| |  | | |
23.01.12, 15:39
|
#26 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja tosion Kannattaa kuitenkin huomioida se tosiasia, ettei Suomen pressalla nykyään ole enää mitään mahdollisuutta vaikuttaa Suomen sisäisiin asioihin - ei talouteen eikä mihinkään muuhunkaan sisäpoliittiseen asiaan.
Naton kanssa olemme jo niin yhteneviä, että sen lähemmäksi ei enää pääse. Natoon Suomen ovat vieneet nykyiset ministerit ja eduskunnan jäsenet, esim Katainen, Häkämies ja Urpilainen. Ihan samalla tavalla kuin he ovat meidät sitoneet käsistämme Kreikkaan, Italiaan, Portugaliin, Espanjaan jne ilman, että kellään meistä suomalaisista on ollut siihen mitään sanomista.
Niinistö on asiallinen ihminen, joka uskaltaa sanoa mielipiteensä just niin kuin se on. Hänen ei tarvitse kyyristellä toisten selän takana. Haavistosta en ole niinkään varma. Hän liikkuu sumuisilla vesillä monessakin mielessä. | alkup. ei väittänytkään että presidentillä olisi valtaa. Muut ovat tietysti vähän vaikeammin todennettavia asioita, mutta minustakin haavistolla on hyvä aura. Verrattuna saleen.
| |
| | |
23.01.12, 15:47
|
#27 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja rikkaat ovat ehkä koulunkäynnillä ja omilla valinnoillaan ohjanneet elämääsnä "parempaan" kuin joku muu, joten suotakoon se heille, että valinnoillaan rikastuvat. Maksavathan he huomattavasti enemmän veroja kuitenkin, mikä on oikein. Kateus toisen "hyvästä" on turhaa, olisit voinu itsekin tehdä toisenlaisia valintoja aikoinaan esim. koulutuksen suhteen. Ja yrittäjiä on turha kadehtia, he ovat hyvin usein kokeneet myös ne alamäet, vaikka olisivatkin nyt "hyvässä tilissä".-
Suomi on EUssa nettosaaja edelleen, eli saa enempi tukia jne kuin maksaa per vuosi. Tämä on fakta. Maailma se pyöritää Suomea samalla lailla, kuin muitakin maita ja me sentään ollaan vielä paremmassa jamassa kuin moni muu... Laskusuhdanteita on ollut ja niistä on aina noustu, tavalla tai toisella. Muistappa 2006 vuotta, kun korot oli 5-6% ja talous oli nousukiidossa. Kaikki oli siis hetki sitten "hyvin". Mikä menee ylös tulee myös alas. | Mistä ihmeestä sinulla on vieläkin mielikuva Suomen nettosaamisista? Enää vuosikymmeneen Suomi ei ole saanut EU:lta enemmän kuin on sinne rahaa syytänyt. Tämä on tosiasia. Suomi maksaa unionille jo pelkästään jäsenmaksuja monta sataa miljoonaa vuosittain, ja sen päälle vielä kaikenmaailman ulkomaanapurahoja sinne ja tänne.
Veikkaan, että just Suomenlahden etelärannikolta löytyneen fosforitehtaan päästötkin korjataan suomalaisten verorahoilla. Kun kukaan muu ei sitä asiaa hoida, niin vihreistä vihrein Ville Niinistö hoitaa. Hoitaa asian niin, että tarjoutuu meidän kaikkien suomalaisten puolesta lahjoittamaan sinne(kin) rahat ilman minkäänlaista vastavuoroisuutta. Niin kuin tapahtui Leningradin jätevedenpuhdistamonkin kanssa. Meidän rahat, jotka venäläinen otti tuskaa tuntematta vastikkeetta vastaan.
| |
| | |
23.01.12, 15:51
|
#28 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja tosion Mistä ihmeestä sinulla on vieläkin mielikuva Suomen nettosaamisista? Enää vuosikymmeneen Suomi ei ole saanut EU:lta enemmän kuin on sinne rahaa syytänyt. Tämä on tosiasia. Suomi maksaa unionille jo pelkästään jäsenmaksuja monta sataa miljoonaa vuosittain, ja sen päälle vielä kaikenmaailman ulkomaanapurahoja sinne ja tänne.
