ymmärtäväinen äiti

Aikuinen tyttäreni on sanonut vuosien varrella usein, ettei pidä lapsista. Ja kuinka häntä ahdistaa ajatuskin omista lapsista, riippakivistä, jotka estäisivät häntä saavuttamaan päämääriään elämässä. Hän opiskelee ja suunnittelee uraa, työskentelyä ulkomailla, matkustelua, kokemista. Hän haluaisi sterilisaatioon, jos sellainen tehtäisi 21-vuotiaalle. Hän on huolissaan siitä, aiheuttaako hän minulle pettymyksen, jos ja kun minusta ei tulekaan mummia.

No ei aiheuta. Jos tyttäreni kertoisi olevansa raskaana, olisin pikemminkin hyvin huolissani, koska en usko, että hän olisi onnellinen äitinä. Asiat saattavat muuttua, mutta nyt näyttää siltä, että hän on liian ... onkohan "itsekeskeinen" liian voimakas sana? Joka tapauksessa hän kaipaa ympärilleen tilaa ja paljon omaa aikaa ja erittäin paljon riippumattomuutta. Sellainen hän on ollut aina. Jos jotkut äidit aavistavat jo varhain lastensa seksuaalisen suuntautumisen, minä olen aavistanut jo varhain tyttäreni velauden. Se ei tule yllätyksenä. Hän ei ole äidillinen tyyppi. Hän ei leikkinyt koskaan nukeilla. Kyllä osasin odottaa tätä ja olen hyväksynyt sen täysin. En itse elä tullakseni mummiksi... ;)

Minusta on pääasia, että hän itse tuntee omat taipumuksensa, eikä pakota itseään mihinkään "kaikilla muillakin on lapsia"-muottiin. On hyvä, että hän tunnistaa itsessään nuo tarpeensa elää omille päämäärilleen ja sen, että tarvitsee paljon omaa aikaa ja rauhaa.

Miten tukisin häntä? En oikein uskalla sanoa hänelle mitään, etten vaikuttaisi liikaa hänen valintoihinsa. Miten sinä vela toivoisit vanhempiesi suhtautuvan itseesi (nimenomaan tässä vela-asiassa)?

Varjotar

Melko erikoinen tapa ajatella, että omaa äitiään pitäisi miellyttää tekemällä lapsia.. Mikä se äiti on lapsensa valinnoista loukkaantumaan, varsinkaan näin henkilökohtaisen asian suhteen. Elääkö ihmiset ihan totta sen mukaan, miten muut haluavat ja toivovat?
Tehdäänkö lapsia siksi, että muut niitä haluavat?

Hienoa, että olet tyytyväinen ja ylpeä siitä, että tyttäresi tekee kuten parhaaksi näkee ja hyväksyt hänen valintansa tämän asian suhteen.

Ei kai asiaan pidä ihmeellisemin suhtautua. Miksi pitäisi?
Useammat ihmiset tietävät ympärilläni velaudestani eivätkä he ole asiaan mitenkään reagoineet. Olleet vaan normaalisti mukana keskustelussa.

Tosin, mikään ei toki lupaa, etteikö mieli voi muuttua, mutta paljon on niitäkin, että mieli ei muutu. Aika näyttää.

kling kong

Vau, ihana äiti. Kuitenkin suuri osa vähän vanhemmista ihmisistä on vielä sitä mieltä, että lasten hankkiminen on itsestään selvää ja joku joka ei lapsia aio hankkia on lastenvihaaja ja itsekäs jne., joten siinä mielessä tämä keskustelu lienee hyvinkin relevantti. Aivan erinomaista ajattelua sinulta kirjoittaja! Tuet häntä varmaankin parhaiten juuri tuomalla esiin noita ajatuksiasi. Hänestä olisi varmasti erityisen mukavaa kuulla, että olet aina ajatellut että hän ei oikein viihtyisi äitinä. Ja että se ei ole sinulle yllätys. Ja että seuraat oikein mielellään kun hän toteuttaa elämäänsä kuten parhaaksi näkee, töitä tekemällä, opiskelemalla, näkemällä ja kokemalla.

Onnittelut sinulle ymmärtävästä ja suvaitsevasta ajatusmaailmastasi, sekä myös fiksusta tyttärestä :D

vanha äippä

itse en ole koskaan kysynyt omilta lapsiltani, en sisaruksiltani enkä kenenltäkään muulta, tekeekö tämä ihminen lapsia vai ei.

