Plazan keskustelut etusivu
» Rekisteröidy käyttäjäksi
» Unohditko tunnuksesi?
Mene takaisin   Plazan keskustelut – Plaza > Ellit > Kristallipallo > Kristallipallo
Plazan keskustelualusta on uudistunut - katso ohjeet


Kirjoita viesti
 
Työkalut Hae ketjusta
01.05.11, 18:33   #51 (linkki)
 
Käyttäjän Amur avatari
 
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 1969
Ajatusten jalostaminen kuljettamalla ne sydämen kautta on varmaan juuri se, mihin itsekin pyrin. Yritän tarkastella tärkeimpiä elämän valintoja myös intuition avulla... nähdä ikään kuin puhtaasti...

Numerologia on jäänyt minulle etäisemmäksi, vaikka olenkin vakuuttunut esimerkiksi matematiikan mahdollisuuksista selvittää todellisuuden ulottuvuuksia.

Mutta kerran luin kirjaa jossa selvitettiin sitä, kuinka kirjoitustavan muutos kulkee rinnakkain henkisen muutoksen kanssa. Kun olin lapsi, kaunokirjoituksessa kirjaimet olivat koukeroisia ja yleensä alkoivat ikäänkuin aallonharjalta ja päättyivät ylös päin nousevaan kaareen. Kirjaimet ikäänkuin laskeutuivat taivaasta ja kurkottivat taas päättyessään ylöspäin. Nykyisin kirjaimet töksähtelevät suoraan kirjoitusriviltä ja muodostavat teräviä seipäitä ylös ja alas lempeiden kaarien sijaan. Muutos on havaittavissa myös ihmisissä, ihmiskunnan henkisessä tilassa. (En tiedä osasinko selittää ja kuinka hyvin tulkitsin alkuperäistä tekstiä:)
  Vastaa viestiin
02.05.11, 19:46   #52 (linkki)
Sydämmen asialla
 
Käyttäjän Anita* Aurinkoinen avatari
 
Rekisteröitynyt: 08/2008
Sijainti: Sydänmaa
Viestejä: 3064
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja kurjenkukka Näytä viesti
minusta tuntuu että kaikki kokemukset elämässä on tarkoitettu.kaikki hyvät ja pahat.Pahatkin muuttuu hyväksi sitte jälkeenpäin.Olen tällä hetkellä opissa erittäin pahan asian kanssa ja toivon sydämmestäni että se on sitä .Tarkoitan ei pahaa vaan oppia.Pelottaa aivan hirveästi mutta uskon tarkoitukseen ja sen kautta tulevaan henkiseen kehitykseen.
Tämä eka lause varsinaisesti sinulle annan, muuten tuli pistettyä kaikki samaan porisevaan kuplaan:


Niitä kokemuksia me omassa mielessämme muokkaamme paremmin totuuttamme vastaaviksi, elikkä pois harhasta ja valoon päin. Minkälaiseksi kukakin oman valonsa tulkitsee.

Itseä ihmetyttää, kun en enää takerru toisiin niin heidän tarpeensa päästä siltikin vallitsemaan tasapainoani elikkä elämään ja hallitsemaan kauttani. Uusi mottoni on: ihan sama. Katselen ihmeissäni esityksiä. Miksi kukaan viitsii kuluttaa niin paljon energiaansa niinkin turhanpäiväiseen. Joka kuitenkin on epäonnistuva. Enhän minä heidän aivoillaan ajattele.

Ja vallan vapaasti olen itseäni ilmaissut, hihittelen kun niin harva on samalla aaltopituudella edes hetkellisesti jotta ymmärtäisi mitä oikeastaan puhun vaan jokainen poimii sanoistani sen mitä itse haluaa niistä löytää. Mutta aina silloin tällöin kohtaan jonkun jonka kanssa yhteyttä tulee, uudenlaista tapaa kommunikoida, koska annan tilaa uudenlaisellekin tulla kohdalleni, sillä en enää torju sitä. Enkä minä niinkään niistä sanojen sisällöistä vaan sisäisestä lämmöstä,rakkaudesta joka tulvii sanojen mukana luokseni. Jälkeenpäin en enää välttämättä muista mistä edes puhuttiin.

