Varjotar

Kaunis valkea maa, hento lumipeite tulla tupsahti. Ulkona on niin kaunista! Ehkäpä saadaankin valkea joulu sittenkin :)
Olen ollut taas vaihteeksi niin kyllästynyt ihmisiin ja meteliin. Missään ei tunnu saavan olla rauhassa, ei ainakaan jos asunnostaan ulos eksyy.

Väriterapiaa, nyt on menossa punaisen aika. Kaikkialta muualta, paitsi vaatteista sitä voi toisinaan löytää.

Varjotar

"Raziztit, taikaseinästä ei tulee rahaa!"

Niinpä, yksin täällä saa kirjoittaa, muut kiertää kaukaa ja nauraa partaansa.
Mitä te oikeen kuvittelette olevanne?

Rasismin käsite, vaikka onkin alkuperältään väriperäinen, käsittää se myös kaikenlaisen sorsimisen ja syrjinnän minkätahansa muunkin ulkoisen asian osalta.

Sitten te siellä vikisette, ette mitään tehneet, mikä mua vaivaa. Eikö yhtään päässä naksuta? Eip kai, kun sahajauhot niin mädät siellä, ettei enää mikää liiku.

Tukehtukaa pullaanne!

Vesimies -70

Olisin laittanu jotain asiaa (oli mielessäkin) kun ekan viestis luin mutta tämän toka itkuvirren jälkeen ei juuri kiinnosta, sorry...

__________________
"Olemme kaikki yhtä, kaukaisten tähtien sisaruksia"
Lähde tuntematon

Sydis

Lumimies. Otsikkoon viitaten. Meillä puhutaan viimepäivinä paljon lumimiehestä. Hänellä on silmät mustasta hiilestä. Hän kellahtaa. Ja hänet korjataan.

Miekin olen viimeaikoina keskittynyt paljon punaiseen. Punaviini, punainen liha (no joo-joo, laadi-daa, on se murha), paprika, gojimarjat, kuivatut karpalot. Jii-än-ee. Mulla on sattunu tosin usein ylle myös verenpunainen paita. Sellanen missä on iso kaulus ja sydämen paikka näkyy.

vaihtonikki

Samat samat, kyllästynyt meteliin ja itsekkäisiin ihmisiin, jotka ei toisista välitä. Sellaisia tuntemuksia aina välillä tulee, juuri nyt tilannekohtaisen kokemuksen jälkeen voimakkaammin.

Enpä tiedä, elämässä joutuu vaan törmäämään ihmisten kanssa yhteen - halusi tai ei, elämä on ongelmien ja piilo-ongelmien kyllästämä. Jos ongelmia ei ole itsellä, niitä on roppakaupalla lähipiirissä varjostamassa elämää ja raskaana kivenä kengässä ja jos itsellä on ongelmia, niin jää yksin ja silti pitäisi vaan jaksaa vielä selvittää ja panostaa hyvällä aina vaan lähipiirissä ja yhteiskunnallisella panoksella.

Lääh, puuh ja kyynelvirta. Semmoista kivistä taivalta tämä eläminen välillä on. Mutta lumi on maassa ja se hieman helpottaa. Pakeneminen kai johonkin on mahdollista.

vaihtonikki

Varjotar - on sitä pahaa mieltä muillakin välillä, jos yhtään lohduttaa. Kyllä itselläkin tekisi mieli toivottaa kuiville aavikoille tai vielä pahemmille kuumien liekkien väliportaille joitakin ihmisiä, jotka niin ilkeästi toimivat, mutta nieleskelen sitten tässä sisäisiä haavoja ja kätken ne sisimpään. Pitäisikö meidän laittaa kunnon ketju, missä välillä päästellään höyryjä ulos ;) Tämän hetken tuntemuksissa se tuntuisi vallan vapauttavalta. Henkistä kai on päästellä myös pahaa mieltä ja kiukkua ulos, että voi taas käsitellä uudessa valossa asioita.

Olen niin kovasti yrittänyt olla mukana omalla persoonalla, monenlaisia konsteja käyttänyt ja tukenut ihmisiä, vaan aina välillä iskee toivottomuus, että hemskutti soikoon, nyt riittää!!! En tule ymmärtämään, enkä sopeutumaan, joten mitä väliä. Olen tämmöinen ihminen myös, joka kaipaa omaa rauhaa ja tilaa olla rauhassa. Minusta ei saa mielistelevää ihmistä millään, enkä suostu esittämään. Ja sitten saa kärsiä toisten kohdalta satelevista ilkeyksistä, kun ei ymmärrystä saa.

Kiitos sinulle ajatuksistasi.

vaihtonikki

Voin olla vaikka lumikuningatar aiheeseen liittyen. Jäätynyt elämän riuduttavassa piinassa lumen ja jään kylmettämäksi pökkelöksi ;)

Sem

Voimaan ei tarvitse koskaan tukehtua.

Jos joku niin haluaa tehdä olkoon hän siitä vastuussa.

