emmi

Olemme hankkimassa mieheni kanssa koiraa. Omakohtaista kokemusta on villakoirista, bulldogista, irlanninsetteristä ja saksanpaimenkoirasta. Olemme tutustuneet netin välitykellä moniin rotuihin. Haaveissa olisi pieni tai keskikokoinen koira. Sellainen, joka tykkää lapsista ja ihmisistä yleensä, on suhtkoht helppo koulutettava ja lempeä luonteeltaan. Emme ole halukkaita näyttelyihin emmekä tokoon tai agilityyn, joten harrastelisimme koiran kanssa ihan kotosalla, asumme kerrostalossa.

Kysyisinkin nyt teiltä, kellä on cockerspanieli, että sopiiko se tuohon kuvauksemme? Millainen se on koirana? Muutenkin haluaisin siitä mahdollisimman paljon omakohtaista tietoa ja kokemuksia. Turkin hoitaminen myös mietityttää, tosin se ei ole ongelma juuri tuon aikaisemman villakoiran takia. Mistään en ole saanu selville sen karvanlähtöä, lähteekö sitä siis hirmuisesti vai auttaako esim. harjailu ja trimmaus siihen? Olisin erittäin kiitollinen vastauksista.

Minna

Esitähän sama kysymys cockeriliiton sivuilla www.cockerspanielit.fi, saat varmasti vähän laajemmin vastauksia. Ylipäänsä näyttää tuolla palstalla olevan hyvin ystävällinen ja mukava meininki, itsekkin käyn sitä välillä lukemassa, vaikken keskusteluihin osallistukkaan. Ilmeisesti sellaiset omistajat kuin koiratkin.;)

Oman cockerini, joka on vielä nelikuinen pentu, hankin aika pitkälle juuri noiden samojen kriteerien pohjalta kuin sinäkin, paitsi että me odotamme innolla pääsyä harrastamaan koiran kanssa. Tähän mennessä olen ollut enemmän kuin tyytyväinen omaan pieneen pentuumme, vaikka kaikki pennuthan ne ihania on.;) Tämä kuitenkin on juuri sellainen kuin ajattelimmekin sen olevan, sosiaalinen, tasapainoinen, iloinen, helposti oppiva ja lempeä koira. Jos sen luonne vain tällaisena säilyy, niin meille tämä rotu on ollut kyllä napakymppi!:)

emmi

Kiitos vinkistä, esitänkin kysymykseni sitten tuolle sivustolle. Hyvä, että oma cockerisi on osoittautunut juuri sellaiseksi, jonka minäkin haluaisin. Valintamme kallistuu yhä enemmän tuon koirarodun puoleen:)

Bella ja Saku

Meillä on joskus ollut kaksi cockerspanielia. Ne ovat oivia metsästyskoiria. Isäntä kulki niitten kanssa jäljestämässä ja vesilintujahdissa. Ovat siis varsin puuhakkaita. Toinen oli musta ja sillä oli runsas turkki. Vaati aika paljon trimmausta. Toinen oli punaruskea-valkoinen ja helpompihoitoinen turkki. Innokkaita uimareita molemmat. Hyvin ihmisystävällisiä. Korvat ovat se heikoin lenkki. Tulehtuvat herkästi, ja vaativat seurantaa. Huonoja puolia ei oikein hakemallakaan löydy :-)

Shame

Minulla on huonoja kokemuksia kyseisestä rodusta, minusta ne ovat kauniita ja ihania ja olisin itsekin halunnut sellaisen, mutta.. Kaikki tapaamani cockerspanielit ovat olleet vihaisia. En tiedä mistä lie johtuu, ihminen aei ole asettanut rajoja/koirat pelkäävät tai jotain, mutta kaikki tapaamani koirat ovat olleet äkäisiä.
Nyt jo edesmennyt koirani sai muutaman kerran cockerspanieleilta kunnon löylytyksen (joka kerta kyseessä eri koira).
Minulla siis negatiivinen asenne kyseistä rotua kohtaan.. Liekö olen sitten kohdannut vain ""vääränlaisia"" yksilöitä.

Minna

Meitäkin peloteltiin, kun koiraa hankimme, että cockerit, varsinkin mustat ja punaiset, ovat varsinaisia vikapäitä, jotka varsinkin vanhemmuuten saattavat saada raivokohtauksia ja muuttua hyvinkin aggressivisiksi.