Kerron teille salaisuuden: kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan aivan ihanan kilttejä, suurin osa ei vain tiedä sitä itsestään vielä ja kiukuttelevat tuuleen, kuinka hienoja ovatkin,täydellisiä,taideteoksia. Kuinka helppoa on rakastua/rakastaa ja kuinka se vetää puoleensa samankaltaista energiaa joka moninkertaistuu... :)

Tuota pitäisi mennä kysymään varmaan tuolta ennustuspuolelta joltakulta vaan olen laiska vaikkakin utelias. Kohtasin miehen joka on täynnä rakkautta, enkä tiedä onko hän minua varten, mutta silti vetää niin paljon puoleensa, pyrkii uniini. Ja mitenkä hänen silmät entisestään enemmän loistivat kun mainitsin sanan rakkaus, eikä Anitan ei/tkään saanut hymyä sammumaan:) Kevättä rinnassa ainakin jos ei muuta. Pitää vielä pohtia palatako samaan paikkaan vai jatkaako matkaa. Kai siihenkin sitten jokin vihje tulee jos on tullakseen.
  Vastaa viestiin
11.07.11, 23:16   #53 (linkki)
Killing Whispers
 
Käyttäjän Varjotar avatari
 
Rekisteröitynyt: 07/2008
Sijainti: In the darkest shadows...
Viestejä: 6590
Alku aina vaikeaa vai miten se nyt oli?
Yhdestä kun pääsee, saa tilalle 10 uutta... Joopa joo..

Elämä on vienyt liianki rankalla kädellä ja pistänyt kovimman kautta seisomaan omilla jaloilla, opettelemaan selviämään ihan yksin mistä tahansa ja pitämään puolensa. Tässä sitten saa välillä kokeilla omia rajojaan, mihin kaikkeen sitä oikein pystyykään.
  Vastaa viestiin
20.07.11, 20:11   #54 (linkki)
Sydäntietoisuus
 
Käyttäjän Erendil avatari
 
Rekisteröitynyt: 06/2006
Sijainti: Valon sydämessä
Viestejä: 2878


lähde: Archangel Faith


Nollapisteessä köllöttely tuottaa pikkuhiljaa tulosta. Jotain muuttuu pienin askelin, olisiko niin, että jätän kaiken sen mitä nyt on ja astun täysin johonkin uuteen? Mitään ajatustakaan siitä, mitä se jokin uusi voisi olla, ainoastaan tietoisuus siitä, että näin on. Mutta pääasia taitaakin olla siinä, että olen täysin valmis nyt ottamaan sen muutoksen vastaan:)
  Vastaa viestiin
01.10.11, 10:13   #55 (linkki)
Sydäntietoisuus
 
Käyttäjän Erendil avatari
 
Rekisteröitynyt: 06/2006
Sijainti: Valon sydämessä
Viestejä: 2878
Sydämestä vatsaan - sielun taipaleen päättäminen

Pamela kanavoi Maata - elokuussa 2009
Suomennos Tapio Närhi

Rakas ihmislapsi,
Minä olen Maa, joka puhun sinulle. Olen äitisi ja kannan sinua sylissäni koko elämäsi ajan. Minä hoivaan sinua, vaikket olet tietoinen siitä ja vaikka olet liian kiireinen ja uppoutunut päivittäisiin asioihisi. Pitelen sinua ja pyydän sinua ottamaan minuun yhteyttä, sillä haluan virkistää muistiasi ja muistuttaa sinua jostakin. Kyse on jostakin vanhasta ja arvokkaasta, mikä nykyajan maailmassa näyttää unohdetun. Kyse on Maassa olemisen luonnollisesta turvallisuudesta.

Jotta muistaisit olemisen luonnollisen turvallisuuden, voit katsella kaikkialla ympärilläsi olevaa luontoa. Katsele vuodenaikoja, kuinka ne tulevat ja menevät omia aikojaan, katso kasvien ja eläinten päivittäistä elämää, kuuntele tuulen kahinaa tai veden solinaa. Sillä tavoin saat lyhykäisen muistutuksen siitä, että tärkeimmät asiat elämässä tapahtuvat automaattisesti, kun luonto noudattaa omaa kulkuaan. Luonto on kaikkialla ympärilläsi ja se on myös sinussa, sillä sinullakin on luonto ja se on osa luontoa kokonaisuudessaan.

