| |  | |
17.01.12, 08:07
|
#1 (linkki)
| | (Vierailija) | kannattaako tavata ensirakkaus?
Olen hassussa tilanteessa, enkä tiedä miten toimia fiksusti. Tavallaan tässä ei ole mitään ongelmaa, sillä sekä minä, että hän olemme vapaita molemmat. Tunnemylläkkä on vain omassa päässäni, voi kun näkisinkin hänen päähänsä!
Olin joskus 15-kesäisenä toivottoman rakastunut poikaan, joka myös oli niin rakastunut minuun kuin teinit vaan voi olla. :) Saimme toisiltamme ensisuudelmat ja ekat seksikokemukset myös. Kaikki oli älyttömän spesiaalia. :D En kuitenkaan silloin halunnut hänen kanssaan jostain syystä seurustella, koska tunsin olevani liian nuori, ja silloin pelkäsin myös mitä vanhemmat siihen sanoo että minulla olisi poikaystävä.. Hän loukkaantui tietysti kovasti. :/
Noh, vuodet vei meidät eri paikkakunnille, välissä on molemmilla ollut jokunen seurustelusuhde. Olemme kuitenkin pitäneet yhteyttä toisinaan. Nykyisin vähän enemmän. Tulemme älyttömän hyvin juttuun, täydennämme toistemme lauseet, elämme ihan samanlaista elämää oikeasti! Tää ei ees ole mitään vanhojen aikojen haikailua... Ja nyt hän sitten on kysellyt että kun tulee kotipaikkakunnalleni, voisimmeko tavata.
Olen vähän sekaisin, kun pelkään että sitten jos tapaamme niin tuo ensirakkaus roihahtaa jälleen. Hän vastaa kaikin puolin sellaista kunnollista suomalaista ihannemiestäni. Tiedän kuitenkin, että hän jää asumaan eri paikkakunnalle eikä muuta tänne takaisin. Olen salaa välillä ikävöinyt häntä kovastikin eikä hän meinaa lähteä mielestäni... vaikka tiedänkin että ajat on varmaan muuttuneet. Toisaalta haluaisin tietysti nähdä hänet, mutta en kyllä kestä itteeni sitte jos minulle jää taas ihan raastava ikävä! :D Eihän se eka rakkaus ikinä lähe mielestä, meidän välillä on ollut aina jotain niin erityistä. Tästä teinisuhteesta on aikaa kymmenen vuotta.
Onko kukaan muu nujakoinut samanlaisen tilanteen kanssa? :) Oletteko nähneet vuosien takaista ihastusta? Millaista se kaikki oli?
Kummallista miten yksi ihminen voi aina roihauttaa tämmöiset sekavat tunteet...
| |
| | |
17.01.12, 09:40
|
#2 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja villi ja vapaa
Olen vähän sekaisin, kun pelkään että sitten jos tapaamme niin tuo ensirakkaus roihahtaa jälleen. Hän vastaa kaikin puolin sellaista kunnollista suomalaista ihannemiestäni. | En nyt käsitä, mitä ihmeen pelkäämistä siinä on. Saati jos olette kerran vapaita ja hän on hyvä tyyppikin. Eikö sitä juuri tuota tavoitella elämässä? Monet ihan melkein päätöikseen!
Yhtä hyvin voi bussipysäkillä matkalaukku kourassa seisten pelätä ehtivänsä bussiin.
Mutta usein kai ihminen vähän pelkää tunteita, jopa positiivisia, ja kaikkea, mikä voi muuttaa jotain elämässä. Siinä on sitten se entinen rauha mennyttä, vaikka olisikin mennyttä positiivisella tavalla.
| |
| | |
17.01.12, 11:13
|
#3 (linkki)
| | (Vierailija) |
Höh. Eihän tuossa pitäisi olla mitään sekavaa tai vaikeaa, jos kumpikin on vapaita ihmisiä. Turha on miettiä vielä tässä vaiheessa, että muuttaako toinen toiselle paikkakunnalle ja kaikkea muuta tulevaan avioliittoon liittyvää. Eläkää rohkeasti hetkessä. Rakastakaa, jos siltä tuntuu. Miettikää noita muuttoja ja muita vakavampia asioita vasta sitten, kun on niiden aika.
Ei muuta kuin lykkyä pyttyyn ja pytty lyttyyn. Rakkaus on ihana asia.
| |
| | |
17.01.12, 16:37
|
#4 (linkki)
| | (Vierailija) |
Heh, kiitos ihanista vastauksista typerään pohdintaan. :D
Niin, kaipa pelkään eniten sitä että tällä kertaa se olenkin minä joka ihastuu voimakkaammin, tai pakko myöntää että tämmönen etäihastus on jo ilmassa. Ja että hän ei enää tunnekaan lainkaan samoin ja sitten petyn kovasti... Ja että siksi hirvittää edes nähdä häntä, jos kaikki ei menekään niinku just minä haluan... :D
Juu, en tiedä mikä oli homman pointti, piti vaan jonnekin tuskailla...