Kun sitten lähdimme kyselemään asiaa Kennelliitolta, Cockeriliitolta, eläinlääkäreiltä, kirjallisuudesta, kasvattajilta sekä lukuisilta vastaan tulevilta cockerin omistajilta, emme löytäneet tälle väitteelle todellista pohjaa. Se myönnetään yleisesti, että nämä ""punapäät"" saattavat olla hyvinkin tulisia, mutta nekään eivät järjestelmällisesti. Mekin tapaamme lähes joka ilta kävelyllämme vanhan punaisen cockeriherran, joka suhtautuu pentuumme hyvin lempeästi.Samoin ne neljä muuta cockeria, joita järjestelmällisesti tapaamme tällä asuinalueella (kaksi punaista, kaksi black & tan) ovat olleet tasapainoisia yksilöitä, puhumattakaan pentumme emästä, joka on varmaan luottavaisin ja vapautunein koira, jonka olen ikinä tavannut.

MUTTA kaikilla on myös pätevät omistajat, koirat ovat koulutettuja, niitä kohdellaan kuin koiria eikä kuten hemmoteltuja pikkulapsia. Huonolla koulutuksella ja jättämällä koira sosiaalistamatta muihin koiriin, mistä tahansa rodusta voi saada rähisijän.

Tuosta cockerien aggressivisuudesta voi alkuperäinen myös käydä siellä liiton keskustelupalstalla, ei ole kauaa kun siitä on keskusteltu, se pitäisi löytyä sivuja selaamalla. Kasvattajillahan on paitsi rodun maine, myös omakin maine pelissä, jos rodussa alkaa esiintyä aggressiivisuutta.

Sipe

Meillä on tällä hetkellä cocceri. Hänellä on kaksi persoonaa. Hän om mitä ihanin ja lutisin koira mitä tiedän, mutta toinenpuoli on arkuus ja sen myötä agressiivisuus.

Tämä meidän cocceri on myös yhden ihmisen koira, jos vaikka koiruus on minun vieressä siihen ei ole toisilla perheenjäsenillä mitään asiaa. On jopa puraissut. Todella arvaamaton.

Ps. Olemme kouluttaneet lempeydellä, mutta päättäväisyydellä tämän koiran. Ei siitä raatsi luopua, koska sen hyvät puolet on vielä toistaiseksi vienyt voiton.

Itse en toista cocceria ottaisi mistään hinnasta.

Turkinhoidassa ei ole hankaluuksia, tassuja pitää trimmata usein, koska ne mielestäni pitää olla siistit.

Minna

Tuosta aggressivisuudesta vielä.(Ja Sipelle, täm pohdinta on sitten yleistä, enkä tällä halua vähätellä teidän ongelmianne. Tiedän kokemuksesta, että syntymäarkaa koiraa ei voi muuttaa, ei vaikka mitä tekisi.Harmi että teille on tullut noin arka yksilö :()

Välistä tuntuu, että tuo cockerin tervekkin aggressiivisuus tuntuu ihmisistä niin ""väärältä"" siksi, ettei pientä ja suloista koiraa osata nähdä todellisena koirana, jonka luonteeseen kuuluu myös särmää. Jos joku kertoo cockerista, joka on aggressiivinen, niin se on monille jotenkin hätkähdyttävä tieto; mitä, eikö se olekkaan yhtä vaivaton kuin lelukoirat? Mikähän siinä koirassa on vikana? Koirakirjassahan sanottiin, että se on lempeä ja helppo koira?!!

Jos joku kertoo, että hänen omistamansa labbis on aggressiivinen, ei sitä aggressivisuutta sinänsä tuomita ja taivastella, vaan lähdetään etsimään syitä tuon käytöksen takaa. Labbiksen luonteeseen kun kuuluu vähän särmääkin, sen ei oletetakkaan olevan pelkkä vaivaton lessukka. Samalla tavalla kuitenkin cockerikin on pohjimmiltaan työkoira, joka vaatii kunnollisen koiran kohtelun pärjätäkseen tässä maailmassa.

Hyvänä esimerkkinä on koiramme sisko, jota näemme silloin tällöin. Pentueen terhakkaasta pikku nartusta on tullut arka ja tavattoman säikky, surullinen pikku cockeri. Se pelkää kaikkia niin paljon, että siinä on hyvinkin tuleva pelkopurija.