Varsinkin länsimaissa olette suuntautuneet niin kovasti elämään aivoillanne, että olette unohtaneet olevanne luonnollisia olentoja aivan kuin kasvit ja eläimet. Katsokaa eläimiä, kuinka luonnollisesti ne antautuvat elämälle. Ne melkeinpä eivät muuta pysty tekemäänkään. Niillä on toki tunnetiloja, kuten pelkoa ja vastustusta, mutta ne eivät pysty hangoittelemaan elämää vastaan niin paljon kuin ihmiset. Ihmiset voivat liiallisella ajattelemisella saada oman luontonsa häkkiin, ja se aiheuttaa ongelmia jonkin ajan kuluttua. Elämää ei voida järjestellä ja hallita ihmisajattelulla. Luonnon perusvoimat ovat sitä mahtavampia. Ennemmin tai myöhemmin huomaatte sen. Tulee hetki, jolloin teidän on antauduttava luonnolle.

Usein se hetki tulee jonkin kriisin kautta, juututte johonkin tilanteeseen, ja silloin teitä pyydetään vapauttamaan kontrolli, koska teillä ei ole enää otetta sisällänne tai ympärillänne oleviin asioihin. Kontrollin vapauttaminen koskee ja siitä voi tulla kamppailu. Silti se tuo teidät kotiin. Luulette eksyneenne ja hukkuneenne kaaokseen, mutta itse asiassa pääsette lähemmäksi varsinaisen olemisen luonnollista turvallisuutta. Elämä pitää teistä kiinni ja rakastaa teitä. Kriisit näyttävät usein julmilta ja epäoikeudenmukaisilta, mutta tosiasiassa niissä on aina luonnon, tai jos niin haluatte, Jumalan kutsu, joka sanoo: 'tule kotiin, tule takaisin luokseni'. Kriisissä on opastava käsi, joka pyrkii tukemaan teitä ja näyttämään tietä.

Kaikki te tätä lukevat olette sisäisellä matkalla saadaksenne oman itsenne kokonaiseksi ja päätökseen. Yritätte saada sielunne elämään lihaa ja verta olevassa ihmiskehossa. Tällä polulla käytte läpi eri vaiheita. Sielu ruumiillistuu – eli laskeutuu – kehoon eri vaiheissa. Kun olette vasta aloittaneet sisäisen polun, olette todennäköisesti tutustuneet siihen päänne kautta. Olette esimerkiksi tunteneet viehtymystä tiettyihin kirjoihin tai ihmisiin, jotka eri tavalla valaisivat niitä ajatuksia ja arvoja, joita aina piditte itsestään selvinä. Saatoitte järkyttyä uusista ajatuksista, ja silti ne oudosti viehättivät teitä. Teitä kiehtoo lukea ja kuulla asiasta lisää. Päästätte irti joistakin kankeimmsta ajatusrakenteista ja avaudutte jollekin uudelle. Lukeminen ja toisenmielisten ihmisten kanssa puhuminen voivat toimia auttavina kannustimina tässä prosessissa. Näin matka sisimpään alkaa monilla. Ahmitte henkisiä kirjoja aivan kuin pullaa. Syvällä sisimmässänne jokin haluaa herätä ja muuttua, ja ensiksi tämä johtaa uudenlaisen ajattelun tarpeeseen.

Jonkin ajan kuluttua alatte kaivata lisää. Alatte ajatella: no niin, tajuan mistä he puhuvat näissä kirjoissa, mutta kuinka minä voin soveltaa sitä kaikkea omaan elämääni? Kuinka tämä tieto tulee eläväksi ja kuinka todella käännän sen tunteiksi ja toiminnaksi maapallolla? Tämä kysymys saattaa kiusata teitä ja ajaa teidät epätoivoon, mutta ette voi pakottaa elämää. Silti tietyssä vaiheessa elämässänne tapahtuu jotakin, mikä auttaa teitä läpimurtoon aivoista sydämeen. Usein kyseessä on jonkinlainen kriisi. Muutoksia saattaa tapahtua työssä, ihmissuhteissa, terveydessä, tai saatatte menettää jonkun läheisen. Olipa se mitä tahansa, tietyllä hetkellä sisältänne nousee tunteita, jotka ovat niin voimakkaita, ettei niitä voi jättää huomiotta. Teidän on sallittava niiden tulla ja antaa muuntumisen tapahtua. Silloin sielunne inkarnoituu syvemmälle sydämeenne.