| |
| | |
17.01.12, 16:41
|
#5 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja villi ja vapaa Heh, kiitos ihanista vastauksista typerään pohdintaan. :D
Niin, kaipa pelkään eniten sitä että tällä kertaa se olenkin minä joka ihastuu voimakkaammin, tai pakko myöntää että tämmönen etäihastus on jo ilmassa. Ja että hän ei enää tunnekaan lainkaan samoin ja sitten petyn kovasti... Ja että siksi hirvittää edes nähdä häntä, jos kaikki ei menekään niinku just minä haluan... :D
Juu, en tiedä mikä oli homman pointti, piti vaan jonnekin tuskailla... |
Kaipa siinä pelkää sitä, että saa pakit, ja tulee lommoja tunteisiin. Luonnollinen pelko. Mutta osa elämää, kuten sekin, että tulee lommoja tunteisiin. Riskeeraamatta ei saa mitään hyvääkään! :)
| |
| | |
26.01.12, 10:09
|
#6 (linkki)
| | (Vierailija) |
Omalla kohdallani kävi niin, että kun olin vuosikausia elätellyt unelmissani paluuta ainoan tosirakkauteni luokse, niin kun vihdoin noin 15 vuoden jälkeen näin hänet, niin se oli iso pettymys. Olin yrittänyt varautua siihen, että hän on muuttunut, mutta rehellisesti sanottuna en edes tunnistanut häntä ennen kuin hän tuli juttelemaan. Muutoksia oli paljon: kaljuuntumista, vyötärölle tullut makkaraa, selviä juonteita naamassa jne. Pahinta oli, että miehen jutut tuntuivat jämähtäneen sinne kaksikymppisen tasolle.
Minä olin kasvanut aikuiseksi, mies ei oikein vieläkään. Jouduin tekemään surutyötä aika pitkään päästäkseni yli siitä, että lohtua tuonut ajatus rakkaasta oli romuttunut.
| |
| | |
26.01.12, 15:30
|
#7 (linkki)
| | (Vierailija) | yks kokemus
Ymmärrän täysin tunteesi. Olen itse käynyt samoja joskus lävitse.
Kannatan että tapaatte, mutta yritä hiukan eriyttää mennyttä nykyisyydestä. Vanhaa kun ei saa kokonaan kuitenkaan takaisin ja toisaalta onhan se hassua elää uudelleen sitä mitä on jo eletty.
Itse olen runoilijasielu, ja aikoinaan kirjoitin ihanasta jälleentapaamisesta missä kaikki on ihanaa ja kirpeää ja hyvin.
Sitten kun myöhemmin tavattiin, meni kaikki toisin. Ennen todella huomaavainen huolehtivainen ja kannustava ja aito tyyppi olikin nyt pintaliitäjä; periaatteensa ja haaveensa liittyivät hyvään palkkaan ja menestymiseen työssä niin että voi lentää maasta ja kaupungista toiseen bailata vähän täällä ja vähän siellä. Tyypin ulkonäkö oli kyllä hyvä, mutta en halua itselleni miestä joka katsoo itseään peilistä / puunaa itseään kauemmin kuin minä. Ja kamalinta oli että häiskä kehtasi tuijottaa tissejäni herkeämättä ! Häneltä oli käytöstavatkin tippuneet unholaan. Todellinen let down voin sanoa :D
Enpä haikaile enää hänestä, mutta se mennyt, se on edelleen ihanaa ja säilyy sydämessäni.
Tsemppiä ja ROHKEUTTA ;)
| |
| | |
26.01.12, 15:54
|
#8 (linkki)
| | (Vierailija) |
Elämä on riskejä ja pettymyksiäkin täynnä, eikä elämässä saa mitään jos ei yrita! Ilmiselvästi mieskin on kiinnostunut - tuskinpa muutoin ehdottaisi tapaamista. Ja nythän ei ole kyse tilanteesta jossa tapaisitte toisenne 10 vuoden jälkeen, vaan olette pitäneet kuitenkin yhteyttä. Jonkinlainen tuntumahan sinulla tähän henkilöön on joten mitään pahempia yllätyksiä tuskin tulee vastaan. Rohkeasti vaan ja onnea matkaan!
| |
| | |
12.02.12, 18:24
|
#9 (linkki)
| | (Vierailija) |
Voi iik, me sitten tavattiin!! :O Ja herrajumala että kaikki jatkui samasta pisteestä mihin jäi, muisteltiin hyviä hetkiä, puitiin menneet, mietittiin tulevaisuutta, pidettiin toisiamme sylissä ja lopulta päädyttiin nukkumaankin sylikkäin. Ilman seksiä. Miettikääs :D Vaikka molemmilla salettiin teki mieli... mutta ajattelin että siitä voi tulla morkkis vielä niin tyydyttiin sitten suukotteluun ja samanlaiseen teininyhjäämiseen kuin kymmenen vuotta sitten. :D
Apua, ja minähän olen ihan ihastuksissani hänestä yhä. Onneksi myös hän on minusta, ei kuulemma ole oikein saanut minua mielestään hänkään. Ollaan tosin pulassa jatkon kanssa koska tiet vie koko ajan eri suuntiin, mutta minulle tämä yö oli jo ihan lopun ikää muistettava ihana juttu... Sovittiin että ollaan yhteyksissä ja tavataan aina kun voidaan...
Huih kun on pää ihan sekaisin. Mutta onneksi tapasin hänet enkä pakittanut hädissäni pois :)
| |
| | |
13.02.12, 23:17
|
#10 (linkki)
| | (Vierailija) |
Voi miten ihana on lukea tällaista! Toivotan teille tosi paljon onnea ja kaikkia mahdollista!
Tuli vähän kyyneleet silmiin, kun tuli mieleen oma eksäni ja se tunne, minkä toisesta voi saada, se on vaan niin ihana....
| |
| | | | |