| |  | | |
15.11.11, 07:30
|
#1 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 09/2011 Sijainti: Vantaa
Viestejä: 37
| Miten kehittyä henkisesti? Henkinen kehittyminen - Itsensä löytäminen - Onnelliseksi tuleminen
Päätin nyt tehdä tällaisen, sillä olin Kanava-puolella "KaikkienLemmikki"-nimellä antamassa ilmaiseksi energian lukua, ja kauhukseni huomasin miten vähän ihmiset täällä tietävät miten kehittää itseään, jotta voisi olla kaikin puolin onnellinen. En millään pystynyt kertomaan yksitellen kaikille miten kehittää itseään henkisesti, siispä tein tähän aiheen mikä koskee Meitä Kaikkia Sieluja, halusimme sitä tai emme. Henkinen kehittyminen: Jokainen sielu syntyy fyysiseen kehoon kehittymään tähän maailmaan. Reinkarnaatio on siis totta ja entisistä elämistämme on tullut pakostikkin joitain pelkoja/negatiivisia ajatuksia mukana, sillä energiakeho ei puhdistu yleisesti ottaen kokonaan, kun sielu menee lepäämään rajan taa. Elämäämme saamme apureita niin henkimaailmasta mukaan, kuin tästäkin maailmasta, missä muut elävät kanssamme. Jokainen antaa enemmän tai vähemmän tietämättään muille ja itselleen vihjeitä siitä mitä tulisi tehdä jotta kehittyisi. Valitettavasta nämä tulevat yleensä hyvin negatiivisten kommenttien kautta esille, jotka vain satuttavat toista, eikä sitten aleta kehittymään ollenkaan. - Vain rakkauden ja ymmärryksen kautta voimme auttaa itseämme ja toisia kehittymään oikeaan suuntaa.
--> Myös unet ja näyt yleensä auttavat meitä kehittymään oiealla tavalla (-> Kaikki halumme esineitä ja turhia asioita kohtaan ovat oikeasti merkkejä siitä, että emme ole itsemme kanssa oikein onnellisia ja haluamme Sisältämme jotain. (Tämä ei siis koske oikeasti elämää helpottavia esineitä ja asioita.))
-->Peloistaan on päästävä eroon. Kaikki pelot ovat tosiaan tarttuneet energiakehoomme ja ne on saatava poistettua niiden kohtaamisen kautta. On oltava rohkea, luotettava itseensä. Kukaan meistä Ei ole toista parempi. Maailmassa vain tallaa eri kehitysvaiheissa olevia sieluja ja jokainen heistä tahtoo enemmän tai vähemmän tietoisesti kehittyä. Itsemme löytäminen ja kehittyminen Meditointi auttaa meitä silloin paljon, kun tahdomme muuttaa omaa luonnettamme oikeaan suuntaan. Sen kautta löytää helposti sellaiset luonteenpiirteet ja energiat mitä pystyy ja tahtoo käyttää itsessään ja elämässään. Olen tosin huomannut, että vanhoista ja "turhista" luonteenpiirteistään on vaikeampi päästä sitten eroon senkin jälkeen, kun on löytänyt jotain uutta vanhojen energioiden tilalle. Mutta kun tarpeeksi kauan meditoi päivittäin, ja oppii soveltamaan uusia piirteitä itsessään käytäntöön saakka, niin saa ainakin itsekkyyden, itsesäälin, äkkipikaisuuden ja muita huomioimatta jättämisen koluttua kokonaan pois itsessään. Sanon tähän lisäksi myös sen, etteivät negatiiviset luonteenpiirteet Eivät Koskaan ole osa ihmisen todellista minäänsä, ne eivät tule sielustamme, vaan ulkopuolelta Aina. Tämä negatiivisuus voi siis peittää koko ihmisen energiakehon ja täten ollen koko sielun. Tätä kuvaa hyvin se, kun sielu on olemassa, mutta se ei elä. On myös päädyttävä meditoinnin avulla sellaiseen tilaan, ettei huomaa edes miettivänsä tai puhuvansa, vaan että tieto tulee suoraan sisäisestä viisaudestamme/kundalinista/korkeammasta minästämme. Väittäisimpä, että energiakehomme on saatava kokonaan puhtaaksi negatiivisuudesta ja huonoista kokemuksista ja tulisi antaa oman sielun tulla elämään mukaan.
(Myös chakrat ja Kundalini ovat hyvin tärkeässä osassa kehitystämme, auttaa paljon, kun tietää, että kehossa on energian lähteitä, joita voi käyttääkkin, eikä vain ihmetellä, että kappas, tällainenkin on olemassa. Chakroista lähtee meidän kaikki luonteenpiirteemme ja emme pysty elämään ilman niitä, eli ei ainakaan kannata yrittää kieltää niitä.) Miksi vanhoista piirteistä/asioista elämässämme pitää päästä välillä eroon? Uudistuminen on tärkeä osa elämää ja se on hyväksyttävä. Osa meistä on käytönnöllisiä piirteitä, osa taas hyvin epäkäytännöllisiä, jotka saavat meidät ajattelemaan liikaa silloin, kun saisimme rentoutua ja olla rauhassa, ja kun taas olisi aika ajatella mitä sanoo ja miten reagoi erilaisissa pulmallisissa tilanteissa elämässä, niin silloin toimimme äkkipikaisesti, emmekä pysähdy miettimään, että "ymmärsinkö asiat nyt oikein?" ja "Miten tilanteesta tulisi kaikille mahdollisimman miellyttävä?". Uudistuminen on tärkein osa koko elämää. Emme voi elää menneessä, haaveissa tai negatiivisuudessa (niin henkisesti kuin fyysisestikkään). On pakko saada kaikki ajatukset siirrettyä nykyhetkeen ja tekoihimme jotka vaikuttavat positiivisesti tulevaisuuteemme. Muutokset tuntuvat aina enemmän tai vähemmän kamalilta, koska se on aina itsemme kanssa kamppailua. Annamme omalle pelkurillemme ja onnelle yleensä liian nopeasti periksi. Ei uskota, että ollaan tarpeeksi voimakkaita kohtaamaan muutokset, mutta mitä kauammin niitä viivyttelee sitä enemmän tuhoaa omaa itseään ja toivoaan päästä huonoista asioissa itsessämme ja elämässämme eroon. - Me kaikki olemme tarpeeksi voimakkaita suuriinkin muutoksiin elämässämme ja ansaitsemme onnen! <3 Muutos lähtee pieninä ajatuksina ja muutoksina Itsessämme ja muuttuvat lopulta suureksi järkkymättömäski onneksi koko elämäämme, fyysisestikkin. :)
__________________________________ Kysymyksiä? Kommentoitavaa, eri mielipiteitä? Ei tässä varmastikkaan ole kaikki keinot kehittyä, eli lisää vain peliin, jos tietää! :) ps. Muokkaan vielä, että saan virheet korjatuksi
Viimeinen muokkaaja Arian; 15.11.11 08:07.