Kaikenlainen arvottelu olkoon arvuuttelijan luomaa voimaa, jos sellainen edes mihinkään kantaa.

Voima kanssamme.

Inke

Joulunpunaiseni on vaihtunut syvään lähinnä magenttaan. Punainen ei natsaa tänä jouluna mielenmaisemaani, sillä vuodenkiertoon on liittynyt paljon surutyötä ja siinä tukemista. Ehkä empaattisuus saa minut loittonemaan joulun puhtaan tontunpunaisesta, todennäköisesti tonttujoukkokin saa tänäjouluna jäädä yläkaapin kätköihin. Kummitytön raskaus ja joulu-tammikuun vaiheessa syntyvä (poikavauva, näin olen sen nähnyt) tulee kuin kontrastiksi tälle surujen vuodelle ja sukupolvien jatkuvalle ketjulle.

Ei näytä lumi pysyvän maassa ei, olen liian kaavoihin kangistunut sopeutuakseni tähän ihanan puhtaan lumen ja nopean loskaisen harmaaan maiseman dialogiin. Olisivat säätilat mitä ovat, eivätkä vaihtelisi kokoajan.

Naapuri toi enkelipiparkakkuja, näitä enkeli-ihmisiä asustaa kai joka talossa, mutta miten ilahduttaisi kaiken osaavaa ja kaiken omistavaa enkeli-ihmistä vastikkeena pipareille. Ei häneltä näytä puuttuvan kuin mies huushollistaan, enkä itsekkäänä ihmisenä omasta ukkelistani luovu. Jospa tulisikin lunta, niin kävisin tekemässä lumienkelin tämän naapurini ikkunan alle ja kirjoittaisin suurin kirjaimin nietokseen sanat HYVÄÄ JOULUA MAAILMAN PARHAALLE NAAPURILLE tai voisihan sitä kynttilöin muodostaa pihaan sanat Jouluiloa. Mietintämyssy uppoaa päähäni kohta peittäen silmätkin, eipähän taas kukaan pääse lohkaisemaan kiristävästä piposta.

Sydis

Varjottarelle piti sanomani että muksaa kun toivot lähimmäiselles tuollaista lempeää kuolemaa, mieluusti pullaan tukehdun kuin näkkäriin... jne.
Lööviä.

Varjotar

Hittovie. Parhain pulkkamäkiaika ja tottahan toki lähdetään laskemaan.

Lapsivapaa mäki olla pitää ja harput huudetaan maanalle valittamasta.

Inke

Tämä ketju vetää minua puoleensa magneetin tavoin. Lunta olisi rittävästi liukumäki-ilotteluun, mutta tämä ikä ja turvallisuushakuinen luonteeni iskee jarruja päälle.

Talviseen pimeyteen syntyneenä tälviaika kiehtoo ja kummastuttaa saman aikaisesti. Kesässäkin on hetkensä, mutta väsyn siihen jo heinäkuun alkupäivänä.

Harpuin huiluin kantelein, niin ihana sointisia soittimia, mutta eivät ohita minun oboe-fanitustani, sen kaihoisan lyyrinen ääni saa minut leijalilemaan seitsemänsiin taivaisiin asti, josta joku aina mätkähdyttää minut julmasti alas tantereelle.

Kateudesta virertävänä totean ärtsynä v...t mihikään pulkkämäkeen tämmöinen ämmykkä mene kuin korkeintaan unissaan ja tökkäsen varmuuden varmistamiseksi hymiön tuohon lopuksi :)

joanna*

juuh, miekin putosin pikku hyppyrin jälkeen lapsen takaa rattikelkasta pöpelikköön. vaan eipä tuo haitannu, mie en oo koskaan vierastanut laskea mäkeä, useimmiten kyllä lasten kanssa :)

Vesimies -70

En mäkää, vieläkää.

__________________
"Olemme kaikki yhtä, kaukaisten tähtien sisaruksia"
Lähde tuntematon

Inke

Jumppihuit, sitä on taas tullut lisää ja ilmassa liikkuu jotain valkoista alas päin. Näin se alkoi aikoinaan Kebnekaiseltakin. Tumpulle ja töppösille on nyt tilausta. Lumi nöyryyttää kuusten oksia painaen niitä runkoa vasten. Tämän vuoden kesä on peruttu, helluntaina ei rakenneta haaveksien pilvilinnoja vaan kyhjötellään igluissa ja hampaat kalisten jäystetään vaan jääpuikkoja.

Ei vaiskaa, nautitaan talvesta, talkkaritkin saavat jotain vastinetta palkalleen.

Sem

Vähän liikaakin saavat.

Amur

Muutama vuosi takaperin laskima pulkkamäkeä lasten kans lähimmällä laskettelutunturilla, varsinaisten rinteiden sivussa. Hurjat mäet ja mahottomat hyppyrit. Mukana oli puoli sukua vauvoista mummoihin ja vaareihin. Monen sadan metrin liukuja! Kaikilla punaiset posket ja silleen.

