koppakuoriainen

”Heinillä härkien kaukalon, nukkuu poika jumalan. Enkel´ parven tie, kohta luokse vie Rakkautta suurinta katsomaan… ”Joululaulun sanat kaikuivat suuressa valkoisessa salissa, jossa oli pitkä, valkoisella liinalla verhottu pöytä. Salinperällä oli iso joulukuusi ja muistikuvassa näen vielä jonkinlaisen koristehiilloksen tonttuineen huoneen toisessa nurkassa. Salissa oli lapsia ympäri suomea ja minä heidän joukossaan - lapsia hoitivat sairaanhoitajat, lastenhoitajat ja hoitajaopiskelijat. Olihan siinä Jouluaatossa jonkinlaista juhlantuntua, mutta päällimmäisenä oli kuitenkin ikävä kotiin, joka 250 kilometrin päässä eikä ikävääni lievittänyt edes joulupukin antama paketti, jossa oli kaunis, punainen leikkipuhelin. Kovin myöhään tuo aattoillan juhla ei kestänyt, sillä pitihän lasten mennä omiin huoneisiinsa ajoissa nukkumaan ja hoitajien päästä juhlimaan omaa jouluaattoiltaansa raskaan, työntäyteisen aattopäivän jälkeen. Uni ei kuitenkaan ottanut tullakseen, joten hoitajien lähdettyä huoneesta, nousin istumaan vuoteelleni ja katselin ikkunasta ulos ja katseeni osui isoon joulukuuseen sairaalan pihamaale. Siinä yön hiljaisuudessa mietin jouluevankeliumin sanomaa: ”Älkää peljätkö, minä ilmoitan Teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle....” ja lisäksi sitä, miksi en saanut olla jouluna rakkaitteni luona kotona? Tuo ilosanoma kiiri sinne vammaistenkin pariin – siis kaikelle kansalle. Mieleen tulivat äiti, isä, veli, mummo, pappa, täti ja setä. Tunnit kuluivat nopeasti ja välillä piti kuulostella liikkuiko sairaalan käytävällä hoitajia, sillä he olivat tarkkoja siitä, että yöllä nukuttiin ja jos liikettä näkyi, piti painua peiton alle ja nukkua valeunta. Viimein oli pieni miettijä torkahtanut mietteisiinsä vastausta saamatta enkä varmasti ollut ainut miettijä, kukaan ei vain tiennyt mitä toisen mielessä liikkui. Tätä joulua vietettiin Helsingin lastenlinnassa vuonna 1957.

Kissantassu*

Hyvää Joulua Koppis!

Kertomuksesi oli hyvä muistutus toisenlaisesta joulusta ja lapsen ikävästä omiensa luo. Onneksi siinä oli mukana kuitenkin jonkinlaista juhlankin tuntua, ettet ihan pelkästään ikävän tunteissa joutunut elämään. Ja toivottavasti sait muut joulut viettää yhdessä perheesi kanssa.

Oman toiselaisen joulun olenkin jo joskus kertonut täällä joten en sitä enää kerro. Tunnen ihmisiä jotka ovat samalla tavalla ja samanlaisissa oloissa viettäneet lapsuuden joulujaan kuin sinäkin tuossa kertomuksessasi ja samalla kun luin sinun joulustasi kävi mielessäni nämä minunkin tuntemani pienet erilaisen joulun viettäjät. Kiitos Koppis tästä kauniista herkästä Joulukertomuksesta <3

Vesimies -70

Mun systeri vietti 2005 joulun sairaalassa ja seuraavana vuonna lokakuus hän muutti tuonne toiselle puolelle...Mutta oli kyllä siinä välissä myös kotona perheensä kans. Mun äitihän kuoli jouluaattona 1990.

__________________
"Olemme kaikki yhtä, kaukaisten tähtien sisaruksia"
Lähde tuntematon

Inke

Joulumuisteloni ovat yleensä olleet lapsuusjoulujen haikean suloisia muisteluita. Lapsuuskotini jouluihin liittyi vahvasti uskonnollisuus, joka oli tuonut aikoinaan mummille ja vaarille selviytymikeinoja vanhimman poikansa menettämisen jälkeen. Jouluissa oli läsnä myös vanhempieni hääpäivän vietto ja omat synttärini. Ensimmäinen erilainen joulu oli se, kun vanhin sisareni halusi järjestää häänsä joulunaikaan. Olin saman vuoden kesällä päässyt ripille ja ihannoin kovasti vaaleaa ja kovin kaunista isosiskoani. Häähässäkkä alkoi jo paljon ennen joulua ja se kuormitti joulustressaavaa äitiäni, enkä minä tytöntollikka voinut ymmärtää kuinka siskoni muuttui hermokïmpuksi häidensä alla. Hääthän pitäisi olla onnea tulvillaan, kukaan ei ollut puhunut miten niiden järjesteleminen raastaa ihmistä. Jo silloin, sinä jouluna päätin, etten koskaan, en ikinä halua omia häitäni sellaisessa tunnelmissa järjestää.