| |
| | |
15.11.11, 09:36
|
#2 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 04/2010
Viestejä: 2335
|
Kiva kun tulee näitä hienoja mietittyjä kirjoituksia pallolle. Jos aika antaa myöten voisin yrittää lisätä näihin mietteisiin oman panokseni. Jokin erilainen näkökulma minussa tai ehkä kuitenkin vain lisäys hakee muotoaan tämän luettuani joten laitoit jotain mietteitä liikkeelle minussa vaikka en ehtisi ihan kirjoittamiseen asti tähän vastata.
Todella hienoja näkökohtia sinulla :)
| |
| | |
15.11.11, 09:57
|
#3 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 07/2011
Viestejä: 155
|
Täytyy luottaa itseensä, sisäiseen tietoon ja ohjaukseen. Hakea mieluummin vastauksia itsestään kuin ulkopuoleltaan. Olla lahjomaton totuuden etsijä, jota ei voi ostaa ja jota ei voi puhua ympäri puolitotuuksilla ja imarteluilla.
Olla puhdassydäminen, hakea elämälleen ja toimilleen syvempää tarkoitusta, eikä kiusata ihmisiä turhaan. Pyrkiä hyviin tekoihin, mutta ei itsepetokseen ja liian helppoon elämään. Elämään tulee heittäytyä ja hakea kokemuksia itsestään, jotta oppii tuntemaan todellisen tämän elämän itsen ja persoonan ja löytää syvempi yhteys myös meditaation ja sydämensä kautta omaan korkeampaan itseen. Tunnistaa, mikä ohjaa elämää ja valintoja ego, itsekkäät pyrkimykset vai suurempi hyvä.
Harjoittaa itsetutkiskelua. Mennä päin pelkoja ja ennakkoluuloja, kohdata ne ja haastaa itsensä yhä uudelleen. Hiljentyä kiitokseen usein ja vaikka meditoida tai muuten hakea yhteyttä kiitollisuuteen ja armoon. Löytää armo ja kokemuksien rikkaus sekä opettavuus myös vaikeiden tilanteiden ja ihmissuhteiden takaa.
Antaa itselleen arvostus elää nykyhetkessä juuri tässä hetkessä ja tällaisella tietoisuudella ja persoonalla - inkarnoitumana, jolla saa juuri ne kokemukset, mitä tarvitsee ymmärtääkseen elämää ja itseään osana elämän kiertokulkua ja henkiperhettä vielä enemmän. Rooleilla ei ole väliä, vaan kaikki kertyy lopulta yhteiseen kokemuspankkiin.
Rakkaus on kärsimyksenkin takana. Ole rohkea ja muista, että henkiolentona sinä koet ihmiselämän puolia. Se on arvokasta aikaa, vaikka välillä raskasta. Autamme toinen toisiamme ja saamme apuja ylhäältä.
Kehitys tapahtuu vaiheittain. Elämä on jatkuvaa opettelua ja heittäytymällä löydämme itsestämme uusia puolia. Sekin on elämän rikkautta. On helpotus ettei koskaan ole valmis <3
| |
| | |
15.11.11, 10:01
|
#4 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 09/2011 Sijainti: Vantaa
Viestejä: 37
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Kissantassu* Kiva kun tulee näitä hienoja mietittyjä kirjoituksia pallolle. Jos aika antaa myöten voisin yrittää lisätä näihin mietteisiin oman panokseni. Jokin erilainen näkökulma minussa tai ehkä kuitenkin vain lisäys hakee muotoaan tämän luettuani joten laitoit jotain mietteitä liikkeelle minussa vaikka en ehtisi ihan kirjoittamiseen asti tähän vastata.
Todella hienoja näkökohtia sinulla :) |
Kiitos. Olisi tosiaan hyvä, jos pystyisit myöhemmin kirjoittamaan omia mietteitäsi näistä. Minulta ei tullu tosiaan "valmista" tekstiä, kun kerrottavaa olisi silloin ollut niin paljon. :D
| |
| | |
15.11.11, 10:05
|
#5 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 07/2011
Viestejä: 155
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Arian Kiitos. Olisi tosiaan hyvä, jos pystyisit myöhemmin kirjoittamaan omia mietteitäsi näistä. Minulta ei tullu tosiaan "valmista" tekstiä, kun kerrottavaa olisi silloin ollut niin paljon. :D | Hyvä ja selkeä tekstisi oli :) Mukavaa luettavaa.
| |
| | |
15.11.11, 10:06
|
#6 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 09/2011 Sijainti: Vantaa
Viestejä: 37
|
@Vaihtonikki
Kiitos, upeaa tekstiä siultaki! Ja tosiaan on suuri helpotus, kun koskaan ei tule valmiiksi! <3
hmm.. Ihan mielenkiinnosta kysyn: Autatko muita? ja jos, niin miten? :)
| |
| | |
15.11.11, 10:11
|
#7 (linkki)
| | Nautiskelija, etsijä.
