Pipsa

Erikoista juupaseipästelyä aiheesta jo monen vuoden varrelta. Ja kummallista ihmisten syyllistämistä kuonopantakriitikoilta.

Oma kultsu-uros on käännähtelyistä, herkuista ja koulutuksista huolimatta vetänyt nyt elämänsä kaikki 16 kuukautta. Tuttuja kuvauksia edellä härkämäisesti hajujen ja kaikkien maailmassa kiinnostavien asioiden perään puskevasta koiruudesta. Ja rättinä perässä heiluvasta omistajasta. On tässä eräskin kouluttaja onnistunut minua itkettämään haukkuen kehnoksi omistajaksi. Kun toistamiseen hain apua ongelmaan toko-koulutuksesta. Ei siinä piruetteja kävellessä juuri sivuttu omaa perusongelmaa, miten rauhoittaa koira niin että se jaksaa ylipäänsä keskittyä oppimaan jotain. Ja kukun kontit koirat samanlaisia ovat. Niitä pitää lähestyä erilaisina oppijoina kuin ihmislapsiakin.

Otettiin nyt käyttöön toistamiseen kuonotalutin ja muutos oli välitön. Kun koira kulkee nätisti ei pannasta ole mitään häiriötä. Ekalla aiemmalla yrittämällä käytimme nailonista talutinta ja homma päättyi verisesti. Nahkainen on parempi ja muutenkin pehmeämpi koiralle. Apeana tuo on vielä kun ei saa toteuttaa nuuskimishimojaan aiempaan tapaan, mutta uskon että ajan kanssa löytyy balanssi siistin kulkemisen ja niiden leikki- ja haisteluhetkien välillä. Varsin strukturoituun ulkokäyttäytymiseen ainakin tässä vaiheessa pitää turvautua, toivottavasti ajan kanssa mennään jo ilman apuja.

Kuonokoppa sättijöille

Ja sen saat tehdä ihan hyvällä omallatunnolla!

Jotkut nyt vain tarvitsevat itselleen sen suunnattoman ja pohjattoman tärkeyden ja oikeassa olemisen tunteen. Ei siitä kannata itkuja ottaa. Kuonopannan käyttö ei tee sinusta mitenkään huonoa koiranomistaa, höpö höpö. Onneksi olen itse törmännyt järkevämpiin kouluttajiin. Meillä pantaa on muuten käytetty aikanaan vuosia, ja sen ansiosta olen itse ehjä. En tiedä, ketä se oma hajoamiseni olisi palvellut...

dsc

Huolimatta siitä että käytön tarve jakaa mielipiteitä, lisään oman kokemukseni soppaan.

Meillä on siis päälle 2-vuotias sekarotuinen pienehkö, erittäin itsepäinen ja kokoisekseen vahva koira. Pennusta asti olemme yrittäneet saada lenkit miellyttäviksi niin naksun kuin herkkujen, kuin pysähdyksienkin keinoin. Vedonestovaljaitakin olemme kokeilleet, mutta pahan allergian ja ihottuman takia ne vain tekivät kipeää eivätkä muutenkaan olleet hyvät käyttää.

Kaikesta huolimatta tämä nuori herra syöksyy, repii ja ryntäilee etenkin lenkin alussa. Tuloksena usein kipeähkö käsi ja turhautunut olotila molemmilla (myönnän, oma rauhallisuus a ja o). Mieheni jopa ihmetteli miksen aina oikein välitä tulla mukaan. Tai näin oli, ennen kuonpannan hankintaa.

Ensimmäiset 10 minuuttia oli vastahakoisuutta ja tahtojen taistoa. Lenkin puolessa välissä huomasi jo välittömän muutoksen. Löysä hihna ja reipasta keskittynyttä kävelyä eteenpäin kehujen kera. Koira pysähtyi hihna löysällä silloin kun minäkin, nosti tahtia kun huomasi minun tekevän niin jne. joten esim, naksulla ja herkulla palkkaus on helppo ottaa vahvisteeksi. Seuraavat lenkit olivat jo kuin eri maata verrattuna vanhaan.

Emme aio pannasta lopullista, vaan avustavaa apukeinoa jotta lopulta voimme jättää sen kokonaan pois.

Classifield

Mulla on kaksi käyttölinjaista urosta (saku ja rotikka) enkä mä ole koskaan käyttänyt (enkä tule käyttämään) kuonopantaa. Kyse on siitä, miten sen kouluttaa. Positiivisesti päämäärään ponnistellen niin hyvä tulee. Kuonopanta on huono panta, sillä jos koira jostain syystä päättääkin yhtäkkiä lähteä jonkun perää, nykäisy rasittaa niskaa aivan äärettömästi.