Olihan se niin kaunista. Kotikirkkoni oli jouluisissa valaistuksissaan kaunis. Olin jo lapsuudessani huomioinut kauniit ja suuret kynttiläkruunut roikkumassa katossa ja ihmetellyt kuinka iäkäs suntio saa kynttilät sytytettyä noin korkealle. Itku puristi kurkussa, olin menettämässä sisareni meidän perheestämme, siltä se tuntui ja se tunne sattui sydämeen asti. Seuraavan vuoden joulun alla pitelinkin sitten pientä poikavauvaa sylissäni tuntien suurta ylpeyttä uudesta arvostani kummitätin. Vanhat joulut eivät enää palanneet. Takana olivat joulut mummilassa, lapsuuskodistani oli tämä uusi tulokas tehnyt mummolan ja joulut keskitettiin lapsuuskotiin.

Meni muutamia uusia jouluja, joita vietettiin lapsuuskodissani, sisaren vain vieraillessa perheensä kanssa joulupäivänä, velikin oli jo löytänyt puolisonsa ja he vierailivat käymäseltään joulunpyhinä, heilläkin pieni poikavauva mukanaan. Minä itse voin tukevasti ja valmistauduin oman esikoiseni syntymään. Siinä joulussa oli jotain uudenlaista taikaa ja olin onnellisempi kuin koskaan jos mahdollista. Nimi vaihtoehtoja käytiin mielessä, eikä mitenkään meinattu päästä toisesta nimestä ratkaisuun. Kuinka sitä voikaan muistaa ne tunnelmat niin selkeästi, isän onnillisen myhäilynkin. Se joulu oli viimeinen, kun kuusessa valaisivat elävät kynttilät. Oltiin uuden aikakauden edessä, telkkarikin oli nurkassa pitsiliinan alla.

Yhtään joulua en ole Koppakuoriaisen tavoin viettänyt poissa kotoa, vain koti on vaihtunut ja joulua juhlivien piiri on pienetynyt. Joulu on nykyisin tiedostettu mielentila, eikä sitä voi ottaa kukaan pois.

Vesimies -70

Mun toisessa mummulassa oli oikiat kynttilät kuusessa vielä -80 -luvun alussa.

__________________
"Olemme kaikki yhtä, kaukaisten tähtien sisaruksia"
Lähde tuntematon

koppakuoriainen

Minulla kului joulupäivä ja eilinenkin päiväetissä flunssan kourissa. Tuttuja ovat taijkynttilät minullekn, mutta nämä sähkökynttilät ovat turvalisia ja huolettomia. ¨

Inkele sanosin että kyllä oli hirveä kokemus kun velomies meni pariikymppisenä meni nsimisin,, mutta nythän siihen on jo tottutunut:) Nyt kopopis ei jaksa kirjoittaa enempää. Kiitos eille kaikille kijoitajille ja hyvää loppuvuotta sekä onnekasta alkavaa vuotta 2012.

Amur

Minun lapsuuteni joulujen tunnelmassa on paljon samaa, kuin siinä iki-ihanassa tottu-laulussa. Joulupukkikin kulki tonttuineen hevosreellä ja koko joulu oli täynnä taikaa ja lumousta!

Äiti kuoli minultakin 80-luvun alussa ja muistan sen ensimmäisen joulun kun äiti ei ollut enää kotona. Vietin joulun yksin lapsuuskodissani pienen vauvani kanssa. Olihan se autiota ja tyhjää! Mutta halusin sen kokea kasvokkain, heti tuoreeltaan, sen joulun muutoksen. En halunnut siteiden katkeavan vaikka joulusta nyt puuttuikin äidin läsnäolo ja siunaus...

Erityisesti muistan kun lähdin kotoani omaan kotiini Joka silloin oli Oulussa. Äidillä oli semmoinen kirkon muotoinen soittorasia, joka soitti avaimesta väännettäessä melodiaa Jouluyö, juhlayö. Väänsin sen soittorasian soimaan kun lukitsin ovia lähtiessäni. Sinne se jäi soimaan autioon, pimeään lapsuuskotiini, kuin muistuma menetetyistä ajoista.