Kun kysyimme sitten omistajilta, että miten pentu on sosiaalistettu, oli vastaus tyrmistyttävä; ei mitenkään! tuossa se vaan elelee meidän kanssa! Siis pentu ei pääse edes kävelylle ihmisten ilmoille, vaan leikkii yksinään takapihalla, sille ei ole hommattu samankokoisia koirakavereita, ei sosiaalistettu muihin ihmisiin tai uusiin paikkoihin..ei ihme että reppana on kauhuissaan tässä maailmassa. En uskaltaisi edes ajatella, millainen ongelmakimppu meidän pentumme olisi, jos se olisi eristetty jonnekkin pihan perälle elämää pelkäämään. On järkyttävää, miten jo kahdessa kuukaudessa samoista lähtökohdista tulleilla, alunperin itsevarmoilla pennuilla voi olla noin valtava ero.:(

Pentuilloissa on tullut usein mieleen, että nyt tiedän, mistä tulevat ne loputtomasti räkyttävät karvakasat ja ongelmakoirat. Ne tulevat omistajilta, jotka eivät suostu uskomaan, että sen minikoiran kokoisen pennun aggressio ja riehunta on otettava vakavasti, sille on annettava rajat ja sen on annettava itse oppia koirien pelisäännöt.

On raivostuttavaa nähdä, kuinka jotkut todella aggressiiviset pienet pennut saavat riehua ympäriinsä, eikä niiden omistajia se tunnu liikuttavan. Pienen koiranhan kun saa kainaloon, jos se tuottaa ongelmia, ja sen murina ja näykkiminen kuulostaa lähinnä koomiselta. Jos isomman rodun pentu käyttäytyisi samalla tavalla, siihen puututtaisiin heti. Mutta pieni pentu saa uhitella isommalle miten mielii, ilman että iso saisi siihen mitenkään reagoida ja pistää rähisijän oikealle paikalleen...epäreilu tilanne. Ällistyneenä katselin, kuinka pieniä pentuja pelastetaan kiperistä tilanteista ottamalla ne syliin ja lässyttämällä, vaikka ne ITSE ovat haastaneet riitaa ja ovat juuri oppimassa tärkeää läksyä koirien maailmassa. Miten pentu, jonka ei anneta ikinä alistua vahvemmalleen, voi oppia tervettä suhtautumista muihin koiriin? Kyllä meidän pentu oppi kerrasta, ettei naapurin pystykorvan päälle hypitä eikä sitä näykitä, ja ihan hyviä kavereita silti ovat.

Eräässä illassa oli jopa omistaja, jonka bichon frisè terrorisoi koko pentulaumaa omistajan puuttumatta, koska ""tämä rotu nyt on vain tällainen, näillä on niin kiihkeä luonne"". Aika surullista ajatella, että tuo pieni koira olisi todella tuomittu nylkyttämään kaikkea mikä liikkuu tai ei liiku, räkyttämään, pissimään sisälle, tempomaan hihnassa ja tappelemaan toisten koirien kanssa koko elämänsä, koska se muka olisi siihen jalostettu!? Erityisesti harmittaa, koska sekin olisi varmasti hieno koirakaveri, jos sen kasvatukseen viitsittäisiin pistää edes vähän aikaa.

emmi

Onpa tänne tullut hyvin vastauksia, kiitoksia niistä:)

Tuo aggressiivisuus tuli minulle ihan uutena asiana, vaikka paljon olenkin jo ehtinyt lukea tästä rodusta kaikenlaista. Minulla on itselläni kokemuksia yhden koiran hoidosta, lähes 14 vuotta sitä kasvatin ja onnistuin siinä huonosti. Kyseessä siis on juuri kääpiövillakoira, vastuussa kyllä oli myös äitini, olin melko pieni, kun sen saimme. Päätimme, kun hankimme sen, että emme opeta kerjäämään ja koulutamme sen muutenkin hyvin, koska villakoirat oppivat helposti. Noh, kuinkas kävikään: sellainen hellyttävä musta pieni pallero valtasi sydämemme ja koulutus jäi ihan retuperälle, osaa se koira istua ja antaa tassua ja on hiljaa, kun komennetaan. Se ei haittaa lainkaan, pidän sitä edelleen maailman ihanimpana koirana, mutta ikioman koiramme aiomme kouluttaa hyvin. Cockerit ovat mielestäni myös erittäin hellyttäviä ja suloisia, joten tulen tarvitsemaan paljon kovaa päätä, että en helly sen katseen edessä, kuten kävi aiemmin. Olen samanlainen lasten kanssa, valitettavasti.