Veikkaan, että just Suomenlahden etelärannikolta löytyneen fosforitehtaan päästötkin korjataan suomalaisten verorahoilla. Kun kukaan muu ei sitä asiaa hoida, niin vihreistä vihrein Ville Niinistö hoitaa. Hoitaa asian niin, että tarjoutuu meidän kaikkien suomalaisten puolesta lahjoittamaan sinne(kin) rahat ilman minkäänlaista vastavuoroisuutta. Niin kuin tapahtui Leningradin jätevedenpuhdistamonkin kanssa. Meidän rahat, jotka venäläinen otti tuskaa tuntematta vastikkeetta vastaan. |
kyllä se niin, on että nettosaajia ollaan.
| |
| | |
23.01.12, 16:51
|
#29 (linkki)
| | (Vierailija) |
Rahakin on vain energiaa, älkää siis puhuko rahasta vaan energiasta. Millaisen energian omaavan päämiehen me tänne rakkaaseen suomen maahan nyt tahdomme? Kaikki lähtee energiatasolta, se on fakta ja rahat ja muut tulee paljon sen perästä.
| |
| | |
23.01.12, 17:14
|
#30 (linkki)
| | (Vierailija) |
Kysymys on tietoisuudentasosta ja energiasta. Tätä tämän ketjun aloittaja tarkoittaa. Nyt jäljelle jääneet vaihtoehdot edustavat molemmat hyvin erilaista enerigaa. Itselleni tuli jo tieto, että haaviston kautta avautuu aivan toisenlaiset energiat, haaviston kautta avautuu sydämen energiat. Kun taas toisen vaihtoehdon kautta aivan toisenlaiset. Ja tässä se haaste Suomelle sitten onkin, kumman kansa on valmis valitsemaan.
kiitos näkijälle tästä ketjusta
| |
| | |
23.01.12, 17:21
|
#31 (linkki)
| | (Vierailija) |
eikö olisi "rehellisempää", "kauniimpaa" ja "sydäntietoisempaa" antaa äänestäjien tehdä valintansa itse, sen sijaan että manipuloidaan ja pelotellaan seurauksilla jos äänestää "väärin". mulla ainakin nousi karvat niin pystyyn, että voisin vaikka vain aloitusviestin takia äänestääkin niinistöä.
| |
| | |
23.01.12, 17:25
|
#32 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja no mutta eikö olisi "rehellisempää", "kauniimpaa" ja "sydäntietoisempaa" antaa äänestäjien tehdä valintansa itse, sen sijaan että manipuloidaan ja pelotellaan seurauksilla jos äänestää "väärin". mulla ainakin nousi karvat niin pystyyn, että voisin vaikka vain aloitusviestin takia äänestääkin niinistöä. |
Pitäisikö olla vaan hiljaa jos näkee että joku on menossa vaikkapa liian heikoille jäille, ettei manipuloisi liikaaa ????
Kyllä varoituksen sana on aina paikallaan tykkään mä.
Äänestä toki Niiistöä jos hän on energioltaan sinun mielestä paras suomelle nyt :) mutta älä ala riitelemään vaan riitelemisen vuoksi .
| |
| | |
23.01.12, 17:28
|
#33 (linkki)
| | (Vierailija) |
Ei ole kysymys siitä, että joku olisi tekemässä väärin. Kyllähän sen jokainen tietää, että itse valitsee juuri niinkuin valitsee. Mutta on todella mielenkiintoista nähdä millä valmiustasolla todellakin Suomen kansa on.
Ja mitens se meni, että valo nousee Pohjolasta...................
| |
| | |
23.01.12, 17:32
|
#34 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja elli Pitäisikö olla vaan hiljaa jos näkee että joku on menossa vaikkapa liian heikoille jäille, ettei manipuloisi liikaaa ????
Kyllä varoituksen sana on aina paikallaan tykkään mä.
Äänestä toki Niiistöä jos hän on energioltaan sinun mielestä paras suomelle nyt :) mutta älä ala riitelemään vaan riitelemisen vuoksi . | jos eroava mielipide on mielestäsi riitelyä niin ole hyvä vain :)
| |
| | |
23.01.12, 17:55
|
#35 (linkki)
| | (Vierailija) |
Ei Haaviston nousu ole sattumaa, eri puolilla maailmaa on noussut ja nousee vastakin vaihtoehdoiksi karsimaattisia ja sydäntietoisuutta laajentavia ihmisiä, joiden tehtävä on viedä kansakunta läpi vaikeiden kriisiaikojen ja 2012 alkavan murrosvaiheen, ennen kuin uusi kausi pääsee alkamaan. Voimme itse päättää, otammeko heidät vastaan, vapaa valintahan meillä on.
| |
| | |
23.01.12, 18:22
|
#36 (linkki)
| | (Vierailija) | VAROITUS Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Näkijä Niinistö on piinkova henkilö, jonka kohdalle nousee varoituksen merkit. Suomella on kaksi tietä tässä valittavana, joista toinen vetää kuvan erittäin mustaksi. Niinistön valinta tulisi vaikuttamaan hyvin negatiivisesti: erityisesti kolme asiaa nousee. Yksi liittyy NATOON. Kaksi muuta on hahmottomampaa mutta erityisesti köyhien keskuuteen olisi tulossa erittäin kovat ajat.