Nyt omat lapseni ja lastenlapset tulevat jouluisin tänne minun lapsuuden kotiini. Vaikka tuntuu siltä, että en voi samaa lumoa tänne luodakaan, oli ilo seurata pientä kolmivuotiasta, jonka riemulla ei ollut rajoja kun joulupukin punainen nuttu häämötti ulko-oven ikkunan takana! Sitä riemun huutoa ja käsien taputusta... Hän ei kuulemma koskaan halua lähteä täältä pois. Vuodet vierivät ja ajat muuttuvat, mutta joulun lumo säilyy. Jos ei itsellä, niin tulevilla sukupolvilla, kaikesta huolimatta.

Villasukka:)

Villasukka:) elää hetkessä ja jo kokeilee, josko vielä muistaa tämän joulun muiston ja jos ei muista, voi mennä vahvistamaan muistia, hajumuistia.

Tuolla se on! Vihreä, tuuhea, pullea, miltei pinkee, vettä imevä, vehreä, valaistu ja taivaallisen ihanalta tuoksuva joulukuusi. Nuuh...Villasukan:) sieraimissa alkaa jo joulun tässä vaiheessa tuntua. Kuusimetsän tuoksu yhdistettynä hyasintintuoksuun, saa aikaan sellaisen tuoksuhuuman, että heikommat käpälöivät jo astmapiippua. Tuoksumuistot ovat kirkkaina nyt ja aina.

Villasukka:) kiteyttää, että tuskin on dementikko sitten, jos hajuaisti katoaa.

Koppakuoriainen sä oot viettänyt sairaalajoulun, jollaista kaikki tuskin saavat kokea. Tää on kuullut, että sairaalan joulut ovat hyvinkin mieleenpainuvia ja tunnelmallisia olosuhteista huolimatta. Kaunis ja haikea muisto sinulla.

Kuussa

Tää joulu oli kyllä varattu täällä ihan vain vapaapäivämerkityskessä ja pakkolomana. Vähän joulumenua oli kyllä mietitty sillei, että kokeilee jotain uutta ja ennakkoluulotonta, mutta loppujen lopuks kukaan ei muistanu käydä kaupassa. Niinpä vedettiin ihan onnellisena sitä mitä kaapista sattuu löytymään ja juotiin kuplivaa kofeiinia ja tehtiin yksinkertaisesti vaan kaikkea mitä huvitti. Joululahajatki unohtui avata. Ne on mun toisessa kodissa jossain. Siellä on liikaa neliöitä etsittäväksi, ja kun mussa ei ole materialistia tonkaan vertaa, niin ne saa löytyä sitte ku löytyy. Vähän evvk koko asia.


Mutta maailman paras joululahja tuli postinjakajalta, joka toi yllättävän joulutervehdyksen eräältä lapsuudenaikaiselta ystävältäni, jolle itsensä kaikenlainen ilmaiseminen on todella vaikeaa (liki mahdotonta) (paitsi puhuessa).

Tuo kortti menee ehdottomasti parhaimpien joululahjojen top 3 kastiin. Kaikenlisäksi kortissa oli oikea ihan itse ajateltu ajatus eikä mikään tylsä ja massan mukainen fraasi, joka laitetaan vain siksi, että voisi todistaa muille ja itselleen ottaneensa osaa jouluun ja todistella, että olisi joku jouluihminen. Kortin teksti haastoi ajattelemaan ja samalla oli niin kovin onnellinen tuon ystävän puolesta.

__________________
Cats always know whether people like or dislike them. They do not always care enough to do anything about it. (Carriere)

Inke

Muistojen joukkoon, sinne mielen romukoppaan valuu vuoden 2011 joulu. Samassa kopassa monien muiden joulumuistojen kanssa sopii torsoksi jäänyt tämä juhla-aika. Kuusi on riisuttuna ja koristeet pakattuna työnnetty komeron takimmaiseen nurkkaan. Toivontuottajat ovat päättäneet joulumusiikin soittamisen, vaan yksi on vielä, joka tiskatessaan ja siivotessaan loilottaa *tuikkikaa oi joulun tähtöset*. Minun mantrani, siltani arjen ja tiskivuoren yläpuolelle, se laulu soi ja soi päässäni alati ja karkaa huuliltani mielikuvituksen rikastuttaessa pesualtaassa kelluvan valkosen vaahdon markkeeratessa lumivalkeita kinoksia.