Minusta lapsettomuutta (tai lasten hankintaa) ei yhdenkään äidin tarvitse mitenkään erityisesti "tukea".

Yksikään omista lapsistani ei ole minulta lupaa tai edes neuvoa kysynyt puolison valintaan, lasten hankintaan tai hankkimatta jättämiseen. He ovat itsenäisiä ihmisiä joilla on omat ajatukset ja mielipiteet ja oma elämä.

Minusta on aika outoa, että nukeilla leikkiminen kuvastaisi äitiyttä. Itse en ole koskaan leikkinyt nukeilla. Olen erittäin työorientoitunut, teknisesti pätevä, viihdyn yksikseni viikkokausia esim. mökillä jossa lähin naapuri on 20 km päässä. Siitä huolimatta uskallan väittää, että olen ollut erinomainen äiti lapsilleni.

Ihmiset ovat erilaisia, yksilöitä. Kun tämän asian hyväksyy, niin siinä se on. Ei tarvita mitään erityistä tukea eikä aivopesua.
Meillä ainakin muksuille riittää tieto siitä, että he ovat minulle rakkaita aina, halaus ja rutistus kun nähdään, ei tenttaamista eikä arvostelua. Ei siinä sen kummempia hyväksynnän osoituksia tarvita. Hyvin ovat kasvaneet itsenäisiksi, mukaviksi, iloisiksi ihmisiksi.

Velatäti

Vaikka äiti hyväksyisikin tyttären velauden niin muu ympäristöhän ei sitä välttämättä hyväksy. Ja hän saattaa kokea paineita ja vähättelyä muilta tahoilta.
Parhaiten varmaan auttaa silloin se, että jos tytär purkaa sydäntään siitä miten joku on sanonut jotain vähättelevää tyttärelle niin muistuttaa häntä siitä, että ei kaikkien tarvi tehdä samoin. Ja sillä tavoin rohkaista elämään sitä omaa elämää juuri niin kuin itsestä parhaiten tuntuu välittämättä muiden mielipiteistä.
Sukujuhlissa voi tulla kysymyksiä lasten hankkimisesta ja rehellisen vastauksen saatuaan moni vastaa takaisin vähättelemällä. "Niin minäkin sinun iässäsi sanoin ja nyt on viisi lasta." tai "Ethän sinä tyttö-pieni nyt tuollaista voi sanoa/tietää." Näissä tilanteissa itse olen tykännyt jos joku toinen keskustelukumppani on hoksannut tulla väliin. Näin ajattelematon kyselijä ei ole nolannut itseään kovin pahasti, enkä minä ole joutunut epämiellyttävään tilanteeseen ja kenties ehtinyt näpäyttää kyselijää. Eli toimiminen "rauhan turvaajana" vähän samalla tavalla, kuin jos poliittisesti eri mieltä olevat tarvitsevat väliinsä henkilön joka saa pidettyä keskustelun aiheet turvallisilla vesillä.

Se on jo todella hyvä "tuki", että hyväksyt hänen sellaisena kuin hän on ja rohkaiset häntä elämään omaa elämäänsä niin kuin hän itse parhaaksi kokee. Välittämättä ulkopuolisista paineista, joita jokainen kohtaa elämänsä aikana, vaikka ei vela olisikaan.

ap

Kiitos vastaajille. Ehkä hieman ylianalysoinkin, saattaa olla, mutta olen tällainen ja tällainen pohtija on myös tyttäreni. Olemme puhuneet tästä aika paljon hänen kanssaan ja siksi käännyinkin puoleenne, kun en ole varma, 'uskallanko' tukea häntä sanallisesti. Ehkä jännitän, etten liian ponnekkaasti ole työntämässä häntä tielle, joka ei ehkä vielä olekaan ihan varma asia. Siis suunnilleen tekisi mieleni sanoa, etten yhtään osaa kuvitella sinua äitinä yms, mutten tietenkään nyt noin voimakkaasti sitä sano. Haluan, että päätös on täysin hänen, eikä hänelle tule myöhemmin tunnetta, että suorastaan pelottelin häntä äitiyden kauhuista ;)

Hän on siis tytär, joka tykkää kertoa äidilleen monenlaisista tuntemuksistaan ja nyt, kun hän on huomannut, etten ole hänen velaudestaan kauhistunut vaan tuen, hän puhuu siitä minulle aika paljon. Itse olen lähinnä kuunnellut ja varovasti myötäillyt, mutten oikein uskalla ottaa vahvaa kantaa siksi, etten vaikuta hänen päätöksiinsä, olivat ne millaisia tahansa. Mutta kuten jo ensimmäisessä viestissäni sanoin, olisin lähinnä huolestunut raskaudesta. Minusta hänelle sopii aivan toisenlainen tie ja innolla ja ylpeydellä seuraan hänen mielenkiintoista elämäänsä.