Haavisto on asetettu meille testiksi: olemmeko riittävän suvaistsevaisia, riittävän korkealla henkisellä tasolla valitaksemme tien, johon meillä on myös mahdollisuus.
Miettikää tätä asiaa äänestyskopilla! |
VAROITUS!
Tämä näkijä on henkilö, joka hyvin helposti keskittyy mustaan ja negatiiviseen kaikessa mitä katsoo. Ei tarkoita mitään pahaa, ei vain osaa siirtää huomiotaan muualle. Se on hänen todellisuutensa mutta se ei ole ainoa todellisuus.
;)
| |
| | |
23.01.12, 18:36
|
#37 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Varoitus VAROITUS!
Tämä näkijä on henkilö, joka hyvin helposti keskittyy mustaan ja negatiiviseen kaikessa mitä katsoo. Ei tarkoita mitään pahaa, ei vain osaa siirtää huomiotaan muualle. Se on hänen todellisuutensa mutta se ei ole ainoa todellisuus.
;) |
Mistä tiedät kuka näkijä on kyseessä, kun noita näkijä -nimimerkillä olevia on täällä palstalla aika monta?
| |
| | |
23.01.12, 18:46
|
#38 (linkki)
| | (Vierailija) |
Minulla on kyllä sama tunne kuin aloittajalla ja yleensä vaistoan herkästi ihmisistä ja asioita ja tulevaakin. En luota Niinistöön! hänen takanaan kovaa rahamaailmaa. Lipponen sanoo Hesarissa tänään Niinistöstä että " myytti joka luotu, en sano kuka"( siis tavallaan vain kupla!)
Jennissä vaistoan opportunistia( koko liitto) ja epäaitoutta. Jos katsoo Niinistön astrologisia kuvioita tulevassa, hän joutuu/ joutuisi kyllä valtataisteluihin ja vaikeuksiin jotenkin( tai toimisi niin että aiheuttaa vaikeuksia.) Miten " näkijä" mahtaa nähdä nämä kovat planeettakuviot mitä merkitsevät? Luulen että on kaksinaisuuksia( ja tulee myös ilmi asioita ja piirteitä joista ei vielä tiedetä.)
| |
| | |
23.01.12, 18:59
|
#39 (linkki)
| | (Vierailija) |
Jatkan... Minäkin pelkään Natoa että on jo suunnitelmat tehty, Ruotsin oikeisto jo menossa Natoon ja että Suomi toimii aina samoin kuin Ruotsi, sellaisia lausuntoja oli jo mediassa. Johonkin vedoten voidaan kaataa valhelupaukset kansanäänestyksestä, aina on selityksiä ja juonia!
Niinistö on rahamies ennenmuuta.. heikompien ja provinssien asema on romahtamassa. Kokoomus myös " kuntauudistuksen" takana joka tuhoaa entisestään maaseutua!
Niinistö ei ole ollut koskaan diplomaattinen persoona, muutenkaan, vaan omaehtoinen ja omapäinen.
| |
| | |
23.01.12, 19:05
|
#40 (linkki)
| | (Vierailija) |
Kaikista mielenkiintoisinta on, miten vasemmistolaiset äänestävät tällaisessa tilanteessa...
Jos nato on niin kova peloke, niin miksi ihmiset eivät taktikoineet väyrystä niinistölle taistelupariksi?
| |
| | |
23.01.12, 19:59
|
#41 (linkki)
| | (Vierailija) |
Kummastelen minäkin( en ole politiikan historian asiantuntija) miksi Väyrystä vastustetaan niin paljon!
Mutta - mikä kaunis unelma, Haavisto ja Obama kohtaavat, kaksi maailmanparantajaa!
Pelkään että Usan vaaleissa joku noista ehdokkaista( mormoni sekä fundamentalistikonservatiiveja!) voittaa Obaman tai että Obama tapetaan!