Ensiksi sielunne oli laskeutunut päähänne, inspiroiden teitä omaksumaan uusia ideoita kirjoista, keskusteluista, jne. Sitten sielu koputtaa ovelle syvemmällä tasolla, tunteiden tasolla. Pääsette tutustumaan tunnetilojen kerroksiin, joita ette koskaan aiemmin tienneet olevankaan. Kriisit jouduttavat niitä. Ne tuovat pintaan lapsuuden vanhoja tunnetiloja, ehkäpä jopa tätä elämää edeltäviä muistoja. Tutkitte näitä tunnetilojen kerroksia, ja näin sydänkeskuksenne avautuu. Sielunne inkarnoituu vieläkin syvemmälle, täyttäen sydänchakran energiallaan.

Siinä vaiheessa tapahtuva muutos saattaa aiheuttaa useita komplikaatioita. Alatte katsella maailmaa toisin silmin ja myös suhteenne muihin ihmisiin muuttuu. Syvällä sisimmässä tietoisuus ykseydestä herää. Ykseyden tiedostaminen merkitsee, että ymmärrätte jonkin jumalallisen voiman pitävän kaikkia meitä, ihmisiä, eläimiä, kasveja ja luontoa yhdessä, ja että olemme sidoksissa toisiimme, kukin peilinä toinen toiselle. Tämä tiedostaminen voi olla ylivoimaista, ja monille teistä läpimurto aivoista sydämeen aiheuttaa suurta herkkyyttä sisimmässä. Voimakas herkkyys saattaa aiheuttaa epätasapainoa. Rajat toisiin ihmisiin hämärtyvät, saatatte ottaa paljon toisten ihmisten tunnejuttuja itsellenne ettekä tiedä miten päästä niistä irti, ja mielialanne voivat vaihtua hyvin korkealta hyvin alas. Kuitenkaan tämä läpimurto aivoista sydämeen, vaikkakin voimakas ja tärkeä, ei ole viimeinen vaihe sielun inkarnaatiossa. Sielu haluaa laskeutua vieläkin syvemmälle, vatsaan.

Kun sielu on laskeutunut sydämenne tasolle, olette osittain heränneet.
Tiedostatte omat tunteenne, uskallatte tarkastella tunnetilojanne, olette valmiita menemään sisimpään ja kohtaamaan sisäiset haavanne. Mutta suuri herkkyytenne ja siitä johtuva epävakaus tuntuu myös heikentävän teitä. Koska sydämenne on niin täynnä tunteita, menetätte ajoittain maayhteytenne, ja se voi olla vaikeaa. Se tapahtuu monille teistä. Kun sydänkeskus avautuu radikaalisti, herkkyytenne saattaa olla teille liikaa, ja saatatte haluta vetäytyä maailmasta. Ette enää ilmaise itseänne luovasti, koska se on aivan liian paljon ja liian ylivoimaista. Se voi saada teidät tuntemaan itsenne hermostuneeksi ja alakuloiseksi.

Vastaus tähän ongelmaan ei ole takaisin päähänne meneminen. Vastaus on vatsassanne. Olette valmiita sielun inkarnaatioprosessin seuraavaan vaiheeseen: siirtymään sydämestä vatsaan. Sielu haluaa mennä vieläkin syvemmälle kehoonne. Keskellä vatsaanne on hiljaisuuden tila tai kohta. Menkää nyt sinne tietoisuudellanne samalla kun puhun. Siinä tilassa ei ole kieltä, ei ajattelua, ei käsitteitä. Saatatte kuulla lehtien kahinaa tuulessa tai aaltojen lyövän rantaan. Nuo äänet auttavat teitä tiedostamaan hiljaisuuden, mikä tässä keskuksessa on.

Tällä tasolla henkisestä tietämyksestänne ja tunteestanne tulee vaistomaista, eli toinen luonto, kuten sitä kutsutaan. Ei ole tarpeen ajatella eikä edes tunnustella. Läsnä on syvä tietämys, josta käsin toimitte, ja elämä virtaa lävitsenne helposti. Silloin sielustanne on tullut teidän luontonne, se on laskeutunut vaistomaisen tiedostamisen tasolle. Se antaa teille tarvitsemaanne tasapainoa! Pysytte tasapainossa ja tyynenä vaateliaan ja melskeisen ympäristön keskellä. Tunnekeskuksenne (sydämenne) haluaa ottaa yhteyttä vatsaanne, jotta se todella maadoittuisi ja jotta tuntisitte olonne turvalliseksi maan päällä.