Kiva kun voin puhua asiasta täällä, sillä minulla ei ole ketään, jolle tästä avautua, enkä tyttäreni asioista haluakaan avautua kenellekään. Mutta täällä on ihan helpottavaa purkaa näitä tuntojaan.

ehdotus

Kukaan ei ole niin hyvä äiti tai isä, että voi opastaa muita valitsemaan vanhemmuuden, tulokset kun näkyvät näiden neuvojien omienkin lasten kohdalla, syntyvuodesta laskien vasta noin 20 - 40 vuoden iällä, jos tuloksia ikinä näkyykään.

Edellä eräs sanoi, että tällaisissa riitatilanteissa olisi hyvä olla joku välittäjä, joka rauhoittaa tilannetta. On hyvä kuulla, että tällä tyttärellä on äiti, joka ilmeisen selvästi välittää tyttärestään. On hyvä, että suhteet ovat läheiset, mutta mielestäni lapsikysymys ei kuulu äidin ratkaistavaksi, se kuuluu vain parisuhteen sisälle. Lapsikysymys ei kuulu parisuhteen ulkopuolisille - mielestäni.

Tilanteissa, joissa äiti tai muu tukija ei ole läsnä, kannattaa vain kovettaa kuorensa ja sanoa jotain peruskamaa, koettaa huumoria, vaihtaa puheenaihetta tai tuijottaa kysyjää vain pahasti hiljaa, ja lähteä paikalta. Tämä päteen kaikkeen mahdolliseen, mikä aiheuttaa ongelmia elämässä - etekin yksityisessä elämässä. Työelämän ongelmat ovat taasen oma lukunsa.

Elämässä tulee aina niitä ongelmia, ja ne pitää selvittää yksin. Tärkeissä päätöksissä on hyvä, että on kuuntelijoita, mutta omat asiat kannattaa kuitenkin pitää omana tietonaan. Etenkin parisuhteen aloittaessa ja jatkuessa olisi hyvä, että vaimo hoitaa tällaiset asiat oman miehensä kanssa, muuten tulee pahoja ongelma luottamuksen kanssa, kun mies ei tiedä, mistä asioita vaimo kertoo äidilleen, tai mies omalleen.

ap

Olet aivan oikeassa. Jos tyttäreni olisi parisuhteessa, en varmaan edes toivoisi tällaisia keskusteluja. Tämä on siis aika teoreettista pohdintaa hänen kanssaan äitiydestä ja naiseudesta noin yleensä. Hän kyllä tuntuu olevan sitä mieltä, että äitiys ei ole vähääkään hänen juttunsa, eikä sitä mielipidettä saa muuttaa kukaan, ei edes kumppani tai ehkä kaikkein vähiten hän. Hänen mielestään miehellä edelleenkin on yhteiskunnassa sen verran helpompaa olla isä kuin naisella äiti, ettei hänestä kukaan mies saisi painostaa naistaan äitiyteen - yhtä vähän kuin nainen miestään isyyteen. Mutta onhan se edelleen nainen, joka on raskaana, synnyttää, imettää, hoivaa ja yleensä jää kotiinkin lasta hoitamaan ainakin muutamaksi kuukaudeksi. Tyttärestäni se kuvio tuntuu kovin ahdistavalta ja herättää pelkästään negatiivisia tunteita. Tähän sanoin, ettei kukaan saa pakottaa itseään tai toista vanhemmuuteen, sen verran kuitenkin katsoin voivani sanoa.

Sivusta seurannut

Mielenkiintoinen tulkinta... Kukaan ei ole puhunut mitään riitatilanteesta tai ole ollut RATKAISEMASSA mitään lapsikysymystä.

ehdotus

Allalainaus, josta itse otin "virikkeitä" kommenttiini mahdollisesta riitatilanteesta. Yleisesti ottaen, tuohon alkuperäisen äidin ja tyttären ongelmaan, kyllä minusta neuvomisella ollaan nimenomaan ratkaisemassa lapsikysymystä. Jos asia olisi selvä, ei tuo äiti olisi kirjoittanut tälle palstalle. Therefore, on olemassa lapsikysymys, miten selittää asia tyttärelle.