Sekin on outoa tässä maailmassa että usein rikkaus ja rahan arvostus yhdistyy uskonnollisuuteen ja " moraaliseen" ARVOkonservatismiin!
| |
| | |
23.01.12, 20:08
|
#42 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja edellinen Jatkan... Minäkin pelkään Natoa että on jo suunnitelmat tehty, Ruotsin oikeisto jo menossa Natoon ja että Suomi toimii aina samoin kuin Ruotsi, sellaisia lausuntoja oli jo mediassa. Johonkin vedoten voidaan kaataa valhelupaukset kansanäänestyksestä, aina on selityksiä ja juonia!
Niinistö on rahamies ennenmuuta.. heikompien ja provinssien asema on romahtamassa. Kokoomus myös " kuntauudistuksen" takana joka tuhoaa entisestään maaseutua!
Niinistö ei ole ollut koskaan diplomaattinen persoona, muutenkaan, vaan omaehtoinen ja omapäinen. |
mutta sitten siitäpäättää hallitus - meidän valitsemat henkilöt. ei pressa yksin mitään päätä. molemmat hyvin karismaattisia ja toi erilaisia ihmisiä, mutta kumpikin on hyvä lopputulos. kuntauudistusella on myös vissi tarkoitus saada kuntien palvelut paremmalle tolalle, näistähän (siis siitä, miten kunnissa menee ja mitä tehdään) päättää kunnat itse, ei pressa.
| |
| | |
23.01.12, 20:10
|
#43 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja no joo mutta sitten siitäpäättää hallitus - meidän valitsemat henkilöt. ei pressa yksin mitään päätä. molemmat hyvin karismaattisia ja toi erilaisia ihmisiä, mutta kumpikin on hyvä lopputulos. kuntauudistusella on myös vissi tarkoitus saada kuntien palvelut paremmalle tolalle, näistähän (siis siitä, miten kunnissa menee ja mitä tehdään) päättää kunnat itse, ei pressa. |
Mutta suurinosa ehdokkaista ja kansalaisista asuu kaupungeissa, joista suurimmat äänet tulee... Maalaiskunnissa ollaan nyt jo todella huonossa jamassa, kun kaikki esim. auto- ja polttoaineverotus nousee, mikä on elinehto. Täällä kun ei edes ole vaihtoehtoa julkinen liikenne.
| |
| | |
23.01.12, 20:17
|
#44 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja maalaiskunnasta Mutta suurinosa ehdokkaista ja kansalaisista asuu kaupungeissa, joista suurimmat äänet tulee... Maalaiskunnissa ollaan nyt jo todella huonossa jamassa, kun kaikki esim. auto- ja polttoaineverotus nousee, mikä on elinehto. Täällä kun ei edes ole vaihtoehtoa julkinen liikenne. |
vuokra tai asumiskulut ovat ylipäätään halvemmat kuin kasvukeskuksissa, puhumatta pääkaupunkiseudusta...
että plus miinus nolla, asuit missä tahansa..
| |
| | |
23.01.12, 20:43
|
#45 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja mutta vuokra tai asumiskulut ovat ylipäätään halvemmat kuin kasvukeskuksissa, puhumatta pääkaupunkiseudusta...
että plus miinus nolla, asuit missä tahansa.. |
Omakotitaloasuminen, jätehuolto, lumien linkoaminen, yksityistien hoito, verotus ym. että eipä kyllä ole yhtään plus miinus nolla :)
| |
| | |
23.01.12, 21:39
|
#46 (linkki)
| | (Vierailija) | Presidentti ei ole pehmolelu Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Näkijä Niinistö on piinkova henkilö, jonka kohdalle nousee varoituksen merkit. Suomella on kaksi tietä tässä valittavana, joista toinen vetää kuvan erittäin mustaksi. Niinistön valinta tulisi vaikuttamaan hyvin negatiivisesti: erityisesti kolme asiaa nousee. Yksi liittyy NATOON. Kaksi muuta on hahmottomampaa mutta erityisesti köyhien keskuuteen olisi tulossa erittäin kovat ajat.
Haavisto on asetettu meille testiksi: olemmeko riittävän suvaistsevaisia, riittävän korkealla henkisellä tasolla valitaksemme tien, johon meillä on myös mahdollisuus.
Miettikää tätä asiaa äänestyskopilla! | Niin, minä en ole näkijä, mutta tunnen kummankin ehdokkaan henkilökohtaisesti erittäin pitkältä ajalta.
