| Viikonlopun keskustelu, neuvoja ja ennustuksia
Sain tällaisen kommentin Ennustus-palstalle,johon olen tehnyt eilen ja tänään ison urakan työtä. Olen kirjoittanut n. 20:een kysymykseen pitkiä vastauksia. Neuvoja, keskustelua ja ennustuksia. Kommentoija ei edusta rakentavaa ja asiallisuutta kohentavaa kritiikkiä. Olisi hyvä poistaa asiattomia kommentteja, asiattomia sen vuoksi, että niillä ei ole tekemistä muun kuin seurailun tai loukkaamisen kanssa. Uskon, että tällaisiin asiattomuuksiin ehkä kannustetaan. Miksi tullaan sivusta seuraamaan,mutta ei olla valmiita auttamaan? Kokonaisuus on hyvä,vaikka väsyyhän kirjoittaessaan,kun kysytään niin paljon ennustamista,vaikka olin halunnut korostaa enemmän keskustelua. Sain kiitosta, ja riittää mitätöiminen.
Tänään 13.12.: "Anteeksi, mutta minusta Mirjamilla on omituinen tyyli, eikä hänen lauseissaan ole useinkaan järjen häivää. Lähinnä puutaheinää mielestäni. Esimerkiksi:
"Uskon,että monet asiat tiedätkin,joista käsin vastauksetkin löytyvät. Koeta löytää kysymys,johon vastaat,ja aika kuluu kysymystä ratkaistessa. Suuri kysymys ja muut,joihin tunnet helpompia teitä. ne sinun tulisi ottaa esille ja aloittaa esim. kirjoittamaan.Mikä on suurin kysymyksesi? Se vastaus on sinulle mieleen,sillä tunnet paljon asioita,jotka voit liittää kysymyksesi käsittelyyn.Tukeakin saa,kun aloittaa käymään jonkinlaista systematiikkaa läpi.Uskon,että sinulle sopisi sellainen pienimuotoinen käsittely, tutkimus omaan tarpeeseen. "
|