yksinäisyys vaan korostuu...
Nettideittailun kautta on kyllä löytynyt mielenkiintoisia kontakteja, mutta aika monella näistä miehistä on ollut henkilökohtaisia ongelmia, jotka ovat estäneet suhteen syntymisen. Ihmettelenkin miksi täytyy laittaa deitti-ilmoitus, jos ei ole omia asioitansa selvittänyt tai on muita asioita jotka estävät tapailemisen/suhteen aloittamisen. Inhottavaa olla heille se koekappale, joka saa heidät ymmärtämään ettei ole edes valmis sitä seuraa etsimään... se aiheuttaa sen että mulla alkaa mennä luotto miessukupuoleen. Oli pakko avautua tänne anonyymisti, kun kavereille on vähän vaikea puhua siitä että tuntee itsensä yksinäiseksi ja varatuille ei ehkä kannata alkaa avautumaan sinkkuudestaan. Välillä tuntuukin että pitää oikein esittää pirteää ja että kaikki on hyvin, ettei vaan ole se tylsä ilonpilaaja. Ehkä en vaan uskalla kokeilla, että ovatko he niitä oikeita kavereita jotka pysyvät mukana huonoinakin aikoina, koska jos eivät ole niin sittenhän minulla ei ole yhtään ketään.
| |
| | |
18.12.11, 15:20
|
#2 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 03/2011 Sijainti: Etelä-Suomi
Viestejä: 588
|
Kannustan jatkamaan kirjoittelua, vaikka usko välillä menisikin.
Olen ollut samassa tilanteessa.
Kuitenkin jaksoin jatkaa, ja hyvä puoliso löytyi.
| |
| | |
18.12.11, 16:03
|
#3 (linkki)
| | (Vierailija) |
Olen itse painiskellut hyvin samankaltaisten juttujen parissa, vaikka olen sinua jonkin verran nuorempi. Moni varmaan tuumaa ettei tällaisella 26-veellä mitään hätiä ole. No, ei kyllä olekaan. Mutta joskus kaipaa jonkun miehen lämmintä halausta niin hulluna että koskee. Ja myös minulla kaikki kaveripiiristä on jo pariutuneet, toiset vakavammin, toiset vähemmän vakavasti. Ulkona en oikeastaan käy, ei huvita lähteä yksin :/ Vaikka ei minua kotoakaan kukaan tule hakemaan. Sellaisia sydänystäviä minulla ei edes ole, kaikki on muuttaneet muualle.
Toisaalta taas, olen alkanut arvostaa yksinäisyyttäni ja nauttimaan siitä... On aikaa itselle, tykkään tuhlata joutilasta aikaa lenkkeilyyn/ruuanlaittoon/kylpyyn ja itsensä hemmotteluun/hyvään elokuvaan/naiselliseen hömppään, joka varmaan miehen kanssa jäisi vähemmälle. Ja silloin myös tiedän näyttäväni hyvältä ja kauniilta ja sitä jaksaa hehkua ulospäin. :)
Minulla on suloinen yksiö, jossa viihdyn mielelläni yksinäni, eli kotonakaan ei iske ahdistusta. Tavallaan oma vapaus sopii minulle mainiosti. Olen ollut nyt sinkkuna kolme vuotta, alkuaikoina vain murjotin koska ero oli aika raaka, mutta nyt kun olen enemmän sinut itseni kanssa ja nautin olostani myös yksin, olen alkanut aivan yllättäen saamaan treffipyyntöjä jopa kaupungilla. Se on tosi hämmentävää! Pari kertaa olen lähtenytkin kahville ja löytänyt mukavia tuttavuuksia (tosin en sitä herra oikeaa) :) Ja minulle on sanottu että hehkun. Oma olo siis tosiaan välittyy muille...
Että vaikka yksinäisyys on välillä ihan sietämätöntä niin osaan ajatella sitä myös hyvältä kantilta, kivaa olla villi ja vapaa, toisinkin voisi olla. Ihania ihmisiä on vapaalla jalalla tuolla jossain, kukas tietää vaikka täältä netistäkin löytäisi jonkun kiinnostavan. Ja kun on omaa rahaa jonka voi käyttää mihin vaan niin voin huoleti ostaa jotkut helkkarin hienot kengät joita mies katsoisi ihan kieroon :D (ok, olen kyllä huomannut että shoppailen paljon enemmän itseni iloksi kun olen sinkku)... Mutta että paistaa se päivä risukasaankin... :)
| |
| | |
19.12.11, 10:39
|
#4 (linkki)
| | (Vierailija) |
Hyvähyvä, tuollaisia epätoivoisia yksin jääviä naisia me miehet tarvittaisiin ja paljon. Naisia, joilla on syy solmia parisuhde miehen kanssa. Te olette vain aika pieni vähemmistö.