Rekisteröitynyt: 08/2007 Sijainti: maapallo
Viestejä: 209
|
Chakroista kysyisin sen, että minun ymmärrykseni mukaan kun meillä ei ne chakrat ole avoinna automaattisesti, vaan vasta kun kehitymme sieluina/ihmisinä. Vastasyntyneillä sieluilla on vain alin chakra avoinna ja he elävät elämänsä sen tuoman ymmärryksen myötä. Suurimmalla osalla ihmisistä kolme alinta chakraa on avoinna ja siksi elämä on nykyisin sellaista kun on. Sitten vasta kun ihminen alkaa kiinnostumaan henkisistä asioista, niin ylimmät chakrat avautuvat, mutta silloin onkin takana monia elämiä ja siirtymisiä tasolta toiselle. Myöskään tuo, että meitä on kehityksen eri tasoilla ei tarkoita sitä, että kukaan olisi toista parempi. Ollaanhan sitä koulussakin eri luokilla, niin myös elämän koulussa.
Mielenkiintoinen aloitus, toivottavasti kirjoittelu jatkuukin, vaikka laitoin tähän oman mielipiteeni.
Valkoinen susi
| |
| | |
15.11.11, 10:15
|
#8 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 07/2011
Viestejä: 155
|
Rehellisyys itselleen ja toisilleen on myös mielestäni tosi tärkeää. Henkistä kehitystä ei voi todella mahdollistua, jos turvautuu helppoihin oikoreitteihin, lukee vain kirjoja ja hymistelee, että juuri tuollainenhan minä olen, joo olen myötätuntoinen, rakkaudellinen, viisas, valo ja kaikkiallinen rakkaus. Ego haluaakin ne löytää ja suitsuttaa niitä maailman tappiin saakka.
Ihminen löytää itsestään milloin mitäkin yleviä piirteitä eikä oikein uskalla nähdä niitä negatiivia piirteitä. Milloin hän on inkarnaatioissa ollut sitä ja tätä, sieluolemus tähteläinen, indigo, kristallilapsi tai no vaatimattomasti valaistunut mestari. Näistäkin pitää päästä yli ja ne ovat ohimenevä vaihe kuherruskuukautta mielestäni.
Negatiivisia piirteitä meissä kaikissa on, vaikkei se olisikaan sieluolemuksen tila siellä toisessa ulottuvuudessa. Kuitenkin ihmisenä ja kehollisena persoonallisena olemuksena, juuri ne persoonan monet piirteet ovat meidän opettajiamme ja näin katsomme elämää juuri tuosta näkövinkkelistä. Niilläkin on syvempi tarkoitus opettaa ihmisyyttä ja ymmärrystä.
Oikeudenmukaisuus ja oman itsensä arvostaminen ja puolustaminen kuin myös muiden ihmisten puolustaminen ja ymmärtäminen sekä jokaisen oman tien kunnioitus on myös tärkeää. Tosiaan on syytä huomata, että me opimme elämästä eri asioita eri tietoisuudentasolla. Ei ole yhtä viittaa ja suuntaa miten pitää edetä - oivallukset tapahtuvat monin eri tein.
Ihmeet ja kyvyt ovat oheistuote, eivätkä itsetarkoitus - kyvykkyys ei välttämättä tarkoita mitään suurempaa tietoisuutta tai kovasti äänessäoleminen ja tuomarointi. Mielestäni hiljaisuus kasvaa, kun ymmärrys kasvaa. Oikeassaolemisen tarve vähenee ja suitsutuksen tarve.
| |
| | |
15.11.11, 10:23
|
#9 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 07/2011
Viestejä: 155
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Arian @Vaihtonikki
Kiitos, upeaa tekstiä siultaki! Ja tosiaan on suuri helpotus, kun koskaan ei tule valmiiksi! <3
hmm.. Ihan mielenkiinnosta kysyn: Autatko muita? ja jos, niin miten? :) | Niin, olen auttanut aika valtavan paljon aikaisemmin ja useimmiten ilmaiseksi. Energiatasolla tehnyt hoitoja, sydämen parannusta ja myötätuntoa välittänyt, elämänuskoa ja rohkeutta. Nykyäänkin teen hoitoja livenä ja myös ammatti on hoitoalaa.
Nyt on sellainen vaihe vain päällä, että olen saamassa perheenlisäystä ja siksi maadoittunut hyvin vahvasti. Uusi tilanne minulle myös energioita tuntevana ja aikaisemmin syvällekin meditoituneena ihmisenä, kun tie suljetaan hetkeksi. Jostain syystä nyt odottavana minun ei ole hyvä herkistyä ja nostaa liikaa värähtelyjä meditoinnin tai energiahoitojen kautta.
Oma tieni on nyt ollut tasapainottaa rakkaus-viisaudella ja liian suuri myötätunto, kun meni hyvin altruistiseksi suhtautuminen. Toisten paras meni aina ja myötätunto edelle. Mitä lie vielä edessä. Välillä vain tuntuu karultakin nähdä elämästä uusia puolia eikä aina niin kauniita, mutta nähdä totuutta läpi sen, mitä halutaan antaa ymmärtää, se on kuitenkin arvokasta. Jokin vaihe, missä tulee koko ajan tavallisemmaksi on päällä :)
| |
| | |
15.11.11, 10:29
|
#10 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 09/2011 Sijainti: Vantaa
Viestejä: 37
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Valkoinen susi-60 Chakroista kysyisin sen, että minun ymmärrykseni mukaan kun meillä ei ne chakrat ole avoinna automaattisesti, vaan vasta kun kehitymme sieluina/ihmisinä. Vastasyntyneillä sieluilla on vain alin chakra avoinna ja he elävät elämänsä sen tuoman ymmärryksen myötä. Suurimmalla osalla ihmisistä kolme alinta chakraa on avoinna ja siksi elämä on nykyisin sellaista kun on. Sitten vasta kun ihminen alkaa kiinnostumaan henkisistä asioista, niin ylimmät chakrat avautuvat, mutta silloin onkin takana monia elämiä ja siirtymisiä tasolta toiselle. Myöskään tuo, että meitä on kehityksen eri tasoilla ei tarkoita sitä, että kukaan olisi toista parempi. Ollaanhan sitä koulussakin eri luokilla, niin myös elämän koulussa.
