| koirien ulkoilutus
Minkä ikäiselle ja minkä kokoisen koiran luottaisit ulkoilutettavaksi? Itse en antaisi edes joka toiselle aikuisellekaan koiraani ulkoilutettavaksi, saati sitten lapselle. Ala-asteikäinen lapsi painaakin kymmenkuntakiloa vähemmän keskimäärin kuin koiramme. Moni lapsi tuntuu olevan halukas hellimään ja ulkoiluttamaan koiraa. Ihan ok asia aikuisen valvonnassa, mutta ainakaan täysikasvuista urosta en luovuttaisi lapsen vastuulle ainakaan rodusta joka painaa enemmän kuin 15 kg. (ja niissäkin kiloissa osaa olla sisua ja voimaa tilanteesta riippuen) Tai jos koira on herkkä vieraille koirille, uusille ihmisille tai uusille tilanteille.
Itse olen nähnyt kuinka 2 talitintin kokoista tyttöä ulkoilutti perheensä leikkaamatonta dalmatialaista ja koira pelotteli ohikulkijoita ja etenkin paria ihmistä joiden tiedän pelkäävän koiria kovastikin. Koira ei ollut varsinaisesti edes talutuksessa vaan kulki irrallaan valtatien varressa olevalla pyörätiellä tyttöjen perässä. Ei kauhean kivaa ja turvallista kenenkään kannalta. Tytöt pelkäsivät rakkaan koiransa puolesta, ihmset pelkäsivät henkensä puolesta ja varmaan koirakin pelkäsi sitä sun tätä tässä tilanteessa.
Toisaalta olen nähnyt myös melko hauskan tilanteen, missä afkaanilla oli kaksi pantaa ja hihnaa ja ala-asteikäiset siskokset taluttivat koiraa yhdessä. Tosin tilanne näytti silloin enemmän siltä että koira pitää huolta tytöistä. Tämä koira ei karkaillut tai pelotellut muita lenkkinsä aikana, ainakaan sillä matkalla mitä tilannetta seurasin.
|