| |
| | |
19.12.11, 10:46
|
#5 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Mestari Hyvähyvä, tuollaisia epätoivoisia yksin jääviä naisia me miehet tarvittaisiin ja paljon. Naisia, joilla on syy solmia parisuhde miehen kanssa. Te olette vain aika pieni vähemmistö. |
Mutta rima on korkealla, ei välttämättä ulkoisesti vaan siinä kenen kanssa haluaa alkaa suhteeseen.
Enkä sanois että tässä ois epätoivoa, ehkä varovaista toiveikkuutta... Eihän itselläsi ole epätoivoa ;)
| |
| | |
19.12.11, 12:05
|
#6 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja 19.12. Mutta rima on korkealla, ei välttämättä ulkoisesti vaan siinä kenen kanssa haluaa alkaa suhteeseen.
Enkä sanois että tässä ois epätoivoa, ehkä varovaista toiveikkuutta... Eihän itselläsi ole epätoivoa ;) | Ei toki pois se minusta! :) Ei sitä ainakaan naisille saa näyttää.
| |
| | |
19.12.11, 16:10
|
#7 (linkki)
| | (Vierailija) |
Kiitos kannustuksista :) Ja en ole epätoivoinen, vaikka välillä voi pieniä epätoivon hetkiä tullakin. Ja kyllä mulla on rima siinä mielessä korkealla, että en suhteeseen ala ellei mies tosissaan vie jalat alta, sillä olen kokenut kyllä miltä se tuntuu, joten vähempään en voi eikä minun mielestäni pidäkään tyytyä.
Tuo on muuten totta, että oma olotila näkyy ulospäin... pitäisikin osata iloita siitä mitä on, eikä murehtia sitä mitä ei ole. Olen kyllä vanhemmiten tullut positiivisemmaksi elämän suhteen, pitäisi vaan yrittää pitää siitä kiinni ja antaa sen näkyä ulospäin. Mites se menikään se biisi "hymyhuulet suukon saavat, hymyhuulet huomataan"? ;)
| |
| | |
19.12.11, 16:22
|
#8 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Onnistuva mies. Kannustan jatkamaan kirjoittelua, vaikka usko välillä menisikin.
Olen ollut samassa tilanteessa.
Kuitenkin jaksoin jatkaa, ja hyvä puoliso löytyi. |
Eihän sun pitäny ketään etsiä kirjoittelulla?
| |
| | |
19.12.11, 16:24
|
#9 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja ihmettelijä Nettideittailun kautta on kyllä löytynyt mielenkiintoisia kontakteja, mutta aika monella näistä miehistä on ollut henkilökohtaisia ongelmia, jotka ovat estäneet suhteen syntymisen. Ihmettelenkin miksi täytyy laittaa deitti-ilmoitus, jos ei ole omia asioitansa selvittänyt tai on muita asioita jotka estävät tapailemisen/suhteen aloittamisen. |
Juuri siksi ne nettideittailee, että saisi pääkoppaansa selvitettyä. Purettua huoliaan jollekkin. Kun ei niillä ole kavereita saati ystäviä.
Suosittelen forget tollaset nettijutut ja tyypit, ja keskittymään ihan tosielämään vaan. Sieltä se mies löytyy jos on löytyäkseen. Mut muista ettet sitten kaada miehen niskaan kun oot niin pettyny nettityyppeihin ja yksinäisyyteen ;-)
| |
| | |
19.12.11, 20:51
|
#10 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 03/2011 Sijainti: Etelä-Suomi
Viestejä: 588
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja yxwaan Eihän sun pitäny ketään etsiä kirjoittelulla? | Huomatkaa aikajana, yli 30 vuotta taaksepäin etsin kirjoittelulla, ja löysin, mutta nyt en etsi, vaikka kirjoittelen.
| |
| | |
19.12.11, 21:56
|
#11 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja yxwaan Juuri siksi ne nettideittailee, että saisi pääkoppaansa selvitettyä. Purettua huoliaan jollekkin. Kun ei niillä ole kavereita saati ystäviä.