Mielenkiintoinen aloitus, toivottavasti kirjoittelu jatkuukin, vaikka laitoin tähän oman mielipiteeni.
Valkoinen susi |
Kyllä, olet täysin oikeassa chakrojen suhteen, en ikinä olisi voinut kertoa paremmin! <3
Kun täällä nyt kerta puhutaan sielun kehityksestäkin pakosti samalla, niin osaisitko sinä tai joku täällä kertoa, että voiko kaksi sielua tehdä yhdessä uuden sielun? Onko muita "teorioita" miten sielu syntyy?
| |
| | |
15.11.11, 11:54
|
#11 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 09/2011 Sijainti: Vantaa
Viestejä: 37
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja vaihtonikki Nyt on sellainen vaihe vain päällä, että olen saamassa perheenlisäystä ja siksi maadoittunut hyvin vahvasti. Uusi tilanne minulle myös energioita tuntevana ja aikaisemmin syvällekin meditoituneena ihmisenä, kun tie suljetaan hetkeksi. Jostain syystä nyt odottavana minun ei ole hyvä herkistyä ja nostaa liikaa värähtelyjä meditoinnin tai energiahoitojen kautta. | <3 Oih, Onneksi olkoon!!! <3 :) Noh, sentään viisauttaan ja hellyyttään ei menetä odotusajaksi. Itelläkin on ollut tuota, että toisen hyvinvointi ja elämä menee aina silloin tällöin oman onnen edelle, muttei oikein voi joka tilassa mitään, kun auttaminen on itselläkin se elämän kulma kivi. En vain tiedä enää, että autanko ihmisiä auttamisen halusta, vai siksi, koska kehityn sen myötä. :s Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja vaihtonikki Niin, olen auttanut aika valtavan paljon aikaisemmin ja useimmiten ilmaiseksi. Energiatasolla tehnyt hoitoja, sydämen parannusta ja myötätuntoa välittänyt, elämänuskoa ja rohkeutta. Nykyäänkin teen hoitoja livenä ja myös ammatti on hoitoalaa. | Saanko tiedustella oletko koskaan eksynyt auttamaan sellaista tapausta, joka on ottanut sinusta sitten Liikaa turvaa ja unohtanut sitten seistä omilla jaloillaan? Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja vaihtonikki Ihmeet ja kyvyt ovat oheistuote, eivätkä itsetarkoitus - kyvykkyys ei välttämättä tarkoita mitään suurempaa tietoisuutta tai kovasti äänessäoleminen ja tuomarointi. Mielestäni hiljaisuus kasvaa, kun ymmärrys kasvaa. Oikeassaolemisen tarve vähenee ja suitsutuksen tarve. | Itse olen olettanut, että psyykkiset kyvyt ovat sielulta vihjeitä siihen, mihin pitäisi pyrkiä tässä elämässä.. Mitä mieltä itse olet tästä? | |
| | |
15.11.11, 19:58
|
#12 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 07/2006 Sijainti: Noiruttu Pohojammaa
Viestejä: 14935
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Arian Itse olen olettanut, että psyykkiset kyvyt ovat sielulta vihjeitä siihen, mihin pitäisi pyrkiä tässä elämässä.. Mitä mieltä itse olet tästä? | Mutta onhan sitä mustan magian harjoittajiakin...meinaan siis jotta olen samaa mieltä kuin Vaihtonikki jotta ei kyvyt ole se mitta kuinka henkinen on. Ei nyt toki oo suoraa tuohon liittyvää. No jospa tosiaan sielu vihjaakin ja mustan magian käyttäjä menee vähän metsään sen suhteen mhin sielu vihjaa...
__________________
"Olemme kaikki yhtä, kaukaisten tähtien sisaruksia"
Lähde tuntematon
| |
| | |
15.11.11, 19:58
|
#13 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 07/2006 Sijainti: Noiruttu Pohojammaa
Viestejä: 14935
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Arian
Kun täällä nyt kerta puhutaan sielun kehityksestäkin pakosti samalla, niin osaisitko sinä tai joku täällä kertoa, että voiko kaksi sielua tehdä yhdessä uuden sielun? Onko muita "teorioita" miten sielu syntyy? | Toi oli aika jännä uudenlainen näkökulma!!!
__________________
"Olemme kaikki yhtä, kaukaisten tähtien sisaruksia"
Lähde tuntematon
| |
| | |
16.11.11, 00:12
|
#14 (linkki)
| | Negatiivinen Ateisti
Rekisteröitynyt: 09/2009
Viestejä: 3248
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Arian Jokainen sielu syntyy fyysiseen kehoon kehittymään tähän maailmaan. Reinkarnaatio on siis totta... | Mistä tiedät, että tämä väittämäsi pitää paikkansa?