Sauli Niinistö on vaativa, mutta hän on ennen kaikkea sitä itselleen. Hän uskaltaa sanoa ikävätkin asiat juuri niin kuin ne ovat ja hänet on laajalti tunnettu Euroopassa. Hän on sitkeä, määrätietoinen ja pystyy johtamaan maatamme vaikeissakin tilanteissa. Häntä kuunnellaan, koska hän on usein oikeassa. Monet vaan ymmärtävät asiat vuosia sen jälkeen, kun Niinistö on ne ääneen sanonut. Niinistö pystyy puolustamaan Suomen etua kaikissa tilanteissa.
Sauli menetti auto-onnettomuudessa puolisonsa ja jäi kahden pienen pojan yksinhuoltajaisäksi. Saulia arvostetaan koska hänen ei koskaan ole tarvinnut nuolla ketään - ei poliittisesta eikä mistään muustakaan syystä. Niinistöllä on rohkeutta johtaa maatamme yli vaikeiden aikojen ja siihen hän ei tarvitse valtaoikeuksia - viisaus riittää. Niinistöllä on auktoriteettia vaikuttaa myös hallituksen työskentelyyn. Tsunami vei mukanaan satojatuhansia ihmisiä. Sauli pelastui - voimme kaikki miettiä miksi.
Pekka Haavisto on pehmeä ja miellyttävä. Hän puhuu pehmeällä äänellä ja lempeästi. Hän ei ole tunnettu maailmalla, koska hänen kansainvälinen kokemuksensa rajoittuu ainoastaan yksittäisiin rauhanvälitystehtäviin. Haaviston kiinnostus on kolmansissa maissa, ei Euroopassa eikä Suomessa. Haavisto on johtaviin tehtäviin aivan liian pehmeä ja hänet jyrätään mennen tullen. Pienen puolueen tausta ei anna vaikutusvaltaa kotimaan eikä ulkomaanpolitiikassa. Haavisto on sinisilmäinen, ja haluaa uskoa ihmisistä pelkkää hyvää. Ihmisenä Pekka Haavisto on sympaattinen, mutta johtajaksi hänestä ei ole. Rauhanvälittäjänä hän on erinomainen. Hänen tehtävänsä on toisaalla.
Jokainen voi itse päätellä, millaista johtajaa tarvitaan vaikeina aikoina.
| |
| | |
23.01.12, 21:40
|
#47 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja maalaiskunnasta Omakotitaloasuminen, jätehuolto, lumien linkoaminen, yksityistien hoito, verotus ym. että eipä kyllä ole yhtään plus miinus nolla :) |
paljonko ne tekee kuulle. Kasvukeskuksissa ja varsinkin pääaupungissa asunto/talo itsessään maksaa kuussa jo paljon enemmän kuin sinun talosi/asuntosi + nuo kulut. Hinnat on huimat. Ei ole pakko asua yksityistien varrella - valintasi. Samoin lumilinko - valintasi, voit myös kolata. Talon rakentaa kuluineen paljon halvemmalla muualle Suomeen kuin tosiaan yllämainittuihin ja ylläpitää halvemmalla
T:pankkilainen (ts. tulomenoarvioista vuosien kokemus ympäri Suomen).
| |
| | |
23.01.12, 21:42
|
#48 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Tuntija Niin, minä en ole näkijä, mutta tunnen kummankin ehdokkaan henkilökohtaisesti erittäin pitkältä ajalta.
Sauli Niinistö on vaativa, mutta hän on ennen kaikkea sitä itselleen. Hän uskaltaa sanoa ikävätkin asiat juuri niin kuin ne ovat ja hänet on laajalti tunnettu Euroopassa. Hän on sitkeä, määrätietoinen ja pystyy johtamaan maatamme vaikeissakin tilanteissa. Häntä kuunnellaan, koska hän on usein oikeassa. Monet vaan ymmärtävät asiat vuosia sen jälkeen, kun Niinistö on ne ääneen sanonut. Niinistö pystyy puolustamaan Suomen etua kaikissa tilanteissa.
Sauli menetti auto-onnettomuudessa puolisonsa ja jäi kahden pienen pojan yksinhuoltajaisäksi. Saulia arvostetaan koska hänen ei koskaan ole tarvinnut nuolla ketään - ei poliittisesta eikä mistään muustakaan syystä. Niinistöllä on rohkeutta johtaa maatamme yli vaikeiden aikojen ja siihen hän ei tarvitse valtaoikeuksia - viisaus riittää. Niinistöllä on auktoriteettia vaikuttaa myös hallituksen työskentelyyn. Tsunami vei mukanaan satojatuhansia ihmisiä. Sauli pelastui - voimme kaikki miettiä miksi.