Tänään 08:51
Velatäti

"Sukujuhlissa voi tulla kysymyksiä lasten hankkimisesta ja rehellisen vastauksen saatuaan moni vastaa takaisin vähättelemällä. "Niin minäkin sinun iässäsi sanoin ja nyt on viisi lasta." tai "Ethän sinä tyttö-pieni nyt tuollaista voi sanoa/tietää." Näissä tilanteissa itse olen tykännyt jos joku toinen keskustelukumppani on hoksannut tulla väliin. Näin ajattelematon kyselijä ei ole nolannut itseään kovin pahasti, enkä minä ole joutunut epämiellyttävään tilanteeseen ja kenties ehtinyt näpäyttää kyselijää. Eli toimiminen "rauhan turvaajana" vähän samalla tavalla, kuin jos poliittisesti eri mieltä olevat tarvitsevat väliinsä henkilön joka saa pidettyä keskustelun aiheet turvallisilla vesillä."

Vela minäkin

Nyt on pakko kysyä onko "Ehdotus" vela vai jotain muuta?
Kysyn tätä siksi, että pystyn selittämään tämän asian mahdollisimman ymmärrettävästi ja siinä onnistuakseni on oleellista tietää mistä vinkkelistä hän tätä asiaa katsoo.

Tuo velatädin kertoma konkreettinen tukemis vinkki koskee nimenomaan ulkopuolisia paineita ja vähättelyä eikä mitään riitelyä. Asia, jonka moni vela ymmärtää ja on saanut kokea vastaavaa.

aina sama juttu

Alkuperäinen kysyjä halusi velojen mielipiteitä, mutta nyt täällä sorkkii mukana niin äidit, tädit kuin tyttäretkin, kuten tavallista.Oliskohan mahdollista, että ne vastaavat, joilta kysytään?

velan näkökulmasta

Käsittääkseni tässä ongelmana on vain se, miten äiti suhtautuisi velatyttäreensä ja tukisi ja rohkaisisi häntä olemaan oma itsensä. Eli olemaan rohkeasti vela, jos kerran siltä tuntuu ja miten käsitellä luontevasti tilanteita joissa ulkopuolelta viestitään ettei se velaus ole muiden mielestä ok.

Se on vähän sama asia, jos joku vanhempi kyselisi, että miten tukea lesboa tytärtään. Kysehän ei ole siitä, että tytär pohtisi ollako hetero vai lesbo.

ehdotus

Olen vela, mutta myös vaimo, ja tytär ja vähän muutakin. Riitelytilanteen yhtenä mahdollisena tulkintana nosti ensin esiin ed. lainaamani kirjoittaja, ja saman tulkinnan jaoin minäkin, yhtenä mahdollisena tapahtumana esim. sukujuhlissa. Keskustelua ei voi sitoa vain yhteen teemaan, yhteen siistiin pikkupakettiin.

ehdotus

Se rohkeus tulee sisältäpäin, sitä ei kukaan pysty itselle opettamaan. Ei edes oma äiti, vaikka kuinka yrittäisi selittää. Mitä selittelyä se omalle äidille vaatii, ja miksi tätä pitää puida oman äidin kanssa, en ymmärrä, kun ei kerran miestäkään ole vielä kuviossa. Vähän turhaa hätiköintiä. Miksi murehtia turhaa tulevaa? Ja jos tyttären oma kanta on selvä, niin miksi vaatia palautetta äidiltä, ja murehtia muiden mielipiteitä? Siksi nostin esiin tuo parisuhde-teeman, mitä asioita kysellään seuraavaksi äidiltä kun liittoa pukkaa?

Velaus ei ole mikään suurta rohkeutta vaativa teko, se on ainakin minulle aivan luontainen olotila, ollut jo lapsuudesta, vähintään murrosiästä asti. Se ei ole vaatinut minulta mitään omantunnon kanssa painimista, identiteetin pohtimista sen takia, millainen ihminen olen, verrattuna niihin, joilla on lapsia.