Tuon tarinan kerroin lähinnä siksi, että villakoirani mursiee myös melkein kaikille koirille, vaikka on tottunut näkemään niitä ympärillään. En todellakaan halua omasta koirasti aggressiivista enkä huonosti koulutettua vain oman tyhmyyteni takia, olipa se sitten cockeri tai jokin muu rotu. En aio säikähtää tuota piirrettä, koska uskon, että useat noista tapauksista on omistajan huonon koulutuksen ja kasvatuksen syytä enkä aio itse sortua siihen hellyyteen.

maxim

Minulla on myös kokkeripoika, nyt 2-vuotias. Se on maailman sosiaalisin koira ja hyvä perusluonne sillä on. Kovasti yrittää ottaa johtajuutta perheessä, ja sille on tosissaan asetettava rajat koska muuten menisi ihan mahdottomaksi. Se tulee hyvin toimeen ihmisten kanssa, mutta lapsista ja vanhuksista se ei tykkää..tosin ei ole kyllä niihin tottunutkaan vaan laittaa kovan mekkalan pystyyn aina jos jompikumpi lähestyy..myös isompia koiria pelkää ja siitä johtuen välillä uhittelee. En siis välttis lapsiperheeseen kyllä suosittele...
Trimmaamista joudun tekemään aika usein, koska turkki takkuuntuu helposti..etenkin näin kesällä kun poitsu on niin innokas uimari. :)
Hyvin meillä ainakin on kerrostalossa asuminen mennyt, ei mitään ongelmia kun sen kanssa vaan jaksaa peuhata ja leikkiä ja lenkittää tarpeeksi.

Minna

No, mehän ollaan mun miehen kanssa myös melko herkkiksiä.;) Omasta mielestäni kuitenkin itsetuntemus, ja sen pohjalta terve nöyryys ja halu kehittyä kasvattajana on tässä koiran kasvatuksessa avain onnelliseen yhteiseloon.

Eihän mekään olla tässä yksin koiraa kasvattamassa. Meillähän on tukena kasvattaja, pentukerhot ja myöhemmin tokot, ell sekä lukuisat ystävät ja tuttavat, joilla on kokemusta koirista. (Itse asiassa takapihallamme kokoontuu ""terapiakerho"", minä ja pari muuta saman alueen nuoren koiran omistajaa. Ei mikään ole parempaa kuin jakaa yhdessä omat pelot ja kokemukset ja tajuta, että koiramme on siinä ja siinä kehitysvaiheessa, ja että sen käytös on hyvinkin normaalia. Ja että nuo muut, nyt niin ihanat nuoret aikuiset koirat, ovat joskus olleet samanlaisia rasavillejä.)

Ei tämä cockeri nyt NIIN vaikea koira voi olla, ettemme selviäisi sen kanssa. Kotonani meillä on ollut paljon voimakastahtoisempia ja omaehtoisempia koiria, ja oikeilla otteilla niidenkin kanssa on selvitty. Entinen oma koirani oli kyllä niin helppo, oikea unelma, että sen puolesta en tiedä koirankasvatuksesta yhtään mitään.;)

Joten ei sitä omaa herkkyyttään pidä pelätä. Lepsuilu on sitten eri asia, ja siihen voi vaikuttaa. Meillä on pennulle harkkavihko, johon kirjataan päivän harjoitukset, koulutukset ja muutenkin kehitys. Joka päivälle on varattu omat juttunsa jota harjoitella, ja niitä noudatetaan. Esimerkiksi tällä viikolla harjoitellaan trimmiä varten uutena juttuna pöydällä seisomista, trimmikoneeseen tutustumista jne.
Kavereideni huvittamiseksi (köh..) meillä on jopa seinällä ne käskyt, joita kaikkien pitää noudattaa, ja jotka meinaavat unohtua. Esimerkiksi ovessa oli pitkään iso lappu ISTU, kun meinasin sen jatkuvasti unohtaa, ja pennulle alkoi kehittyä paha tapa ryykäillä ovesta ennen minua. Nyt istuu jo ilman eri käskyäkin, ja odottaa että avaan oven. Eli taidamme kouluttaa itseämme yhtä paljon kuin koiraakin.;)

Mutta jos yhtään arveluttaa, niin miten olisi joku muu rotu, esimerkiksi cavalier? Niitä ei näytä voivan hemmotella pilalle! Itsekkin nyt enemmän cavaliereita tavanneena olen sitä mieltä, että se saattaisi sopia meille cockeria paremmin. Ovat kerrassaan suloisia, ja kuten liiton sivuilla sanotaan: cavalier on lemmikki hännänpäästä kirsuun!Harmi, että jostain syystä se ei ollut meille muka vaihtoehto rodun valinnassa, kun en niitä aiemmin ollut juuri tavannut.
Tämä meidänkin uros kyllä aivan varmasti vielä testaa paikkansa laumassa, on siinä nytkin jo aika reippaasti luonnetta. Jännityksellä odotamme..