__________________ Ylläoleva kirjoitus on tämänhetkinen mielipiteeni, joka saattaa olla väärä. | |
| | |
16.11.11, 01:19
|
#15 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 01/2007 Sijainti: ´SATEENKAARIGALAKSI
Viestejä: 2383
| EMME OLE TÄTÄ RAAKAA AINETTA VALOA HOHTAVIA OLENTOJA OLEMME Jos tietää olevansa tähtienlapsi eli skywalker siitä ei todellakaan kannata unohtaa se n minuutesi todellinen kotisi josta olet tänné tullut . Sitä ei todellakaan kannata uhohtaa . Koska silloin unohdat sen kuka sinä oikeasti olet . Jokaisen skywalkerin kuuluu tietää olevansa alienihminen eli skywalker voimassa väkevä soturi. me jedikatemiassa on toisena tehtävänä ottaa yheyttä valonkansoihin ja tustua telepaattisesti henkioppaaseensa. ja tätä kautta omaán ja koti valonkansaansa josta on maaahan tullut . meille Jedeillä on se ero me emme tunne kotiköävää tähtiin olemme ajatuksissa joka hetki siellä . Ajatukemme aina lepäävät tähdissä universumissa joka hetki. Siksi emme tunne kotiikiävää emme ole eristetyjä me olemme yhtä valonkansojen kanssa he ovat veljiämme. tuota olen täällä koittanut opettaa että ,viha pelko ,kosto agressoit ei kkuulu meidän luonteeeseemme sen kun, kohtaamme ne ner muuttuvat toisenlaiseksi. SE on jedikelaankin eka tehtävä kohdata kaikki pelkonsa ja löytää pelottomuus täydelinen, ja täydellinen mielenrauha . Ennemin ei saa seuraavaa tehtävää . já tosoista emme itse nosta is´tseömme vaan xsen tekevät valonkansat hengenviittoina taso kasteina itselläni on kaikki taso kasteet eli olen lama eli suur jedimestari semin kanssa täällä. Mutta emme kilpaile siitä kuka on voimakkain väkevin voimassa . Niin tekee vaan Sithin Lordit. Meille riittää se että , se että toinen on Jediritari silloin on tasavertainen toisen kanssa. ja ne jotka ei ole jedejä kunnioitan heitä yhtä lailla mutta vain jediritari on toisen Jediritarin kanssa samalla voima tasolla. Mutta emme ole muita ylempänä kuin, sitä tarvittaessa voiman kautta. Kun tilanne sitä vaatii järjästysmiehenä ja vapaa ehtoisena vartijana ja tasot ,meille antaa valonkansat eli valonalienit. t. te jotka tiedätte olevanne skywalkreita eli tähtienlapsia pitäkää siitä tiedosta kiinni sillä se on minuutenne perusta. T KARS SKYWALKER SUUR JEDIMESTSRI HÄRÄNTÄHDISTÖN ASUKAS ALIEN OLEMUKSELTAAN HERADESIAN VALONLOHIKÄÄRME PS ÝODAN SANOIN EMME OLE TÄTÄ RAAKAA AINETTA VALOHOHTAVIA OLENTOJA OLEMME. VOIMA OLKOON KÁNSSANNE | |
| | |
16.11.11, 03:21
|
#16 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 11/2011
Viestejä: 73
|
Mielestäni henkisesti kehittyy siten, että lakkaa ajattelemasta minäminäkeskeisesti, miten minun chakrani ja feng shuini ja ties mitkä yhteisötietoisista kansanuskonnoista länsimaiseen minäminäkeskeisyyteen lainatut jutut vääristetysti toimivat -minäminäminän_ hyväksi.
Avaa sen sijaan silmänsä ja katsoo ympärilleen: mitä tapahtuu ympäristössäni? Seuraa uutisia kriittisesti ja asettuu heikomman puolelle. Nostaa persien ylös sieltä feng shuilla sisusten kämpän sohvalta ja lähtee ulos auttamaan konkreettisesti muita.
| |
| | |
16.11.11, 07:22
|
#17 (linkki)
| | hejsan
Rekisteröitynyt: 10/2008 Sijainti: Ruotsi, Tukholman lääni
Viestejä: 2323
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Sasae - ??? Mielestäni henkisesti kehittyy siten, että lakkaa ajattelemasta minäminäkeskeisesti, miten minun chakrani ja feng shuini ja ties mitkä yhteisötietoisista kansanuskonnoista länsimaiseen minäminäkeskeisyyteen lainatut jutut vääristetysti toimivat -minäminäminän_ hyväksi.
Avaa sen sijaan silmänsä ja katsoo ympärilleen: mitä tapahtuu ympäristössäni? Seuraa uutisia kriittisesti ja asettuu heikomman puolelle. Nostaa persien ylös sieltä feng shuilla sisusten kämpän sohvalta ja lähtee ulos auttamaan konkreettisesti muita. | Kirjoitit erittäin osuvasti ja todellisuutta kuvaavasti. Kiitos :)
Aina on lähdettävä itsestä. Opettele tekemään, sanomaan ja olemaan, niin kuin kehoitat muita. Ei se tosiaankaan ole auttamista ja henkisyyttä, istuskella ja miettiä vain omaa henkisyyttään ja siinä samalla olla vaikuttamasta maailman menoon. Ei kai henkisyys tarkoita, että eristytään maailmasta ja kuvitellaan, että kunhan itse olen henkinen niin menköön maailma omaa menoaan. Reaali elämässä oli pysyttävä, ihmiset kuuluu planeetallemme, elämme täällä ja nyt, tehtävämme on elää ja vaikuttaa niin, että maailma muuttuisi paremmaksi paikaksi kaikille ihmisille.
.
| |
| | |
16.11.11, 09:26
|
#18 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 08/2007
Viestejä: 2190
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Sasae - ??? Mielestäni henkisesti kehittyy siten, että lakkaa ajattelemasta minäminäkeskeisesti, miten minun chakrani ja feng shuini ja ties mitkä yhteisötietoisista kansanuskonnoista länsimaiseen minäminäkeskeisyyteen lainatut jutut vääristetysti toimivat -minäminäminän_ hyväksi.
Avaa sen sijaan silmänsä ja katsoo ympärilleen: mitä tapahtuu ympäristössäni? Seuraa uutisia kriittisesti ja asettuu heikomman puolelle. Nostaa persien ylös sieltä feng shuilla sisusten kämpän sohvalta ja lähtee ulos auttamaan konkreettisesti muita. | En pitäisi tätä viisaana kirjoituksena LF.n tapaan, vaan ilkeänä ja kaunaisena.