Mennäänpä nyt siihen paikkaan vatsassanne. Luottakaa, että se on siellä. Kertokaa sielullenne, että se on tervetullut sinne. Sallikaa sielunne virrata päästänne, ajattelua inspiroiden, sydämeenne, jossa se säteilee rakkautta ja lempeyttä, ja edelleen vatsaanne, jolloin saatte luottamusta, itsekunnioitusta, syvällistä sisäistä tietoa, että olette se joka olette, ja että voitte hienosti sellaisena kuin olette. Tuntekaa vatsanne avautuvan teille. Aistikaa kuinka sielunne kultainen valo virtaa alas juurichakraanne ja ottaa yhteyttä minuun, Maahan. Menkää syvälle sisimpäänne. Olkaa se hiljaisuuden keskus ja tietäkää, että sieltä käsin rauha ja tyyneys tasapainottaa suurta herkkyyttänne. Tässä tasapainon tilassa tiedätte, miten rajoja laitetaan tunteiden ympärille. Tiedätte, milloin avautua ja milloin on otettava etäisyyttä, pysyen lähellä itseänne. Te määritätte, milloin sanotte "kyllä" ja milloin "ei", milloin otatte yhteyttä ja milloin päästätte irti. Avain on vatsassanne.

Auttaakseni teitä ottamaan yhteyttä tähän keskukseen ehdotan, että kuvittelette eläintä, joka edustaa vatsassanne asustavaa sisäistä voimaa. Ottakaa ensimmäinen eläin, joka tulee mieleen. Muistakaa, että eläimet ovat hyvin spontaaneja olentoja, ne elävät vaistoillaan, luonnollisilla reflekseillään. Tämä eläin heijastaa vaistomaista sisäistä tietämystänne. Se on jo siellä. Se odottaa teitä. Teidän ei tarvitse luoda sitä, teidän tarvitsee vain nähdä ja tunnistaa se. Kutsukaa eläintä tulemaan lähelle teitä, tervehtikää sitä ja katsokaa sitä silmiin. Kysykää siltä onko sillä teille viestiä, joka auttaisi teitä laskeutumaan syvemmälle vatsaanne.

Antakaa eläimen puhua. Eläin ilmentää vaistomaista viisautta ja te voitte ottaa sen viisauden vastaan, koska teillä on pää ja sydän. Voitte tuntea ja ilmaista tämän viisauden. Siinä on pään, sydämen ja vatsan välisen yhteistoiminnan kauneus. Mikään niistä ei ole toista parempi tai korkeampi. Pikemminkin niiden tasapainoinen yhteistoiminta tekee teidät kokonaisiksi. Päänne voi antaa teille paljon mielihyvää. Ajatteleminen voi olla hyödyllistä ja hauskaa. Se antaa teille tilaisuuden kommunikoida toisten kanssa, sillä se tarjoaa yhteisen kielen. Sydän tarjoaa mahdollisuuden ilmaista iloa ja kokonaista tunnetilojen kirjoa, joka ihmiselämään sisältyy. Se on kaunis lahja. Vatsa antaa teille perustan, teidän minuutenne. Se antaa teidän todella olla te, luja ja juurtunut, vetämällä omat rajat ja käyttämällä erottelukykyänne. Tältä perustalta sydämen ja pään vuorovaikutuksesta tulee riemukasta leikkiä. Mikäli nämä kerrokset ovat linjassa toistensa kanssa, tunnette itsenne kokonaisiksi, ja elämä Maassa on elämisen arvoista. Se voi olla täynnä inspiraatiota, rakkautta ja onnea. Voitte antautua sille, mikä teitä liikuttaa ja inspiroi, ettekä kuitenkaan menetä perustaanne, sisäistä hiljaisuuttanne. Voitte pysyä lähellä itseänne ja samaan aikaan vapaasti antaa ja ottaa, mitä elämä tarjoaa.

Tervehdin teitä kaikkia. Rakkauteni ja myötätuntoni on aina teitä lähellä. Pelaan tätä peliä kanssanne ja olen osa sitä. Olette kauniita ja kallisarvoisia ihmisinä. Luottakaa käytettävissänne olevien välikappaleiden eli ajattelun, tunteiden ja olemisen kauneuteen ja voimaan.
Minä rakastan teitä.