Pirita

Meillä oli lapsuuskodissa cocceri ja se kerkesi purra seitsemää ihmistä ennenkuin raaskimme sen lopettaa. Meidän cocceri oli kanssa ihan lutunen, mutta mustapuoli oli arkuus ja siinä ohessa agressiivisuus.

Sen jäkeen kun koira lopetettiin elämä oli paljon seesteisempää eikä tarvinnut pelätä millä päällä koira sattui olemaan.

Seuraavaksi hankimme seropin ja se on todella hyvä rohkea koira. Ollut jo meillä seitsemän vuotta eikä ole olut mitään ongelmia.

Itse en ainakaan enään ottaisi cocceria, sillä niiden coccerikatse on todela hämäävä.

En kyllä yleistä onhan meissä ihmisissäkin luonnevikaisia:(

Harketsi kuitenkin kaksi kertaa ennen kuin yleesäkkään hankit koiran.

jonna

Vastuunsa tunteva rotujärjestö kertoo kyllä omasta rodustaan kaiken oleellisen, myöskin ne huonot puolet. Joka suhteessa ensin tulisi olla koiran etu, siis että oikea rotu tulee valittua oikeaan perheeseen. Ei todella kannata valita koiraa ulkonäön perusteella. Luonne on ykkösasia ja luontaiset tarpeet ja taipumukset. Cockeri on käyttökoira ensisijassa, ei laiskan omistajan sohvaperuna.

-

enhän tietenkään ole aivan varma mutta luonnevika on aika yleistä cockereilla?! tiedän kaksi tapausta jotka ottavat kiinni aivan ilman syytä.. eihän tämä ole kovin kattava tieto, paitsi nämä kaksi ovat ainoita cockereita mitä tiedän. ota villakoira =)

Jani

Mullakin on semmonen kokkeri.
Se on musta, ja tosi lempee.
Ei koskaan oo agressiivinen paitsi sillon jos sitä tosissaan ärsyttää tai satuttaa.
Mut sillonki Emma vain puraisee kerran kovaa ja antaa sitten olla.
Emma on siis sen nimi. xD
Jos kiinnostaa saada lisätietoja ´´Emmasta´´ niin voi lähettää mulle mailia ossaan janivahto@luukku.com

2 narttua

Keskustelusta puuttuu näkökulma, jossa erotetaan se, mitä cockerin kuuluu olla ja mitä cockeri ei saa olla.

Cockerin ei kuulu olla arka, eikä etenkään agressiivinen! On kasvattajien vastuulla valita jalostukseen tasapainoisia yksilöitä, jotta nykyinen cockerissa ilmenevä arkuus saataisi hiipumaan.

Itselläni on kaksi cockeria ja harkitsen kolmatta. Kuten kaikissa roduissa, myös cockerin kohdalla on äärimmäisen tärkeää valita oikea kasvattaja! Hyvä kasvattaja pennuttaa vanhemmista, joilla on terveet lonkat (en todellakaan suosi C-lonkkaisen/lonkkaisella astuttamista), silmät ja luonne.

Minun cockerini ovat loistavalta kasvattajalta, mutta arkoja - toinen huonojen kokemuksien vuoksi (hakattu elämänsä varrella, pelkää miehiä) ja toinen vähäisen sosiaalistamisen vuoksi. Kumpikaan ei missään tilanteessa ole agressiivinen!

Nämä cockerit ovat kirjavia. Yksivärisistä agressiivisista cockereista olen kuullut puhuttavan, mutta uskon, että oikealla kasvatuksella ja vanhemmilla voi myös yksivärinen cockeri olla mitä rohkein ja sosiaalisin koira!

Jokaisen cockerin isännän/emännän tuleekin tarkkaan harkita, mistä yhdistelmästä pentunsa ostaa ja sosiaalistaa pentu hyvin (tämähän pätee kaikkiin koirarotuihin). Itse tietysti suosittelen mielummin kirjavia, kuin yksivärisiä cockereita.

