nixiex

Itseäkin jo alkaa häiritä kun mielessä käy joka päivä "ei lapsia, en halua lapsia, lapset on kauheita, yyh en varmasti tee koskaan lapsia".

Kukaan ei ajankohtaisesti painosta minua lastenhankintaan. Viime kuukausilta muistan yhden ainoan "ota tämä kersa syliin niin jos se vauvakuume tarttuisi sinuunkin" -kommentin. Mies on ilmoittanut että hänelle on aika lailla yhdentekevää tuleeko lapsia vai ei, lapsi on "ihan sama". Kaverit toki lisääntyvät kuin kanit, mutta lisääntykööt. Enhän minä muutenkaan koko aikaa mieti kaverieni elämää ja valintoja, miksi juuri lapsiasia nousee esille? Uudessa työpaikassa tietty kysellään onko lapsia ja tauoilla puhutaan lapsista ja lapsenlapsista ja tällä kertaa Niinistö kehottaa vauvatalkoisiin.

Mutta minä voin päättää ihan itse, kukaan ei ole vetämässä pillereitäni vessasta alas.

Miksi asia on niin voimakkaana mielessä? Lyökö joku mystinen yhteiskunnan painostus näin lujaa läpi? Kamppailenko jotain biologista viettiä vastaan? Lapsia en edelleenkään halua, en salaa haaveile vauvoista enkä leiki ajatusleikkejä lapsiperhe-elämästä.

Luulisi olevan helppo vain porskuttaa menemään, miksi tuhlaisin aikaa lapsijuttujen miettimiseen kun olen pyrkinyt deletoimaan elämästäni kaikki lapsikontaktit. En minä jatkuvasti mieti "en halua olla kalastaja en halua, kalat haisee pahalle ja kalastajilla on surkea palkka ja työajat, yyh en halua koskaan alkaa kalastajaksi". Mutta joka kerta kun näen lapsen, kuulen lapsen, puhutaan lapsista jne, nyrpistän mielessäni nenääni. mistä tällainen voimakas vastareaktio?

THX 1138

Voi olla sekä yhteiskunnan painostus että biologinen kello jota vastaan kamppailet. Minullakin silloin tällöin tunkeutuu mieleen ajatus jopa että ,miksi en ole hankkinut lapsia. Mutta ne tunteet täytyy vain työntää syrjään ja ajatella jotain kivempaa kun kuitenkin tiedostan että se ei ole se mitä haluan vaan vähän niinkuin tietokone ohjelma joka on ohjelmoitu minuun että lisääntyisin.

Bete

Älä ole huolissasi. Luulen, että asia vaan pyörii mielessä, koska sinun on tarve prosessoida sitä jotenkin. Mulla oli vähän samat fiilikset heti silloin, kun "löysin" velauden. Nyt se on muuttunut suureksi onneksi ja iloksi lapsettomuudesta. En enää mieti mitään "en halua lapsia, en tykkää lapsista" -ajatuksia, vaan ennemminkin ajatukset ovat nykyään "ihanaa olla rauhassa kotona, ihanaa käyttää aikaa omiin harrastuksiin, ihanaa kun mulla ei ole sitä lapsiperheriesaa mitä niin monilla muilla on". Uskon siis, että ajatuksesi rauhoittuvat kyllä ajan mittaan.

häh

jos sulla Bete on noin ihanaa, niin miksi tuhlaat yhtään ajatusta siihen millaista lapsiperheellä on?
Onko miehesi poika niin hirveä, että sen takia pitää hehkuttaa velautta vuodesta toiseen?

salakala

Taidat olla jotain kolmekympin tienoilla eli "parhaassa lastenhankintaiässä"? Vaiheessa, jolloin ihmiset yleensä hankkivat lapsia. Silloin on ihan luonnollista, että omien halujen poikkeavuus pohdituttaa huomattavasti enemmän. Ihmisistä hyvin harva ryhtyy kalastajaksi, mutta valtaosa hankkii lapsia, joten on enemmän kuin ymmärrettävää, että mietit, miksi en minä halua.

Vaikka sinäsä olisikin sinut identiteettinsä kanssa, niin valtavirrasta poikkeaminen pohdituttaa aina vähän enemmän. Homot ja lesbotkin kelaavat yleensä seksuaalisuuttaan enemmän kuin normiheterot.

Bete

Suomalaisista vain muutama prosentti ilmoittaa 0 lasta itselleen ihanteelliseksi lasten määräksi (lähde: Perhebarometri), joten ymmärrettävästi kyse on pienestä vähemmistöstä - tosin onhan meitä silti kymmeniä tuhansia!

Tebe

Kun sitä elämänkatsomusta pitää noin aktiivisesti pönkittää ja täällä päivystää, niin herää epäilys, että tuo valintasi taitaakin vituttaa sua?

lapseton

lapseton ei ole aina sama kuin vela. Eikä jokainen lapseton ole hurmoksissa lapsettomuudestaan.

Itse olen lapseton, täysin omasta vapaasta halustani ja tietoisesti, kyllä, mutta tämän palstan kaltainen vela en tule koskaan olemaan.