Mistä ko.nikki tietää mitä fen shui-ihmiset livenä tekee?
Turha syytellä. Jokainen katsokoon OMIA tekemisiään, syyttäjä lankeaa omaan kuoppaansa. Näin se on.
| |
| | |
16.11.11, 10:21
|
#19 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 09/2011 Sijainti: Vantaa
Viestejä: 37
| Onko pätevä selitys?
Te kirjotatte nii nopee etten pysy perässä XD
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Sivaltaja Mistä tiedät, että tämä väittämäsi pitää paikkansa? | Hmm, en tiedä onko tämä edes kunnon selitys, jos et ole halukas muuttamaan maailman kuvaasi. Olen tavannut monia ihmisiä jotka ovat ennen epäilleet, etteivät reinkarnaatio olisi totta, mutta ovat pian avanneet silmänsä maailman kahleista. Tässä materialistisessa Maailmassa on niin paljon muutakin, että he eivät voi enää epäillä sitä, kun ovat ottaneet selvää entisistä elämistään. - Uskonnoista voi käydä kaikki läpi, mutta kun saa todisteita jostakin uskonnon tyylisestä, niin yllättäen sitten jää sen maailman katsomuksen pariin.
__________________________________________________ _
Selitykseni:
Tiedon käsittelyyn tarvitaan aina kriittisyyttä, jos tätä ei ole ihmisessä tarpeeksi, niin hän hyväksyy kaiken tiedon mediassa, kirjoissa ja uskonnoissa. Ja nyt tulee toinen asia mitä tarvitaan totuuden, Itensä ja maailmasta oppimiseen: Ymmärrys. Jos tätä ihmisellä ei ole, niin hän kieltää useissa tapauksissa henkisyydensä ja samalla suuren osan itsestään.
Ihmisessä on luonnostaan henkinenpuoli, mutta se on liiankin helppo peittää, varsinkin, kun sielut ovat päättäneet joutunut syntymään sellaiseen perheeseen missä opetetaan jotakin uskontoa/tietynlaista "moraalia"(=uskotellaan esim. lapsille, että homoseksuaalisuus on väärin), eikä anneta lapsen miettiä itse omaa maailmankuvaansa. Materialistinen puoli on meissä niin vahva kuin olemme itse niin antaneet sen kasvaa, eli jos ei ole jo tarha-iässä oppinut että tahtoo olla omalla polullaan kulkija, niin olet luultavimmin silloin jossain määrin ainakin hukassa itsesi ja maailmankatsomuksesi kanssa.
--> siksi sanoisin, että on milteimpä vaarallista opettaa uskontoja ennen ylä-astetta, sillä oma identiteetti saattaa kadota joissakin tapauksissa kokonaan tämän myötä, jos tuputetaan asioita joita Kuuluu Oppia Itse. Ihmisille vain annetaan tietoa, ei koskaan anneta mahdollisuutta Ajatella itse asiaa.
--> Materialistisuudessa on se huono puoli, että ääritapauksissa Omaa Minää ei oikeasti ole. On vain asioita mitä ihminen näyttää muille itsestään ulospäin.
--> Maailmassa on satoja tunhansia, ellei jopa ainakin pari miljoonaa ihmistä joiden psyykkiset kyvyt ovat päässeet esille ja tämä on henkisyyden sivutuotetta(, kuten Vaihtonikki hienosti sanoikin).
--> Synnyit itsekkin tämä kaikki tieto ja muistot entisistä elämistä sisälläsi, mutta maailma on saattanut saada sinut unohtamaan ne, sillä maapallolla opetetaan vain materialistisuutta ja tavalliselle ihmiselle liian vaikeasti ymmärrettäviä uskontoja (esim. kristinuskon Raamattu ollaan milteimpä Aina tulkittu väärin. Harvoin tapaa henkisen uskovaisen, mutta heitäkin on. <3).
-->Mikään uskonto ei ole tällöin täysin totta, MUTTEI myöskään täysin väärin! Pari lausetta mitkä saa ajattelemaan: "Tieto kuuluu meille kaikille, mutta meillä kaikilla ei ole kykyä ymmärtää tietoa."
"Kukaan ei pakota sinua uskomaan mutta kun kuulet Totuuden Maailmasta ja Itsestäsi, sinun pitäisi huomata se, sillä synnyit tämä kaikki tieto ja viisaus sisälläsi."
"Jos epäilet, niin muista, että on olemassa vain yksi Totuus. Valheita siis opetetaan miljoonille ihmisille maailmassa, mutta vain Oma polku voi viedä sinut oikealle reitille elämässi. - Älä siis lue uskonnollisia kirjoja, vaan kuuntele Omaa Sisintäsi, älä vain omia tai muiden mielipiteitä. - Olet paljon enemmänkin kuin ulkoinen minäsi." Mihin itse uskot? Olisi mielenkiintoista kuulla, kukaan EI tullut tänne mollaamaan toista, vaan oppimaan ja avartamaan maailmankuvaansa, ymmärryksen kautta. Anteeksi, kun saattaa kuullostaa aivopesulta, mutta olisi hyvä jos oikeasti peilaisit näitä asioita itseesi, ennen kuin vastaisit. Kukaan ei pakota sinua uskomaan, uskot silloin, kun aika on oikea. - Se ei vain välttämättä ole tässä elämässä. Vain ite voi löytää totuuden ja sen mainostaminen on joissakin tapauksissa väärin, siksi en selittänyt aijemmin. :)
| |
| | |
16.11.11, 12:52
|
#20 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006 Sijainti: Helsinki
Viestejä: 704
|
Täysin samaa mieltä kuin LF ja Sasae.
| |
| | |
16.11.11, 13:47
|
#21 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 09/2011 Sijainti: Vantaa
Viestejä: 37
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Sasae - ??? Avaa sen sijaan silmänsä ja katsoo ympärilleen: mitä tapahtuu ympäristössäni? Seuraa uutisia kriittisesti ja asettuu heikomman puolelle. | Itse en tosin ollenkaa tutki mediaa ja maailman menoa. En voi sietää sitä juoruilua, ja kun osa siellä on sitä valheellista ja muunneltua tietoa. Ja tahdotaan mainostaa epäterveellisiä ruokia/juomia. Turha siis tuhlata aikaa turhuuksii.