Minna, aiemmin kirjoittanut

Joku näemmä nosti ylös tämän vanhan keskustelun. Meidän pennusta on tässä välissä kasvanut aikuinen koira, jonka kanssa elämä on todella mukavaa. Tottelee hyvin, on erittäin kiltti (teen lapsi- ja nuorisotyötä, ja koira on joskus retkillä mukana. Sietää hyvin lapsten lällyttelyä, vaikkei meillä ole lapsia) ja tulee toimeen toisten koirien kanssa. Mutta, sen kanssa on pitänyt todella tehdä työtä pentuvaiheen jälkeen. Siinä on enemmän kovuutta ja särmää kuin etukäteen osasin ajatella, eivätkä edelliset koirani olleet edes samalla planeetalla tämän vaatimaan koulutukseen ja "kuriin" nähden. Meidän koira vaatii ehdotonta johdonmukaisuutta joka asiassa. Nyt ollaan tilanteessa, että se on helppo vaan pakata kainaloon ja viedä mihin vaan, ja se kyllä käyttäytyy, mutta murrosikä oli työläs. Meillä voisi olla käsissä myös rähisevä ja pomotteleva koira, jos sille olisi antanut tuumaakaan periksi kasvuvaiheessa. Tässä koirassa on yksinkertaisesti niin paljon virtaa ja älyä, että jos sitä energiaa ei johonkin kanavoi, niin jälki ei kyllä ole kaunista. Mut silti, on tämä ollut vaivan arvoista! :)

Puuhis82

"Kokkerin" luonteenpiirteisiin kuuluu älykkyys ja valppaus, ja ne näkyvät kasvojen ilmeissä. Rodusta pidetään sen energisen, ystävällisen, iloisen, rakastettavan, uskollisen, leikkisän ja hellän luonteen ansiosta, ja ne ovat loistavia seurakoiria. Cockerspanieli tarvitsee säännöllistä liikuntaa ja nauttii ulkoilusta, ja se tulee ulkoiluttaa vähintään kerran päivässä. Koirat ovat helppoja kouluttaa, koska ne ovat miellyttämishaluisia ja kunnioittavat isäntäänsä. Ne ovat kuitenkin herkkiä, älykkäitä ja itsenäisiä, joten kouluttajan täytyy olla hellä, mutta samalla päättäväinen ja järkähtämätön. Naaraspuoliset koirat voivat olla melko hallitsevia. Cockerit ovat hyviä keskikokoisia koko perheen lemmikkejä, mutta herkkänä rotuna cockeri ei siedä minkäänlaista ärsyttämistä tai kiusaamista. Hyvin harvoilla cockereilla on luonnevikoja; vuonna 2002 tehdyssä 487 koiran tutkimuksessa vain prosentti koirista oli aggressiivisia ihmisille ja kaksi prosenttia oli aggressiivisia muille koirille. Kuvauksesta poikkeavia koiria on hyvin vähän. Sana "rohkea" kuvaa cockereita todella hyvin, sillä sitä ne ovat. Ilon näkee cockerspanielin katseesta, mutta yleensä silmät ovat surumieliset (kuuluisa "spanielinkatse").

Kahden cockerin kokemuksella (vaikka toinen vasta 1 v.) voin sanoa kyseisen kuvauksen pitävän paikkaansa, ja uskon sen pätevän tähän uuteen tulokaaseenkin. Pitää muistaa, että koiran luonne kuvaa usein hyvin pitkälti kouluttajaansa ja isäntäänsä. Hyvä koulutus, asennoituminen ja olemalla suora ja "reilu" koiraa kohtaan, en usko cockerin olevan agressiivinen. Mutta cockeria kannattaa viedä mahdollisimman paljon sosiaalisiin tilanteisiin (esim. cockeritreffeille - cockerspanielit ry:n foorumi!) ja totuttaa muihin ihmisiin, jottei tätä yhden ihmisen koira ilmiötä tapahdu..

Mirka08

Minullakin on cockeri, 4-vuotias punaruskea narttu, sitä kuvaisi parhaiten sanat kiltti, ystävällinen, sosiaalinen, iloinen ja touho!=) Se ei ole koskaan kenellekään ollut aggressiivinen tai uhitteleva. Kaikin puolin iloinen seurakoira, jota voin suositella. Kouluttaminen kävi meillä helposti, kun koira on miellyttämishaluinen. Kunhan omistaja on jatkuvasti johdonmukainen. Meidän cockeri ei hauku kerrostalossa tai juuri muutenkaan.

