| |  | |
26.05.12, 15:03
|
#1 (linkki)
| | (Vierailija) | Varoitus!
Älkää ottako tosissanne näitä ennustuksia, eikä kenenkään näkijöiden sanomisia. Omista kokemuksista (joita on paljon jo vuosien varrella) voin kertoa, että suurin osa menee harakoille.
Rakastettua ei ole tullut eikä talous tasapainottunut. Enkä ole tehnyt ulkomaanmatkoja. Mutta avioero on tullut, kuolemantapauksia ollut, sairauksia ja sairastumisia ollut.
Toki on oikein nähty esim. työpaikkani ulkonäkö, poikani harrastus ja äitini silmälasit.
Joku näsäviisas voi sanoa, että omia valintoja, vastaan hänelle, että kuka haluaa saada kasvaimen, menettää läheisen tai työpaikan? Eikä näihin ole voinut itse vaikuttaa.
15 vuotta olen tässä katsellut ja odotellut toteutumisia, joten ajasta ei ole kysymys.
Näkijöitäkin olen kokeillut laidasta laitaan. Ehkä kuulun niihin, ettei minulle vain yksinkertaisesti nähdä. Tai ainakaan oikein. En ole pessimisti mutta jalat maassa kuitenkin.
Näkijät ovat hupia ja lohdun tuojia huonoina hetkinä, toteutumisesta ei ole takeita.
| |
| | |
26.05.12, 15:25
|
#2 (linkki)
| | (Vierailija) | sinun kannalya Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja suvi suloinen Älkää ottako tosissanne näitä ennustuksia, eikä kenenkään näkijöiden sanomisia. Omista kokemuksista (joita on paljon jo vuosien varrella) voin kertoa, että suurin osa menee harakoille.

Näkijät ovat hupia ja lohdun tuojia huonoina hetkinä, toteutumisesta ei ole takeita. |
Minä kuulun taas niihin joille on nähty oikein paljonkin. On siis ne ikävätkin asiat menneet niin kuin ei olisi toivonut...
| |
| | |
26.05.12, 15:27
|
#3 (linkki)
| | (Vierailija) | Tää on hyvä vastaus Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja suvi suloinen Älkää ottako tosissanne näitä ennustuksia, eikä kenenkään näkijöiden sanomisia. Omista kokemuksista (joita on paljon jo vuosien varrella) voin kertoa, että suurin osa menee harakoille.
Rakastettua ei ole tullut eikä talous tasapainottunut. Enkä ole tehnyt ulkomaanmatkoja. Mutta avioero on tullut, kuolemantapauksia ollut, sairauksia ja sairastumisia ollut.
Toki on oikein nähty esim. työpaikkani ulkonäkö, poikani harrastus ja äitini silmälasit.
Joku näsäviisas voi sanoa, että omia valintoja, vastaan hänelle, että kuka haluaa saada kasvaimen, menettää läheisen tai työpaikan? Eikä näihin ole voinut itse vaikuttaa.
15 vuotta olen tässä katsellut ja odotellut toteutumisia, joten ajasta ei ole kysymys.
Näkijöitäkin olen kokeillut laidasta laitaan. Ehkä kuulun niihin, ettei minulle vain yksinkertaisesti nähdä. Tai ainakaan oikein. En ole pessimisti mutta jalat maassa kuitenkin.
Näkijät ovat hupia ja lohdun tuojia huonoina hetkinä, toteutumisesta ei ole takeita. | ja liippaa läheltä sitä, mitä itsekin olen kokenut!
Varmaa näkijöitä on, mutta mäkin epäilen, että niitä ei oo täällä!
| |
| | |
26.05.12, 17:53
|
#4 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Tää ja liippaa läheltä sitä, mitä itsekin olen kokenut!