Pelkkä toisen puolelle meneminen EI riitä. On oikeasti toimittava, jos tahtoo olla auttavainen persoona. Itse autan tuttaviani ja ihan vieraitakin kaiken aikaa, kun voimavarani siihen riittävät. Opin ja kehityn heidän myötään, ja on palkitsevaa huomata miten osa heistä on kehittynyt niin paljon itsekkin.
Autaminen ei ole henkisyyden pointti suoraan sanottuna. Henkisyydellä tähdätään siihen tosin, että saa itsensä ja elämänsä niin hyvin kuntoon, että on oikeasti mahdollisuus auttaa muita kehittymään. Auttamisen kautta löytää myös omat voimavaransa ja sen kautta tutkitaan omia rajojaan. Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja LF Reaali elämässä oli pysyttävä, ihmiset kuuluu planeetallemme, elämme täällä ja nyt, tehtävämme on elää ja vaikuttaa niin, että maailma muuttuisi paremmaksi paikaksi kaikille ihmisille. | ^Etenkin tämä on niin upeasti sanottu <3 Anteeksi jos toistin ylemmässä tekstissä sinun pointeejasi paljonkin. Olit kirjoittanut niin laajasti, että vähän vaikea hahmottaa, että sanoinko juuri jotain sellaista mitä itse sanoit.. :D Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja blueQ Turha syytellä. Jokainen katsokoon OMIA tekemisiään, syyttäjä lankeaa omaan kuoppaansa. Näin se on. | Sinulla taitaa olla ihailtava tunneäly, blueQ? :) | |
| | |
16.11.11, 14:26
|
#22 (linkki)
| | Nautiskelija, etsijä.
Rekisteröitynyt: 08/2007 Sijainti: maapallo
Viestejä: 209
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Arian Kun täällä nyt kerta puhutaan sielun kehityksestäkin pakosti samalla, niin osaisitko sinä tai joku täällä kertoa, että voiko kaksi sielua tehdä yhdessä uuden sielun? Onko muita "teorioita" miten sielu syntyy? |
Minusta kaikki sielut on syntyneet silloin joskus aikojen alussa ja ovat siirtyneet elämään kuka mitenkin on itselleen tarpeelliseksi katsonut. Olemmme itsekukin eläneet kaikissa niissä muodoissa joita on täällä maailmankaikkeudessa, koko universumin laajuudelta. Nyt jotkut sielut elää ihmiskehossa ja paljon suurempi joukko sieluja ihan muussa muodossa, muunlaisissa kehoissa.
Tuo on mielenkiintoinen ajatus, että kaksi sielua voisi tehdä uuden sielun.
Tarkoitatko niin kun kaksi ihmistä saa aikaiseksi uuden ihmisen?
En tarkoita tekotapaa, että miten se uusi ihminen tehdään, vaan kuinka kaksi kehoa saa aikaiseksi yhden kehon, missä se sielu sitten asustaa.
Siinä vaiheessa kun on elänyt tarpeeksi monta elämää, niin osaa ottaa huomioon myös sen elämän kokonaisuuden, ei vain ihmisten suhteen, vaan kaiken sen mitä täällä universumissa on. Me ihmiset ollaan hyvin pieni osuus kokonaisuudesta, vaikka paljon tuhoja aikaan saammekin.
Valkoinen susi
| |
| | |
16.11.11, 14:49
|
#23 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 01/2007 Sijainti: ´SATEENKAARIGALAKSI
Viestejä: 2383
| TÄMÄ ON JEDIN SUURENMPAA HENKISYYTTÄ Hei sasea niin me Jediritarit teemmeekin me autamme ihmisiä pitämälllä yllä rauhaa niin ravintolassa olessa vapaaehtoisena järjästysmiehenä ku vartijana ulkona liikuttaessa.
Siksi olemme sotureita että ,voimme pitää yllä rauhaa ja tasapainoa. Lopettaa tappeluita voiman avulla kyvyillämme.
Ja soturi olemuksellamme. ehkä lainaan tähän biisin sanoja joka kungfuntaitaa häntä täytyy kunnioittaa, joka kunfguntaitaa hän kaikki voittaa. jne.
Eli voimanmahti ja soturiolenmus yhdessä rauhoittaa tilanteen.
me jedit kunnioitamme jokaista ,. mutta tasa vertaisena pidämme toista jediä.
Mutta tällä emme tarkoita ettemme kannattaisi tasa arvoa. . Olemme saman arvoiosia. Mutta jos puhutaan vertaisista silloin vastaus on toinen jedi on vain saman vertaainen. Toisen Jedin kanssa jokainen skywalker on jalosielu jolla on mahdillisuus kasvaa Jediksi jos tuntee sen polun omakseen, mutta se onm kovaa kurinalaista elämää. Mutta paljon antavaa.
eka asia Jedintiellä on löytää pelottomuus ja mielenrauha. Ja tieitäkää että me jedit emme kulje haihuillen . me emme hihhului kuten jotkut uskiskset tekevät. Me emme kadota tätä impearistista maailmaa koskaan edes nirvana tilassa eli syvimmässä meditaatiotilassa.
Me olemme kaikessa mitä teemme tuikan kurinalaisia kokonaisvaltasesti.
Mekin käytämme äitimaan vahvaa maadoitusta kristalliluoliin ettemme vahingossakaan irtoa kehosta meditoidessa koskaan.