Suosittelen forget tollaset nettijutut ja tyypit, ja keskittymään ihan tosielämään vaan. Sieltä se mies löytyy jos on löytyäkseen. Mut muista ettet sitten kaada miehen niskaan kun oot niin pettyny nettityyppeihin ja yksinäisyyteen ;-) | Tuon on muuten todella paha turn off kun nainen alkaa ensimmäisillä treffeillä tilittämään ja valittamaan huonoista treffeistään, vanhoista poikaystävistään ja niiden kelvottomuudesta tai vastaavasta. Onneksi ei montaa noin typerää ole tullut vastaan mutta muutama kumminkin.
Väistämättä tuollaisesta tulee mieleen, että ehkä se nainenkaan nyt ihan tasapainoinen ole jos on jonkun idiootin poikaystäväkseen valinnut.
| |
| | |
21.12.11, 21:45
|
#12 (linkki)
| | (Vierailija) | jos ei tule Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja ihmettelijä Kiitos kannustuksista :) Ja en ole epätoivoinen, vaikka välillä voi pieniä epätoivon hetkiä tullakin. Ja kyllä mulla on rima siinä mielessä korkealla, että en suhteeseen ala ellei mies tosissaan vie jalat alta, sillä olen kokenut kyllä miltä se tuntuu, joten vähempään en voi eikä minun mielestäni pidäkään tyytyä.
Tuo on muuten totta, että oma olotila näkyy ulospäin... pitäisikin osata iloita siitä mitä on, eikä murehtia sitä mitä ei ole. Olen kyllä vanhemmiten tullut positiivisemmaksi elämän suhteen, pitäisi vaan yrittää pitää siitä kiinni ja antaa sen näkyä ulospäin. Mites se menikään se biisi "hymyhuulet suukon saavat, hymyhuulet huomataan"? ;) |
'Ja kyllä mulla on rima siinä mielessä korkealla, että en suhteeseen ala ellei mies tosissaan vie jalat alta, sillä olen kokenut kyllä miltä se tuntuu, joten vähempään en voi eikä minun mielestäni pidäkään tyytyä'
Olet aivan oikeassa, noin minäkin ajattelin ja ajattelen vieläkin, eli jos en kohtaa sellaista miestä joka vie jalat alta niin, en enää halua miestä, koska jos aloitat kuitenkin suhteen miehen kanssa joka on ' hyvä mies ' mutta et tunne vetovoimaa ja mies ei vie sulta jalat alta niin ei suhteesta mitään tule mutta...
Itse olen jo 5 vuotta ilman suhdetta, (35 v)
pari irtonumeroa on ollut mutta, ei irtosuhteet toimi mulle ehei..
Ja jos ei tule ketään vastaan mies joka veis jalat alta niin, ei voi mitään..en tyydy vähempään, en!
koska olen myös koennut miltä tuntuu oleskella sen kanssa , jonka kanssa kaikki asiat synkkaa.
Mutta, jopa koiran seura on monesti hauskempaa kuin jonkun tyypin...tuokin on jo koettu ;))
| |
| | |
21.12.11, 23:48
|
#13 (linkki)
| | (Vierailija) |
Kyllä asia on niin, onko suomalainen nainen niin torninsa huipulla, ettei löydä itselleen miestä?
En yhtään ihmettele. Suomalainen nainen on todella ylimielinen, ja jopa väkivaltainen.
Männävuosina miehet hoisivat tämän väkivaltapuolen, mutta nykyään suomalainen nainen on vähintään yhtä väkivaltainen, jollei jopa väkivaltaisempi.
Lähde: tutkimukset, poliisien raportit.
Surullista mutta totta.
| |
| | |
22.12.11, 13:04
|
#14 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja ei voi mitään 'Ja kyllä mulla on rima siinä mielessä korkealla, että en suhteeseen ala ellei mies tosissaan vie jalat alta, sillä olen kokenut kyllä miltä se tuntuu, joten vähempään en voi eikä minun mielestäni pidäkään tyytyä' | Tuo on just se asia mitä meidän miesten pitää tarkkailla ja huomata. Ja kyllä se pitäisi pystyä huomaamaan kun naiselta on viety jalat alta. Pystyt sanomaan ja tekemään mitä vain ja nainen näyttää silti onnelliselta. Nainen ei pysty pitämään näppejään erossa sinusta.
Ongelmana tosin voi olla että nainen johon olet tehnyt totaalisen vaikutuksen, ei ole tarpeeksi tasokas.