Seuraavana vuonna taas mentiin samaan paikkaan niin siihen oli rakennettu hissi.

Mutta olen muutaman kerran laskenut pulkalla tunturista alas ja se kyllä on hauskaa ja kannattaa kokeilla iästä riippumatta. Jos sattuu maisemiin.

Inke

Amurilla on ollut mukavia sukutapahtumia mäenlaskussa. Minulle on aina ollut omituinen ristiriita mäkiin vuoriin ja tuntureihin. Rakastan niitä maastonmuotoina, tuskin viihtyisin laajoilla lakeuksilla. Kiipeänkin mielelläni korkeille paikoille ihalemaan sieltä avautuvaa maisemaa, mutta auta armias sitä alastuloon liittyvää kauhua mitä koen. Nuorimmainen kuljettelee minua pitkin Helsinkiä ja kesällä hän vei minut johonkin torniin, ylinpään kerrokseen ei pääse hissillä vaan sinne on kapeat kierreportaat. Kyllähän minä kepeästi ylöspäin pääsin alastulo vaan oli itkua ja hammastenkiristystä. En voi ymmärtää mistä olen tälläisenkin fobian itselleni luonut.

joanna*

varmaan upeata laskea mäkeä tunturissa, kuten Amur kokemuksensa jakoi :)

joskus olen ollut Pohjois-Suomen laskettelukeskuksissa joillain nuorisolomilla, joilla pääsi kohtuu edullisesti laskettelemaan ja lumilautailemaan. olihan mukavaa sekin aika.

nyt asutaan täällä Suomineidon "lanteitten kohdalla" joten kyllä täälläkin mäennyppylöitä riittää vaikka kuinka, tosin erilaisia kuin Lapissa tietenkin. ihanaa seutua tämä on järvineen, metsineen ja pienine kauniine vuoristoineen. pienellä vuorella käyn kesäisin ja syksyisin kävelyllä ja onhan huikeat maisemat täälläkin. talvella en halua mennä juurikaan tuonne vuorelle, kun jalat lipsuu eikä se ole oikein lumikenkäilyynkään sopivaa maastoa.

Varjotar

Tännehän jäätyy!!
En tehnyt totisesti huonoa valintaa ostaessani liiankin ajoissa superihanan talvitakin, jolla varmasti pärjää. Ei tunnu vartin venailu tuulessa ja tuiskussa -20c vielä missään, jalat voi vähän kärsiä.

Vesimies -70

:D :D Sähän oot ku jotku kissat. Menee puuhun mutta palokunnan pitää hakia alas... ;D

__________________
"Olemme kaikki yhtä, kaukaisten tähtien sisaruksia"
Lähde tuntematon

Amur

Tuli tuosta Inken jutusta mieleen että kun aikoinaan isäpapan kanssa menin hissillä johonkin torniin, Näsinneulakohan se oli, niin isä tuumasi ylös päästyään että "jaaha. Se mikä oli lähtiessä päässä, se on nyt housuissa".

Inke

Oi, palokunta hakemaan minua, se olisi ihanaa. Alas tulo on aina ollut minulle kauhistuttavaa, korkeat paikat eivät niiinkään minua muuten pelota eivätkä saa aikaan samaa efektiä, josta Amur kertoo.

Varjotar

Huu, alkaa tuo -23c purra jo turhanki napakasti nassusta..
Jalat pahiten tuntuu jäätyvän, kun pakkaseen lisätään vielä hitonmoinen tuuli.. HRR... Vaan näkyy niitäkin jotka ilman pipoa, hanskoja, talvitakkia ja kaula paljaana painavat menemään ja tärisevät jo parin minuutin seisoskelun jälkeen kun hengiltä meinaavat jäätyä.

Inke

Tänään mittarin lukemat nousivat jo -27 asteeseen. Nyt voi todella sanoa helmikuun helistelevän ja luulisi useammankin etsikelevän päähinettä ja hanskoja suojakseen. Totean taas vanhan totuuden Suomen talven kauneudesta kun sitä sisäliloissa ja lasin läpi katsoo.

Viime lauantaina oli serkkuni siunaustilaisuus ja hänellä oli lähiomaisena enää veli. Siunaustilaisuudessa pappi kertoi ihmetelleensä kun ei saanut tähän veljeen yhteyttä viikolla, éi saanut ei, eikä serkku-poika ilmestynyt sisarensa siunaustilaisuuteen, elämän ja kuoleman herra oli vieraillut veljen kodissa noutamassa omansa pois, hämmentävää.

Elämä ja kuolema kulkevat käsikädessä usein, kummityttöni sai käsivarsilleen pienen sievän tytön. Tyttö on kuin äitinsä syntyessään, paljon mustaa paksua hiusta. Kovin on vauhdikkaasta tämä vuosi alkanut.

Talvi on lyhyt ja kesä on jossain tuolla lumen ja roudan alla odottamassa omaa aikaansa.