Varmaa näkijöitä on, mutta mäkin epäilen, että niitä ei oo täällä! | Sää sit missä on oikeet näkijät.
| |
| | |
26.05.12, 20:20
|
#5 (linkki)
| | (Vierailija) | on murheen karkoitus
Eihän näkijä ole mikään toivomuskaivo :)
Niin, oma valinta meillä on. Elämän tarkoitus lienee erillisen keskustelun paikka.
Jos minä näkijänä kertoisin sinulle tulevasta kuolemasta, olisitko iloinen kun ennuste toteutui?? Vai olisitko iloisempi, kun et sitä tiennyt? Pystyit nauttimaan joka hetkestä tulevaisuutta pelkäämättä.
Minä koen, että näkijän tehtävä on tukea päätöksissä ja antaa toivoa, ei kertoa miten sinä tulet huomenna päättämään. JOs minä sanon, että huomenna tulee ovellesi mies, avaat oven ja sinut ryöstetään.. avaatko oven?? Et tietenkään :) Silloinkaan ennustus ei toteutunut ja sinä itse päätit niin ;)
HIH
| |
| | |
26.05.12, 20:32
|
#6 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja elämäntarkoitus Eihän näkijä ole mikään toivomuskaivo :)

HIH | nimenomaan, näkijä ei ole toivomuskaivo, mutta moni niin luulee, että näkijä kertoo vain ihania asioiat (kun itse niitä eteen toivoo). Oma valinta ei lopputulemaa muuta, itseni kohdalla tämän olen todennut, vaikka mitä olen yrittänyt ettei "paha" tule toteutumaan, niin niin on vain käynyt. Mutta on ne hyvätkin tuleet eteen :)
| |
| | |
26.05.12, 20:35
|
#7 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja elämäntarkoitus Eihän näkijä ole mikään toivomuskaivo :)
Niin, oma valinta meillä on. Elämän tarkoitus lienee erillisen keskustelun paikka.
Jos minä näkijänä kertoisin sinulle tulevasta kuolemasta, olisitko iloinen kun ennuste toteutui?? Vai olisitko iloisempi, kun et sitä tiennyt? Pystyit nauttimaan joka hetkestä tulevaisuutta pelkäämättä.
Minä koen, että näkijän tehtävä on tukea päätöksissä ja antaa toivoa, ei kertoa miten sinä tulet huomenna päättämään. JOs minä sanon, että huomenna tulee ovellesi mies, avaat oven ja sinut ryöstetään.. avaatko oven?? Et tietenkään :) Silloinkaan ennustus ei toteutunut ja sinä itse päätit niin ;)
HIH | aivan oikessa olet;ap.
minä olen saanut jos minkälaista ennustusta viimoiset seitsemän vuotta. miehiä ois pitäny tulla ovista ja ikkunoista, rakastua ois pitäny monta kertaa. ja sitten petollisia miehiä ja naisia oli joka puolella.:D..ja muka työpaikka vaihtui, eikä vaihtunu, asunto vaihtui, eikä sekään vaihtunu.:::;D..eli kaikki on ennallaan. :) onneksi en kuitenkaan pistänyt rahaa paljon moiseen, vaan kyselin täällä ketjuissa.
ELI ALKÄÄ USKOKO KAIKKEA :D
| |
| | |
26.05.12, 20:35
|
#8 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja elämäntarkoitus Eihän näkijä ole mikään toivomuskaivo :)
Niin, oma valinta meillä on. Elämän tarkoitus lienee erillisen keskustelun paikka.
Jos minä näkijänä kertoisin sinulle tulevasta kuolemasta, olisitko iloinen kun ennuste toteutui?? Vai olisitko iloisempi, kun et sitä tiennyt? Pystyit nauttimaan joka hetkestä tulevaisuutta pelkäämättä.