© Pamela Kribbe 2009
www.jeshua.net
- Joshua-kanavoinnit ovat saatavissa kirjana (englanninkielinen). -

- Valotyöntekijä- ja Parantamissarjat ovat saatavissa
myös äänikirjoina (englanninkielinen). -






  Vastaa viestiin
01.10.11, 23:10   #56 (linkki)
Sem
Voima kanssamme
 
Käyttäjän Sem avatari
 
Rekisteröitynyt: 06/2006
Sijainti: Henkimaailma
Viestejä: 20436
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Erendil Näytä viesti


lähde: Archangel Faith


Nollapisteessä köllöttely tuottaa pikkuhiljaa tulosta. Jotain muuttuu pienin askelin, olisiko niin, että jätän kaiken sen mitä nyt on ja astun täysin johonkin uuteen? Mitään ajatustakaan siitä, mitä se jokin uusi voisi olla, ainoastaan tietoisuus siitä, että näin on. Mutta pääasia taitaakin olla siinä, että olen täysin valmis nyt ottamaan sen muutoksen vastaan:)
Unohda se ja ole valmis.:)
  Vastaa viestiin
02.10.11, 09:11   #57 (linkki)
Sydäntietoisuus
 
Käyttäjän Erendil avatari
 
Rekisteröitynyt: 06/2006
Sijainti: Valon sydämessä
Viestejä: 2878
Unohdin jo ja olen valmis:)
  Vastaa viestiin
28.11.11, 22:13   #58 (linkki)
Killing Whispers
 
Käyttäjän Varjotar avatari
 
Rekisteröitynyt: 07/2008
Sijainti: In the darkest shadows...
Viestejä: 6590
Kello käy, kohti kuolemaa.
Seuraavaa soittoa odotellen...
  Vastaa viestiin
26.12.11, 17:30   #59 (linkki)
Sydäntietoisuus
 
Käyttäjän Erendil avatari
 
Rekisteröitynyt: 06/2006
Sijainti: Valon sydämessä
Viestejä: 2878
Myrskytuulia

Mikä ihme nyt puhaltelee elämässäni? Mistä tuli tämä myrskytuuli? Se puhaltelee sellaisella voimalla, että voin vain hämmästyneenä katsella, kun suuri puhdistus pyyhkii kaiken sen yli mitä nyt on. Näen jotain sellaista mikä oksettaa ja surettaa minua. Jokin energia pakottaa katsomaan ystäviäni, läheisiäni ja punnitsemaan heidät ja suureksi surukseni huomaan, että ei taida yksikään läpäistä tätä mitä tässä nyt punnitaan.

En ymmärrä tätä ollenkaan.

Ulkoisesti kaikki on juuri niinkuin aina on ollut, mutta sisälläni tiedostan ja tunnen tämän tuulen vaikutuksen olevan kuin vallankumous, mikä pyyhkii kaiken entisen pois.

Tämän energian voimaa on vaikea selittää, koska ulkoisesti kaikki on niinkuin ennen, mutta sisälläni olen myrskytuulessa, mikä pakottaa minut avaamaan silmäni näille ihmisille, näkemään heidät jossain sellaisessa valossa, mikä kysyy: Vieläkö haluat olla tälläisten ihmisten kanssa? Ja vastaus sisältäni kuuluu: En halua.

Jatkuvasti joudun kohtaamaan/näkemään näissä ihmisissä jotain sellaista, mitä en haluaisi nähdä ja sisältäni nousee kysymys: Huomaatkos? Ja vastaan: Kyllä huomaan. Ja joka kerta tämä energia vahvistaa minulle sen, että on aika jättää tämä kaikki tai heidät kaikki.

Muutoksen myrskytuuli......ihanan hiljaisuuden jälkeen kuin tyhjästä alkoi tuulemaan ja millaisella voimalla. Tämä tuuli pitää kuitenkin mölyt sisälläni, se opettaa näkemään........totuudenko? Tarkoitus ei ole vastata tähän myrskyyn vaan hyväksyä se, mitä se nyt näyttää minulle. Vain katsoa hiljaa sen tuomaa sanomaa ja kohdata suru, mikä nousee sisältäni.

Mielessäni pyörii kysymys, pitääkö kaikki jättää taakse vai voiko oven jättää hiukan raolleen, mutta jostain syystä vaikuttaa siltä, että ovi on pistettävä kokonaan kiinni.