Velautta ja lesboutta ei voi mitenkään käsitellä samassa lauseessa, velauden hyväksymisestä kun ei tarvitse laatia mitään lakia.

schwarzweiss

Olet onnekas. Monilta se nimenomaan vaatii tätä kaikkea, joka sinulle on ollut helppoa. Ehkä olisi ihan hyväkin välillä muistaa, että tämä saattaa olla monille esim. kulttuurisidonnaisesti hankala paikka. Vähän solidaarisuutta ja empatiaa kenties?

ehdotus

Aika monet velat tietävät, että eivät ole missään nimessä ikinä halunneet lapsia. Olen mm. tällä palstalla lukenut. Olenko nyt sitten ainoa, joka on tiennyt tämän jo murrosiästä asti?

schwarzweiss

Tarkoitin empatialla sitä, että kaikilla ei ole helppoa ympäristönsä kanssa, paineiden, odotusten, ja joskus jopa oman mielenmyllerrystensä kanssa sen kaiken ristitulessa. Monissa maissa velana oleminen on kokemus, jota Suomessa asuva ei juurikaan voi kuvitella.

ehdotus

Ohöm, olen asunut monissa maissa.

schwarzweiss

No sittenhän sinun pitäisi tietää.

Velatäti

Itsekin olen tiennyt asian jo teininä. Ei se ole silti estänyt minua pohtimasta miksi tunnen ja koen eri tavalla kuin toiset. Ei se ole tukahduttanut uteliaisuuttani millään tavoin. Ei se ole estänyt sitäkään, että minua on aina ärsyttänyt toisten viisastelu ja vähättely jos olen vastannut rehellisesti ettei lapsia ole eikä tule.
Ja jos kerran sinä ja minä olemme tiennet ettei lapset ole meidän juttu ihan ilman sitä parisuhdettakin. (Ainakin itse olin "sinkku" tuolloin 13 vuotiaana eikä lasten hankkiminen missään nimessä ollut ajankohtainen millään tavalla) Niin miksi tämä 21 vuotias tytär ei saisi pohdiskella ja ihmetellä asiaan liittyviä paineita, odotuksia, reaktioita yms. ilman sitä parisuhdetta. Tai miksi hänen äitinsä ei saisi tukea tytärtään näissä pohdinnoissa.

Velana oleminen vaati vahvuutta, koska jos on yhtään ihmisten kanssa tekemisissä niin se on niin yleistä ennemmin tai myöhemmin joutua keskustelemaan aiheesta jonkun kanssa joka ei yhtään ymmärrä koko asiasta mitään. Sellainen ihminen utelee ja käyttäytyy loukkaavasti. On oltava vahva itsetunto jotta ei pahoita mieltään pahasti ajattelemattomien ihmisten tölväisyistä. Oma lukunsa on sitten nämä tarkoituksella ilkeät ja vihamieliset ihmiset.
Se on sitten toinen juttu jos on niin etäinen tai kaappivela ettei kenenkään kanssa ikinä asiasta keskustele mitään. Tai saa elää niin kuplassa, jossa on vain ymmärtäväisiä ja kaiken suvaitsevia ihmisiä.

ehdotus

Kyllä, kun on euroopassa ummikkona, ei osaa just ton maan paikallista kieltä, ja pitää tehdä netti, ja muut sähkö&työsopimukset, veroilmoitukset, etsiä asunto, niin ei milloinkaan ehtinyt tulla pelko siitä, mitä lokaalit ajattelee mun ja mieheni lapsettomuudesta...

ehdotus

Mulle ei ole kukaan tölväissyt pahasti mun velaudesta, ja jos joku on töissä joskus kysellyt, onko lapsia tulossa, olen pitänyt sitä vaan heidän tapanaan tiedustella asiaa. Me ei sukujuhlissa rampata, ja muu suku&tutut & ystävät tietää ettei meillä ole lapsia eikä tule. Kaduilla multa ei tuntemattomat kyselekään...

schwarzweiss

On monenlaista asumista 'monissa maissa', esim. avioitumista kyseisen maan kansalaisen kanssa ja pääsemistä/joutumista täten maan systeemiin ja sosiaaliseen normistoon käsiksi ihan eri tavalla ja tasolla kuin ummikkona ja luonnollisesti kaikista sosiaalisista paineista vapaana asujana. Mut sori, en jaksa vääntää nyt enempää. Mulla on tunne, että tahallasi heittäydyt nyt tällaiseksi ihmettelijäksi, eikä mulla nyt ole oikein kiinnostusta jatkaa tällä tasolla.

ehdotus

Valitan, etten pystynyt antamaan sinulle kaipaamaasi vastausta. En ole ollut naimisissa ulkomaalaisen kanssa, tosin harva suomalainen vela varmaan on..