Minä koen, että näkijän tehtävä on tukea päätöksissä ja antaa toivoa, ei kertoa miten sinä tulet huomenna päättämään. JOs minä sanon, että huomenna tulee ovellesi mies, avaat oven ja sinut ryöstetään.. avaatko oven?? Et tietenkään :) Silloinkaan ennustus ei toteutunut ja sinä itse päätit niin ;)
HIH |
Kuules oon ihan samaa mieltä sun kanssas.Monesti sanotaan näin että rakkaudettomuudesta esim.voi tulla syöpä. Kerran luin jostain lehdestä,näin että... aloin rakastamaan itseäni. (joka päivä' samomaan itselle et rakastan itsessäni joka solua). Niin tämä nainen oli sitten parantunut siitä rintasyövästä. Että näinkin voi käydä.
| |
| | |
27.05.12, 00:34
|
#9 (linkki)
| | (Vierailija) |
Itse olen täällä muutaman katselmuksen tehnyt noin puolen vuoden aikana. Omasta puolestani voin sanoa vain sen, että olen yrittänyt tuoda lohtua ja valoa niillekin, joille ei ehkä sitä miestä ole näkynyt... Täällä kyselijöiden joukossa on osittain aika iäkkäitäkin ihmisiä, joiden kohdalla valitettavasti näin on ollut. En sitten tiedä, ovatko jotkut heillekin miehiä lupailleet vaikka ei olisi näkynyt. - On hyvin sanottu, ettei näkijä ole mikään toivomuskaivo - juuri näinhän se on! Jokainen toteuttaa itse oman elämänsä! Syöpiä en rupea kenellekään luettelemaan. Joku vastuu on oltava, ja näkijä saa itse valita mitä kertoo.
| |
| | |
27.05.12, 10:32
|
#10 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja minä aivan oikessa olet;ap.
minä olen saanut jos minkälaista ennustusta viimoiset seitsemän vuotta. miehiä ois pitäny tulla ovista ja ikkunoista, rakastua ois pitäny monta kertaa. ja sitten petollisia miehiä ja naisia oli joka puolella.:D..ja muka työpaikka vaihtui, eikä vaihtunu, asunto vaihtui, eikä sekään vaihtunu.:::;D..eli kaikki on ennallaan. :) onneksi en kuitenkaan pistänyt rahaa paljon moiseen, vaan kyselin täällä ketjuissa.
ELI ALKÄÄ USKOKO KAIKKEA :D | Vaikuttavaa kun haluat huolehtia muista. Perustuuko varoittelusi oman ymmärryksesi yliarviointii vai kanssaeläjien aliarviointiin? Ihmiset kysyvät ennustuksia eri syistä. Harvat ihmiset uskovat ennustusten täydelliseen toteutumiseen mutta mielellään kuulevat tulevisuuden näkymiä. Oletko ajatellut kuinka usein saattaa tapahtua seuraavasti? Kovasti toivottu asia toteutuu ennusteen mukaiseti niin täällä ei siitä mainita? Iloa ei jaeta. Päinvastaisessa tapauksessa kun ennuste on virheellinen niin ihminen haluaa jakaa pettymyksensä ja palaa nalkuttamaan samasta asiasta jopa vuosia. Yksi virhe multiplisoituu jopa satakeratiseksi.
Ihmeellistä jos toistuvasti enteellisesti kerrottaan miehiä tulevan ovista ja ikkunoista? Kysyvän rakastumisen näkijän olisi pitänyt täydentää oliko kyseessä yksipuolinen tunne:). Asunnon ja työpaikan vaihtuminen ennustettu vaikka ei toteutunut, niin on huonosti nähty. Kaikki ennallaan viimeiset seitsemän vuotta. Ennustajiksi, selvänäkijöiksi ym. itseään tituleeraavissa on suuri joukko edes maalaisjärkistä päättelykykyä omaamattomia tyhjän puhujia ja etenkin nettikirjoittelijat ovat paria poikkeusta lukuunottamat onnenonkijoita jotka kokeilevat saisivatko kenties rahapuun juurtumaan. He ovat juuri sitä joukkoa jotka palstoilla purkavat omia pettymyksiään kun rahapuu ei juurtuntkaan.