Tosin esim. lapsiin ja paukkuääniin pitäisi totuttaa ihan penusta lähtien, sillä aikuisena tällaisiin asioihin on jo vaikea(mpi) tottua. Itse jätin nuo totuttamiset, kun oli ensimmäinen koira kyseessä, enkä arvannut, että tuloksena koira vierastaa lapsia ja ilotulituksia/pamauksia. Mutta kantapään kautta oppii.

Koirapuistossa saksanpaimenkoirat yms. isommat rodut jahtaavat pienempään, joten leikitämme mieluiten samankokoisten koirien kanssa. Näkee erityisesti, että spanielit nauttivat saadessaan touhuta keskenään, niillä on samanlainen tyyli leikkiä=D (Ei siis mitään takaa-ajoa, näykkimistä tai juoksuleikkejä.) Kaikenlaisiin spanieleihin törmättyäni (walesin-/englanninspringerspanielit, cavalierit yms.) olen vain voinut todeta, kuinka ystävällisiä ja iloisia tämän rotusuunnan edustajat ovat=) Neljän vuoden ulkoilulenkkien aikana niitä on tullut nähtyä aika paljon...;)

Itse olen todellä tyytyväinen valintaani!

Neitopeikko

Ihan uteliaisuuttani kysyn, miten tuollainen "Kokkeri" soveltuu kerrostalo yksiöön?

Tuitu

Otin myös mustan cockerin kolme vuotta sitten. Olen ennemmin omistanut ja kisaillut tokossa isojen koirien kanssa mutta ajattelin, että ihmiset eivät niin pelkäisi tällaista pientä lutunaa. Isot koirani ovat olleet todella kilttejä, mutta tämä cockeri on eri maata. Se on arka kaikkea uutta kohtaan vaikka pentuna sosiaalistettiin todella paljon. Todella älykäs ja ihana poika koirani silti on. Koulutuksen jälkeen sen kanssa voi lenkkeillä, tottelee hyvin ja luottaa omistajaansa kunhan omistaja tietää olla varuillaan mm. pienten lasten läheisyydessä, niillä kun on niin nopeat liikkeet. Aivan ihana ja rakastava koira läheisilleen.

späpä

Arkuus ja agressiivisuus ei kuulu Cockeri rotuun. Mutta kaikki koirat ovat yksilöitä. Joka rodussa löytyy kuulemani perusteella arkoja ja agressiivisia. Cockerit ovat lapsi ystävällisiä (jos ovat lapsiin tottuneita), avoimia, ihmisystävällisiä ja todella energisiä pakkauksia. Ota koirasi kasvattajalta joka ulkonäköä enemmän keskittyy luonteen ja terveyden jalostukseen. Käy koirasi kanssa koulutuksessa ja totuta pennusta lähtien kaikkiin paikkoihin ja tilanteisiin, vaikka olisikin vaan perheen lemmikki. Cockerit kuin myös muutkin koirat tarvitsevat jonkin moisen koulutuksen ja tapakasvatuksen. ota huomioon että cockeri on metsästys koira ja tarvitsee paljon virikkeitä ja liikuntaa. Ei siis ole mikään sohva peruna. turkki vaatii jonkin verran hommia ja aika usein pesua. karvaa ei lähde paljoa. trimmaus pitää sen siistinä ja helppona.

Cockerin ex-omistaja

Minulla oli musta cockeriuros ja hän oli pentueesta se energisin ja ihmisiin eniten kontaktia ottava. Aikuisena tietysti urokset uhoavat toisille uroksille, kuten normaalia on ja ovat tyttökoirista kovin kiinnostuneita. Meidän cockerilla ei ollut käytösongelmia, mutta koira vaatii aika paljon ulkoilua ja säännöllisen turkinhoidon.

Itse tykkäsin siitä, että karvaa ei lähde juuri ollenkaan, vaan esim. pentukoiraltakin karva nypitään. Toki turkki pitää harjata vähintään kerran viikossa kunnolla tai jos intoa riittää niin mielellään joka päivä. Meillä koira ei ollut näyttelykoira, joten turkkia sai pidettyä varsinkin kesäaikaan lyhyempänä.

Minusta cockerit eivät ole kovia räksyttämään elleivät sitten ole sellaisia, etteivät saa tarpeeksi liikuntaa. Tosin cockerit tarvitsevat seuraa ja älyllistä haastetta, jotta pysyvät iloisina ja ihmisläheisinä. Cockerit tykkäävät myös lapsista.