Loppiaisen jälkeinen elämä on minulle plancoa ja silloin aina tunnen olevani syvemmältä perceestä kuin muulloin. Mussukkani ymmärtää tunne-elämääni ja ikuista joulun kaipuutani. Koko viime vuoden hän paisteli possupipareita ja oli tuskissaan, kun elokuussa ei lähikaupan pakastealtaasta enää löytynyt possutaikinaa. Voi reppanaista, hän kiersi kaupungin kaupat ja pakastealtaat etsien jäistä ruskeaa mönttiä, kuin tietäjät aikoinaan kapaloitua lasta seimessä, heillä oli sentään tähti apunaan viitoittamassa tietä.

Joulun alla puhutaan miten se on raskasta aikaa, ei koskaan puhuta jouluhaikeudesta, eikä tyhjiöstä, minkä kodista poistetut koristeet ja kuusi jättää jälkeensä. Tyhjiössä pälkähtelee mieleen kummia ajatuksia, tekee mieli kirjoittaa jotakin jonnekin. Jotkut ystäväni ehkä lukevat tämänkin sepustuksen ja kaupungilla nähdessään pyytävät saada tarjota kahvit lähimmässä kuppilassa, Siitä tulee joulumieli ja halu tarjota jotain vastineeksi, vaikkapa jokin leivos tai muuta hyvää. Joulu on siis kuitenkin jossain vielä loppiaisen jälkeenkin, se on siellä syvällä, en sano missä.

Vihaan loppiaisen jälkeistä elämää, vihasin sitäkin keltaista möllikkää joka eilen valaisi öistä työstäpaluumatkaani. Se sai muistelemaan novellia *Älä kulje kuutamolla*, kuka lie ollut sen kirjoittaja, en muista. Luin sen joskus murrosikäisenä ja siitä lähtien ovat täydenkuun öiset ulkona olot tuntuneet turvattomilta. Täydenkuun aikaan pitäisi olla joku, jonka kanssa kuljetaan käsikynkässä ihaillen sitä kuuta eikä huokaillen, miten joku onkaan kirjoittanut jotain niin, ettei se poistu mielestä vuosikymmenien aikanakaan.

Tämä loppiaisen jälkeinen tyhjyys soljuu samoissa merkeissä lukuisten muiden loppiaisten jälkeisten tyhjyyksien kanssa. Nyt alkaa epätoivoinen etsintä, missä minun rajani ovat näiden joulukilojen alla, onko ne enää löydettävissä. Boooringgg..

koppakuoriainen

Onpas Sulla Inke apeet tunnelmat. Mulla on kana uuniussa kun nuorin työntekijäni ei oivaltanut tuoda gtrillattua pfroiileria. Hih!

Vesimies -70

Joo, mullakin on tuota...


Miksei saanu kukea kuutamolla? Ihmissusien takiako?

__________________
"Olemme kaikki yhtä, kaukaisten tähtien sisaruksia"
Lähde tuntematon

Inke

Se oli vaan tajunnanvirtaa, teki mieli kirjoittaa jotain ja muuta ei sitten irronnut. Ajattelin ottaa toisenkaisen näkökulman jouluun. Toivottavasti kana maistui :)

Veskarille kerron ettei novelli kertonut ihmisudesta, vaan sarjamurhaajasta, joka etsi uhrinsa täydenkuun aikaana. Novelli sisälsi kaikki hyvän juonenkuljetuksen elementit, nosti jännityksen äärimmilleen ja sisälsi yllättävän ennalta arvaamattoman loppuhuipennuksen.

Inke

Joulun muistelot ovat aina ajankohtainen aihe, sillä muistot eivät ole aikasidonnaisia.
Meillä kolmas kinkku alkaa olla jo kaluttu ja uutta ei enää tähän huushollin kanneta, toivon niin. En paljoakaan välitä punaisesta lihasta ja selvästi raatelijageenit omaava mussukkani ei voi elää ilman joka päiväistä annostaan.

Possupiparirumba jatkuu ja ne possut härkkivät se minun keittiössä pyörähtämisiäni. En kuulu kotimaisen viljansyöjäklaanikaan, vaikka makeat maistuisivatkin. Pakastimeen pitää raivata tilaa pakastepossutaikinalle, ettei viimesyksyinen paniikki yllätä sitä, joka meidän keittiössä häärää.

Joulun muisteloihin kuuluu myös ylimääräinen ihanuus minussa, joka ei minulle oikeasti kuulu. Se reality minä meinaa eksyä ylimääräiseen johonkin joka on luullut saavansa pysyvän sijan vyötäröllä ja vähän siellä täällä. Joka vuotinen souvi tarkistella omia rajojaan, näin ne ovat taas äityneet laajenemaan.