Täytyy myös muistaa se että nainen voi menettää tämän "jalat alta" -kiinnostuksensa, mutta se riski on aina olemassa ja täytyy hyväksyä parisuhteissa.
| |
| | |
22.12.11, 19:33
|
#15 (linkki)
| | (Vierailija) |
Löysin sen oikean, elämäni miehen ja soulmaten 43-vuotiaana. Joten ei vaan pidä antaa periksi tai tyytyä keskinkertaisuuteen. Netissä ei näe kemioita, siksi en ole ikinä uskonut nettideittailuun. Kun näin tämän miehen, tiesin sanaakaan sanomatta, että siinä se on. Kaikki tämä on tapahtunut tänä vuonna ja nyt olemme onnellisesti naimisissa. Mieskin oli sinkku eikä ollut halunnut ottaa ketä vaan kumppanikseen.
| |
| | |
23.12.11, 09:22
|
#16 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja näin on Löysin sen oikean, elämäni miehen ja soulmaten 43-vuotiaana. Joten ei vaan pidä antaa periksi tai tyytyä keskinkertaisuuteen. Netissä ei näe kemioita, siksi en ole ikinä uskonut nettideittailuun. Kun näin tämän miehen, tiesin sanaakaan sanomatta, että siinä se on. Kaikki tämä on tapahtunut tänä vuonna ja nyt olemme onnellisesti naimisissa. Mieskin oli sinkku eikä ollut halunnut ottaa ketä vaan kumppanikseen. |
Tosi hienoa sinulle je miehellesi!
Juuri jotain tämän kaltaista "odotan"/ajattelisin että minullekin tapahtuisi... Mutta omalla kohdalla on vaikea uskoa siihen. Olen saman ikäinen kuin sinä. Aika vaan tuppaa kulkemaan eteenpäin.
Samoin ajattelen ettei jostain syystä nettii ole minun juttuni suhteen solmimisessa, oisko se sitten tuo kemiahomma.
| |
| | |
23.12.11, 13:41
|
#17 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja näin on Löysin sen oikean, elämäni miehen ja soulmaten 43-vuotiaana. Joten ei vaan pidä antaa periksi tai tyytyä keskinkertaisuuteen. Netissä ei näe kemioita, siksi en ole ikinä uskonut nettideittailuun. Kun näin tämän miehen, tiesin sanaakaan sanomatta, että siinä se on. Kaikki tämä on tapahtunut tänä vuonna ja nyt olemme onnellisesti naimisissa. Mieskin oli sinkku eikä ollut halunnut ottaa ketä vaan kumppanikseen. | Kiitos, rohkaiseva viesti :) Onnea teille!
Avoerostani on 10 vuotta eikä loppua sinkkuudelle näy. Työpaikalla ja tuttavapiirissä on mukavia ja fiksuja miehiä, mutta he ovat varattuja. Mikähän siinä on... Onkohan varattujen miesten vain niin helppoa olla mukavia, kun ei tarvitse tehdä vaikutusta?
Taidan olla minäkin ikuinen vanhapiika.
Joskus kokeilin nettideittailua, mutta nettideittijargonia en jaksa... Tiedättehän nämä: "keskustelutaitoinen, urheilullinen ja komeaksikin kutsuttu mies etsii itsestään huolehtivaa naista". Naisten ilmoituksissa pyörii varmaan myös samat fraasit.
No joo. Menee tämä elämä näinkin ja voihan sitä aina haaveilla paremmasta.
| |
| | |
23.12.11, 14:19
|
#18 (linkki)
| | (Vierailija) | jäit hopealle
"Avoerostani on 10 vuotta eikä loppua sinkkuudelle näy."
Minun avioerosta on aikaa jo yli kymmenen vuotta. Sinkuksi en ikinä itseäni tituleeraa.
Tulee mieleen mustat pienet vinyylilevyt 70-luvulta. Sain sellaisia vinon pinon sisareni mieheltä ja laitoin Hobby Hallista tilatun punaisen levysoittimen soimaan täysillä. Tvistasin Elviksen tahtiin ja polvi meni lukkoon. Sitten mentiin sairaalaan ja polvi oikeni paareilla.
Elämä on mukavaa yksineläjänä ja entisenä yksinhuoltajana.
Marttyyrikruununi on kirkkaista kirkkain, mutta olen laittanut kruununi kaappiin vanhaan kenkälaatikkoon käärittynä sellofaaniin.
