| Ihmiset alkaneet ajattelemaan pidemmälle?
Tuli vaan mieleen että aika moni tuttu, puolituttu ja työkaveri on sanonut viime aikoina että halusivat joskus lapsia mutta eivät enää missään tapauksessa.
Ikäluokissa 25-45. Olen itse 33v.
Hekin ovat puhuneet asioista puolisoidensa kanssa, jotka ovat samalla kannalla.
Minusta on yllättävää että nuo nuoremmastakin päästä olevat ovat alkaneet miettimään ja sanomaan että tämä maailma alkaa olla niin haasteellinen jopa heille että miten jälkikasvut mukamas pärjäisivät, ja että maailma näyttää menevän siihen suuntaan että pian nähdään ruuan puute, puhtaan ilman puute, ja ympäristöpakolaisuus on väistämätön asia. Samoin pienen maan sisäsiittoisuuden mukanaan tuomat sairaudet leviävät leviämistään ja polvesta toiseen (tai jotkut niistä hyppäävät usein yhden polven yli mutta silti) eli ovat joutuneet katsomaan lähisukulaisten kamppailua fyysisten tai psyykkisten sairauksiensa kanssa eivätkä toivo kellekään samaa.
Onhan se nähty jonkin aikaa miten ihmiset muuttuvat materialistisemmiksi, kaikki on kertakäyttökulttuuria, ihmiset eivät välitä toisistaan vaikka näkevät että joku voi henkisesti pahoin, ja ehkä kaikki nämä mediassa olleet "perheenisä tappoi koko perheensä" ja "koulussa tms. ammuskeltiin" -uutiset ovat vaikuttaneet myös herättävästi eli enää ei tuijoteta itsekkäästi omaan napaan että kun minä haluan välttämättä jatkaa omia geenejä, vaan sitä että millaisessa ympäristössä mahdolliset lapset joutuisivat kasvamaan kun maailma on näin "rikki".
|