On tämä niin kummallista, ei voi muuta sanoa.
  Vastaa viestiin
04.01.12, 08:46   #60 (linkki)
Sydäntietoisuus
 
Käyttäjän Erendil avatari
 
Rekisteröitynyt: 06/2006
Sijainti: Valon sydämessä
Viestejä: 2878
Kuinka ihmeellisellä tavalla - niin ulkona kuin sisälläkin - taas ilmensikään itseään:

Ensin tämä kummallinen myrskytuuli puhalteli ulkona näyttäen hiljaa äänettömästi asioita, joille minun oli avattava silmäni. Oli pakko avata silmäni. Tämän tehtyäni huokailin ja surin näkemääni, mutta tein sen silti, otin vastaan sen, mitä tämä tuuli halusi minulle näyttää.

Ja nyt viime yönä näin unta, missä lopuksi olin aikeissa ryhtyä auttamaan jotain henkilöä, joka oli kuin kietoutunut vangiksi joko sumuun tai pilvenhattaraan. Seisoin alkutervehdysasennossa, kämmenet vastakkain rintani päällä, minkä jälkeen aloin pyörittämään käsiäni kuin olisin alkanut uimaan kissaa. Tämä liike sai aikaan voiman/tuulen/pyörremyrskyn, mikä vei minut jonnekin aivan muualle tästä unestani.

Yks kaks olin tietoinen, että olin nukkumassa sängyssäni. Tiedostin kissani nukkuvan jalkojeni päällä ja tiedostin myös käsieni asennon. Ja sitten tämä tuulenvoima alkoi puhaltamaan sisälläni aivan mielettömällä voimalla. Eniten sen ihmeellinen nostovoima teki töitään jaloissani ja kasvojeni alueella, tunsin sen liikkeen ihoni alla. Hetken päästä huomasin katselevani vasenta kättäni, johon kämmenelleni aukeni silmä. Tämän jälkeen sitten huomasinkin olevani hereillä ja juuri siinä asennossa, missä olin hetki sitten itseni tiedostanutkin olevan.

Mutta, mitä ihmettä tälläinen silmä kämmenessä oikein tarkoittaa? Pitääkin varmaan ottaa google avuksi....
  Vastaa viestiin
04.01.12, 09:05   #61 (linkki)
Sydäntietoisuus
 
Käyttäjän Erendil avatari
 
Rekisteröitynyt: 06/2006
Sijainti: Valon sydämessä
Viestejä: 2878


Sleepless In Muscat: Horizon newsletter: The Kahlil Gibran Experience

Löytyikin kuva kädessä olevasta silmästä. Tässä oikeassa kämmenessä vaan minulla se avautui vasempaan kämmeneen. Taidan laittaa tämän kuvan itselleni talteen, kun tästä löytyy vielä se kokemani pyörre + tuulikin....
  Vastaa viestiin
04.01.12, 09:32   #62 (linkki)
Sydäntietoisuus
 
Käyttäjän Erendil avatari
 
Rekisteröitynyt: 06/2006
Sijainti: Valon sydämessä
Viestejä: 2878


peace pulse path and prevail: Kahlil Gibran

Löysin saman kuvan isompana, ja tästä huomasin, että tässähän on siis pyörre, tuuli ja pilvenhattara/sumu ?? kaikki uneni elementit....mielenkiintoista:O
  Vastaa viestiin
04.01.12, 11:32   #63 (linkki)
 
Käyttäjän vaihtonikki avatari
 
Rekisteröitynyt: 07/2011
Viestejä: 155
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Erendil Näytä viesti


peace pulse path and prevail: Kahlil Gibran

Löysin saman kuvan isompana, ja tästä huomasin, että tässähän on siis pyörre, tuuli ja pilvenhattara/sumu ?? kaikki uneni elementit....mielenkiintoista:O
Olipa hieno kokemus unessa!

Luin jo aikaisemmin tuon tekstisi myrskytuulista, mutta koska tilanne oli niin henkilökohtainen koin, että sinun itsesi oli tehtävä ratkaisut. Kaikenlainen sekaantuminen olisi ainoastaan aiheuttanut lisää monimutkaisuutta.

Onhan tässä ravistellut itselläkin elämässä, mutta sisälläpäin ja sen kautta ulkopuolelle. Olen tarkastellut omia vaateitani ja suhtautumista itseeni ja kanssaihmisiin ja huomannut siellä olevan paljon tehtävää. Vaikeampiin ihmissuhteisiin olen joutunut vetämään pidemmän välimatkan ja aivan mahdottomiin ihmissuhteisiin joutunut katkaisemaan välit. Näin on itselleni jäänyt voimia ja tilaa rakentaa aidompia ja minulle sopivampia ihmissuhteita.

