|
[
Sorry, en ole näkijä, mutta samassa tilanteessa painiskeleva perheenäiti täälläkin. Tiedän tuon tunteen tasan tarkkaan ja kuinka monta kertaa olenkaan miettinyt, että kuinka näin surkeat kortit voi yksi ihminen saadakaan. On tullut kaikenlaista pskaa niskaan vuosien varrella, mikään ei tunnu onnistuvan. Käyn työssä, mutta palkka ei kerta kaikkiaan riitä laskuihin ja suuren perheen menoihin, joita yritän yksin omalla pienellä virkanaisen palkallani kattaa. Ex-mies ei osallistu lasten menoihin millään tavalla, elatusmaksujakaan ei ole koskaan maksanut, onneksi on sentään kela! Nyt vanhimmat jo niin isoja, ettei enää tule kelastakaan mitään, mutta menot eivät suinkaan ole vähentyneet, päinvastoin.
Olen viettänyt (ja tulen viettämään) unettomia öitä, murehtinut päivät ja välillä ollut ihan fyysisesti kipeä, kun rahat ei vaan kertakaikkiaan riitä! Lisäksi on ollut sairautta, ex-miehen henkistä ja fyysistä väkivaltaa, lasten alistamista ja halveksuntaa ja ties mitä muuta. Mutta aina kuitenkin mennään päivä kerrallaan eteenpäin. Sitä en tosin tiedä, onko edessäpäin yhtään sen parempaa kuin tälläkään hetkellä, mutta tuumaan oikein rankan päivän jälkeen, että onpahan ainakin yksi päivä vähemmän lusittavana tätä elämää:/
Vaikka olen pessimismiin taipuvainen, enkä usko, että elämäni ikinä tästä paranee, (samaa pskakasasta toiseen rämpimistä tämä taitaa olla maailman tappiin asti), lapsistani muistan olla kiitollinen joka päivä. Ja siitä, että ollaan saatu olla suhteellisen terveitä, lapset (ja minäkin..)ovat säilyneet isänsä ja tämän ex-vaimon (=minusta seuraava, hänenkin jälkeensä on jo muutama muukin ollut, pari jopa alttarille asti viety ja lisää lapsiakin väännetty..) piinasta ja kiusanteosta huolimatta suht täyspäisinä.
Lähetän sinulle energiaa; jaksamista kaiken räpiköinnin keskelle! En lupaa, että elämäsi helpottuisi, koska ainakaan omalla kohdallani en siihen usko, mutta muista että meitä samassa tilanteessa rämpiviä on paljon enemmän kuin uskotkaan.
| 