Pekka Haavisto on pehmeä ja miellyttävä. Hän puhuu pehmeällä äänellä ja lempeästi. Hän ei ole tunnettu maailmalla, koska hänen kansainvälinen kokemuksensa rajoittuu ainoastaan yksittäisiin rauhanvälitystehtäviin. Haaviston kiinnostus on kolmansissa maissa, ei Euroopassa eikä Suomessa. Haavisto on johtaviin tehtäviin aivan liian pehmeä ja hänet jyrätään mennen tullen. Pienen puolueen tausta ei anna vaikutusvaltaa kotimaan eikä ulkomaanpolitiikassa. Haavisto on sinisilmäinen, ja haluaa uskoa ihmisistä pelkkää hyvää. Ihmisenä Pekka Haavisto on sympaattinen, mutta johtajaksi hänestä ei ole. Rauhanvälittäjänä hän on erinomainen. Hänen tehtävänsä on toisaalla.
Jokainen voi itse päätellä, millaista johtajaa tarvitaan vaikeina aikoina. |
komppaan
| |
| | |
23.01.12, 22:36
|
#49 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja rikkaat ovat ehkä koulunkäynnillä ja omilla valinnoillaan ohjanneet elämääsnä "parempaan" kuin joku muu, joten suotakoon se heille, että valinnoillaan rikastuvat. Maksavathan he huomattavasti enemmän veroja kuitenkin, mikä on oikein. Kateus toisen "hyvästä" on turhaa, olisit voinu itsekin tehdä toisenlaisia valintoja aikoinaan esim. koulutuksen suhteen. Ja yrittäjiä on turha kadehtia, he ovat hyvin usein kokeneet myös ne alamäet, vaikka olisivatkin nyt "hyvässä tilissä".-
Suomi on EUssa nettosaaja edelleen, eli saa enempi tukia jne kuin maksaa per vuosi. Tämä on fakta. Maailma se pyöritää Suomea samalla lailla, kuin muitakin maita ja me sentään ollaan vielä paremmassa jamassa kuin moni muu... Laskusuhdanteita on ollut ja niistä on aina noustu, tavalla tai toisella. Muistappa 2006 vuotta, kun korot oli 5-6% ja talous oli nousukiidossa. Kaikki oli siis hetki sitten "hyvin". Mikä menee ylös tulee myös alas. | Sattumoisin minun ei tarvitse kadehtia kehtään, olen kouluni käynyt ja elämäni on kunnossa.
Mutta omaan sen verran empatiaa ettei kaikilla ole näitä mahdollisuuksia edes aloittaa kunnon elämää, on paljon ihmisiä jotka ovat vielä täysin työttömiä 30 vuoden korvilla, joitain työpätkiä tehneitä jne. joten ei kannata alkaa antamaan vastausta, jos ei tiedä mitä kirjoittaja omaa.
Tämä asia koskee aika suurta kansanosaa että siinä on kysymys miten he selviää, minulla ei ole hätää enkä ole ahne ymmärrän myös toisia. Kateys on niin naurettava ajatus että pidän sitä tyhmän ihmisen reaktiona koskien tätä kirjoitustani. Ymmärrän lähimmäistä ja autankin ihmisiä siinä missä pystyn, sillä jotain on jäänyt myös takataskuuni.
| |
| | |
23.01.12, 22:45
|
#50 (linkki)
| | (Vierailija) |
Minä en komppaa. Kovina aikoina ei välttämättä tarvita kovaa johtajaa, vaan johtajaa joka johdattaa tilanteesta pois, tämä voidaan tehdä tehokkaammin pehmeämmin keinoin, kuin laittamalla kova kovaa vastaan, sellainen herättää aina vastakaikuna vihaa ihmisissä.
Paras johtaja on joustava, kovuus ei ole parasta voimaa sillä se murtuu paineen alla kun taas joustava joustaa ja näin kestää.
Kun ajat ovat kovat (niinkuin nyt kovasti povataan pian olevan) tarvitaan vastapainoksi pehmeämpiä keinoja/ arvoja,, rakkausenergia on erinomainen tähänkin tarkoitukseen :)
| |
| | | | |