Antaa tuulen puhaltaa ja toiminnan, järjen ja tunteen tuoda sinulle oikeita ratkaisuja.
  Vastaa viestiin
08.01.12, 16:55   #64 (linkki)
Sydäntietoisuus
 
Käyttäjän Erendil avatari
 
Rekisteröitynyt: 06/2006
Sijainti: Valon sydämessä
Viestejä: 2878
Vielä vähän energioiden ilmentymisestä

Eilen illalla huomasin energian, missä oli punainen sydän ja kiharatukkainen ihmishahmo. Kun aloin keskittymään tähän näkemääni, alkoi siitä virtaamaan sininen tuikkiva valo.

Yöllä sitten taas kesken uneni tunsin sisälläni, rintakehässäni, kuinka kuin metallivanne olisi räjähtänyt siitä pois. Muistan sanoneeni unessa: Ihanaa, olen vapaa!

Aamulla muistin tämän yöllisen tunteen, ja tiesin, että todellakin, vihdoin ja viimein olen vapaa. Tarkoittaen sitä, että tämä este, mikä elämässäni on ollut, on nyt otettu pois. Vihdoin ja viimein on toisenlaisen polun aika:))

Näin ne energiat tulevat näyttäytymään ja kertomaan, mitä kulloinkin edessä on odotettavissa.....
  Vastaa viestiin
21.03.12, 13:01   #65 (linkki)
Sydäntietoisuus
 
Käyttäjän Erendil avatari
 
Rekisteröitynyt: 06/2006
Sijainti: Valon sydämessä
Viestejä: 2878
The Tree of Life in armenian alphabets



Armenian Nation

Ihanaa armenilaista musiikkia, mikä vie mukanaan hyvin, hyvin syvälle:

Amen Hayr Sourp - Amen Holy Father - Amen Saint-Père - Duduk - Doudouk - YouTube

Ja tässä vielä toinen, missä videokuvina upeat talviset kuvat:

Levon Minassian & Armand Amar - Hovern Engan - YouTube

Jostain syystä tämä armenilainen musiikki puhuttelee aivan valtavasti, kuin yksi osa sieluni syvimpiä osia......kuin muisto jostain kauan sitten....
  Vastaa viestiin
21.03.12, 19:50   #66 (linkki)
 
Käyttäjän Kissantassu* avatari
 
Rekisteröitynyt: 04/2010
Viestejä: 2335
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Erendil Näytä viesti
The Tree of Life in armenian alphabets



Armenian Nation

Ihanaa armenilaista musiikkia, mikä vie mukanaan hyvin, hyvin syvälle:

Amen Hayr Sourp - Amen Holy Father - Amen Saint-Père - Duduk - Doudouk - YouTube

Ja tässä vielä toinen, missä videokuvina upeat talviset kuvat:

Levon Minassian & Armand Amar - Hovern Engan - YouTube

Jostain syystä tämä armenilainen musiikki puhuttelee aivan valtavasti, kuin yksi osa sieluni syvimpiä osia......kuin muisto jostain kauan sitten....
Puhuttelee minuakin, vaikka ei ehkä niin kuin sinua. Onhan tuo kaunista.
  Vastaa viestiin
23.03.12, 18:18   #67 (linkki)
Sydäntietoisuus
 
Käyttäjän Erendil avatari
 
Rekisteröitynyt: 06/2006
Sijainti: Valon sydämessä
Viestejä: 2878


Wilno - Ostra Brama


Ausros Vartai, Gate of Dawn Vilnius



http://y.delfi.lt/norm/10781/203739_bmbYAK.jpeg

Miten löysinkään tieni Armenian kautta Vilnaan ja sieltä tämän Auringonnousun portin ja kappelin, jossa tämä todella upea Madonna ikoni on. Jos joskus ostaisin itselleni ikonin, olisi se juuri tämä.

Hayley Westenra - Ave Maria - YouTube

SARAH BRIGHTMAN "AVE MARIA" - YouTube


Viimeinen muokkaaja Erendil; 23.03.12 18:40.
  Vastaa viestiin
Kirjoita viesti


>Työkalut Hae ketjusta
>
Hae ketjusta:

Laajennettu haku