Painavista korvista johtuen korva- ja silmäongelmia saattaa olla (taipumusta tulehduksiin), mutta muutoin meidän koira eli perusterveenä 11-vuotiaaksi asti.

Cockeripiireissä tarpeeksi pyörinyt

Cockereissa on monenmoista koiraa. Niin kuin kaikissa roduissa yksilöitä kaikki. Jos kuitenkin tutustut mitä tietoja cockerspanieli ry on saanut koirarodustaan kerättyä luonnekartoitusten ym. lopetustilastojen kautta, voit todeta, etteivät kaikki cockerit ole aggressiivisia. Lisäksi voit eittämättä todeta että ne koirat, jotka ovat pipipäitä ovat järjestäen punaisia, mustia ja black and taneja eli nk. yksivärisiä. Vai onko joku muka koskaan nähnyt / kuullut kirjavista pelkopurijoista, kotijoukkojen terrorisoinneista tms? Näitä ei ainakaan kartoituksissa ole yhtä ainutta tullut vastaan.

Joten jos haluat cockerista vain hyvät puolet ja et ole varma osaatko erottaa kasvattajista sen joka ei ole käyttänyt huonoluonteisia koiria jalostuksessa valitse kirjava! Säästyt myös todennäköisemmin monilta rotutyypillisiltä vaivolta (lonkat, silmät, korvat)..

Goaled

Nyt olen minäkin hankkimassa söpöä ja lutuista ~600 euron Cockerspanielin pentua. Hyvää kommenttia kuullut, ja tykkää kuulemma uimisesta. :) Haluaisin lisäinformaatiota, ja kommenttia, sopiiko tällaiselle perheelle kokkerinpentu. Eli meidän perhe etsii koiraa, seuraavilla kriteereillä:

Sopeutuu lapsiin (2 lasta meilläpäin, olisi mukavaa, jos tulisi toimeen niiden kanssa)
On leikkisä, tykkää ulkoilla ja lenkkeillä ja juosta vaikkapa taloa ympäri.
Osaa sopeutua kunnolla uuteen taloon, jotkut rodut ei sopeudu uuteen seutuun kovinkaan hyvin.

Ja muuta sellaista pikkukriteeriä lukuunottamatta koira kommenttien mukaan sopii hyvin meidän perheelle. Elämme omakotitalossa, ja meillä on jonkunverran tilaa, mutta naapurissa asustelee vanha kissa (noin 15 vuotias).

Tätä topicia lukiessani, ihmettelin kokkereitten agressiota, koska vastaantulleet kokkerit on minulle ollut todella kilttejä, ja lutuisia, ja antaa silitellä. Tosin, eihän se todellakaan tykkää, jos tuijottaa parikymmentä sekunttia suoraan silmiin. Ja vielä suuremmaksi ihmettelynaiheeksi koitui se, että kaksivärinen ei ole niin agressiivinen, kuin yksivärinen. Eli siis kaksivärinen meidän perheeseen sopisi.

Mutta johtuuhan se paljon myös omistajasta. Ei saa hemmotella sitä niin hirveästi, vaan sinun täytyy kertoa koiralle, että sinä olet sen omistaja. Jos kokkeri pitää itseään "päällikkönä", tai muutenvaan sinun isäntänä, luultavasti kokkerista tulee paljon agressiivisempi, kuin että kun kokkeri pitää sinua isäntänä. Jos menee väärinpäin, ongelma on usein vaikeasti korjattavissa.

Ja pienikokoinen koira olisi myös mieleeni, isokokoiset ei niin innosta, mutta poikkeus on kultainennoutaja, kun niin leikkisä yleensä on, mutta tulee useammin agressiiviseksi, kuin kokkeri. Se oli siis minun mielipide, ei nyt kaikkien.

Oikeastaanhan tuo kokkeri on keskikokoinen, eikä pieni. Ja en halua tiibetinspanielin tyylistä koiraa, koska ne on yleensä aika laiskoja, ja tooodella pieniä sohvaperunoita. Toisin kuin kokkeri lukeakseni vaatii paljon ulkoiluaktiivisuutta ynnä muuta sellaista, "vaikeampaa hoitamista".

Isot koirat, esimerkiksi Collie ei todellakaan ole meidän koira. Meille sopii keskikokoinen seurakoira, joka sopeutuu lapsiin, ja on viisas muutenkin. Onhan myös yksi pikkuseikka ulkonäkö, muttei niin iso kuin luonne. =)

- Goaled