Toiset kysyvät ennustuksiin ja toiset eivät. Pitäisikö vartioida muiden tekemistä? Toiset uskovat määrätyn uskon uskomusten mukaan ja toiset toisen vastaavan, jotkut kannattavat määrättyä polittista puoluetta ja toiset vastakkaista ohjelmaa ja arvomaailaamaa edustavaa. Pitäisikö niihin puuttua jos oma näkemys on poikkeava ja katsoo olevansa näkemyksessään aina oikeassa?
| |
| | |
27.05.12, 21:54
|
#11 (linkki)
| | (Vierailija) | kiinnostaako
tällaisten juttujen jälkeen täällä enää minkäänlaisia katsomisia tehdä. Tuntuu vähän kuin jotkut odottaisivat siellä kotona jotakin ihmemiestä, tai odottaisivat, että joku tulee tarjoamaan uutta asuntoa tai työpaikkaa. Voi taivas varjele. Muistakaa muuten sekin, että oikein vahvat toiveet niistä prinsseistä saattavat sekoittaa joitakin näkijöitä!
| |
| | |
28.05.12, 08:39
|
#12 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 05/2012
Viestejä: 29
|
-------
Viimeinen muokkaaja Paju-58; 16.06.12 00:14.
Syy: -------
| |
| | |
28.05.12, 09:00
|
#13 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja suvi suloinen Älkää ottako tosissanne näitä ennustuksia, eikä kenenkään näkijöiden sanomisia. Omista kokemuksista (joita on paljon jo vuosien varrella) voin kertoa, että suurin osa menee harakoille.
Rakastettua ei ole tullut eikä talous tasapainottunut. Enkä ole tehnyt ulkomaanmatkoja. Mutta avioero on tullut, kuolemantapauksia ollut, sairauksia ja sairastumisia ollut.
Toki on oikein nähty esim. työpaikkani ulkonäkö, poikani harrastus ja äitini silmälasit.
Joku näsäviisas voi sanoa, että omia valintoja, vastaan hänelle, että kuka haluaa saada kasvaimen, menettää läheisen tai työpaikan? Eikä näihin ole voinut itse vaikuttaa.
15 vuotta olen tässä katsellut ja odotellut toteutumisia, joten ajasta ei ole kysymys.
Näkijöitäkin olen kokeillut laidasta laitaan. Ehkä kuulun niihin, ettei minulle vain yksinkertaisesti nähdä. Tai ainakaan oikein. En ole pessimisti mutta jalat maassa kuitenkin.
Näkijät ovat hupia ja lohdun tuojia huonoina hetkinä, toteutumisesta ei ole takeita. | Sama kokemus :) mutta antaa ihmisten yrittää. Meitä on niin moneksi. Hyvä kuitenkin että tämäkin puoli tulee esiin.
| |
| | |
28.05.12, 14:37
|
#14 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 05/2012
Viestejä: 29
|
-------
Viimeinen muokkaaja Paju-58; 16.06.12 00:15.
Syy: -------
| |
| | |
31.05.12, 20:35
|
#15 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Kerro Sää sit missä on oikeet näkijät. |
Kun peiliin kattoo niin siellä se näkijä on . Jos ei mitään "näy" niin ei siitä voi muita syyttää .
| |
| | |
31.05.12, 23:07
|
#16 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja suvi suloinen Älkää ottako tosissanne näitä ennustuksia, eikä kenenkään näkijöiden sanomisia. Omista kokemuksista (joita on paljon jo vuosien varrella) voin kertoa, että suurin osa menee harakoille. | Niin. Ennustusten ja selvänäkemisten kun pitäisi olla joain muuta kuin viihdettä tai kyselyä muunkaltaisissa asioissa kuin sielullisessa tai henkisessä laiskuudessa. ("Kerrotko sinä minulle mitä minun pitäisi tehdä" on väärä motiivi lähteä ennustajalle ja kyllä henkimaailma opettaa näille ihmisille mihin pitäisi oikeasti keskittyä) Lainaus: |
Joku näsäviisas voi sanoa, että omia valintoja, vastaan hänelle, että kuka haluaa saada kasvaimen, menettää läheisen tai työpaikan?