Birgitta

Olen samaa mieltä. Olen itse aina tiennyt, etten halua lapsia, mutta 3-4 vuotta sitten huomasin miettiväni asiaa paljonkin; miksi en halua, onko minussa jokin vika, kun en halua jne. Olin silloin 33 vuotias. Noin puolitoista vuotta sitten kävin sterilisaatiossa ja huomasin, että tämmöiset ajatukset jäivät taka-alalle. Tuo sterilisaatio oli ikään kuin viimeinen luku tähän asiaan ja sen jälkeen olo on ollut jollakin tavalla levollinen ja rauhallinen.

En tiedä, onko väärin verrata vapaaehtoislapsettomuutta ja homoja/lesboja, mutta joskus on tuntunut siltä, että myös vapaaehtoislapsettomat ovat jollakin tavalla "kaapissa". Kyllä se vaan joissakin piireissä vaatii rohkeutta kertoa, että olen vähän erilainen...

Varoitus

Minulle tuon reaktion teki tämän palstan lukeminen, tämä kiihkoilu täällä. Tarttuu se! Sitä ennen oli selvä ja neutraali asia, etten halua enkä tee lapsia, eikä sen miettiminen pilannut elämää.

Sattuneesta syystä en tätä enää vilkaisekaan kun vähintään kolmen kuukauden välein. Tämä höyry suorastaan sairastutti asiassa, josta ei ollut tarvetta riehua aiemmin. Huh huh.

K Westerlund

Ehkä alitajuisesti pelkäät tulla raskaaksi, että ehkäisy pettää tai jotakin?

Jos edes jompi kumpi teistä on sitä mieltä, että lasten teko on "ihan sama" (kuin miehesi ainakin sanomasi mukaan on), ehdotan ettette tosiaan lapsia tekisikään.

Jos lapsia haluaa, siihen on panostettava koko sydämellään. Valitettavasti niin moni vain ryhtyy siihen täysin itsekkäistä syistä, tai yhteiskunnan painostuksesta. Samperi sentään, ei uusi ihmiselämä saa olla mikään bio-lelu tai kansantalouden elvyttämisen väline! Ei ihme, että on niin paljon ihmisiä, joilla on vakavia itsetuntovaurioita.

Kunnioitan siis ihmisiä, jotka pitävät päänsä ulkoisesta painostuksesta tai sisäisestä piilotarpeestaan huolimatta!

vela kai minäkin

Mainitset ap. yhdessä viestissä "pyrkineesi eliminoimaan lapset täydellisesti elämästäsi". Ehkä tämä on syy, miksi ajattelet asiaa niin paljon. Koet asian jotenkin uhkana, jolloin vastareaktiona asia pomppaa alitajuisesti esille. Ts. et ole vielä sinut lapsettomuuden kanssa siten, että kokisit lapsettoman ihmiset olevan samanlaisen ja samanarvoisen ihmisen kuin lapsia omaavan - tai lapsen.

lap(a)seton

Samaa olen havainnut itsessäni kuin ap. Veikkaan, että se johtuu tästä iästä ja jostain hormonien mylläilystä. Itse kun olen juuri vähän päältä kolmenkymmenen... Järki sanoo kyllä koko ajan, että lapset eivät ole minun juttuni ja että elämä on juuri mukavaa näin, mutta silti sitä yllättää itsensä junnaamasta niitä ajatuksia aika usein. Ärsyttävää, koska mieluummin keskittäisin ajatukseni johonkin ihan muuhun. Ihan kuin tässä kävisi kroppansa kanssa jotakin väsytystaistelua siitä, mitä seuraavaksi tehdään. Pitäisi varmaan vihdoinkin laittaa tälle aiheelle piste ja hakea sinne steriin vaan aika.

nixiex

Juu, parhaassa lapsentekoiässä ollaan kyllä. Ehkä aikaisemmin oli helpompi olla vela, kun muillakaan ei ollut lapsia. Nyt "kaikki" menevät naimisiin, ostelevat omakotitaloja ja tekevät lapsia. Itse olen vähän pihalla - missä vaiheessa kaikki käänsivät kelkkansa ja yhtäkkiä ei-kiinnostavista ja vastenmielisistä asioista tulikin elämän tavoitelluimpia päämääriä? Vielä 2-3 vuotta sitten varmasti lähes kaikki olisivat tehneet abortin jos olisivat tulleet raskaaksi, nyt ostellaan ovulaatiotikkuja ja hypistellään stokkalla lastenvaatteita. Tuntuu, että itse olen pysynyt samana ja muut muuttuneet täysin toisiksi, vieraiksi ihmisiksi. Ja uskallan kyllä myöntää, että se harmittaa, vaikka tietysti toivon, että ystäväni ja kaverini ovat onnellisia.

Lapsettomuuspäätöksestä sinänsä olen aivan varma. Uskon todella, että mikäli tekisin "velvollisuuslapsen", katkeroituisin täysin ja pilaisin siinä sivussa oman elämäni, ja myöskin miehen ja lapsen elämän. Tai sitten häpyisin kuvioista aika pian lapsen syntymän jälkeen ja jättäisin miehen 100% yksinhuoltajaksi. Kumpikaan ei kuulosta kovin hyvältä ratkaisulta, joten eiköhän ole parempi jättää se lapsi tekemättä.