Katsoin syksyllä Klikkaa mua tv-sarjan jokaisen jakson. Ehkä ensimmäisen jakson tyyppi Antti oli kaikista karmein ja kutkuttavin. Tämäkin mies löysin onnensa päiväkodin hoitotädistä.
| |
| | |
23.12.11, 14:52
|
#19 (linkki)
| | (Vierailija) |
Ystävät hyvät, periksi ei saa antaa. Jos näin tekee, ei varmasti ketään koskaan löydä. Ja se oikea voi tulla mitä ihmeellisemmässä paikassa vastaan, kuten minulla tuli lomamatkalla toisella puolella maailmaa. Ehdin myös olla yksin tässä välissä noin 10 vuotta. Mutta silmät auki, muuten se oikea / ne oikeat livahtavat äkkiä ohi. Kaikki ikisinkku -nimitykset sun muut ohi, muutoin tosiaan pian olette sitä, miksi itseänne kutsutte. Kaikki on mahdollista, olen hyvä esimerkki siitä.
| |
| | |
23.12.11, 18:24
|
#20 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja näin on Netissä ei näe kemioita, siksi en ole ikinä uskonut nettideittailuun. | Sallinette olla eri mieltä: Kemia ? Wikipedia
Klikkaa mua tv-sarja on käsikirjoittajan mielikuvituksen tuotetta, ei todellisuutta.
| |
| | |
23.12.11, 19:28
|
#21 (linkki)
| | (Vierailija) | Klik
Klikkaa mua-sarjan Eero oli ihana =D
Oli sarjassa todellisuuteen pohjautuvia ajatuksia ja juttuja myös. Paljon tietty fiktiotakin.
Missä helevetissä ne miehet luuraa, menee hyvä nainen hukkaan! Hyvät naiset hukkaan kun tuskin olen ainoa.
| |
| | |
23.12.11, 21:22
|
#22 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja näin on Ystävät hyvät, periksi ei saa antaa. Jos näin tekee, ei varmasti ketään koskaan löydä. Ja se oikea voi tulla mitä ihmeellisemmässä paikassa vastaan, kuten minulla tuli lomamatkalla toisella puolella maailmaa. Ehdin myös olla yksin tässä välissä noin 10 vuotta. Mutta silmät auki, muuten se oikea / ne oikeat livahtavat äkkiä ohi. Kaikki ikisinkku -nimitykset sun muut ohi, muutoin tosiaan pian olette sitä, miksi itseänne kutsutte. Kaikki on mahdollista, olen hyvä esimerkki siitä. | Huomasin hymyileväni luettuani kommenttisi :) Kiva lukea viestejä, jotka liittyvät pitkän sinkkukauden päättymiseen.
| |
| | |
24.12.11, 12:54
|
#23 (linkki)
| | (Vierailija) |
Mistähän se johtuu että naiset mielummin kärsivät kumppanin puutteesta kun että uskaltaisivat ottaa kontaktia miehiin, perin surullista :(
| |
| | |
24.12.11, 21:52
|
#24 (linkki)
| | (Vierailija) |
Vinkki kaikille: Olkaa onnellisia!
Siis ihan oikeasti. Nauttikaa siitä mitä teillä on/mitä olette sillä hetkellä. Koska se näkyy myös ulospäin. Kyllä ihmiset vaistoaa masentuneet yms. tapaukset eivätkä ota luonnostaakaan kontaktia heihin. Minä törmäsin yhteen tyttöseen liikunnan kautta. Siinä vain katselin että onpas kaunis ja hymyilee mukavasti. Silloin en kyllä mitään sanonut, mutta toista kautta törmätessä häneen uudelleen juttu kehittyi eteenpäin :)
Ja huomaa sen itsekin jos kaupungilla kävellessä on onnellinen/hymyilee niin saa myös vastaavaa vastakaikua.
Lopuksi: Ei siihen kuole jos sanoo "moi" toiselle.
| |
| | |
24.12.11, 22:39
|
#25 (linkki)
| | (Vierailija) | liiottele sie siellä ;-D Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja sohvis Kyllä asia on niin, onko suomalainen nainen niin torninsa huipulla, ettei löydä itselleen miestä?
En yhtään ihmettele. Suomalainen nainen on todella ylimielinen, ja jopa väkivaltainen.
Männävuosina miehet hoisivat tämän väkivaltapuolen, mutta nykyään suomalainen nainen on vähintään yhtä väkivaltainen, jollei jopa väkivaltaisempi.
Lähde: tutkimukset, poliisien raportit.
Surullista mutta totta. |
hah hah hah hah!! kyllä tuli naurut! ' Männävuosina miehet hoisivat tämän väkivaltapuolen, mutta nykyään suomalainen nainen on vähintään yhtä väkivaltainen, jollei jopa väkivaltaisempi '
heh heh heh heeee ... kyllä osaat liiotella sohvis.. :-D
| |
| | | | |