| Ei kukaan tietoisesti syöpää valitse, mutta asenteensa valitsee. monen syövän kehittymiseen vaikuttavat negaitiiviset tukahdutetut tunteet. Tästä on tutkimustietoakin. Tätä seikkaa kannatta oikeasti mietiskellä. Kehomme ei ole mikään kone, vaan siihen vaikuttaa myös mielentilamme. Lainaus: |
Eikä näihin ole voinut itse vaikuttaa.
| Elämässä on monia asioita joihin ei voi itse vaikuttaa. Nämä asit on opittava hyväksymään elämään kuuluvina. Niissä ei ole mitään ihmeellisempää. ITse voi sitten valita jääkö koko loppuelämäkseen nuolemaan haavojaan vai etsiikö jostain haavanparannuseliksiirin ja sen käyttöohjeen. Jälkimmäsiessä täytyy ryhtyä itse työhön ja se on vaivalloista. Lainaus: |
15 vuotta olen tässä katsellut ja odotellut toteutumisia, joten ajasta ei ole kysymys.
| Olisiko sitten jo aika lähteä liikkeelle eikä jäädä odottamaan. Lainaus:
Näkijöitäkin olen kokeillut laidasta laitaan. Ehkä kuulun niihin, ettei minulle vain yksinkertaisesti nähdä. Tai ainakaan oikein. En ole pessimisti mutta jalat maassa kuitenkin.
Näkijät ovat hupia ja lohdun tuojia huonoina hetkinä, toteutumisesta ei ole takeita.
| No hyvä, että olet löytänyt oman suhteesi selvänäkijyyteen. Nythän sinulle aukesi uusi ovi. Ota tämä uusi aika elämääsi vastaan. Kokemuksistasi voit ottaa opiksesi ja päättää ettet ikinä enää kysele näkijöiltä mitään etkä käytä omaa aikaasi asiaan.
| |
| | |
01.06.12, 09:48
|
#17 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja suvi suloinen Älkää ottako tosissanne näitä ennustuksia, eikä kenenkään näkijöiden sanomisia. Omista kokemuksista (joita on paljon jo vuosien varrella) voin kertoa, että suurin osa menee harakoille.
Rakastettua ei ole tullut eikä talous tasapainottunut. Enkä ole tehnyt ulkomaanmatkoja. Mutta avioero on tullut, kuolemantapauksia ollut, sairauksia ja sairastumisia ollut.
Toki on oikein nähty esim. työpaikkani ulkonäkö, poikani harrastus ja äitini silmälasit.
Joku näsäviisas voi sanoa, että omia valintoja, vastaan hänelle, että kuka haluaa saada kasvaimen, menettää läheisen tai työpaikan? Eikä näihin ole voinut itse vaikuttaa.
15 vuotta olen tässä katsellut ja odotellut toteutumisia, joten ajasta ei ole kysymys.
Näkijöitäkin olen kokeillut laidasta laitaan. Ehkä kuulun niihin, ettei minulle vain yksinkertaisesti nähdä. Tai ainakaan oikein. En ole pessimisti mutta jalat maassa kuitenkin.
Näkijät ovat hupia ja lohdun tuojia huonoina hetkinä, toteutumisesta ei ole takeita. | Kiitos kokemuksen jakamisesta. Osasit kirjoittaa selkeästi :) Olen törmännyt vahingossa muutamaan oikeaan näkijään, mutta he eivät ole viihdelinjoilta eivätkä netin sivustoilta. Muuten omat kokemukseni ovat samanlaiset kuin sinulla.
| |
| | | | |