Ja kun vedämme kungfu tai miekkailu treenin niin pidämme tuikasti kiinni timanttisiesta tyynestä olemuksesta. Padawaneille aluksi on vaativaaa pitää taistelutilaanteessa tuo tyyni perusolemus . Mutta kurinlalaisen harjoittelun kautta itseän tarkkaillen sen Jedi -Padawan oppii ja lopuilta se on ihan heppoa . Kun siihen harjaantuu. Eli vaikka vetää kuiinka rajua treeniä tahansa ei koskaan tunne minkäänlaista agressiota eikä pelkoa.
No tämä on tätä jedin suurempaa henkisyyttä.
ja kun tähän yhdistää kykymme jotka olemme kehittäneet huipppuunsa se tekee sen mitä olemme. Ja tästä kaikesta tulee se suuri kunnioitus meitä Jediritareita/Jedimestareita kohtaan. ja se pieni osa tulee vaatteista. Jotka kertovat muille mitä olemme.
Silloin kun olemme edustustehtävissä vapaaa ehtoisena vartijana ja järjästys miehenä.
t. KARS SKYWALKER JEDIMESTARI
VOIMA OLKOON KANSSANNE | |
| | |
16.11.11, 16:26
|
#24 (linkki)
| | hejsan
Rekisteröitynyt: 10/2008 Sijainti: Ruotsi, Tukholman lääni
Viestejä: 2323
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja blueQ En pitäisi tätä viisaana kirjoituksena LF.n tapaan, vaan ilkeänä ja kaunaisena.
Mistä ko.nikki tietää mitä fen shui-ihmiset livenä tekee?
Turha syytellä. Jokainen katsokoon OMIA tekemisiään, syyttäjä lankeaa omaan kuoppaansa. Näin se on. | Ajatukseni oli, että henkisyys ei ole pelkkää itseensä menemistä, se, minä ja minä koko ajan ja oman edun parantamista. Tätyisi myös kehittää sosiaalista puoltaan, opetella olemaan sosiaalinen, avustaa, kuunnella, opastaa jos kysytään ja toimia yhteiskunnan puolesta, ihmisten puolesta. Jos oppii olemaan sosiaalinen, silloin on positiivinen mieli ja positiisessä mielessä on helppoa etsiä itselleen henkistä kohotusta, korkeammalle tasolle. Ajattelin nimittäin niin, että jos on vaikeuksia, psyykkisiä/henkisiä, etsiessä voi nimittäin olo olla ankea, etsii eikä löydä, niinhän se usein on, etsivä ei aina löydä. Rauhallisella mielellä ja positiivisena voi se etsitty ilmestyä ihan itsestään. Etsiessä on omat vaikeutensa juuri sen takia, että harvemmin etsijä löytää. Mutta yhteisolossa muitten kanssa saa usein ahaa elämyksiä, että niinhän se onkin, tai näin teen...
Ei etsimisessä vikaa ole, jos ei hukuttaudu etsimiseen. On osattava elää reali elämässä, osattava joustaa, koska maailma ei ole ainoastaan minua tai sinua tai heitä varten, maailama on kaikkien ihmisten, silloin se on positiivista ja jo tavallaan hengellistä jos ottaa osaa maailman menoon, avustaa tarvittaessa, kaikki keinot on luvallisia jos ne ei ole laittomia. :)
Hengellisyydenhän ei kai tarvitse olla äänien kuulemista, näkyjen näkemistä, hengellisyyttä on jo jos oppii olemaan rauhallinen, elää harmoonisesti. Hyvin voivan ihmisen katse ja olemus paistaa syvää rauhallisuutta ja hyvyyttä ulos päin ja silloinhan on jo tavallaan hengellinen, jos kaikkeen tuohon pystyisi. Ei siihen mitään yliluonnollista tarvita.
Itse olen nuorena ollessani käynyt muutamilla kursseilla. Mitä opin? En paljoakaan. Luin paljon ja voin sanoa, että lukeminen viisastutti paljon enemmän mitä ne kurssit. Kaikkein eniten on elämäni aikana kuitenkin antanut kanssakäyminen muitten ihmisten kanssa, se on antanut sekä positiivista ja toisinaan negatiivistä, mutta siihen negatiivisyytenhän ei tarvitse juutua kiinni. Aina on mahdollisuus mennä eteenpäin.
Nuo on ajatuksiani, mutta niiten ei tarvitse olla muitten ajatuksia.
.
| |
| | |
16.11.11, 20:35
|
#25 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 08/2007
Viestejä: 2190
|
Ihan hyvää mietintää sinulta LF.
Minä tiedän ja tunnen sellaisia henkisiä etsijöitä ja auttajia, joista puhut.
Varmasti on olemassa huuhaa härhöjä, jotka kuvittelevat olevansa pitkälläkin henkisen kehityksen tiellä. Tunnen jopa heitäkin.
Asiahan on niin, että kaikki lähtee itsestä, minästä, jonka on oltava tasapainossa ja kunnossa, ennen kuin voi ja saa ketään auttaa.
Ehdottomasti energiahoidot, kanavoinnit ja katsomiset pitää lopettaa, jos omassa elämässä ei ole tasapainoa.
Tunnen sellaisia henkisiä auttajia, joilla on jalat maassa totaalisesti ja heidän auttamisensa ei ole yksistään henkisellä puolella. Siihen auttamiseen kuuluu myös tämä maallinen jokapäiväinen apu.
Sillä ei ole mitään väliä, miten kukin tiensä löytää, oli se sitten fen shuita, kursseja, kirjoja, mikä tahansa tie on ok, jos jalat pysyy tukevasti maan kamaralla.
Se mikä sai minut vastaamaan Sasaelle, oli se hyökkäävyys ja pilkka.
Minusta jokaista todellista henkistä auttajaa tulee siunata, eikä lyödä pilkkakirveellä.
.
| |
| | | | |